perjantai 19. heinäkuuta 2013

Minä lähden Pohjois-Karjalaan, kotiseudulle Pohjois-Karjalaan...

Loman toinen viikko alkaa olla lopuillaan - vielä 3 viikkoa jäljellä! 
Nopeasti tuntuu tämä loma kuluvan, vaikka mitään ihmeellisempiä en olekaan tehnyt: 
olen lekotellut pihakeinussa, lukenut pinon dekkareita, kävellyt hitaita lenkkejä pitkin lähitienoita. 

Ja yhden illan vietin päivittämässä blogini ulkoasua - kyllä oli vääntöä, että tämä dataekspertti sai kaikki nuo nappulat tuohon väännettyä;)

Vähän haikeana olen katsellut, kuinka pikaisesti tämä kesä lipuu. Kun tuntuu, että kevättä ei ollut ollenkaan, toivoisi, että kesää jatkuisi pitkään. Vaikka syksyn ihminen olenkin, en ihan vielä olisi halunnut pihallamme nähdä kellastuneita koivunlehtiä ja pihlajanmarjan raakileita. 
Tuollaista tuolta kuitenkin löytyi.


Olen myös kierrellyt nuorten kanssa katselemassa kalusteita pojan asuntoon. On mittailtu sohvien ja kirjoituspöytien kokoja, samoin ruokapöytien - kaiken kun pitää olla minimittaista, jotta siihen pömpeliin mahtuvat;) Muuta ei olla vielä ostettu kuin yksi lamppu - ostettiin sellainen tuuletinhärpäke, jossa on 4 lamppua - kämpässä kun on korkeutta se 3,5 metriä, niin sillä on tilaa siellä katonrajassa viuhua.

Remontti jatkuu edelleen - nyt ollaan jo asentamassa listoja. Sitten vielä viimeistellään. Ja se saattaakin kestää, sillä Isännän remontointitaidot ovat luokkaa "tuunari". En sentään sano "tunari", vaikka kielenpäällä onkin. Aikoinaan kun olimme ostaneet ensimmäisen asuntomme, hankimme sinne käytetyn Muuramen sängyn. Sänky oli ruskea ja päätimme, että se maalataan valkoiseksi. Isäntä maalaili sitä kotona lomapäivänään ja minä olin töissä, kun tuli soitto ja Isännän ääni hyvin vakavasti lausui: "Olipa kerran koti - ei ole enää". Niitä maaliroiskeita siivosin vielä 10 vuoden päästäkin, kun tein asunnosta pois muutettaessa loppusiivousta.

Ja olen minä yllätyksekseni saanut jotain aikaiseksikin - eilen siivosin keittiön ruokakaapit. Ja taas saan hävetä - niin paljon vanhentuneita tarvikkeita jouduin heittämään roskiin. Onko se ihan pakko ostaa varalle ja varastoon kaikkea mahdollista ja mahdotonta ja sitten unohtaa ne sinne muiden tavaroiden taakse? Ihan kuin maailmanloppuun olisi varauduttu. Harmitti vietävästi. Ihan tosissaan on pakko yrittää hieman harkitummin ostaa ruokaa.

Tänään siivosin koko päivän. On imuroitu, lattiat pesty ja pölyt pyyhitty. Nyt on ihanan siisti ja raikas koti. Noin pääpiirteittäin;)

Kauan en tästä autuudesta pääse nauttimaan, sillä tänään lähdemme Isännän kanssa kohti Helsinkiä, jossa tapaan illalla kavereita - ja Isäntä varmaan lepäilee ensin hotellilla ja liittyy illemmalla seuraan. Lauantaina lähdemme sitten ajelemaan kohti Pohjois-Karjalaa ja mökkiä, jossa äitini ja veljeni jo odottelevat. 

Minähän olen syntynyt ja viettänyt ensimmäiset 6 elinvuottani Juuan Nunnanlahdessa ja Pohjois-Karjalassa on suurin osa äidinpuoleisesta suvustani. Siellä ovat juureni ja sielunmaisemani. 

Mökillä emme aio olla kuin muutaman päivän, sillä ensi viikolla jatkuvat Isännällä remonttiharjoitteet ja minä siirryn Sauvon farmille pelastamaan viinimarjat talteen.

Sen jälkeen kutsuukin Vilna, jonne teemme Isännän kanssa pienen pyrähdyksen ja heti perään vielä miniristeily ystävien ja musiikin parissa. 

Siinä se loma sitten meneekin. Mutta nyt jo tuntee, kuinka akkuja on ladattu. 

Akkuja ei kuitenkaan latailla mökkireissulla - en aio ottaa kannettavaa mukaan, sillä mökillä elämme kaasun ja aurinkoenergian varassa. Ja siellä on kyllä muutakin tekemistä kuin netissä roikkuminen. Jos oikein innostun, saatan laittaa kännykällä jotain FB-päivityksiä ja jos vielä enemmän rohkaistun, jopa joitain Instagram -kuviakin. Liityin nimittäin Instagramiin - tällä hetkellä siellä on peräti yksi testikuva;) - nipstaakit FB- ja Instagram -sivuille löytyvät tuosta vierestä. Klikkailkaahan.

Ja taas toivottelen tervetulleiksi uudet lukijat. Toivon kovasti, että viihdytte ja jaksatte näitä juttujani silloin tällöin seurailla. 

Mutta tänään minä lähden Pohjois-Karjalaan - vaihdan kyllä farkut verkkarihousuun, mutta en aio juoda kaljaa auringonnousuun - Isännästä en mene vannomaan!

Lokoisia kesäpäiviä kaikille seuraavan biisin myötä! 

Tällä kertaa ei Leevi and The Leavings -versiona, vaan Kuorosodassa nähtynä ja  kuultuna:


SHARE:

42 kommenttia

  1. Ihanaa reissua ja hieno on uusi blogin ulkoasu! Ja tuo ruoan poisheittäminen on niin harmillista, olisiko niitä voinut käyttää kuorintoihin jne. Mutta sitä minäkin jouduin Puhdistumisen aikana tekemään, ikävä kyllä. Mutta hei, nyt nauti!! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja voi harmitus, olisi voinut ainakin poisheitettyjä kauraryynejä käyttää kuorintoihin. En vaan hoksannut.
      Ja aion kyllä nauttia:)

      Poista
  2. Hyvää matkaa! Kyllä se vaan niin on, että kesä menee liian nopeasti! Vaikka vielä sitä onkin jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja onneksi onhan sitä kesää vielä jäljellä:)

      Poista
  3. Kiva tämä blogin uusi ulkoasu :) Mukavaa matkaa !

    VastaaPoista
  4. Ja mä kun luulin että mun pihakoivu vittuilee mulle (kaatotuomion alla) varistamalla pihan täydeltä keltaisia lehtiä, mutta sama syksyn merkki keskellä kesää muuallakin näköjään! Ei kiva, ei!
    Oikein kivaa reissuilua, mä koitan startata kohti Lillaa taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kyllä se vaan syksyn merkkiä näyttäisi olevan - näyttää olevan täällä päin muuallakin jo sama tilanne.
      Kivoja Lillapäiviä sinne!

      Poista
  5. Hyvää reissua! Kesän parasta antia onkin kun saa tehdä (tai olla tekemättä) mitä haluaa.

    VastaaPoista
  6. Blogi näyttää oikein kivalta ja raikkaalta :) Kesä kuluu aina niin nopeasti, mutta onneksi nyt ollaan saatu nauttia lämmöstä ja auringosta.
    Leppoisaa ja mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ihania, lämpöisiä päiviä on ollutkin. Nyt näyttävät vähän kehnoilta nuo säätiedotukset tuonne Pohjois-Karjalaan, mutta ei oikeastaan haittaa - helpompi olla mökkioloissa, kun ei ole liian kuuma - ja eivätpähän hyttyset häiritse!

      Poista
  7. Oikein ihanaa loman jatkoa ja pakko mainita, että oot kyllä ollut ahkera :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - samaa sinne:) Ja pakko myöntää, että kirjoitettuna näyttäisi ihan siltä, että on ahkeroitu. Mutta vain näyttäisi, sillä kyllä minä olen lekotellutkin;)

      Poista
  8. Mukavaa ja rentouttavaa reissua :) Kiva tää uus ulkoasu :) Mun eka koti oli 19m2 ja kivasti sinne sai mahtumaan juurikin sängyn, nojatuolin, pienen tv-tason ja kahden hengen baaripyödän :D (Jyskissä on sellaisia tosi kivoja heh)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - oli kiva reissu! Ja kiitos ulkonäkökehuista;)
      Pojan yksiön pelastus on valtava parvi, minne mahtuu kunnon sänky ja säilytystilaa - tarvittaessa työskentelynurkkauskin - korkeutta kun lukaalilla on 3,5 metriä, niin parven alla mahtuu kävelemään - samoin osassa parvea; se on porrastettu.

      Poista
  9. Ihanaa lomaa ja tervetuloa tänne Pohjois-Karjalaan ;)

    VastaaPoista
  10. Tervemenoa ja nauti ihan jokaisesta päivästä kuin se olisi viimeinen lomapäiväsi :)) Vielähän noita sinulla riittää onneksi roppakaupalla!

    VastaaPoista
  11. Mukavaa reissua, mekin koukkaamme to-pe Pohjois-Karjalaan ja ajelemme Juuankin ohitse, Kolilla pittää ehottomasti käyvä nauttimassa maisemista ja ehkä poiketa kivimuseoonkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - oli kiva reissu - ja Kivikylässä kävimme, mutta Kolin jätimme tällä kertaa väliin - Kolinportissa tosin käväisimme;)

      Poista
  12. Heheh... vai ei kaljaa auringonnousuun saakka. Hyvä niin, vaan joskus voisi olla kyllä kiva valvoa joku kesäyö aamuun saakka, vaan tässä iässä uni tulee jo aikaisin...:D Ihanaa lomanjatkoa sinne! Mulla on tavoitteena (ehkä) tutustua Instagramiin lomalla, johon on vielä viikko aikaa... Täällä tuulee aivan suunnattomasti tänään vaikka ei sadakaan. Kaikessa on onneksi puolensa, sadepäivänä voi hyvällä omalla tunnolla majoittautua takan eteen nauttimaan hyvästä kirjasta. Mukavia lomapäiviä teille isännän kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tuli kyllä valvottua vaan ei sen kaljan voimalla;) Teille myös kivaa lomaa sitten aikanaan!

      Poista
  13. Mukavia lompäivien jatkoja !
    blogin ilmeen uudistus vaatiikin hieman enemmän aikaa, mulla aine menee jokin säätö pieleen ja tee uusiksi ja uusiksi ...sulla hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja oli kyllä vääntöä tämän ulkoasun kanssa;)

      Poista
  14. Turvallista matkaa ja mukavaa loppulomaa. Olet kyllä olet ahkera, kyennyt tekemään ulkoasuremontinkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - hyvin meni matka:) Kun saisi vielä tämän omankin ulkoasunsa päivitettyä!

      Poista
  15. Blogisi näyttää hyvältä. Mukavaa lomaa ja reissua!

    VastaaPoista
  16. Mukavia lomapäiviä ja kesäilyä siellä Pohjois-Karjalassa! Kesä kuluu kyllä äkkiä, nautitaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kivoja päiviä olivat - ja kesä menee vauhdilla - siis nautitaan!

      Poista
  17. Ihanaa lomaa! Tämä kesä tosiaan soljuu liian nopeasti, en tahdo! Ja hei, minun mieheni suku on myös sieltä Juuasta kotoisin, tiiä vaikka olisitte sukua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - oli kiva reissu. Vai on miehesi suku Juuasta? Mistä päin sieltä? Minulla on sekä isän että äidin puolen suvut sieltä päin, mutta suurinpiirtein tiedän, missä kukin majailee. Isän mahdollisista serkuista ei ole tietoa. Laitan sinulle yksäriä noista sukunimivaihtoehdoista;)

      Poista
  18. Aijai, kuulostaa aivan ihanalta rentouttavalta lomalta. Ihania hetkiä sinne Pohjois-Karjalaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - oli tosi kiva reissu. Mukavaa viikkoa myös sinne:)

      Poista
  19. Blogisi uusi ilme on kivan raikas. Mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
  20. Ihanaa loman jatkoa ja Pohjois-Karjalan turneeta!

    VastaaPoista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig