perjantai 26. heinäkuuta 2013

Reissunaista laulattaa...

Pohjois-Karjalan matkalta on  kotiuduttu - ja ikävä jäi jälleen kerran: niitä maisemia, joissa sielu lepää ja joissa tunnen olevani kotona. 

Vaikka rakastan tätä Turun seutua ja merta, niin kyllä Vaara-Suomi ja järvet ovat se maisema, jossa olen omin itseni. Jossain muistissa tai geeneissä sen täytyy olla. Sillä niin nuori olin - juuri koulun kynnyksellä - kun sieltä pois muutettiin.

Meidän mökkimme, joka on äitini, veljeni perheen ja meidän perheemme käytössä, on hyvin perinteinen vanhan ajan kesämökki. Mökkiä rakennettiin sinä kesänä, kun menin naimisiin ja häämatkalta palattuamme myös Isäntä osallistui sen rakentamiseen. Hääpostauksen viimeinen kuva on otettu vielä vanhan mökin portailta ja tuo mökki kuuluu nykyisin tätini perheelle.

Mökki on siis rakennettu 80-luvun loppupuolella ja sitä on toki huollettu mutta ei muodistettu. On kuivakäymälä vähän syrjemmällä, on juokseva vesi omasta kaivosta ja sekä agrekaatti- että aurinkosähköä. Jääkaapit, hellat ja grillit toimivat kaasulla. Lämmitys hoituu vuolukivitakalla.

Itse päämökissä on tupa, makuuhuone, sauna ja pesuhuone. Lisäksi on aittarakennus, jossa on kaksi makuukammaria. 

Meille sattui tänä vuonna vähän viileämmät kelit, mikä oikeasti oli ihan hyväkin, sillä nyt eivät vaivanneet hyttyset ja paarmat ollenkaan. Ja pystyi yöllä nukkumaan, kun ei ollut tukalan kuumaa. 

Saunottiin maailman parhaassa puusaunassa, uitiinkin. Istuttiin iltaa kuistilla ja käytiin veneellä tarkistamassa lähitienoot. Tuon meidän pikkujärvemme ympärillä on monen sukulaiseni mökit ja muutamaa heistä
kävimme tervehtimässä. 

Viimeisenä iltana istuskelin vielä yömyöhällä kuistilla ja muistelin menneitä vuosia tällä mökillä: ne ensimmäiset vuodet, kun isäni vielä eli, se ensimmäinen kerta, kun tyttäremme oli puolivuotias ja konttaili pitkin mökin lattioita ja valvotti meitä puhkeavilla hampaillaan yökaudet, se ensimmäinen kesä ilman isääni, ne lukuisat kesät, kun lapsemme ovat serkkujensa kanssa mökin tantereilla tömistelleet ja laiturilla onkineet, se valtava hauki, jonka poikani virvelöi ja miten ylpeä hän siitä oli, ne kesät, jolloin lapsia ei tahtonut saada järvestä pulikoimasta pois, ne iltanuotiot ja tarinat, joita mökillä on kerrottu ja kuultu.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lapsemme eivät olleet mukana ja tuntui kuin yksi aikakausi olisi jälleen päättynyt. Oli mielessä haikeutta ja ikävää. Niin menee elämä eteenpäin nopeasti ettei tahdissa tahdo pysyä.

Matkan aikana kävimme Juuan kirkonkylällä kaupassa ja ajelimme takaisin mökille Nunnanlahden kautta. Katsastimme isäni vanhan kotitalon, jossa myös minä olen elänyt neljä ensimmäistä vuottani. Oli ilo nähdä, että talo mäen päällä oli hyvin hoidettu ja asuttu. 

Kävimme myös katsomassa taloa, johon muutimme tuolta mäen päältä - päätilan peri aikoinaan isäni veli ja tilasta erotettiin isälleni jonkin verran maita ja vanhempani ostivat perheelleen talon peltojen vierestä. Tuohon uuteen tilaan he rakensivat uuden navetan ja kuvittelivat, että siellä sitten elettäisiin kasvavan perheen kanssa.

Toisin kuitenkin kävi: kylältä kuoli pois vuolukivikaivos, jossa isäni oli talvikaudet työskennellyt - kesäthän kuluivat pelto- ja metsätöissä. Vielä kun Joensuusta vedettiin Juukaan uusi tie, joka kulki suoraan peltojemme halki, ei auttanut kuin miettiä muuta. Talo myytiin ja Lahdesta löytyi töitä, joten sieltä sitten ostettiin  talo. 

Talo peltojen vieressä on nyt ollut asumattomana jo usean vuoden ajan; rapistunut ja ympäristö metsittynyt. Mutta uudet ikkunat sinne oli joku laittanut. Ehkäpä talossa vielä joskus joku asustaa.

Nunnanlahden horisontissa näkyvät vuolukivilouhokset - vaarat ovat täynnä vuolukiveä ja 80-luvulla aloitettiin kylällä vuolukiven louhinta uudelleen. Noita louhoksia katsoessa mietiskelin, miten edesmennyt isäni on joskus  siellä työskennellyt. Äidilläni on tallessa vielä valokuva, jossa isäni poraa kaivoksessa. Ei ole ollut helppoa elämä tuolloin. Ja tuota samaa Nunnanlahden vuolukiveä on mökkimme takkauuni, isäni valitsema.

Jos jotakuta teistä kiinnostaa enemmän, löytyy Nunnanlahdesta ja sen vuolukiviteollisuudesta tietoa esim. täältä.

Nunnanlahdessa poikkesimme myös Kivikylässä katsastamassa, mitä kaikkea vuolukivestä nykyisin tehdäänkään. Ja tehdäänkin vaikka mitä. 


Tällä hetkellä Nunnanlahdessa toimii kaksi suurta vuolukivilouhosta ja yritystä: Tulikivi ja Nunnauuni
Kivikylä on Tulikiven rakentama - siellä on Kivimuseo, kahviloita, myymälöitä, esittelytiloja - vaikka mitä. Ja ympäristöön on vuolukivestä tehty penkkejä, siltoja, koristepatsaita. Jos tuollapäin liikutte, poiketkaa ihmeessä. 

Vuolukivikaivoksia on Pohjois-Karjalassa muuallakin ja vuolukiveä jalostavat monet yritykset. Vuolukivikaivosten elpyminen on tuonut seudulle uusia asukkaita ja monet ovat myös palanneet. Nunnanlahden kylä on herännyt jälleen eloon ja moni muu paikkakunta siinä ohessa.

Kolilla emme tällä kertaa käyneet, sillä halusimme viettää lyhyen aikamme mökillä. Mutta Kolinportilla poikkesimme Nunnanlahdesta tullessamme kahville ja sieltä löytyivät tämän reissun tuliaiset: Tulikiven louhimasta kivestä Vuoluset -nimisen yrityksen valmistamat kivet.


Näistä kivistä Mököllä olikin jo käyttöä matkalla kotiin, kun Isäntä halusi kokeilla uusia reittejä. Eikä tietenkään luottanut navigaattoriin. Jotta vähän seikkailtiinkin;)

Reissunaista laulattaa, sillä huomenna alkaa taas kapsäkin pakkaus; sunnuntaiaamuna lähdemme Isännän kanssa kohti Vilnaa.


Aurinkoisia päiviä ihan jokaiselle meistä!

SHARE:

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Minä lähden Pohjois-Karjalaan, kotiseudulle Pohjois-Karjalaan...

Loman toinen viikko alkaa olla lopuillaan - vielä 3 viikkoa jäljellä! 
Nopeasti tuntuu tämä loma kuluvan, vaikka mitään ihmeellisempiä en olekaan tehnyt: 
olen lekotellut pihakeinussa, lukenut pinon dekkareita, kävellyt hitaita lenkkejä pitkin lähitienoita. 

Ja yhden illan vietin päivittämässä blogini ulkoasua - kyllä oli vääntöä, että tämä dataekspertti sai kaikki nuo nappulat tuohon väännettyä;)

Vähän haikeana olen katsellut, kuinka pikaisesti tämä kesä lipuu. Kun tuntuu, että kevättä ei ollut ollenkaan, toivoisi, että kesää jatkuisi pitkään. Vaikka syksyn ihminen olenkin, en ihan vielä olisi halunnut pihallamme nähdä kellastuneita koivunlehtiä ja pihlajanmarjan raakileita. 
Tuollaista tuolta kuitenkin löytyi.


Olen myös kierrellyt nuorten kanssa katselemassa kalusteita pojan asuntoon. On mittailtu sohvien ja kirjoituspöytien kokoja, samoin ruokapöytien - kaiken kun pitää olla minimittaista, jotta siihen pömpeliin mahtuvat;) Muuta ei olla vielä ostettu kuin yksi lamppu - ostettiin sellainen tuuletinhärpäke, jossa on 4 lamppua - kämpässä kun on korkeutta se 3,5 metriä, niin sillä on tilaa siellä katonrajassa viuhua.

Remontti jatkuu edelleen - nyt ollaan jo asentamassa listoja. Sitten vielä viimeistellään. Ja se saattaakin kestää, sillä Isännän remontointitaidot ovat luokkaa "tuunari". En sentään sano "tunari", vaikka kielenpäällä onkin. Aikoinaan kun olimme ostaneet ensimmäisen asuntomme, hankimme sinne käytetyn Muuramen sängyn. Sänky oli ruskea ja päätimme, että se maalataan valkoiseksi. Isäntä maalaili sitä kotona lomapäivänään ja minä olin töissä, kun tuli soitto ja Isännän ääni hyvin vakavasti lausui: "Olipa kerran koti - ei ole enää". Niitä maaliroiskeita siivosin vielä 10 vuoden päästäkin, kun tein asunnosta pois muutettaessa loppusiivousta.

Ja olen minä yllätyksekseni saanut jotain aikaiseksikin - eilen siivosin keittiön ruokakaapit. Ja taas saan hävetä - niin paljon vanhentuneita tarvikkeita jouduin heittämään roskiin. Onko se ihan pakko ostaa varalle ja varastoon kaikkea mahdollista ja mahdotonta ja sitten unohtaa ne sinne muiden tavaroiden taakse? Ihan kuin maailmanloppuun olisi varauduttu. Harmitti vietävästi. Ihan tosissaan on pakko yrittää hieman harkitummin ostaa ruokaa.

Tänään siivosin koko päivän. On imuroitu, lattiat pesty ja pölyt pyyhitty. Nyt on ihanan siisti ja raikas koti. Noin pääpiirteittäin;)

Kauan en tästä autuudesta pääse nauttimaan, sillä tänään lähdemme Isännän kanssa kohti Helsinkiä, jossa tapaan illalla kavereita - ja Isäntä varmaan lepäilee ensin hotellilla ja liittyy illemmalla seuraan. Lauantaina lähdemme sitten ajelemaan kohti Pohjois-Karjalaa ja mökkiä, jossa äitini ja veljeni jo odottelevat. 

Minähän olen syntynyt ja viettänyt ensimmäiset 6 elinvuottani Juuan Nunnanlahdessa ja Pohjois-Karjalassa on suurin osa äidinpuoleisesta suvustani. Siellä ovat juureni ja sielunmaisemani. 

Mökillä emme aio olla kuin muutaman päivän, sillä ensi viikolla jatkuvat Isännällä remonttiharjoitteet ja minä siirryn Sauvon farmille pelastamaan viinimarjat talteen.

Sen jälkeen kutsuukin Vilna, jonne teemme Isännän kanssa pienen pyrähdyksen ja heti perään vielä miniristeily ystävien ja musiikin parissa. 

Siinä se loma sitten meneekin. Mutta nyt jo tuntee, kuinka akkuja on ladattu. 

Akkuja ei kuitenkaan latailla mökkireissulla - en aio ottaa kannettavaa mukaan, sillä mökillä elämme kaasun ja aurinkoenergian varassa. Ja siellä on kyllä muutakin tekemistä kuin netissä roikkuminen. Jos oikein innostun, saatan laittaa kännykällä jotain FB-päivityksiä ja jos vielä enemmän rohkaistun, jopa joitain Instagram -kuviakin. Liityin nimittäin Instagramiin - tällä hetkellä siellä on peräti yksi testikuva;) - nipstaakit FB- ja Instagram -sivuille löytyvät tuosta vierestä. Klikkailkaahan.

Ja taas toivottelen tervetulleiksi uudet lukijat. Toivon kovasti, että viihdytte ja jaksatte näitä juttujani silloin tällöin seurailla. 

Mutta tänään minä lähden Pohjois-Karjalaan - vaihdan kyllä farkut verkkarihousuun, mutta en aio juoda kaljaa auringonnousuun - Isännästä en mene vannomaan!

Lokoisia kesäpäiviä kaikille seuraavan biisin myötä! 

Tällä kertaa ei Leevi and The Leavings -versiona, vaan Kuorosodassa nähtynä ja  kuultuna:


SHARE:

torstai 11. heinäkuuta 2013

Melkein hävettää...

Melkein hävettää tunnustaa, että olen itkeä tihrustanut täällä lukiessani kommenttejanne edelliseen hääpäivä -postaukseeni - niin kauniita sanoja ja toivotuksia teiltä sain. Tuo postaus tosin sai kyyneleet silmiini jo siihen kuvia valitessani sekä sitä kirjoittaessani. Ihania muistoja - ja se haikeus ajan kulumisen nopeudesta. Mutta samalla myös ilon kyyneleitä siitä, että on sitä eletty! Ja kyllä - elämisen merkit näkyvät kasvoilla ja kropassa sekä tietysti mielessä. Mahdolliset haavat on aika parantanut - arvet pysyvät. Ja ilonhetket on se sama aika armollisesti kullannut ja moninkertaistanut.

Kiitos teille kaikille kommentoijille kauniista ajatuksista ja kommenteista. Palaan niihin varmaan vielä monta kertaa.


Ja hävettää myös tunnustaa, että menin ja voitin taas arvonnassa. Kohta en ilkeä osallistua näihin blogiarvontoihin - joku vielä ajattelee, että taas tuo ahne rohmu on mukana!



Voitin siis Hanna´s PowderRoom -blogin Facebooksivun arvonnasta Mukava koti - Sisusta rennosti ja tyylikkäästi -sisustuskirjan. Kiitos, Hanna, juuri tälle Ladylle sopivasta voitosta - kirjat - ja varsinkaan sisustuskirjat kun eivät tässä huushollissa jouda pelkästään koristeiksi.

Hannan blogissa paitsi puuteroidaan tehdään myös ruokaa, matkaillaan - eletään arkea - Hannan omin sanoin: " Tämä blogi on tehty paremmasta arjesta ja kauniista asioista, jotka tekevät arjesta vähemmän harmaan. Olkaa hyvät ja ottakaa kengät ovella pois ja astukaa puoli askelta arjen yläpuolelle. Muistakaa hyvät tavat myös pois lähtiessänne! - Voisikos sen paremmin sanoa - kannattaa käydä kurkkaamassa itse:)


Ja melkein hävettää tunnustaa, että täällä lomalainen vain lekottelee. Isäntä puurtaa pojan asunnon remontin parissa ja minä pysyttelen poissa jaloista. Tarvikeostoksilla sentään käyn tarvittaessa. Ja sitä tarvetta on riittänyt: maaleja on ostettu lisää moneen kertaan, vetimiä on ostettu ja vaihdettu - ja eilen ostettiin sitten laminaatit lattiaan. Ei tullut niitä hehkuttamiani puulattioita - kun sitä muovilattiaa alettiin raottelemaan, oli siellä puulattian lisäksi osa lattiasta korvattu jollain vanerilevyillä. Tässä kohtaa Ladykin vaikeni - niin kuin olin motkottanut, että kyllä siellä alla on puulattiat;)

Pariin päivään en ole uskaltanut edes siellä sekamelskan keskellä käydä - Isäntä sattui mainitsemaan, että hän on hieman sotkenut kylpyhuoneen lavuaaria - ja se kylppäri kun oli ainoa paikka, jolle ei olisi tarvinnut tehdä mitään. En uskalla mennä katsomaan, mitä tuhoa siellä on saatu aikaiseksi. Sillä on siellä saatu aikaiseksi ihan kunnon työtäkin - ja minä olen motkottanut ihan tarpeeksi tälle viikolle!

Ja kun Isäntä siellä asentelee lattioita, minä nautin pihalla maailman parhaasta seurasta: kirja, kahvi ja Viiru - ja aurinko pilven raosta. Minulle yllin kyllin.

Kiitokset myös jälleen kerran uusille lukijoille - teitä on taas tuonne sivupalkkiin muutama  kirjautunut. Ja joka kerran olette minulle suuri ja iloinen yllätys. Kiitos myös teille muille, jotka jaksatte täällä käydä katsastamassa, mitä minä olen puuhaillut - tai yleensä jättänyt puuhailematta.

Rentoa kesää kaikille!





SHARE:

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Loma alkoi vihdoinkin - ja hääpäiväkin meni!

Viimeinen työviikko ennen lomaa oli aikamoinen - yritin saada työt sille mallille, että on hyvä sitten aikanaan palailla niiden pariin. Ja sainkin - mutta pitkiä päiviä se vaati.

Eilen sitten alkoi loma - ja pääsin jopa ihmisten aikoihin kotiin. Eilinen oli myös Isännän ja Ladyn 25-vuotiskihlajaispäivä. Muistettiin vasta illalla.

Menimme kihloihin Korfulla ensimmäisellä yhteisellä ulkomaan matkallamme. Korfu on ihana saari ja matkakin oli  hyvä. Olimme jo ennen matkaa päättäneet, että siellä kihlaudumme ja heti ensi töiksemme etsimme hyvän kultasepän, jolta tilasimme sormukset. Keltakultaiset ja sileät, käsityönä tehdyt. Simppelit.

Viime viikkoon, tiistaille, osui myös hääpäivämme - 24. sellainen. Ensi vuonna juhlitaan siis hopeahäitä.
Nyt ei paljon juhlittu - minä istuin töissä pitkän päivän ja Isäntäkin palaili kotiin vasta yhdeksältä - toi sentään kirsikoita. No, kävimme me torstai-iltana ulkona syömässä;)

Häämme olivat meidännäköisemme - olimme saman vuoden alussa ostaneet täältä Kaarinasta ensimmäisen yhteisen asuntomme ja olimme ajatelleet maksaa itse koko häälystin. No, eihän se ihan niin mennyt - vanhempani olivat sitä mieltä, että he maksavat. Silti emme halunneet tuhlailla.

Hääkirkkomme oli Kuusiston kirkko täällä Kaarinassa - pieni, kaunis puukirkko. Kukat kirkossa olivat kälyni Sauvon pellonpientareilta kerättyjä luonnonkukkia. Häämarssista en muista mitään - häävirsi oli "Päivä vain ja hetki kerrallansa".


 Hääpukuni olin ommellut itse - jakun ja sen alla olevan topin päällyspitsikin oli verhopitsiä - siinä kuulkaas säästi pitkän pennin;) Hääpuvun kanssa tuli pienoinen kiire, sillä olin joutunut kystien takia sairaalaan pari viikkoa ennen häitä ja pääsin sieltä kotiin viikkoa ennen H-hetkeä. Noita jakun helminappejakin ompelin vielä häitä edeltävänä iltana paikoilleen. Hyvin ehdittiin! Hiukset föönasin ihan itse ja meikitkin olivat hand-made-by-Lady. Vaatimattomalla linjalla mentiin - kasarimeininkiä!


Kirkon jälkeen meillä oli häävastaanotto Raisiossa ravintola Capriksessa - ohjelmana perinteiset maljannostot, puheet, ruokailut, hääkakun leikkaamiset, yhteislaulut ja häävalssi. Muutaman ystäväpariskunnan kanssa jatkoimme vielä Naantalin Kaivohuoneelle, jossa tanssimmekin sitten häävalssin toisen kerran. Kälyni arvosanat valsseista: Ensimmäisestä 7½ - Isännän polvet liian notkolla ja persaus pitkällä - toisesta 9½ - vieläkin oli se takapuoli pitkällä

Naantaliin meille oli hyvissä ajoin etukäteen tilattu taksi - olimme lähdössä ajoissa kotiin, sillä meillä oli heti seuraavana päivänä lähtö häämatkalle. Siellä Kaivohuoneen taksitolpalla odottelimme ja odottelimme - taksia ei vain kuulunut. Paikalle tuli kuitenkin poliisiauto, josta poliisisetä ystävällisesti kysäisi::" Eikös taksi ole tullut?" No, poimivat meidät reppanat siitä kyytiinsä sinne takapenkille. Automaattilukot ovissa ja kaikki hienoudet. Lähdettiin sitten ajelemaan kohti Kaarinaa, kunnes poliisiauto kaarsi vastaantulevalla kaistalla ajavan taksin eteen ja komensi sen viemään meidät kotiin saakka. Oli taksikuski vähän helpottunut - oli raukka pelännyt ylinopeuspysäytystä; olisi kuulemma ollut kolmas ja kortti olisi lähtenyt kuivumaan.

Ja minä huokaisin helpotuksesta - olisi siinä ollut naapureilla ihmettelemistä, jos nuoripari häistään olisi kuskattu poliisiautolla kotiin!

Mehän olimme jo tuollainen aikuinen hääpari - minäkin yli kolmekymppinen, joten en halunnut huntua. Hunnun kuitenkin sain sitten häämatkalla Turkin Alanyassa. Ja eikös vaan olekin hieno huntu?


Alanya oli tuolloin ihan uusi turistikohde - hotellit olivat uusia ja paikka oli vielä pieni ja rauhallinen. Javalla sitten kiertelimme paikallisia kyliä.  Ja kävimme muiden turistien kanssa myös Antalyassa - jonka matkan tunnelmista olen kertonutkin aiemmin täällä.

Vatsataudista huolimatta hyvä matka! Suomeen palattuamme jatkoimme matkaa  mökille Pohjois-Karjalaan, jossa onnellinen Lady nautiskelee Suomen suvesta.  


Ja tuonne on  tarkoitus suunnistaa myös parin viikon päästä. Sitä ennen ehkä pikku reissu jonnekin ihan muualle;) Katsotaan, mitä se Isäntä keksii - näytti eilen illalla alakerrassa kovasti tutkivan erilaisia matkakohteita. Syytä onkin - ne hääpäivän kirsikat kun eivät ihan vastaa Ladyn käsitystä hääpäivämuistamisista!

Tuossa ensimmäisessä asunnossa asuimme 10 vuotta - siellä tehtiin lapset ja kun kuopus aloitti koulun, muutettiin tähän kotiin. Heinäkuussa muutettiin ja elokuussa tuli Viiru-kissa. 

Paljon on näihin vuosiin mahtunut - enemmän onneksi sitä hyvää. 
Miten sen nyt muotoilisi: noin kilo per vuosi - Isännälle kaksi;)

Siksipä uskalsin nuo kuvatkin tuohon lätkäistä - ei noista kukaan meitä tunne.
Kuvien laatua pahoittelen - laiska Lady ei viitsinyt lähteä alakertaan skannerille, vaan kuvasi vanhat kuvat kännykällä;)

Suloisia kesäpäiviä kaikille!
Ja teille, jotka häitä tänä kesänä juhlitte - ihania juhlia!
SHARE:
BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig