perjantai 9. elokuuta 2013

Vanha nainen hunningolla

Viime torstaina lähdimme Isännän kanssa miniristeilylle Viking Gracella. Matkan olimme jo varanneet hyvissä ajoin, sillä laivalla esiintyi Ladyn kaikkein suurin fanitusartisti Ari Koivunen. Lisäksi matkaan oli lähdössä oiva joukko ystäviä.

Itse laivaa en aio esitellä - siitä on monessa blogissa hienoja kuvia ja moni on jo sillä itsekin vieraillut. Niin mekin jo talvella, jolloin kerroin siitä täällä.

Laiva lähti illalla ja tällä kertaa emme edes harkinneet laivan buffetia - niissä tulee  syötyä itsensä ähkyyn ja minä en pääse juurikaan kala- ja salaattipöytää pitemmälle - lämpimät ruuat jäävät koskematta. Ruokailimme Sweet & Salty -ravintolassa - ja runsauden pulaa oli sielläkin ruokia valitessa. Salaattipöytä oli tarpeeksi kattava ja lämpimät ruuat maittavia. Ja ähkyynhän sitä valitettavasti sieltäkin itsensä sai;)

Käväisimme katsastamassa Tax Freen tarjonnan ja istuskelimme iltaa ystävien kanssa Club Voguessa odottelemassa keikan alkua. 

Tällä kertaa Mr. Voice esiintyi Jägermaestro cover-bändin solistina ja odotettavissa oli rock´n rollia. Ja sitähän saatiin.


Kun illan settilistalla oli Perfect Strangers, Don´t Try To Break Me, Highway To Hell, Rock N Roll, Smoke On The Water, Angel, Living On A Prayer ym., niin onkos se mikään ihme, jos Ladylla olisivat sukat pyörineet jalassa jos ne niissä olisivat olleet - nyt olivat jalat ilmassa koko keikan ajan ja pitkään vielä sen jälkeenkin - taisi Lady olla vähän vanha nainen hunningolla;)
Mutta kyllä tuli tanssittua! Ei tuntuneet kolotukset missään.

Jägermaestro jatkoi vielä solistinaan Pekka Heino - hyvä oli hänkin. Ja vielä kun illan viimeisessä kipaleessa lavalle asteli bonuksena Mr. Voice, tunsi kyllä saaneensa energiaa vaikka muille jakaa.

Seuraava päivä kuluikin pääasiassa laivan kannella - mitä nyt välillä käytiin ruokailemassa. Aivan mahtava sää: meri peilityyni ja aurinko porotti täydeltä laidalta. Ja vaikka luulinkin istuvani varjossa, huomasin kotona polttaneeni toisen puolen kaulastani, auts.

Yllätykseksemme saimme vielä nauttia ennen laivan satamaan saapumista toisestakin keikasta. Hieman lyhyempi kuin edellisiltainen, mutta kelpasi;)

Tässäpä maistiaisia - ja ei, Ladya eikä Isäntää ei näissä videoissa näy;)

Rock N Roll (Led Zeppelin cover)


Smoke On The Water - bossanova -versio;)  (Deep Purple cover)


Kaiken kaikkiaan hieno reissu: mahtavaa musiikkia, ihania ystäviä, suotuisat merituulet, kaunis saaristo, itse laiva, josta eräs ystäväni totesi: täällä on tilaa hengittää, vaikka laiva olikin loppuunmyyty.

Tänään on virallisesti viimeinen lomapäiväni. Ja vielä viikonloppu. Sitten arki. Mutta kyllä loma latasi akkuja sen verran, että vähän aikaa jaksaa!

Ihanaa elokuista viikonloppua kaikille meille!
SHARE:

32 kommenttia

  1. Vau, vaikutti hienolta reissulta! Minäkin näkisin ja kuulisin mieluusti Ari Koivusta, tosi hieno ääni hänellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva reissu ja Aria kannattaa kyllä käydä kuuntelemassa, jos vain mahdollista.

      Poista
  2. Vai vanha nainen hunningolla:D
    Mukavaa viimeistä lomapäivää ja lämmintä viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Voi onpas kivan näköinen reissu! Pitää varmaan testailla jossain vaiheessa tuotakin laivaa, se vaan tarkoittaisi reissua Turkuun ensin :)

    VastaaPoista
  4. Välillä pitää olla hunningolla :D
    Oikein energistä viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - niin pitääkin;)
      Ja kiitos - sinne kans!

      Poista
  5. Ihan itkettää, kun viime keikasta on niin kauan ja tuntuu, että koko ajan liu'un porukasta vaan kauemmas... :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et sinä minnekään liu - kyllä ole mielessä♥

      Poista
  6. Arilla on kyllä niin upea ääni. Ja kivalta kuulostaa teidän reissu kaikin puolin :)
    Tsemppiä arkeenpaluuseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein hyvä reissu - ja Ari nyt vaan on Mr. Voice:)
      Vaikka akut onkin ladattu, tsemppiä tarvitaan!

      Poista
  7. Kuulostaa hauskalta reissulta :) Koivunen siis keikkailee vielä..en ole pitkään aikaan törmännyt keikkailmoituksiin..eikä lehtien palstoilla ole häntä näkynyt. On kyllä hyvä ääni hänellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauska reissu ja kyllä vaan keikkailee edelleenkin. Etupäässä Amoralin kanssa, mutta nyt ovat olleet levytystauolla, joten on jäänyt aikaa omille keikoillekin. Amoralhan oli viime vuonna pitkällä Euroopan kiertueella - liki 30 keikkaa - ja myös Kiinassa, Japanissa, USA:ssa...Ari tekee näitä solistikeikkoja vierailevana solistina sekä duokeikkoja (akustisia) parillakin eri kokoonpanolla.

      Poista
  8. Olisikohan sama Jägermaestro jonka olen aikoinaan nähnyt lukemattomat kerrat Molly Malone's irkkupubissa Helsingissä? Niihin aikoihin solistina heilui vielä yksi ruotsalainen kundi. Aina oli loistava meno päällä :-)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just se sama Jägermaestro - ja solistina varmaan ollut Patrik Eriksson. Bändiä liidaa Erkka Korhonen (mies esim. Raskas Joulu -kiertueiden takana, oli mukana myös Ari Koivusen Idols-voiton jälkeisessä bändissä). Bändi esiintyy monen hyvän solistin kanssa, mm. Marco Hietalan, Jarkko Aholan jne. - ja Ari Koivusen;)
      Hulvaton meno niillä on aina:)
      Hyvää viikonloppua myös sinne!

      Poista
  9. Loistoreissu siis! :-D
    Pitäisikin jossain vaiheessa päästä näkemään tuo Grace, oli ilmeisesti hyvä laiva? Parempi kuin Siljan laivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli - justiinsakin loistoreissu:)
      Ja kyllä Grace ihan katsastamisen arvoinen on - ainakin täältä Turun päästä lähdettäessä pesee täältä liikennöivät Siljan laivat.

      Poista
  10. Missä se vanha nainen on?? Kiva reissu teillä! Täytyykin joskus käydä katsastamassa tuo laiva... Aurinkoista lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
  11. Ihan huippu tuo otsikko :)

    Kuulosti tosi kivalta reissulta, pitäisi itsekin taas käydä risteilemässä pitkästä aikaa.

    Hyvää lomanjälkeistä työviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja oli kiva reissu;)
      Sinne myös hyvää viikkoa!

      Poista
  12. Varmasti kiva reissu! viimeksi on tullut käytyä risteilyllä 10 vuotta sitten, huh :) Laivalla on parasta just hyvä ruoka... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva reissu! Minä en kauheasti itse risteilyistä perusta - täältä Turusta on vaan niin helppoa lähteä. Mulla pitää olla joku syy, niinkuin musiikki tai sitten työmatka, että enää niille lähden;)

      Poista
  13. Minä juuri skippasin yhden risteilyn Tallinnaan, johon olin jo varannut ja maksanut paikkanikin. Siinä oli just tuo juttu, että ei ollut mitään varsinaista syytä lähteä. Silloin on kiva, kun on tosiaan joku juttu siinä matkassa. Turusta Tukholmaan risteily pitäisi kyllä käydä jossain vaiheessa kokemassa - edellisestä taitaa minullakin olla lähes kymmenen vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NImenomaan pitää olla se juttu. Vaikka voihan se juttu olla vaikka ihan ystävien kanssa tapaaminenkin tai vaikka parisuhderisteily;) - mielellään kesäaikaan, jotta pääsee nauttimaan ihanasta saaristosta. Mutta jossain vaiheessa sain tarpeekseni perusristeilyistä, niitä kun oli joskus työnkin puolesta ihan riittämiin. Onneksi nykyään harvemmin!

      Poista
  14. Voi kun nauratti toi otsikko - sopisi meikäläisen jokaiseen postaukseen tavalla tai toisella;) Ähkyt vedettiin siellä Sweet & Salty buffetissa myöskin lomareissulla... ja nyt ihanaiset toivottelut arkeenpaluulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - tuo otsikko sopii aika moneen menoon;) - kiitos toivotuksista, arki tuli rytinällä vastaan, kun näin työpöytäni ja loman aikana tulleen postin, mutta no hätä, pikkuhiljaa selvitellään!
      Sinne myös hyvää arkea♥

      Poista
  15. Soon mukavaa olla välillä hunningolla :D
    Arilla on kyllä ihana ääni ja musiikki just semmosta, mistä minäkin tykkään! Olispa ollut kivvaa olla siellä!

    VastaaPoista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig