sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lazy Lady´s Weekend - ja taaskin jäi hommat tekemättä

Sunnuntai-ilta. Odottelen perhettä kotiin. Lähtivät eilen aamuvarhain reissuun ja jättivät minut poloisen tänne kotiin eläintenvahdiksi. Ei minusta tosin tässä flunssassa minnekään lähtijäksi olisi ollutkaan. Tämä tauti tuntuu olevan sitkeää sorttia. Luulin jo viime viikolla, kun kuumetta ei enää ollut, että tästähän selvittiinkin vähällä. Toisin taisi käydä. Olin jo töissäkin loppuviikosta - nuhataudissa ja yskässä, mutta suhtkoht kunnossa muuten. Nyt se pirulainen sitten kävi ilkeäksi eilen - koko oikeanpuoleinen kaulu turposi illalla ja särki niin hiivatisti. Ei muuta kuin Buranaa naamaan ja sipulikääre kaulan ympärille. Viime yönä nukuin siltä säryltä varmaan 2 tuntia. No, otin eilen kyllä Viirun kanssa päivällä kahdet päivätorkut ja tänään vielä yhdet. Nyt on turvotus laskenut, mutta särkee vieläkin. Kai se on pakko huomenna lääkärille käydä näyttämässä. 

Jotta kivasti meni viikonlopun suunnitelmat uusiksi - olin suunnitellut ompelevani verhoja ja jatkavani ikuista vaatehuoneprojektia. En ole jaksanut.

Viikolla oli sentään mukaviakin hetkiä: syntymäpäivä ja ystävänpäivä peräkkäisinä päivinä. Molemmat tosin kuumeessa, mutta kukkasin perhe ilahdutti vanhenevaa äiti-parkaa. Ja sain alkuviikosta vihdoin kotiutettua postista Mummula mutkan takana -blogin ihanan Henkkumaarian lähettämän arpajaisvoittoni. Nyt olen sitä sitten ihastellut ja mietiskellyt paikkaa - mutta taidan laittaa piiloon ja ottaa esille vasta ensi syksynä, kun taas kaipailen valoa - tuossa kranssissa on nimittäin valot, jotka eivät tässä kuvassa valitettavasti näy. Henkkumaaria on itse tehnyt kranssin ja minusta se on kaunis ja herkkä - eikös vaan teistäkin?

Viikonloppu on siis mennyt mukavasti särkylääkkeitä napsien, päivätorkkuja ottaen ja lueskellen. Silloin, kun olen kipeä ja sairas, minulla on yleensä aina sängyn tai sohvan vierellä kirja tai useampikin. Nyt yritin aloittaa Nälkäpelin lukemista, mutta ei siitä mitään tullut, kun silmät eivät pysyneet auki. Mutta lueskelinpa yhden lempirunoilijani Edith Södergranin runoja ja katselin samalla kuvia Helene Schjerfbeckin tauluista. Tuo takimmaisen kirjan kannessa oleva Helenen omakuva muistutti suuresti sen kummituksen kuvaa, joka tänä aamuna minua peilistä tuijotteli;)


Ja tietenkin - päivätorkkukaverini Viiru piti minulle vähän komentoa
 - kun ei muitakaan palvelijoita ollut paikalla...


Huomenna olisi heti aamusta hammaslääkäri - kuinkahan mahdan sinne tämän kaulani kanssa uskaltautua?
No, se on aamun murhe - nyt iltakahvin keittoon ja iltapala pöytään odottamaan kotiintulijoita.

Vielä: tervetuloa uudet lukijat Mervi blogista Pellavasydän ja Seija blogista Stella Vanilja - toivottavasti viihdytte täällä! 

Ja tietenkin - Oikein Hyvää viikonalkua kaikille!
SHARE:

22 kommenttia

  1. Toivottavasti pääset nopeesti eroon kamalasta taudistasi ja pystyt nauttimaan alkavasta viikosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti - turvoksissa on kaula vieläkin - ei enää samanlainen pölkky kuin viime yönä, mutta särky on ihan mojovaa. Lekurille siis huomenna. Eiköhän se taas tästä, kun oikeat rohdot löytyy.

      Poista
  2. On kyllä niin ärsyttävää olla kipeänä, mutta toivottavasti tauti on jo loppusuoralla. Ja normi olo tuntuu taas ihan luksukselta kunhan siihen asti pääse. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta. Kyllä se tästä jossain vaiheessa taittuu parempaan. Huomenna on kuitenkin lääkärireissu edessä, jos ei tuo särky lakkaa. Eiköhän tämä oikeilla tableteilla ohi mene.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos - kyllähän nämä flunssat yleensä jossain vaiheessa lähtevät...lekurille siis.

      Poista
  4. Paranemisia! Tosin viikonlopun viettäminen lukien ei ole ollenkaan hassumpi juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja ei ollenkaan hassumpi juttu, että oli rauha lukea;)

      Poista
  5. Tälle talvelle on piisannut sitkeitä tauteja. Huollahan hyvin itseäsi. Toipumista ystäväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - nämä on tosi sitkeitä nykyisin. Menin varmaan liian aikaisin töihin, mutta kun ei kerran kuumetta enää ollut, niin ei oikein poiskaan osaa olla. Pitäisi malttaa parannella kunnolla.

      Poista
  6. Varo ettei ole mononukleoosi, se on kamala. Luin Södergranin runoja på svenska appron kirjallisuudessa, Landet som icke är on ihana! Paranemista ja hoija ittesi maltilla kuntoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei ole tuo mononukleoosi. Mulla on muutaman kerran ollut kurkussa paise ja tämä vaikuttaa hyvin paljon samanlaiselta. Kerran on jouduttu leikkauksessa puhkaisemaan, muulloin on hoitunut antibiooteilla. Ja Södergranin runot on tosi hyviä. Jag älskar♥

      Poista
  7. Paranemista täältäkin suunnalta! Täällä myös sairastellaan joukolla...

    VastaaPoista
  8. Voi sitkeä flunssa on ihan kamala! Sellaista ei kyllä toivoisi kenellekään kaveriksi.

    Pikaista paranemista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista - tänään on jo parempi - mutta kattellaan nyt; tässä tuntuu takapakkia tulevan vähän väliä.
      Mukavaa viikkoa sinne sinulle ja Kotinörtille!

      Poista
  9. Toivottavati tauti on jo alkanut helpottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tämä tauti tuntuu olevan sellainen, että olot vaihtelevat päivittäin. Turvotus on laskenut, mutta säryt ja yskä tykkäävät minusta ihan liikaa. No, eiköhän se jossain vaiheessa taas helpota!
      Mukavaa loppuviikkoa sinne!

      Poista
  10. - monistettu viesti -
    Heippa, tulin vain moikkaamaan, en ole ennättänyt lukea enkä kommentoida kenenkään blogeja johtuen duunikiireistä ja siitä, että joudun jakamaan oman koneeni kuopukseni kanssa, koska erehdyin kokeilemaan mitä pojan läppäri tuumaa mukillisesta kahvia sisuksissaan. (Mykäksi meni.) Palailen kyläilemään ajan kanssa jahka olosuhteet korjaantuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä - ehdinkin jo ihmettelemään, minne olet kadonnut linjoilta. Tietokoneet on kyllä merkillisiä - eivät ymmärrä mitään hyvän kahvin päälle. Toivottavasti kone ei ihan käyttökelvottomaksi mennyt. Parempaa loppuviikkoa sinne!

      Poista
  11. Täällä toinen sitkeää flunssaa sairastava ilmottautuu, on kyllä jo voimat ihan lopussa :(
    Paranemisia sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi - kyllä tätä nyt tuntuu olevan paljon liikkeellä. Ja kun flunssatkin on näin pahoja. Sitä influenssaakin on kuulemma meidän työterveyden mukaan viime viikolla alkanut tulla oikein kunnolla. Paranemisia sinne - ja nautitaan viikonlopusta!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig