lauantai 19. huhtikuuta 2014

Rauhallista pääsiäistä!

Hiljainen viikko alkaa olla lopuillaan, on lankalauantai.


Välipäivä. Mutta meille juhlapäivä.
Eilen tuli poika pääsiäisenviettoon, samoin äitini ja veljeni. Tytär olikin jo kotona.
Ja tänään tulevat päivälliselle appivanhemmat ja kälyni.


Koti on siivottu - no ainakin päällisin puolin.
Koristettu yksinkertaisesti - nyt kun ei ole enää pieniä lapsia, ei tarvita tilpehöörejä
 - Viirulle löytyi vielä kaappien kätköstä tipu jahdattavaksi.
Kaikki rakkaat koolla.
Nyt on hyvä olla.



Pääsiäisen aikaan sopivat seuraavat sanat:

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä,
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.


- Tommy Tabermann -

Oikein hyvää ja rauhallista pääsiäistä kaikille!
SHARE:

60 kommenttia

  1. Iloista pääsiäisen aikaa! Mukava, kun on koko joukko koolla taas!

    Mekin vietimme Pitkäperjantaita mummon ja papan seurassa. Nautimme lounasta
    pitkän kaavan mukaan ja kirmasimme metsässä etsimässä puihin ja kivien koloihin piilotettuja pääsiäismunia.
    Ihana päivä <3

    Nautinnollista minilomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan niin on, että kun saa joukot kokoon, on elämä mallillaan:)
      Sinulle myös kivaa pääsiäistä!

      Poista
  2. Renteouttavaa ja miellyttävää pääsiäistä läheistesi kanssa. Nauttikaa yhteisistä hetkistä.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa yhdessäolon aikaa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sinulle myös oikein hyvää pääsiäistä♥

      Poista
  4. Kiitos, ja hyvää pääsiäistä myös sinne.

    VastaaPoista
  5. Kiitos ja rauhallista pääsiäistä myös sinulle <3

    VastaaPoista
  6. Hyvää pääsiäistä ja mukavaa lankalauantain juhlaa teille.

    VastaaPoista
  7. Mukavaa pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
  8. Oikein ihanaa pääsiäisen juhlaa sinulle ja rakkaimmillesi <3

    VastaaPoista
  9. Taberman se juuri oikein sanoo! Ihanaa pääsiäistä lähimmäisten ihmisten kanssa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tabermann oli viisas mies:)
      Sinne myös oikein hyvää pääsiäisenaikaa♥

      Poista
  10. Kauniit sanat runossa, iloista loppupääsiäistä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tabermann osaa sanoittaa ihmisen eloa:)
      Sinne myös oikein hyvää pääsiäisenaikaa!

      Poista
  11. Ihanaa kun on kaikki rakkaat koossa, leppoisaa yhdessäoloa ja naurua tiesdossa. Meillä myös koko jengi koolla, ihan parasta. ♥ Aurinkoista pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - nyt on elämä mallillaan:)
      Sinne myös oikein hyvää pääsiäistä koko jengille♥

      Poista
  12. Ihanaa pääsiäistä Ladylle perheineen ! Mukavaa , kun on läheiset yhdessä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - teille myös♥
      Ja kyllä - rakkaat koolla on parasta maailmassa

      Poista
  13. Oikein ihanaa pääsiäistä teillekin ❤

    VastaaPoista
  14. Oikein ihanaa ja rauhallista pääsiäistä teille! Ihanaa, että Viiru sai pääsiäistipun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinne myös - ja Helmille vielä ihan erikoisterkut♥

      Poista
  15. Pikku Myyn sanoin: "Pääsiäinen on keltainen. Loma on iloinen. Suklaa on suloinen."
    Hyvää pääsiäistä Ladylle perheineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - Pikku Myyssä asuu iso viisaus;)
      Hyvää pääsiäistä myös sinulle ja perheelle♥

      Poista
  16. Niin se on, aika aikaansa. Tänä aamuna tuumailin, että niin on tässäkin pesäsessä pääsiäinen muuttunut. Ei löydy enää omia trulleja, toiset on nykyään neitosten menot. Vaan muutoin on ovi käynyt, sillä länsirannikollahan trulleillaan näin lankalauntaina ja pikkunoidat ovat sankoin joukoin liikekannalla;)

    Levollista pääsiäistä ja ihania yhdessäolon hetkiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin - aika aikaansa.
      Sinulle ja perheellesi myös oikein hyvää pääsiäistä♥

      Poista
  17. Hyvää pääsiäisen jatkoa sinulle.

    PS Kiitos haasteesta, vastaan siihen, kun kaikki pyhien vieraat ovat lähteneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - samoin sinulle♥
      Ja kiva, jos tartuit haasteeseen;)

      Poista
  18. Mukavaa pääsiäistä teille kaikille

    VastaaPoista
  19. Ihanat kuvat täynnä kevättä ja valoa ja pääsiäistä! Ja tuo runo... niin sopii tähän hetkeen.
    Rauhallista ja mukavaa pääsiäisen aikaa sinne myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - minustakin tuo runo sopi juuri tähän päivään♥
      Oikein hyvää pääsiäistä myös sinne!

      Poista
  20. Oikein hyvää pääsiäistä teillekin! Ihana kuva Viirusta ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sinne myös♥
      Ja kisuista ei saakaan kuin ihania kuvia:)

      Poista
  21. ♥ Oikein ihanaa ja aurinkoista Pääsiäispäivää!

    VastaaPoista
  22. Viirukin näyttää niin tyytyväiseltä elämään :-) Mutta nyt mun on pakko myöntää etten ole ikinä kuullut "lankalauantaista", mutta olet jo toinen blogi jossa sen nimen kuulen. Oppia ikä kaikki. Ihanaa pääsiäispyhien jatkoa sinulle ja perheellesi! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiru on ollut kyllä onnellinen; aurinko paistaa ja on seuraa;)
      Kivaa tämä blogimaailma, kun täällä oppii uusiakin juttuja!
      Sinne kivaa pääsiäispäivää!

      Poista
  23. On kyllä niin parasta kun saa lapsensa "kylään" elikkäs siis kotiin. Edes hetkeksi <3. Eipä sitä ihminen just muuta tartte.

    VastaaPoista
  24. Hyvää pääsiäistä. Viiru on suloinen ja selvästi tyytyväinen kisu <3

    VastaaPoista
  25. Ihania värejä ja ihanaa pääsiäistä ;)

    VastaaPoista
  26. Ihana pääsiäiskissa Viiru ♥
    Rauhallista pääsiäisen loppua teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiru on ♥
      Teille myös sinne hyvää toista pääsiäispäivää!

      Poista
  27. Arkeenkin on hyvä astella Tommyn sanoin näin pääsiäisen päättyessä tai loman jatkuessa niinkuin meillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - Tommyn sanat on hyvä muistaa myös arkena:)
      Oikein hyvää lomaa sinulle!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig