Onko tyylii vai ei?

Tuota otsikon kysymystä jouduin miettimään, kun pohdiskelin edellisessä postauksessa mainitsemaani blogiyhteistyötarjouksen hyväksymistä - olisin siis saanut kirjoittaa vapaamuotoisesti muodista ja tyylistä - sekä tietysti sisällyttää siihen tekstiin sen yhden mainoslinkin. 

Ihan reilu tarjous, ei siinä mitään. Mutta kun blogini ei ole mikään varsinainen muoti- tai tyyliblogi, vaikka niistä joskus kirjoittelenkin. Ja kun minä itse en juurikaan mikään muodikkuuden tai tyylikkyyden perikuva ole, niin tällä kertaa jätin tuon tarjouksen hyväksymättä. Jos jokin asia ei tunnu itsestä luontevalta tai sitä joutuu ihan liian kauan pähkäilemään, on parempi, kun jättää tekemättä. Joten tällä hetkellä ei tähän blogiin tule mitään mainoslinkkiä - tulevaisuudesta en mene vannomaan.

Minusta olisi ollut aika lailla epärehellistä teitä lukijoita kohtaan, jos olisin kirjoittanut jotain sellaista, mitä en itse edusta. Minä kyllä tykkään muodista; katselen muotilehtiä ja osa blogisuosikeistanikin on muoti- ja tyyliblogeja - minusta on kiva katsella pukeutumisvinkkejä sellaisilta naisilta, jotka ovat sinut itsensä kanssa ja osaavat yhdistellä uusimmat muodin kotkotukset vaivatta tyylikkäiksi kokonaisuuksiksi. Ihailen monien bloggaajien tyyliä ja taitoa - mutta itse en koe tuota taitoa omaavani.

Minun tyyliäni kuvaavat sanat mukavuus ja vaivattomuus - ja se, mitä aamulla ehdin sen liian täyden vaatekaapin kätköistä päälleni löytämään. Minä kun en vieläkään ole oppinut esim. sitä kultaista sääntöä, että laittaisin seuraavan päivän vaatteet valmiiksi jo edellisenä iltana.
Saatikka, että olisin ne ehtinyt silittää. 

Työssäni joudun kyllä pukeutumaan siististi - meillä käy paljon vieraita ja itsekin joudun eri tilaisuuksissa ja palavereissa käymään. Lisäksi työhöni kuuluu aina silloin tällöin erilaisia edustustilaisuuksia - ja aika usein pukukoodi on tumma juhlapuku - myös naisella. Vaatekaapistani löytyy monta mustaa kotelomekkoa, joihin on helppo yhdistellä erilaisia jakkuja ja koruja tilanteesta riippuen. Hyvä pikkumusta on aina hintansa väärti ja näitä ostankin, jos sopiva vastaan tulee - valitettavan usein vain nykymekkojen pituudet ovat minulle liian lyhyitä. Minun alallani vaan ei aikuinen nainen yksinkertaisesti voi minimekkoa päällensä laittaa. Liian moni mekko vaatekaapissani joutuu toimittamaan tunikan virkaa.

Niinä päivinä, kun ei ole pakko pukeutua, lampsin töihin farkuissa ja teeppareissa tai neuleissa, jalassa mukavat kengät. Saatanpa lähteä ilman meikin hiventäkään - saan välillä rauhassa sulkeutua työhuoneeseeni, pistää villasukat jalkaan ja tehdä pois paperihommia. No, työpöydän laatikossa on kyllä varameikkipussi ja hiuspuuteripullo ja vaatekaapissa roikkuu varamekko ja sukkikset, jos kuitenkin tulee yllätyksiä;)

Ja vapaallahan minä sitten olenkin välillä aikamoinen näky. Varsinainen rönttäliisa! Kotona pelästyn joka kerran, kun ovikello soi - virttyneissä leggareissa tai collagehousuissa ei juurikaan halua ovea avata;) Kauppareissuille nyt on sentään pakko ne farkut vetää jalkaansa.

No, onhan sitä vapaallakin silloin tällöin pukeuduttava: on juhlia, konsertteja, teatteria, kyläilyä, taidenäyttelyitä. Mutta silloin voikin jo laittaa päällensä muutakin kuin sen pikkumustan kotelomekon - sillä kun ei oikein mennä rockkonserttiin. Joopa joo - ne mustat farkut sentään menevät silloinkin.

Onko tyylii vai ei? 

Päätelkää itse, jos ladyn käsiveskassa roikkuu tuollainen heijastin;)

Ja taas toivottelen tervetulleiksi uudet lukijat - ja kiitos teille muille, jotka olette näitä jaarituksia jaksaneet lueskella. Yritän jatkossa hieman aktivoitua enemmän noiden Facebook -päivitysten suhteen - ja tuon Instagraminkin. Siis yritän, mutta varmaksi en lupaa;)

Viime viikko oli töissä aika hurja - ja samaa on luvassa seuraavallakin. Flunssa menee ja tulee - ei pysy poissa, vaikka kuinka käsken. Siitä huolimatta - nautitaan ihanista syyssäistä ja muistetaan heijastimet - niiden aika on just nyt.

Upeaa syyskuun loppua kaikille!