tiistai 11. helmikuuta 2014

Siedätyshoitoa - kyllä harmaa on hyvä väri

Kiitos kaikille teille lukuisista kommenteista edelliseen postaukseeni.
Tsemppiviestit ja kehut on välitetty tyttärelle ja hän oli niistä kovin onnessaan. Kiitokset myös häneltä teille kaikille kommentoijille.

Toivottelen myös mitä lämpimimmin tervetulleiksi uudet lukijat - ja kiitos myös teille muille, jotka kelkassani olette näinkin kauan jaksaneet pysyä. Ihania olette jokainen - ja aina yhtä suuri ilon ja ihmetyksen aihe.

Helmikuu on pian puolessa välissä - ja Turun seudulta lumet miltei sulaneet. Harmaata. Märkää. 
Pakkaset koikonneet, mutta silti palelee. 
Ja olo on edelleenkin ihan vetämätön - mitään ei töiden jälkeen jaksa enää tehdä. 

Mutta minäpä päätin näin: kun kerran ei mitään jaksa eikä mikään huvita, niin annoin itselleni luvan olla tekemättä mitään ylimääräistä. 
Luvan olla vain. Lekotella ja laiskotella. 
Ottaa torkut silloin kun huvittaa. Silitellä Viiru-kisulia ja kuunnella kehräystä.

Pötkähtää sohvalle kirjapinon ja lehtien kanssa. 
Vilkaista pari sivua ja taas mietiskellä maailman menoa. 
Ja parantaa sitä. Kuulkaa, tulee hyvä maailma;) 
Ja kisuli hyrrää hyväksyvästi.

Välillä komentelen vähän Isäntää. Ja tytärtäkin. Kastakoot kukat. 
Muuten saa huusholli rehottaa. Ehtiihän tuota.


Sitten kun aurinko suvaitsee näyttäytyä, kömmin sohvan sylistä ja tartun taas toimeen. 
Tai sitten teen niin kuin Viirukin - nostan katseen valoa päin ja pölyhiukkasten leijuessa ympärillä vain imen sitä lämpöä ja  nautin. 

Harmaalla viikolla voi kuunnella vaikka seuraavaa biisiä -  ei nyt ole sitä ihan hevileidin ominta genreä, mutta ihan vaan vanhojen pogoiluaikojen ja Hassisen koneen muistoksi:



Rentoa viikkoa ihan jokaiselle!


SHARE:

38 kommenttia

  1. Vähän...ja oikeastaan paljon samat fiilikset. Harmaa on hyvä väri sisustuksessa ja vaatteissa, mutta ei oikein sovi hiuksiin tai mielenlaatuun, koitetaan pikkuhiljaa pyristellä irti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tismalleen - paitsi että joskus hiuksissa se on upea väri;)

      Poista
  2. Älä vain käy miun blogiss ny. Siellä meinaan verenpaine nousee. Kattoon.
    Jooh JUST kun päätin minäkin (mikä sattuma, ollaan päätetty yht´aikaa) ottaa rennosti, niin ei. Toimittava on.
    Mutta joo rentoilu on paras mahdollinen neuvo nykypäivän keski-ikäisille naisille. Ne venyy ihan liikaa. Tekee kahta työtä ja siinä sivussa parantaa vielä maailman.
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pakkohan minun on mennä katsomaan, mikä siellä verenpainetta nostaa;)
      Ja kyllä - rentoilu on elintärkeää!

      Poista
  3. Harmaus on lempeää, pehmeää, särmätöntä... eli hyvä väri :-)

    VastaaPoista
  4. Harmaa ON hyvä väri,saa ne kukkeammatkin sävyt näyttämään paremmilta:) Kissoista pitäisikin ihmisen ottaa mallia,aikansa kun tekemättä mitään ylimääräistä niin johan laittaa hyrräämään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, hyvä väri - ja kyllä; kissat passaa esimerkiksi monessa asiassa;)

      Poista
  5. Harmaa on hyvä väri... laiskottelu on hyvä just nyt... mutta tää kipeeks tuleminen ei tunnu hyvält nyt... mutta hyvällä omallatunnolla vedän filtin korville ja makaa sohvalla, tekemättä mitään... jospa se menee viel ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - harmaa ja laiskottelu ovat hyviä juurikin nyt - mutta ei tuo kipeäksi tuleminen:( - nim.merkillä kokemusta on.
      Toivottavasti se sinulta menee ohi!

      Poista
  6. Harmaa on ihan hyvä väri. :) Välillä pitää pötkötellä rauhassa tekemättä mitään... Sit jaksaa taas paremmin.

    Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Harmaa on ihan jees. Kaupassa valitsin eilen harmaan, en halunnut sinistä enkä punaista. Rullahiirtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just - eikös se hiiren pidäkin olla harmaa? Rullahiirenkin D:)

      Poista
  8. Joskus pitää antaa itselleen luvan vain olla, ehtii ne hommat myöhemminkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on - ei aina tarvitse hötkyillä. Valmista kun ei tästä maailmasta tule:)

      Poista
  9. Hyviä suunnitelmia sinulla...:)
    Täällä Kaarinassa tuli eilen illalla lunta...no ei paljon, mutta lunta kuitenkin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin - siis hyviä suunnitelmia;)
      Ja huomasin, että lunta tuli - ja oli vielä aamullakin vähän. Nyt taitaa sulaa pois. Joten harmaata jälleen.

      Poista
  10. Arvaa mitä mä teen!
    Makaan sohvalla viltin alla vieressä kirja ja lehti, meinaan niihin keskittyä heti kun saan tämän masiinan käsistä pois (mikä voi tarkoittaa sitä hetkeä kun akku loppuu...) - olen antanut itselleni luvan olla tekemättä mitään jos ja kun siltä tuntuu :)
    Ehkä tämä flunssaputkikin sillä jossain kohti katkeaa ja työkalukin (eli ääni) palaa normaaliksi!

    Harmaa on hyvä väri....lakanoissa :D
    Ainakin kun ne on pellavaa! Tosin ilmakin on harmaa, ja naama peilissä aamulla - kuka perhanan mummo siellä aina tuijottaa mua?

    Alankokin olis ollut kiva kuunnella, mutta ei auta - ipadilla näkyy vain blanco kohta!

    Hyvää harmautta meille kaikille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa - siellä osataan nauttia harmaudesta. Minulta vielä ne harmaat pellavalakanat puuttuvat. Mutta asia korjataan jahka joudetaan;)

      Poista
  11. Mä voisin niiiiin käpertyä juuri nyt peiton alle ja katsoa jonkun hyvän leffan :). Ehkä viikonloppuna.

    Kivaa viikkoa sinulle lady.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin - mutta töitäkin on tehtävä. Töiden jälkeen kyllä käperrynkin;)
      Ja kiitos - sinulle myös hyvää viikkoa<3

      Poista
  12. Kuulostaa varsin kohtuulliselta ja muutenkin hyvältä suunnitelmalta. Ei sitä aina jaksa ja ysty super-suorittamaan, joskus se oleminen tekee ihan vaan hyvää. Kyllä se valmiiksi tulee monesti hitaammallakin.

    VastaaPoista
  13. Ei oo pakko aina mennä täysillä, hyvä jos antaa itselleen luvan laiskotella välillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on vähitellen oppinut - ottamaan hitaammin, olemaan armollisempi itselleen...

      Poista
  14. Sinulla on asennetta Lady! Välillä tuntuu, että vaikeinta on olla tekemättä mitään, sitä täytyy oikein harjoitella. Akut kaipaavat latausta aina silloin tällöin.
    Ihanaa helmikuista viikkoa! Tänään linnut lauloivat jo äänekkäästi, taitaa kevät tulla, ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - akut on ladattava välillä. Ja kyllä - kevät tulee sieltä ihan pian:)

      Poista
  15. Otsikkosi innoittamana asussani oli tänään harmaata ;)

    VastaaPoista
  16. Näinpä, rentoilulla kerätään voimia kevääseen, se on kaikki itselle!

    VastaaPoista
  17. Harmaan täytyy olla hyvä väri, onhan se sekoitus mustaa ja valkoista. Pimeyttä ja valoa, juuri sopivasti siinä puolivälissä!

    VastaaPoista
  18. Oodi omalle ajalle ja levolle! Päivitystäsi oli ilo lukea :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - se onkin sen verran tärkeä juttu, että tulen varmaan pitämään sitä esillä jatkossakin;)

      Poista
  19. Tämä harmaus oikein houkuttelee lepäilemään ja miksipä ei? Jos auringonpaiste (jos nyt niin pääsisi käymään, että aurinko paistaisi) osuu sohvalle, voi kuvitella olevansa lämpimässä ottamassa aurinkoa ;)

    VastaaPoista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig