maanantai 25. joulukuuta 2017

Joulu elää tarinoissa, se elää ihmisten sydämissä ja muistoissa


On jouluaattoilta. Täyden päivän ilta. Aamupäivän puuhailun jälkeen katselin ja kuuntelin Turun joulurauhan julistusta teeveestä. Vaikka Turun suurtorille ei meiltä kovin pitkä matka ole, en saanut raahattua sinne itseäni tänäkään vuonna. Joulunalusaika on ollut kiireinen ja stressaava niin töissä kuin omassakin elämässä. Otin jopa muutaman päivän loman ennen joulua sillä ajatuksella, että kerrankin saan ajoissa laitettua kodin joulukuntoon.

No - eihän siinä niin käynyt. Nukuin pois väsymystäni enkä saanut mitään aikaiseksi. Enkä siitä enää mitään stressiä kehittänyt, sillä näin se meillä on joulu tullut aina. Ja tuli tänäkin vuonna.

Osa joulukoristeista on vielä vintillä laatikoissaan ja saa ollakin, sillä nyt riittää, että kyntteliköt palavat, kuusi terassilla valaisee ja jouluenkelit seisovat juuri sen lipaston päällä, missä ne aina ovat tässä kodissa olleet.

Ei joulu synny pelkästä rekvisiitasta eikä kodin koreudesta. Joulu elää ihmisten sydämissä ja muistoissa. Ja synnyttää uusia muistoja.

joulu elää ihmisten sydämissä

Tänä vuonna minunkin muistoihini siirtyy hieman erilainen joulu. Vielä viime vuonna meillä kokoontuivat jouluaattona kaikki läheiseni ja rakkaani. Tänä vuonna kokoonpano on toisenlaisen. Poika on miniäehdokkaan lapsuudenkodissa ja appivanhemmat kotonaan. 


Aattoillan aterialle saimme kuitenkin tyttäreni, veljeni ja äitini. Ja joulupäivänä yhteisen pöydän äärellä ovatkin jo sitten mukana myös poikani ja miniäehdokas, appivanhempani ja kälyni. Koko joukko koolla.

Viime kesän jälkeen olen kiitollinen, että saamme vielä tänäkin vuonna yhteisen joulun. Siinä on tarpeeksi. Ja tämänkin joulun kätken sydämeeni ja siirrän muistoihini. 

Meille kaikille annan evääksi emeritapiispa Irja Askolan joulusiunauksen vuodelta 2014. Sinulle - ja minulle. 

Joulu on täynnä tarinoita, ruuhkaksi asti.


Joulu on täynnä tarinoita, ruuhkaksi asti. 
Naistenlehdet, valokuva-albumit, anopit ja omat muistot
määrittelevät joulua. Sitä aidon tuoksuista joulua.

Aina ei yllä siihen tuoksuun saakka.
Ei kestäisi ensimmäistäkään joululaulua, lahjamainosta eikä
juhlaruokareseptiä.
Itsellänikin on joskus ollut sellainen joulu.

Voisiko silloin muistaa sen sekavan ensijoulun?
Maria synnyttää kaukana naapurinnaisten tuesta,
Josef hämmennyksessään väsyneen vaimonsa ja itkevän lapsen keskellä.

Miten me keksimmekin tämän kaiken jälkeen
jouluidyllin, sisäsiistin leikin?
Suostuimme joulusuorittajiksi, juhlamoralisteiksi. 

Jumala ei sanonut,
tehkää täydellinen joulu.
Hän sanoi: Vapahtaja on syntynyt.

Unohtuivatko meiltä ne yllätysvieraatkin?
Enkelit, jotka sanoivat
ja sanovat:
Älkää pelätkö.

Rukoilen Jumalan lämmittävää läsnäoloa sinne,
missä joulu jo tuoksuu ja valmistelun ilo täyttää hyrinällään huoneet.
Mutta sinnekin, missä ei jaksaisi mitään eikä ketään.
Jouluolo vapiseva, viiltävän kylmä.

Tai kaipuun kyynelten kastelema.
Ja sinne,
missä jouluystävyyttä, leipää ja rakkautta jaetaan uusin tavoin,
perinteistä poiketen. 

Jumala,
siunaa Sinä joulumme,
meidän kaikenlaiset joulumme.

- Irja Askola -

On jouluaattoilta. Isäntä hipsii tonttulakki päässä veljeni kanssa vielä alakerrassa. Äitini nukkuu jo. Tyttäreni kirjoittaa tuossa olohuoneen sohvalla omalla koneellaan ja minä hänen lähellään nojatuolissa raapustelen tätä kirjoitusta. Ja Micu-kissa nukkuu välissämme pöydän alla. Olo on täysi ja kylläinen. Niin vatsassa kuin sydämessä. Ja erityisesti sydämessä.

Levollista ja sydämellistä joulua sinulle!

Lady of The Messiä voit seurata myös 
SHARE:

44 kommenttia

  1. Joulu on todellakin sydämessä. Joulu oli itselläni aiemmin aina saman tarinan toistamista. Nyt vanhemmiten on tullut rikottua vähän perinteitä. Ihanaa joulun aikaa teille❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on - joulu löytyy sydämestä ja tarinat muuttuvat pikku hiljaa. Onneksi jäävät ne muistot <3
      Ihanaa joulunaikaa myös sinulle ja miehellesi, Maiju <3

      Poista
  2. Minä opettelen edelleen perinteiden rikkomista ja omannäköisen joulun järjestämistä ja siitä nauttimista Tänä vuonna on mennyt jo aika hyvin. Nyt opettelen keskittymään asioihin, jotka ovat hyvin.
    Ihanaa joulua sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omannäköisen joulun järjestäminen vaatii opettelua - itse mietin, jääkö mitään meidän jouluistamme elämään perheen nuorten jouluihin aikanaan. Ehkä jotain, sillä nyt kun olen muutamaan kertaan yrittänyt paria perinnettä rikkoa, on juuri heiltä tullut se suurin vastalause;)
      Ihanaa joulun aikaa myös sinulle ja koko Kiljusen väelle <3

      Poista
  3. Hyvää ja rauhallista joulua teille kaikille sinne!

    VastaaPoista
  4. Hyvin kirjoitettu! Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - hyvää ja levollista joulua myös sinulle, Sussi <3

      Poista
  5. Joulujen rikkaus ovat myös vaihtuvat kokoonpanot:) Meillä on nyt kolmatta joulua vävyehdokas, joka arvostaa perhejouluja ja PERINTEITÄ, joten meillä kaikki joulun laatikkoruoat palasivat takaisin pöytään ja joulu on pitkän pitkä eli vävy anopin mieleen♥

    Mukavaa, rentouttavaa joulun jatkoa sinulle Arja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena - ehdottomasti ovat rikkaus nämä vaihtuvat kokoonpanot! Meillä miniäehdokas on myös jouluihminen ja arvostaa perinteitä, mistä iloitsen suuresti.
      Kiitos - ja ihanaa joulun jatkoa myös sinulle, Leena <3

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus. Jouluja on monenlaisia. Meillä oli aika pelkistetty ja enemmän keskityttiin yhdessä oloon. Hyvä joulu näinkin. :)
    Hyvää joulunaikaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja yhdessäolo onkin jouluna tärkeintä <3
      Oikein hyvää ja onnellista joulunaikaa myös sinulle <3

      Poista
  7. Samanlainen olo on täälläkin. Täysi sydän, jossa on kiitollisuutta ja hirmuisesti rakkautta.
    Haleja päivääsi Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeintä onkin se täysi sydän <3
      Kiitos - haleja myös sinulle, Outi <3

      Poista
  8. Kaunis kirjoitus ❤ ja totta joka sana. Usein meille joulu ja siihen valmistautumien on hurjaa suorittamista. Vähän kuin kilpavarustelua muiden joulua tekeviä kanssa. Joulu syntyy vähemmälläkin ja joskus jostain perinteistä on hyväkin päästää irti koska tilalle voi tulla uusia, erilaisia tapoja, joista voi sitten kehittyä perinteitä...

    Olen itse äärimmäisen kiitollinen siitä, että isäni on toipunut niin hyvin 4.11. sattuneesta aortan repeämisestä. Siitä, että voimme istua yhdessä joulupöydässä ja käydä hautausmaallakin eilen. Tosin minulle tuo hautausmaalle meno oli vähän traumaattista kun muistin niin elävästi mitä siellä sattui edellisen kerran. Mutta voitin pelkoni ja sytytimme yhdessä kynttilät äidin haudalle.

    Oikein hyvää ja rentouttavaa joulun aikaa Ladylle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo - olit mielessäni, kun tätä kirjoitin; uskon, että olemme molemmat tänä jouluna saaneet olla erityisen kiitollisia <3
      Oikein hyvää joulun aikaa myös sinulle <3

      Poista
  9. Kaunis, puhutteleva postaus. Joulun sanoma löytyy todellakin sydämestä. Elämänmenon myötä sitä on myös oppinut ja todeksi kokenut, etteivät joulut ole samanmoisia vaan suru ja murhe voivat levätä joulunkin yllä ja siltikin jokin armo meitä pitelee raskaimpinakin hetkinä antaen voimia ja valoa. Kiitollisuus kumpuaa juurikin toinen toisistamme ja yhdessäolosta rakkaiden kanssa, ulkoiset puitteet ovat kovin toissijaisia.

    Lempeänhellää ja rauhaisaa joulunaikaa sinulle ja rakkaillesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - jouluun kuuluvat todellakin kaikki ihmisen tunteet mutta olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jouluun kuuluu se erityinen armo meille kaikille <3
      Onnellista ja hyvää joulunaikaa myös sinulle ja läheisillesi <3

      Poista
  10. Hyvää ja Rauhallista Joulunaikaa<3 Joulu löytyy sydämmestä kun malttaa pysähtyä. Sama juttu täälläkin, ensin piti nukkua uupumusta ja jouluna täällä itse sairastettiin tänä tänä vuonna. Onneksi ei mitään vakavaa. Viime joulu meni ystävän poismenon varjossa. Olen kiitollinen että läheisillä oli tänä jouluna kaikki hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kiitollisella mielellä joulu on hyvä <3
      Onnellista ja hyvää joulunaikaa myös sinulle ja läheisillesi, Sari <3

      Poista
  11. Hyvää ja rauhallista joulun aikaa ❤

    VastaaPoista
  12. Kiitos Arja lämpimästä kirjoituksesta! Minä olen myös miettinyt monia hyvin erilaisia joulujani. Koskettavimpia niistä ovat mm jouluyö työssä sairaalassa, aatto vankilassa tai ihan vieraat intialaiselta laivalta joulupöydässämme. Siunattua pian alkavaa uutta vuotta! Terveisin Eima

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Eima - siunausta myös sinulle uuteen vuoteen <3

      Poista
  13. Kaunis postaus. Meilläkin joulu meni rakkaiden kanssa. Mukavaa tapaninpäivää, Arja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja oikein hyvää joulun aikaa sinulle ja läheisillesi, Satu <3

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos - sinulle myös hyvää tätä iltaa ja tuleviakin, Katja <3

      Poista
  15. Kiitos Irja Askolan tekstistä laitanpa sen ihan talteen. Joulut menevät ja minäkin vietin jo kahdennentoista leskijoulun. Tirautin muutaman kyyneleen sellaisen vapauttavan kaipuun ja hyvän olon itkun, ei surullisen. Jokainen viettää omanlaisensa joulun ja ei enää tarvinnut itkeä sitä, että äiti viettää jouluaan yksin, hän elää jo omassa joulumaassaan, jonne meillä ei ole pääsyä. Hyvää Tapaninpäivän iltaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja Askola osaa sanoittaa meidän tuntojamme <3
      Niinhän ne joulut menevät - ja taisinpa itsekin pari kertaa tänä jouluna silmäkulmiani pyyhkiä <3 Ja todellakin - jokainen viettää omanlaisensa joulun ja turha on verrata muihin - tai arvostella muita.
      Oikein hyvää joulun aikaa sinulle <3

      Poista
  16. Meillä myös vietettiin joulua vähemmän koristellussa kodissa. Jo enne joulua vein suuren osan joulukoristeista Emmaukseen, kun huomasin että vuodesta toiseen noita laatikoita kannetaan varastosta sisälle ja kuitenkaan niitä ei haluta laittaa esille, joten joulun jälkeen ne matkaavat koskemattomina takaisin varastoon.
    Meillä oli myös hiukan vähemmän perhettä koolla, kun vanhemman tyttären lapset olivat isänsä kanssa matkanneet isän kotiseudulle Itävallan Graziin ja meille tuli vaan tytär sekä toinen tytär perheineen. Hyvä joulu tuli kuitenkin vaikka ihan koko perhe ei ollutkaan koolla. Ensi vuonna sitten ehkä taas ollaan kaikki yhdessä.
    Mukavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoonpanot vaihtelevat joulupöydässä ja koristeet vähenevät. Niin menee elämä. Vaan onneksi jouluna kaikki läheiset ovat sydämissä ja osa jo muistoissakin <3
      Mukavaa viikkoa myös sinulle, Krisse <3

      Poista
  17. Suloisen kaunis postaus, ihana seesteinen jouluntunnelma välittyi lukiessa♥ Joulussa on parasta kun sen saa jakaa rakkaidensa kanssa.. Rauhaisaa ja kaunista loppuvuotta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja todellakin, joulussa on parasta yhteinen aika rakkaiden kanssa <3
      Oikein hyvää vuodenvaihdetta ja uutta vuotta sinulle <3

      Poista
  18. Kauniisti kirjoitit! <3 Paras joulu on juuri sellainen joka tuntuu kaikille hyvältä ja sopivalta, ei paineita siitä miten pitäisi olla koristeltu tai "suoritettu".
    Ihanaa vuotta 2018 sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja onnellista uutta vuotta 2018 myös sinulle, Taina <3

      Poista
  19. Kaunis postaus.
    Hyvää uutta vuotta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta myös sinulle!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig