sunnuntai 13. tammikuuta 2013

New Blog Love -tunnustus ja elämisen sietämätön keveys vai miten se nyt oli?

Sain Salaa Onnellinen -blogin ihanalta Muuttolinnulta New Blog Love -tunnustuksen. Kiitos vielä kerran. Se ilahdutti eilen todella paljon - ja tuli tarpeeseen. Löysin sen eilen nimittäin tilanteessa, jossa pinna oli lievästi sanoen piukalla. Olin tullut kotiin kauppareissulta ja otin yhteen perheen nuorison kanssa oikein kunnolla - aiheena oli kissan hiekkojen vaihto. Pimahdin oikein kunnolla. Mutta tehosi. Koko loppupäivän ja illan minua kohdeltiin ja passattiin kuin kuningatarta;)
Tunnustuksen säännöt ovat:

1) Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2) Valitse viisi ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä 
kommentti heidän blogiinsa.
3) Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen laittavat sen eteenpäin.

Auts - mä haluaisin antaa tuon kaikille lukijoilleni ja vielä monelle muullekin! Minähän olen itse vielä aloittelija täällä blogistanian autuudessa, joten minulle kaikki lukemani blogit ovat uusia ja ihania.  Mutta jos on pakko valita, niin tässä - tunnustus menee seuraaville:


Eilen tuli sitten koluttua lähiseudun toinen kauppakeskus, Skanssi, toiveissa löytää edes ne saapikkaat. Yhdet löytyikin Aleksista, mutta myyjä varoitteli, että näistä on tullut valituksia, että koron viilutus alkaa rispaantua ja irtoamaan kosteudessa; olivat nyt mehiläisvahanneet kaikki, mutta eivät menneet takaamaan, että pysyvät silti paikoillaan. No, sinne jäivät. Nyt vähän mietityttää, että olisiko sittenkin pitänyt ottaa (alennus 50%) ja viedä samantien suutarille.

Kirjakaupat kiersin kaukaa, kun tiesin, että niissä sortumisen vaara oli suurin enkä ollut juuri nyt kirjoja hakemassa. Sisustusliikkeistä ei löytynyt mitään. Vaateliikkeistä löytyi 3 mekkoa - kaikki eri liikkeistä - ja jokaikinen helkutin mekko kinnasi sovitettaessa persauksista. Siis milloin mun takapuoli on tällaiseksi levinnyt? Tarttis varmaan tehdä jotain!

No, teinkin! Nyt alkaa tapahtumaan. Katsokaa vaikka! Ruokaostoksilla löytyi heti tällaisia virikkeen antajia:
Tuossa ne lötköttelee sohvapöydällä. Sohvan vierellä kahvakuulat. Ja kun sillä samaisella ruokaostosreissulla Citymarketissa ihan väkisin tuli vastaan kirjapöytä, täynnä alekirjoja, niin ostaa paukautin lohtuostoksiksi Nälkäpelin 1- ja 2-osat (kolmosta ei ollut), niin voipi vain arvailla, miten menee tämä sunnuntai-iltapäivä. Jotta hyvin tuli kierrettyä ne kirjakaupat!

Viiru on tänään muuten ollut ihan mahdottomalla päällä. Se on hepuloinut pitkin huushollia. Pitkä hepulikohtaus aina jonkun herätessä - ja kun kaikki heräili vähän eri aikoihin, onkin sillä ollut tekemistä. Hepuloinnin lopuksi se sitten päätti vielä pistää sohvan hyrskyn myrskyn.  Tuossa kuvassa on vielä meno päällä. Nyt se nukkuu tuon myttykasan päällä tyytyväisenä. Sillä on varmaan jo kevättä rinnassa. Vaikka onkin leikattu kolli, niin tuntuu ainakin tällä pallittomalla katilla olevan kunnon kevätviiraus. Jotta tiedetään ainakin tässä huushollissa, että kevät on tulollaan. 


Jokos sinä odottelet kevättä? Vai nautitko talvesta? Ulkona on tällä hetkellä täällä meillä päin kaunis pakkaspäivä - aurinkoa vain ei näy. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän nautin ulkoilusta talviaikaan. Vanhat luut palelee - vaikka lämmityskerros niiden ympärillä on ihan omasta takaa. Just on. Jolle pitäis tehdä jotain.

Ihanaa sunnuntaipäivää sinne sinulle! 
SHARE:

40 kommenttia

  1. Samaton on ongelmat ;D

    Tuon Viirun silmistä muuten kuvassakin näkee, että nyt ON hepuli päällä ☺☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks vain näykin;) Ja korvat kavaltaa sen myös!

      Poista
  2. Oi, oi. Kiitos ihan hirveesti :) Mää liikutuin niin, että mun silmät alkoi hikoilemaan. Jahka se hiki tästä laskee niin lähden tutustumaan noihin listan muihin blogeihin. Mää jaan tunnuksen eteenpäin, kun saan päätettyä, että miten mää saan loven mahdutettua viiteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä - ja se valinnan vaikeus oli hirmuinen. Vähän helpotti tuo 200 lukijan raja, mutta ei paljon. Mä kun tykkään kaikista lukemistani blogeista. Täytyypä käydä välillä vilkuilemassa, millaisen listan rustaat!

      Poista
  3. Luulen, että iän myötä sitä viisastuu noissa kenkäostoksissa. Enää ei tuu langettua mihin tahansa, vaikka halvalla saiskin. Oma viimeisin typeryys oli (noin 15 vuotta sitten varmaan) ostaa bootsit, jotka ensinnäkin ovat mahdollisimman kaukana tyylistäni, tai paremminkin tyylittömyydestäni, ja lisäksi 1,5 numeroa liian pienet. Ostin silti. Toista viikkoa olivat kenkäkaupassa puulestissä venytyksessä, mutta ei auttanut. Oli pakko myydä kirpparilla samantien pois, koska kauppias ei ottanut niit takaisin, kun olivat venyneet...(mutta ei tarpeeksi) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä luulisi - mutta jos katsot postaustani kengistä, saatat tulla toisiin aatoksiin. Nyt vain on niin, että kerrankin olen päättänyt, että en lankea kaikkiin ihanuuksiin, vaan ostan just sellaista, mitä tarvitsen;) - saa nähdä, miten kauan tämä päätös pitää. Nimittäin näin kyllä monet ihanat nilkkurit...

      Poista
    2. Tarviikin lukaista ;). En vielä ehtinyt niin pitkälle.

      Poista
  4. Haa, täällä myös yksi, jonka ahteri on (muka) levinnyt talven mittaan ! Se sama kantoi juuri kaupasta kassillisen porkkanoita , rahkaa ja raejuustoa sekä myös ananasviipaleita (kun oli tarjouksessa) nesteitä poistamaan. JA jätti (tänään) ne suklaat hyllyyn , vähänkö hieno onnistuminen ! Vielä kun sais tsempattua niin, ettei ponkaisis grillille hakemaan vähän suolaista palaa ;)
    Mahdottomasti onnea lovesta !
    Ja kevättä janoan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä söin juuri äsken - uunilohta ja salaattia, jossa oli myös ananasta;) Mutta sorruin jo eilen illalla meidän Isännän vakioyöpalaan: ranskalaiset ja bratvurstia. Eihän voi sanoa ei, jos lautanen eteen kannetaan. Ja sitä paitsi se olisi loukkaantunut suunnattomasti, jos sen herkut ei olis mulle kelvanneet!

      Poista
  5. Joo, persaus leviää herkästi. Viime kesästä on tullut viisi kiloa. Nyt olen neljä päivää ollut vähemmillä hiilihydraateilla. Yksi kilo on lähtenyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on toi persaus ja vatsa sellaiset kerääjäsyöpöt, ettei mitään määrää. Tää ikä vaikuttaa jonkinverran, mutta suurin syy on kai se, etten osaa sanoa Ei - ja laiskuus. Mä saan aina välillä terveysspurtteja, mutta ne tuppaa loppumaan lyhyeen...Onnea yhdestä kilosta, tuo vähähiilihydraattinen tehoaa kyllä, mutta mä esimerkiksi rakastan ruisleipää...ja perunaa. Tsemppiä sulle koitokseen!

      Poista
  6. Lämmin kiitos tunnustuksesta! Talvella on hyvä olla muutama lisäkilo lämmittämässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä - ja en mäkään huolestuis, jos niitä lisäkiloja ois vain se muutama;)

      Poista
  7. Täällä mennään samoilla ongelmilla. Vaatteet ovat joko kutistuneet kaapissa tai takamus on kasvanut. Näin päättelin syksyllä ja samalla tiellä ollaan edelleen. Vähän on tullut alas, mutta aijai näitä kaikkia retkahduksia tässä välissä.

    Täällä odotetaan kevättä, aurinkoa ja lämpöä. Odotettu marraskuusta saakka :D En ole talvi-ihminen, palelen ulkona vaikka "toppaisin" villaa ja kerroksia. Ja talven pukeutuminenkin on niin tylsää. On taas naisella ongelmat, talvella kaipaan saappaita ja nyt olen kurkkuani myöden täynnä saappaita. Skanssia kaipaan myös, jostain syystä teen sieltä aina loistavia ostoksia. Se vaan väheni se ostostenteko mahdollisuus sieltä dramaattisesti kun mies muutti PK-seudulle opiskeluiden loputtua. Vielä reipas vuosi sitten sahasin Turkuun vähintään kerran kuussa :)

    Leppoisaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sunnuntai on mennyt leppoisasti. Saunaan olen menossa. Minä itse asiassa tykkään talven pukeutumisesta - mutta en siitä kylmyydestä. Tuntuu, että se vilu menee sisuksiin. Kun edes paistaisi aurinko, mutta nämä harmaat päivät - ei näitä kestä.
      Skanssi on lähellä meitä ja siksi niin helppo. Siellä on muutama kauppa vaihtunut - esim. Rill´sin ja NP:n putiikit lopettivat. Molemmista tein löytöjä. Mutta onhan siellä vielä niitä. Kyllä siinä lenkki tulee tehdyksi, kun ne läpi käy. Ja välillä suklaakahveilla;)
      Mukavaa sunnuntaita sinnekin!

      Poista
  8. HAHAHAHHA!!! Mä repeilen tääl ihan kympillä...pallittomalla katilla kevättä rinnassa :):) hahah! Ihan mahtavaa!! Kevättä taitaa olla rinnoissa, sillä ystäväni toi minulle eilen kolme El Jamesin Fifty Shades Freed kirjaa. ( voit googlaa jos et tiedä mistä kirjat kertovat ) HIHIH!

    HEI, siis IHAN KYLMÄT väreet meni ja sydämessä lämmin olo kun olin päässyt sinun New Blog Love-listallesi!! Kaunista!! <3 <3 <3 Kyllä tätä tyttöä nyt hemmotellaan!!!

    <3 <3 <3

    Oikein ihanaa iltaa sinulle LadyLady!! :)

    -S-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tiedän mä ne kirjat - ei vain ole vielä tullut luetuksi. Ehkä pitäisi, jos jotain vaikka vielä tässä elämässä oppisi;)
      Ja ollos hyvä tunnustuksesta - sä olet kyllä sen ansainnut!
      Mä lähden nyt saunaan - katotaan, tiriseekö yhtään!

      Poista
  9. Onnittelut tunnustuksesta! Ja tuo kevätviiraus, sehän on aivan mainio sana:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja sana on meidän nuorten antama - se kuvaa kyllä täydellisesti tuota olotilaa;)

      Poista
  10. Onnittelut tunnustuksesta ! Kevättä täälläkin kaipaillaan ja lämpöisempiä ilmoja :)

    VastaaPoista
  11. Keävisin herää itsekin valon kanssa eloon. Ja meillä kisu on aamuisin aikamoine veijari, herättää palvelusväkensä, että nyt ois nälä ja sne jälkeen onkin hyvä mennä itse unille masu täynnä ruokaa. Tosin viikonloppuisin antaa nukkua pidempään. Kai se laskee, että viitenä kyntenä noustaan aikaisemmin ja kahtena nukutaan pidempään :) Hei, ja sulla on muutne kiva blogi, pakko oli tulla vastavierailulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti visiitistä;) - meidän Viiru on sellainen, että jos viikonloppuna joku ei herää herraa palvelemaan, se kyllä herättää jollain keinoin; jos ei mouruaminen auta, sitä voi vaikka tiputella yläkerran kirjahyllyn päältä kaikenlaista...onneksi meidän Isäntä herää viikonloppuisin aikaisin, niin saadaan muut nukkua...

      Poista
  12. Me mennään iiiihan sekaisin aina keväästä. Se on mielessä koko aijan :) Kiimat ja kärpäset, tulppaanit, linnut ja kaikki kukkaset, haloo.
    :D
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tunnutte menevän - vaikka luulis, että pallittomuus vähän hillitsisi, mutta ei. Se hyvä puoli siinä on, että tietää, että kohta, ihan kohta on kevät;) Ja ootte te siinä hurjuudessanne aika hellyttäviäkin♥

      Poista
  13. Lapsena tykkäsin talvesta (niin kuin varmaan kaikki lapset) mutta nyt oon uudelleen oppinut nauttimaan talvesta, erityisesti kauniista talvimaisemista! Alkukesä on kuitenkin lempivuodenaika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään talven maisemasta, siitä puhtaasta, pakkashuurteisesta, mutta vanhat luut janoaa aurinkoa ja valoa...

      Poista
  14. Hei!
    Huomasin, että olet vieraillut sivuillani! Kiva juttu! Tervetuloa! Olen itse vähän heikko bloggaaja-välillä enmmän välillä vähemmän...tilanteen mukaan... Minä pidän auringosta,lämmöstä,tykkään ruuasta ja viinistä ja olen pikkuisen laiskottelija- aina pitäisi keventää ainakin parikiloa... elän siis normaalin naisen elämää...lapset lentäneet pesästä joten on aikaa haaveilla .... Kiva on tutustua sinuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kun tulit vastavierailulle;) Sama täällä - tilanteen mukaan bloggaillaan eikä oteta tästä paineita. Ja tuossa kuvauksessa itsestäsi voisit hyvin kuvata minua;)
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  15. Samoja lehtiä olen minäkin ostettu. Motivaatiota pitää koittaa painonhallinnassa pitää jollain yllä... ja musta näistä lehdistä saa sitä motivaatiota hyvin pidettyä yllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin just saa - tuossa noita pöydänkulmalla on vino pino lisää;)

      Poista
  16. Ύou should also keep in mind that as a beginning player,
    you will also need to purchase the gear and accessories that go along with using airsoft guns.
    many sites do givе a plɑtform for service
    ρroviders and servicе seеkers to latch onto each other.

    You will lеarn everything from video marketing, ppc, bannеr аdvertіsing (medіa buys), ppv (cpv) and so on.

    Also visit my weblog Factor Quema Grasa

    VastaaPoista
  17. Almost all օf the individuals involvеd in the test noticed some form of improvement
    in their symptoms. Ҭhis can help to relieve that feeling
    of dread, which has a knock-on effect in helping to сalm
    yօu. Aftеr leɑrning about the symptoms and understanding
    the cause, the next step іs self carе.

    My page; panic away book free download

    VastaaPoista
  18. Hello, after reading this remarkable piece off writing i am aas well happy
    to share my knowledge her with mates.

    Feel free to surf to my web site: Magic Submitter (berserkwaif1794.newsvine.com)

    VastaaPoista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig