keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulustakin selvittiin - ja jopa nautittiin...

Ei mennyt joulu ihan niin kuin suunniteltiin. Ensiksi lauantaina Isäntä joutui käväisemään Pulssin päivystyksessä näyttämässä jalkaansa, jolla ei pystynyt astumaan. Kokeita otettiin (ihana Pulssi, jossa labrakin päivystää) ja antibiootit ja tulehduskipulääkkeet määrättiin - vaiva ei vielä ihan selväksi tullut, mutta ilmeisesti jokin niveltulehdus. Täysi lepo. Eli loppusiivoukset ja -valmistelut jäivät sitten minun ja nuorison kontolle. Nuorison, jota ei juuri kotona näkynyt. No, tehtiin mitä jaksettiin. 

Viiru päätti, että pöytäliinaa ei silitetä - ei sitten silitetty;)


Joulukoristeitakin ripottelin sinne tänne. Sen verran luistin, että  kun aikaisempina vuosina olen laitellut kauneimmat kuusenkoristeet vitriinipöydän lasin alle Viirulta piiloon, niin nyt jätin laittamatta.




Sunnuntai-iltana Isännältä lohkesi hammas - siis oikein kunnolla; ei jäänyt kuin pieni pala jäljelle. Aattoaamuna oli sitten vuorossa Neon hammaslääkäripäivystys, jossa hammas paikattiin ja Isäntä syöntikiellossa pitkälle iltapäivään. 

Mutta joulupa ei kysy, onko kukaan kipeä tai jaksatteko. Se tulee. Ja niin tuli tänäkin vuonna. Joulurauhan kuuntelimme nuorten kanssa ja avasimme ensimmäisen suklaalaatikon. Ja joimme glögit ihan rauhassa. 




Iltapäivällä saapuivat äitini ja veljeni. Aatto meni syödessä, jutellessa, nauraessa, muistellessa ja lahjoja availlen. 


Joulupäivänkin suunnitelmat menivät uusiksi - apeltani leikattiin kaihi juuri ennen joulua molemmista silmistä ja hän ei uskaltanut lähteä matkaan, joten odottamamme vieraat eivät sitten loppujen lopuksi päässeetkään meille asti. Eipäs hätiä. Syötiin, syötiin ja syötiin sitten pienemmällä porukalla. Tänään lähtivät äitini ja veljeni ajelemaan kotejaan kohti, nuorille tuli vieras Oulusta ja me käväisimme Isännän kanssa joulukahveilla appivanhemmilla.

Isäntä aikoo huomenna töihin, minä lomailen vuodenvaihteen yli ja alakerrasta kuuluu kunnon mekkala, kun nuoret kavereineen pelaavat jotain lautapeliä. 

Miten teillä, jatkuvatko lomat vielä? Aiotteko sortua alehoukutuksiin. Itse olen jo vähän vilkuillut, mutta yritän olla jämäkkä. Yksi haave minulla tosin on, jota tässä olen tutkaillut: kunnon kamera. Mutta kun pitäisi olla helppokäyttöinen järkkäri, niin en ole vielä osannut päättää. Mitäs suosittelette?

Valoisaa loppuvuotta ihan jokaiselle!


SHARE:

30 kommenttia

  1. Auts, kaikenlaista harmia teillä jouluna.
    Mä olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni shoppailun suhteen. Mä en kerrankaan tarvitse mitään, joten en aio lähteä päämäärättömästi harjailemaan kaupungille, koska aina tarttuu jotain mukaan. NAP:in alesta tein tilauksen. Siinä on mun ale-ostot.

    Mulla on järkkärinä Nikon D7000 ja tyytyväinen olen. Kolmas Nikonin järkkäri menossa ja tykkään kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Mä olen ihan ummikko noiden järkkäreiden suhteen - siksi haenkin helppokäyttöistä. Mutta silti en halua ostaa mitään roskaa.
      Sama juttu mulla - en tarvitse oikeastaan mitään tänne kotiin enkä itsellenikään. Eikä todellakaan houkuttele ne aleryysikset. No, netin kauttakin pystyy sortumaan. Parempi olisi, kun ei edes vilkuilisi tuonne alesivuille päin. Mutta minkäs teet - hamsteri on aina hamsteri, vaikka mitä yrittäis. Silti aion yrittää;)

      Poista
  2. Kaikkea sitä voi sattua ja tapahtua. Onneksi kuitenkin selvisitte niistä, jouluisia ja kauniita kuviakin olet jaksanut ottaa.

    Oma kamerani on Olympuksen mini, se ensimmäinen niistä. Kunnon runko joka on sopiva kädessä. Kuvat ovat kauniita, uudelle ei ole tarvetta. Helppo käyttääkin onnekseni, en minä muuten saisi mitään aikaan sillä.

    Aleostoksia tein ennen joulua ja joulun jälkeen myös. En paljon, pysyin päätöksessäni, että en osta mitään Mulberryltä ellei ole tarvetta. Ei ollut, en ostanut. Kotinörtin sukulaisilta lahjaksi saatu kauan kaivattu kaulaliina ko. merkiltä helpotti päätöstä huomattavasti ;) Ostin kuitenkin tarpeeseen, uudet farkut vanhojen tilalle sekä kosmetiikkaa, jota käytän muutenkin. Varastoon uudet kun edelliset otin joulukuun alussa varastosta käyttöön. Kerran olen sen kokenut, että aamulla on joku loppu ja se ei ollut hyvä tunne.

    Vielä kun jatkossakin pysyisi tiukkana, ei ole tarvetta vaikka toiveita olisi. Yhden haaveen aion toteuttaa kyllä Iittalan puolelta. Alennuksessa se ei ole, mutta sain -20% alennuskupongin, joten sen käytän haaveiltuihin Festivon kynttilänjalkoihin, se olkoon joululahja minulta minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Tämä on tosi vaikea valinta. Ja kun meidän nörttinuoriso yrittää vielä pistää lusikkansa soppaan, niin meinaa tulla liian teknistä meikäläiselle.
      Hyvin olet sinäkin alehoukutuksia torjunut. Farkkuja tarvitsee aina ja teillä on vielä nuori koti, jota rakennetaan pitkään - Festivon kynttilänjalat on siinä kestävä sijoitus! Meillä on niin paljon kaikkea, arvokasta ja arvotonta (jossa kuitenkin saattaa olla muistoja mukana), ettei tänne juurikaan kannata mitään uutta ostaa vaan yrittää luopua. Toivon, että kun nuoret muuttavat omilleen, he edes jotain huolivat mukaansa - no, ainakin ne astiat ja liinavaatteet, joita heille on kerätty - mutta pelkään, että marssivat kyllä Ikeaan ja ostaa pamauttavat uudet kamat. Ja kun mä olen luonteeltani - sen myönnän jo ihan sujuvasti - hamsteri, niin sortumuksia tulee.
      Käväisin jo kurkkimassa blogissasi - ihanan laukun olit äidiltäsi saanut! Hyvin vinkattu. Oikein mukavaa loppuvuotta sinulle ja ihanalle Kotinörtille!

      Poista
  3. Toivottavasti miehesi vastoinkäymiset loppuivat noihin. Minä lomailen vuorotteluvapaalla elokuun puoliväliin. Aleen en mene, sillä vuorottelukorvauksella.ei paljon shoppailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti loppuivat. Pahaa kyllä pelkään, että jalkavaiva vaivaa vielä pitkään. Mutta sairaslomaahan ei meidän Isäntä suostu pitämään. Paitsi sen yhden kerran vuosia sitten, kun olikin sitten välilevyleikkauksen (hätäsellaisen) jälkeen puoli vuotta melkein vuodepotilaana.
      Ja tiedän tuon vuorottelukorvausrahan pienuuden. Pienipalkkaisella aina pienempi. Mutta merkillistä on, että sillä pienemmälläkin rahalla pärjää, kun on pakko. Karsii kaikenlaista ja suunnittelee rahankäyttöään. Mutta ei parane silloin uusia silmälaseja, kodinkoneiden rikkoutua tms. Ihanaa vuorotteluvapaata sinulle - nauti täysin rinnoin!

      Poista
  4. No johan on ollut harmia! Onneksi apu on kuitenkin löytynyt myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan. Jalka varmaan vaivaa vielä pitkään, mutta töissähän se meidän Isäntä jo tänään on. Ei opi kuin kantapään kautta, että itseään pitäisi myös hoitaa. Eikä parane saarnata - aikani olen yrittänyt - ei siitä seuraa kuin sanomista. Jotkut meistä vaan on rakennettu sellaisiksi, että ei opita ennen kuin kovalla koululla.
      Mukavaa loppuvuotta sinulle ja rakkaillesi!

      Poista
  5. Kylläpäs on ollut tapahtuma rikas joulun aika.
    Minä lomailen toiseen päivään tammikuuta, käyn päivän töissä ja sitten vielä puolitoista viikkoa. Otin "vauvalomaa"päästäkseni auttamaan vauvaperhettä, ja nyt kun vauva syntyikin näin aikaisin, loma sattui oikeaan aikaan. Töihin menen 14.1.
    Pieni isosisko on isänsä kanssa meillä niin kauan kunnes vauva ja äiti on sairaalassa ja nyt kirjoittelee kaverinani tätä, välillä pitää halailla ja olla sylissä, voi miten tämä on ihanaa aikaa.
    Kamera asiaa:
    Minulla ei ole varsinaista järjestelmä kameraa vaan digi kamera, jossa on myös käsisäädöt , Canon SX30 IS. Olen tykännyt kovin, kun saa otettua kuvia nopeasti, kuten tästä pienestä liikkuvasta armaasta, ei kerkeisi säädellä, että pysyy mukana.
    Oikein hyvää tulevaa vuotta 2013.
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Minulla myös loma jatkuu vuodenvaihteen yli. Yleensä lomailen aina loppiaiselle saakka, mutta nyt nuo vuorotteluvapaakuukaudet söi ensi vuoden lomia, joten säästin vähän tämänvuotisista.
      Sä elät siellä ihanaa aikaa - mä niin toivoisin myös joku päivä noita lastenlapsia, mutta meidän nuorisolta niitä on turha odotella ainakaan muutamaan vuoteen.
      Samoin sinulle ja rakkaillesi - oikein hyvää tulevaa vuotta!

      Poista
  6. No kylläpä teillä riitti vaihtelua jouluna :O
    Oikein kivoja loppuvuoden päiviä!

    VastaaPoista
  7. No johan on sattunut! Toivottavasti Uusi Vuosi alkaa teillä kuitenkin ihanasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - toivottavasti! Isäntä oli kaatunut tänään jäisillä luonnonkivirappusilla ihan kunnolla. Tärähti hartiat ja selkä, kädet naarmuilla. Selkä vähän pelottaa - se kun on jo kerran leikattu. Onneksi pää säilyi;) Sillä on nyt joku ihme tapaturma- ja sairauskierre menossa. Ehkä elimistö yrittää sanoa, että liian paljon töitä tekee!
      Ihanaa loppuvuotta ja oikein hyvää uutta vuotta sinne!

      Poista
  8. No voi herranjestas! Toipumisia isännälle! Oiskohan nyt aika olla hetki paikallaan ja toipua??? Kyllä miehet on sitten jästipäitä! Sattuu ihan lukeakin tuo tömähdys. Rappusilla kun kaatuu niin selkäänhän se rappu sitten yleensä tömähtää...:( Omiakin välilevyjä saa täällä vähän varoa kun pari vuotta sitten yhdestä välistä repesi ja toisesta pullistui. Onneksi selvisin ilman leikkausta! Piilota siltä isännältä auton avaimet ja kengät...:D

    Ihania joulukoristeita olet "hamstrannut"! Pöydällä täälläkin kissat hengaa kun pitää olla siinä missä tapahtuu...:) Hyvää vuodenvaihdetta ja Rauhallista Uutta vuotta. (myös isännälle)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettingeillä se pitäis kahlita. Nytkin puuhaa varastossa jotain ja on ihan puolirampa koko ukko! Jästipää mikä jästipää. Ja kyllä, kissa on aina siellä missä tapahtuu. Samoin sinulle oikein hyvää vuoden vaihdetta!

      Poista
  9. Ai niin. Unohtui sanoa että tänä päivänä kaikki digijärkkärit alkaa olla aika hyviä. Valitse sellainen mikä tuntuu kädessä kotoisalta ja missä toiminnot on sun mielestä kätevästi kätevässä paikassa. Kiinnitä enemmän huomiota siihen että objektiivi on hyvä ja mahdollisimman valovoimainen. Mulla on itsellä huono valovoima ja objektiivi ja se kostautuu. Eli mitä pienempi f-luku objektiivissa, sen parempi valovoima ja sitä myötä tarkempi piirto. Eri objektiivien linsseissä ja hionnassa myös eroja. Nikon on hyvä, samoin Canon ja Tamronin objektiivit vähän edullisimpina ihan hyviä ja käyvät yleensä molempiin. Tietty usein alkuperäiset objektiivit yleensä hitusen parempia... (Olin kameramaahantuojalla töissä liki 10 vuotta, vaikka nyt itse kuvaankin huonommalla järkkärillä ja objektiivilla kun siellä töissä ollessa hyvät oli työn puolesta etuna niin jäi silloin ostamatta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos - en kyllä olisi tuollaistakaan osannut tarkistaa. Mutta nytpä tarkistan. Tänään olin jo vähällä ostaa, mutta jäin vielä pohtimaan. Tämä sinun vinkkisi saattaa selkiyttää valintaa.

      Poista
  10. Melkoista epäonnea teillä, toivottavasti loppuvuosi ja tuleva on onnekkaampi. Minä kävin alessa, ostin ainoastaan treenivaatteita, niihin oli pakottava tarve. (Mutta oliko niistä yksikään alessa... se on toinen juttu, ja siitä ei sitten puhuta.)
    Minäkin olen haaveillut digijärkkäristä, mutta en niistä juuri ymmärrä. Teethän sitten postauksen jos/kun olet valintasi tehnyt. Tuo Sarin mainitsema valovoimaisuus on tärkeä pointti, sillä on suuri merkitys. Mitä valovoimaisempi, sen parempi. Sen olen itsekin tajunnut kun kiikaritähtäintä olen ostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en löytänyt alesta tänään mitään - tosin en juurikaan muuta katsellut kuin noita järkkäreitä - ja olin maksumiehenä, kun nuoriso shoppaili;)
      Tosi hyvä, että Sarilta tuli tuo vinkki tuosta valovoimaisuudesta - en olisi kyllä itse ymmärtänyt sitäkään tarkistaa!
      Mukavaa vuodenvaihdetta sinne kaikille!

      Poista
  11. Järkkäriapua en osaa antaa, minä kun kuvailen ainakin toistaiseksi IPhonella ;) Se kun on aina mukana niin tulee otettuakin kuvia. Mutta harmillinen tuo hammasjuttu ja vielä kaatuminen lisäksi! Hyvää viikonloppua ja loppuvuotta !

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti siellä voidaan nyt hiukan paremmin...Onnellista uutta Vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Voidaan. Isäntä näyttää kuorsaavan sohvalla;)
      Samoin sinne - oikein hyvää uutta vuotta!

      Poista
  13. Oijoi, miten kauniita jouluhärpäkkeitä! Sun bloginimesi alkaa olla vakaalaudalla, tämähän on hieno sisustusblogi!! :) Nyt meitsi laittaa itsensä kumaraan, oikein niiaa, sillä me ei olla laitettu yhtä ainoaa joulukoristetta esille.. superlaiskana oltiin tää joulu.

    Voi, anteeksi, en voinu olla hymyilemättä tälle jutulle, tosi koominen kaikessa epäonniudessaan, miten voikin noin sattua!
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - mutta sisustusblogista tämä kyllä on kaukana. Näkisit vaan edelleenkin nuo kaapit, joihin kaikki kama on piilotettu. Pelottaa jo availla niitä joulun jälkeen;)
      Ja kyllä sitä on suvun ja kavereiden kesken kummasteltu - ja salaa naurettukin - tuota meidän Isännän tuuria. No, nyt se lähti maalle tarkistamaan taloa - saas nähdä, mitä siellä sattuu.

      Poista
  14. No on teille sattunut kommelluksia kesken joulun... onneksi kaikesta selvisitte ja onneksi joulu tulee jokaiselle, riippumatta miten siihen on mahdollisuus valmistautua.
    Kivoja hetkia loppuvuoteen ja onnekasta uutta tulevaa vuotta :)

    VastaaPoista
  15. Miten sä annan kissan olla ruokapöydällä? Kiva vieraidenkin nähdä, että näin teillä.

    VastaaPoista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig