keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Arvontaonnea ja hymni aikuisille naisille

Juhannus tuli ja meni. Ja meni hyvin - vaikka ehti jo näyttää siltä, että tulee surkeista surkein juhlapyhä, 
sain kuin sainkin kaikki rakkaat yhteisen pöydän ympärille. 
Elämän arvokkaimpia lahjoja.

Ja sen pöydän ympärillä viihdyttiin sitten vähän liiankin hyvin - herkuteltu on niin, 
että ei tarvitse tänä kesänä bikinikunnosta haaveilla.

Eipä taida tosin tarvita haaveille bikinikeleistäkään - ainakaan ihan lähitulevaisuudessa, sillä säät nyt ovat tätä mitä ovat. 
Jos näistä ilmoista jotain hyvää löytää, niin ainakin sen, että eipä juurikaan haittaa se, että lomiin on vielä pari viikkoa aikaa. Hyvin jaksaa töissä ahertaa, kun ulkona ropisevat rakeet ja ukkonen jytisee. Ei muuta kuin villasukat jalkaan.

Ja kotona on töiden jälkeen suloista käpertyä viltin alle kirjan kanssa. Kuunnella sateen ropinaa ja kissan kehräystä. Ja kun selältä ei vieläkään uskalla siivouksia eikä ulkotöitä harrastella, voi hyvällä omallatunnolla pähkäillä maailman menoa. 

Ja nauttia vaikka arvontavoittojen tuomasta ilosta.
Sillä olen taas ollut onnettaren suosiossa parissa blogiarvonnassa.

Elliksen arvonnassa voitin suloisen kesälaukun.


Laukun Ellis on tehnyt itse - hän tuunaa käytetyistä farkuista kaikenlaista, erityisesti näitä kauniita laukkuja.
Ellis kertoo blogistaan näin: "Elämää tässä hetkessä, haaveilua ja taivaanrannanmaalausta. Hektistä mutta mukavaa arkea. Mukana rakas nuoriso, Elma- mopsi ja etämies. Elämän suolana perhe, ystävät, vanhat tavarat ja astiat, kirppislöydöt, huutokaupat, tuunaaminen, kirjoittaminen, musiikki, matkustelu, koti, kauniit vaatteet..."
Kannattaa käydä tutustumassa tähän kauniiseen ja kivaan blogiin.

Itse odottelen vain niitä kesäkelejä, jolloin voin vaikka laittaa ylle kukkamekon, ottaa tuon laukun kainaloon ja vaikka tanssahdella pari askelta.  Vanha hippityttö saattaa herätä horroksesta;)
Kiitos, Ellis, tästä kauniista laukusta!

Onnetar suosi minua myös Cin Cin by Mia Malmi -blogin arvonnassa: voitin Joe Blascon korostusvärin.


Mia on "pitkän linjan viihdetoimittaja ja kirjailija, joka blogissaan seikkailee muodin, julkkisten ja seurapiiritapahtumien maailmassa. Mukana myös matkailu, kosmetiikka sekä inspiroivat ilmiöt. Mottona: elämän tarkoitus on murheen karkoitus!"

Siispä kaikki murheen karkottajat käykääpä kurkkaamassa Mian blogia;)
Kiitos, Mia, voitosta!

Joudun tosin hieman harjoittelemaan, miten tuota korostusväriä käytetään - ehkä ei kannata sitä ainakaan roikkuluomiin sipaista;) Mutta kyllä tällaisella vanhemmalla ladylla niitä häivytettäviä uurteita ja ryppyjä riittää, 
joten eiköhän tuolle värille käyttöä löydy!

Silti - rypyt ovat ja pysyvät - ja saavat ollakin; ne vain kertovat, että eletty on. On itketty, naurettu ja iloittu. Paljon ja kunnolla.

Meille enemmän tai vähemmän ryppyisille aikuisille naisille - miksei teille muillekin, sillä perässä tekin sieltä  tulette - laitan seuraavan videon, jossa vaikka musiikki ei aivan minun makuuni ole, niin asenne on.

Donnalou Stevens - Older Ladies


Iloa kaikille tähän viikkoon!




SHARE:

46 kommenttia

  1. Onneksi olkoon, olet onnettaren lempilapsi!
    Ihana tuo farkkulaukku <3

    Tsemppiä viimeisiin työviikkoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kyllä minulla kieltämättä on tuuria ollut näissä blogiarvonnoissa:)
      Ja laukku on ihana!
      Tämä viikko on jo puolivälissä, sitten enää yksi viikko lomaan!

      Poista
  2. Tuo farkkulaukku on aivan ihana! Se on niin kesäsopiva kyllä että <3
    Tsemppiä viimeiseen viikkoon, täällä on vielä... jaa, ehkä on parempi etten laske! Hyvää keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin - nyt vain kesäkelit kehiin ja laukku heilumaan;)
      Minulla on vielä tämän viikon jälkeen yksi työviikko ennen lomia, joten ihan heti en lomavaihteelle pääse. Mutta kyllä tämän jo jaksaa!
      Sinulle myös tsemppiä<3

      Poista
  3. Kylläpä arpaonni on suosinut ihanilla lahjoilla ! Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On - on suosinut:)
      Sinulle myös kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  4. Kivoja palkintoja olet (taas) saanut. Työniloa viimeisiin viikkoihin ennen lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen - tykkään molemmista! Ja kiitos - ilolla yritetään työt hoitaa. Välillä se tosin jääkin yritykseksi;)

      Poista
  5. Ihana tuo laukku, voi vitsi mikä söpöys. Huomasinkin Mian blogissa, että voitit tuon Blascon ja tuumin, että jei mahtavaa meni voitto sinulle. <3 Olen käytellyt Blascon valonappia noin 23-vuotta, peittää loistavasti keski-ikäisen tummat silmänaluset. :) Nyt tuosta puolet edullisemmasta Dermablendin puikosta tullut uusi suosikki.

    Ihanaa päivää ja aurinkoista viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin laukku on juurikin söpö:) Ja tuo Blascon valonappi on minulle uusi tuttavuus - olen käyttänyt vain valokynää.
      Sinne myös ihanaa viikkoa!

      Poista
  6. Onnea upeista voitoista! Tuollainen Elliksen tekemä kesäkassi on minullakin....jo viime kesästä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - taidetaan olla aika onnekkaita noiden kassien suhteen:)

      Poista
  7. Onnittelut voitoista!
    Kohta se tulee se kolmaskin? -ei kahta kolmannetta, niinhän sitä sanotaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja se kolmas sopisi olla vaikka lottovoitto;)

      Poista
  8. Onnea myös voitoista! Taidat olla onnettaren suosikkityttö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja näissä blogiarvonnoissa on kyllä onni suosinut:)

      Poista
  9. Makee laukkua, kylläpä olitkin onnekas!

    VastaaPoista
  10. Hrrr, kuinka kylmä! Hanskat, kaulaliina ja pipo päässä täällä joutuu kulkemaan..:(

    Wau, mitä voittoja :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmää on ollut, mutta vaatetta vaan lisää - kyllä tästä selvitään!
      Ja juurikin Wau;)

      Poista
  11. Sulla on hyvä tuuri arvonnoissa :)

    VastaaPoista
  12. Onnittelut sinulle voitoista :)

    VastaaPoista
  13. Kas näin laukku heiluu... Onnea! Kiva tuota mainiota kesälaukkua on heiluttaakin! Valoa (vaikka napista) ja iloa viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin heiluu - ja kyllä minulle sama laulu mieleen tuli, kun kuvittelin itseni kukkahattu päässä tuota heilutellen toreille;)

      Poista
  14. On sinua onni potkinut... nyt vaan lottoa vetämään. Kaunis on laukkua ja Joe Blasco on aina Joe Blasco.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se - kun vielä siinä lotossakin potkaisisi;) Ja kyllä - molemmat voitot olivat mieluisia!

      Poista
  15. Ootpas onnettaren suosikki! Muista lotota ja tee Keno kans. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen - näissä blogiarvonnoissa:) Mutta lotossa ei ole lykästänyt - tietysti pitäisi muistaa lototakin;)

      Poista
  16. Mikä ihmeen onnettaren suosikkilapsi olet ;D? Aivan ihana laukku, tykkään niin vanhoista farkuista tehdyistä laukuista (ja kaikista muistakin jutuista). Täytyypä käydä tustumassa mainitsemaasi blogiin.

    Surkeassa säässä on kyllä tosiaan hyvätkin puolensa, kuten se, että jos on pakotettu olemaan sisätiloissa ei harmita ollenkaan katsella mustia, alhaalla roikkuvia pilviä tai sateen kastelemaa maata. Toisaalta ehkä kuitenkin mieluummin ottaisin pienen harmistuksen ja toivoisin, että nyt heti 10 astetta lisää lämmintä ja sininen taivas, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo on ihana laukku - Ellis on kyllä taitava!
      Ja tismalleen samaa mieltä olen - pienen harmituksenkin hinnalla se 10 astetta sopisi vallan mainiosti!

      Poista
  17. No sullapa onkin ollut oiva tuuri arvonnoissa, jee! :) Elliksen jutut on kivoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - on ollut. Ennenkin;) Ja Elliksellä on paljon kivaa!
      Tervetuloa seurailemaan - åbloggaajien joukossa varmaan nähdäänkin;)

      Poista
  18. Ole hyvä :D Mukavaa, että laukku on mieluinen, se on aina paras kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - oli mieluinen - ja kuten kommenteista huomaat, olisi se kelvannut monelle muullekin;)

      Poista
  19. Olet todellakin ollut onnettaren suosiossa! Kivoja voittoja.

    VastaaPoista
  20. Kivat voitot, me ollaan onnettaren suosiossa näköjään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin - ja olen huomannut, että sinullakin tuo onni on myötä:)

      Poista
  21. Uskomatonta. Tästä lähtien tsekkaan, että jos sinä olet osallistunut arvontaan, niin jätän väliin : ) Mukavaa sunnuntai-iltapäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä välillä itsestäkin uskomatonta - ja minä en kuitenkaan edes kaikkiin arvontoihin osallistu - ainoastaan sellaisiin, missä tuotteet ovat minulle sopivia;) - ja juu, joskus on tuntunut, että en enää ilkeä osallistua ollenkaan, kun juuri olen jotain voittanut;)
      Sinne myös kivaa sunnuntaita!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig