Tänäkin pääsiäisenä aurinkomme nousi

On pääsiäispäivän ilta. Hiljaisen pääsiäisen ilta. 

Kukapa meistä olisi vielä viime vuoden lopulla osannut arvata, millainen tästä vuodesta 2020 tulee? Emme mekään, kun jouluna teimme läheistemme kanssa suunnitelmia tälle vuodelle. Oli aikeissa viettää isännän 60-vuotispäiviä huhtikuun alussa ja yhteistä pääsiäistä koko lähisuvun kanssa. 

Vaan toisin kävi. Koko maailmamme muuttui hetkessä yhden viruksen takia. Korona laittoi meidät eristäytymään läheisistämme, ystävistämme ja harrastauksistamme. Osa meistä vetäytyi etätöihin ja osalle työssäkäynti on täynnä varovaisuutta ja pelkoa. Ja liian monelta meni myös työ. 

Elämän täytti pelko ja huoli. Huoli omasta ja läheisten terveydestä ja elämästä, huoli elannosta. Pelko siitä, kuinka moni selviää tämän taudin kourista - ja pelko siitä, millainen maailma meitä odottaa, kun tästä joskus selvitään.

Hiljaista on ollut myös täällä blogissa, sillä nyt ei sanoja ole ollut.

Joillekin meistä pääsiäispyhät ovat monesti olleet  ne kaivatut vapaapäivät arjen keskelle. Toisille ne ovat olleet hyvä tilaisuus järjestää juhla, kutsua vieraita tai kyläillä itse.  Ja toki moni on pääsiäisen pyhinä myös kirkon oven avannut. Vaan näin ei ole tänä pääsiäisenä.

Nyt ei vietetä sukujuhlia eikä tavata ystäviä. Kirkkojen ovet ovat kiinni ja pääsiäisen kirkonmenot vietetään verkon striimien välityksellä.

Pääsiäinen - valon tuoja, kevään tuoja

Joillekin meistä pääsiäispyhät ovat vain ne kaivatut vapaapäivät arjen keskelle. Toisille ne ovat hyvä tilaisuus järjestää juhla, kutsua vieraita tai kyläillä itse. Monen lapsiperheen pääsiäistä vietetään suklaamunien metsästyksen, tipusten, jänöjen ja Kyöpelinvuoren noitien keskellä. Ja toki joku avaa pääsiäisen pyhinä myös kirkon oven.

Kodit on somistettu juhlakuntoon. Ruokalistoja on suunniteltu hartaasti ja herkut hankittu ajoissa. Kukin viettää pääsiäistään juuri niin kuin itselle tai perheelle sopii. Ja niin kuuluukin.

Meidän kodissamme ovat pääsiäisen koristelut vuosi vuodelta vähentyneet. Kun perheessä ei enää pieniä lapsia ole, pysyvät tiput ja jänöt kaapin kätköissä. Esille on nostettu vain tärkeimmät. Kuten lasten aikoinaan maalaamat pääsiäismunat.

Maaliskuu - valoa, aavistus keväästä, sairastelua ja elämyksiäkin

Maaliskuun muistot olivat jo jäädä kirjaamatta, sillä tuntui, että kuukausi vain vilahti ohi pitkällisen flunssan kourissa kärvistellessä. Mutta kun oikein harmaita aivosolujani vaivasin, löytyi tästäkin kuukaudesta niitä muistamisen arvoisia hetkiä ja tapahtumia.

Vaikkapa hetket lounastauoilla ja töiden jälkeen kotiin lähtiessä, kun Aurajoesta olivat jäät sulaneet ja valo häikäisi silmiä ja toi jo aavistuksen keväästä. Vaikka näyttikin jo keväiseltä, oli edelleen kylmä ja talvitakin alla villatakkikin oli tarpeen. Ei haitannut - kevään valo vaan saa hymyn huulille. 

Jo helmikuussa iskenyt flunssa näytti kyntensä ja sen kourissa kuluikin sekä loma että sitä seuraava viikon sairasloma. Ehkä minä vihdoin alan oppia, että flunssa kannattaa hoitaa kunnolla eikä lähteä puolikuntoisena töihin - sen verran tiukkoja sanoja lääkärini minulle lausui, kun minut kotiin passitti vaikka olin vain yskänlääkereseptiä mennyt hakemaan. 

Sama flunssa on vihoitellut kyllä edelleenkin - inhottava tauti, kun välillä tuntuu siltä, että nytpäs minä sen nitistin ja seuraavana päivänä se taas niskuroi. Mutta eiköhän se vielä taltu. Ennemmin tai myöhemmin.

Vaikka oli kylmää, lämmitti aurinko sentään sen verran, että jopa meidän varjoisalla etupihallamme ilahduttivat lumikellot kukinnallaan. Muita kevätkukkia sieltä tuskin nouseekaan, sillä viime vuonna jäivät tältä ladylta mukulat istuttamatta. 

Sairastelun oheen mahtui onneksi muutamia hauskoja ja mukavia tapahtumia. Töissä vietimme päivän Ruissalossa toimintaa ja taloutta suunnitellen ja päivään saimme myös mahdutettua voimauttavaa valokuvausta. Kun sääkin helli auringonpaisteella, voi sanoa, että kerrankin tällaisesta suunnittelupäivästä nautin täysillä. Ja niin tuntuivat nauttivan myös työkaverini. 

Voimauttavaa valokuvausta on työyhteisössämme aiemmin kokeiltu ja jos et ole koskaan sellaiseen päässyt osallistumaan, suosittelen lämpimästi.

Maaliskuulle osui myös mukava ja inspiroiva Aboa Vetus & Ars Novan bloggajien museopäivä. Hyvää ruokaa, kivaa seuraa ja hienoa taidetta sekä historiaa. Kerrassaan elämyksellinen päivä.

Sairastelun takia jäi sosiaalinen elämä työhön liittyviä tapaamisia lukuunottamatta vähäiseksi, sillä jouduin perumaan jo sovittuja menoja ja tapaamisia. Puolikuntoisena en vaan enää jaksanut tehdä töiden jälkeen muuta kuin levätä. Enpä muista, että minulle aiemmin olisi käynyt niin kuin eräänä päivänä, kun töistä kotiin tultuani ja syötyäni olin nukahtanut sohvalle ja heräsin siitä seuraavana aamuna klo 5:50. Katsoin kelloa epäuskoisesti, käänsin kylkeä ja jatkoin uniani siihen saakka, kunnes isäntä tuli herättelemään minut aamukahveille. Hän kertoi, että kun hän illalla oli tullut töistä, olin nukkunut niin sikeästi, ettei hän ollut raskinut herättää minua. Oli vain ottanut villasukat jaloistani ja peitellyt minut. 

Tulipahan nukuttua. Ja tarpeen olivatkin nuo unet, sillä yskän takia yöunet ovat olleet kortilla.

Isäntä yritti toki muutenkin ilahduttaa minua kantamalla jälleen kerran kaupasta herkkuja jos jonkinlaisia. Voi onnetonta, kun hän ei millään meinaa muistaa, että herkut ovat minulta ekopaaston takia nyt kiellettyjä. Joutuu isäntä-parka ihan itse kaikki ne suklaat, lakritsit ja pullat syömään;)

Maaliskuu oli myös tulppaanien aikaa. Niitä ostin itse, niitä kantoi kotiin isäntä ja niitä sain myös lahjaksi. Ylläolevan upean kimpun sain Tuula´s life -blogin Tuulalta bloggaajien museopäivässä. Kiitos, Tuula, synttärimuistamisista. 

Ja niitä tulppaaneja sitten siirreltiin olohuoneen pöydältä työhuoneeseen tai kirjahyllyn päälle turvaan Micu-kisulilta, joka välillä kävi tyttären kanssa minua hoitamassa ja ilahduttamassa. Viherkasvimmehan ovatkin olleet työhuoneessa hoidossa yli vuoden, sillä Micu on sellainen tuholainen, että kukat saisivat kyytiä hetkessä. Oikeastaan vähät kukista, mutta kun Micun tuhoamistapa on syöminen, saattaisi se saada myrkkyjä elimistöönsä. Joten kukat pysyvät piilossa niin kauan, kunnes Micu oppii sen, että kaikkea ei tarvitse maistaa.

Siinäpä se. Maaliskuu 2017. Ja nyt olemme jo siirtyneet kesäaikaan ja huhtikuuhun. Luvassa valoisia, lämpöisiä päiviä, luonnon heräämistä ja uusia alkuja. Ja pääsiäinen ihan tuossa nurkan takana.

Millainen oli sinun maaliskuusi?

Oletko säästynyt flunssalta?

Upeaa huhtikuuta sinulle!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Mitä kuuluu?

Eipä tässä ihmeempiä.

Hitaasti elellään edelleenkin,

Ja vaikka Ekopaastooni tuo elämän vauhdin hiljentäminen sisältyykin, 

en noita paastolupauksia tehdessäni ihan näin hidasta menoa aikonut.

Olen nyt ollut kasvohalvauksen jälkeen jo yli kuukauden töissä ja vaikka muutamia lomapäiviä

olenkin välillä viettänyt, on työnteko rasittanut enemmän kuin oletin.

Kun halvaantuneen kasvonpuoliskon silmä ei edelleenkään toimi kunnolla ja sitä pitää vieläkin

kostutella vähän väliä ja nukkuessa teipata se kiinni, on töiden jälkeen ollut pakko lepuuttaa silmää.

Ei nettisurffailuja eikä blogien lukemista.

Ei kirjoja.

Iltapäivätorkut on otettava heti töiden jälkeen.

Sillä kun öisinkin joudun heräilemään silmää kostuttamaan ja teipit vaihtamaan,

 eivät yöunetkaan kovin kummoisia ole olleet.

Instagramiin olen kuitenkin kuvia lataillut ja Facebook -sivua päivitellyt

- nopeat päivitykset kun eivät silmää niin rasita;)

Halvauksesta kerron sen verran, että hidasta edistymistä on tapahtunut koko ajan.

Ei sellaista, että sitä päivittäin huomaisi, mutta viikoittain kyllä.

Saan jo hieman nostettua kulmakarvaani, nyrpistettyä nenääni eikä suukaan

 enää niin väärällään ole kuin  töihin palatessa.

Sen verran kuitenkin irvistelen, että vielä ei ole sen uuden huulipunan oston aika.

Mutta nyt oikeasti uskon, että sekin aika vielä tulee.

Ei ihan heti, mutta tulee kuitenkin.

Jotain pientä puuhastelua olen yrittänyt iltaisin harrastaa.

Niinkuin kaappien raivausta.

Ja olen ihmetellyt, mitä kaikkea sitä ihminen oikein laatikoihinsa säilöö.

Kuten vaikka ikivanhan kasviston. Vuodelta 1969. 

Yllättävän hyvin oli osa tuolloin kuivaamistani kasveista säilynyt - osa oli toki hapertunutkin.

Olin jo raivausvimmassani heittää tuon roskiin, mutta kun asiaa Instagramissa pähkäiltyäni sain niin

paljon kommentteja, joissa se kehotettiin säilyttämään, tulin sittenkin toisiin ajatuksiin.

Siirsin kasviston kaapista kirjahyllyyn.

Antaa nyt vielä olla.

Melkein yhtä vanha kuin kerääjänsäkin. Vintagea molemmat.

Toinen syy, miksi olen ollut niin väsynyt, on tietenkin se, että sairastellessa kunto ehti romahtaa.

Ja kunnon vahvistaminen ei väsyneenä minulta onnistu.

Etenkään kun ulos ei vielä ole meneminen edes kävelylenkeille.

Silmä ei kestä tuulta ja viimaa.

Ellen sitten hanki niitä vahvuuksilla varustettuja uimalaseja.

No - en ole vielä hankkinut.

Maksavat maltaita - ja luulenpa, että jos sellaisten kanssa tuolla kaduilla liikkuisin, 

kiikutettaisiin minut pikaisesti sinne kuuluisalle Kupittaan sairaalan G-osastolle.

Eikä senkään aika sentään ihan vielä ole.

Vaikka jo vähän höperö olenkin.

Väsymyksestä huolimatta oli töihin lähtö kuitenkin hyvä ratkaisu.

Elämä saa rytmiä ja mieliala pysyy koholla, kun töissä on koko ajan meneillään

myös innostavia ja uusia asioita.

Ja tottakai jo se, että pääsee kunnolla ihmisten ilmoille, piristää mieltä.

Jo pelkät työmatkat ovat ilonaihe.

Turun maisemat.

Tutut maamerkit.

Ja säät.

Auringon lämpö.

Ihana valo.

Eilen tunsin kevään tuoksun.

Tulkoon sitten  vielä niitä luvattuja pakkasiakin tai lunta, ei haittaa

 - kevättä kohti mennään.

Tässä minun kuulumiseni. 

Mitä sinulle kuuluu?

Valoisaa loppuviikkoa sinulle!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Vapun tunnelmat

Kiitos kaikille kauniista ja kannustavista kommenteistanne edelliseen postaukseeni.

Ne ilahduttavat aina - ja tällä kertaa saivat katsomaan omaa peilikuvaa hieman armollisemmin;)

Niinkuin postauksessani jo uumoilinkin, lähdimme eilen Vapun aloitukseen Turun Taidemuseon mäelle.

Paikalla on taas kerran hulvaton määrä valkolakkikansaa

 - tosin minusta hieman vähemmän kuin monena aiempana vuonna. 

Olisikohan huonon sään uhka pelottanut - tai sitten pitkät pyhävapaat 

saivat jo mökkikansan mökeilleen.

Mutta olihan meitä siellä silti ihan riittämiin.

Tuo näky mäeltä on aina yhtä sykähdyttävä.

Näissä maisemissa on Vappu otettu vastaan jo liki 40 kertaa.

Meillä on tuolla mäellä vakiopaikka, mihin joka vuosi taaperramme

 - ja sinne tietävät tulla myös ystävämme ja kaverimme. 

Tällä kertaa heitäkin oli tavallista vähemmän liikkeellä. 

Osa oli lastenlasten hoitajina, osalla krempat painoivat päälle ja jotkut olivat mökkeilemässä.

Ja se pariskunta, joiden kanssa niin monena vuonna olemme vappua juhlineet,

 joutui jäämään kotiin - mies oli viime viikolla polvileikkauksessa.

Näimmehän me sentään muutaman tutun ja kohotimme maljat.

.

Cheers, ystävät! Malja vapulle! Malja opiskelijoille ja työtätekeväisille!

Ja malja keväälle!

Sillä sää suvaitsi helliä meitä - jopa aurinko pilkotteli.

Ei satanut vettä eikä räntää, mitä moni etukäteen pelkäsi.

Mäeltä valuimme muun lakkikansan joukossa vielä Liljan patsaan lakitukseen.

Aurajoen rannoillakaan ei aivan samanlaista valkolakkimerta näkynyt kuin esimerkiksi viime vuonna.

Mutta aurinko paistoi, oli lämmin takki päällä ja iloisia juhlijoita joka puolella.

Mikäs siinä oli pällistellessä;)

Liljan lakituksesta myöhästyimme - jäimme matkan varrella suustamme kiinni erään tutun pariskunnan kanssa

 ja kun patsaalle saavuimme, oli siellä jo laulut laulettu ja Lilja lakitettu.

No - onhan näitä ehditty nähdä. Muutamakin lakitus.

Vielä käväisimme parin pysähdyksen taktiikalla kuohulasillisilla

 ja se viimeinen nautittiin perinteisesti Hamburger Börssissä.

Tämän maljan jälkeen lähdimmekin jo kotiin.

Nakit ja perunasalaatti maistuivat - muuta emme jaksaneet laittaa.

Nukkumaankin pötkähdimme ihan ihmisten aikoihin.

Tänään emme sitten enää lähteneetkään juhlijoiden joukkoon.

Meiltä on isännän kanssa juhlamieli kadoksissa, sillä Viiru on kipeänä.

Huomiseksi on varattu eläinlääkäri ja huoli on suuri.

Viirullahan on kilpirauhassairaus ja lääkitys siihen, mutta nyt on kysymys jostain muusta.

Kerron kyllä täällä sitten, kun tiedämme tarkemmin.

Ja ihan pakko on nyt laittaa tähän lopuksi kuva Viirusta viime Vappupäivänä.

Minun oma vappujuhlijani!

Nimittäin samalla lailla Viiru tuon lakin pöydältä on tänäkin vuonna löytänyt - sen päällä on otettu jo muutamat torkut:)

Miten sinä vietät Vappua?

Onko sinulla jotain vappuperinteitä?

Oikein hauskaa Vapun jatkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta.

Yksi kevätviikko

Jos nuorempana aika tuntui kuluvan hitaasti, niin nykyisin se tuntuu vain vilahtavan ohi.

Ja tämä viikko teki sen vielä tavallistakin vauhdikkaammin. 

En ymmärrä, mihin se katosi.

Mitään en saanut aikaiseksi - eikä mitään ihmeempiä tapahtunut.

Viime lauantaina sain sentään käydyksi viemässä täydennyslastin kirpparille.

Kyllä vain - vuosien tauon jälkeen otin pääsiäisen jälkeen kirpputoripaikan 

ja sain kaapeistani hieman vaatteita ja muutakin tavaraa sinne kärrättyä.

Mutta vain hieman - sitä rompetta kun on tähän huusholliin päässyt kertymään.

Sen olen päättänyt, että mitään en takaisin kotiin enää tuo, vaan myymättä jäävät vien kierrätykseen.

Lauantaina sorruin myös ostamaan kevään ensimmäiset orvokit.

Saatoin olla liian aikaisessa, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Ovat ne sen verran suloisia.

Ja ovat vielä elossa;)

Haaveilin myös sisustusprojekteista.

Ja haaveina ne vielä hetken pysyvätkin, sillä se meidän remonttimme aloitetaan vasta kesällä.

Ei vain aika ja paukut riitä juuri nyt.

Ei minulla eikä isännällä.

Sunnuntai antoikin sitten takapakkia.

Selkä sanoi taas poks-poks.

Kiertoliike pyykkejä pesukoneesta kuivausrumpuun siirtäessä oli sille liikaa.

Iskiashermokipu kyllä tuntuu. Sanonpahan vaan.

En pystynyt istumaan, en kävelemään - enkä kunnolla nukkumaankaan.

Eipä siinä auttanut muu kuin napsia pikku pillereitä ja muita droppeja.

Noilla lihasrelaksanteilla on minuun siitä hauska vaikutus, että toki ne rentouttavat noita lihaksia, 

mutta samalla ne rentouttavat  Ladyn päänkin.

Olen ihan tööt-tööt niitä nappailtuani.

Ja niin olin nytkin - nuppi ihan sekaisin.

Höpsöstä tuli entistäkin höpsömpi; höpöttelin ihan sekavia. Kunnon humala.

Viirukin ihmetteli, mitä minä yksikseni juttelin. Siis normaalia enemmän;)

No, onneksi sentään älysin jäädä pariksi päiväksi kotiin höpisemään 

enkä edes kuvitellut lähteväni töihin itseäni nolaamaan.

Eipä siltä selältä kyllä olisi pystynytkään - oli se särky sitä luokkaa.

Pari päivää meni höpötellessä tai taju kankaalla sängyssä.

Selkä tuettuna ja jalat melkein kohti kattoa.

Sitten helpotti. Tiistai-iltana kipu oli tiessään. 

Tai no ei ihan kokonaan, mutta kyllä minä jo kävelemään pystyin. Ja istumaankin.

Joten keskiviikkona töihin. 

Linjuripysäkillä ovat näkymät tuollaiset kuin tuossa kuvakollaasin alarivillä.

Mikäs siellä seistessä - jos se bussi olisi ajallaan tullut.

Vaan ei tullut ja miltei myöhästyin kokouksesta.

Työpäivä venyikin sitten sellaiseksi, että kotona olin vasta kahdeksan jälkeen illalla

Ja kiireisiä ovat olleet loputkin viikon päivät.

Ja minä töiden jälkeen kanttuvei.

Ja aika sekaisin vieläkin, sillä menin ja ilmoittauduin mukaan ensi lauantain Indiedays -pippaloihin.

Sekä päivätapahtumaan että iltagaalaan.

Joka toinen hetki kaduttaa - ja joka toinen hetki ilahduttaa se, että näen muutamia upeita bloggaajia ihan livenä.

Silti - mitä ihmettä minä siellä oikeiden bloggaajien joukossa teen? Vanha eukkopahanen.

No, sainpahan ainakin taas kehitettyä itselleni asukriisin.

Nimittäin ekopaastoilusta jäi käytäntöön tuo ostokielto. 

Uutta ei osteta ennenkuin vanhaa on saatu kaapeista pois ja kunnolla.

Ja niistä vanhoista kun ei oikein bilevaatetta löydy; eihän minulla ole kuin keikkakuteita ja virkanaisen juhlavaatteita. 

Eivätkä nekään mahdu päälle.

Ja leikattuun jalkaan ei taida mahtua kuin maiharit;)

Jännä nähdä, kuinka eukon käy.

Niin jännä, että ensi lauantaina voi tulla pupu pöksyyn.

Mutta sitä ennen nautin tästä viikonlopusta.

Ja käyn äänestämässä sunnuntaina.

Vieläkään en ole saanut päätettyä ketä äänestän. En edes sitä, mitä puoluetta.

Sen sentään tiedän, mitä puolueita en äänestä.

Koskaan aiemmin ei ole ollut näin vaikea löytää sitä omaa ehdokastaan!

Oletko sinä jo äänestänyt? Oliko helppo löytää  se oma ehdokas?

Suloista kevätviikonloppua sinulle!

Lady of The Messiä voit seurata

Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta

Arki - lankeemuksia ja voittoja - kuvahaaste 2/5

Kiitos kaikista kommenteista ja tsemppauksista edelliseen postaukseeni. Ihania olette. 

Flunssa alkaa jo olla voiton puolella ja töissäkin on tämä viikko ahkeroitu.

Aurinko on hellinyt säteillään ja luonto heräilee vauhdilla talviuniltaan. 

Tuntuu siltä, että itsekin heräilisi. Mieli vaeltelee ties missä. 

Luulisi, että virtaa riittäisi vaikka mihin. Vaikka niihin kaaoksen ja kasojen selvittelyihin.

Vaan kun ei riitä. Tämä lady vain haaveilee ja suunnittelee. 

No, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - ja niitä puoliksi tehtyjä projekteja tässä huushollissa riittää;)

Kerroin taannoin postauksessani Kohtuullisemmin, yksinkertaisemmin, ympäristöä säästäen... aloittavani Ekopaaston. 

Listasin samaisessa postauksessa erilaisia tapoja, millä paastoon osallistun. Ja aika hyvin olen ruodussa pysynytkin.

Monen lupauksen pitäminen on onnistunut.

Mutta kun kerran julkisesti olen kehua retostellut, miten hyviä lupauksia olen tehnyt, on ihan rehellisyyden nimessä kohtuullista sitten tunnustaa, että on niitä repsahduksiakin tullut. 

Eilen viimeksi.

Niin vain sorruin kokouspainotteisen työpäivän jälkeen kaupassa ostamaan Gloria -lehden ja vielä - jotta varmasti saisin katumuksen aihetta - karkkipussin - ja ison sellaisen. 

Näin on heikko ihmisen - tai ainakin ladyn liha. Hyi minua. Häpeän kyllä. 

Mutta en sentään koko tuota karkkipussia kerralla vetänyt. Riittäisi sen lopuista vielä loppuviikon lankeemuksiksikin. 

Jotta tältä välttyisin, lahjoitin loppupussin Isännälle. 

Eipä tarvitse enää haikailla senkään - siis karkkipussin - perään. 

Isännän perään ehkä vähän. Se on se kevät;)

Mutta eihän tämä elämä ole pelkkää lankeemuksen murheessa ja sokerihumalassa rypemistä - sain nimittäin kivaa kirjepostia. 

Olin voittanut Pihin naisen elämää -blogin 3-vuotissynttäriarvonnassa postimerkkejä. Nämä Monikulttuurinen Suomi -merkit ilahduttivatkin kovasti ja niille on todella tarvettakin - tykkään lähetellä kortteja - ja teema on hieno; viittasin siihen hieman postauksessani Voi jospa tietäisivät maailmalla - olen suomalainen, kun linkitin siihen videon Kansalaiset feat. Medborgare - olen suomalainen. Jos ette silloin sitä katselleet ja kuunnelleet, käykääpäs vilkaisemassa. Upea.

Kirjekuoren taakse oli Pihi nainen vielä kirjoittanut toivotuksen "Aurinkoista kevättä". 

Siitä aion nauttia täysillä, imen valon ja lämmön voimaa - ja ehkä saan muutaman projektin valmiiksikin. Kiitos Pihi nainen. 

Pihin naisen elämää -blogissa pihistellään, aikapankkeillaan ja luetaan - ja myös arvostellaan kirjoja. Kannattaa tutustua!

Tämä postaus on osa 2/5 kuvahaastetta,  jonka sain Tässä ja Nyt - Unelmien kera -blogin Katjalta.  Haasteen ideana on postata viitenä päivänä kuva omasta arkielämästä ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja. Kiitokset vielä, Katja, tästä haasteesta.

Tällä kertaa haastan matkanvarrelta -blogin Marrun. Jos Marru ottaa haasteen vastaan, on tiedossa upeita kuvia; Marru on nimittäin yksi blogistanian taitavimmista valokuvaajista. Joten käykääpäs seurailemassa.

Kevään nostatukseen seuraava tuttuakin tutumpi biisi - tällä kertaa ei Tavaramarkkinoiden eikä edes Kotitalouden versiona, vaan 

Elisa Korjus  & Liisa Akimof - Kevät

Aurinkoisia päiviä, mukavaa loppuviikkoa!