Viikon varrelta - töitä, hääpäivän viettoa ja Keskiajan markkinoita

Viime viikolla vaihtui kesäkuu heinäkuuhun ja juhannuskin meni menojaan.

Minun juhannukseni sujui juuri niin kuin olin toivonutkin.

Säät suosivat, saimme vieraiksemme kaikki läheisimmät ja kun 

sunnuntai-iltana istuin terassilla kahvilla, olisin, jos osaisin,

 kehrännyt tyytyväisyydestä niin kuin vain kissat osaavat.

Viikon loma oli ohi ja maanantaina alkoivat jälleen työt.

Suomen Vanhimmassa Virastossakin suurin osa työntekijöistä on jo lomilla

 mutta muutama meistä siellä vielä pari viikkoa pakertaa.

Maailma ei kuitenkaan lomaile - ei ainakaan se paha siinä.

Siitäkin saimme taas viime viikolla maistiaisia - ja niitä on riittänyt nyt loppuviikoksikin.

Kun tuntuu, että joka päivä räjähtelee jossain päin maailmaa ja uhkia on taas Euroopassakin,

olen miettinyt välillä, että turrummeko me vähitellen näihin uutisiin?

Pidämmekö niitä jo itsestään selvinä? Ja jaksammeko surra kaikkien surevien rinnalla?

Liian paljon pahaa - liian paljon surua!

Vaan silti toivon, että emme tottuisi näihin terroritekoihin emmekä sulkisi sydämiämme niiden

ihmisten surulta, jota nämä teot tuottavat.

Sanotaan edes se EI ENÄÄ ja muistetaan kukin omalla tavallamme heitä, 

jotka eivät mitää kohtalolleen voineet ja heitä, jotka jäivät suremaan.

Välillä on aurinko porottanut kuumasti, välillä on taivaskin itkenyt.

Viikon säät ovat vaihdelleet niin kuin Suomen suvessa tapana on.

Turun kesään kuuluvat vuotuiset Keskiajan Markkinat,  jotka järjestettiin nyt jo 20. kertaa.

 Itse poikkesin markkinoilla parilla lounastauolla ja tarkoitus oli vielä nyt

 sunnuntaina sinne mennä kunnolla kiertelemään.

Vaan emme jaksaneet. Laiskottelu veti voiton

 - ja onhan tuolla tullut useampana vuonna jo käytyä.

Hullun paperitkin olemme sieltä jo saaneet, joten eipä pahemmin harmita.

Papereita en tähän hätään teille näytettäväksi löytänyt, mutta tuosta linkistä ne löytyvät;

näyttää joku toinenkin bloggaaja ne hankkineen;)

Heinäkuun alussa vietimme isännän kanssa myös 27. hääpäiväämme. 

Häistämme ja hääpäivien vietosta olen kertonut aikoinaan  postauksissani

 "Loma alkoi vihdoinkin - ja hääpäiväkin meni" ja "Hääpäivä - hopeinen sellainen"

 ja pakko on tunnustaa, että tänä vuonna emme pahemmin hääpäiväämme juhlistaneet,

 sillä viime viikko meni kyllä ihan muissa touhuissa.

Ruusukimpun isäntä sentään oli ostanut - lienee anoppi taas muistuttanut hääpäivästämme

 - ja illalla nautimme kotona kahvit mansikkakääretortun kera.

Ruusukimpusta ei nyt ole kuvaa, sillä laiska lady ei ole jaksanut kameraansa esille ottaa.

Saatte tyytyä tällä kertaa rentun ruusuihin. 

Kertooko se jotain isännästä, sitä en taida paljastaa;)

Jos totta puhutaan, ei meillä tällä hetkellä oikein löydy kuvausrauhaa eikä -paikkaa, 

sillä huushollin on valloittanut tyttären Miku-kissa.

Torstai-iltana nimittäin muutettiin tytär ja kisuli tänne muutamaksi 

kuukaudeksi pakoon tyttären asunnon putkiremonttia.

 Chinchillat muuttivat jo viime sunnuntaina ja koti on hyrskyn myrskyn

myssäköistä ja laatikoista.

Niitä tavaroita olemme nyt viikonlopun täällä tyttären kanssa yrittäneet 

sijoitella  hänen entiseen huoneeseensa.

Mikä ei ihan helppo temppu olekaan, sillä tuon huoneenhan olen itselleni jo

 sisustanut työhuoneeksi ja kummasti ovat kaapit täynnä.

No, sopu sijaa antaa ja emmeköhän me muutaman kuukauden täällä pärjää.

Ainakin Miku-kissa näyttää pärjäävän.

Tekee tuhojaan minkä ehtii ja välillä lepäilee.

En valita. En sitten yhtään.

Nautin täysin siemauksin siitä, että kotona on taas menoa ja vilskettä.

Nyt kutsuu sauna ja valmistautuminen huomiseen työpäivään.

Alkaa viimeinen työviikko ennen 5 viikon lomaa.

Enkä valita siitäkään.

Yhden viikon jaksan vielä hyvin odotella, sillä eikös se niin ole, 

että paras loma on se, joka on edessäpäin?

Suloisia suvipäiviä kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Helmikuu 2016 - elämä voittaa

On helmikuun viimeinen päivä ja aika muistella, miten se sujui.

Vaikka elämää pääosin vielä kasvohalvauksen takia verkkaisemmalla tahdilla elänkin,

on taaksepäin katsoessa kiva kuitenkin huomata, että kaikenlaista helmikuuhun sittenkin mahtui.

Säät vaihtelivat pakkasesta suojakeleihin, tuli lunta ja välillä satoi vettä. 

Aurinkokin näyttäytyi muutaman kerran.

Silti - oli säät mitkä tahansa, ei minulla vielä asiaa ulkoilemaan ollut, sillä halvaantuneen

kasvonpuoliskon silmä ei kestä pakkasta, sadetta eikä viimaa.

Joten lähinnä sisätiloissa luonnon ihmeitä vain ihastelin.

Helmikuun alkupuoliskolla aloitin myös Ekopaaston, jonka lupauksiin sisältyy 

hiljentyminen ja mietiskely - niille on ollut kerrankin aikaa, sillä tuo silmä ei  edelleenkään

 kestä nettisurffailuja  eikä pahemmin kirjoitteluakaan. 

Joten hiljaista on myös täällä blogissa ja blogistaniassa ollut.

Ekopaasto on sujunut hyvin, vaikka pakko on myöntää. että tiukkaa on tehnyt makean välttely

ja melkoisen uusavuttomaksikin olen itseni välillä tuntenut, kun olen yrittänyt loihtia syötävää,

johon ei lihaa tarvita. Siis sellaista ruokaa, joka kelpaisi myös meidän isännälle;)

Paastohan jatkuu vielä pääsiäiseen saakka ja kerron kyllä sitten tarkemmin, miten on lupaukset pidetty;)

Helmikuussa lähdin myös ihmisten ilmoille, kun pääsin mukaan Rakenna & Sisusta -messuille haistelemaan

sisustuksen uusia tuulia ja kattaustrendejä sekä oppimaan sisustuskuvan stailausta.

Tuona messupäivänä oli myös syntymäpäiväni.

Ensi vuonna tähän aikaan, jos Luoja elinpäiviä suo ja jos blogini vielä on pystyssä, ei tuo esittelytekstini

enää olekaan muotoa "50+ virkanainen..." - vaan siihen on keksittävä jotain muuta.

Syntymäpäiviäni emme tänä vuonna suuremmin juhlineet mutta pienesti kuitenkin.

Aina kun on pieninkin aihe juhlaan, on syytä se skumppapullo avata

- ja näillä ikävuosilla etenkin!

Ikävuosia kertyy - ja vaikka tämä viimeinen vuosi on tuonut mukanaan monia vastoinkäymisiä,

luopumisia ja vaivoja,  olen edelleenkin niiden sanojen takana, 

joita kirjasin viime vuonna syntymäpäiväni jälkeen postauksessani "Työpaikan vanhin nainen". 

Suu ei taivu hymyyn kasvohalvauksen takia, mutta First Lady on aina First Lady;)

Ei tämä halvaus minua lannista - eikä pysäytä elämää.

Syntymäpäivän iltana oli helppo kirjata tämän vuoden  kiitosvihkooni monta kiitoksen aihetta.

Kuun puolessa välissä aloitin myös työt pitkän sairasloman jälkeen.

Halusin jo töihin ja koska suurin osa työkavereistanikin oli minut nähnyt silloin, kun halvaus

oli pahimmillaan, ei ollut kynnystä näyttää irvistelevää naamaani heille.

Sillä irvistyshän minun hymyni vielä on - mutta huomattavasti lievempi irvistys kuin vielä tammikuussa;)

Hieman jännitin sitä, miten silmä kestää työnteon - tietokoneruutu ja kirjoitettu

 teksti kun kuitenkin ovat työhöni kuuluvia pakkoja.

Ja onhan se kestänyt - jotenkin.

 Kyllä silmää on särkenyt, se vuotaa ja välillä kaikki teksti näkyy kahtena, kun silmä rasittuu.

Mutta onneksi pystyn aika hyvin pitämään taukoja - ja onneksi on ollut myös kokouksia

 ja kehittämispäiviä, jolloin tietokoneruutua ei ole tarvinnut tuijottaa.

Ja kun pystyn vielä pääsiäiseen saakka rästilomillani lyhentämään joitakin työviikkojani,

 niin uskoisin työteonkin tästä tehostuvan.

Sillä uskon myös tämän silmäni tästä vielä vetreytyvän.

Nimittäin saan sen jo kiinni - se ei vielä itsestään räpsy ja öisin joudun sen peittämään, 

mutta kiinni se menee jo ilman, että sitä sormin pitäisi pakottaa.

Kuun alussa olin myös yhden päivän hoitamassa tuota yläkuvan pientä kissanpoikasta.

Tyttäreni sai vihdoin kisulinsa viime kuun lopussa ja tämä pieni karvapehko on jo ehtinyt olla

ensimmäisessä leikkauksessaankin.

Sisupussilta oli osa suolesta vetäytynyt sisäänpäin ja sen suoristaminen vaati leikkauksen.

Ja minä olin sitten yhden päivän hoitamassa häntä tyttären ollessa töissä.

Eipä olisi huomannut menosta, että leikkauksesta oli vain pari päivää - vauhtia piisasi ihan riittämiin

 ja pari kertaa kisuli onnistui luikertelemaan irti kaulassaan olevasta suojatötteröstäkin.

Sen verran vilkas on tämä veijari, että tytär joutui vaihtamaan tötterön suojapukuun;)

No, nyt on jo tikitkin poistettu ja haava parantunut hyvin.  

Rokotuskin on saatu, joten saimme tämän vaihtiveikon jo ensimmäiselle vierailulle myös tänne kotiimmekin.

.

Viime viikonlopun tytär ja Miku-kissa (Mikaela on virallinen nimi, mutta Mikuksi sitä kutsutaan) olivat ilonamme.

Etukäteen siivosimme isännän kanssa kaikki kodin kukat yhteen huoneeseen piiloon ja yritimme muistella, 

mitä kaikkea pitää piilotella ja siirtää kaappeihin ja laatikoihin.

Ja voi sitä menoa ja melskettä, mitä yksi pikku kisuli pystyy aikaansaamaan!

Huushollia mentiin ristiin rastiin ja portaita ravattiin ylös ja alas.

Välillä nukahdettiin ja kerättiin voimia.

Itse kukin;)

Eilen illalla, kun tytär ja kisuli lähtivät omaan kotiinsa, totesimme isännän kanssa, että pulassa olemme ensi kesänä,

kun tytär, kisu ja chinchillat muuttavat meille muutamaksi kuukaudeksi tyttären asunnon putkiremonttia pakoon.

Pulassa olemme viimeistään silloin, kun he muuttavat täältä sitten takaisin omaan kotiinsa.

Kun nyt jo jäi ikätä tuota karvapehkoa, niin miten sekaisin mahdamme ensi kesän jälkeen ollakaan;)

No - siihen on vielä aikaa ja sitä ennen ehdimme olla Mikun hoitajina vielä moneen kertaan.

Ja rakastua aina vain enemmän.

Sillä vaikka kuinka päätin, että en anna itseni mennä sekaisin, 

niin kyllä sen päätöksen olen saanut heittää jo nyt romukoppaan.

Olen ihan totaalisen in-love:)

Ja jos vanha höperö lady voi sanoa, että rakastui helmikuussa, 

niin eikös se silloin ollut jo aikamoinen kuukausi!

Kiitos helmikuu - hyvä ja antoisa olit!

Millainen oli sinun helmikuusi?

Piditkö hiihtolomaa?

Hyvää helmikuun viimeistä päivää kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Hyvää matkaa, Viiru - R.I.P. 12.10.15

Enpä eilen töistä kotiin tullessa olisi uskonut, että nyt tämän postauksen joudun kirjoittamaan.

Te kaikki blogiani pitempään seuranneet olette myös saaneet nähdä ja lukea vilauksia Viiru-kissamme vaiheista.

Ja moni teistä on aika ajoin Viirun kuulumisia kysellyt.

Siitä, mitä Viiru minulle ja perheellemme on merkinnyt, olen kirjoittanut esim. tässä postauksessani

ja Viirun sairastumisesta viime keväänä kerroin täällä.

Tämä on viimeinen postaus, jossa Viiru enää mukana on.

Ja tässä viimeinen kuva Viirusta, jonka blogissani näytän.

Sillä eilen illalla Viirun tila yhtäkkiä romahti ja veimme hänet kymmenen maissa eläinlääkärille,

joka totesi, että mitään ei voida enää tehdä ja että pahempaa olisi tulossa, 

jos Viirun vielä kotiin toisimme.

Viirun näkö oli viimeisen parin kuukauden aikana heikentynyt todella paljon, mutta vielä eilen,

kun tulin kotiin töistä, hän tuli minua vastaan ja aloitti normaalin komentelunsa.

Otimme yhdessä myös pienet torkut ja kun isäntä tuli töistä, komensi Viiru hänet vielä ulos.

Tuolla takapihamme alapuolella olevalla pellolla isäntä ja Viiru vielä yhdessä kävivät tarkistamassa tutut paikat.

Pellolta Viiru tuli sisään ja nukahti. Nukkumasta hänet nostin illalla syliini ja annoin iltalääkkeet.

Ja Viiru livahti saman tien lattialle - niinkuin aina ennenkin lääkkeiden annon jälkeen sille tuli kiire.

Mutta jotain oli muuttunut muutamassa tunnissa - Viiru käveli päin seiniä, pöydänjalkoja ja ovia.

Se oli selvästi itsekin hätääntynyt.

Hetken katselimme sen touhuja isännän kanssa ja soitimme eläinlääkäripäivystykseen

 - Viirun omalle eläinlääkäriasemalle, josta kehotettiin tulemaan heti tarkistukselle.

Pääsimme saman tien sisälle ja tarkistuksen jälkeen tuli sitten tuomio.

Viirun sydän ja muut vaivat olivat tehneet tehtävänsä ja Viiru oli täyssokea. Sydän löi miten sattui.

Ja seuraava vaihe olisi ilmeisesti ollut halvaantuminen - joka paitsi on kissalle ikävä niin erittäin kivulloinen.

Lisäksi Viirua ei olisi enää voinut jättää ollenkaan yksin - se olisi voinut sokeana liikkuessaan satuttaa itsensä.

Ja mitään ei ollut tehtävissä - Viiru kärsi jo nyt.

Saimme vielä viettää hetken Viirun kanssa.

Sen jälkeen Viiru sai rauhoittavan piikin sylissäni ja hetken päästä lopetuspiikin.

Lähtö oli rauhallinen.

Viiru metsästelee nyt siellä, missä sairauksia ja kipuja ei enää ole.

Ikävä on iso - ja tulee kestämään pitkään ennenkuin Viirun kuvia pystyn itkemättä katsomaan.

Ja jo nyt tiedän, että kun huomenna tulen töistä, tulee itku jo ovella, kun Viiru ei enää olekaan vastassa.

Kirjoitan tätä postausta yöllä, sillä uni ei nyt silmään tule.

Eikä näytä tulevan isännällekään.

Eikä tyttärelleni ja pojallenikaan, jotka omilla tahoillaan valvovat ja surevat.

Mutta tiedämme myös sen, että Viirulla on nyt kaikki hyvin.

Ja tiedämme senkin, että tulee vielä aika, kun voimme jo hymyillä ja muistella Viirun touhuille ja toilauksille.

Sitten joskus.

Hyvää matkaa, Viiru, huru-ukkoni!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

  Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Suosikkini -haaste, loppuosa

On tullut aika jatkaa loppuun haaste, jonka alkuosan sain viimein aloitettua Suosikkini -postauksessa.

Eihän se alkuosa ollutkaan kuin melkein vuoden luonnoksissa, 

joten minun aikatauluuni nähden tämä postaus tulee vallan vikkelästi;)

Tämän päivityksen lopussa kerron vielä Vapun tunnelmia -postauksessa lupaamani Viiru-kissan 

kuulumiset teille, joita Viirun tila huolestuttaa.

Itse haasteessahan tulee kertoa erilaisia suosikkejaan tai lempiasioitaan. 

Kaikkiaan 32 suosikkia olisi listattava. 

Aiemmassa postauksessahan onnistuin luetteloimaan vain hieman yli puolet 
- nyt yritän saada tehtyä tämän haasteen ihan sinne loppuun saakka.

Tässäpä nämä:

18. Lempihammastahna
Oral-B 3D White Brilliance - sain joskus hammaslääkäriltä näyteputkilon ja ihastuin.
Tätä en ihan heti vaihda.

19. Lempiluonteenpiirre
Tämäpä ei olekaan helppo! 
Tähänhän voi vastata useammalla tavalla: kertoa, mitä arvostaa muissa 
tai sitten yrittää keksiä itsestään jonkin hyvän piirteen.
Jotta tästä sepustuksesta ei taas ihan kilometrin mittainen tulisi, kerron vain itsestäni.
Näitäkin piirteitä tulee nimittäin enemmän kuin se yksi.

Ensimmäiseksi: lojaalius - niin aviopuolisolle, lapsille, ystäville kuin työnantajallekin.
Ja asioille, joihin olen sitoutunut tai jotka koen tärkeiksi.

Toiseksi: huumorintaju - ilman sitä ei tästä elämästä selviä selvin päin.
Pitää osata nauraa niin itselleen kuin koko maailmalle.
Välillä äänekkäästikin.
Mutta muiden kustannuksella ei naureta - toista ihmistä ei nolata edes leikillään.

20. Lempikulkuväline
Linjuriauto. Sillä pääsee - ei tarvitse kuin kyytiin nousta, istahtaa ja antaa kuskin kuljettaa.
Eikä tarvitse jarrua polkea niin kuin oman auton apukuskina.
Minähän en itse aja.

21. Lempisuklaapatukka
Pätkis - eikun Tupla - eikun Pätkis.
Molempi parempi;)

22. Lempihömppäsarja
Sydämen asialla. 
Voisin katsoa jaksot vaikka kuinka monta kertaa ja tarkoitus on tyttären kanssa tästäkin
sarjasta maratoonikatsastukset järjestää.
Meillä on ollut  tapana katsoa yhdessä jokin sarja maratoonina alusta loppuun ja tätä tapaa olemme
jatkaneet myös sen jälkeen, kun hän muutti pois kotoa.
Olemme katsoneet mm. Pokka pitää-, House-, Maanalainen armeija iskee jälleen- ja Bones-sarjat.
Bones tosin jatkuu vielä, mutta me odotamme aina tuotantokauden ja katsomme vasta sitten sen yhteen pötköön.
Löhötään sohvalla, mutustellaan jotain hyvää ja valvotaan vaikka koko yö;)
Joitakin sarjoja, mm. Pokka pitää, on ollut myös poika mukana katsomassa.

23. Lempikuvioni
Raidat ja ruudut. Tykkään molemmista ja niitä vaatteistani kiitettävästi löytyykin.
Pilkut ja pyöreät muodot eivät ole minun kuvioitani - sitä pyöreyttä on ihan tarpeeksi itse Ladyssä;)

24. Lempihedelmäni
Omena - varsinkin kotimainen omena.
Syksyn raikkaat suomalaiset omenat - niitä voisin rouskutella vaikka kuinka paljon - jos vatsa kestäisi.

25. Lempipuuhasteluni
Lukeminen. On aina ollut. 
Olen pienestä pitäen lukenut paljon - äitini väitti aikoinaan, että huono näköni johtuu siitä, 
että luin pienenä sängyssä taskulampun valossa peiton alla. Salaa.
Kirjoja on lainattu ja niitä on ostettu. 
Ja ostetaan edelleenkin, vaikka isäntä ilmoitti edellisen muuton yhteydessä, että kirjoja 
ei sitten seuraavassa muutossa tarvitse ihan yhtä paljon olla. 
Niitä kirjalaatikoita kun oli yksi makuuhuone täynnä.
En ihan ole isännän toivetta pystynyt noudattamaan.
Muutama kirja lisää on tässä kodissa asuessa 10 vuodessa ilmaantunut;)

26. Lempivuodenaikani
Syksy. Syksyn värit. Säät, jolloin on helppo hengittää. Kuulaus. Tuuli.
Sadonkorjuun aika. Tummat illat ja tähtitaivas.
Luopumisen aika.
Surumielisyys ja haikeus.

27. Lempikoruni
Korut, jotka olen saanut rakkauden osoituksena.
Kihla- ja vihkisormukset. Helmikorvakorut, jotka sain huomenlahjaksi isännältä.
Rannerengas, jonka sain tyttären synnyttyä.
Timanttisormus, jonka sain pojan synnyttyä.
Ja se timanttisormus, jonka isäntä osti Prahasta 20-vuotishäämatkalla.
Vähän häntä tosin piti ennen tämän sormuksen ostoa johdatella
 - korukauppaan mentiin muutaman kapakan kautta;)

28. Lempityylini
Simple is best. Yksinkertainen - joskus jopa askeettinen. 
Klassinen ja ajaton. Ja tylsä.
Olen huono koristautumaan, mutta yritän opetella.
Ja jos ei ole pakko laittautua, on tyyli rönttäliisa.
Kotona useimmiten rönttäilen - ja valitettavasti aika usein ihmisten ilmoillakin.

29. Lempijuustoni
Pidän melkein kaikista juustoista ja juustotarjotin kuuluu usein esim. noihin meidän TV-sarjojen maratooni-iltoihimme.
Joukossa mietoja ja vahvoja juustoja. Ja homejuustoja.
Yksi intohimon kohde minulla juustoissa on, nimittäin Koskenlaskija.
Vaikka se ei vatsalleni sovi ollenkaan, sorrun välillä ostamaan paketin ja voi että se maistuu
hyvälltä kunnon ruisleivän kanssa.

30. Lempieläimeni
Eipä kai ketään blogiani lukevaa ihmetytä, että lempieläin on kissa.
Mutta näin ei ole ollut aina. Ennen Viiru-kissaamme oli lempieläimeni koira.
Mutta niin vain tuli Viiru ja valloitti tämän Ladyn sydämen ja sylin.
  

31. Lempilihakseni
Aioin ensin sanoa, että takapuolilihakset, mutta enpä sanokaan.
Sanon poskilihakset.
Ne joilla nauretaan. Ja joilla puhutaan.
Ja molempia paljon;)

32. Lempimusiikkini
Tämäkään ei blogiani seuranneita yllätä: rock- ja hevimusiikki.
Kuuntelen kotona, kuuntelen lenkeillä ja käyn keikoilla ja konserteissa.
Joskus ulkomaita myöten.

 Keikoilla  tulen käymään  varmaan vielä rollaattorinkin kanssa, jos Luoja elinpäiviä sinne asti suo.

Eikä mikään ole parempaa siivousmusiikkia kuin kunnon jytinä!
Nupit kaakkoon ja johan saa luuta kyytiä!

Tähän haasteeseen en tällä kertaa haasta ketään vaan sen voi tästä napata kuka vain halutessaan.
Olkaapa hyvät!

Ja vielä ne Viirun kuulumiset:



Viirullahan on kilpirauhassairaus ja siihen on elinikäinen lääkitys. 
Arvoja tarkkaillaan säännöllisesti verikokein ja niiden mukaan lääkitystä aina säädellään.
Lisäksi Viiru on munuaisruokavaliolla - arvot ovat olleet hieman kohollaan, 
mikä 15-vuotiaalla kissalla ei mitenkään harvinaista ole.

Viime viikolla huomasimme, että Viiru ei voi hyvin - se yski ja kakoi ja 
karvaa lähti normaalia kevätkarvanlähtöä enemmän - sitä irtosi tukuittain. 
Ja Viiru sai eräänä iltana jonkinlaisen kohtauksen: se huusi keittiön pöydällä useaan kertaan. 
Luulin ensin, että se vain komentaa minua ja menin katsomaan, mutta ei, nyt oli kyse jostain muusta. 
Huuto jatkui, kissa seisoi täristen pöydällä ja tuijotti minua.
Näytti kuin siltä olisivat takajalat pettäneet alta.

Saimme heti vapun jälkeiseksi lauantaiksi ajan lääkärille ja kokeita otettiin aikamoinen määrä.
Viiru oli myös osan aikaa tiputuksessa.
Kävi ilmi, että lääkeannos oli ollut liian iso - kilpirauhasarvot olivat jo liian alhaiset.
Munuaisarvot olivat kuitenkin paremmat kuin aikoihin.
Tästäpä olisikin selvitty lääkeannosta muuttamalla ellei lääkäri olisi havainnut Viirun sydänäänissä jotain häiriötä.
Niinpä sitten sovittiin lisätutkimuksista kardiologille.
Saimme ajan jo viime maanantaiksi ja sydänlääkäri tutki Viirun - otettiin sydänkäyrät, ultra ja röntgenit.
Ja saatiin lisää lääkkeitä - hurja määrä.
Jouduin ostamaan lääkeannostelijankin, jotta muistaisin kaikki myrkyt ajallaan antaa.

Kuukauden päästä on kontrolli ja ehkä vielä yksi uusi koe - 24 tunnin seuranta.

Uusia lääkkeitä on nyt sitten syöty muutama päivä ja Viiru on jo aika pirteä.
Huutokohtauksia ei ole enää tullut, mutta niitä yskäkohtauksia vielä muutama.
Koko meidän perheemme on ollut hurjan huolissaan.
Ja onhan tämä lysti maksanutkin ihan muhkeita summia.
Seuraavan tutkimuksen jälkeen ylittyy tonni.
Eipä tarvitse tämän Ladyn merkkilaukuista haaveilla.
Mutta mukisematta maksan.

Nyt olen viimeistään joutunut myöntämään itselleni sen, että Viirulla on jo ikää 
ja että joudun hänestä lähivuosina luopumaan.
Mutta en ihan vielä!

Kivaa lauantaita kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Elämäni aakkoset - viimeinen osa:)

Kuten aiemmin postauksessani Elämäni aakkoset, osa 4, lupailin, säästin kirjaimen V viimeiseksi ja tein siitä oman postauksensa. 

Nämä minun aakkosenihan ovat rönsyilleet ja olen höpötellyt täällä vaikka mitä neljän osan verran. 

Ja höpötellä aion tässä viimeisessäkin osassa.

Sillä tämä osa on omistettu V:lle. Viirulle.

Kun olen kertonut aiemmin postaussarjassa aakkosen L kohdalla lapsistani, P:n kohdalla perheestä ja S:n kohdalla isännästä, puuttuu sarjasta perheemme ilopilleri ja huushollin naruja tassuillaan vetelevä Viiru.

Meillehän ei alun alkaen edes pitänyt tulla kissaa. Haaveilin aina koirasta.

Mutta anopillani oli 2 kissaa, jotka olivat tyttärelleni rakkaita.

Joskus hölmöyksissäni sitten lupasin tyttärelle, 

että kun joskus muutamme edellisestä kerrostalokodistamme  uuteen kotiin, saa hän kissan.

Ja unohdin lupauksen saman tien.

Mutta tytär ei.

Kun hän kuuli, että olemme muuttamassa, alkoi kysely ja arvuuttelu tulevasta kissasta: mistä, minkä värinen, tyttö vai poika...

Ja minä ajattelin, että nyt taidan olla pulassa.

Sillä lupaukset - etenkin lapselle annetut lupaukset - tulee pitää.

Kun olimme tähän kotiin 14 vuotta sitten heinäkuun alussa muuttaneet, kerroinkin hänelle, että kissa tulee, ennenkuin koulu elokuussa alkaa. 

Ja niin sitten haimme Viirun koulunalkua edeltävänä päivänä Piikkiöstä.

Siellä odotti 2 pientä kissanpoikasta perheessä, jossa jo ennestään oli 2 isoa kissaa ja 2 isoa koiraa. Ja lapsia ja pieni vauva.

Olimme sopineet, että kotiin tuodaan narttukissa. 

Ja niinpä sitten päädyimme vauvanvaunuihin piiloon menneeseen pieneen ja laihaan pikkuotukseen. 

Nimeksi se sai Viivi.

Kunnes anoppi 2 viikon kuluttua tajusi, että ei tämä taidakaan olla tyttökissa.

Nimi vaihtui Viiruksi.

Ja niitä nimiä on piisannut.

Viiru Hyrinä Luntti Tugan, viralliset tyttären antamat nimet.

Vilpertti, Huru-ukko, Viirukka, Äidin oma kultapoika, Äidin kaveri. Ja monta muuta.

Viiru kasvoi ja varttui. Ja varttuessaan se antoi jokaiselle perheemme jäsenelle omat tehtävät.

Minä olen se, jolta Viiru pyytää - ja tarvittaessa vaatii - ruokaa. 

Jos ei komento tehoa, tehoaa katse taatusti. 

Se tulee ja istahtaa eteeni ja tuijottaa niin kauan, että varmasti palveluskunta tottelee.

Minä olen myös se, jonka kanssa Viiru ottaa iltapäivänokoset. 

Ei tarvitse kuin kysyä: Missä äidin kaveri on? 

Samantien ollaan menossa alakertaan. 

Aiemmin Viiru nukkui aina puskemisen ja pusuttelun jälkeen isännän puolella yhtä pitkään kuin minäkin; 

nykyisin se käy vain nukuttamassa minut ja lähtee sitten omille teilleen.

Isäntä on se, joka on kelpuutettu ulkoiluttajaksi. 

Kun Viiru oli pienempi, kulki hän valjaissa isännän mukana tuolla takapihan takana olevalla pellolla, 

mutta nykyisin kuljetaan ilman valjaita. 

Vain kerran on Viiru karannut ja silloinkin pihapuuhun liian korkealle. 

Sieltä sitten koko perhe sitä maanittelimme alas - ei auttanut kuin isännän ketteränä poikana kiivetä hakemaan.

Poika on se, jota Viiru piti pojan pienenä ollessa leikkikalunaan. 

Milloin oli kiinni pojan housun lahkeessa tai persuksissa - ja poika pisteli karkuun. 

Kun poika kasvoi, tuli hänestä se, jota Viiru hellii. 

Pojan sylissä alkaa sellainen puskeminen ja hyrinä, että kuulostaa siltä kuin koko kissa halkeaisi. 

Vieläkin, kun poika tulee kotiin, alkaa heti sama touhu.

Ja tytär on sitten se, joka saa tehdä Viirulle, mitä huvittaa. 

Hän on ainoa, jonka sylissä Viiru viihtyy vaikka miten pitkään. 

Muiden sylissä se vain käväisee. 

Mutta tytär saa palluttaa ja jopa harjata Viirua. 

Ja kissa senkun retkottaa tyytyväisenä, pistää silmät viirulleen ja hyrisee.

Viirusta taiteilijatytär myös sai taiteilijatoverin. 

Tuolta vanhasta postauksesta voi käydä vilkaisemassa Viirun taidetta. 

Hyvin on lasikuitutapetit kuvioitu;)

Viiru on luonteeltaan seurallinen. 

Kun meille tulee vieraita, on Viiru heitä ensimmäiseksi vastaanottamassa. 

Ja isäntä on Viirua ulkoiluttaessaan tutustunut koko lähiseudun mummokuntaan - Viiru kun juoksee heti vieraiden ihmisten, varsinkin mummojen, luokse, kun heitä ulkona näkee. 

Ei sen puoleen, yrittäisi se tehdä tuttavuutta kaikkien muidenkin elävien olentojen, niin kuin nyt suurten koirien kanssa, mutta onneksi on isäntä vielä ollut valppaana.

Viiru on myös suuri metsästäjä. 

Kun se ei vapaasti saa ulkona metsästää - paitsi joskus takapihalla on yrittänyt hätyytellä linnunpoikasia - niin sitten metsästetään kotona ulkoa sisälle päässeitä yöperhosia. 

Ja jos se yöperhonen sattuu olemaan katossa ja tarvitaan apua sen sieltä alas saamiseksi, 

herätetään sitten koko muu porukka auttamaan. 

On eräänkin kerran herätty - meteli on aikamoinen, kun ensin kirjahyllyn päältä tipahtelee tavaraa, pöytäliinat ovat rytyssä pöydillä ja kattilankannet lennelleet lieden viereltä. 

Ja lopulta on pakko käyttää komentoääntä. 

Kyllä tulee palveluskunta ja äkkiä.

Paitsi että Viiru on taiteillut seinäpintoja, on se tuhonnut pari sohvaa ja kolmas on hyvää vauhtia menossa. 

Samoin nojatuoli, jonka ostin itselleni lukutuoliksi - ensin Viiru omi sen, nyt se on taiteillut tuolin selkänojaa jo ihan kunnolla. 

On matkan varrella tiputettu muutama maljakko, Oiva Toikan Fasaani ja mitä nyt muuta pientä.

Mutta ei haittaa! 

Sen minkä Viiru on tuhonnut, on tämä höppänä Lady moninkertaisesti säästänyt terapiamaksuissa.

Viiru on minun oma stressitohtorini, oma Dr. Philini, jota silitellessä unohtuvat monet maailman ja omankin elämän pikku murheet. 

Ja nyt, kun olen täällä kotona tämän leikatun jalkani kanssa nalkissa parisen kuukautta, 

on minulla sentään juttukaveri - ja maailman paras hoitaja.

 Isäntä kun tekee pitkää päivää ja lapset asuvat omillaan, on Viirusta minulle seuraa. 

Viiru nimittäin juttelee - tuolta se keittiön ikkunalaudalta kertoo:  Nyt olisi mukavannäköisiä oravia tuossa pihakoivussa ja noille linnuille tulisi kyllä lähtö, jos minä tuonne pihalle pääsisin. 

Ja vaikka Viiru onkin hyvä keskustelija, niin vielä parempi se on kuuntelijana.

Ja sellaista tällainen höperö Lady aina välillä - no itseasiassa aika useinkin - tarvitsee.

Näitä aakkosia on ollut kiva tehdä - ottakaapa koppi ja tehkää perässä. Eikä ole pakko tehdä ihan yhtä pitkällä kaavalla kuin minä;)

Kiitos kaikille hurjan paljon tsemppauksista edelliseen postaukseeni, samoin Instagramissa ja Facebookissa. 

Kaikki ilahduttivat kovin.

Ja todellakin, täällä kotona olen ja opettelen seuraavat 6 viikkoa kävelemään reseptiokengän ja 4 jalan kanssa.  

Saas nähdä kuinka eukon käy;)

Oikein hyvää uutta viikkoa ja marraskuuta kaikille!

Lady of The Messiä voi seurata myös Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta.