Kashmirneule on vilukissan pelastus

Olen tainnut täällä aiemminkin kertoa, että olen kunnon vilukissa.

Villasukat ovat käytössä kesät - talvet; jopa Bahamalla ne olivat mukana - ja tarpeen.

Kun sain taannoin yhteistyötarjouksen kashmirneuleita myyvän, slovakialaiselta verkkokaupan,

  Kashmirneule.comin, Peter Grešalta,  kiinnostuin heti. 

Sillä kashmirneule, jos mikä, on vilukissan pelastus.

Ja tällä verkkokaupalla näiden neuleiden valikoima on yksi suurimmista Euroopassa.

Lisäksi on avautunut myös suomenkielinen verkkokauppa, jossa asioiminen sujuu kätevästi.

Halusin kuitenkin ennen päätöstäni tutustua uuteen kauppaan.

Minä edellytän, että kaupalla on hyvä maine - ja että tuotteet on valmistettu eettisesti;

 työskentelyolosuhteet ovat inhimilliset ja palkkataso kohdillaan.

Sillä kashmirneuleitahan valmistetaan jos jonkinlaisissa työpajoissa - ja tähän ovat syyllistyneet 

myös monet suurista ketjuliikkeistä, jotka myyvät kashmirneuleita pilkkahintaan.

Kashmirneule.comin tuotteet valmistetaan suurimmaksi osaksi Nepalissa

 -  siellä, missä kashmirvillan kutomisessa on pitkät perinteet - ja missä ovat ammattitaitoiset kutojat. 

Näitä neuleita ei valmisteta automatisoiduilla tehdaslinjoilla vaan käsityönä

 - ja vaikka Nepal on köyhä maa, maksetaan näille kudontataidon edellisiltä sukupolvilta

perineille taitaville kutojille kunnon palkka.

Siksi - valmistettiinpa kashmirneule missä tahansa - on laadukas neule aina arvokas.

Ja nämä tuotteet ovat aina 100 % kashmirvillaa.

Tiedän kokemuksesta, miten käy sen edullisen kashmirneuleen kanssa: 

saumat - etenkin kainaloista - ovat kuluneet puhki ja neule on nuhraantunut 

eikä sitä enää mikään kashmirkampa pelasta. 

Ei paljon lohduta, vaikka neule olisi ihana ja lämmin, jos se ei kestä käyttöä.

Kashmirneuleen verkkosivuilta löytyy paljon tietoa vaikkapa siitä, miten heidän tuotteensa valmistetaan,

 mistä erottaa laadukkaan kashmirneuleen ja itselleni aivan uusi asia: 

miten erottaa, millainen kashmir lämmittää parhaiten.

Nimittäin kashmirlangan kerrosten määrä kertoo sen, millaisiin olosuhteisiin vaate soveltuu.

2-kerroksiset neuleet ovat yleisimpiä ja niitä voikin käyttää läpi vuoden

 - ja 10-12 -kerroksiset neuleet on tarkoitettu todella kylmiin olosuhteisiin.

Testiin itselleni valitsin Audrey -neuletakin - siinä kerroksia on 4 

ja ajattelin sen olevan sopiva lämmittäjä sisätiloissa.

Ja neuletakki sen tähden, että se on loistava korvike töissä sille ainaiselle bleiserille tai jakulle silloin,

 kun pitää olla hieman siistimmin pukeutunut muttei kuitenkaan tarvitse pönöttää.

Ja varsinkin, kun nuo jakut eivät oikein tahdo lämmittää tällaista vilukissaa.

Meillä on töissä koneellinen ilmastointi - ja työhuoneessani vetää.

Kesäisin ja talvisin. Lisähuivit ja neuleet ovat olleet kovassa käytössä. Myös sen jakun päällä.

Neuletakkeja minulla on moneen lähtöön - ja suurin osa on nuhraantunut kovasta käytöstä.

Lisäksi ihoni ei oikein tahdo sietää karkeaa villaa.

Vaikka jostain syystä jalkani kestävät villasukat, kutittaa villa käsivarsiani ja kaulaa niin paljon, 

että aina villatakkia käyttäessä on pakko olla pitkähihainen aluspaita - eikä sekään aina suojaa tarpeeksi.

Mutta tämän uuden kashmirneuleen kanssa en tarvitse pitkähihaisia paitoja.

Testattu on - se oli eilenkin päälläni ja alla oli lyhythihainen pukeutumispaita.

Eikä kutittanut - ainoastaan lämmitti ihanasti.

Eikä tarvinnut kaivaa työhuoneen vaatekaapista lisälämmikettä.

Tämän neuleen kanssa voin ottaa nyt tehokäyttöön myös lyhythihaiset, mustat kotelomekkoni. 

Aiemmin ne ovat olleet talvisin käytössä vain jakkujen kanssa - ja aina on palellut. 

Jakkujen kanssa kotelomekot tuntuvat minusta  pönötysvaatteilta, 

joita minun työssäni tarvitaan oikeastaan vain edustustehtävissä tai virallisemmissa kokouksissa.

Kyllä tällä neuleella pienet kokoukset mennään - ja mennään paljon muutakin.

Kashmirneule.comin neuleita on saatavissa kokoluokissa XS-XLLL - ja jos jotakin ei ole 

valikoimissa, saa sen vielä erikseen tilattua - toimitus luvataan näille erikoistilauksille 5 viikossa.

Verkkokaupaksi aika joustavaa toimintaa!

Normaali toimitusaika on 2-4 päivää - oma neuletakkini tuli ainakin luvatussa ajassa.

Minun Audreyni ei ole enää valikoimissa, mutta jos sellaisen joku haluaisi itselleen tilata, 

kyllä sekin järjestyy lähettämällä sähköpostia Peterille osoitteeseen info@kashmirneule.com.

Eikä kannata ihmetellä, jos vastaus tulee tuota pikaa - ainakin minun yhteydenottoihin Peter on kärsivällisesti vastaillut saman tien;)

Itse asioin englanniksi, mutta suomeksikin voi kysymyksiä esittää

 - Peterillä on suomalainen työkaveri - tosin silloin saattaa vastauksen saaminen

 mennä seuraavaan päivään;)

Olen omaan takkiini täysin ihastunut - se on juuri minun tyyliseni, lämmin eikä kutita.

Laatu tuntuu ja näkyy - saumat on viimeistelty kauniisti ja napit on kunnolla kiinnitetty.

Nyt ei palele vilukissaladykaan enää vetoisissa huoneissa 

- tiedän, että tälle neuleelleni tulee käyttöä todella paljon!

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata

Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta

Ilahduta bloggaajakaveria

Eilinen maanantai ei välttämättä niitä minun suosikkipäiviäni ollut, mutta onneksi se kääntyi iltaa kohden paremmaksi, sillä sain Risuja ja ruusuja -blogin Marrulta Ilahduta bloggaajakaveria -haasteen.

Marrun blogista löytyy ihana, räiskyvä ja lämminsydäminen punapää, jonka valokuvaustaitoja kadehdin ihan täysillä. 

Ja jonka herkkureseptejä yritän olla kuolaamatta. 

Kiitos. Marru, haasteesta, jonka keksi laittaa meitä bloggaajia ilahduttamaan Tipulassa -blogin Emonen. 

Hauska idea! Iloa ja ilahduttamista me kaikki tarvitsemme!

Haasteen säännöt ovat yksinkertaiset :

Kerro haasteen säännöt ja haasta mukaan valitsemasi bloggaajat.

Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastebostauksen blogissaan, 

laita ilahdutusasia vireille.

Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla - esim. postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. 

Ilahduttaa voit myös vaikka kommentin tai sähköpostin välityksellä. 

Tämän haasteen voisin hyvin lähettää teille kaikille - niin paljon olette te kaikki minun mieltäni sulostuttaneet - mutta tällä kertaa haaste jatkaa matkaansa seuraaville:

tuulanneli -blogin tuulannelille

Aslan & Kaplan -blogin Kaisalle

Pikkutalon elämää -blogin Sannalle

Olkaapas hyvät - toivottavasti haaste ilahduttaa teitä yhtä paljon kuin minua!

Mukavaa tiistaita kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata

Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta

   

Sisustushaaveita - mitä jos koti olisikin värikäs?

Edellisessä postauksessani 7 kysymystä  kerroinkin jo, että meillä suunnitellaan remonttia, 

sillä huoneita on jäänyt lasten muutettua kotoa pois tyhjilleen

 - ja kyllä meillä kodin pinnat alkavat olla sellaisessa kunnossa, 

että tässä vaiheessa on pakko jonkinlainen pintaremontti tehdä.

Lastemme sanojen mukaan kotimme väriskaala on tylsä. Etenkin olohuoneessa.

Ja pakkohan heidän tuomioonsa on yhtyä.

Meillä on olohuone sisustettu eri ruskean ja luonnonvalkoisen sävyillä - seinät ovat valkoiset.

Mutta väriä antavat kuitenkin kirjat ja lukuisat taulut

 - tosin olohuoneeseen olen taulutkin väriskaalan laimeimmasta päästä valinnut.

Valkeaa seinää löytyy vielä yläkerrasta olohuoneen lisäksi eteisestä ja porraskäytävästä, 

josta se jatkuu alakerran oleskelutilaan. Ja näihin seiniin on edellinen asukas aikoinaan 

lasikuitutapetit levittänyt - ja niitä tapetteja on Viiru ansiokkaasti sieltä täältä taiteillut.

Haastetta kerrakseen miettiä, miten noista seinistä pienellä pintaremontilla selviäisi.

Keittiöstä löytyvät vaaleanvihreät tapetit, samoin entisestä pojan huoneesta.

 Tyttären entisessä huoneessa on kermanvalkeat seinät ja makuuhuoneemme on siniseen sävytetty.

Pitkään olen haaveillut, että kotiimme tulisi vaaleita, harmoonisia pintoja joka huoneeseen.

Sellaisia kuin useimmissa suomalaisissa sisustusblogeissakin on.

Skandinaavista tyyliä.

Ja että kalusteet, tekstiilit ja muut härvelit olisivat tuohon vaaleaan värimaailmaan sävytettyjä.

Vaan kuinkas ollakaan - nyt kun pitäisi pistää toimeksi, en osaakaan enää päättää.

Sillä kun aloitin seikkailuni Pinterestin ihmeellisessä maailmassa, huomasin, 

että yhä useammin aloin pinnailla ihania, värikkäitä sisustuskuvia.

Jouduin lopulta tekemään sinne oman taulunkin näille ihastuksilleni: colourful homes.

Kun itse olen sisätiloissa viettänyt monta kuukautta ja koti näyttää yhtä ankealta ja harmaalta kuin oma naamani, olen alkanut kaivata väriä elämääni ja ympärilleni.

Inspiraatiota olen hakenut sisustuskirjoista ja -lehdistä.

Kaupan lehtihyllylle käy askel tiuhaan ja vanhoja lehtiäkin on kaiveltu varastoista.

Ja niin vain on, että lehdissäkin miellyttävät tällä hetkellä ne upeat, värikkäät kodit.

Ja tänään, kun ostin tulppaaneita, en valinnutkaan sitä valkoista kimppua, 

vaan kotiin päätyivät kahta eri punertavaa sävyä olevat kukat.

Sillä kun koti on harmaan ja ankean näköinen, on helpoin tapa väriä sinne tuoda kukkasilla.

Eivätkös olekin suloisen värisiä?

Jopa ylitarkastaja Viiru on niihin ihastunut.

Mahtavatkohan eläimet kaivat värejä - tiedä häntä;)

Isäntä kyselee tuon tuosta, että koska mennään tapetteja ja maaleja valitsemaan

 - ja minä en vain saa päätettyä, haetaanko kaupasta valkoista ja harmaan sävyjä 

- vaiko kunnon värejä.

Edes makuuhuoneiden tehosteseiniksi.

Upeita kuositapettejakin olen ihastellut, mutta niitä meille ei valitettavasti voi laittaa,

sillä ne eivät oikein passaa noiden meidän taulujemme kanssa.

Ja kun ei tämä valinnan vaikeus edes tähän lopu - Sauvon vapaa-ajan kodissa odottavat samat päätökset.

Tietysti voisin sisustaa tämän kotimme vaalealla ja harmoonisesti ja antaa värien räiskyä farmilla.

Tai sitten toisinpäin.

Ovat nämä vaikeita päätöksiä tällaiselle tättähääräladylle, 

jonka projektit muutenkin tuppaavat jäävän sille suunnitteluasteelle.

Vaan nyt ei passaa jäädä. 

Ennen kesää on pakko joku päätös tehdä ja ainakin seinät saada kuntoon.

Ensi kesää en enää remontoi urakalla.

Toissa kesänähän rempattiin pojan asunto ja viime kesänä tyttären.

Tai isäntä remppasi ja minä toimin laadunvalvojana.

Vaan raskasta hommaa sekin oli.

Meidän isäntä kun ei ihan remonttireiska ole.

Onneksi on sentään tottelevainen.

Miten on, pidätkö sinä värikkäistä kodeista? Asutko sellaisessa tai voisitko kuvitella asuvasi?

Rentoa viikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata

Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta

7 kysymystä -haaste

Kiitos kaikille kommentoijille tsempeistä ja rohkaisun sanoista

edelliseen postaukseeni Lazy Ladyn kootut selitykset.

Kommenttinne antoivat uskoa ja toivoa siitä, että vielä tästä noustaan.

Postauksessanihan valittelin sitä, miten väsynyt ja saamaton olen viime aikoina ollut.

Tähän sain nyt hieman lisävalaistusta myös lääkäriltä - Instagram -tiliäni seuraavat lienevätkin jo huomanneet, että aloitin flunssantorjuntasodan aikamoisella droppiarsenaalilla.

Tuohon sotaan sain avukseni nyt myös 10 päivän antibioottikuurin.

Pitkittynyt flunssa on vienyt loputkin mehut ja täällä vaan lepäillään.

Lepäilyn lomassa olen toki lueskellut blogejanne

- kommentoida en ole vaan ole juurikaan jaksanut, sillä olen seikkaillut

blogistaniassa lähinnä puolimakuuasennossa tabletin kanssa

- ja kirjoittaminen ei siinä asennossa kovin helppoa ole.

Silti kartalla ollaan - jotenkuten;)

Ja kun elämässä ei juurikaan mitään tapahdu, on kätevää kaivaa luonnosten joukosta vanhoja, vastaamattomia haasteita.

Niitä onkin siellä aikamoinen määrä ja aloitan purkamisen

Daralta  Daralandia-blogista jo hävettävän kauan sitten aamastani haasteesta,

jossa sain 7 kysymystä vastattavakseni.

Haasteessa kuuluu vastata näihin kysymyksiin, keksiä itse uudet 7 kysymystä

ja lähettää haaste eteenpäin.

Daralandiassa nelikymppinen Dara sotkee, sisustaa ja koittaa kunnostaa 70-lukulaista kerrostalokaksiota kivaksi kodiksi.

Mukana häärää mies ja kolme kissaa. Kodinkunnostusprojekti edistyy vaihtelevalla menestyksellä ;)

Käykääpä kurkkaamassa. Itse olen menettänyt sydämeni etenkin Daran kissoille:)

Daran esittämät kysymykset ja minun vastaukseni tulevat tässä:

1. Jos voisit valita kotiisi minkä tahansa haluamasi valaisimen, ilman minkäänlaisia hinta- tai saatavuusrajoitteita, minkä ottaisit?

Meillä tuo sisustaminen on lievästi sanoen lapsen kengissä - ei ole tyyliä eikä designia.

Tämä pätee myös valaisimiin - edelleenkin käyn pienimuotoista väsytystaistelua isännän kanssa olohuoneen kristallikruunusta, mutta siitä ei isäntä tunnu luopuvan.

Olohuoneen toinen lamppu on ollut vaihtolistalla ties kuinka kauan - ja jos vielä puoli vuotta sitten olisin noilla Daran antamilla kriteereillä sen tilalle uuden lampun saanut valita, olisi valinta ollut ilman epäilyksen häivääkään Artekin riippuvalaisin A331 valkoisena.

Mutta kyllä tämä blogeissakin näkynyt kupari-innostus näyttää minuunkin tarttuneen, sillä jos nyt saisin valita ihan minkä tahansa valaisimen ja rahaa olisi rutkasti, olisi valinta tämä:

kuva: lumens.com

PH Artichoke Pendant - Poul Henningsenin Louis Poulsenille suunnittelema upeus.

Ja maksaa maltaita;)

2. Marimekon Unikko-kuosi; ihana vai kamala? Aikansa elänyt vai ikivihreä klassikko? Mitä tykkäät?

Unikko on minulle ikivihreä klassikko ja ymmärrän hyvin, miksi se edelleen on Marimekon valikoimissa - milloin milläkin väriyhdistelmällä.

Unikko koristaa vähän kaikkea - ja mikäs siinä - ainoastaan Finnairin lentokoneissa se on jo minulle liikaa.

Itselläni ei Unikko -kuosia ole ollut edes nuorempana - tälläkin hetkellä

sitä on vain yhdessä meikkipussukassa, jonka olen jostain lehtitilauskylkiäisenä saanut.

Ja vaikka Unikosta tykkäänkin, en osaa sitä omaan kotiini kuvitella - enkä oikein vaatteisiinikaan.

Tyydyn ihailemaan muiden kodeissa ja toisten vaatteissa;)

3. Omistatko paljon kirjoja? Jos kyllä, millainen säilytyssysteemi sinulla on niille?

Kirjoja on ja paljon. Olen kirjahullu enkä raski luopua yhdestäkään.

Meillä on yläkerran olohuoneessa yksi seinä täytetty kirjahyllyillä

- 4 korkeaa perushyllyä, jotka on ahdettu tupaten täyteen.

Olohuoneessa on myös lasikantinen vitriinipöytä, jonka kannen alle on sijoitettu osa taidekirjoistani.

Keittiössä on oma hyllynsä keittokirjoille, joita niitäkin on aikamoinen määrä.

Kirjoja löytyy myös kotimme 3 makuuhuoneesta, alakerran oleskeluhuoneesta, pöydiltä ja tasoilta sekä vessoista;)

Myös vintille on kirjoja kannettu - samoin vapaa-ajan kotiimme Sauvoon.

Silloin, kun lapset vielä asuivat kotona, haaveilin aina, että sitten kun he täältä omilleen lentelevät, teen alakerran oleskelutilasta kirjastohuoneen.

No, nyt kun se olisi mahdollista, en enää olekaan asiasta yhtä vakuuttunut.

En nimittäin osaa oikein kuvitella yläkerran olohuonetta ilman kirjoja;)

Joka tapauksessa edessä on remontti ja mietintää, miten tämä koti saadaan toimivaksi,

kun 2 makuuhuoneistakin jäi lasten muutettua tyhjilleen.

Ja vielä kun eräs Lady sai päähänsä, että haluaisi oikeastaan muuttaa Turkuun ja yhteen tasoon.

Nimittäin jalkaa sairastaessa valkeni se, että kun ikää tulee ja liikkuminenkin saattaa vaikeutua,

eivät nuo portaat ole se mukavin vaihtoehto.

Jo nyt häiritsee se, että tavarat ovat aina väärässä kerroksessa.

Niinpä mietintää ja isolla myssyllä on edessä - ja suurimman haasteen aiheuttaa se,

että isäntä ei tästä kodista haluaisi vielä muuttaa minnekään.

Mutta taivuttelutaisto on aloitettu!

4. Anna kolme parasta vinkkiäsi hyvien valokuvien ottamiseen!

Tähän kysymykseen en pysty vastaamaan - ei tarvitse kuin katsoa noita omia kuviani.

Sen verran sentään sanon, että kuvata kannattaisi vain hyvässä valossa.

Ja että pitäisi opetella sitä kameraansa käyttämään.

Nimittäin pelkillä automaattiasetuksilla kun ei oikein julkaisukelpoisia kuvia tahdo syntyä.

Tai pokkari- ja kännykkäkameralla, joihin liian usein turvaudun,

kun en järkkäriä jaksa mukanani raahata.

Sen olen päättänyt, että mitään lisähärpäkkeita tai uusia kameroita en osta,

ennenkuin olen edes nykyisen järkkärini perustoiminnoista selon ottanut.

Joten kuvat tulevat vielä tovin olemaan onnettomia

- mutta yritän korvata ne sitten näillä höpötyksilläni;)

5. Muistatko lapsuutesi unilelun ja sen nimen?

En muista, että minulla olisi lapsuudessa mitään unilelua ollut

- mutta minun lapsuudestani on jo sen verran aikaa, että muisti voi hyvinkin tehdä tepposiaan.

Sen muistan sentään, että minulla on aina ollut sängyssä kirja

- ihan pienenä se oli kuvitettu Prinsessa Ruusunen tai Peukaloinen ja hieman

vanhempana Grimmin tai H.C. Anderssenin satukirjat.

Sitten löysivät peiton alle tiensä Viisikot, Seikkailu- ja Salaisuus -sarjat, Annakirjat, Runotytöt, Tiina -sarja jne.

Luin niitä kerrossängyn yläpedillä taskulampun valossa - ja äitini on edelleenkin sitä mieltä, että siinä touhussa pilasin silmäni;)

6. Lapsuutesi unelma-ammatti, mitä sille tapahtui?

Ensimmäinen lapsuuteni unelma-ammatti oli muotisuunnittelija - piirsin paperinukkeja

ja suunnittelin niille vaatteita ja ompelin Barbielle jos jonkinlaisia hepeneitä,

mm. aidon kultalammasturkin;)

Teini-ikäisenä unelma-ammatikseni vaihtui lastenlääkärin työ.

Ja tämä haave olikin pitkään suunnitelmissa, mutta siinä vaiheessa kun 2 ystävääni (joista toinen oli paras ystäväni) oli kuollut leukemiaan, totesin, että ei minusta lastenlääkäri tule - en kestäisi sitä, että potilaitani kuolisi.

Seuraava haave olikin sitten sisustusarkkitehdin ammatti - ja se haihtui vasta sitten,

kun pelkäsin pääsykokeisiin sisältyviä piirtämistehtäviä niin paljon, etten edes yrittänyt.

Matematiikan tehtävät olisin selvittänyt leikiten.

Jossain vaiheessa Turussa opiskellessani kauppakorkeakoulussa mietin,

että vaihdanko alaa ja yritän sittenkin - mutta silloin oli kuvioissa jo mukana

Turussa tiukasti opiskeleva kihlattu ja enhän minä nyt häntä voinut yksin jättää;)

7.Kerro jokin esine tai asia, jota lapsena/nuorena käytit paljon ja jota et enää juuri (tai koskaan) käytä?

Lapsena ja nuorena piirsin paljon - minulla oli kuvaamataito 10 ja ne ajat,

jolloin en lukenut tai kirjoittanut, piirsin ja maalasin.

Ja usein kirjoitin ja tein kirjoituksiini omat kuvitukset.

Kun lähdin opiskelemaan, jäi piirtäminen vähemmälle.

Lapsilleni toki piirsin jonkin verran, mutta kun he kasvoivat ja

alkoivat taiteilla omiaan,  jäi sekin vähä.

No, tyttärestä tuli kuvataiteilija ja poikakin piirtää harrastuksekseen.

Nyt olen kyllä haaveillut, että taidan vielä jossain välissä kaivaa

vanhat kynäni ja värini esille ja kokeilla, mitä syntyy.

Jos vaikka vielä intoutuisi jokin kesä jollekin taideleirillekin lähtemään akvarellimaalausta opiskelemaan!

Kiitos, Dara, tästä haasteesta - tätä oli kiva tehdä!

Ja ne omat kysymykseni haastettavilleni:

1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuriruokasi?

2. Mitä harrastat? Muuta kuin bloggaamista;)

3. Unelma-ammattisi lapsena ja miten haaveelle kävi? - tämä oli niin hyvä kysymys, että rosvosin sen Daralta;)

4. Sisustuksesi kulmakivet? Värit, materiaalit, tyyli - vai jokin muu?

5. Millainen on musiikkimakusi ja onko sinulla lempiartisteja?

6. Jos saisit valita, millä historian vuosisadalla tai vuosikymmenellä eläisit, minkä valitsisit ja miksi?

7. Pakopaikkasi - onko sinulla sellaista ja jos on, niin mikä?

Tämä haaste lähtee seuraaville hienoille ja ihastuttaville bloggaajille ja blogeille:

- Katjalle blogista Optimismia ja energiaa vaatteilla

- Anulle blogista Arjen timantteja

- Krisselle blogista Meidän mökki ja kaupunkikoti

- Tiialle blogista Minäkö keski-ikäinen?

- Jonnalle blogista Keyword: Love

- Tuulialle blogista Tuulian tarinoita

- Johannalle blogista koti aurorassa

Olkaapa hyvät ja ottakaa haaste vastaan.

Saatesanoin: no stress at all;)

Kivaa viikon puoliväliä kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata

Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta

Lazy Ladyn kootut selitykset

Olen nyt ollut töissä liki pari viikkoa sen jälkeen, kun yli kaksi kuukautta podin tuota leikattua jalkaani kotona sairaslomalla.

Sitä luulisi, että kun tuonkin ajan on saanut vain olla möllöttää, niin olisi virkeä, levännyt ja täynnä tarmoa.

Ja kukkua kanssa!

Olen ollut koko kaksi viikkoa väsynyt ja vaikka intoa olisi, tuntuu, että puhti on täysin kadoksissa.

Unirytmit ovat jos mahdollista vieläkin enemmän sekaisin kuin ennen sairaslomaa.

Totuin lomani aikana siihen, että saatoin torkahdella silloin kun sattui huvittamaan.

Ja sattui aika usein.

Nimittäin yöunetkin kun häiriintyivät siinä, että joka kerran kun vaikka toilettiin tuli asiaa, 

piti se resektiokenkä ensin laittaa jalkaan ja etsiä kyynärsauvat

 - ilman niitä ei ollut asiaa kuuteen viikkoon minnekään edes täällä kotona.

No - siinähän ehti herätä ihan kunnolla. 

Ja kesti taas aikansa ennen kuin uni tuli.

Sama rytmi näyttää jääneen päälle nyt töihinkin palattua.

Kun yöllä heräilen monta kertaa ja aamulla kömmin pöllönä sängystä töihin, 

olen nukahtaa siellä ensimmäisen kerran jo ennen lounastaukoa. 

Iltapäivä onkin sitten yhtä taistelua.

Ja kun pääsen kotiin, olen niin poikki, että on pakko ottaa ne torkut.

Illalla, kun pitäisi mennä oikeasti nukkumaan, en malttaisi millään

 - vaan niinpä vain unihiekka painaa silmiä ja simahdan sänkyyn hetkessä. 

Ja heräilen yöllä moneen kertaan.

Eipä ole tullut kotihommia tehtyä kuin ne ihan pakolliset - eikä aina niitäkään.

Pyykkivuori kasvaa ja pölypallot pomppivat iloisesti pitkin huushollia.

Tavarat ovat ja pysyvät siellä, minne ne satun jättämään.

Isäntä tekee pitkää päivää eikä hänkään enää iltaisin jaksa paikata Ladyn laiskottelua.

Kerroin jossain aiemmassa postauksessa, että meillä joulu pidetään nuuttiin saakka.

Nuutti tuli ja meni - vaan joulu ei.

Iloisesti tuikkivat jouluvalot parvekkeen kuusessa ja joulukoristeet ovat pöydillä ja tasoilla 

niiden muiden tavaravuorten alla suloisesti sikinsokin.

Eipä ole kaikki vanha ja kuihtunutkaan kaunista.

Tuon amarylliksen sentään sain nyt heivattua kompostiin kuvauksen jälkeen.

Viirun pahvilaatikkokin on nyt ollut tuossa olohuoneen pöydällä useamman viikon.

Vaan syy siihen, ettei sitä ole siitä siivottu, ei sentään ole pelkkä laiskuus.

Sillä laatikosta on tullut meidän huru-ukollemme niin rakas paikka, että ei minulla kerta kaikkiaan

ole sydäntä sitä Viirulta viedä.

Olkoon siinä niin kauan kun kissa siinä viihtyy;)

Eihän kaikki ponnettomuus pelkästään noista unirytmeistä johdu - olen sentään vuosien saatossa

tottunut siihen, että nukkuminen on pätkittäistä.

Kunto vaan on päässyt rapistumaan yllättävänkin paljon.

Kun on ollut liikkumatta ja kuntoilematta noinkin kauan, on edessä aikamoinen remontti.

Lihakset ovat jumissa ja liikkuminen vieläkin hidasta.

Leikattuun jalkaan nimittäin sattuu vieläkin kävellessä - mutta eipä satu siihen leikkauskohtaan, 

vaan se vuosia sitten murtunut nilkka on taas päättänyt vihoitella.

Se ei ilmeisesti tykännyt siitä resektiokengästä ja siitä, että sitä ei käytetty kunnolla moneen kuukauteen.

Edessä taas uusi kävelykoulu fysioterapeutin avustuksella.

Vaan eipä mitään hätää; joka päivä se kunto siitä pikkuhiljaa nousee.

Sillä ei tämä kipu ole mitään verrattuna siihen, mitä se oli ennen leikkausta.

Vaikka kävelylenkit ovatkin hitaita ja lyhyitä, ovat ne sentään päivä päivältä pidentyneet.

Tänäänkin jäin bussista yhtä pysäkkiä aiemmin pois kotiin tullessa, jotta tulisi edes hieman lisää askelia.

Ulkoilu näillä keleillä on tosin aika haastavaa - asfalteilla ei juurikaan meidän suunnallamme ole lunta vaan jäätä - ja se nyt vielä puuttuisi, että tällä koivellani liukastuisin ja kellahtaisin kumoon.

Joten varovasti mennään - mutta mennään kuitenkin.

Siitä, miten koko sairasloman ja joulun ajan jatkuva herkuttelu vaikuttavat hyvinvointiin ja jaksamiseen, en tässä sano mitään.

Mutta saatan sanoa jossain tulevassa postauksessa;)

Viime lauantaina sain sentään aikaiseksi käydä siellä kampaamossa.

Ja edellisessä postauksessani Tukkakriisi lupasin teille, että näytän ne uudet hiukset täälläkin.

Joten tässäpä nämä:

Ei tullut nupia eikä vaasia, tuli se potta.

Kissanpissankeltainen potta.

Sillä väriä tai raitoja ei nyt laitettu, ainoastaan leikattiin.

Kyllä niistä n. 15 cm pätkäistiin.

Tylsä olen - en minä tästä polkastani eroon pääse;)

Ja pahoittelen tuota kuvanlaatua - kännykkäkamerakuvat ovat vaan mitä ovat.

Tuo kuva on töissä otettu - ja ainoa niistä paristakymmenestä, 

jonka edes kuvittelin voivani julkaista.

Kotona yritin sitten väsyneenä vielä ottaa sellaisen kuvan, jossa nuo hiukset olisivat näkyneet paremmin. 

Ja joissa tietenkin itse olisin ollut edustavamman näköinen.

Eihän siitä mitään tullut.

Hermothan siinä meni.

Kun viime postauksessa nauratin teitä sillä hevitukkakuvalla, annanpa ihan itseni kiusaksi teille nyt uudet naurut.

Itseni kiusaksi siksi, että tämän kuvan julkaisua tulen vielä katumaan;)

Kotikuvaotokset - olkaa hyvät:

Kuten kirjoitin tuolla aiemmin jo amarylliksen kohdalla, voin tässäkin todeta,

 että ei todellakaan se vanha ja kuihtunut ole aina kaunista!

Kiitos kaikille lukuista hienoista kommenteista edellisiin postauksiini

 - niitä lukiessa saan olla todella kiitollinen.

Ihania olette.

Ja kiitos, että olette - kaikki uudet sekä vanhemmat lukijat. 

Kaikki te, jotka jaksatte näitä minun höpötyksiäni lukea ja mukana pysyä.

Rentoa loppuviikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata

Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta

Tukkakriisi

Yli 2 kuukauden sairausloman jälkeen aloitin työt viime maanantaina.

Yksi päivä ja sitten jo loppiainen vapaata.

Pehmeä lasku. Niinhän sitä luulisi.

Vaan maanantaina olikin päivälle sijoitettu eräs onnitteluvastaanotolla käynti.

Eli päälle piti etsiä jotain asiallista ja muutenkin oli syytä katsastaa peiliin tarkemmin kuin viime aikoina on ollut tapana.

Vaan eipä olisi kannattanut.

Peilistä katseli hapsottavahiuksinen kalpeanaama.

Tukka oli auttamatta kasvanut ulos mallistaan ja sitä ei kesytetty siinä kiireessä millään tököteillä.

Naamalle sentään pystyi jotain väriä sutimaan.

No, niillä mentiin kun ei muutakaan voitu.

Minun hiusteni pituus on vaihdellut puolipitkästä lyhyeen melkein koko aikuisikäni ajan.

Malli on pysynyt polkkana jo tovin - ja jos jotain muuta olen välillä yrittänyt leikkauttaa, on polkan kasvatus alkanut saman tien.

Minulla oli lapsena aina lyhyt tukka ja  teini-iässä aloin kasvattaa pitkiä hiuksia.

Pitkinä ne sitten saivat ollakin, kunnes Turussa opiskellessani silloinen poikaystäväni erehtyi sanomaan, 

että "älä sitten koskaan leikkauta hiuksiasi".

Sepäs oli kuin punainen vaate - minuahan ei määräillä!

Samana iltana ylioppilaskylän asunnon pikkuvessan peilistä tihraten leikkasin itselleni polkan.

Jonka latvoja oli sitten kihartimella käherrettävä alaspäin, 

jottei leikkauksen epätasaisuus näkyisi.

No, poikaystäväni tykkäsi polkastani sen verran, että myöhemmin mentiin kihloihinkin.

Naimisiin asti ei sitten päästykään - ja siihen ei syynä muistaakseni ollut hiusten pituus;)

Suurimman osan aikaa ovat hiukseni olleet tasapitkät - pituus vain on vaihdellut.

Kerran ne ovat tosin olleet aivan lyhyet - sellaiset Annie Lennox -hiukset.

Ja niistä tykkäsin kovasti - laiskan Ladyn toivehiukset: pesu ja kuivaus parissa minuutissa.

Eikä tarvinnut käherrellä.

Mutta minun hiustenkasvullani olisin saanut juosta parturilla joka kolmas viikko

 niitä leikkauttamassa ja sehän kävi liikaa kukkarolle.

Kiharatkin olen pari kertaa teettänyt - ja samantien olen niitä alkanut kasvattaa pois.

Minun hiuksiini kihara ottaa kiinni sen verran voimakkaasti, että ei lähde pois kuin leikkaamalla.

Vaikka omissa hiuksissani onkin hieman luonnonkiharaa, eivät kiharat  ole minun juttuni.

Liian monimutkaiset minun suoralle luonteelleni.

En tunne olevani ollenkaan oma itseni niissä.

Sen verran olen viisastunut, että kiharoita tuskin enää kokeilen.

Vaan entäs väri?

Lapsena hiukseni olivat aivan vaaleat ja teini-iässä kullanpunaiset. 

Upea väri, jota en ajatellutkaan värjäillä.

Vasta lähes kolmikymppisenä otin ensimmäiset vaaleat raidat - ja siitä lähtikin sitten vaalennuskierre.

Jokainen vaalennuksia harrastanut tietää, mitä on taistelu juurikasvua vastaan.

Siinä ei voi kuin hävitä.

Kerran hermostuksissani kokeilin jopa värjätä hiukseni kastanjanpunaisiksi.

Mitä vielä - niistä tuli violetinkukertavat.

Ei auttanut muu kuin vaalentaa ne.

Niistä tuli oranssit.

Sitten olikin jo marssittava kampaajalle pelastusoperaatioon.

Ja jossain vaiheessa, kun hiukseni jatkuvista vaalennuksista johtuen alkoivat näyttää elottomilta

ja juurikasvua taas pukkasi, päätin turvautua värinpoistoon.

Eräänä sunnuntai-iltana sekoittelin värinpoistoaineet ja levittelin päähäni.

Kun ne vihdoin huuhdoin pois, oli järkytys aikamoinen.

Vitivalkoinen takkukuontalo.

Mistäs minä onneton olisin tajunnut, että värinpoisto vie myös sen oman värin eikä vain väriainetta.

.

Seuraavana päivänä oli työpäivä, kaupat eivät enää olleet auki eikä kotona yhtään väriputelia.

Paitsi yksi sävytuubi, jonka olin joskus ostanut isännälle hiusten kirkastamiseen.

Ajattelin, että parempi sekin kuin se vitivalkea kauhistus.

Piti tulla beige.

Vaan eipä tullutkaan - jäi se valkea pehko, jossa oli siellä täällä vihreitä, sinisiä ja liiloja laikkuja.

Saattoi siinä päästä itkun tirauskin.

Aamulla ei auttanut muu kuin laittaa silloiset pitkät hiukseni tiukalle ponnarille.

Vasta iltapäiväkahvilla uskalsi eräs työtoverini kysäistä, olinko tehnyt hiuksilleni jotain.

Taas marssittiin kampaajalle pelastusoperaatioon.

Sen jälkeen ei hiuksiani ole kokonaan värjätty - raitoja on kyllä laitettu silloin tällöin.

Minun hiukseni eivät ole harmaantuneet - eivätkä todennäköisesti harmaannukaan, sillä äidilläni on samanlaiset hiukset.

Mutta iän myötä ne ovat alkaneet talvisin tummua

 ja kullanpuna on vaihtunut pissankeltaiseksi

  - niinpä välillä laitatan raidat niitä kirkastamaan.

Kuvassa hiukset tänään: ylikasvaneet ja harottavat miten sattuu.

Ja se malli - polkkana on pysytty - eri pituisina.

Lasteni antamat nimet hiuspituuksilleni ovat nupi, potta ja vaasi.

Tällä hetkellä ollaan ylipitkässä vaasissa - ja nyt en osaa päättää, 

leikataanko vaasi vai potta.

Vai peräti nupi.

Sillä leikata näitä todellakin pitää - hiukset sojottavat minne sattuu ja malli on sanonut heipat jo ajat sitten.

Tilasin ajan kampaajalle lauantaiksi.

Ehkä se siihen mennessä ajatus selkiytyy siitä pituudesta.

Väriäkin vielä mietin.

Otanko raidat nyt vai vasta keväällä.

Ja vaikka olenkin hevileidi henkeen ja vereen, en sittenkään taida blondiudestani luopua.

Nimittäin kun poikani cosplayasuun kuuluvan peruukin pari 

vuotta sitten päähäni laitoin, oli näky tämä:

Isäntä kauhistui.

 Lapset nauroivat katketakseen.

Ja minä hupakko laitoin kuvan Facebook -sivulleni kavereidenikin iloksi.

Ja nyt sitten teille - olkaapa hyvä. Saa nauraa;)

Keikoille en sentään peruukki päässä ole mennyt.

Kyllä se niin on, että blondi on blondi, vaikka millä blondin logiikalla muuta yrittäisi itselleen selittää.

Se logiikka vaan ei ole vieläkään selventänyt, leikataanko lauantaina potta vai vaasi.

No - sittenpä sen kampaajalta kotiin lähtiessä näkee.

Jotta onko tukka hyvin.

Ja kaikki hyvin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata

Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta