keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Matkakuumeen herättelyä

Jopas siitä on taas vierähtänyt ihan luvaton aika, kun viimeksi tänne kirjoittelin. En ole ehtinyt. Enkä jaksanut. 
Töissä on ollut sellainen mojova kiire ja eilen illalla oli tyttäreni ensimmäisen oman taidenäyttelyn avajaiset. 
Oli  lievästi sanoen hässäkkää viikolla.
Ja äitiparka on jännittänyt pitkin viikkoa - tytär oli kuin "mitä sä oikein hermoilet"? 
Höh - mitä mä nyt hermoilisin? 
No, ei tainnut tyttökään nukkua toissayönä - näytti vielä yhdeltä aamuyöstä väsäävän "artist´s statementia". Että ei yhtään viime tipassa. Oiskohan äitiinsä tullut?
Ja hyvin meni!

Taas on tullut haasteita ja nyt yritän olla jättämättä niitä rästiin vallan kauheasti. 

Ihana Henkkumaaria, jonka elämää blogissa Mummula mutkan takana seuraan mielenkiinnolla, antoi minulle New Blog Love -tunnustuksen. Kiitos Henkkumaaria. Koska olen tuon tunnustuksen jo pariin otteeseen saanut aiemminkin, en sitä tällä kertaa laita eteenpäin, vaan sen voivat ottaa tuosta sivupalkista kaikki halukkaat alle 200 lukijan kirjoittelijat - olette kaikki sen taatusti ansainneet. Ja tunnustuksenhan voi jakaa eteenpäin 5 ihanalle blogille, joilla on alle 200 lukijaa.

Lisäksi sain Saariston kasvatilta matkailuhaasteen, kiitos vielä kerran.
Haasteen alkuun pitäisi keksiä kuva-arvoitus ja sitten vastata kysymyksiin.

Tässä tulee:

Mistä tämä kuva on otettu? - vihje saattaa löytyä alempaa - tai sitten ei;)


  Pelottavin lento-yhtiö, jolla olet lentänyt?
Caledonian airways - lento Tampereelta Lontooseen Gatwickin kentälle joskus 80-luvun lopulla. Ikinä en ole laskussa pelännyt niin paljon kuin silloin, kun joka puolelta kuului pauketta ja ulinaa, kone tärisi ja pomppi ilmassa. 
Huh! Ja ilmeisesti ei ollut edes mitään hätää - lasku vain oli nopea. 
Melkein yhtä paljon pelkäsin muutama vuosi sitten, kun lensimme  USAsta Fort Lauderdalen kentältä Bahamalle Nassauhun tosi pienellä potkurikoneella, joka lensi erittäin matalalla - no, näkymät olivat kyllä mahtavat, mutta linja-autossakin on isommat penkit ja huomattavasti enemmän tilaa. Ja myöntää täytyy, että kone oli lievästi sanoen vanha;)


Lontoossa kannattaa käydä illastamassa vaikka George Clooneyn kanssa 
ja Bahamalla suuteloitsemassa delfiinien kanssa. Kyllä romantiikka pelon voittaa!


Suosikki matkakohde?
Kolme kovaa: Lontoo, Budapest ja Praha - jokaisessa olen käynyt useamman kerran. 
Ja aion mennä vastakin. 
Lady ihailee Vltava-jokea  Prahassa - oikealla ylhäällä Tonava Budapestissä.

Maapallon laitamilla kaukana kiireestä ja hälystä?
Enpä ole koskaan oikein maailman laidalle päässyt - ainakaan paikkaan, 
missä ei olisi edes jonkinlaista hälyä. Kyllä se on mökki Pohjois-Karjalassa. 
Siellä sielu lepää. Eikä taatusti ole hälyä eikä kiirettä.


Mieluisin matkaopas?
Netti - sieltähän löytää nykyisin kaiken tiedon!

Seuramatka vai itsekseen?
Itsekseen. Ehdottomasti! Pitää päästä kulkemaan omia polkujaan. 
Seikkailla omat seikkailunsa. Ja jalat on rakoilla joka helkutin reissu;)

Pahin paikka vatsataudin saamiseen?
Aikoinaan olimme Turkissa matkalla turistibussilla Antalyasta Alanyaan. Matkaan kuului pysähdys tippukiviluolille. Ihmettelin, kun bussin pysähtyessa ihmisiä loikki bussista ja pinkoi hurjaa vauhtia ympäröivään pusikkoon. Eräskin todella hieno rouva korkkareissaan ehti bussin vierellä olevan pienen pusikon taakse - melkein. Liki koko bussillinen ihmisiä kyykki siellä pusikoissa ja meitä oli vain muutama, jotka pystyimme luolat katsastamaan. No, loppumatkalla bussissa en enää ihmetellyt. Enkä seuraavaan kahteen päivään. Siinä meni yli 2 päivää häämatkasta vessassa. Minulla. 
Ei Isännällä. Mistä vieläkin jaksan muistuttaa.

Ensimmäinen kulttuurishokki?
Olisikohan ollut ranskalaiset jalanjäljet Pariisissa ravintolassa joskus 80-luvulla. 

Ulkomaille muutto?
Jos minulla ei olisi perhettä Suomessa, muutaisin alta aikayksikön jonnekin lämpimään. Tyydynkin siis vain haaveilemaan, että sitten eläkkeellä vietän pahimmat talvikuukaudet etelämpänä - kesät Suomessa. 
Paitsi, jos tulee joskus niitä lapsenlapsia;) Sittenhän minua ei saa minnekään kauemmas. Pitäähän se varmistaa, että ne kasvatetaan oikein ja kohtuullisesti!

Tämän haasteen heitän eteenpäin seuraaville:
Jossulle blogiin Maailman paras paikka
Mapsille blogiin Muotia ja muita kotkotuksia

Lisäksi toivottelen tervetulleiksi uudet lukijat Hannan blogista Mun korkeissa koroissa ja Pilvin 
blogista Villa Idur - kyllä minä vaan niin ilahdutin mieleni, kun tänne löysitte. Toivottavasti viihdyttekin!

Ja ihanaa loppuviikkoa kaikille, ihan jokaikiselle!


SHARE:

26 kommenttia

  1. Kauheen pitkän tauon piditkin, mutta onneksi selittyi sillä mojovalla kiireellä.

    Oli niin paljon juttua ja kuvia, että tarttee aloittaa lukeminen vielä uudelleen alusta.

    Enkä yhtään ihmettele, jos äidillä on tyttären taidenäyttelyn alla maha kuralla kuin turkkilaisessa pusikossa.. Hui. Jännää ja kivaa yhtäaikaa. On ne nuoret eteviä ja päteviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, on ne - olen mä oikeesti aika ylpee♥
      Kivaa iltaa sinne!

      Poista
  2. Voi, on varmasti hieno nähdä lapsensa töitä taidenäyttelyssä esillä! Tuo vatsatautihomman vuoksi en ole koskaan halunnut Turkkiin matkustaa. Olen satavarma, että saisin siellä mahataudin. Ennakkoluuloja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hienoa - ja aika liikuttavaakin; muistan vielä elävästi sen ihan pikkuisen tytön, joka oli huoneensa oveen teipannut ison paperin ja väripaletti ja sivellin kädessä siihen taiteili. Mä en ole Turkissa sen koommin käynyt - joskus on ollut vähän Isännän suunnitelmissa, mutta hyvin olen saanut stopattua;)

      Poista
  3. mieki haluan lontooseen ,jos siellä kerta pääsee georgen kans lounaalle ;)
    Totta, ei sitä aina joka paikkaan repeä,eikä kannata siitä ressiä repiä! Asiat tärkeysjärjestykseen .
    Mukavaa loppuviikkoa sinnekin ! Wau oma näyttely ! Hienoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma näyttely juu - on vielä kaksi viikkoa. Vähänkös oon ylpeä - tytöllä on vielä 1,5 vuotta jäljellä opintojakin. Ja ei todellakaan kannata sitä ressiä repiä - tulee välillä ihan repimättäkin - on nimittäin salakavala ketku!
      Kivaa iltaa sinne!

      Poista
  4. No toivottavasti kiireet hellittää ja tyttärelle oikein paljon onnea näyttelyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne kiireet aina jossain vaiheessa hellittää ja mä oikeesti saan eniten töissä aikaan, jos on pieni kiire. Mutta nyt oli sitten vähän tuota lisätekijää tuossa;) Kiitos onnentoivotuksista - sitä tarvitaan aina!

      Poista
  5. Noista kolmeasta kohteesta vain Lontoossa olen käynyt... siellä kaksi kertaa... ja tahtoo ehdottomasti vielä kolmannenkin ja ja ja ehkä neljännenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti ymmärrän;) Mulla on ihan hirveä matkakuume, mutta pitempiä lomia tiedossa vasta kesällä. Onneksi on noita lyhkäsiä kaupunkilomia, joista voisi edes pikkasen haaveilla;)

      Poista
  6. Kiitos kiitos kiitos! Tartun haasteeseen heti tänä iltana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä - minähän käyn sitten hetikohta tarkistamassa, miten olet matkoista selvinnyt;)

      Poista
  7. Onnea tyttärelle näyttelyyn! Sinulla näkyy olevan laatuseuraa minne menetkin :)

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti kiire hellittää jossain kohdassa, ettei tarvitse mennä koko ajan tukka putkella :)

    Onnea tyttärelle näyttelyyn!

    VastaaPoista
  9. Kiitos! Ja kiire hellittää toivottavasti jo huomenna! Eli yks isompi projekti on niin hyvässä vaiheessa, että helpottaa kummasti.
    Oikein mukavaa torstaita sinne sinulle ja Kotinörtille!

    VastaaPoista
  10. Ranskalaiset jalanjäljet?? Vaatii selityksen :)??

    VastaaPoista
  11. Ranskalaiset jalanjäljet = vessa, jossa lattiassa pelkkä reikä ja reiän molemmin puolin "jalanjäljet" - laitan linkin, mistä näkee sellaisen - se, mihin minä aikoinaan Ranskanmaalla törmäsin, ei ollut ihan tätä luokkaa, vaan likainen ja törkyinen koppi ja...huh, huh. Matkoilla olen myöhemminkin näihin toki törmännyt, mutta se ensimmäinen oli shokki. Tässä linkki tuohon kuvaan:
    http://keskimaahanmuuttaja.wordpress.com/2011/06/15/

    VastaaPoista
  12. Oih, tyttärellä taidenäyttelyt, cooool!!!
    Matkustelu, ah, se on mahtavaa!! Ja mikä sattuma, eilisen illan kattelin matkakohteita puoleen yöhön asti. Voih, kun pääsiskin joka paikkaan!! Olipas kiva haaste! Mutta nyt se vasta matkakuumeen oikein iskikin!!!
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut sellainen pienempi matkakuume jo jonkin aikaa, mutta kun mä tein tätä, niin iski oikein kunnolla;) Loma, loma, missä olet? Ja lottovoitto?

      Poista
  13. Mulla on aina matkakuume ja jo matkaa varatessa sydän jättää muutaman lyönnin lyömättä, matkailu se on jotain niin ihanaa!

    VastaaPoista
  14. Sinulla on kiva blogi, nauroin niin tuolle sisustusjutulle! :) Minulla on oikeasti ihan samanlaista äitini kanssa, yritän aina hienovaraisesti ehdottaa milloin minkäkin romun roskiin heittämistä, mutta ei millään voi, kun ne on muistoja tai ne on ihan varmaan jonain päivänä vielä arvokkaita... :D No, pitäköön, mutta omassa kodissani en kyllä sietäisi! :D

    Minäkin rakastan Prahaa, aivan ihana kaupunki! Se joki on muuten Vltava, ei Tonava. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - tiedän, että tsekit ja varsinkin itse sanovat sitä Vltavaksi, mutta muunmaalaiset ja jopa monet turistioppaat Tonavaksi;) - ja Praha on ihana kaupunki.
      Se on jännä juttu - minun äitini osaa laittaa vanhaa rojua poiskin, mutta Isännän suku on sellaista, että mitään ei heitetä vaan joka paikka on täynnä tavaraa; yritä siinä sitten vaivihkaa hävittää jotain kammotuksia...

      Poista
    2. Eikun se ON Vltava, Tonava on paljon etelämpänä, eikä taida edes missään kohdin käydä Tsekin puolella.

      Minä olen ihan samanlaisesta suvusta, itse yritän kaikin keinoin taistella vaistojani vastaan. Äitini säilöö niin käsittämättömiä tavaroita, koska "ei koskaan tiedä milloin niitä tarvitsee". Minä joskus aina heitän pahimpia romuja pois ja jos äiti kyselee, minne ovat joutuneet, sanon viattomana, että hän on varmaan itse unohtanut, minne laittoi... :D

      Poista
    3. Hups sentään - täytyypä alkaa tarkastelemaan kriittisemmin noita turistisivuja;) - minä nimittäin yritin tuota kirjoittaessani tarkistaa, etten kirjoita ihan satuja - ja niin vain pääsi käymään...korjaanpa sen tuonne tekstiinkin, kiitos;)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig