sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ikean tyynyistä on moneksi - sheep, sheep

Edellisessä postauksessa kerroinkin, että koti on täynnä vanupalleroita, joita perheen nuori herra oli levitellyt tehdessään cosplay -kisaan asua. Hänhän osti Ikeasta halpistyynyjä tuon vanun takia - oli kuulemma halvempaa kuin hankkia vanupusseja kangaskaupasta;)

Tampere Kuplii -tapahtuma on käynnissä nyt viikonloppuna ja osana tapahtumaa on tuo pukukisakin. Nuori herra oli puvullaan päässyt finaaliin ja finalistien kohtalo ratkeaa Aamulehden äänestyksessä. Äänestää voi keskiviikkoon saakka ja tästä linkistä pääsee katsastamaan finalistien asut sekä tietysti äänestämään.
Vinkkinä annan: sheep, sheep, sheep:)


kuva Aamulehti, Emilia Lahtinen

Tuon asunhan on poika itse väkertänyt. Ensin hän ompeli valkeasta kankaasta haalarin (teki itse kaavat), pää on tilattu jostain kaukaa, mutta maalattu ja tuunattu uuteen uskoon. Ja nuo lampaan villat ovat sitten niitä pieninä tuppoina tuohon asuun liimattuja tyynynvanuja.

Ja niitä auki revittyjä tyynyjä, tyhjiä sprayliimaputeleita, kangaspaloja, mustaa maalia, ilmastointiteippiä ja etenkin niitä joka paikkaan ehtiviä vanupalleroita onkin sitten alakerran olohuone täynnä. Ja niihin vanupalleroihin törmää kyllä yläkerrassakin; siitä pitää Viiru huolta!  
Jotta tervetuloa nuoret huomenna kotiin - täällä odottaa pieni työmaa;)

Aurinkoista sunnuntaita ihan jokaiselle!
SHARE:

79 kommenttia

  1. Wau mikä Sheepy! Ehdottomasti ääneni tiesi minne meni ja prosenttien perusteella moni muukin on ollut samaa mieltä parhaasta puvusta!

    Kiitos kivoista kommenteista blogissani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuori herra on menestynyt aika kivasti noissa kisoissa, vaikka vasta muutamaan on osallistunut. Mutta on hän niihin pukuihinsa paljon työtäkin uhrannut. Ja joutunut opettelemaan monta uutta taitoa;)
      Sinulla on kiva blogi, joten on helppo kommentoida!

      Poista
  2. Kyllä on hieno puku.

    VastaaPoista
  3. Hieno puku, menenpä heti äänestämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - minustakin tuo oli kyllä aika hyvä saavutus. Epäilin kyllä onnistumista aika lailla etukäteen;)

      Poista
  4. Hieno! Kätevä nuorimies. Käyn äänestämässä.

    VastaaPoista
  5. Wau, onpa hauska ja hieno! Edellisen postauksesi ohessa suoritin muutaman googlauksen ja sain selville, mitä cosplay tarkoittaa. Nyt tiedän.
    Kyllä näistä muotiblogeista oppii:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan opikin - ihan yllättäviä juttuja;)
      Tuo cosplayjaaminen harrastuksena on minusta ihan ok juttu - ja varsinkin kun se meidän nuorilla liittyy niin vahvasti anime- ja mangaharrastukseen. Ja kun arkena sentään pukeutuvat normaaliakin normaalimmin - juuri oli vähän aikaa sitten Turun Sanomissa juttu aikuisesta naisesta, joka pukeutui arkenakin lolita-tyyliin.

      Poista
  6. Jopahan on hieno puku,tää lähtis nyt äänestämään:)

    VastaaPoista
  7. Onpahan herra nähnyt vaivaa, ja se on kyllä palkitsemisen arvoista :) Hieno asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaivaa näihin kyllä nähdään - aikaisemmin on esimerkiksi tilattu peruukkeja Kiinasta (halvempaa) ja jatkojalkoja USA:sta sun muuta. Mutta suurin homma siinä on itse ompelemisessa ja miettimisessä, miten mikin juttu tehdään.

      Poista
  8. voi hitsi julman näkönen lammas! nuo silmät...
    taitavasti tehty !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä silmiäkin väkerrettiin aikansa;) - mutta julma tuli!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Juu - mä olenkin aikas ylpeä - vaikkei siinä mulla mitään tekoa ollutkaan;)

      Poista
  10. WOWOO!! :):):) Kiitos, tämä sai hymyn naamalleni heti aamusta :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. D;) - mukavaa, jos hymyilytti - arvaas vaan, kuinka paljon meillä on naurettu eri sovitteluvauheissa;)

      Poista
  11. Hienoja asuja kaikki, mutta törkeen hieno lammas <3
    Ääni annettu!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta myös muut finalistit olivat onnistuneita - ja tiedän, että monta hyvää jäi vielä finaalin ulkopuolellekin. En tiedä, miten tuomarit ovat tässä kisassa nuo finalistit ratkoneet, mutta normaalisti näissä kisoissa vaikuttaa kovasti myös työn laatu ja se, miten paljon siitä on itse tehty. Eli pelkästään ostetuilla puvuilla ei kisoissa pärjää.

      Poista
  12. Kaikki asut olivat kyllä upeita (hyvä, Suomen nuoret!), mutta ihan objektiivisesti olen sitä mieltä, että Sheep oli erottuvin ja kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin vaikuttava. Ääni annettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kaikki ovat hyviä. Mutta mä olen vähän jäävi sanomaan, mikä on vaikuttavin;)

      Poista
  13. Siis mielettömän ihana asu. Mäkin käyn äänestämässä... Mahtavaa luovuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luovuutta tuo kyllä vaatii. Joskus vähän liikaakiin, kun ideat on välillä niin lennokkaita, että sen toteuttamisen kanssa tulee haasteita - mutta hyvin on poika niistä klaarannut;)

      Poista
  14. Ihan loistava :D
    Saa mun ääneni kyllä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää olevan johtoasema :D

      Poista
    2. Kiitos äänestä;) - ja on ollut johtoasemassa alusta alkaen. Tää on yleisöäänestys ja tulos voi aina olla vähän yllätys!

      Poista
  15. Aivan upeita asuja kisassa! Kissanainen ja lammas ovat suosikkejani. Lammas sai ääneni, sillä se oli uniikein idea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos - minustakin tuo kissanainen on hyvä! Ja tietysti lammas, mutta taidan olla vähän jäävi sanomaan mitään;)

      Poista
  16. Itselleni ihan vieras tapahtuma, mutta oppia ikä kaikki :)

    Hauska lammas, jolle lähtee äänet täältäkin. Iloista sunnuntaita ja lampaalle terkkuja, että on naisten suosiossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kerrotaan terkut kyllä, kunhan illalla kotiutuu.
      Tässä on vielä illansuussa jännättävänä se matkan teko - omalla autolla kun ovat nuoret reissussa...

      Poista
  17. Niin onkin;) - äiti vähän ylpistelee täällä♥

    VastaaPoista
  18. Huh, loistokkaita ideoita ja pukuja! Vaikka pääsiäisen aikaan syödäänkin lammasta niin tätä lambia ei kyllä raaskisi syödä, niin komee ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kyllä aina noissa tapahtumissa ihan uskomattomia pukuja, hirveän taitavia nuoria mukana. Ja juu, ei syödä tuota lammasta. Mutta hauska nähdä, kuinka paljon villoja se on reissussa menettänyt. No, onhan sillä liimapurkki ja varavillat mukana;)

      Poista
  19. Hieno oivallus ja toteutus. Äänestämässä käyty :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos;) - ja siinä toteutuksessa oli kyllä omat haasteensa. Kun ei halunnut maksaa itseään kipeäksi ja kun ei kuulemma esimerkiksi valkoinen teddykangas ollut tarpeeksi hyvää;)

      Poista
  20. No, voi hyvät hyssykät ko on komia puku!!!
    - pitää mennä äänestään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tässä tapauksessa komeuden eteen on kyllä nähty vaivaakin;)

      Poista
  21. Ihan uskomattoman puvun on poikasi tehnyt! Kävin ehdottomasti äänestämässä -ja hienoin asu oli oikeastikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset - ja tuossa arvostelussa mä saataan itse olla vähän puolueellinen;)

      Poista
  22. Aivan mieletön puku!! No on tuossa ollut hommaa ja ei ihme että pääsi finaaliin. Onnea äänestykseen :-))

    t. Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - kyllä siinä hommaa oli. Ja hermot meinasi välillä mennä yhdeltä jos toiseltakin;) Kiitos onnentoivotuksista!

      Poista
  23. Oli muuten mielestäni selvästi paras asu. Ja johtoasemassa näyttää olevan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - mä olen kyllä jäävi sanomaan tuohon mitään, mutta johtoa se on pitänyt kyllä ihan kisa alusta asti. Saa nähdä, kestääkö keskiviikkoon asti. Mutta ylpiä mä siitä olen, pärjäsi tai ei;)

      Poista
  24. Wau, mitä kekseliäisyyttä :)) Meilläkin on aikanaan tuota cosplaytä harrastettu. Eläinhahmoja ei muistaakseni tainnut tytöillä repertuaarissa olla, enemmänkin sarjakuvahahmoja. Peukkuja kisaan, minultakin ääni tälle symppis-sheepille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos;) - ja kiva, että muidenkin nuoret on olleet hurahtaneita tähän harrastukseen. Enemmänhän siellä tyttöjä liikuskelee, mutta on siellä aina muutamia poikiakin. Ja luulenpa, ettei meidän nuori mies ollenkaan pistä pahakseen sitä, että siellä niitä tyttöjä sankoin joukoin liikuskeleekin;)

      Poista
  25. On siinä ollut mieletön työ :) Mahtava lopputulos, äänestetty on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli työtä ihan kiitettävästi - ja se siivous odottaa vielä;)

      Poista
  26. Aivan mieletön Sheep ! Tosi monta sellaista taitoa tuon puvun tekeminen vaatii, mitä itseltä puuttuu eli respect tuon toteutuksesta. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - respektit välitetään nuorelle herralle, kunhan reissusta kotia palaa.

      Poista
  27. Mahtava! Kävin äänestämässäkin. Sisko tosiaan cossaa (ja boffaa), itse enemmän tällainen "vanhus" eli roolipelipuoella tulee oleiltua :) Cossaaminen on hyvä harrastus kyllä, kuten monet muutkin eri conien harrastukset :)

    Äänestämässäkin kävin. Rehellisesti cossina erilainen ja edukseen erottuva minusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos;) Meillä tosiaan tyttö ei enää cossaa, mutta kulkee mukana tapahtumissa, kun se myy siellä töitään taidekujilla. Ja sehän piirtää myös sarjakuvia. Poika on sitten muutaman kerrannut cossannut ja heti ekalla kerralla piti tietysti kisoihin osallistua ja sijoittua, niin siitä se innostus sitten kasvoi. Lisäksi kun kaveripiirissä on paljon samojen juttujen harrastajia, niin mukavaa touhua se on.
      Toi roolipelipuoli on aika jännää touhun - luulen, että moni noista cossaajista iän karttuessa siirtyy sinne.

      Poista
  28. Ei ole totta, miten hieno! Wau! Mun täytyy nyt mennä äänestämään ehdottomasti... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos;) Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne ja aurinkoista viikkoa♥

      Poista
  29. Huikea Sheep! Toteutus on arvatenkin kysynyt paljon vaivaa, kärsivällisyyttä ja kädentaitoja luovuudesta puhumattakaan. Hatunnosto täältä ja äänestämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos;) Kyllä vaan kaikkea noita mainitsemiasi ominaisuuksia on tarvittu - ja äidiltä lähinnä sitä kärsivällisyyttä;)
      Aurinkoista viikkoa sinne!

      Poista
  30. Vastaukset
    1. Kiitos;) - Viirukin tykkää...hieman on sitä vanua käyty kurittamassa alakerrassa!
      Aurinkoisia lekotteluhetkiä sinne!

      Poista
  31. Hei! Kiva, kun kävit kattomassa mun luona ja jätit pitkän hauskan viestin! En minäkään pahemmin enää ovee vaa, kun niitä pååsiäisnoitia tulee tai monet ei enää edes pukeudu vaan tulevat oven taakse sanovat hyvää pääsiäistä ja käsi ojossa odottavat rahaa. Ei ollenkaan ole semmosta virpomista enää kun oltiin lapsia. Jotenki kurjaa että semmoset perinteet katoo!
    Toivottavasti sun viikko on alkanut mukavasti!
    Haliterkuin Sirpa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei - viikko alkanut ihan kivasti. Aurinko paistaa, vaikka pakkastakin vielä on. Kyllä vaan se kevät sieltä puskee - jossain vaiheessa;)
      Aurinkoista viikkoa myös sinne!

      Poista
  32. Hei! Kiva, kun kävit kattomassa mun luona ja jätit pitkän hauskan viestin! En minäkään pahemmin enää ovee vaa, kun niitä pååsiäisnoitia tulee tai monet ei enää edes pukeudu vaan tulevat oven taakse sanovat hyvää pääsiäistä ja käsi ojossa odottavat rahaa. Ei ollenkaan ole semmosta virpomista enää kun oltiin lapsia. Jotenki kurjaa että semmoset perinteet katoo!
    Toivottavasti sun viikko on alkanut mukavasti!
    Haliterkuin Sirpa♥

    VastaaPoista
  33. Hattua nostan nuorelle miehelle , on nähnyt kovasti vaivaa ja tehnyt hienon asun. Kävin myös äänestämässä ;)

    VastaaPoista
  34. Siis mä en kestä, ihan mieletön ajatus, ihan mieletön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. D;) - luovuutta, luovuutta - ja mahdollisimman edullisesti;)

      Poista
  35. Tuo lammas-puku on aivan ihanan näköinen!
    Haliterkuin Sirpa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä se mustakin aika symppis on;)
      Ihanaa pääsiäisenaikaa - ja haleja♥

      Poista
  36. Mahtava tosiaan tuo puku ja on sun poika nähnyt vaivaa! :) Äänestin eilen, kerro sit miten kävi? :D

    VastaaPoista
  37. Juuri luin Aamulehdestä, että hieno voitto tuli ! Onnea !

    VastaaPoista
  38. Onneksi olkoon! Hienoin puku ja hyvä, että meijän(kin) äänistä oli apua. Ansaitsi ehdottomasti voittonsa. Meillä oli pari vuotta sitten koulussani muutama tyttö, jotka pukeutuivat lolita-tyyliin ja osa teki asunsa itse, hienoja olivat nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kyllä vaan jokaisesta äänestä oli apua. Voitto oli kyllä aika ylivoimainen ja laskeskelin, että n. 90 äänen marginaalilla se voitto heltisi; kaikkiaan ääniä oli kisassa annettu n. 800.

      Poista
  39. Aivan mielettömän upea asu!!! Onnittelut voittajalle!!
    Iloista pääsiäistä.
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - onnittelut välitetään eteenpäin;)
      Sinne myös hauskaa pääsiäistä!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig