keskiviikko 5. elokuuta 2015

#husbandtag - isäntä vastaa

Tämä  kysely on pyörinyt monessa blogissa ja pitkään emmin sen tekemistä,
 sillä epäilin, että meidän isännän suusta saattaa tulla mitä vain.
Eikä kaikki ihan julkaisukelpoista.
No - tulihan sieltä. Kaikenlaista.
Päätelkää itse, olisiko sittenkin kannattanut jättää kyselemättä;)

Tässä Ladyn #husbandtag - isäntä vastaa kysymyksiin:

1. Jos vaimosi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?

- Agatha Christien jutut, joku englantilaissarja, se sunnuntaina tuleva matkailuohjelma.

Totta. Hercule Poirotit ja Neiti Marblet tuijotan tarkkaan ja monet englantilaiset sarjat ovat suosikkejani:
 Downton Abbey, Sydämen asialla, Pokka pitää ja monet rikos- ja poliisisarjat.
Se sunnuntaina tuleva matkailuohjelma lienee Amazing Race, jota silloin tällöin seuraan.
Ihmettelen kuitenkin, että isäntä unohti kokonaan Bonesin, Housen ja ruotsalaiset dekkarit!

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?

- Majoneesi.

Meni niin pieleen kuin vain voi - majoneesi on varmasti viimeinen vaihtoehto salaattikastikkeeksini. 
Joko se on balsamiviinietikka ja loraus oliiviöljyä tai sinappikastike (kevyt sellainen)
 - tai niinkuin useimmiten: syön salaattini ilman kastiketta.

3. Mikä on hänen inhokkiruokansa?

-  Sä syöt ihan kaikkea.

Pieleen meni - maksalaatikkoa, munuaisruokia, veriruokia ja lipeäkalaa en suuhuni laita. 

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?

-  Kalaa ja valkoviiniä.

Tismalleen näin.

5. Mikä on hänen kengänkokonsa?

-  38

Oli vielä ennen lasten syntymää juuri tuo. 
Molemmista lapsista on tullut yksi koko lisää - eli numero on 39 tai 40 - vaihtelee eri kengissä.

6. Jos hän keräilisi jotain, mitä se luultavasti olisi?

-  Kenkiä.

Totta. Olen kenkähullu ja kenkiä on hurja määrä. 
Mutta sitten viime syksyn en ole ostanut kuin yhdet kengät - ne Lontoosta hankitut Vansit. 
Ja nekin pakon edessä kun mukanani olevat kengät eivät enää jalkaan mahtuneet.
Syynä tähän ostamattomuuteen on paitsi ekopaastosta jatkamani ostoslakko, myös se, 
että viime syksynä leikattu jalkani on vieläkin päkiän kohdalta sen verran turvoksissa, 
etten ole halunnut hutikenkiä ostaa. Ja vaikka tuota ostoslakkoa jatkankin, olisin taatusti tämänkin kesän 
alennusmyynneistä ilman tuota jalkaleikkausta jo muutamiinkin kenkäpareihin sortunut;)

Yhtä oikein olisi mennyt, jos isäntä olisi vastannut huulipunat tai kirjat;)

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?

-  Kirsikoita.

Kyllä. Päivittäin voisin kirsikoilla herkutella, jos vaan vatsa kestäisi 
ja jos niitä läpi vuoden olisi saatavilla.

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?

- Ari Koivusta.

Osittain oikein. Kuuntelen toki muutakin, mutta genre meni oikein. 
Rock- ja hevimusiikki ovat lempimusiikkiani. 
Vaan löytyy minun levyhyllystäni myös klassista, bluesia, jazzia, soulia, gospelia - ja jopa suomipoppia;)

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?

-  Englantilaisista.

No aika ylimalkaisen vastauksen antoi isäntä. 
Tykkään toki englantilaisistakin elokuvista,  mutta myös muunkin maalaisista
 - kunhan ne eivät ole kauhua tai scifiä;)

10. Minkä väriset silmät hänellä on?

-  Siniset.

Meni tarpeeksi lähelle - silmäni ovat siniharmaat;)

11. Kuka on hänen paras ystävänsä?

-  Tähän tuli aivan oikea vastaus - mutta ystäväni nimeä en täällä kerro - hän kyllä tietää itse;)

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?

- Herkkujen osto.

Tämä oli helppo vastattava, koska tästä juuri oli hieman keskusteltu, 
kun isäntä kantoi taas kotiin suklaakeksipaketin ja jotain pullaa, 
jossa on hillitön määrä vaniljakastiketta ja hilloa.

13. Missä hän on syntynyt?

- Juuassa.

Oikein!

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?

-  Kermakakku.

Osuma tarpeeksi lähelle - herkkukakkuni on joko kunnon kermakakku marjoilla tai juustokakku.

juustokakku, cheesecake
Tätä juustokakkua ei isäntä ole leiponut vaan sen nautin Riiassa.

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?

- Tietokone.

Oikein. Mutta tätäkin olen vähentänyt ekopaaston ja loman myötä huomattavasti;)

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?

-  Kiukutella.
Hmm. Tähän en sano mitään. Mutta tästä keskustellaan vielä.

17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?

-  Sienisalaatti.

Höh - mitä outoa on sienisalaatissa? 
Paitsi se, että isäntä ei itse siihen koske.
Eikä pitäisi minunkaan, sillä vaikka minulta on sappi leikattu, 
oireilevat sappitiehyet silti välillä sienistä. 
Sorrun kuitenkin joskus - sienisalaatti on vain niin herkkua!

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?

-  Kännykkä, huulirasva ja kello.

No kyllä, noitakin.
Ohessa tietenkin kaikki se muu roina, jonka johdosta laukku painaa monta kiloa.

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?

-  Siivousehdotus.

Kyllä. Sillä minä siivoan mieluiten yksin. 
Jos isäntä ehdottaa, että nyt siivotaan, ärsyynnyn.
En kestä sitä, kun isäntä touhottaa ja huhkii nopeasti ja huiskaisee vähän sieltä ja täältä
 -  ja minä joudun jälkikäteen kaiken tekemään uudestaan;)

20. Entä piristymään?

-  Ostokset.

Pieleen meni - minusta on kyllä tullut varsin harkitsevainen ostelija. 
Riian reissullakaan en ostanut mitään; isäntä itse sen sijaan osteli kaikenlaista.

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?

-  Aira Samulinia.

Mistähän se tuonkin veti? 

Vaikka kyllähän Aira minusta on upea nainen; uskaltaa elää omannäköistään elämää 
ja on selvinnyt monenlaisista elämänvaiheista.
Mutta kyllä minun oikeat ihailunkohteeni löytyvät ihan muualta: 
mm.  Äiti Theresa ja Martin Luther King ovat sellaisia, joita ihailen. 
Elossa olevista esim. Malala Yousafzai.

22. Millainen hän on vaimona?

-  Mukautuvainen ja kuuliainen, palvelualtis. Ja humaani  olento.

Nyt isäntä kyllä jo pottuilee ihan kunnolla...ja olentokin vielä...
- kotona käymässä oleva tytär nauraa tuossa vierellä 
näitä kuunnellessaan vatsa kippurassa ja vedet silmillä;)

23. Mikä on hänen uusin villityksensä?

-  Blogihommat.

Uusin? Eihän tätä vielä olekaan kestänyt kuin vähän yli 2,5 vuotta;)
Mutta toisaalta eipä minulla muita villityksiä olekaan;)

24. Millainen on hänen kotilookinsa?

-  Lökälook.

Tämä viimeinen osui sitten prikulleen kohdilleen - kotivaatteet ovat mukavat ja rennot
 - ja kieltämättä housut lököttävät;)

Että näin hyvin isäntä minut tuntee!
Eihän tässä aviossa ole vielä oltukaan kuin 26 vuotta!
Nyt menen nurkkaan ja häpeän vähän;)
Vaan en paljon - meillä nyt vaan ei pikkuasioihin liikaa huomiota kiinnitetä;)

Mitenkäs hyvin sinun puolisosi sinut tuntee?
Jos et vielä ole tätä testiä tehnyt, kokeile ja tee - vaikka vain omaksi iloksesi.
Sillä kyllä näille vastauksille eilen, kun testi oli tehty, nauroi meillä tyttären lisäksi myös isäntä.
Ja vähän ehkä Ladykin;)

Aurinkoista keskiviikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös

SHARE:

68 kommenttia

  1. Ai ai, tämä on kyllä niin hauska haaste! Itsekin sain miehen vastaamaan näihin kysymyksiin. Oli kiva lukea sinunkin miehesi vastaukset :))

    VastaaPoista
  2. Ihania olette ♥ Joskus on hauska huomata, miten mies luulee tietävänsä vaimonsa NIIIN hyvin, oikeasti tietämättä kuitenkaan yhtään mitään kyseisestä asiasta (vrt. esim. tuo salaattikastikekohtasi). Täytyykin istuttaa mies alas ja kysellä häneltä nämä. Sisäiset ajatukset voisivat paljastua :) Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuo on kyllä jännää tuo miesten luulo - ja kuitenkin me vaimot yleensä ihan oikeasti ainakin nuo asiat miehistämme tiedämme. Kai miesten ajatusmaailma vaan on toisenlainen kuin meidän naisten;)
      Ja olisi kiva kyllä lukea, miten teillä kävisi!

      Poista
  3. Aika kiva juttu! Uskaltaiskohan kysyä.... Voi olla että täysosumia ei kovin montaa tule. Tämä on vuosien varrella nähty. Ehkä nuo ruokahommat osuisivat parhaiten. Minun mies ei ole huomannut että jalkavaivojen edetessä on kenkävarasto pienentynyt huimasti. Siitä oli vasta muutama päivä puhetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskalla pois! Ja miehet eivät tunnu kyllä muutoksia huomaavan ollenkaan - meilläkin esimerkiksi tuo ostelu on vähentynyt ihan hurjasti - silti mies menee ja ilmoittaa sen innostuksen lähteekseni;)

      Poista
  4. Ai, miten ihania ja lämminhenkisiä vastauksia!! <3 Suosikkini on 16 - "tästä keskustellaan vielä"! :D :D

    Olen tässä ollut vähän sitä mieltä, että en enää ikinä mitään parisuhdetta edes halua, mutta nyt näen taas, että on siinä puolensakin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tiedä siitä lämminhenkisyydestä, mutta rehellisiä nuo vastaukset olivat:)
      Parisuhteella on puolensa ja puolensa - niinkuin on sinkkuudellakin;)

      Poista
  5. Heh...heh...kylläpä oli kivaa lukemista.Tämä testihän on ehdottomasti tehtävä =) kuinkahan meidän vastausten käy,ollaan oltu yhdessä jo 34vuotta ;) mukavaa viikonjatkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehkää ihmeessä - tämä voi hieman yllättääkin;)
      Mukavaa viikonjatkoa myös sinulle, Tuula <3

      Poista
  6. Ihan pakko todeta, että nämä vastauksethan oli kuin minun suusta! Kaikki nuo ruokainhokit, tosin omaan listaan kuuluu silakka. Juustokakkua parempaa ei olekaan! Voi että ihana Lady täällä terkuttaa sua toinen lököpöksy ja toivottaa samalla aurinkoista keskiviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei sitten ihan samiksia tuon ruokainhon suhteen olla, sillä paistetut silakat ovat suurta herkkuani;) Mutta selkeästi sinulla on hyvä makuaisti :)
      Aurinkoista keskiviikkoa myös sinulle, ihaNainen Tiia - ja huomenna nähdään <3

      Poista
  7. Aivan ihania vastauksia! :D Ai olet Juuassa syntynyt, kiinnostavaa! Käyttekö siellä usein? Itse kävin siellä kerran työmatkalla. Kolin maisemat ovat niin ihanat <3
    Minäkään en tajua, mitä kummallista on sienisalaatissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Juuassa syntynyt ja asunut 7-vuotiaaksi - mutta joka kesä siellä käymme mökillämme, joka sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Kolista - näistä reissuista olen postaillutkin - niin tänäkin kesänä:)
      Eikös ole kumma tuo sienisalaattijuttu? Että joku ei voi ymmärtää niin suuren herkun päälle!

      Poista
  8. Voi noita miehiä , tuntevat tai sitten taas ei ;)
    Lökälook kolahti, samoin viimeisin villitys ja TV- sarjat ! Ja miten en muistanut etten koskaan ikinä syö lipeäkalaa !
    Aurinkoista päivää ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin - miehet;)
      Kiitos - aurinkoa myös sinne <3

      Poista
  9. Heh, mulla oli myös tuo Aira Samulin ja mies tiesikin sen oikein... Vanhuspuolella työskentelevänä ihailen tuota valoisaa ja energistä ihmistä suunnattomasti, etenkin kun kaikenlaista muutakin on tullut paljon vastaan;)

    VastaaPoista
  10. Ha haa hauskoja vastauksia... Vai oot sä kuuliainen vaimo ;)

    VastaaPoista
  11. Näitä on niin hauska lukea :)
    Pitäisi varmaan teettää kysely omalla miehellä, puhumattakaan jos kyselyyn vastaisivat lapset...

    Elva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - nämä ovat hauskoja luettavia;)
      Ja lapset - meillä jo aikuiset - apua!

      Poista
  12. Hahaha. Tässä haasteessa on ollut hauskinta huomata, että miehet vastaa just siihen mitä kysytään eikä yhtään enempää :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just - se kuuluisa putkinäkö! En sentään sanonut putkiaivo;)

      Poista
  13. Hah, ihan loistava! :D

    Mun mies ei suostunut tähän, kun pelkää vastaavansa väärin. Perfektionisti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän isäntä ei ajatellutkaan, että voisi vastata väärin;)

      Poista
  14. Aina on yhtä kiva lukea näitä miesten vastauksia, joihin vaimo sitten kommentoi!
    Sienisalaatti ei ole minustakaan ollenkaan outoa, vaan mitä herkullisinta. Maksalaatikko oli lapsena mieliruokaani, nyt syön sitä, mutta ei se varsinaisesi herkkuihini kuulu. Lipeäkala on minullekin sellainen ruoka, etten tajua miksi se on monille mitä suurinta herkkua. Sitä meillä ei kotona ikinä ole, mutta töissä tuntuu kauas osaston ulkopuolella sen haju (todella haju) silloin kun sitä on tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nämä ovat kivoja luettavia;)
      Tuota sienisalaattia minäkin ihmettelin, sillä itselleni se on suuri herkku. Maksalaatikkoa en syö vaikka esim. paistettu maksa maistuukin. Ja lipeäkalan hajukin tekee jo pahaa!

      Poista
  15. Olipa hauska haste, ja hauska lukea vastauksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä kiva haaste - sekä lukea että vastata;)

      Poista
  16. Ihanat vastaukset! Luulen, että en uskalla itse edes kokeilla kysyä mieheltä....Kivaa keskiviikkoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos;)
      Ja kannattaa kokeilla kysymistä - saatat yllättyä;)

      Poista
  17. Kiva kun sinäkin teit haasteen, näitä on ollut niin hauskaa lukea eri blogeista :)

    VastaaPoista
  18. Ihan huippu haaste! Sinulla on mainio mies. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kiva haaste - ja aika mainiohan tuo isäntä aina väliillä on <3

      Poista
  19. Hyvinhän se meni...melkein ;) En edes uskalla ajatella millaiset vastaukset minä saisin omalta mieheltäni. Ja sienisalaatti -se on outo ruoka :))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin - melkein;)
      Ja kannattaa kokeilla - saatat yllättyä - tai vähintään nauraa;)

      Poista
  20. Tää oli illan hauskin postaus. Meilläkin tohon uusimpaan villitykseen vastattiin blogi, no hoh hoijaa. Maksalaatikko on nam.
    Ja voi kun purskahdin nauramaan tuolle "palvelualttius" kommentille. Meillä ukko olisi saanut tuollaisesta kommentista kuonoonsa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo - tuo blogi tuntuu olevan aina vaan uusi;)
      Ja en usko, että isäntä olisi tuota palvelualtista uskaltanut sanoa, jollei tytär olisi ollut käymässä - tiesi, etten meteliä nosta juuri silloin;)

      Poista
  21. Onpas kiva haaste, hauskoja juttuja. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minustakin kiva tehdä - ja kiva on ollut myös muilta näitä lukea:)

      Poista
  22. Ai että miten hauska!! Kylläpä hän tuntee sinut prikuulleen ja sopivissa kohdissa on hänelläkin vielä opeteltavaa: vrt. ostokset. Heh, tämä oli kivaa luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä tehdessä oli hauskaa meillä kummallakin - tosin kyllä tuolla parissa kohtaa olisi saattanut puukenkä lentää kohti isäntää, jollei tytär olisi ollut käymässä;)

      Poista
  23. Voi elämä, täällä ruudun toisella puolella meinaa yksi rouva tikahtua nauruun!
    Tuon kysymyksen 22 vastaus on kyllä aika rohkeesti sanottu, vai mitä Lady?
    Ettei vaan palvelutaso romahtaisi varomattoman lausunnon johdosta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä näille täälläkin naurettiin - ja tuohon kysymykseen 22 ei taatusti olisi tullut tuollaista vastausta, jos tytär ei olisi istunut vieressä;)
      Palvelutasossa ei ole ollut kehuskelemista tähänkään saakka, mutta voihan se olla, että isännän pyykkien pesu kestää jatkossa hieman kauemmin;)

      Poista
  24. Ai että, onpa hauskaa luettavaa!

    Täytyy tehdä tämä sama juttu.
    ps. Täällä myös Hercule Poirot fani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä - voi jopa yllättyä - ja ainakin saa nauraa;)
      ps. Hercule on ihana <3

      Poista
  25. Päätinpä kopsia kysymykset ja pistää miehenikin vastaamaan. Saa nähdä millaisia vastauksia tulen saamaan. :) Melkein jännittää! :D Kiva oli lukea näitä teidän vastauksianne. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä voi vaikka yllättyä - mutta ainakin hauskaa tulee olemaan;)
      Kiitos - aurinkoa Luomulaaksonkin viikonloppuun!

      Poista
  26. Vastaukset
    1. Kiitos - meillä on hauska isäntä - ainakin omasta mielestään;)

      Poista
  27. Olipa hauskaa luettavaa, humaani olento :D
    Ihanaa illanjatkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta - olento :D
      Ihanaa illanjatkoa myos sinulle <3

      Poista
  28. kiva juttu ja vastauksia oli jännä lukea. Tein tämä kysymykset Isännälle, vaikkei minulla omaa blogia olekaan. Hieman jännitti, mutta yllättävän hyvin hän minut tuntee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä tehdessä oli kyllä hauskaa - ja yllätyksiä saattaa tulla puoleen jos toiseen;)

      Poista
  29. Ihana lukea tämä postaus sinultakin! <3 Tämä on kyllä ollut hauska haaste.

    VastaaPoista
  30. Hei Lady! Nyt kun pääsit tässä haasteessa vauhtiin niin pistin seuraavan: Linkkasin hauskan blogisi Starlight Blogger Awardin saajaksi blogissani http://sannankupla.com/2015/08/11/starlight-blogger-award/ . No stress, mutta tule mukaan jos siltä tuntuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja hyvänen aika, mikäs se sellainen Award on - no, sehän täytyy tarkistaa;)
      Ihania elokuun päiviä sinulle <3

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig