perjantai 21. kesäkuuta 2013

Pään painan ruohikolle - Hyvää Juhannusta

Hupsista - onpas taas päässyt aika vierähtämään sitten edellisen postauksen. Työt, remppa ja kesä. 
Siinä kootut selitykset saamattomuudelleni. 
Töissä pitäisi vielä jaksaa pari viikkoa ennen lomia ja tuntuu, että tekemistä olisi vielä vaikka kuinka paljon, jotta loman voisi hyvällä omallatunnolla aloittaa. No, sitten lomailenkin viisi viikkoa. 

Ja tuo pojan asunnon remppa senkun jatkuu. Muutoksiakin suunnitelmiin on matkan varrella tehty: esimerkiksi lattioihin aioimme alunperin laittaa (siis Isäntä aikoi) korkkia. Kunnes suostui minun vaatimuksestani kurkistamaan sinne muovimaton alle. Sieltä löytyi kuin löytyikin - niin kuin olin koko ajan tolkuttanut - puulattia. Joten sen kimppuun olisi käyminen.

Mutta ei nyt juhannuksena! Nämä päivät aion vain löhötä ja lukea. No, ehkä huomenna käväisemme katsomassa farmilla Sauvossa, mikä työmaa siellä odottaa loppukesästä;) Isäntä leikkaa nurmet ja minä keitän kahvit ja komennan.

Nuoret häipyivät juhannuksen viettoon jo eilen illalla ja tulevat joskus sunnuntaiyönä kotiin, mikä tarkoittaa sitä, että me vanhukset olemme eläintenhoitajina. 

Hyvä kirja, grilli, uudet perunat ja kalaa. Ja tarvittaessa villasukat jalkaan. Torkut voi ottaa silloin kun huvittaa. Kissan kehräys vieressä ja Isännän vieno kuorsaus. Siinä on juhannus tänä vuonna.



Ohjeeksi kaikille työn ja elämän raskauttamille:

MUUMIPEIKON
JUHANNUSRUNO

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut 
ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään. 

-Tove Jansson

Ihanaa, rentoa Juhannusta kaikille! 
SHARE:

37 kommenttia

  1. Oikein mukavaa ja leppoisaa juhannusta teille myös!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja oikein hyvää juhannusta myös teille<3

    VastaaPoista
  3. Kiitos ja oikein hyvää juhannusta myös teille<3

    VastaaPoista
  4. Ihaalta kuulostaa juhannuksesi, mitäpä ihminen voi enempää toivoa :) Minulla alkoi ansaittu seitsemän viikon loma, ja aion nauttia joka minuutista! Leppoisaa juhannusta ja kestävyyttä viime ponnistuksiin ennen lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seitsemän viikon loma on kyllä luksusta - ihanaa lomaa ja mukavaa juhannusta sinne. Viirulta terkkuja ja puskut Nerolle♥

      Poista
  5. Mukavaa juhannusta sinnekkin :)

    Tuo muumipeikko-runo on minunkin suosikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja minusta tuossa runossa on kaikki oleellinen;)

      Poista
  6. Hyvää juhannusta. Välillä on kiva vaan olla.

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa hyvältä suunnitelmat!
    Sekä löhö että remppa,onneksi sait miehan kurkkimaan pintaa syvemmälle :)

    Leppoisaa juhannusta!

    VastaaPoista
  8. Ihana runo :) oikein ihanaa mittumaaria sinulle, toivotaan että säät suosii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään;) - ja sinne myös hyvää juhannusta - ja säitä!

      Poista
  9. Ihanaa ja rentouttavaa juhannusta teille! Me suuntaamme kohta juhannushäihin :)

    VastaaPoista
  10. Siinäpä onkin ohjetta kerrakseen runossa :) Mukavaa juhannuksen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - tuossa runossa on kyllä kaikki oleellinen;) Sinne myös mukavaa juhannuspäivää!

      Poista
  11. Ihanaa juhannuksen aikaa sinulle myös! Nuo Tove Janssonin sanat ovatkin täydelliset! Siihen lapsenuskoiseen, uteliaaseen ja tietyllä tapaa viattomaan maailmankatsomukseen, joka Muumeilla on, pitäisi päästä meidänkin! Rauhoittuminen, ympäristön tutkailu ja itsensä kuuntelu helposti unohtuvat kiireisessä arjessa. Niitä lisää, ainakin toivon niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan olen samaa mieltä;) - ja sinne myös ihanaa juhannussunnuntaita!

      Poista
  12. Ei tarvittu aattona villasukkia, sateenvarjoa saatetaan tänään tarvita.
    Oikein mukavaa jussia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täälläkään tarvittu - mutta hyvä on aina olla varalla;) - ei myöskään sitä sateenvarjoa ole vielä tänään tarvittu, mutta vielähän tässä ehtii.
      Sinne myös mukavaa juhannusta!

      Poista
  13. Ihanan rentouttavan kuuloiset juhannussuunnitelmat teillä!
    Ja Muumipeikon juhannusruno on <3
    Oikein lämmintä ja hyvää keskikesän juhlaa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jotenkin hanskassa tuo rentoutumispuoli;) - ja samaa mieltä runosta♥
      Sinne myös aurinkoa juhannukseen!

      Poista
  14. Oikein ihanaa ja hyvää Juhannuksen jatkoa! <3

    VastaaPoista
  15. Rentouttavaa juhannusta! Me vietettiin juhannus tehokkaasti yhdessä päivässä. Siitä voi lukea täältä Tänään palattiin jo arkeen. Onneksi eilinen oli niin onnistunut, että sillä energialla jaksaa taas eteenpäin kohti remontin ja muuton loppurutistusta.
    Ja lautalattia! Kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kyllä yksikin päivä riittää, jos se on hyvä;) Tsemppiä siihen muuton loppuun!

      Poista
  16. Toivottavasti teillä oli rentouttava ja rauhallinen juhannus <3

    Lähteekö nyt ensimmäinen poikanen pesästä??

    VastaaPoista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig