tiistai 2. elokuuta 2016

Heinäkuu 2016 - hitaita aamuja, hiipiviä iltoja ja kesän makua

Elämme jo elokuuta, mutta minä aion muistella vielä mennyttä heinäkuuta.
Ja kun tänne blogiini ne muistot kirjaan, löydän ne joskus myöhemminkin
 - vielä sittenkin, kun aika haristaa jo vanhan naisen muistisoluja;)
Olen huomannut, että monia asioita käyn jo nyt täältä blogista tarkistamassa
 - esim. miten vietimme toissa kesää tai missä reissasimme milloinkin.
Kun en varsinaista päiväkirjaa kiitosvihkoni ohella pidä, näyttää näistä höpinöistäni täällä sellainen
- pienimuotoinen tosin - minulle muodostuneen.

Heinäkuun alussa ahersin vielä töissä ja onneksi Suomen suvesta voi nauttia myös töiden ohessa.
Turun Keskiajan markkinat, Aurajoen rannat, Sauvon farmi ja töiden jälkeiset torkut kotipihan
keinussa täällä Kaarinassa - kesän tuoksut ja kauneus antoivat virtaa töihinkin.

Heinäkuun alussa muutti myös tytär Miku-kisulin ja chinchillojensa kanssa takaisin kotiin
 muutamaksi kuukaudeksi pakoon asuntonsa putkiremonttia, joten vilinää riitti.

Perinteisen Pohjois-Karjalan matkamme teimme isännän kanssa heti ensimmäisellä lomaviikolla
ja ikävähän sinne taas jäi. Muistojen maisemaan - sinne, missä sielu lepää.

koostekuva lady of the messin heinäkuusta 2016

Reissun jälkeen nautimme vain päivistä vailla suunnitelmia - hitaista aamuista, päivistä,
 jotka vain lipuivat ohitse ja hiipuvista illoista, jolloin valoa riitti pitkälle yöhön. 
Ei ollut kiire minnekään.
Aika kului kotona, kävelylenkeillä Turun jokirannassa ja Sauvon farmilla.

Viime viikolla käväisimme Gdanskissa, joka valittiin matkakohteeksi sen takia, 
että sinne pääsee suoraan lentäen Turusta ja matkoihin ei turhia aikoja tuhraudu.
Gdanskin matkan tunnelmia olen jakanut hieman InstagramissaFacebookissa ja Twitterissä
joihin olen muutaman kuvan matkalta postannut, mutta reissusta on tulossa ihan oma postauksensakin,
kunhan saan kuvat koottua. 
Sillä vaikka tälläkään matkalla ei tällä bloggaajalla ollut kunnon kameraa mukana, 
siunaantui kuvia sekä isännän että minun kännyköihini ja mukana olleeseen pokkariin ihan kiitettävä määrä.

Nyt kerron vain, että Gdansk ei taaskaan pettänyt.
Tämä oli kolmas matkamme sinne ja kyllä siellä silti riitti niin nähtävää kuin koettavaakin.
Ja löytyi myös tämän ladyn kätöseen sopiva oluttuoppi;)

Tulimme kotiin lauantaina ja mikäs tänne oli tullessa, kun tytär piti huushollia pystyssä.
Sen minkä pystyi, sillä kyllä Miku-kisulikin osansa vaatii - ja edelleenkin on vauhti sellainen,
että kukat ovat piilossa työhuoneessani.
Koti on edelleen hyrskyn myrskyn - tyttären tavaroita ja kisulin leluja on levitelty pitkin poikin.

kissa haluaa leikkiä - cat wants to play

Vaan en valita. Kun tuollainen veitikka kurkistaa tuolin alta, ei voi kuin hymyillä ja yhtyä leikkiin;)

Sunnuntaina käväisimme Turussa, istuimme sekä kavelykadun että jokirannan kahviloissa 
ja tunsimme pientä haikeutta. Isännän loma nimittäin päättyi ja hänellä koitti töihin paluu.

Minun lomani sen sijaan jatkuu vielä pari viikkoa.
Mutta enköhän minä jotakin tekemistä keksi - kaaoksen kesytystä ainakin riittää
ja kirjapino odottaa kirjahyllyn päällä.
Sillä vaikka kuvittelin, että jo tässä vaiheessa lomaa olisin päässyt kasvohalvauksesta johtuvan, 
yli puolen vuoden pituisen lukupaastoni lopettamaan, en sitä vielä ole uskaltanut tehdä.

Nyt loman aikana olen nimittäin huomannut selvästi sen, millainen silmä on rasittuneena
 - ja etenkin sen, millainen se on levänneenä.
Silloin, kun silmää en rasita millään ylimääräisellä, se tuntuu miltei normaalilta.
Esim. Gdanskin matkalla en juuri edes huomannut, että silmä vielä oikuttelee.
Mutta heti, kun kotiin tultua yritin surffailla netissä, ilmoitti vaiva olemassaolostaan.
Senpä tähden olen pitänyt pienimuotoista nettipaastoakin - olen vain vilkuillut päällimmäiset uutiset,
mutta esim. blogeja en ole pahemmin lukenut saatikka kommentoinut.
Siitä pahoitteluni teille bloggaajille, mutta nyt, kun ei töidenkään takia ole pakko silmää rasittaa,
annan sen levätä ja nautin siitä, että sitä ei tarvitse koko ajan kostuttaa ja ettei se kirvele ja särje.

Sen olen kuitenkin päättänyt, että vielä tämän loman aikana sen kirjapaastoni päätän.
Sen verran on monta kertaa jo käsi käynyt kirjapinolla ja olen miettinyt, mistä päästä aloittaisin;)

aurajokiranta Turussa - Aura-riverside in Turku, Finland

Sitä odotellessa edelleenkin niitä päivätorkkuja pihakeinussa, kävelyretkiä siellä täällä
 - no, ainakin Turussa ja kenties Helsingissä.
Ai se huushollin raivaus? Ehtiihän tuon - nyt on loma!

Miten kului sinun heinäkuusi?
Ja miten aiot viettää nyt alkanutta elokuuta?

Minulle elokuun alku tarkoittaa sitä, että kolmannes kesää on vielä jäljellä.
On sadonkorjuun aika, pimenevien iltojen ja tähtitaivaan aika.

Tervetuloa elokuu!

Hyvää elokuuta kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 


SHARE:

32 kommenttia

  1. Heinäkuu oli hyvä, toivottavasti myös tämä alkanut elokuu.
    Ihanaa viikkoa Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että myös sinulla oli hyvä heinäkuu :)
      Ja kiitos - ihanaa viikkoa myös sinulle, Outi <3

      Poista
  2. Heinäkuussa meni joka viikonloppu juhlissa. No blogissasi onkin pieniä koosteita sieltä ja täältä. Kesä meni kuin silaus ja viikon päästä alkaakin koulu maksuilla.
    Harmittaa niin vietävästi, kun turunnkeskiaikaiset jäi taas tänäkin vuonna näkemättä. Kerran olen niissä käynyt ja ... Toisenkin kerran haluaisin. Pitkin Turkua ja sen ulkopuolella asuu sukulaisia, joten voisi samalla hoidella niitäkin suhteita kun siellä käy.
    Kivaa elokuun alkua teille! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei - elokuu on vielä kesää vaikka koulut alkavatkin ihan liian aikaisin! Suomen kesä on niin lyhyt muutenkin, että lasten pitäisi pystyä nauttimaan siitä kauemmin - ja tiedän, vanhemmille tulisi silloin lastenhoito-ongelmia. Onneksi kesästä tosiaan pystyy nauttimaan vielä koulu- ja työpäivänkin jälkeen:)
      Keskiaikamarkkinoille kannattaa kyllä tulla - varsinkin, jos edellisestä kerrasta on jo hieman aikaa, sillä markkinat ovat kehittyneet koko ajan yhä monipuolisemmiksi, joten tervetuloa ensi vuonna!
      Ja kiitos - kivaa elokuuta myös sinulle :)

      Poista
  3. Gdansk on niin kiva kaupunki. Täynnä historiaa. Ja upeaa arkkitehtuuria.
    Anna sinä silmäsi levätä. Blogit odottakoon. Työelämä kun taas koittaa, niin silmä joutuu koville.
    Heinäkuu on meillä mennyt saaristossa ja saarimökillä. Saatiin vihdoin mökki sellaiseen kuntoon, että on jo vieraitakin käynyt. Remppaa vielä riittää, mutta nyt voi jo hitaasti kiiruhtaa.
    Ihanaa elokuuta! Ja niitä lämpimiä tummia elokuun iltoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gdansk on todellakin kiva kaupunki!
      Silmän kanssa olen päättänyt olla levollinen - blogien kimppuun käyn kunnolla sitten, kun silmä sen paremmin kestää - ja todellakin, parin viikon päästä alkavat työt ja veikkaanpa, että ryminällä;)
      Hienoa, että teidän remppa on jo noin hyvällä mallilla ja ehditte nauttia kesästäkin <3
      Ja kiitos - juuri tuollaisia iltoja toivon sinullekin:)

      Poista
  4. Loma on loppusuoralla. Kaikkia aiottuja siivous/raivausprojekteja ei ole tullu hoidettua loman aikana, mutta ei ole niin väliksikään. Sen sijaan olen mm. lojunut rantaravintolan lepotuolissa kirja toisessa, jääkahvi toisessa kädessä kädessä useaan otteeseen kuten loman aluksi suunnittelinkin. Prioriteetit kunnossa siis!

    Aurinkoista loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti ovat sinun prioriteettisesti kunnossa - juuri noin pitää lomalla ollakin;)
      Kiitos - aurinkoa myös sinun päiviisi!

      Poista
  5. Hitaat aamut ja leppoisat päivät ovat monesti niitä parhaita ja rentouttavimpia lomahetkiä. Toki matkat, visiitit ja aktiviteetit ovat piristäviä, mutta kyllä välillä on ihana nauttia pelkästä rennosta oleskelusta. Mukavan kuuloinen heinäkuu sinulla on ollut, lukuunottamatta tuota silmän rasitusta. Voin vain kuvitella, miten halajat kirjapinon pariin! Oikein mukavaa ja tunnelmallista elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - kun lomaan sisältyy sopivassa suhteessa sekä rentoilua että matkoja ja visiittejä, on se onnistunut:) Ja totisesti tuo kirjapino kutsuu - vaan maltan vielä hetken ja nautin sitten täysillä!
      Kiitos - oikein hyvää elokuuta myös sinulle <3

      Poista
  6. Ihanaa lomaa olet viettänyt ja tuo sinun mainitsemasi kiitosvihko on ollut itselläkin mielessä monen monta kertaa ja nyt sen kyllä taidan laittaa, ensimmäinen kiitos taitaa olla sinulle siitä ♥ Ihanaa loppuviikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kiva loma ja onneksi se jatkuu vielä:)
      Tuota kiitosvihkoa suosittelen kyllä lämpimästi - sen avulla huomaa, miten paljon elämässä on niitä hyviä asioita <3
      Kiitos - ihanaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  7. Varsin mukavalta vaikutti sinunkin heinäkuu. :) Tuo on kyllä niin totta, että blogi ajaa mainiosti päiväkirjan virkaa. Täytyypä painaa mieleen myös, että tuo Gdansk vaikuttaa kyllä tutustumisen arvoiselta paikalta. Ihania hitaita aamuja myös elokuuhusi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - oli oikein hyvä heinäkuu:) Ja blogista on ollut apua jo monta kertaa, kun ei tämä hapero pää ole muistanut milloin mitäkin on lady touhunnut;)
      Gdanskia suosittelen lämpimästi - ja lähiaikoina postailenkin siitä enemmän.
      Kiitos - ihanaa elokuuta myös sinulle <3

      Poista
  8. Blogi toimii hyvin päiväkirjana. Tarvii itsekin tarkistella välillä =). Mukavaa elokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin toimiikin:)
      Ja kiitos - mukavaa elokuuta myös sinulle!

      Poista
  9. Hyvää alkanutta elokuuta Ladylle :) Ihana kooste ja kauniita kuvia. Gdansk houkuttaisi minuakin....
    Mukavaa torstaita Turkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - Gdanskia uskallan kyllä suositella lämpimästi:)
      Hyvää loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  10. Mukava loma Sinulla ollut, anna silmälle aikaa eläkä rasita sitä liian aikaisin, kaikki aikanaan, maltti on valttia, vaikka se tympeältä tuntuukin. Omista monista sairauksista sen on oppinut. Lomani meni oikein mukavasti, oli mukavia juttuja ja rentoutumista, nyt tuo pokemonjahti on valloittanut minut täysin ja kohta alkaa kisahuuma :). Nauti loppulomasta täysin siemauksin. Puola on meiltä kokematta, pari kertaa ajettu sen läpi via Balticaa eikä se oikein vakuuttanut mitenkään. Pitänee joskus harkita sitäkin, odotan innolla postaustasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - yritän vielä malttaa hetken tuon silmäni kanssa:)
      Kiva kuulla - ja nähdäkin sekä instassa että FB:ssä - että sinunkin lomasi on ollut mukava! Minä en ole uskaltanut tuota Pokemonia ladata - minulla on taipumus koukuttua peleihin ja muistan vielä, millaisen työn vaati päästä irti FB:n maatilapelistä;)
      Puolassa olen itse käynyt Krakowassa ja Gdanskissa ja tykännyt kovasti - postausta tulee kunhan joudan;)
      Mukavaa loppulomaa ja kisahuumaa, Pauska <3

      Poista
    2. Kiitos paljon, kohta ne alkaakkin :). Farmvilleä pelasin minäkin ja nyt Candy crush sagaa, jossa olen toiseksi viimeisellä tasolla 1880 ja risat. Pelit on kiva tapa nollata päätä :).

      Poista
    3. Niinhän ne ovat - minä vaan koukutun niihin pahasti;) Nyt en pelaa enää kuin lautapelejä ja pasianssia koneella;)

      Poista
  11. Ihania kuvia Lady ja haaveissa on päästä Gdanskiin. Kyllähän tämä elämä on niin virtuaalista ja nopeatempoista, että täysin ymmärrettävää, että silmäkin voi lomalla paremmin. <3 Toivotaan, että silmäsi pian paranisi ja syksy olisi levollista aikaa.

    Kisu siellä on niin suloinen. Meidän Onni klenkkaa nyt jalkaakin ja ensi viikolla lääkäriin ja haluan suoran vastauksen, kärsiikö toinen. Muuten on niin kehräävä ja ihana, mutta ei oma itsensä, kun pihalla vaan lötköttää, mutta vanhenee ne kissatkin ja juoksuhalut hautuu.

    Kivaa viikkoa ihanainen Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gdansk on kyllä käymisen arvoinen! Ja todellakin - nyt lomalla, kun ei ole ollut pakko tehdä tietsikan kanssa mitään, olen huomannut, miten paljon paremmin silmä voi ilman sitä! Ja nauttinut tästä täysillä:)
      Kisu on suloinen ja toivottavasti saat lääkäriltä selvyyden, miten Onni voi. Tottahan se vanhuuskin vaikuttaa kisujen menohaluihin mutta kyllä lääkäri tietää, aiheuttaako jalka paljon kipuja.
      Ihanaa elokuuta, Tiia ihaNainen <3

      Poista
  12. Sinulla on ollut varmasti ihan kiva loma ja ainakin nuo maisemat täältä Pohjois-Karjalasta ovat varmasti parasta terapiaa.Huippusiisti kuvakollaasi.Mukavaa,leppoisaa lomanjatkoa sinulle Lady :) ps.Kisuli on I-H-A-N-A.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjois-Karjalan maisemia ei voita mikään terapia!
      Kisuli on juurikin ihana - nytkin leikkii isännän kanssa täyttä höyryä;)
      Ja kiitos - loppuloman aion kyllä rentoilla - ja ehkä tarttua siihen kirjaankin!
      Ihanaa elokuuta sinulle, Tuula <3

      Poista
  13. Niin suloinen tuo kisuli:)
    Mukavia reissuja olette tehneet,ja kauniit kuvat.Gdanskin reissua ihailin Instassa,näytti kauniilta siellä.Oikein hyvää loman jatkoa Lady:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisuli on suloinen - ja vallaton vekkuli;)
      Reissut ovat olleet kivoja eikä niitä ole ollut liikaa - ja Gdansk on kyllä suosittelun arvoinen matkakohde:)
      Kiitos - sinulle oikein hyvää elokuuta!

      Poista
  14. Ihania muistoja ja ihania kuvia<3 Kiitos kysymästä Heinäkuu kului ihan liian nopeasti. Lomakin jo tältä erää loppui... Onneksi on ehkä vähän vielä kesää jäljellä. Ihanaa torstai-iltaa sinne Turun kupeeseen. Anna silmän vielä levätä kun kerran siltä tuntuu. Täällä tuntuu tarvitsevan lepoa koko ruumis rukka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä se tuppaa koko kesä kulumaan liian nopeasti - mutta onneksi elokuukin on vielä kesäkuukausi:)
      Silmä on levossa niin hyvä, että suosiolla lepuutan - nautin olostani täysillä!
      Ihanaa torstai-iltaa myös sinne ja lepuuttelehan sinäkin <3

      Poista
  15. Mukava blogi sinulla! Löysin tänne oman blogini kommentin kautta ja jäänpä seurailemaan :) Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja tervetuloa:) Mukavaa elokuuta myös sinulle!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig