maanantai 1. kesäkuuta 2015

Sinä loukkasit minua -kampanja



Olen mukana Tipulassa -blogin Emosen tänään julkaistavassa kampanjassa SINÄ LOUKKASIT MINUA.

Mukaan kampanjaan on lähtenyt yli 100 blogia,  ja me kaikki haluamme sanoa blogi- ja nettikiusaamiselle jyrkästi: EI!
Listan mukaan lähteneistä löydät tämän postauksen lopusta.

En itse ole saanut ilkeitä kommentteja omaan blogiini
 -  keskustelupalstoja en seuraa, joten niistä en tiedä.

Mutta olen kauhulla ja surulla katsellut bloggaajatoverieni saamia, yleensä anonyymien lähettämiä
loukkaavia, ilkeitä ja jopa uhkaavia kommentteja.

Sinä kiusaaja - tiedätkö, että kaikesta siitä, mitä nettiin kirjoitat, jää jälki?

Siitä jää jälki siihen henkilöön, jonka ulkonäköä, pukeutumista, ikää, mielipiteitä tai mitä milloinkin
satut julmasti kommentoimaan. 

Siitä jää jälki, joka kertoo, millainen sinä itse todellisuudessa olet.

Ja siitä jää jälki logitiedostoihin. 
Jälki, joka voidaan jäljittää ja jonka perusteella voidaan nostaa jopa rikossyyte.

Nettikäyttäytymistä koskevat samat lait ja samat etikettisäännöt kuin mitä tahansa muuta käyttäytymistä.

Kerrotko kanssaihmisille, kuinka rumia, ällöttäviä ja vastenmielisiä he ovat?
Kehotatko ostarilla pyörivää nuorta tekemään itsemurhan?
Arvosteletko kaupan kassajonossa muiden ruokaostoksia ja ulkonäköä?
Kommentoitko leikkipuistossa vanhemmalle, miltä tämän lapsi näyttää?
Tässä muutama esimerkki, millaisia kommentteja blogeista löytyy:

"Kateelliset muuta keksi." väitätkö että joku olisi sinulle kateellinen? 
:D sinun elämässäsi ei ole mitään kadehdittavaa tai ihanteellista.
Ruma, Läski, loismatonen joka kuluttaa yhteiskunnan rahoja."

"sun muodoillas et oo voinu sairastaa anoreksiaa, oot säälittävä huomiohuora
jolla ei ole yhtään ystävää ja joka baarissa istuu yksin nurkassa turpa kiinni"

”Mietin kuvia katsoessa, kuinka Eve on tosi pullukka. Olet kertonut syömis ongelmista hänen kanssaan.
Ei hän kyllä näytä yhtään siltä ettei ruoka maistu. No, tietty jos annat makeita välipaloja asia saa toisen näkökannan.
Silloinhan ruoka ei enää maistu ja lihominen on taattu. Eikö neuvolassa jo puututa asiaan?
Ylipainoinen lapsi noin varhaan on kyllä lihava nuori/aikuinen.”
(Kyseessä on normaalipainoinen vauva.)

”Usein sanotaan, että geenien sekoittaminen tuottaa terveitä jälkeläisiä.
Aina se ei kuitenkaan näy sattuvan kohdalle." (Kirjoittajan lapsen vammaisuudesta.)
"ootko harkinnu itsarii? Jos oot ni mitä sä tääl enää oot?"

Ilkeät kommentit loukkaavat myös netissä. 

Me toivomme asiallista kommentointia blogeihin.

Osallistujat:


A girl with too many pictures - Ai karkkii! - Aiatar - Aikuistumiskipuja - All hearts are wonderful - Am I Invited - Annun elämä uusiksi - Arkilove - By Tinja Katariina - Elämänilon alkulähteillä - Elämää pyörätuolista käsin - Emilia Christine - Enni Heidi - Ennin kengissä - Essi Maaninka - Fifty Ways - Haaveilen kaikesta - Haaveita ja oikeeta elämää - Harmaa ja muut iloiset värit - HeioonJenna - Hulivilini - Ida Parviainen - Ihanan karmea - Ikimuistoista - Inku-chan - Inspiration - Jemppuu - Jenni's Lullaby - Kaaosta ja kukkamekkoja - Kadun aurinkoisella puolella - KIDULT - Kitujainen.com - Kotiäidin elämää - Kouluta Ite Paremmin - Kun äiti kelaa - Kuvastin - Käenpesä - Lady of The Mess - Leveämmin hymyilevä perhe - Chasing Happiness - Life à la Annika - Life is an illusion - Lifestyle by Maiju Kristiina - Love yourself first - Loyal Companion - Maalia kohti - Mammalaiffii - Mansikkatilan mailla - Marjukka Katariina - Meidän Pieni Ryyni - Mieleni on maalaus - Minäkö keski-ikäinen? - Moonika Kristiina - Munakoisoni ja minä - My life, with love Alesya - Nani - Be yourself - Napsahduksia - Natalia - Never Give Up - Nightwish Diamonds - Nuori ajattelija - On my way - Operaatio Äiti - Optimismia ja energiaa - Outi's life - paint my house BLACK - Paiqo - Perhosia masussa - Pieni Lintu - Pikku Bambin Blogi - Pinkit korkokengät - Privaattikamaa - Rakkaudella Hannele - Reborn Beast - Rouva Y - Ruusumäki - Saijis - Smagatsoff - Something different by Emilia - Spread your wings - Syvältä - Tassuttelijan päiväkirja - Teijan Kauneus Blogi - The Blind Leap - The Diary of Mariella Elisabeth - The World According to Jani - Thrill Me Tonight - Tipulassa - Touch the sky - Tuulanneli - Unelmia jahdaten - Unelmiin tai sinne päin - Vilhelmiina Lyydia - Waldgeistory - Weekend Chic - XL elämää - Zeninan - Äiti ja melukylän lapset - Äiti on vihannes - Äiti yrittää
Yritetään  olla ihmisiä  toisillemme myös täällä netissä !

Lady of The Messiä voit seurata myös 
SHARE:

47 kommenttia

  1. Toivottavasti tänään herää edes yksi ihminen tämän kampanjan myötä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Nuo nuoret minua surettavat eniten - niitä haavoja ja arpia parannellaan pitkään!

      Poista
  2. KAMALIA kommentteja! En voi edes uskoa jonkun suusta tulevan tuollaisia sanoja...surullista miten huonosti ihmiset voivat!!

    :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - ja nuo eivät edes ole niitä kaikkein pahimpia kommentteja. Kyllä nuo todellakin kertovat juuri siitä, että niiden lähettäjä ei voi hyvin!

      Poista
  3. Itse sain jossain vaiheessa, mutta pistin kateuden piikkiin. Sitten poistin kommentointimahdollisuuden anonyymeiltä, joten se loppui sitten siihen. Olen mukana samassa kamppiksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, kun kirjoitit siitä - ja kateus ja paha olo minullekin ensimmäisenä mieleen tulevat syinä. Mutta kaikki - ja etenkin nuo nuoremmat - saattavat ottaa nämä tosissaan. Hyvä, että meitä lähti näin monta tähän mukaan - ja lisää näyttää tulevan koko ajan:)

      Poista
  4. Hyvä kampanja ja hienoa miten moni tähän osallistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - ja osallistujia näyttää tulevan myös lisää:)

      Poista
  5. JES Ladyseni! Myöhästyin ilmoittautumisesta kun olin reissussa mutta ALLEKIRJOITAN 100% tämän kamppiksen!

    Tulen surulliseksi noista kommenteista, voin kuvitella kuinka surulliseksi niiden saajat tulevatkaan ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaanhan sinä kuitenkin osallistuit <3
      Ja surullinen minäkin olen - mutta myös vihainen! Kaikki ei mene edes kommenttien lähettäjän oman pahan olon piikkiin, vaan pakko on myöntää, että ihmisissä on myös silkkaa pahuutta. Enkä myönnä mielelläni!

      Poista
  6. Miten ihmiset voivat olla noin ilkeitä... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta - ja nuo kommentit eivät edes ole pahimpia - siellä on vieläkin hirveämpiä :(

      Poista
  7. Hieno kampanja ja todella surullista luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - ja voi vain kuvitella, miltä kommenttien saajista tuntuu!

      Poista
  8. Erittäin hyvä ja tärkeä kampanja <3

    VastaaPoista
  9. HERRAN PIEKSUT! KAAMEETA HERJAA! Ite olen saanut moitteita kirjoitusvirheistä ja jostain muusta mitä en enää muista. Mutta tuollainen (esimerkit) pilkkaaminen on todella törkeetä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin - ja nuo esimerkit ovat jo siistitty versio siitä, mitä kaikkea ihmiset ovat toisille kommentoineet!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Hienoa, että lähdet mukaan - tämä on tärkeä kampanja <3

      Poista
  11. Hieno kampanja, mukana olen minäkin näin jälki-ilmoittautuneena, kun skippasin jotenkin tuon ilmoittautumisen. On ollut järkyttävää kuulla, miten ilkeitä ja pahansuopia kommentteja bloggarit saavat. Toivottavasti tämän kampanjan myötä ainakin joku heistä järkiintyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ehtii mukaan:)
      Ja minustakin nuo kommentit - ja kun siellä on vieläkin pahempi - ovat ilkeitä. Mutta myös rikollisia! Sitä järkiintymistä minäkin toivon edes muutamalle kommentoijalle - ja toivon, että kommenttien saajat vakuuttuvat siitä, että tuollaista ei tarvitse kenenkään sietää!

      Poista
  12. Muistan kerran kuinka jossakin kaks´plussan palstalla keskustelu alkoi piparkakkutaikinasta ja päättyi riitaan ja herjaamiseen - mietin miten herkässä meissä onkaan tämä pimeä ja salattu puoli. Netissä se on niin "helppoa" huudella nimimerkin takaa- mutta tuo niin oiva varoitus, että se jälki jää tänne ja pahimmassa tapauksessa se voidaan todellakin jäljittää. Blogimaailma on nyt sitten uusi ilkeilyn kohde. Nykynuoriso on kasvanut tähän nettimaailmaan ja se tekee monia asioita helpommaksi - ihmisuhteen katkaistaan viesteillä - tärketä asiat ilmoitetaan viesteillä - se on vaivatonta. Tällä en tarkoita, että nuoret ovat niitä jotka huonosti käyttäytyvät - mutta tarkoitan sitä, että on tulossa sukupolvi joka on kasvanut tähän sähköiseen maailmaan ja tavat ovat hukassa niillä joilla ovat muutenkin. Valitettavasti vain keski-ikäisetkin osaavat huonot tavat. Hyvä ,että tätä nostetaan esille ! Hieno kampanja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä on hieno kampanja - ja valitettavasti myös vanhemmatkin näyttävät oppineen tuon nettikiusaamisen taidon. Ja nuoremmat ovat mestareita siinä - ja heihin nuo kommentit eniten sattuvatkin ja jättävät haavoja, joiden arvet pysyvät ikuisesti.

      Poista
  13. Se on kyllä karua, miten normielämässä ihan fiksut ihmiset muuttuu netissä joskus ihan toiseksi! Itekin oon selvinnyt ilman törkeyksiä ainakin vielä. Arvelen sen johtuvan siitä, ettei mun blogi nosta mitään voimakkaita tunteita puolesta eikä vastaan. Semmosta tasaista :D Tosi tärkeä aihe tämä kyllä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ilkeitä kommentteja tuolta blogien kommentoinneista löytyy - ja nuo esimerkit eivät edes olleet niitä pahimpia!
      Ja tärkeänä minäkin tätä pidän - jäljet etenkin nuorille ihmisille jättävät haavoja ja arpia - ja saattavat tehdä pahempaakin:(

      Poista
  14. Vaikka monessa asiassa olenkin sitä mieltä, että oispa pikkuisen vähemmän vuosia takana niin onneksi en ole tämän päivän nuori nettimaailman syövereissä. Kiusaamista ja toisten dissaamista (heh, jotain sanoja olen meidän nuorisolta oppinut) on läpi aikojen ollut, mutta netin anonyymius mahdollistaa nurkan takaa huutelun helpommin ja vailla vaaraa joutua vastuuseen sanoistaan. Toivottavasti kampanja saa ede yhden nettihäirikön ajattelemaan asiota omaa napaa pidemmälle.

    Asiasta toiseen, kiitos siitä uudelleenkirjautumisvinkistäsi. Olen yrittänyt kaivella ongelmaan ratkaisua, mutta tämä ei ollut sattunut silmiini. Katsotaan, jos alkaisi pelittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - nuoret ovat kovilla, mutta kyllä tämä valitettavasti koskee meitä hieman enemmän vuosia omaaviakin, esim. opettajat saavat kuulemma tosi paljon törkypostia - ilmankos moni salaakin nykyisin yhteystietonsa eikä uskalla SoMessa julkisesti olla!
      Ja toivottavasti edes se yksi anonyymi saisi piston sydämeensä.
      Tarkkaillaan nyt, jos sillä uudelleenkirjautumisella jotain vaikutusta olisi - harmittaa, kun moni blogikirjoitus jää lukematta ihan sen tähden, että ne tulevat miten sattuu viiveellä - ja tottakai harmittaa sekin, että omat lukijat näkevät minun postaukseni vasta päivien päästä - jos sittenkään;(

      Poista
  15. Peukut tälle hyvälle kampanjalle! Itsekin olen joutunut yhden trollin uhriksi, kurjat kommentit
    satuttivat vaikka kuinka ajattelin olla välittämättä niistä. En ymmärrä mitä kiksejä ikävien
    kommenttejen kirjoittaja voi saada, itse nautin siitä kun muutamalla kauniilla sanalla saan
    jonkun toisen iloiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kurjat kommentit varmasti satuttavat, vaikka kuinka tietäisi, että ei niistä kannata välittää <3
      Itse en myöskään ymmärrä, miksi ihmiset noihin kommentteihin alentuvat - ja ihan samaa itsekin ajattelen - mieluummin yritän etsiä niitä hyviä puolia ihmisistä.

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Niin on - ja hienoa, että sinäkin lähdit mukaan <3

      Poista
  17. Tärkeä asia , hyvä, että se on nostettu esille! Itse en ole piskuiseen blogiini saanut ilkeitä kommentteja, mutta olen niitä joissakin blogeissa nähnyt enkä voi kuin ihmetellä toisten suoranaista ilkeyttä ja vihaa:( Mikähän siinä on, että anonyyminä on helppo haukkua toisia ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä on tärkeää - ja se on pelottavaakin, kun osa noista kommenteista ei ole pelkästään ilkeitä vaan niistä huokuu viha:(

      Poista
  18. Hieno ja tärkeä kampanja, hyvä Lady! ♥ Toinen tyttäristäni on joutunut myös nettikiusaamisen kohteeksi ja olin todella järkyttynyt viestien sisällöstä. Saatoin itse olla herkkänä ihmisenä ja erityisesti lastaan suojelevana äitinä jopa tytärtäni ahdistuneempi tilanteesta, mutta kyllä se tyttäreenikin vaikutti ja jätti syviä arpia. Ihan hirvittävän surullista ja ikävää on moinen "puskista huutelu".
    Miksiköhän muuten sinun ja muutaman muunkin lukemani blogin postaukset tulevat viiveellä näkyviin omaan blogiini? Tämänkin postauksen näin vasta nyt? Ei täti tajua. Noh, parempi myöhään kuin ei silloinkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hieno kampanja! Uskon hyvin, että ahdistuit tyttäresi saamista viesteistä - niin olisin tehnyt minäkin <3
      Blogilista tuntuu nyt panttaavan joidenkin postauksia - harmittava tilanne. Tänään, kun yritin netin syövereistä etsiä tietoa asiasta, niin törmäsin ehdotukseen, että kannattaisi ainakin kokeilla ensin poistua sieltä blogin lukijapaneelista ja sitten lisätä uudelleen. En tiedä, auttaako, mutta ainakin itse kokeilen tätä - myös minun lukulistallani olevien blogien päivityksiä tulee viiveellä.

      Poista
    2. Kiitos Lady vastauksestasi ja vinkistä, jota ehdottomasti aion kokeilla :) Onneksi päivitykset sentään näkyvät, vaikkakin viiveellä!

      Poista
  19. Aiheeseen liittyen: http://dzinninajatuksia.blogspot.fi/2015/05/hylatyksi-tulemisen-pelko-ja-miten-se.html

    VastaaPoista
  20. Tärkeä asia ja hyvin kirjoitettu teksti! Toivottavasti tämä kolahtaa myös ns. oikeaan osoitteeseen. On vaikea ymmärtää heitä, jotka kokevat voivansa käyttäytyä asiattomasti ja loukkavasti netin suojissa. Mikä tahansa kiusaaminen jättää syvän jäljen ja muuttaa elämää. Kiitos postauksesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asia on tärkeä - ja totisesti toivon, että kolahtaa oikeaan osoitteeseen. Ja olen tullut siihen tulokseen, että ei meidän edes tarvitse yrittää ymmärtää - ilkeyttä, loukkauksia ja suoranaista vihaa ei tarvitse ymmärtää - jäljet siitä ovat liian pahat.

      Poista
  21. Hyvä kirjoitus! Kiva, että lähdit mukaan kampanjaan! :)

    Minua myös harmittaa erityisesti niiden nuorten puolesta, jotka saavat todella kurjia kommentteja blogeihinsa. Kun kommentit järkyttävät aikuisiakin, niin en osaa edes kuvitella, mitä pyörii niitä saavan nuoren päässä. Ja aivan kuten kirjoitit, kommenteista varmasti jää monellakin tapaa jälki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, että aloitit tämän kampanjan:)
      Ja samaa mieltä olen itsekin - nuorille jää näistä ihan liian syvät jäljet!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig