torstai 1. joulukuuta 2016

Marraskuussa sytyteltiin lamppuja ja kynttilöitä, hyggeiltiin - ja vipattipa se Ladyn menojalkakin

Niin vain meni tämänkin vuoden marraskuu menojaan ja olemme jo joulukuussa.
Marraskuu, jota usein kuvataan kuukausista julmimmaksi.
Kun tuntuu, että valoa ei maailmassa olekaan, kylmä hiipii luihin ja ytimiin, 
räntä vihmoo ja joskus pakkanenkin viiltää.

Niinhän se olisi voinut nytkin olla - vaan enpä tänä vuonna antanut tuon julmuuden voittaa.

lamput Turun tuomiokirkon sakastissa

Sillä valo voittaa pimeyden.

Ja jos ei sitä valoa aurinko anna, niin sytytellään sitten lamppuja.

Etsitään ne valonlähteet elämästä sekä silmälle että sielulle.

kristallikruunu Tårgetissa

Ja viime kuuhun noita valontuojia löytyikin juuri sen verran, että sen jaksoi
- eikä tehnyt tiukkaakaan.

Oli menojakin tämän ladyn tarpeisiin ihan riittämiin.

Kuun alussa olin vierailulla Kotilaiturilla, jossa sain virittäytyä jo joulun tunnelmiin ja inspiroitua
kauniista esineistä ja siitä, miten upeasti luonto oli tuotu mukaan sisustukseen.

Virikkeitä jouluun antoi myös Tuula´s life -blogin Tuulan kanssa yhdessä tehty vierailu Salossa
 sijaitsevaan Herkku ja Lahja Murenaan, josta löytyi herkkuja sekä silmälle että suulle.

Raskasta joulua 2016 Baltic Princessillä

Ja oli tämän vuoden Raskasta Joulua -kiertuuen avajaiskonsertti Baltic Princessillä.
Oikeastaanhan konsertteja oli kaksi, sillä saimme nauttia sekä siitä hevimmästä poljennosta iltakeikalla
ja vielä bonuksena seuraavan päivän iltapäivällä akustisesta elämyksestä.
Ja kyllä vain nautinkin. Yhdessä isännän ja ystävien kanssa.
Vieläkin hyrisen, kun noita konsertteja muistelen.

Toki oli muitakin menoja vaan eiväthän ne kaikki tänne blogiin kuulu eivätkä päädy.
Oli töihin liittyviä tilaisuuksia ja oli ystävien ja perheen kanssa vietettyjä hetkiä.

Ja tottahan tämä lady oli myös trendikäs ja vietti aikaansa hyggeillen.

fazerin pure dark -suklaa ja koti ja keittiö -lehti

Vähän on myös kehaistava, että minähän olen ollut trendikäs jo vuosikausia - tai vuosikymmeniä,
sillä tuon kotoilun, rentoilun ja arjesta stressaamatta nauttimisen taidon olen omannut jo pitkään 
ja sitä ansiokkaasti harjoittanut ja harrastanut.
Lazy Lady on tainnut muutaman kerran tätä taitoaan täällä blogissakin mainostaa;)

Hyggeilyyn olennaisesti kuuluvaa kynttilöiden liekistä nauttimista  saimme viime kuussa nauttia ihan
ilman trendejäkin: marraskuuhunhan mahtui sekä Pyhäinpäivä että ensimmäinen adventti.

Valonlähteitä jos jonkinlaisia. Sekä silmälle että mielelle.

kallunat lumessa

lumen läpi tunkee vihreää

Luonnonvaloa ei juurikaan näkynyt, sillä vaikka pariin kertaan saimme tänne
 Turunkin seudulle hieman lunta, ei se kauaa maassa viihtynyt.

lunta ja sammalta kalliolla

Juuri nyt ei lunta ole tuonkaan vertaa - miltei kaikki on sulanut pois.

Onneksi valo ei ole vain auringon tai lumen heijastusta vaan niitä valonlähteitä on ollut muitakin.

Esimerkiksi se, että marraskuussa blogini täytti jo 4 vuotta!
Enpä olisi kuuna päivänä aikoinaan kuvitellut, mitä kaikkea tämä blogi mukanaan tuo
 - ja millaisiin ihmisiin olen sen kautta saanut tutustua:
 upeisiin bloggaajakolleegoihin mutta ennen kaikkea teihin lukijoihin.
 Osan teistä tunnen virtuaalisesti kommenttien ja minulle lähettämienne sähköpostiviestien
kautta ja osan teistä olen nähnyt myös kasvotusten.

Kiitos teille, että olette - ja että olette jaksaneet näitä höperön ladyn höpötyksiä näinkin kauan seurailla.

Cat in the box

Yksi tärkeimmistä valontuojista on tietenkin ollut tämä veitikka, tyttären Miku-kissa, joka meillä
on ollut  heinäkuusta lähtien tyttären kanssa paossa tyttären asunnon putkiremonttia.
Miku on kyllä hurmannut minut ihan täysin!
Vaikka se on pistänyt huushollin huiskinhaiskin  ja ehtinyt
tuhota jos jotakin, eipä sille vihainen ole pystynyt olemaan.
Kun se tuijottaa noilla silmillään, heittäytyy lattialle selälleen ja pyytää rapsutuksia, 
niin olepa siinä sitten kiukkuinen! 
Ja isännän pään tämä hurlumhei -kisuli on pistänyt ihan pyörälle
 - melkein joka kauppareissulta tulee Mikulle uusi lelu.
 Eikä haittaa vaikka samanlaisia on jo useampi ennestään;)

Saa nähdä, millainen ikävä meille isännän kanssa jää,  kun Miku ja tytär muuttavat takaisin omaan kotiinsa.
Sillä purkiremontti on valmistunut ja olemme  jo käyneet pahimpia pölyjä asunnosta pyyhkimässä.
Ensi viikon lopulla lienee luopuminen edessä.
Sekä tyttärestä että Mikusta. Ja kahdesta chinchillasta, jotka ovat yhden huoneen alakerrasta vallanneet.

Onneksi Miku tulee meille aina välillä hoitoon tyttären reissatessa ja viimeistään jouluksihan
se tyttären kanssa tänne tulee toivottavasti useammaksikin päiväksi.

Juuri ehdimme ehkä isännän kanssa sen aikaansaamat tuhot löytää ja korjata;)

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä. Jouluun on aikaa enää kolme viikkoa.
Joulutouhut ovat monella jo täydessä vauhdissa - vaan minä aion tehdä niin kuin aina ennenkin:
joulua laitellaan hiljalleen ja koti koristellaan joulukuntoon vasta aatoksi.
Herättelen sitä joulumieltä kuuntelemalla joululauluja - ja sytyttelen niitä kynttilöitä.
Ehkäpä annan menojalankin hieman vipattaa. 
Ehkä - jos kaikelta hyggeilyltä malttaa;)

Joko sinulla ovat joulutouhut täydessä vauhdissa?
Onko lahjat jo hankittu ja koti koristeltu?

Valoisaa joulukuun alkua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 


SHARE:

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Musta marraskuu - ja sittenkin valoa

Kun tämän vuoden marraskuuta muistelen, nousee ensimmäiseksi mieleen
 kaikki ne tummat sävyt, joita siihen sisältyi.
Pariisi, turvapaikanhakijavirrat, muurit rajoilla, lakot, hallituskriiseilyt - ja sää.
Harmaata ja pimeää, luihin ja ytimiin käyvä sade ja kosteus.
Musta marraskuu.

Ajattelin jo, että taidan jättää koko marraskuun väliin blogimuistelmistani, mutta kun aloin katsella kuvia,
 joista osan olen jo Instagramissa jakanutkin, tajusin, että kyllähän viime kuuhun mahtui paljon muutakin
 - ja paljon myös niitä valontuojia.

ensilumi turussa

Ensilumi - vain ohut valkea harso, joka tuskin peitti kattojen ja maan pinnat, mutta valaisi yhden päivän
 ja muistutti, että vielä tulee päiviä, jolloin kaikki ei ole mustaa ja harmaata.

turun aurajokiranta

Ja kun lumi suli, näyttäytyi aurinkokin parina päivänä.
Lounasreitilläni Turun Aurajokirannassa voin vain huokailla ihastuksesta.

Ari Koivunen

Sinä lauantaina, kun aamu-uutiset olivat täynnä Pariisin terrori-iskua, 
olimme isännän kanssa aikeissa lähteä Helsinkiin. 
Illalla oli tiedossa Amoralin keikka. 
Tuntui pahalta lähteä - voiko edes ajatella illalla rokkaavansa ja juhlivansa, 
kun maailmassa on noin kauheita tapahtunut.
Mutta päätimme lähteä sittenkin - silloinhan terroristit vasta voittavatkin, 
jos alamme elämäämme rajoittamaan heidän tekojen seurauksena.
Ja hyvä oli, että lähdimme. Keikka oli mahtava. 
Ja musiikki - sillä on uskomaton kyky viedä ajatukset arjesta ja irrottaa jalat maasta.

ikonivärityskirja

Ja minäkin sorruin viimein noihin aikuisten värityskirjoihin - ostin Ikonivärityskirjan.
Olin pitkään hangoitellut näitä kirjoja vastaan, sillä tunnen itseni ja tiesin, 
että jos värityskirjan hankin, koukutun totaalisesti.
Ja niinhän siinä kävi. Olen ihan koukussa. 
Tämä ei tule jäämään ainoaksi värityskirjakseni;)

Ensimmäisiä joulufiilistelyjäkin ehdin jo käydä nuuhkimassa, kun saimme åblogilaisten kanssa olla mukana 
Loviisan Aitan joulunavauksessa - voi sitä valkoisen, kullan, hopean ja valon määrää.

raskasta joulua akustisesti -levy

Uusi Raskasta Joulua -levykin on soinut illat pitkät ja eteisen pöydällä odottavat
 liput ensi perjantain Logomon samaisen poppoon konserttiin.
Minun joulunihan oikeastaan alkaa näistä konserteista, mutta tänä vuonna olen
 antanut joulumielen jo hieman hiipiä sydämeeni jo tuon levyn myötä.
Jouluun liittyy minulla sen kaiken säihkeen, kulkusten helinän ja lahjojen paketointien
 lisäksi rauhoittuminen ja hiljentyminen.
Eipä sitä uskoisi, että hiljentyä voi raskaammallakin temmolla,
mutta temmosta viis - kyllä näistä lauluista joulun sanoma välittyy.

Sitä mielenrauhaa ovat tuoneet myös marraskuussa tekemäni päätös lähteä Indiedays -portaalista 
sekä niiden ajatusten sisäistäminen, joista kirjoitin postauksessani Hidas bloggaaminen...
En nytkään pyytele enää anteeksi sitä, että bloggausväli on venähtänyt
 - enkä tule pyytelemään anteeksi sitäkään, jos joskus päätänkin postailla
 vaikka muutaman päivän putkeen.
Se, että teen tätä omaan tahtiini ja silloin, kun se hyvältä tuntuu, 
on tuonut rauhan bloggaamiseen.
Ja levollisen olon. 

Valontuojia olitte myös te, jotka niin upeasti kommentoitte tuota postaustani.
Hieman arkailin sen julkaisemista - ja toivoin, että joku muukin olisi ehkä
 innostunut hitaan bloggaamisen julistuksestani.
Yllätyksekseni teitä olikin aikamoinen määrä - ja kukin omalla tavallaan
 - niin kuin tuon manifestin luonteeseen kuuluukin.
Kiitos kommenteista, kiitos kannustuksesta. 
Noihin kommentteihin tulen palaamaan vielä monen monta kertaa.

adventtikynttilä

Kun marraskuu vielä päättyi ensimmäisen adventtipäivän viettoon ja saimme sytyttää sen 
ensimmäisen kynttilän, oli se kuin merkki siitä, että kyllä - valo voittaa pimeyden ja harmauden.

Ja joulukin tulee. Toisilla on jo täysi tohina päällä ja koti koristeltu.
Minun tapani antaa sen tulla on laskeutua siihen hiljalleen.
Muutamat valot on pihalle laitettu ja kyntteliköt ikkunoille.
Joululaulut kaikuvat - milloin hartaina Gregoriaanisten munkkien versioina, milloin raskaammalla temmolla. 

Tulkoon joulu - meille kaikille - vaikka tämän laulun siivittämänä:



Valoisaa joulukuuta ja Adventinaikaa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 



SHARE:
BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig