keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Mistä syntyy joulumieli?

Mistä syntyy joulumieli?
Piparintuoksusta, kynttilänliekistä, kulkusten kilinästä?
Joulukuusesta, lahjapakettien käärimisestä, tonttujalkojen töminästä?
Glögin lämmöstä ja joululauluista.
Varmasti kaikista noista ja paljosta muusta.

Joulumieltä herätellään siivoamalla ja koristamalla kotia.
Suunnitellaan joulupöydän tarjottavia, kuljeskellaan kaupoissa, 
jotka ovat pullollaan joulun kimallusta ja säihketta.
Hyörinää ja pyörinää. Jos jonkinlaista.
Etsimme sitä joulumieltä - kukin omalla tavallamme.

joulupuu -keräys - jaetaan joulumieltä

Olen täällä blogissani aiemminkin herätellyt omaa ja ehkä teidän lukijoidenkin joulumieltä
 postauksillani Joulumieli hyvää jakaen,  
- ja niin teen tänäkin vuonna.

Ja koska maailma ei meille juurikaan ole viime vuotista paremmaksi paikaksi muuttunut,
 on tässä postauksessa melkein sama teksti kuin viime vuonna 
- vaan ei sentään ihan, sillä uuttakin on toki mukana ja linkit päivitetty.

Joulunahan toivotetaan rauhaa maahan ja ihmisille hyvää tahtoa.
Jotta hyvä, lämmin, hellä ois mieli jokaisen.

Voi kun se noin helppoa olisikin - vaan eipä se joulu meille kaikille tule toivotellen ja laulellen.

Ovat ne lukuisat maahamme saapuneet pakolaiset - ja he, jotka vielä jossain leireillä 
 tai matkallaan turvapaikkaan joulunsa viettävät.
Jotka henkensä kaupalla ovat ihmissalakuljettajien riistaa merikelvottomilla
 veneillä kauhua ja sotaa paetessaan. 
Ne miljoonat äidit ja isät, jotka kantavat huolta lapsistaan - lapsistaan, 
jotka ovat jo ehtineet nähdä maailman kaiken pahuuden eikä loppua näy.

Ovat hekin, jotka tässä maassa ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen ja he,
jotka täällä kaipaavat ja ikävöivät sodan keskelle jäänyttä perhettään, 
sillä esimerkiksi syyrialaisten perheenyhdistäminen
 on tehty mahdottomaksi.

Eikä meillä suomalaisillakaan kaikilla ole sitä joulua, missä on  kystä kyllä.

On se äiti, joka miettii, mistä rahat jouluruokiin - mistä lasten lahjoihin.
Se isä, joka juuri sai viimeisen tilipussinsa eikä seuraavasta ole tietoa.
Leipäjonot ovat vain pidentyneet, on nälkää, kodittomuutta, yksinäisyyttä.
Ja on turvattomuutta ja syrjäytyneisyyttä.
On köyhyyttä, monenlaista.
Joulu ei kaikille ole hyvä.

Ja on meitä, joilla on varaa ostella ja kuluttaa.
Ja joilla on myös varaa jakaa saamaamme hyvää.

Antaessaan saa - ainakin sitä joulumieltä ja joulun iloa.

Tässä sinulle ja minulle muutama tapa, joilla voimme hyvää jakaa:


Tällä keräyksellä kerätään rahaa vähävaraisille lapsiperheille lahjoitettaviin ruokalahjakortteihin. 
Jo 20 kertaa järjetettävän keräyksen  järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen 
Punainen Risti  yhdessä Ylen Aamu-tv:n Yle Radio Suomen ja Radio Vegan kanssa.

 Pelastakaa Lapset ry - joulukeräys 
Keräyksellä tuetaan kotimaan hädänalaisia lapsia ja lapsiperheitä.

 Sos-lapsikylä 
Voit auttaa kodittomia tai turvattomia lapsia Suomessa tai ulkomailla.

Joulupata 2016 
Pelastusarmeijan joulupataan voit antaa tavaraa tai rahaa 
 - rahaa voi myös lahjoittaa verkon kautta.
 Tuki  menee vähävaraisille lapsiperheille, yksinäisille vanhuksille 
tai syrjäytumisvaarassa oleville nuorille.

Hope ry
Raha- tai tavaralahja - myös käytetyt vaatteet ja lelut kelpaavat.
Lahjoituksilla tuetaan kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä.

Joulupuu -keräys
 Nuorkauppakamarien joululahjakeräys lastensuojelun piirissä  oleville lapsille.

Myös monet seurakunnat järjestävät omia joululahjakeräyksiään, 
joissa lahjat jaetaan suoraan tukea tarvitseville. 
Seurakuntien verkkosivuilta löydät varmasti lisää tietoa ja keinoja auttaa.

Varmasti paikkakunnaltasi löytyy myös erilaisia työttömien yhdistysten,  rotarien
 ja muiden järjestöjen keräyksiä, joihin voi lanttinsa lahjoittaa. 
Voi myös lahjoittaa leluja ja tavaraa.


Ja tässä vielä vinkkejä siitä, mitä antaa lahjaksi heille, joilla on jo kaikkea
- ja samalla auttaa sisariamme ja veljiämme maailmalla:

 Kirkon Ulkomaanavun Toisenlainen lahja
  KUA:n aineettomilla lahjoilla autetaan kehitysmaiden ihmisiä  hankkimaan koulutusta ja toimeentuloa.

 Suomen World Vision 
Eettisellä lahjalla autat kehitysmaiden lapsia - tai voit ryhtyä kummiksi.

Plan-Suomi
Voit ryhtyä kummiksi, tukea tyttöjen koulutusta maailmalla  tai auttaa maailman pakolaislapsia.

 Naisten Pankki 
Toisenlaisella lahjalla voit lahjoittaa ammatin  tai elinkeinon kehitysmaan naiselle.

 Jos et pysty rahaa antamaan, voit antaa vaikka aikaasi: 
työttömien ja vähävaraisten joulujuhlat  tarvitsevat auttavia käsiä, 
voit myös käydä vanhainkodeissa askartelemassa, lukemassa
 tai ulkoiluttamassa vanhuksia. 

Ja voit muistaa yksinäistä vanhusta, nuorta, ystävää, sukulaista
- käydä tervehtimässä ja miettiä sitäkin, mahtuuko joulupöytääsi joku,
jolla ei ole ketään kenen kanssa joulua viettäisi. 

Tapoja auttaa on vaikka kuinka paljon - meille jokaiselle omanlaisemme!

Kun pari viikkoa sitten sytytin ensimmäisen adventtisunnuntain kynttilän,
ajattelin lähestyvää joulua - ja ajattelin sitä Joulun Lasta, 
joka ensimmäisenä jouluna syntyi tallissa 
 - ja hänen äitiään Mariaa, jonka synnytystä edelsi pakomatka Egyptistä.

Pakolaisia ja turvapaikanhakijoita oli jo silloin - ja tänään he ovat meidän keskellämme.

Ajattelen myös sitä äitiä, joka jouluna saattaa joutua kotoaan lastensa kanssa
 pakenemaan ja etsimään turvapaikkaa
 - joulunaika ei aina ole rauhan aikaa edes meidän suomalaisten kodeissa.

Eikä turvattomuus katso varallisuutta tai yhteiskuntaluokkaa. 
On koteja, joissa joulun ja kodin kulissit ovat täydelliset ja lahjapino ei kuusen alle mahdu
 - ja silti niissä tunnetaan turvattomuutta tai yksinäisyyttä.

Ja on onneksi myös niitä koteja, joissa kaiken niukkuudenkin keskellä se oikea joulumieli
on läsnä ja lähellä ja joissa osataan kiittää siitä, mitä on saatu ja jakaa vähästäänkin.
Koteja, joissa otetaan kesken touhujenkin lapsi syliin, jaetaan nuoren murheet
 tai vaikka sipaistaan sitä siippaansa poskelle.

Sitä joulumieltä - rauhaa maahan ja hyvää tahtoa ihmisten kesken,
toivottaa myös seuraava jouluvideo:




Hyvää joulumieltä sinulle!


Lady of The Messiä voit seurata myös 



SHARE:

lauantai 21. joulukuuta 2013

Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto...

Näinhän jouluna toivotaan. 
Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. 
Rauhan kanssa taitaa olla vähän niin ja näin, mutta hyvää tahtoa ihmisten kesken uskon kyllä löytyvän.

Eikä siihen tarvita kuin se yksi ihminen, joka katsoo toista silmiin, ottaa kiinni kädestä, jakaa sydämensä 
ja kulkee hetken samaa matkaa.
Ja joskus avaa myös kukkaronsa.


Olin ajatellut, että olen jo paasannut teille tarpeeksi postauksissani Jaossa hyvää oloa ja mieltä 
sekä ennen viime joulua kirjoittaessani Hyvä antaa vähästään - paha ei paljostakaan.

Mutta sitten luin jutun äidistä, jolla "ei ollut rahaa edes piparitaikinaan" ja vähän sen jälkeen törmäsin tähän: Yhden äidin tarina.

Päätin, että kirjoitan sittenkin.
 Sillä tämä maailma ei ole kaikille jouluna hyvä.
 Kaikki eivät saa lahjoja tai voi niitä antaa. Kaikilla ei ole ruokaa - saati sitten herkkuja. 
Maailmalla hätä on suuri; on  akuutit kriisit Filippiineillä ja Syyriassa - on vaikka mitä. 

Eikä tämä meidän armas Suomemmekaan kaikille se lottovoitto ole - vaikka välillä sanotaankin, 
ettei meillä sentään kukaan kuole nälkään, niin eivät leipäjonot täällä lyhentyneet ole - päinvastoin. 
Meilläkin on nälkää, on kodittomuutta, on yksinäisyyttä.

Ja on äitejä, joilla ei ole varaa edes siihen piparitaikinaan.

Ja on sitten meitä, joilla on varaa vähän enempäänkin. 
Ja niinpä kauppojen kassat kilisevät. Ja saavat kilistäkin. 
Sillä niin nurinkurista kuin se onkin, niin kuluttamalla tuemme työllisyyttä ja kartutamme verovaroja. 
Ja kerrytämme sitä hyvää, mistä voi jakaa.

Ja sitä hyvää jakaen syntyy myös jouluiloa. 
Siitä, että annan roponi - joskus vähemmän, joskus enemmän - jollekin toiselle. 
Sillä antaessaan saa. Hyvin pätee edelleenkin tämä vanha totuus.

Tähän ikään ehtineenä tiedän, että avun tarvitsijana voin huomenna olla minä - tai sinä - tai lapsemme. 
Tunnen ihmisiä, joiden maailma on lyhyessä ajassa muuttunut: on tullut työttömyys tai avioero tai sairaus. 
Ja pahimmissa tapauksissa kaikki nuo. 
Ja on ihmisiä, joiden elämän valttikortit eivät alun alkaenkaan olleet kummoiset. 
Matka elämän syrjään on lyhyt - ja joillakin jo syntymälahjana saatu.

Apua voi antaa monella tapaa ja listaan tähän muutaman vinkiksi - 
osa on viime vuoden listastani tuttuja, mutta voi tuossa muutama uusikin kohde olla:

- Hyvä Joulumieli -keräys - SPR:n ja MLL:n keräyksellä autetaan kotimaan lapsiperheitä
- Pelastakaa Lapset ry - joulukeräys - tukea lapsille Suomessa ja maailmalla
- Toisenlainen lahja - KUA:n aineettomilla lahjoilla autetaan kehitysmaiden ihmisiä hankkimaan koulutusta ja toimeentuloa
- Suomen World Vision - eettisellä lahjalla autat kehitysmaiden lapsia - tai voit ryhtyä kummiksi
- Plan Suomi  - autat  Haiyan-taifuunin lapsiuhreja - voit myös ryhtyä kummiksi
- Sos-lapsikylä - autat kodittomia lapsia Suomessa tai ulkomailla
- Joulupata 2013 - Pelastusarmeijan joulupataan voit antaa tavaraa tai rahaa - rahaa voi myös lahjoittaa verkon kautta - tuki vähävaraisille
- Naisten Pankki - toisenlaisella lahjalla voit lahjoittaa ammatin tai elinkeinon kehitysmaan naiselle

Ja varmasti paikkakunnaltasi löytyy erilaisia työttömien yhdistysten, seurakuntien, rotarien ja erilaisten järjestöjen keräyksiä, joihin voi lanttinsa lahjoittaa. Voi myös lahjoittaa leluja ja tavaraa.

Ja jos ei pysty rahaa antamaan, voi antaa vaikka aikaansa; työttömien ja vähävaraisten joulujuhlat tarvitsevat auttavia käsiä, voi käydä vanhainkodeissa askartelemassa, lukemassa tai ulkoiluttamassa vanhuksia. 
Ja voi muistaa yksinäistä vanhusta, nuorta, ystävää, sukulaista - kutsua vaikka joulupöytään. 

Myös eläinystävämme tarvitsevat apua: lintujen lyhteet ja lintulaudat eivät ole ainoa keino auttaa. 
Voi osallistua erilaisiin eläinhoitoloiden ruokakeräyksiin ja eläinhoitolat  ottavat myös eläinten ruokaa vastaan. 
Samoin omat vanhat liinavaatteensa voi kiikuttaa lämmittämään hoitoloiden eläimiä. Siellä niillä on tarvetta.

Tapoja auttaa on vaikka kuinka paljon - jokaiselle jotakin!
Ja niinkuin sanotaan: Iloista auttajaa Jumala rakastaa - siis jos annat, anna ilolla ja kunnioittaen lahjan saajaa.


Tämä Lady hiljentyy seuraavat päivät joulun viettoon - kunhan nyt ensin saa vähän siistittyä nurkkia ja koristettua kotia. 
Ja tietenkin joulunherkut laitettua - tai ostettua, sillä tänä jouluna saan vieraikseni kaikki läheiseni ja rakkaani - maailman paras joululahja♥

Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille!



SHARE:

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Hyvä antaa vähästään - paha ei paljostakaan

Vaikka joulua pidetään rauhan ja hyvän tahdon juhlana, ei jouluna kaikilla ole hyvä mieli. 

Omassa maassammekin on lapsia, joilla ei ole ruokaa, ei lämmintä ja turvallista oloa - saatikka lahjoja.

On vanhempia, jotka eivät pysty työttömyyden, sairauden tai jonkin muun syyn takia lapsilleen 
sellaista joulua tarjoamaan kuin haluaisivat.

On vanhempia, jotka eivät välitä siitä, millaisen joulun heidän lapsensa saavat.

On yksinäisiä, nuoria ja vanhoja, joilla ei ole joulussa mitään odottamista: 
pitkät pyhät tuntuvat entistä yksinäisemmiltä.

Muualla maailmassa hätää on vielä enemmän. On vaikka kuinka paljon sellaista, mihin täällä vauraimmissa maissa elävät pystyvät pienelläkin summalla vaikuttamaan.

Olen kerännyt muutamia vinkkejä, mihin voi jouluna (ja muulloinkin) rahaa lahjoittaa. Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät halua, ja erittäin hyvin sen, että kaikki eivät pysty lahjoittamaan. Mutta me, joilla on varaa viettää kulutusjuhlaa, voimme hieman jakaa saamaamme hyvää. Kukaan ei tiedä, koska itse tarvitsee apua. 
Jos annat, anna iloiten ja kunnioittaen lahjan saajaa.

Apua voi antaa vaikka näille:

Onhan näitä vaikka kuinka paljon. Ja paikallisia tahoja löytyy myös: seurakunnat, rotaryt, erilaiset järjestöt...

Lahjoittaa voi myös muutakin kuin rahaa: voi ostaa tuotteita, joiden tuotto ohjataan johonkin hyvään tarkoitukseen. Voi antaa aikaa ja työpanoksen, esim. työttömien joulujuhlien järjestelyissä. 

Voi käydä katsomassa sitä suvun erakkovanhusta, voi kutsua yksinäisen nuoren joulupöytään. 
Voi tehdä vaikka mitä!

Ja te, jotka olette käsistänne taitavia, voitte esim. kutoa nuttuja. Juu, vauvan nuttuja.
 Käykääpäs vilkaisemassa, miten suloisia : Tietoa Nuttu -projektista
Tuohon Nuttu -projektiin voi osallistua myös sillä riihikuivalla eli osallistumalla 
nuttujen lähetyskustannuksiin.

Ja vielä - jouluna muistetaan tietysti paitsi ihmisiä, myös eläinystäviämme: 
linnuille lyhteet ja siemenet, muille eläimille - no, mitä ne nyt tarvitsevatkin.
Täällä Turun seudulla on jo useana vuonna voinut osallistua esim. Kissa vieköön  -keräykseen: 
monien kauppojen eteen on Turun kaupungin eläinhoitola saanut tuoda kärrynsä ja kerääjänsä ja 
asiakkaat voivat muiden kauppaostostensa mukana ostaa eläinhoitolan eläimille ruokaa, 
jonka saavat itse viedä sinne kärryihin. 
Jos ei tällaisia teillä päin järjestetä, voi halutessaan käydä vaikka viemässä ruokapussin paikalliseen eläinhoitolaan.




SHARE:
BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig