lauantai 18. tammikuuta 2014

Selittämättä paras - yritänpä nyt kuitenkin

Ihan ensiksi pahoittelut siitä, että olen ollut niin laiska kommentoija. 
Olen kyllä käynyt lukemassa blogejanne mutta kommentoinut kovin harvakseltaan. 

Mutta nyt ei vain rahkeet ole yksinkertaisesti riittäneet.
Ei aika eikä vermeet - kännykällä kun olen lueskellut, ei kommentointi oikein luonnista sutjakkaasti.

Ensimmäinen selitys: toimintakertomus. 
Ne teistä, jotka näitä joskus olette joutuneet vääntämään, tiedätte.
Miten voikaan olla vaikeaa yrittää tiivistää kaikki se, mitä vuoden aikana on saanut aikaiseksi. Ja tiivistää vielä. Ja vieläkin.

Ja kun minä kerään sitä aineistoa muidenkin toimintakertomuksiin kuin omaani. 
Tilastot. Kirosana. Ja silti niin iso apu noihin liirumlaarumeihin.

Jahka tästä selvitään, alkaa toimintasuunnitelmien vääntö. 
Kops-kops. Niin se suurimmalta osin menee - vähän rukataan prioriteetteja.

Toinen selitys: tietokoneet.

Töissä ohjelmat päivitettiin uusiin. No problems. Helppo nakki. Paitsi sähköpostitilien siirrot. Monen päivän vääntö - ja silti osa seilaa jossain bittiavaruudessa. 

Kotona kahden läppärin ja kahden pöytäkoneen formatoinnit ja uudelleen asennukset.
 Minun oma ihana, vanha Fujitsuni alkoi hidastella siihen malliin, että joko on edessä uuden koneen osto tai sen pelastamisyritys. Ennen sitä päätin kuitenkin pelastaa toisen läppärini, vähälle käytölle jääneen Lenovon Thinkpadin. Kiitos ja kaunis - käyttiksenä Windows XP, jonka päivitykset päättyvät nyt keväällä. Koneeseen on kuitenkin alunperin asennettu Vista ja aktivointikooditkin löytyvät. 
Mutta ei levykkeitä - paitsi sille XP:lle. Kiva. Kolme iltaa sähläsin sen kanssa ja etsin netistä ladattavaa Vistaa. Osina löysin ja osina asensin. Ensimmäisellä kerralla kaikki ajurit katosivat. Ja uudet eivät suostuneet Lenovon sivuilta asentumaan. Ei muuta kuin kone takaisin XP:lle ja uusi yritys. Nyt näyttäisi pelittävän. Sillä  minä tätäkin nyt rustaan.


Mutta sen rakkaan Fujitsun varmuuskopiointi, osiin purkaminen, imuroiminen - siis ihan pölynimurilla - ja uudelleen asennus odottavat. Samoin kuin yhden pöytäkoneen XP:n päivitys Vistaksi - siinäkin on Vistan aktivointikoodit olemassa, mutta muuten sama homma edessä kuin tässä läppärissä. Sanoisin taas shit jos ilkeäisin.

Ja vielä yksi PC, joka kannattaa formatoida, jotta saan sen kunnolla putsattua. Pitäisi olla helppo nakki. Vaan  tietsikoiden kanssapa kun ei voi olla koskaan varma.

Uutta läppäriä olen vaivihkaa katsellut, mutta kun Windows 8 ei kiehdo. Ja silti - Windows -käyttiksessä on pysyminen vaikka omenat kiehtoisivatkin. Minä kun tykkään siitä, että kaikki koneeni keskustelevat keskenään.

Samasta syystä on tablettikin vielä hankkimatta. Kun en saa päätettyä millaisen haluaisin. No, siis haluaisin kyllä IPadin, mutta kun puhelimeni on Samsung ja käyttiksenä Android, niin järkevää olisi tietysti Samsung hankkia. Ehkä.

Tablettien käyttäjät - antakaapas nyt omillenne joko kehuja tai sapiskaa - mielelläni kuulisin, mikä on hyvä malli esim. blogien kirjoittamiseen.

Nämä toimet pelastavat minut koneen hankinnalta vielä toviksi, mutta edessähän se on. Harmittaa, että nykyisin koneiden elinikä näyttää olevan pari-kolme vuotta. Ja kun ei edes pärjää yhdellä. Pitää olla  kannettava, tabletti ja älypuhelin. Ja puhelintakin pitäisi vaihtaa vähintäin kahden vuoden välein. Aika kallista lystiä. 

Muistan vielä ajan, kun meillekin ensimmäiset PC:t tulivat - vaihdoin niihin kovalevyjä, lisäsin muistia, uusin näytönohjaimia ja päivitin käyttiksiä uudempiin. Näille nykykoneille ei kannata juurikaan enää mitään tehdä. Nämä kehittyvät niin hurjaa vauhtia koko ajan, että vaikkapa muistin lisääminen koneelle  ei lisää elinaikaa anna.

Mutta siis tällaisiin juttuihin on aika tuhraantunut.

Joten säälikää edes pikkuisen. Ja hyväksykää alussa esitetyt pahoittelut.

Varmistaakseni säälipisteet kerronpa vielä, että viime lauantaina olimme Viiru-kissan kanssa eläinlääkärillä ja diagnoosiksi tuli kilpirauhasen liikatoiminta. Lääkitys koko loppuelämäksi. 
Mutta onneksi mitään muuta ei löytynyt - tuo tauti kyllä saadaan lääkkeillä kuriin. 2 tablettia per päivä. Ja kuun lopulla kontrollit. Nyt olen sitten opetellut aamukiireissä antamaan kissalle lääkkeen. Samoin illalla. Tähänkin sanoisin shit jos ilkeäisin.


Kuvassa pikku potilas on jo väsähtänyt - ja ihan selvästi sitä mieltä, että lopetahan jo Lady se valittaminen ja selittäminen ja mene nukkumaan.

Viisainta se kai onkin, mutta sitä ennen ajastan tämän aamuun ja toivottelen

Oikein hyvää viikonloppua ihan jokaiselle!
SHARE:

34 kommenttia

  1. Ymmärrystä roppakaupalla täältä! Kun koko päivän "äheltää" tuskissaan töissä, taulukoita ja tekstejä...tärkeistä jutuista löydettävä tärkeimmät , ja löydettävä merkittävimmät luvut ja perustelut... Niin ei ihan ensimmäisenä tule mieleen kotona kirjoittaa tekstejä. Työ on välillä aika "tyhjentävää", joten on lohdullista kun edes kotona voi pistää aivot narikkan. :)
    Meillä on kaks läppäriä, jotka potäisi avata , imuroida ja puhdistaa. En olesaanut vielä aikaiseksi. Köytän miehen iPadia. Ihan ok kapistus, mutta suositusta en osaa antaa kun en ole muita vastaavia kokeillut. Eiköhän ne kaikki ole hyviä?
    Mukavaa ja rentoa viikonloppua!! :) kyllä se siitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - tuntuu kyllä, että aivot on välillä narikassa. Ja tuota iPadia minulle meidän nuoriso yrittää tyrkyttää - he kun ovat itse sen käyttäjiä.
      Aurinko pilkistelee tuolla ulkona - joten kaunista viikonloppua sinne!

      Poista
    2. heh...tuosta mun tekstistä nyt näkee mitä näppisvirheitä sillä iPadilla tulee... koneen vika, ei näpyttelijän ;)

      Poista
    3. Hyvinhän tuosta tolkun otti - näkisitpä minun kännykkäviestini;)

      Poista
  2. iPadin käyttäjänä en osaa muista sanoa mitään, mutta itse varmaan pysyn jatkossakin tässä.
    Mutta blogipäivityksen teko tällä on ihan perseestä - varsinkin kun on tottunut siihen että läppärillä sen tekee niin noileesti ( paitsi nyt ei tee millään kun bloggeri tökkii) - siispä ensi kesänä läppäri muuttaa Lillaan emännän mukana!
    Mulle riittää kun pelit ja vehkeet pelaa, kukin siinä mihin on tarkoitettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota samaa olen kuullut muutamalta muultakin iPadin käyttäjältä - ja kyllä, pelien ja vehkeiden pitää pelata;)
      Ihanaa viikonloppua, Pepi!

      Poista
  3. No ompas sinulla ollut kiireitä...:)
    Ja Viirulla sitten vielä lääkitys♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, minun kiireeni menevät ohi, mutta Viirun lääkitys pysyy. Onneksi sen pitäisi auttaa ja kisulin elämä helpottuu:)

      Poista
  4. Oi, oi oi ja vielä kerran oi! Ei käy kateeksi, inhoan yli kaiken juuri noita hommia, aikaa menee, ärräpäitä lentelee ja joskus vaan tietokoneiden sielunelämä menee yli hilseen...Kertakaikkiaan! Nostan hattua että kaiken tuon olet saanut aikaiseksi. Minä ulkoistan kaikki tietokoneisiin (ja koneisiin, autoihin tms) liittyvät hovikuvaajalle jos vaan pystyn...:) Monta vuotta tein itse, enkä tykännyt (paitsi auton ropaamisesta) joten meillä se tekee joka tykkää... Ikivanhalla kannettavalla teen omat blogihommani (näkyy olevan Advent merkiltään) ja toivon että se pysyy pystyssä vielä hetken. Uudet kun ei todella kestä, se on todettu tässä huushollissa... Ipadillä lueskelen uutiset sähköpostit ja blogitkin usein (jopa kirjoja luen siellä) ja katselen ohjelmia , mutta minusta se on kätevä vain lukemiseen ja katseluun, kirjoittamiseen se on aika kökkö. Siis se on hyvä medialaite jos on muitakin omppujuttuja. Minulla on kaikki musiikit ompussa (ikivanha Iphone, vähän uudenpi Ipad) mutta muut hoituu kyllä vanhan kaavan mukaan windows-pohjaisilla laitteilla... Ei tainnut olla tästä paljon apua?? Mukavaa ja reutouttavaa viikonloppua kaikesta huolimatta ja Viirulle paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kyllä tästä apua oli - epäilen itsekin, että ei tuolla tabletilla juurikaan tulisi blogia päiviteltyä. Itse vaan kaihoan sen Samsungin puoleen, kun kännykkänä tykkään siitä ihan hurjasti;)
      Ja meillä Isäntä ei ymmärrä yhtikäs mitään mistään koneista, vaikka insinööri onkin - minä meillä asennan kaikki laitteet, pesukoneista lähtien;)
      Ja aurinko pilkistelee ihanasti tuolla ulkona - kyllä viikonloppua kelpaa viettää. Sinne myös♥

      Poista
  5. Välillä sitä ei itsekään ehdi kommentoimaan, vaikka blogeja tiuhaan koittaisi lukeakin. Itselläni myös välistä niin kiirettä, että aamulla lähtee klo 5.30 ja kotiin tulee klo 20. Silloin ei vaan ehdi... Mutta ei kannata ottaa stressiä siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - en minä stressiä otakaan, mutta välillä kyllä nolottaa;)

      Poista
  6. Jaksamista sinne, onneksi hoitotyössä aina seuraava vuoro jatkaa ja työt ei seuraa kotiin... Mä käytän pelkästään iPadia ja vielä sitä yksinkertaista Blogger-Appsia postausten tekoon, en ole paremmasta ymmärtänyt. Siinä ei oo kyllä montaa toimintaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen yrittänyt rajoittaa tuota töiden tekemistä kotona - ihan aina se ei onnistu, mutta kovasti olen petrannut tässä. Itse en kyllä tulisi pelkällä tabletilla toimeen - minulla pitää olla kaikenmaailman kuvankäsittelyohjelmia ja koodereita sun muita herkkuja;)

      Poista
  7. Aina ei ehdi kommentoimaan. Kuinkahan paljon aikaa elämästäni on vienyt kaikenlaiset tietokoneongelmat? Niin kivoja vempeleitä kuin ne ovatkin voivat joskus raastaa hermoja. Minusta omenat ovat terveellisiä ja siksi tablettikin on iPad, minimalli, että kulkee mukavammin mukana. Muutkin koneet ovat samasta lahkosta, mutta eivät ne juuri keskenään seurustele. Puhelin kuoli ja ostin tilalle uuden, kahdentoista euron samsungin, täysin ilman älyä, mutta sillä voi soittaa ja ottaa vastaan puheluja, muuhun en juuri puhelinta tarvitsekaan.
    Miten Viiru oirehti ennen lääkäriin vientiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei - aina ei todellakaan ehdi. Ja tietokoneongelmat ovat kyllä sellaisia aikasieppoja ettei paremmasta väliä!
      Viiru söi hurjan hyvin - enemmän kuin aikaisemmin - mutta laihtui ihan silmissä. Karvaa lähtee tosi paljon ja Viiru on ollut hieman yliaktiivinen. Itse en varmaan vielä olisi asiaa edes kunnolla tajunnut, kun näen häntä joka päivä mutta äitini huolestui jouluna. Ja onneksi huolestui.

      Poista
  8. Kunpa osaisimme olla ottamatta stressiä vielä blogistakin tai päivityksistä! Itse en olisi ikuna jaksanut aktiivisen työelämäni aikana kirjoittaa iltaisin yhtään blogitekstiä. Toisaalta se oli myös silloin vielä aika harvinaista. Joten älä stressaa, stressiä on riittävästi muutenkin. Välillä olemme aktiivisempia, ja välillä kääriydymme viltteihin tai puurramme töissä toistasataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä oikeastaan otakaan stressiä - mutta nolo olen kyllä välillä. Mutta se tehdään, mitä ehditään - ja mikä huvittaa. Hauskaahan tämän pitäisi olla;)

      Poista
  9. Voi jukranpujut! En inhoa mitään muuta toimistotöissä niin paljon kuin toimintakertomuksia ja tilinpäätöksiä. Onneksi mieheni tekee enemmän kuin mielellään kaikki updatet ja muut koneisiin liittyvät tylsimykset niin niiden kanssakaan ei tarvitse tapella.

    Miehen mukaan puhelimet ja tietsikat kestävät kauan jos ihmsiet osaisivat niitä oikein huoltaa ja käyttää ja minä olen oikein hyvä paha esimerkki siitä että teen kaiken niin että se kuluttaa tätä läppäriäkin nopeammin. Kiroilen sitten aamulla kun huomaan että kone lataantuu hitaammin koska mies on jälkeeni käynyt sen sulkemassa korrektisti:DDD Ja musta tuntuu että puhelinkin tökkii aina sen jälkeen kun hän on sitä näplännyt mutta se ei kuulemma johdu siitä;)

    Kisuparka, onneksi ongelma selvisi ja lääke auttaa:) Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - toimintakertomukset ja tilinpäätökset eivät minunkaan töideni suosikkien joukossa ole;) Ja tietokoneet - ja muutkin laitteet - olen meillä aina minä hoitanut - Isäntä ei ymmärrä höykäsen pöläystäkään vaikka insinööri onkin!
      Onneksi Viirulla oli juuri tuo tauti, jos jokin piti saada - sitä kun voidaan hoitaa!
      Sinne myös hyvää viikonloppua - täällä on paistanut ihana pakkapäivän aurinko!

      Poista
  10. Voi ei, nyt meni viikonloppu pilalle, kun avasin tämän postauksen, ja täytyy täälläkin lukea toimintakertomuksesta ja tilastoista, huoh ;)

    Yritän unohtaa pian. Yritä sinäkin niin päästään viettämään hyvää viikonloppua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts - että vielä pitää toistenkin viikonloppu pilata! Olen minä aika tohelo!
      Ja toivottavasti unohdat äkkiä - minulle auttoi tänään tuo ulkona täydeltä terältä paistanut aurinko:)

      Poista
  11. Tietoliikkennevälineet ovat aikasyöppöjä! Ei pelkästään siksi, että niiden eteen on vapaalla niin helppo jumittaa itsensä, mutta juuri tuon asennus-vianselvitys ym. takkuamisen takia.

    Tableteista sen verran, että mulla itselläni on käytössä ihan kiinanhalpistabletti ja ihan ok toiminnoiltaan. Pojalla on Samsungin tabletti ja eroa ei juurikaan omaani ole (muuta kuin useampi sata euroa), ehkä hieman sukkelammin toimii kuin halpamalli. yhteistä molemmille on se, että luen sillä kyllä mielelläni lehtiä, selaan nettiä ja sähköpostejakin kirjoitan, mutta en muuta. Jotenkin perinteinen tietokoneeseen tottuneena esim. blogin päivitys tuntuu hankalalle sillä. Ja ehdottomasti suosittelen hankkimaan (mahdolliseen) tablettiin näppäimistön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri viikolla ajattelin, että mitä kaikkea sitä ehtisi tekemään, jos ei näitä vehkeitä olisi;) Ja kiitos noista vinkeistä - itsekin juurikin tuollaiseen käyttöön tuota tablettia olen ajatellut. Ja ehdottomasti näppis!
      Kivaa viikonloppua sinne!

      Poista
  12. Tietokone ongelmat ovat hyvin syvältä. Kaikki sympatia sinne!

    VastaaPoista
  13. Voi Viiru-ihanuus, kyllä se siitä lähtee suttaantuun. Ladyn lääkkeiden anto. Kunhan sitä tässä ensin vähän säälitään ja silleen. Ja sit potkastaan persauksille että eiku tablettikauppaan :D Siis teille molemmille tabletit :D
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu lähteehän se;) Ja tablettikauppaan se varmaan Ladyn kevyt askellus jossain vaiheessa johtaakin;)

      Poista
  14. Jos joku töissä turhauttaa -niin hitaasti ja kökösti toimivat koneet, sekä hyvänä kakkosena tulee epäergonomiset työpisteet, MURR.

    Varmasti sekä Lady, että Viiru tottuvat lääkkeiden antamiseen ja kohta se on jo ihan rutiinia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi töissä yritetty sentään paneutua noihin molempiin - nyt vaan vaihtui oikeastaan koko systeemit, joten alku on ollut vähän takkuista. Mutta työergonomiaan meillä on panostettu - se on kaikkien etu!
      Ja kyllä me Viirun kanssa totutaan - pääasia, että herra Hurmaus tulee kuntoon:)

      Poista
  15. Lukeminenkin jo uuvutti, ymmärtää kyllä että kommentointi ei ole ollut ekana mielessä. Mutta asioilla on tapana järjestyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kyllä ne järjestyvät; aurinko ja viikonloppu saavat ihmeitä aikaiseksi:)

      Poista
  16. Nautin niin tekstiesi lukemisesta, kirjoitat niin vetoavalla ja huumorintahuisella tyylillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos - nyt olen kyllä ihan hämilläni - ja kovasti otettu♥

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig