lauantai 21. marraskuuta 2015

Vain valkeata joulua - vai sittenkinkö kultaa ja hopeaa?

Olin toissa viikolla åblogilaisten ja aikamoisen kutsuvierasjoukon kanssa tutustumassa Loviisan Aitan jouluun.

loviisan aitan joulutunnelmia

Hieman häpeillen on tunnustettava, että itse en tässä Ruskolla sijaitsevassa kaupassa aiemmin ollut käynyt
 ja pidinkin sitä lähinnä sisustustavarakauppana.
Vaan sainkin yllättyä, sillä Loviisan Aitasta löytyy paljon muutakin - vaatteita, koruja, astioita, herkkuja ja lahjatavaroita. 
Kuvailisinkin sitä enemmäkin lifestylemyymäläksi, jossa on tarjolla laadukkaita ja korkeatasoisia tuotteita, 
tunnettuja brändejä ja kauppias Helena Ahon pettämätöntä tyylitajua. 
Eikä kauppa ole vain yhdessä rakennuksessa vaan peräti kolmessa, joista yksi on outletmyymälä.
Päämyymälässä on myös kahvila ja lisäksi kaupan palveluihin kuuluvat ompelimo ja sisustussuunnittelu.
 Loviisan Aitalla on nykyisin myös verkkokauppa.

Vanhaan navettaan perustetusta myymälästä on Helena Ahon käsissä kasvanut Ruskolle hieno vetonaula,
 jonne osataan suunnistaa kauempaakin hakemaan paitsi hienoja tuotteita myös elämyksiä.

Myymälään on avattu hiljattain Balmuirin shop-in-shop ja paikalle oli saapunut  yrityksen perustajista toinen, Juha Jaara.

balmuirin vaaleanruskea villashaali ja ruskea lierihattu

Saimme kuulla liikuttavan tarinan siitä, miten hän vaimonsa Heidi Jaaran kanssa aikoinaan päätyi perustamaan Balmuirin, 
miten yritys on kasvanut ja miten he yhdessä ovat toteuttaneet unelmansa suomalaisesta luksusbrändistä.

balmuirin beige villahuivi

Balmuirhan tunnetaan korkealaatuisista vaatteistaan, asusteistaan ja sisustustuotteistaan, 
jotka valmistetaan pienissä tuotantoerissä huippumateriaaleista kuten hienoimmista pellavista, cashmirista, 
kidmohairista, alpakasta ja vesipuhvelinnahasta.

balmuirin kidmohairhuivit

Nuokin kidmohairiset huivit olivat ihanan pehmeitä ja värisävyt hivelivät silmää.

balmuirin harmaanruskeat pyyhkeet ja kynttilä

Tämä perheyritys on kasvanut koko ajan ja suuri osa sen tuotteista meneekin vientiin.
Hieno suomalainen brändi!

Loviisan Aittaan Balmuir sopiikin hyvin muiden laatubrändien joukkoon - niinkuin sopivat nuo
kynttilätkin tähän syksyn tummuuteen ja joulunalusaikaan.
Tuollaisen kynttilän saimme myös kotiin tuomisiksi.

Joulunaikaa ja jouluntuntua oli kauppaan tuotukin runsain mitoin.

Loviisan Aitan joulu on valkoinen.

valkoinen koristepingviini joulupöydässä


valkoinen lintujoulukoriste

Ripauksella rustiikkia ruskeaa.

On kultaa ja hopeaa.

lasipalloja, lasinauhaa, joulukoristeita


valkoisia, kullanvärisiä ja hopeanvärisiä joulupalloja

Kimallusta ja kristallin hohdetta.

kristallikruunu ja valkoisia joulupalloja

Lumen huurretta ja lasia, käpyjä ja kauniita asetelmia.

ruskea kynttilä ja käpyjä lasimaljassa

Upeita joulukattauksia.

joulukattaus loviisan aitassa

Löytyypä sieltä ripaus sitä joulunpunaistakin.

joulumuori sohvannurkalla

Tuohon sohvan nurkalle olisin voinut tuon joulumuorin tilalle istahtaa
 ja vain antaa katseeni vaellella ympäri myymälää.

Niin paljon kaikkea kaunista ja kauniisti esille laitettua.

Joulun tunnelmaa.

Myös sitä joulun henkeä.

jouluseimi loviisan aitassa

Sillä olihan siellä kristallikruunujen alla myös jouluseimi.

Minä luulen, että tänä vuonna meidänkin jouluumme lisätään ainakin tuota valkoista - ehkä jopa kimallusta.
Mutta ei ihan vielä - vasta lähempänä joulua.
Sitä ennen ihastellaan näitä muiden taikomia joulun tunnelmia ja haaveillaan siitä omasta.

Kiitos Loviisan Aitta ja Balmuir illasta, johon myös meidät åblogilaiset kutsuitte.
Ja kiitos myös ihanasti tuoksuvasta kynttilästä, jota en ihan heti taida raskia polttaa;)

Mitkä ovat sinun joulun värisi?
Ja joko olet aloittanut jouluvalmistelusi?

Tunnelmallista viikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös




SHARE:

64 kommenttia

  1. Voi miten upealta liikkeeltä näyttää <3

    VastaaPoista
  2. Kyllä näyttää varsinaiselta aarreaitalta. Hyvällä maulla esille laitetut kauniit esineet ovat ilo silmälle. Minulla joulun värityksenä on jo pitkään ollut valkoinen. Koti on muutoin täynnä ruskean sävyjä, joten juurikin niin kuin itsekin sanoit, sen kaveriksi valkoinen sopii älyttömän hyvin. Valkoinen tuo valoa niin ihanasti ja aina meillä etelässä ei ole sitä maan peitteenä ulkona, joten sisälle sitä täytyy ehdottomasti saada ;). Minulla jouluvalmistelut rajoittuvat siten valkeiden liinojen esille kaivamiseen, valkoisten kynttilöiden käyttämiseen ja kuusen koristeluun valkoisilla palloilla ja kristalleilla. Se riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aarreaitta tuo onkin:) Meilläkin on niitä ruskean sävyjä ja kyllä valkoinen niitä raikastaa. Ja ehkä tänä jouluna ensimmäistä kertaa tässä kodissa asuessa laitamme joulukuusen sisälle ja saan kaikki koristeet esille - Viirun takia joulukuusi on ollut parvekkeella ja Viirulle toki oli aina alakerrassa oma pikku kuusi, jota se sai rauhassa kurittaa.

      Poista
  3. Balmuirin tuotteet ovat kyllä niin kauniita, että aina niitä jaksaa ihastella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita ne täodella ovatkin - minä ihastuin tällä kertaa noihin kidmohairhuiveihin <3

      Poista
  4. Loviisan aitassa olen käynyt parina vuonna anoppini kanssa joulun alla. Katsotaan ehditäänkö tänä vuonna vielä käväistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli ensimmäinen käynti - vaan ei taatusti viimeinen;)

      Poista
  5. Upeita juttuja ja niin haluaisin joskus vielä tuollakin käydä!
    Meidän joulussa on valkoista ja hopeaa, sillä sellaisia koristeita viime jouluna hankin, joten niillä mennään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen ja hopea ovat kyllä kauniita joulun värejä:)

      Poista
  6. Ihana tuo Loviisan Aitta! Ja niin hienosti osasit kuvailla tunnelman siellä. On aikaa, kun viimeksi olen käynyt siellä. Sinne pitää jossakin vaiheessa mennä. Ja Balmuirille kaikki pinnat, uskallusta ja rohkeutta on ollut yrittäjillä.
    Omat joulunvalmistelut eivät ole edenneet. Mökillä nostettiin laituri, putsattiin kourut, nostettiin pikkuvene vedestä ja vietiin talvisäilöön. Hyvästeltiin mökki.
    Ja tiistaina reissuun. Näillä mennään.
    Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana - ja itselläni tämä oli ensimmäinen käynti - vaan ei viimeinen;)
      Samoin - Balmuirille täydet pinnat <3
      Kiitos - ihanaa joulunodotusta myös sinulle <3

      Poista
  7. Kerran olen tuolla käynyt ja odotukset liikkeen suhteen olivat ehkä liian korkealla,niin etten kuitenkaan sitten ihastunut niin kuin olin kuvitellut.
    Tai sitten makuni on muuttunut niin yksinkertaiseksi, että tuntuu kuin noissa sisustuskaupoissa olisi kaikkea liikaa.
    Joulun aikaan kuitenkin tulee laitettua ehkä vähän enemmän "hörhelöä" esille kuin normaalisti. Jouluvalot-ja tähdet syttyivät meillä eilen, mutta muu joulukoristelu tulee sitten myöhemmin, eikä se muu oikeastaan olekaaan kuin joulukuusi, muutama elävä kynttilä ja pöytäliinat pöydille.
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä en minäkään hörhelöistä innostu, mutta nyt vain ihastuneena katselin kaikkea kaunista. Ja hyvin hillitty se meidänkin joulumme tulee olemaan - vaikka vielä mietimme, laitammeko ensimmäistä kertaa tässä kodissa joulukuusen sisälle, kun Viiru ei ole sitä kurittamassa <3
      Kiitos - hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  8. Tämä on toinen niistä ihanista paikoista, josta joulufiilistä lähden hakemaan joka vuosi <3 Loviisan aitassa tulee piipahdettua säännöllisesti muutenkin. Kaikkea ihanaa ja mikä parasta, sydämellinen henkilökunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - henkilökunta kruunaa vielä kaiken <3

      Poista
  9. Jos viettäisimme joulua, värit olisivat hopea, valkoinen ja sininen ☆☆☆
    Ihanaa viikonloppua Lady.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienot värit - ja sopivat upeasti yhteen :)
      Kiitos - ihanaa viikonloppua myös sinulle, Outi <3

      Poista
  10. Oi miten kauniita kuvia! Toit ihan joulufiiliksen tällä postauksella. Ihanaa talven ja joulun odotusta <3.

    VastaaPoista
  11. Oi vitsi miten ihanan näköinen liike. Tuolla olisi ihana päästä kierteleen.
    Meidän jouluun kuuluu mustaa valkoista ja hieman kultaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo ihana liike - ja siellä olisi kierrellyt vaikka kuinka kauan:)
      Hienot värit teidän joulussanne <3

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että oli runsauden pula kuvatessa;)

      Poista
  13. Loviisan Aitta on kesäkohteeni melkein joka vuosi mutta talvella tai juuri joulun alla en ole siellä koskaan käynyt. Ihana paikka pullollaan kauniita asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vain pääset, kannattaa kyllä talvellakin käydä - ja joulunalusaikaan ihana tunnelma!

      Poista
  14. Ihana paikka! Sinne pitää joskus päästä mutta onneksi heillä on se nettikauppakin :) Mun jouluvärit ovat valkoinen ja hopea, niin on ollut useamman vuoden ja lisäksi myös hippusen sitä rustiikkia ruskeaa ja vihreää, ne tulevat yleensä luonnonantimista, kävyistä ja kasveista yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo näkemisen arvoinen on - mutta onneksi on se nettikauppakin:)
      Sinulla onkin ihan minun jouluvärini - isäntä tosin haluaa sotkea siihen sitä joulunpunaistakin;)

      Poista
  15. Ihana liike! Mun mielestä saa olla valkoista, kultaa ja hopeaa, kaikkea noita värejä :) Mukavaa iltaa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! Ja minusta on hienoa, kun jokainen voi laittaa joulunsa juuri niillä väreillä kuin itse tykkää eikä ole pakko sitä punaista pelkästään käyttää;)

      Poista
  16. Nämä joululiikkeet ovat kyllä ihastuttavia! Meillä on kuusi täynnä violettia aina, kun minä vaan rakastan violettia ja pinkkiä. :D Kivaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovatkin - ja jotenkin osasin arvata, että sinun joulusi on värikäs;)
      Kiitos - kivaa viikonlopun jatkoa myös sinulle <3

      Poista
  17. Oijoi mitä kaikkea ihanaa, oikea shoppailijan paratiisi. <3 Joulua ei ole muulla lailla aloiteltu, kuin polttelemalla joulun tuoksuisia kynttilöitä. <3 Mukavaa viikonloppua Lady ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On - paratiisi ja aarreaitta shoppailijalle;)
      Ei täälläkään vielä joulu ole koristeissa - minä laitan joulukoristeet aina vasta juuri ennen joulua. Niitä kynttilöitä toki poltellaan;)
      Kiitos - hyvää viikonloppua myös sinulle, ihaNainen Tiia <3

      Poista
  18. Oi kun näyttää ihanalle ♥ Minun joulun väreihin kuuluu aina perinteinen punainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin punaista tulee hieman olemaan - ja se johtuu siitä, että isäntä haluaa sitä;)

      Poista
  19. Vastaukset
    1. On, hieno paikka tuo on eivätkä kuvat ollenkaan tee oikeutta sille!

      Poista
  20. Tuolla pitäisi vielä käydä :)) Mukavaa sunnuntaita! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ja kiitos, sinulle myös kivaa sunnuntaita:)

      Poista
  21. Kynttilät, glögi ja joulutortut taidetaan laskea jouluisiksi jutuiksi eli täällä on jo joulufiilistelyt aloitettu : ) Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin taidetaan - ja noilla mittareilla on meilläkin joulufiilistelyt alkaneet:)
      Kiitos - kivaa sunnuntaita myös sinulle!

      Poista
  22. Mitkä valmistelut...:D Täällä aina mattimyöhänen kaiken kanssa! Tänään tarkoitus aloittaa kun viimein saatiin tänne rapaan vähän valkoista ja pakkasta, ainakin vähäksi aikaa! Ihania ihan just mun makuun olevia nuo jouluiset koristeet ja jutut! Kiitos kauniista kuvista ja ihanaa lumista sunnuntaita<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minähän aloitan kodin laittamisen ihan juuri ennen joulua - vaikka kyllä niitä kynttilöitä jo poltellaankin ja glögiä maistetaan;) Ja isäntä intoilee pihavalojen kanssa juuri nyt.
      Tuolla aitassa olisi ollut aika monta juttua, jotka itsekin olisin huolinut - tykkäsin kovasti tuosta värimaailmasta:)
      Sinne myös mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  23. Huh, ihana, että tuollaisia paikkoja on. Siellä voi jokainen tunnelmoida ja ihastella kauneutta;) Mukavaa joulun odottelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on - ja niin voikin - eikä kaikkea tarvitse olla edes itsellä;)

      Poista
  24. Vastaukset
    1. Aina välillä se täälläkin iskee - vaikka lupa on tulla vasta adventtina;)

      Poista
  25. Nyt täytyy myöntää etten tiennyt Balmuirin olevan suomalainen..... Kiitos tiedosta! Olen saanut näitä lahjaksi ja sellaisiksi voisin hankkia myös itse. Meiltä näitä ei saa mutta jospa tulisi käytyä isommassa kaupungissa ennen joulua.
    Joulun värit....hmmmmm. Vähän mietityttää vielä. Ehkä mennään kynttilöillä ja yksi jouluinen tyyny sohvalle. Jopa joulukorttien lähettämistä mietin oikein tosissani, ensimmäistä kertaa taidan laittaa sen rahan hyväntekeväisyyteen. Tai sitten ostan jonkun hyvän asian puolesta myytäviä kortteja. Katsotaan miten käy.
    Aika ihanan näköinen kauppa......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain on Balmuir suomalainen - ja tuotteet ihania - ja niitä saa myös verkkokaupasta;)
      Ja joulun koristelussa vähemmälläkin pärjää - tärkeintä on kuitenkin se joulunhenki ja ne lähimmät ihmiset yhdessä <3
      Kauppa oli kyllä ihanuuksia tulvillaan;)

      Poista
  26. Mä olen pohtinut ja suunnitellut, että tuolla Loviisan aitassa tarttis päästä käymään, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Pitäis kyllä ryhdistäytyä ja käydä siellä vaikka silleen, että nappais tyttären Turusta kyytiin. Joulun alla en kyllä varmaan sinne tohdi, sillä väkisinkin sitten tulee ostetuksi lisää jotain jouluhärpäkkeitä, ja a) niitä löytyy jo totisesti omiksi tarpeiksi b) niiden käyttöaika kodissa on niin lyhyt. Mutta ihanalta kaikki näyttää, mä saisin helposti kuukauden palkan uppoamaan tuonne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä poiketa - ja kyllä minäkin sain tosissani pidellä kukkaron nyöreistäni kiinni tuolla; jotain sentään tuli ostettuakin vaan ei joulukoristeita;)

      Poista
  27. Onpa ihanan oloinen Loviisan aitta .Tuolla saa varmasti ajan kulumaan kaikkea ihanaa katsellessa..pääsee joulu fiilistelyyn. Jouluvaloja olen viritellyt ja vähän jo siivoillut.Mukavaa joulun odotusta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihana kauppa - ja joulufiilikseen riittääkin usein se, että voi ihailla muiden taikomia tunnelmia - itse kun laitan joulukoristeet esille vasta juuri ennen joulua:)
      Kiitos, Tuula - hyvää joulunodotusta myös sinulle <3

      Poista
  28. Jos somistaisin kotia joulksi niin se olisi ehdottomasti vaalean eri sävyillä sekä hopealla kuorrutettu :) Onpas pehmoisen ja lämpöisne näköisiä neuleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin osasin kuvitella, että nuo olisivat sinun jouluvärisi! Ja nuo neuleet ovat ihania - ja bonuksena made in Finland;)

      Poista
  29. Kaunis ja ylellisen kutsuva tuo liike. En ole ikinä käynyt, mutta jos joskus sielläpäin kuljen, niin pitäähän tuolla piipahtaa. :)
    Minun jouluni on vaalea, hopeinen, kultainen, lasinen ja vihreä. Tai ehkä sittenkin repäisen ja käytän oikeaa punaista. Ongelmani on, että pidän liian paljon kaikista väreistä ja materiaaleista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä poiketa - liikea on ihana ja ihanuuksia täynnä:)
      Itsekin pidän väreistä ja meiltä löytyy vuosien varrelta koristeita vähän joka makuun, mutta todennäköisesti laitan vain perinteisesti vähän sikin sokin kaikkea - moniin koristeisiin sisältyy muistoja ja tarinoita.
      Silti - valkoisen ja ruskean yhdistelmä viehättää hirmuisesti;)

      Poista
  30. Olen käynyt tuossa ihanassa liikkeessä kerran vuosia sitten, uudelleen olisi päästävä, pikaisesti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, sillä siellä on laajennettu sekä tilojen että tarjonnan suhteen:)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig