perjantai 4. heinäkuuta 2014

Hääpäivä - hopeinen sellainen

Instagram -tiliäni seuraavat lienevätkin huomanneet, että meillä oli Isännän kanssa tiistaina 25. hääpäivä. Hopeahäät.

Isäntä tuli maanantai-iltana töistä ja toi ison puskan punaisia ruusuja ja kakun. 
Veikkaanpa, että anoppi oli häntä muistuttanut tulevasta hääpäivästä ja puska oli repäisty töistä tullessa lähikaupasta. Ja Isännän teki mieli kakkua. No, oli miten oli, puska oli komea. Ja nyt jo kuihtunut;)

Meidän tapamme juhlistaa hääpäivää on yleensä ollut yhtä vaatimaton kuin olivat häämmekin. Tiistaina kävimme töiden jälkeen perheen kanssa syömässä ja olipa Isäntä muistanut minua lahjoillakin, jotka toilettikäyntini aikana olivat ilmaantuneet ravintolan pöydälle. Kovin minä ilahduin. 
Ja suikkasin pusun armastukseni poskelle. 


Hääpäivästämme ja häämatkastahan kerroin jo vuosi sitten, joten niihin en enää palaile. Sen verran sanon, että hääpäivän vietosta emme tällä kertaa poliisikyydillä kotiin palanneet;)

Tuossa postauksessa kerroin myös siitä, miten yhteiset vuotemme ovat sujuneet. Tämä viimeisin vuosi on taas hurahtanut hurjaa vauhtia - ja silti paljon on siihenkin mahtunut. 

Poikammehan muutti viime elokuussa Turkuun tuohon 9 kilometrin päähän ja nyt on sitten tytärkin lähdössä. Hänhän valmistui  keväällä kuvataiteilijaksi ja on valmis lentämään kotipesästä. 
Hän muuttaa siihen ihan pojan naapuriin - ei sentään samaan taloon vaan kadun vastakkaiselle puolelle. 

Ja kuten viime vuonnakin, edessä on taas remontti heti elokuun alussa, kunhan asunnossa  oleva vuokralainen muuttaa siitä pois. Onneksi tällä kertaa selviämme hieman vähemmällä kuin pojan asunnon kanssa - nyt ei tarvitse kuin maalata seinät ja keittokomeron kaapistot. 

Niinpä me jäämme sitten syksyllä Isännän kanssa kaksin. No, onhan meillä sentään Viiru -kissa. 
Mutta kyllä se outoa eloa tulee olemaan. Tottahan minä iloitsen siitä, että nuoret lähtevät ja uskaltavat kokeilla siipiensä kantoa, mutta tiedän jo nyt, että ikävä tulee olemaan sydämessä vielä pitkään. Ja elämä kovin erilaista.

Täällä me sitten Isännän kanssa istumme sohvalla ja ihmettelemme elämän menoa. 
Kaksi vanhaa köpöttelijää toinen toistamme tukien. Ja edelleen käsi kädessä.


Tiistaina ei ollut vaikeuksia löytää kiitosaiheita tämän vuoden kiitoskirjaani
Yksi niistä oli kiitos tuosta omasta jörrikkäukkosestani. Olet sinä, ukkokulta, edelleenkin aika armas. Enempää en tässä ilkeä tunnustella. 

25 vuotta avioliittoa on pitkä aika ja siihen on mahtunut paljon. On ollut kompromissia ja konsestusta, monellakin tapaa. On opeteltu sietämään toisen epätäydellisyyttä - mutta ennenkaikkea sitä omaa epätäydellisyyttä. Kuitenkin - elämä on kohdellut meitä hyvin. Ja olemme kohdelleet toisiamme hyvin. Niinkuin avioliittolupauksessa luvataan, olemme tahtoneet. Sillä sitä se yhteiselämä vaatii, yhteistä tahtoa saada se onnistumaan. Toivottavasti jatkossakin.

Tänään on viimeinen työpäivä ennen lomaa. Tänä kesänä loma jakaantuu kahtia - ensin kolme viikkoa lomaa, sitten viikko töitä ja elokuun alussa vielä pari viikkoa lomaa. 

Ensi viikon alussa lähdemme Isännän kanssa Pohjois-Karjalan mökille muutamaksi päiväksi, sitten käväisemme pikavisiitillä Tallinnassa ja heinäkuun puolivälin jälkeen tulevatkin jo ystävämme Chicacosta vieraiksemme. Aiomme majoittaa heidät Sauvon farmille, joten sekin täytyy ehtiä laittaa vieraskuntoon.

Ja elokuussa onkin sitten jo tyttären asunnon remontti. Ja minulla kuun lopussa edessä jalkaleikkaus.
Joten nyt se on köpöteltävä, jos köpötellä mielii!

Oikein hyvää viikonloppua kaikille!
SHARE:

87 kommenttia

  1. Onnea onnekkaille♥
    Tippa linssissä kirjoitustasi luin,siis sillä hyvällä tavalla tippa linssissä,mahtavan toimiva resepti tuo yhteinen tahto onnistua ja epätäydellisyyden sietäminen,maistuvan sopan olette sillä saaneet kokattua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja sopan mausteet ovat kyllä välillä olleet aika vaihtelevia;)

      Poista
  2. Onnea Onnellisille :)
    Muistan vuoden takaisen kirjoituksesi,oman liittoni hääpäivä oli ollut juuri hieman aiemmin.Nyt pienoisen piston tunsin sydämessäni kun kirjoitat tahdosta ja toisen epätäydellisyyden sietämisestä.Mutta sitten kyllä huomaan ajattelevani että kyllä sitä tahtoa ja sietämistä oli meidänkin liitossa.Ehkä liikaakin.Ja jotain muuta olellista puuttui :/ Teillä sitä taitaa olla yllin kyllin... :)
    Onnea ja paljon rakkauden täyttämiä vuosia vielä eteenkin päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja turhaan sitä pistosta siellä tunnustelet - aina ei se tahto riitä, ei vaikka kuinka tahtoisi♥

      Poista
  3. Onnea, ja paljon rakkautta tuleviin vuosiin.

    VastaaPoista
  4. Onnea teille! Joko siitä todella on vuosi?! Vastahan minä luin edellisen hääpäivä-postauksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kyllä, vuosi tässä vierähti nopeasti - itsestäkin tuntui, että vastahan tuon hääpäiväpostauksen olin kirjoittanut;)

      Poista
  5. Onnittelut kuluneista yhteisistä vuosistanne ja jatkakaa ainakin toinen mokoma eteenkin päin!

    VastaaPoista
  6. Voi oikein paljon onnea! <3 Meillä on vielä ensimmäinen edessä, toivottavasti vielä niin monta edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja uskon helposti, että teillä niitä tulevia vuosia riittää ♥

      Poista
  7. Ihana kuva, voi että olette kaunis pari. Tyylikäs, kaunis ja komea. <3 Polkkatukka muuten on mielestäni tyylikkyyden peruskulmakiviä. :)
    Aivan ihana teksti ja allekirjoitan tuon "tahdon" asian täysin. Ei sitä turhaan avioliiton kynnyksellä kysytä, monesti on hampaita purren pitänyt tahtoa, mutta kun on tahtonut tarpeeksi pitkään, miten mahtava ja syvä rakkaus siitä kehkeytyykään. On ihminen rinnalla, joka pysyy vierellä kaikesta huolimatta. :) Tätä rakkauden muotoa en avioliiton ensimmäisenä vuosina edes oivaltanut, miten syvää ja vankkaa
    se on. :)

    Lisääkin olisit saanut suitsuttaa, olisin lukenut enemmän kuin mielelläni. Mahtavan hyvä mieli tuli tästä. <3

    Aurinkoista viikonloppua.

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. p.s meikäläisellä ei ole polkkatukkaa vaan kauhia reuhka. Mutta aina välillä polkan pätkäisen, on klassikko. Nyt tekee taas mieli pätkäistä, kun näin Instagramissa sinun tyylikkään polkan. :)

      Poista
    2. Kiitos - juurikin noin se on - ne ensimmäiset rakastumisen vuodet vaihtuvat sitten aikanaan siihen rakastamiseen - ja aina välillä sitä voi rakastua hurahtaa siihen omaan ukkoseensa uudelleenkin;)
      Polkkatukka on minulla se peruskampaus - olen kaikkea kokeillut ja tähän palaan aina. Tunnen olevani oma itseni tässä,

      Poista
  8. Hääpäiväonnittelut jälkikäteen!

    Kyse todella on tahtomisesta. Kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa, päätin että teen parhaani myös omasta puolestani saadakseni yhteiselon onnistumaan. Hänen kanssaan se onneksi on ollutkin helppoa. Elämässä on ollut joitain isoja vastoinkäymisiä ja suruakin, mutta niistä on yhdessä päästy yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - itse päätin samoin aikoinani. Myös meillä on ollut surua ja on ollut sairautta ja vastoinkäymisiä, mutta kun niistä yhdessä mennään, niin aina ollaan vahvempia ♥

      Poista
  9. Onnea minultakin näin jälkikäteen. Olipa aivan ihana postaus, ihan iho nousi kananlihalle. Ja ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
  10. Hääpäiväonnittelut <3
    25 vuotta on pitkä aika, sitä on oppinut tuntemaan toisen jo
    varmasti melkoisen hyvin :-)
    Teillä alkaa nyt uusi kuherruskuukausi, kun molemmat lapset
    ovat lähteneet pesästä, nauttikaa siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kyllä siinä ajassa todellakin oppii toisen tuntemaan niin hyvin kuin nyt toisen voi tuntea. Niin hyvässä kuin pahassa;)

      Poista
  11. Oikein paljon onnea! Meillä juhlittiin juuri vuosi sitten...

    VastaaPoista
  12. Täällä nyökyttelen tekstille, koska se on justiin sitä mitä elämä ja aviolitto parhaimmillaan on.
    Ja ihan hirmu samankaltainen tarina kuin meilläkin kuluneella 21 vuoden matkalla. (Ja muistan viime vuonna lukemastani, että myös teidän häät kaikessa vaatimattomuudessaan, mutta justiin sen takia rikkaudessaan ja aitoudessaan oli nekin niin samanlaiset kuin meillä. Tai siis erilaiset, mutta samanlaiset :))

    Onnea ja iloa köpöttelylle vastedeskin ♥. Ja terkut jörrikälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - köpöpötellään♥ Ja minä muistan, että meidän häissä oli jotain samankaltaisuutta;)

      Poista
  13. Lämpöiset onnittelut vielä täällä blogin puolellakin!
    Minua niin huvitti tuo postaus jossa kirjoitit erilaisista sisustusmieltymyksistä, varsinkin kun mieheni on myös innostunut noista Kumelan "jutuista" (kun siinä on se kultauskin..) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja minä muistan kyllä myös sinun miehesi Kumela -jutut;)

      Poista
  14. Onnea! Siinä on tavoitetta nykypäivän nuorille pareille :)

    VastaaPoista
  15. Voi, miten romanttista, snif. Lämpimät onnittelut teille! Elämä on konsensusta ja kompromissia, joka ei sitä ymmärrä on pulassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kyllä, elämä on juurikin tuota ♥

      Poista
  16. Hääpäiväonnittelut täältäkin teille molemmille <3 Noihin 25 vuoteen ehtii mahtua jo vaikka minkälaisia yhteisiä kokemuksia ja aikoja. Upea kuva tuoreesta hääparista tuossa postauksen lopussa. Olette niin kaunotar + komistus siinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kaikenlaista mahtuu. Ja kiitos - nuoruuden (minähän olin jo 32-vuotias tuossa) kuvia katsellessa sitä huomaa, että kauneus on katoavaista;)

      Poista
  17. ihana postaus. Kovin paljon onnea teille yhteisistä vuosista! Ja kivaa kesää kaikkine touhuineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kesästä aiomme nauttia täysillä:)

      Poista
  18. Paljon onnea jo vietetyn 25-vuotispäivän (siis häävuosipäivän) johdosta.
    Olitte niin sööttejä hääkuvassa käsi kädessä. Käsikädessähän se matkanteko on turvallista, paljon on vielä edessä yhteistä taivalta.
    Mukavaa reissua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja käsi kädessä jatketaan - jos Luoja suo ♥

      Poista
  19. Onnea hääpäivästä, meillä oli toinen hääpäivämme maanantaina, sitä vietimme perheen kanssa Helsingissä. Löysin tekstistäsi yhteneväisyyksiä keskenämme. Olen syntynyt Turussa, tekin ilmeisesti asutte Turun lähellä? Itse asun kyllä nykyään siis Oulussa. Minulla oli lapsena kissa nimeltä Viiru ja olihan se kaunis kisu. Hali pusu teidän Viirulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea myös teille hääpäivästä. Ja kyllä, asumme Turun lähellä Kaarinassa, töissä käyn Turussa. Ja kaunis on meidänkin Viirumme - halipusut hän ottaa mielellään vastaan;)

      Poista
  20. Onnittelut yhteisistä vuosista! Kaunis kirjoitus.

    VastaaPoista
  21. Onnea kovasti molemmille. Kyllä yksi elämän ihanimpia asioita on se, että on joku, jonka kädestä pitää kiinni elämän polkua kävellessä. 💜

    VastaaPoista
  22. Paljon onnea! Hääpäivänä 25 vuotta eteenpäin kuulostaa ikuisuudelta, mutta varmaan taakse katsellessa paljon lyhyemmältä ajalta. Puoliso, jonka kanssa kehittyy yhdessä on lahja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kyllä tämä aika on nopeasti mennyt;)

      Poista
  23. Onnea valtavasti molemmille ja auringonpaistetta elämäänne jatkossakin :) Nykyisin avioliitot tuppaavat olemaan kertakäyttökamaa, tuollaiset pitkät liitot ovat hatunnoston arvoinen juttu, iloja ja suruja, joista on päätetty selvitä yhdessä <3

    VastaaPoista
  24. Paljon onnea teille molemmille <3 Toivon tuleville vuosille paljon lämpöä, iloa ja tahtoa rakastaa <3

    VastaaPoista
  25. Ihana postaus! Ja tuo teidän hääkuva on niin herkkä :-))) Onnea onnea! Ja vielä enemmän onnea tuleville yhteisille vuosille! Time flies when you're having fun :-) Ja lapset lentävät pesästä, mutta näppärää jos asuvat niin lähellä toisiaan. Eivätkä onneksi lentäneet NIIN mahdottoman kauas :-)

    Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja onneksi eivät kovin kauas nuo lapset vielä lentäneet:)

      Poista
  26. Ihanaa hääpäivää teille! Mahtavaa että kuljette edelleen yhteistä polkua. Perässä tullaan (meillä oli "vasta" 16:sta hääpäivä tammikuussa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kyllä tuo teidän vuosilukunne on jo kunnioitettava saavutus;)

      Poista
  27. Onnea kovasti, kauniisti kirjoitit elämästäsi. Kahdelleen miehen kanssa olemme olleet jo neljä vuotta. Ensimmäinen kesä oli hankala mutta nykyisin kaikki sujuu jo vaivattomasti. Puhelin ja skype pitävät välit läheisinä vaikka ei enää saman katon alla asutakkaan. Meidän tyttö on aina asunut kotoa muuttonsa jälkeen kaukana, joten näemme harvoin. Hyvin aika kuluu miehen kanssa. Perästä tullaan, ensi vuonna meillä 25 v hääpäivä. Taidan järkätä itseni matkoille silloin miehen kanssa. Pitääpä suunnitella.
    Toivottavasti jalkaleikkaus sujuu sutjakasti ja vaivasi paranee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - uskon kyllä, että aika kuluu kaksinkin - ja onneksi asuvat nuoret tuossa aika lähellä;)
      Ja jalkaleikkaus saa luvan sujua sutjakasti!

      Poista
  28. Onnea paljon <3 kaunis kirjoitus ja hääkuva.

    VastaaPoista
  29. Onnea teille molemmille. Kaunis ja lämminhenkinen postaus. Tuli oikein hyvä mieli teidän puolestanne.

    VastaaPoista
  30. Voi! ONNEA ONNEA suuresti! Ihan mahtavaa!! <3 <3

    VastaaPoista
  31. Olipa ihana ja lämmin kirjoitus! Onnellista yhteistä matkaa teille! Ja aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  32. Onnea viela tatakin kautta ja onnistunutta mokkilomaa. Taidamme tulevina paivina pyoria samoilla kulmilla :) (ja mun tabletista puuttuu skandit)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja huomasin Instasta, että muutama tunti perässä ajeltiin;) - ja mun tabletista puuttui mökillä verkko;) - siellä ollaan sellaisessa katveessa, että yhteyden saaminen kännykälläkin kesti ja kesti - tai sitten ei onnistunut ollenkaan;)
      Kivaa lomaa teillekin ja turvallisia ajoja!

      Poista
  33. Paljon onnea teille! Upea taival takana ja lisää vielä edessä. :)

    VastaaPoista
  34. Myöhästyneesti onnea. Voi kun näytätte ihanilta tuossa hääkuvassanne. Me ollaan vähän teitä edellä. Meillä tulee elokuussa jo 30 vuotta täyteen. Enkä vaihtais ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - enkä vaihtais minäkään - paitsi joskus ihan vähäksi aikaa voisin pistää varastoon;)

      Poista
  35. Myöhästyneet onnittelut myös täältä Sauvon suunnasta! Ihan kateeksi käy tuo teidän pitkä liitto... Mutta hienot ajat teillä alkaa kun lapset lähtevät kotoa - kokonaan uusi aika, jonka pystyy taas suuntaamaan ihan erilaisiin juttuihin. Minä aloitin siinä vaiheessa mm. blogin kirjoittamisen ja mattojen kutomisen, eikä aika ole pitkäksi käynyt. Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja uuden edessä ollaan. Toivottavasti hyvän:)

      Poista
  36. Myöhästyneet onnittelut hääpäivänne johdosta! Totta on tuo, mitä kirjoitit tahtomisesta. Tahdotko rakastaa... Mekin vietimme mieheni kanssa 25-vuotishääpäivää tänä kesänä, ja ainakin minä suurta kiitollisuutta tuntien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja onnea myös teille toiselta kiitollisuutta tuntevalta <3

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig