torstai 21. tammikuuta 2016

The Sound Of Silence

Elämä mataa hiljalleen eteenpäin ja todeksi on käynyt se vanha hokema, että odottavan aika on pitkä.
Kun päivä seuraa toistaan ja minä en voi muuta tehdä kuin antaa ajan kulua, 
on se jopa tällaiselle hitaasti kiiruhtavalle ladylle nöyrtymisen paikka.
Sillä jalo kärsivällisyys ei minun luonteenpiirteisiini kuulu.

En kuulu niiden onnekkaiden joukkoon, jotka tästä riesakseni saamastani kasvohalvauksesta siinä 
kolmen viikon optimiajassa toipuvat, vaan joudun odottelemaan, mitä tuleman pitää.

Halvauksen oheen lyöttäytyi vielä mojova hermosärky ja se hidastaa elämää ennestään.
Jotain positiivistakin sentään on kerrottavana: halvaantuneen kasvonpuoliskon silmäluomi menee
 1 mm:n alemmas kuin aiemmin ja nenän ja suun seutuvilla on jo pientä liikettä.

Sairaslomalla olen toistaiseksi, sillä työnteko ei tuon silmän takia vielä suju - eikä oikein puhekaan, 
sillä kun yritän vähänkin enemmän rupatella, seuraa siitä toisenkin leuanpuoliskon särkeminen
 - ja tuo hermopinne ilmoittaa itsestään ikävällä tavalla.

Olenhan minä ennenkin täällä kotona pitempiä aikoja sairastanut, esim. toissa vuonna jalkani kanssa
mutta silloin sentään pystyin surffailemaan netissä ja lukemaan kirjoja.
Joten vaikka olen silloin tällöin esim. blogeja vilkuillutkin, en ole pystynyt pahemmin
 kommentteja kirjoittelemaan  - kun silmäluomi ei toimi ja silmään tiputellaan vähän väliä geelitippoja,
 jottei se kuivuisi,  on sillä lukeminen haasteellista.
Se, ettei 10 minuuttia kauemmin pysty lukemaan yhtäjaksoisesti, on ollut kova paikka.
Kirjoja rakastavalle vähän liiankin kova.

Onneksi pystyn sentään esim. sisustuslehtiä selailemaan vaikka ne ovatkin pikaisesti selatut.
Mutta jättävät sentään mieleen kuvia tulevista sisustushaaveista;)

Edith Södergran, runo - Helene Schjerfbeck

Ja kiitos bloggaajaystäväni, Leena Lumin, löysin jälleen lohdukseni runot.
Leena nimittäin kommentoi postaustani "Sittenkin se yksi lupaus" yhdellä lempirunoistani:

"Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä
hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä et löydä perille."
- Tommy Tabermann -

Kiitos, Leena - tuon runon myötä kaivelin kirjahyllystäni taas rakkaimpia runokirjojani.

Sillä runojen lukemiseen ei mene aikaa tuota 10 minuuttia kauempaa.
Niiden makustelemiseen, niiden ymmärtämiseen ja niistä elävöitymiseen taas ei riitä ikä eikä ikuisuus.
Eikä siihen elämykseen enää tarvita silmiä - paitsi välillä, kun palaan tarkistamaan, miten 
upeasti vaikkapa Edith Södergran tai Saima Harmaja elämää sanoittavat.

Monet teistäkin lukijoista tuntevat Leena Lumin kirjablogin, mutta tiesittekö, että Leenalla on myös
 toinen blogi, Lumikarpalo, jossa nautiskellaan runoilla?
Kaikki runojen ystävät, käykääpä vilkaisemassa!

Ja jos olet runojen ystävä, saatat innostua myös joskus aikoinaan erään kurssin harjoitustyönä
Facebookiin luomastani sivusta "Anna runon koskettaa".
Tuonne sivustolle on mahdollista lisäillä runoja, jotka ovat koskettaneet itseä
 ja jotka kenties saattavat antaa jotain meille muillekin.
Tuon runosivun olin itse jo miltei unohtanut kaiken muun sometuksen tiimellyksessä,
 kunnes sinne viime  syksystä lähtien yhtäkkiä alkoi silloin tällöin tipahdella uusia tykkääjiä.
Enkä ole raskinut sitä vielä poistaa, vaikken ole siihen ehtinyt juurikaan panostaa.
Annan sen nyt vielä siellä olla ja ehkä siihen vielä paneudun enemmänkin, 
jahka tuo silmäni alkaa toimia kunnolla;)

runokirjoja

Runoja voi mietiskellä hiljaisuudessa ja antaa vain hiljaisuuden puhua.
Sillä kyllä hiljaisuuskin puhuu - ja kun kaikki muu on riisuttu, sen äänen kuulee.
Minulle hiljaisuus puhuu siitä, mitä sydämessäni tunnen, mitä olen ja ajattelen 
- jos vain annan sen äänen kuulua.
Sillä matka omaan itseen ei aina ole helppo - niitä tuntoja, mitä tällä hetkellä tunnen,
ei aina ole helppo tunnustaa - ei edes itselle.
Silti - oma itsensä on hyvä aina silloin tällöin kohdata - vaikkei se niin miellyttävää olekaan.
Vain tuntemalla itsensä tummatkin puolet, voi olla itselleen armollinen. 
Ja vain itselleen armollinen voi olla sitä muillekin.

Niin kuin nyt vaikka elämälle, joka antoi riesaksi kasvohalvauksen;)

Kun hiljaisuuteen kyllästyy, antaa virtaa ja voimaa musiikki
 - siihenkään ei tarvita silmiä ja  onneksi halvaus ei sentään kuuloa vienyt.

Musiikilla on uskomaton voima - niinkuin runotkin, se voi parhaimmillaan viedä 
jonnekin muualle - sinne, missä ei särkyjä ja vaivoja ole, sinne, 
missä voi muistella, kaihota tai unelmoida.
Ja välillä voi pistää vaikka tanssiksi;)

Teille haluan antaa evääksi seuraavan kappaleen
 - video on hieno ja kannattaa katsoa, mutta toisella kuuntelukerralla voikin
 jo laittaa silmät kiinni ja antaa musiikin voiman elähdyttää;)
Hieman erilainen versio vanhasta tutusta kappaleesta, olkaapa hyvät!




Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 




SHARE:

86 kommenttia

  1. Pikaista paranemista! Täällä toinen toipilas, joka katkaisi koipensa viime viikolla :(

    VastaaPoista
  2. Pitkästä aikaa blogikierroksella ja mitäs täällä olikaan..Pikaista paranemista sinulle! <3
    Hermosärky on kyllä säryistä raastavinta. Ainakin omasta kokemuksesta näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä - ja kyllä, hermosärky on inha vieras, mutta onneksi on aikamoiset mömmöt, jotka vähän hillitsevät sitä.

      Poista
  3. Toivottavasti paranemiseen tulee vauhtia ja elämä normalisoituu omiin uomiinsa. Aina välillä tulee näitä pysähtymisen paikkoja, itse olen nyt viikon ollut sairaslomalla alaselän kipeydyttyä - taas...Ymmärrän hyvin ahdinkosi, lukumaanikolle on vaikeaa, kun lukemiset pitää pitää minimissä. Mutta onneksi runot on olemassa - ja musiikki! Pikaista toipumista sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä ja sympatiasta - mutta todellakin, onneksi ovat runot ja musiikki!
      Toivottavasti selkäkipusi talttuvat - ei ole kiva vieras sekään <3

      Poista
  4. Runot on tosi hyviä tuossa tapauksessa, yhden runon lukemiseen ei kauaa mene. Miehellä on myös tähän nopeaan lukemiseen ollut muhimassa pidemmän aikaa eräs idea, katsotaan toteutuuko se. ;)

    Paljon jaksamista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runot ovat hyviä aina - ja etenkin nyt;)
      Ja vinkkaapa, kun miehesi idea toteutuu - nopea lukeminen kiinnostaa varmaan monia!
      Kiitos tsempistä - hiljaa hyvä tulee <3

      Poista
  5. Paljon tsemppejä parantumiseen,pidän peukkuja että tuo vaivasi pian paranee. Kauniita runoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä - ja peukuista - niitä tarvitaankin <3

      Poista
  6. Täytyypä poiketa siellä runosivulla :) Tykkään runoista jotka koskettavat sielua. Voimia ja paranemista Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisista runoista minäkin tykkään - ja kiitos paranemistoivotuksista, Sesse <3

      Poista
  7. Pikaista paranemista sinulle ♡
    Oletko testannut äänikirjoja? Itse kuuntelin niitä paljon työttömänä ollessani ja samalla tein käsitöitä.
    Olisikohan runoäänikirjoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä ja en ole nyt testannut äänikirjoja, kun malttamattomana kuvittelin, että tästä selvitään lyhyemmän kaavan mukaan.
      Joskus olen aiemmin niitä kokeillut, mutta aina oikea kirja vei voiton - nyt saattaisi tilanne olla toinen ja ehkä on kokeiltava.

      Poista
  8. Oikein pikaista paranemista sinne Lady! Voi että! Toivottavasti pian pääset takaisin taas normaaliin <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä - kunhan nyt ensin pääsisin edes lähelle normaalia eli tuo silmäluomi alkaisi toimia, niin olisin jo tosi tyytyväinen <3

      Poista
  9. Toivomme voimia, jaksamista ja kivuttomampaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - niitä tarvitaan ja kyllä täältä nyt puuttuu se paras hoitaja ja terapeutti, Viiru <3

      Poista
  10. Kaikkea hyvää sinulle ihanainen ja toivotaan pikaista paranemista ♡

    VastaaPoista
  11. Kiitos kun kirjoittelit tänne kuulumisiasi. Voi, toivon niin sydämestäni sinulle paranemista. Pienillä askelilla eteenpäin, mutta eteenpäin. Runot ovat ihania. Useasti voimaannuttavia. Toisinaan lohduttavia. Kiitos sivuvinkistä.
    Kaikkea hyvää Sinulle Lady! Voimia ja paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula - pienin askelin mennään nyt, mutta uskon, että eteenpäin.
      Ja runot ovat todellakin voimaannuttavia ja lohduttavia.
      Kiitos tsempistä - sitä tarvitaan <3

      Poista
  12. Ihanaa kuulla, että pysyt positiivisena, vaikka varmasti on rankkaa varsinkin henkisesti. Toivon sinulle valoa ja iloa ja pikaista paranemista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No - kyllä tässä mielialat vaihtelevat aika tiuhaan, mutta edelleenkin uskon, että tästä johonkin kuntoon tokenen - ja kiitos tsempistä <3

      Poista
  13. Voi että kuulostaa ikävältä ja pitkältä prosessilta! :/ En osaa kuin toivottaa tuhannesti jaksamista, olet mielessä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä tämä on - ikävä ja pitkä prosessi, mutta uskon kyllä toipuvani johonkin kuntoon tästä - kiitos tsempistä <3

      Poista
  14. Jotenkin minulta mennyt ohi tuo postaus missä kerroit halvaus-asiasta. Kaikkea sitä voikin ihmiselle tulla :/ Mutta ihana kuulla, että edistystä jo tapahtunut <3 Ja yhdyn niin kirjoituksiisi runoista, niissä voi tosiaankin olla isoa elämää ja elämyksiä <3 Ihanaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista sitä näköjään joutuu kokemaan - mutta jaksan kyllä vielä jonkinlaiseen toipumiseen uskoa.
      Ja runot - niissä on vaikka mitä <3

      Poista
  15. Kiva kuulla, että edistystä on tapahtunu, vaikka sitten pientäkin.
    Ihanan rauhaisaa perjantaita ja viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - pienin askelin mennään - mutta eteenpäin - näin uskon:)

      Poista
  16. Siis mulla oli mennyt uudenvuoden hässäkässä ihan täysin ohi se sinun postauksesi, jossa asiasta kerroit! Kovasti tsemppiä, sä olet onneksi sen verran sissi, että varmasti toivut täysin <3

    VastaaPoista
  17. Mukava, että jaksat postailla taas. Olet ollut mielessäni monesti,
    niin kurjaa kun joudut sairastamaan taas :(
    Tuli mieleen, että oletko koskaan ostanut tai lainannut kirjastosta
    äänikirjoja? Itse olen kuunnellut monta hyvää kirjaa toisen lukemana,
    kun olen työni puolesta joutunut ajamaan pitkiä matkoja yksikseni.
    Äänikirjat ovat ihan parasta matkaseuraa :)

    Auringonsäteitä viikonloppuusi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjat ovat olleet mielessä. En niistä ole normioloissa tykännyt, mutta nyt on tilanne toinen. Taidanpa käväistä kirjastossa.
      Kiitos auringonsäteistä - niitä lähettelen myös sinulle <3

      Poista
  18. Elämä tuo välillä tullessaan ikäviä yllätyksiä. Toivon sydämestäni, että pian paranet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - elämä yllättää välillä - kiitos toivotuksista - otan kaikki avosylin vastaan <3

      Poista
  19. Minullekin tuli mieleen että ehkä äänikirjoista voisi saada jotain tekemistä ja viihdykettä? Mun kisut lähettävät sinulle paranemiskehräyksiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjat ovat nyt harkinnassa ja ainakin kokeilen niitä. Kiitos paranemiskehräyksistä - niitä onkin ollut ikävä <3

      Poista
  20. Parane pian, toivotaan että helpottaa säryt. Runot ovat yksi pienistä intohimoistani, niistä löytää voimaa ja iloakin. Täytyy ottaa tuo Tabermanin runo lähempään tarkasteluun.

    VastaaPoista
  21. Lämmin halaus sinulle ja voimia! Kuulostaa ikävältä vaivalta mutta varmasti toivut kyllä <3
    Odottavan aika on pitkä ja varmasti vaikeaa olla tekemättä asioita, joita pitää palojon.
    Kauniita runoja - antavat ajattelemisen aihetta - laittavat ajatukset lentoon - pysähdyttävät!
    Lähetän sinulle pussillisen positiivisuutta ja parantavan puhalluksen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo - ja onhan tämä ikävä vaiva - mutta tästä selviää elossa <3
      Aika todellakin kuluu hitaasti, mutta enköhän minä tästä selviä;)
      Runot ovat kyllä sellaista sielun ja mielen ravintoa, ettei uskoisikaan. Niistä on nyt ollut paljon apua <3
      Ja kiitos - avosylin otan kaikki lähetykset vastaan <3

      Poista
    2. Kiitos, Irmastiina - voimia sinnekin <3

      Poista
  22. Sairastaminen on inhottavaa. Onneksi edes pientä toipumisen merkkiä jo on.
    Ei voi muuta kuin virtuaalihalata ja toivoa parempaa pian

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin - ihan syvältä! Mutta onneksi pieniä toivon merkkejä tosiaan jo on:)
      Kiitos - halaukset otetaan avosylin vastaan; halauksia myös sinulle <3

      Poista
  23. Runot ja sisutuslehdet ovat hyviä sinulle just näihin päiviin. Kiitos samoistasi<3 En ehdi päivittämään enää Lumikarpaloa entiseen tahtiin, mutta siellä on silti aika uskollisia, jotka vaarmaan lukevat sitten samoja runoja uudestaan kerta kerran jälkeen. Älä ihmeessä lopeta Facebookin -runosivuasi, minähän vasta sen löysin;) Anna sen vain olla siellä: Runot alkavat joskus elää omaa elämänsä.

    Kaikkea hyvää sinulle ja uskon, että maltat antaa itsellesi aikaa rauhassa toipua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runot ja sisustuslehdet antavat juuri oikeaa inspiraatiota juuri nyt - eri tavoin kummatkin:)
      Ja vaikka Lumikarpaloa et ehdikään päivitellä, me kyllä palailemme sinne aina uudelleen - runot kestävät lukemista ja niistä löytyy aina jotain uutta!
      Ja kiitos sinulle itsellesi siitä, että muistutit minua runollasi - siitä ja sen jälkeen monesta muusta on ollut suuri iloa ja lohtu nyt <3

      Poista
  24. Kiitos, että jaksat kertoa kuulumisiasi. Olet teräsnainen ja viisautta täynnä; selätät tämänkin vastoinkäymisen - hitaasti mutta varmasti. Kiitos myös runosivuvinkistäsi, tykätty on nyt. Myös Lumikarpaloa kävin katsomassa ja sekin lisätty lukulistalle. Runot antavat voimaa ja lohtua. Omia suosikkejani ovat Edith Södergran, Saima Harmaja, Maaria Leinonen ja Katri Vala. Uudemmista esim. Satu Hassi, Helena Anhava ja Heli Laaksonen. Vähän aikaa sitten huomasin, että lempikirjailijani ja -runoilijani ovat kaikki naisia, useimmat myös kotimaisia. Eläköön me suomalaiset naiset ;)

    Tässä sinulle Maaria Leinosta:

    Ajattelen sinua tänään.
    Lämmöllä ajattelen.
    Ja ilolla.
    Vaikka kaukana -
    mutta ajatus ei matkaa mittaa
    ei myrskyä pelkää.
    Ei esteet erota
    ei vuodet vierota
    kun ystävä ainutkertainen
    ajatuksenkantaman päässä.
    Ajattelen sinua tänään
    juhlassa ja arjessa ajattelen
    ilossa ja kivussa
    pettymyksessä ja täyttymyksessä.
    Ajattelen sinua tänään.
    Lämmöllä ajattelen.
    Ja ilolla.

    Toivon sydämestäni pikaista toipumista sinulle.
    Halauksin Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina - luettelit tuossa minunkin lempirunoilijoitani:)
      Ja kiitos sanoistasi - kiitos runosta <3
      Ja tottakai halauksesta - avokäsin ja sydän levällään otan sen ilolla vastaan - ja halaan takaisin isolla sylilla <3

      Poista
  25. Voi mä niin toivon sulle paranemista. Toivon aurinkoa sun päiviisi. Ihanaa kun olet löytänyt runot, niistä löytyy lohtu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiju - onneksi aurinko tulee vastaan aina, kun sinun blogissasi vierailen <3

      Poista
  26. Talvi menee mietiskellen, kevät tulee tuiskutellen. Silloin, uskon, olet terveenä taas. Sinua lämmöllä ajatellen, mielessäni halaten. <3

    VastaaPoista
  27. Voi Lady, kyllä sinua nyt koetellaan aivan kohtuuttoman kovaa! Iso, lämmin halaus täältäkin ja kovasti voimia paikallaan makoiluun - voin vain yrittää kuvitella, miten rankkaa se on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hekku - ja kiitos halauksesta - se kelpaa aina.
      Ja pakko myöntää, että vaikka tykkäänkin rentoilusta, niin en ihan näin paljoa kuin nyt on pakko;)

      Poista
  28. Ymmärrän kyllä turhautumisen tunteesi. Runot, nuo pieneen kiteytetyt suuret lohduttajat.
    Voisitko lainata äänikirjoja? Kuuntelen niitäkin joskus, koska minusta on aina ollut ihanaa kun joku lukee minulle. Toivotan voimia ja paranemisen askelia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runot todellakin ovat pieniä suuria lohduttajia <3
      Ja aion kyllä lainata äänikirjoja vaikken niistä normaalisti pidäkään. Mutta hätä ei lue lakia;)
      Kiitos toivotuksista - pienin askelin mennään ja uskon, että eteenpäin:)

      Poista
  29. Voimia sinulle upea Lady! Ihan käsittämättömän huikeaa, että jaksat kanssamme koettelemuksiasi jakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina - ja itselle tuli kyllä jo tuntu, että seuraava postaus on muutakin kuin murheissa rypemistä;)

      Poista
  30. Ohho, olipas yllättävä vaiva, onneksi jo hyvin toipumaan päin kuitenkin. Runoihin voi juu kiteytyä suuria elämänviisauksia, lohtuja ja tsemppiäkin, jota varsinkin nyt sinulle toivon!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaasti ja toivottavasti eteenpäin - se on meno nyt. Ja kyllä - runoista löytyy vaikka mitä.
      Ja kiitos tsempeistä - niitä tarvitaan ja ilolla otetaan vastaan!

      Poista
  31. Toipumista sinulle ♥ Oletko kokeillut jo äänikirjoja? Itsekin kirjoja ja lukeista rakastavana tykkään itse joskus niitä kuunnella ihan siksi, että voi puuhailla samalla kotiduuneja yms. Ihanaa vikkonloppua LadyofTheMess

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja huomenna matkaan kirjastoon ja katson, jos muutaman äänikirjan kelpuuttaisin;)
      Hyvää viikonloppua myös sinulle <3

      Poista
  32. Vaikea on asettua toisen sairastavan asemaan. Helppo neuvoa että tee sitä ja tee tätä. Ja ihmetellä miksi et tee niin ja näin. Aika on ainoa mikä parantaa ja sen kuluttaminen on monesta seikasta kiinni. Minulla suurin este monelle tekemiselle oli oman tilanteen aiheuttama masennus ja tympääntyminen. Kaikkeen aloin kyllästyä. Kirjoihin en jaksanut enää tarttua, mikään ei kiinnostanut. Nyt jälkeen päin vasta tuli mieleen runot, niitä olisin pystynyt hyvin lukemaan. Vuosiin en ole juurikaan runokirjoja kädessäni pitänyt. Naistenlehdet tuntuivat kovin tyhjänpäiväisiltä. Nyt ymmärrän kuinka yksin olin ja pakeninkin muiden seuraa. En halunnut valittaa ja juuri muutakaan puhuttavaa ei ollut. Pari ystävää jaksoi soitella ja kuunnella ja sinnikkäästi pitää normaalissa elämässä kiinni. Kertoivat niitä näitä. Vaikka olen palannut töihin jo niin asioiden työstäminen ottaa aikaa. Sairastelu aiheutti monia uusia vaivoja ja niitä yritän yhä selättää.
    Tee kaikkea semmoista mikä tuntuu sinulle sopivalta. Yritä mennä ihmisten pariin vaikka ei aina huvita. Vaikka kiven alta kaiva jokaiseen päivään positiivisia ajatuksia. Vaikka tuohon ei kuole niin silti saat olla tympeissäsi ja halusi parantua mahdollisimman nopeasti on aivan oikeutettu. Nuhastakin halutaan nopeasti eroon. Sopeuta itseäsi siihen ajatukseen että jotakin pysyvää vaivaa voi jäädä ja sen kanssa pitää oppia elämään. Ja kirjoita itsellesi kaikki asiaan liittyvät päivämäärät ylös. Katso Kanta ohjelmasta asiaan liittyvät dokumentit ja pyydä muuttamaan jos niissä on eriävyyksiä. Pyydä epikriisit.
    Ja mikä tärkeintä, pysy täällä blogissa ja ole aivan oma itsesi ja kirjoita juuri siitä miltä silloin tuntuu. Sinulla on taito ikävätkin asiat esittää niin ettei niistä lukija ahdistu. Tiedon jakaminen on tärkeää. Joku voi olla samassa tilanteessa joskus.
    Hyvää talvista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä - olet oikeassa tuossa, että vaikka tähän ei kuole, niin olen kyllä mielialat vaihtelevat; naiselle kasvojen menettäminen on isompi juttu kuin uskoinkaan. Ja olen yrittänyt valmentautua siihen, että entiselleni en palaudu vaan muutoksia jää.
      Olen alusta lähtien ottanut sen kannan, että en piilottele itseäni vaan lähden ihmisten ilmoille jos vain vointi sen sallii - työkaverini ovat esim. nähneet minut. Minusta oli parempi, että poistui kynnys esim.töihin paluulle sitten, kun silmä toivottavasti alkaa pelaamaan. Ja kaupoissa olen käynyt ja tuttuja tavannut.
      Runot ovat
      suuri lohtu - ja telkkarikin; sieltä pystyn sentään välillä jotain katsomaankin. Ulos ei näillä keleillä tuon silmän takia juurikaan huvita lähteä - tuo silmä vaatii suojaamista ja merirosvolapun kanssa en vain totu olemaan.
      Kiitos myös tuosta neuvosta tarkistaa dokumentit - se täytyy kyllä tehdä, sillä olen kantapään kautta kyllä saanut tuta aiemmin, miten paperit kertovatkin ihan muuta kuin on alunperin tapahtunut.
      Ja kiitos vielä kannustuksesta kertoa asioista täällä blogissa. Olen kyllä ajatellut, että nyt saa valittaminen vähäksi aikaa jäädä, mutta totta - joku muu voi olla joskus samassa tilanteessa; näistä kasvohalvauksista kuitenkin kärsii joka 60. suomalainen elämänsä aikana.
      Täällä satelee lunta - mutta pakkaslukemat ovat siedettävät. Ja tytär on käymässä, mikä aina piristää mieltä.
      Oikein hyvää talvista sunnuntaita myös sinulle <3

      Poista
  33. Voi että! Aikani on mennyt oman uuden blogini sisustamisessa sun muussa ja nyt vasta ehdin oikein kunnolla blogikierrokselle. Ja mitä tänne kuuluukaan.
    Ihanaa, että löydät runoista ja musiikista lohtua ja toivoa. Lukijoiden tsemppaavat tervehdykset tuovat varmasti iloa.
    Kaunis tuo Tabermannin runo. Kosketti minua syvältä ja on niin totta.
    Kiitos videosta. Pidän siitä kovasti.

    Kaikkea hyvää Lady ja pikaista tehvehtymistä. Halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minun aikani on mennyt tässä sairastamisessa niin, etten ole edes huomannut, että sinulla on uusi blogi - toki instasta nimen vaihdon huomasin mutten älynnyt tarkistaa blogin puolelta. Käynpä jossain välissä tarkistamassa bloginkin;)
      Tuo Tabermannin runo on kyllä kaunis - ja koskettaa. Niinkuin ovat koskettaneet ja ilahduttaneet kyllä lukijoiden tsemppauksetkin ja muistamiset.
      Kiitos tsempistä sinullekin - ja halaus myös sinne <3

      Poista
  34. Ihana Leena, Tommy ja sinä. <3 Toivottavasti paranet pian Lady ja mieli pysyy jotenkin korkealla. Seiniä kun tuijottaa, niin herkästi vaikuttaa mieleen, eikä ole Viiruakaan lohtuna. <3 <3 Paljon halauksia ihana Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - ihania ovat Leena ja Tommy <3 Ja kiitos, kyllä minä tästä johonkin kuntoon tokenen - hitaasti, mutta uskon, että eteenpäin. Enkä minä ihan koko aikaa täällä kotona ole - olen käynyt kaupoissa ja tavannut ystäviä, mutta ne ovat olleet tosi pikaisia pyrähdyksiä - kun tuo suu ei oikein kestä puhumista pitempään - ja sekös ketkuttaa - minä kun en ole sieltä kaikkein hiljaisimmasta päästä.
      Viirua on kaivattu nyt oikein kunnolla - mutta ehkä saan varalohduttajan, kun tyttärelle tulee kissa kuun lopussa. Ainakin pääsen välillä varahoitajaksi:)
      Kiitos halauksista - niitä myös sinulle, ihaNainen Tiia <3

      Poista
  35. Kuinka kauniisti kirjoititkaan tuosta itsensä tutkimisesta/tutustumisesta. Se on aivan totta, moni sanoo että kyllähän mä itseni tunnen (ehkä minäkin sanoin joskus) mutta sitten kun tulee hetki jolloin joutuu oikeasti tutustumaan ja tutkimaan oman itsensä syövereitä niin voi yllättyä suuresti mitä kaikkea itsestään löytää eikä se välttämättä miellytä. Silloin tulee hetki jolloin joko armahdat itsesi tai sitten et. Ja samoin teet toisille. Suurin mysteeri on lähempänä meitä kuin uskoisikaan, se on sisällämme.
    Pikaista paranemista ja rakkautta sinulle <3 Upea video!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sanoitit paremmin tuntojani kuin itse osasin - ja osuit asian ytimeen <3
      Kiitos paranemistoivotuksista ja rakkautta myös sinulle - sitä ei ole koskaan liikaa <3
      Ja video on upea :)

      Poista
  36. Kaunis versio tuosta kappaleesta todella <3
    Sinulla on nyt rankkaa ja epävarmuus tulevasta varmasti kalvaa. Parasta olisi tosiaan, että saisit aikasi kulumaan ja ajatukset lentämään mahdollisimman mukavalla tavalla. Olin juuri ehdottamassa äänikirjoja, ja samaahan oli jo joku muukin ajatellut.
    Ole myös itsellesi armollinen. Kaikenlaiset tunteet ovat inhimillisiä tuollaisessa tilanteessa. Toivotan paranemista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin upea versio vanhasta tutusta kappaleesta <3
      Epävarmuus tässä varmaan se pahin onkin, kun ei tiedä, millaiseksi tästä toipuu ja millä ajalla.
      Mutta onneksi elämässä on hyviäkin asioita ja niistä yritän nyt nauttia ja laskea siunauksiani.
      Tunteet kulkevat vuoristorataa ja on ollut kyllä pysäyttävää huomata, miten paljon etenkin naiselle merkitsee kasvojen (ja ilmeiden) menetys.
      Kiitos toivotuksista - olen kaikista hurjan otettu <3

      Poista
  37. Hiljaisuus on usein hyvästä, sillä hiljaisinkaan hiljaisuus ei ole koskaan ihan hiljaista.

    Mutta toki - hiljaisuuttakaan ei jaksa aina määräänsä enempää, semminkin jos taustalla on sairastaminen ja "pakkoeristys" ulkopuolisesta elämästä.

    Södergran ja Harmaja ovat lempparirunoilijoitani. Viime vuonna tuli siteerattua heitä moneen otteeseen. Runoissa on voimaa ja niillä on parantava vaikutus.

    Voimia, lepoa ja jaksamista Lady <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta - vaikka tykkäänkin hiljaisuudesta, ei sitä määräänsä enempää jaksa.
      Onneksi en sentään ihan pakkoeristyksessä ole - kyllä minä voin liikkua ja tavata ihmisiä, mutta päivisin se on hieman hankalampaa, kun ystävät ovat töissä ja paukkupakkasissa liikkuminen ei tuon silmän kanssa ole helppoa. Ja suojatahan tuota täytyy muutenkin tuulelta ja tuiskulta.
      Kiitos tsempistä - kaksin käsin kahmin kaikki toivotukset <3

      Poista
  38. Minä olen joskus sanonut, että hiljaisuus on täynnä ääniä, kun vain kuuntelee. Tosin en nyt tässä kohtaa tarkoita, että sitä pitäisi jaksaa kuunnella äärettömyyksiin saakka :).
    Oi, minäkin tykkään sekä Södergranista että Harmajasta!

    En sano enää, että pikaista paranemista, sanon vain, että jaksamista ja voimia mahdollisimman pikaiseen parantumiseen <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan - kun vain kuuntelee:)
      Ja Södergran ja Harmaja ovat upeita runoilijoita, pitkäaikaisia ystäviä <3
      Kiitos toivotuksista - otan ne avosylin vastaan <3

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig