perjantai 25. huhtikuuta 2014

Minun silmieni tähden - ja vähän ulkonäönkin - silmälasit moneen menoon

Sain ensimmäiset silmälasini 13-vuotiaana. Tuolloin se oli minulle jos ei maailmanloppu niin melkein. Vain yhdellä luokkakaverillani oli silmälasit ja minusta hän näytti varsinaiselta rillipöllöltä.

Sen aikaiset linssithän olivat lasia - muovilinssejä ei ollut. Linssejä ei myöskään ohennettu. Tästä johtuen lasit olivat painavat. Ja rikkoutuivat helposti. Urheilevalle nuorelle neidolle siis katastrofi. Lisäksi likinäköisen lasit pienensivät silmiä ja vääristivät kasvonmuotoa: edestä päin katsoen näytti siltä, kuin kasvot olisivat olleet silmälasien kohdalta kapeammat. 

Käytin laseja vain oppitunneilla, jotta olisin nähnyt taululle. Vapaa-aikana yritin sinnitellä ilman laseja, mutta jo lukiossa oli näkö sen verran heikko, että laseja oli pakko pitää jatkuvasti. Parit lasit onnistuin rikkomaan koripallopelissä - onneksi ei käynyt vauhdissa pahemmin, ainoastaan linssit olivat sirpaleina.

Tuohon aikaan lasit olivat myös kalliit, vaikka Suomesta ei siihen aikaan juurikaan mitään merkkilaseja saanut. Siihen aikaan kuitenkin silmälasit sai laittaa verovähennykseksi, mikä helpotti hieman maksamisen tuskaa. Mutta kun raha perheessä oli tiukalla, tiesi se sitä, että pelkästään ulkonäöllisistä syistä laseja ei vaihdeltu.

Lukion loppupuolella hankin ensimmäiset piilolinssini. Ah, mikä autuus! Ei tarvinnut pelätä lasien rikkoutumista urheillessa ja tottakai ne myös olivat ulkonäön kannalta tärkeä juttu nuorelle naiselle.

Silti lasit oli pakko aina olla varalla - jos vaikka hukkasi piilolinssinsä, olisi ollut aika hukassa.
Piilolinssejä käytin pitkään - vasta yli 40-vuotiaana siirryin käyttämään töissä silmälaseja. Tietokoneruutu, ilmastointi ja ikääntyvän naisen kuivuvat silmät kun eivät oikein piilolinssien kanssa toimi.

tämänhetkiset suosikkilasini

Ja kun aikanaan sain vielä riesakseni ikänäön ja moniteholasit, käytän oikeastaan aina silmälaseja. Minulla on kyllä varalla piilolinssit oikein suuria juhlia varten, mutta harvemmin niitä tulee käytettyä. Sitä kahden viikon detoxaamista ja silmäpussien häivyttelyä kun ei laiska lady jaksa  harrastaa.

Nykyisin silmälasit ovat nimittäin minulle tärkeät paitsi näön myös ulkonäön kannalta: tällaisen vanhemman naisihmisen silmäpussit kun saa parhaiten piiloon juuri silmälaseilla. Samoin ne antavat kasvoille ilmettä silloin, kun on huono meikkipäivä - ja minulle niitä sattuu tuon tuosta. Lisäksi tykkään vapailla kulkea ilman meikkiä ja silmälasit antavat edes hieman ryhtiä kasvoille. Silmälasit ovat helpoin kasvojenkohotus!

Nykyisin on laseissa ja linsseissä varaa valita, mutta silti silmälasit saattavat olla iso investointi. Muistan vuoden, jolloin olin saanut ensimmäiset moniteholasini ja tytär sai silmälasit. Maksoivat yhdessä turkulaisessa optikkoliikkeessä maltaita. Toivoin, että ei tarvitsisi muutamaan vuoteen uusia hankkia.

Mitä vielä - vuoden päästä samalla optikkoreissulla uudet lasit sekä minulle että tyttärelle - ja bonuksena pojalle ensimmäiset lasit. Tuo reissu maksoi minulle enemmän kuin silloinen kuukausipalkkani - ja suurin osa summasta meni minun laseihini; moniteholinssit olivat kalliit. Melkein itku pääsi.

Kun sitten tarvitsin myös aurinkolaseja vahvuuksilla, päätin, että en aio niiden takia konkurssiin mennä. Ja hankin ne halvemmalta optikolta. Lasten aurinkolasit vahvuuksilla tilattiin netin kautta. Ja tyytyväisiä oltiin kaikki.

Koska silmälasit ovat myös ulkonäöllinen tekijä, tykkään vaihdella laseja välillä. Tavallisella keskipalkkaisella virkanaisella ei vain ole varaa hankkia niitä kaikkein kalleimpia laseja. Siksi ostankin lasini useimmiten halvempia laseja myyvistä ketjuliikkeistä.

käytössä olevat silmälasini

Tällä hetkellä käytössäni on 4 moniteholasit, aurinkolasit ja näyttöpäätelasit. Moniteholaseista kahdet ovat ns. fotokromaattiset eli niiden linssit tummenevat valon lisääntyessä. Auringonvalossa tummuus ja suoja vastaavat aurinkolasien tummuutta.  Tykkään kovasti, sillä ne ovat käteviä käytössä; aurinkolasit kun on pakko nykyisin olla silmiä suojaamassa ja näin ei tarvitse kannella mukanaan monia laseja. Ennen kuin nämä löysin, oli työkassissa mukana kahdet silmälasikotelot - toiset vahvuuksilla oleville aurinkolaseille ja toiset näyttöpäätelaseille. Ja matkoilla ei tarvitse kanniskella ylimääräisiä laseja mukanaan - ainakin lyhyemmillä matkoilla pärjää yksillä.

fotokromaattiset suosikkilasini

Laseja voi nykyisin hankkia kätevästi myös netin kautta, esimerkiksi yhteistyökumppaniltani Netlens.filtä. Verkkosivut ovat helppokäyttöiset ja kehysvalikoima on riittävä. Täältä saa myös tilattua lasit moniteholinsseillä, mikä ei ihan kaikissa verkko-optiikkaliikkeissä onnistu. Ja lasit saa myös sekä tavallisina Classic -aurinkolaseina vahvuuksilla että polaroivina - ja onpa mahdollista tilata myös nuo fotokromaattiset lasit.

Netlensin lasien hintaan sisältyy automaattisesti kaikki se extra, mikä muualla lisää sitä esimerkiksi lehdissä ilmoitettua tarjoushintaa, nimittäin hiotut, ohuet linssit, heijastamaton pinnoite, kovapinnoite, UV400-suoja, naarmuuntumissuoja ja  kotelo ja puhdistusliina. Laseille annetaan myös tyytyväisyystakuu. 

Silmälasitkaan eivät ole ikuiset -  näkö muuttuu ja linssit kuluvat. Niihin tulee naarmuja tai pinnoite vahingoittuu esimerkiksi kuumassa höyryssä. Yhdet noista minun laseistani ovat ns. kotilasit - käytän niitä esim. ruokaa laittaessa eikä tarvitse pelätä liedeltä tai uunista tulevaa höyryä. 

Laseja on kiva myös vaihdella asun tai tilaisuuden mukaan. Koska osa laseistani alkaa elellä vaihetta, jolloin ne kelpaavat enää kotilaseiksi, olen aikeissa lähiaikoina hankkia uusia tilalle. Ensimmäiseksi menevät vaihtoon tietokonelasini. Työnantajani korvaa ne ja joudun hankkimaan ne eräästä optikkoliikkeestä, jonka kanssa työnantajallani on sopimus. 

Ennen kesää on tarkoitus käydä silmälääkärillä tarkistuttamassa näkö ja silmien terveys. Yli 45-vuotiaanhan on syytä käydä vähintään viiden vuoden välein tarkistuttamassa silmänpaineensa, vaikka näkö muuten olisikin hyvä; glaukooma (silmänpainetauti) tai silmänpohjan rappeuma saattavat hiipiä salakavalasti ja jollei niitä havaita ajoissa, ovat vitsit vähissä. Itselläni on silmänpaine välillä koholla, joten tarkistutan sen pari kertaa vuodessa. Vielä ei hätää ole.

Kun näkökin tulee tarkistutettua, on kesällä helppo hankkia uudet lasit.

Katselin Netlens.fin valikoimista sopivia laseja ja löytyihän sieltä useammatkin:

kuva Netlens.fi - Caseros
kuva Netlens.fi - Como
kuva Netlens.fi - Cerritos
Nuo punaiset toisivat kyllä kaivattua vaihtelua Ladyn lievästi sanoen askeettiseen silmälasivalikoimaan. Ja punainenhan on minun voimavärini - nuo olisivat kyllä aika mojovat punaisen huulipunan kanssa;)

Vaikka ottaisin nuo kaikki, ei niiden hinta yhteensäkään olisi lähelläkään sitä, mitä aiemmista tavallisista laseistani maksoin.

Ja löytyihän  tuolta myös mahdollisesti seuraavat fotokromaattiset lasini - nythän ovat pilottilasit taas pinnalla ja sellaisia tekisi pitkästä aikaa mieli aurinkolaseiksi. Pilottimalleja oli tuolla valikoimissa useampiakin, mutta tällaiselle vanhemmalle ladylle, jonka kasvonpiirteet ja poskipäät ovat jo valahtaneet vähän liian alas, sopii tuollainen vähän kulmikkaampi malli.
Ja hinta - se olisi vain neljännes siitä, mitä maksoin edellisistä laseistani.
kuva Netlens.fi - Pasadena
Ja eikun kasvot kohden aurinkoa - silmät suojattuina!

Aurinkoista viikonloppua kaikille!


SHARE:

41 kommenttia

  1. Hih...juuri tänään olin tilaamassa uudet lasit. Minulla on kaihi oikeassa silmässä, mutta se ei paljon ole muuttunut, mutta nyt on alkanut tulla ikänäköä sen verran, että kaukonäkö paranee ja en esim. tv:n tekstiteeveetä näe kunnolla.....eli tehoja lasketaan vasemmasta linssistä...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tuo ikänäkö vaikuttanut tosi vähän tuohon likinäköisyyteen - joillainhan se on jopa kokonaan parantunut. Ja minä näen esimerkiksi lukea kirjaa ihan hyvin ilman laseja ja meikata - eli näen ihan lähelle hyvin. Mutta muuten en pärjää ollenkaan ilman laseja. Toivottavasti löysit mieleiset lasit:)

      Poista
  2. Itse sain nelikymppisenä (se ikänäkö) ensimmäiset lasit ja nyt on toiset lasit menossa. Hiukan oli näkö heikentynyt kahdessa vuodessa, mutta halusin nyt jo uudet (nainen ku oon, niin vaihtelua haluaa) ;) Pystyn ehkä pitämään vanhojakin... hiukan kyllä loppuaikoina alkoi niillä päätä särkeä, joka siis poistui uusien lasien myötä. - No menevät ainakin varalaseina :)
    Mein nuorimmainen sai lasinsa jo kolmannella luokalla ja hänen on kanssa pakko pitää niitä koko ajan (5 vuotta ollut lasit). Nyt on ollut noin kaks kuukautta piilarit ja kyllä poitsu niistä tykkää tosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja kiitos kun kerroit noista halvemmista laseista. Hyvä tietää, että olet ollut niihin tyytyväinen. Itsellä on sellanen tilanne, kun käly on optikolla töissä, niin on tullut käytyä siellä... mutta näiden moniteholinssien hinta kyllä hirvitti!

      Poista
    2. Moniteholaseissa se hinta on kyllä aika paha - mutta meillä on nuoretkin jo hankkineet lasinsa halvemmista liikkeistä ja tyytyväisiä ovat olleet.

      Poista
  3. Mä sain ekat lasit jo 10-vuotiaana ja käytin myös alkuun monta vuotta koulussa ja kuljin muuten sumussa... Ajatus piilolinsseistä on aina hirvittänyt ja nyt olisi aika vaihtaa uusiin kolme vuotta sitten saadut moniteholasit. En näe sitten mitään laseilla enkä ilman... Ovat tosiaan kyllä niin älyttömän kalliita että ihan harmittaa kun ajattelee mitä kaikkea muuta sillä rahalla saisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä - minä olen ihan sokea ilman laseja. Tykkäsin kyllä nuorempana piilareista, mutta kun silmät kuivuivat, vaihdoin työlaseiksi silmälasit. Ja pikkuhiljaa jäivät piilolasit vain juhlakäyttöön - nyt ei oikein enää siihenkään. Monitehopiilareitahan ei vielä hirveän monta vuotta ole ollutkaan - ja ne eivät sovi kaikille - niissähän toinen silmä näkee lähelle ja toinen kauas - kaikkien aivot eivät niihin sopeudu. Samalla tavalla tehdään myös laserleikkaus monitehoja kaipaaville silmille. En uskaltaisi, jos jotain menee pieleen. Ja silmälaseilla nyt vaan saa noita silmäpussejakin piiloon;)

      Poista
  4. Ihana tavat ihminen, joka tykkää silmälaseista kuten minä. Hyvä juttu, tykkäsin oikein kovasti ja sinä olet oikein sievä nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos - ja kyllä, olen oppinut tykkäämään silmälaseista. Pelastavat monenlaisesta pulasta;)

      Poista
  5. Minä olen vakaasti sitä mieltä, että silmälasit jotenkin istuvat naamaani, ovat osa minua. Joskin lasini maksavat hunajaa, tai linssit, eivät ne kehykset kyllä niin kalliit ole. Saa nähdä uskallanko verkosta laseja tilata, olen vähän ronkeli. Maksan nimittäin sen hunajan mielelläni jos linssit hiotaan Suomessa eikä tuossa lahden takana. Ja silti hinta houkuttaa. Saa nähdä, vinkkasin Kotinörtille, jolla on vielä kalliimmat lasit. Ehkä me uskaltaudumme, ainakin toinen meistä.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, ne linssit. Ja varsinkin, kun laseja pitää olla useammat tai niitä joutuu uusimaan usein, on se hintakin jo ratkaiseva. Meillähän on vielä Isännälläkin nykyisin lukulasit, joita hän ei millään tahtoisi käyttää. Monta vuotta sinnitteli Tiimarin laseilla ennenkuin kävi optikolla. Ja niitä laseja on ostettu lukuisat - hän kun unohtelee niitä minne sattuu - ja mitkään lasit eivät kestä sitä, kun yli 100 kiloinen Isäntä istahtaa niiden päälle;)

      Poista
  6. Ihan luksusta! Minulla on vain yhdet sekä vahvuuksilla varustetut aurinkolasit. Ja tietysti ne piilarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en enää selviäisi yksillä - tykkään vaihdella asujen ja tilaisuudenkin mukaan. Ja kun on pakko olla vielä nuo tietokonelasitkin, oli liian helppo jättää aurinkolasit kotiin - ja eikös juuri silloin aurinko näyttäytynyt. Nyt näillä väriä vaihtavilla laseilla pärjään vähemmällä kannettavalla;)

      Poista
  7. Minäkin tykkään silmälaseista, ekat prillit sain joskus alakouluikäisenä. Hyvin huono kaukonäkö + erinäiset ohennukset linsseissä tekevät laseista tosi arvokkaat.
    Kumma juttu, että liikkeen kalleimmat kehykset ovat parhaimman näköiset, ai-na.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmälasien linssit osaavat kyllä maksaa maltaita.
      Ja noiden kehyksien suhteen olen samaa mieltä - mutta niinpä se taitaa olla aika monen muunkin jutun kanssa - kun lähden alennusmyynteihin tarkoituksena ostaa jotain edullisesti, isken silmäni taatusti siihen kaupan kalleimpaan laukkuun;)

      Poista
  8. Oma silmälasihistoriani on aika lailla kuten Sulla ja viimeiset vuodet olen kulkenut hyvinkin tyytyväisenä näiden halvempien kanssa. Olen ostanut yhdet ja saanut aina kahdet, edullisesti. Käytän laseja aina ja tykkään vaihdella niitä asujen, harrastusten ja mielialan mukaan. Tällä hetkellä käytössäni ovat varmaankin seitsemät kakkulat ynnä neljät aurinkolasit vahvuuksilla. Laatuun olen ollut vallan tyytyväinen ja hyvin olen nähnyt. Nykyinen lasikokoelmani on maksanut varmaankin sen verran yhteensä kuin kymmenisen vuotta sitten ostetut yhdet lasit.
    Nyt olen saanut ensimmäisen määräyksen moniteholinsseille, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi niitä hankkia. Olen päättänyt pyytää tarjouksen niin halvemmasta kuin kalliimmastakin liikkeestä. Mielenkiintoista nähdä, mikä on hintaero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa, että hintaero tulee olemaan aikamoinen. Itse olen ollut tosi tyytyväinen näihin halvempiinkin laseihin - ja varsinkin, kun olen joutunut uusimaan näitä vähän liian usein.

      Poista
  9. Jopas sulla noita onkin, seuraavaksi keskittyisin värillisiin sankoihin. Mulla on ollut likinäkölasit noin 30 vuotta, en muista tuon tarkemmin. Käytän niitä tosi vähän, vaan ajaessa, muutamana päivänä vuodessa muuten. Parit viimeiset ovat olleet monitehot, optikon suosituksesta, lähinäkö ei sitä vielä kaipaisi, mutta kuulemma helpottaa lievä suurennos, itsesiassa niistä on haittaa, mutta en tykkää lasien roikottamisesta, laittamisesta, poistamisesta edestakaisin. Likinäköisyyskään ei vielä määrää ajokorttitarkastuksessa lasien käyttöä, mutta onhan niistä valtava apu liikenteessä. Sankoja mulla on ollut noin viidet, en siis mikään suurkuluttaja, vaan viimeisimmät vaan käytössä ja nyt on ensimmäiset aurinkolasit vahvuuksilla. Siis rattiin en tartu ilman laseja, ehkä joskus kesäolosuhteissa lyhyellä kotimatkalla, työajan lasit ovat autossa.
    Ihmettelen kuinka netin kautta voi saada sopivat lasit, kun optikko mittaa tarkkaan "silmien pisteet" eri sangoissa ja sangathan asettuvat yksilöllisesti, toiset vastaa ripsiin jne....

    Edelliseen tekstiisi ... Samat kulmavärit on mullakin, liekö markkinoilla edes jotain muuta. Mulla on vielä sitä vanhaa nestemäistä kiinnikeainetta ja tykkään, että se on paljon parempaa kuin se nykyinen voide. Kuinka helppoa olisikaan jos kampaamokäynnit riittäisivät myös kulmien värjäykseen, teen sen noin kerran kuussa ja ainakin silloin kun tukka värjätään. Musta on suoraan sanottuna järkyttävännäköistä kun henkilön, oli se sitten mies tai nainen, tukka on värjätty tummaksi ja kulmat paistaa vaaleina, apuva! Ja kulmat ja ripset ovat mulla harmaantuneet samaan tahtiin kuin hiuksetkin, ennen ei tarvinnut kulmille tehdä mitään, tykkään normipaksuudesta, en siis nypi kuin "karkulaisia". Ripsien värjäys on hankalaa, helpommin hoidan sen maskaralla. Itsekin olen ollut "ongelmissa" kulmavärin tarttuvuuden kanssa, oletin aluksi, että aineet ovat niin erilaisia kuin ennen, siis huonompia. Vaan... yleensä puhdistan meikit erilaisilla tarkoitukseen tehdyillä aineilla eli niistä jää kasvoihin "aineita", edes jos vielä pesisin kasvot vedellä, niin saunapuhtaat niistä ei tule. Ja nämä "aineet" haittaavat värin tarttumista, joten jotta en tuhraisi aikaa ja kärsivällisyyttäni turhaan, värjään kulmani meikittömän päivän iltana ja kasvot ainoastaan vesipestyinä.... Tuliko tästä piiiitkä ....sorii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olenkin ilman laseja ihan hukassa - ihmisiä en tunnistaisi kuin metrin etäisyydeltä ja bussit ajelisivat ohitse, kun en numeroita näkisi;) Ja kun kerran rillejä on pakko käyttää, otetaan siitä sitten kaikki irti;)
      Edelliseen postaukseen: kestovärejä on toki markkinoilla muitakin, mutta luulenpa, että tuo Refectocil on paras - ainakin minun kokemukseni mukaan. Itselläni ei harmaata ole hiuksissa eikä kulmakarvoissa, mutta minun ripseni ja kulmakarvani ovat aina olleet vaaleat. Ja minä nypin kyllä kulmien alapuolet - jotenkin se vaan avartaa katsetta - varsinkin, kun luomet roikkuvat muutenkin;)

      Poista
  10. Ekat lasini sain päätetyöskentelyn vuoksi, kun resoluutiot olivat nykyisiä huonommat. Nyt joudun käyttämään laseja aina lukiessani tai muuten tarkkuuttaa vaadittaessa. Edelleenkään en tykkää laseista. Laseja minulla on useamman juurikin erilaisten kehysten vuoksi vaikka jotkut ovat paljon enemmän käytössä kuin toiset. Eihän oransseja tai pinkkejä kehyksiä voi pitää aina :-)

    Kävin katselemassa Netlensin valikoimaa. Missä voi sieltä hankittujen lasien aisoja säädellä omiin korviinsa sopiviksi? Suostuvatko muut optikkoliikkeet tekemään säätöjä nettikauppojen aisoihin, edes maksusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun hankin lapsille lasit netistä, aisat sai säädeltyä ihan hiustenkuivaajan avulla. Ja kuuman vesihöyryn. Itsekin olen joskus säädellyt omien lasieni sankoja tuon hiustenkuivaajan avulla, kun en ole jaksanut niitä optikolle viedä uudestaan. Ja kyllä - muut optikkoliikkeetkin säätelevät niitä. Jotkut maksusta, jotkut ilmaiseksi. Minusta se maksu on kyllä ihan kohtuullinen, jos lasit on muualta hankittu.

      Poista
  11. Nuo lasit, jotka sinulla on tuossa kuvassa, ovat huikean kauniit! Malli on sinulle aivan täydellinen!

    Aurinkoa viikonloppuusi Lady!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - nuo ovatkin tällä hetkellä lempilasini:)
      Sinulle myös aurinkoista viikonloppua♥

      Poista
  12. Kiitos tuosta nettilinkistä ja tiedosta , että on hyvin toiminut . Minun pitäisi uusia lasit ja en yhtään tykkää niitä sovitella . Toisaalta jos ostaa netistä , mistä tietää , että ne sopii naamaan ? Täytyy perehtyä noihin sivuihin paremmin. Mulla on toinen silmä plussaa ja toinen miinusta , tämän vuoksi pärjäsin pitkään ilman laseja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän en siis ole vielä ostanut täältä Netlensiltä mitään - mutta olen kyllä eräästä toisesta nettikaupasta ostanut ja silloin toimivat hyvin. Ja halpaoptikoilta olen ostanut. Tuolla Netlensillä on mahdollisuus ladata oma kuva sinne ja sovitella siihen niitä laseja. Aika kätevä ominaisuus. Nimittäin joskus kuvasta näkee paremmin kuin peilistä;)

      Poista
  13. Minäkin sain ensimmäiset lasit 13-vuotiaana ja se tuntui niin kauhealta, kun sain kuulla, että joudun ottamaan lasit, että purskahdin itkuun...
    Meidänkin luokalla oli vain yksi tyttö, jolla oli lasit (ennen minua).. Nykyisinhän lapsilla on paljon enemmän laseja, kuin ennen.
    Piilolinssejä en ole koskaan käyttänyt, enkä myöskään netistä ostanut. Meidän yksi tuttu ostaa netistä laseja ja on kehunut sitä käytäntöä.
    Olen muuten samaa mieltä kanssasi, että lasit on erinomainen keino peittää silmäpusseja ja -ryppyjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisin tosiaan lapsilla on laseja - ja helpompi kynnys ottaa käyttöön ne ensimmäiset lasit;)
      Ja kyllä - lasit pelastaa monesti huonosti nukutun yön jälkeen;)

      Poista
  14. Silmälasit ovat minulle aivan pakolliset ja niitä olen käyttänyt pitkään, siinä kolmekymppisenä aloitin käytön.
    Karsastusta oiottiin laseilla lapsena 8-vuotiaasta 14-vuotiaaksi, jolloin itse halusin luopua laseista ja lasitonta aikaa kesti 16 vuotta. Silloin oli ulkonäkökysymys olla pitämättä laseja ja hyvin se onnistui.
    Pitäisi hankkia uudet lasit lähinnä "edustus" käyttöön.
    Kiitos hyvästä postauksesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös jossain vaiheessa aikomus hankkia juhlalasit - en vaan tykkää mistään bling-blingistä ja hengettömiä laseja en huoli - ne kun eivät noita silmäpusseja peitä yhtään;)

      Poista
  15. Oi, miten kiva päivitys ja loistava tietopaketti, nimittäin aionkin tilata nyt silmälääkärin itselleni, olen käyttänyt ties kuinka kauan ruokakaupasta saatavia lukulaseja, enkä ole tarkistuttanut silmiäni, kiitos muistutuksesta. Muutenkin oli mukava saada tietoa laseista, sillä kyllä tässä monitehojen hankkiminen saattaa olla lähellä.
    Nuo sinun lasisi ovat kyllä kauniit ja tyylikkäät, sopivat loistavasti sinulle. :-))
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - itsekin tykkään noista laseista - ovat lempparini tällä hetkellä;)
      Ja silmien tarkistus kannattaa kyllä, vaikka ei näköongelmia olisikaan - nuo hiipivät silmäsairaudet kun eivät ole leikin asia.

      Poista
  16. Kiva postaus. Itse sain ekat lasini 8-vuotiaana. Tarkoitettu silloin oppitunneille että näkisin taululle paremmin. Voi sitä häpeän määrää ja kyllä ne siellä repussa oli lähes aina. 13-vuotiaana näkö oli mennyt jo sen verran huonoksi että laseja täytyi pitää jatkuvasti. Siitä parin vuoden päästä ostin ensimmäiset piilarini ja niitä tulikin käytettyä lähes kymmenen vuotta. Siinä vaiheessa kai jotenki aikuistui ja ihan tykästyin laseihin. Olisi kyllä kiva olla useammat lasit että niitä voisi vaihella, mutta kyllä ne on mielestäni liian kalliit.
    Kiva että on tuollainen nettikauppa, mutta itsestä tuntuu etten osaisi tuollaisesta ostaa. Nykyiset lasitkin kun ostin niin mulla oli useammat lasit kotona sovitettavana. Tykkään siitä että saa kotona rauhassa miettiä ja pohtia. Pakko olla sellaiset mistä oikeasti tykkää kun ne pitää olla jatkuvasti naamallakin.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän niistä laseista on tykättävä - minulla on paritkin sellaiset lasit, että kaikki muut ovat sitä mieltä, että "sopivat sinulle tosi hyvin". Vaan kun en tykkää. Ihan sama hiusten kanssa; muut on sitä mieltä, että minulle sopii jokin malli, josta en itse viihdy ollenkaan;)
      Sinne myös kivaa sunnuntaita♥

      Poista
  17. Kauniisti sopivat nuo lasit Ladylle<3 Tuollaiset fotogromaattiset lasit olisivat varmaan tosi kätevät. Itsellä on käytössä vain yhdet kaukolasit ja yhdet aurinkolasit voimakkuuksilla kun näkö on kohtuullinen. Käytän laseja lähinnä töissä ja auton ratissa. Ja tietysti usein suojaamassa auringolta (liika auringonvalo on kuulemma haitallistakin silmille) Kotona en osaa käyttää laseja lainkaan, tuntuu että ne ovat vaan tiellä. Telkkaria katsoessa pidän laseja, se on oikeastaan ainoa mihin niitä kotona tarvitsen. Ikänäköäkin alkaa tulla, se näkyy lähinnä siinä että kun on kaupassa kaukolasit päässä niin pitää nostaa ne jo otsalle jos meinaa purkkien tekstejä lukea...:D Kotona joskus jos täytyy ommella joitan tosi tarkasti olen lainannut hovikuvaajan lähilaseja... Täytyisi varmaan käydä jo siellä silmälääkärin tarkistuksessa ja hankkia parit uudet lasit, jotta olisi edes jotain vaihtelua. Optikolla käyminen on minusta vihonviimeistä hommaa, viimeisin ei antanut edes sellaista korttia mukaan jossa näkyisi lasien vahvuudet. Ajatteli varmaan että estää sillä halpojen lasien ostamisen netistä. Ei ollut muutenkaan kovin mukava kokemus, tuntui että asiakas joka ei aio kalliita laseja ostaa ei ole kovin mielenkiintoinen, joten jatkossa kyllä netti on varsin varteenotettava vaihtoehto... Ja tuosta linssien hiomisesta. Kyllä suurin osa optikoiden linsseistä tulee Virosta. Siksi niitä saa odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän en pärjää ollenkaa ilman laseja - ja siksi nuo fotokromaattiset on kätevät - ei tarvitse koko ajan vaihdella laseja. Itse käytän ompeluun noita tietokonelaseja - ovat kätevät siinä hommassa eikä tarvitse tihrustaa;)

      Poista
  18. Sitä pitäisikin olla usseampia laseja, voisi vaihdella asun mukaan... Nykyään on niin kivoja malleja, että niitä pitää ihan ilokseen!

    VastaaPoista
  19. Kauniita kuvia! Voi kunpa laseja tulisikin pidettyä... vaan ei muista ja sitten kun pitää, tajuaa kuinka hyvin niillä näkee : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja minä olen ilman laseja niin sokko, että eivät unohdu;)

      Poista
  20. Aivan ihana kuva sinusta :))!!

    VastaaPoista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig