Hyvää uutta vuotta 2020 ja hyvää uutta vuosikymmentä!

Pian olemme jo uuden vuoden 2020 alussa ja entinen jää taakse. Alkaa aivan uusi vuosi ja vuosikymmen. 

Me vietämme vuodenvaihdetta jo perinteisesti isännän kanssa kotona. Seuranamme on tyttären Micu-kisuli, joka jäi tänne evakkoon joulun jälkeen tyttären lähdettyä kotiinsa Turkuun. Minun lomani ovat jatkuneet välipäivien yli, mutta tyttärellä työt kutsuivat ja ajattelimme, että kun tytär kuitenkin juhlii tänään ystäviensä kanssa, on Micun parempi olla täällä rauhassa Turun rakettien paukkeelta.

Paukkuvat ne raketit täällä Kaarinassakin ja ovat jo hyvän tovin räiskyneet, mutta Miculla on täällä ainakin seuraa - eipä se tosin näytä juuri paukkeesta välittävän, sillä tuossa se jalkojeni juuressa vetelee sikeitä.

Nautimme juhlaruokana nakkeja ja perunasalaattia sekä joulusta jääneitä suklaita. Pukukoodi on "mukavuus edellä" eli löhövaatteet ja villasukat. Olemme huuhtoneet vanhan vuoden pölyt saunan löylyissä ja lepäilleet. Pieni skumppapullo on toki varattuna ja se on tarkoitus vuodenvaihteessa korkata, mutta epäilen, että korkkaamatta jää tänäkin vuonna, sillä alakerrasta kuuluu jo isännän kuorsaus enkä taida raskia häntä herätellä.

Joulunajan ajatuksia 2019

On jouluaatto ja kaikki on jo valmiina vieraiden tulla.  Aamupäivän puuhailun jälkeen katselin ja kuuntelin Turun joulurauhan julistusta teeveestä. Vaikka Turun suurtorille ei meiltä kovin pitkä matka ole, en saanut raahattua sinne itseäni tänäkään vuonna. Joulunalusaika on ollut kiireinen ja stressaava niin töissä kuin omassakin elämässä.

Kotia on koristeltu maltillisesti ja niin kuin meillä tapana on, viimetipassa. Kuusi on tosin tönöttänyt parvekkeella jo hyvän aikaa, sillä sen suoristamisessa kuluu isännältä muutamakin päivä. Ja sen valaistuksessa toinen mokoma.

Osa joulukoristeista on vielä vintillä laatikoissaan ja saa ollakin, sillä nyt riittää, että kyntteliköt palavat, kuusi terassilla valaisee ja jouluenkelit seisovat juuri sen lipaston päällä, missä ne aina ovat tässä kodissa olleet.

Ei joulu synny pelkästä rekvisiitasta eikä kodin koreudesta. Joulu elää ihmisten sydämissä ja muistoissa. Ja synnyttää uusia muistoja.

Tänä vuonna minunkin muistoihini piirtyy hieman erilainen joulu. Vielä viime vuonna meillä kokoontuivat jouluaattona kaikki läheiseni ja rakkaani. Tänä vuonna kokoonpano on toisenlaisen. Poika on miniäehdokkaan lapsuudenkodissa ja anoppini kotonaan, jossa hänelle seuraa pitää kälyni.

Tätä joulua vietämme muistellen isännän isää, appeani ja lastemme Eino-pappaa, jonka 90-vuotisjuhlia vietimme vielä marraskuussa ja joka kaksi viikkoa ennen joulua nukkui pois.

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja kaikki maailman onnellisimman ja vapaimman maan kansalaiset!

Minun Suomeni on sinitaivas, järvet, metsät ja siniristilippu. Saan elää itsenäisessä maassa, jossa minulla on vapaus sanaan, mielipiteeseen ja uskontoon. 

Minun Suomessani on ollut hyvä ja turvallista kasvaa, opiskella, kasvattaa lapsia ja vanheta. Minun isänmaani ja minun kotimaani on ollut minulle hyvä.

Minun Suomessani veljeä ei jätetä.  Ei jätetty aikoinaan - ja haluan uskoa, ettei jätetä tänäkään päivänä. Ei sitä naapurissa asuvaa - eikä sitä, joka tänne kauempaa on tullut turvaa hakemaan.

"Suomi on hyvä maa. Tämä maa on paras paikka meille suomalaisille. Suomi on puolustamisen arvoinen maa, jonka paras puolustaja on Suomen oma kansa!" - näin tervehti edesmennyt jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrooth itsenäisyyspäivänä 2002.

Suomi on maailman onnellisin maa

Näin kertoo World Happiness Report 2019, ja vaikka me suomalaiset olemmekin niin vaatimattomia että emme tuota aina ole uskoa, niin kannattaa tutkia  näitä muitakin hyvien asioiden kansainvälisiä vertailuja, joissa Suomi on kärkisijoilla: Tilastokeskus on jälleen tehnyt listauksen asioista, joista voimme olla ylpeitä.  Suomi on esimerkiksi maailman vapain maa  ja  Suomi on maailman paras maa suojelemaan ihmisten perusoikeuksia.

Tämän listan on Tilastokeskus myös havainnollistanut hienolla videolla Hyvä Suomi:

Suomalaisena voi hyvin röyhistää rintaansa. Ja olla samalla nöyrän kiitollinen kaikille Adolfeille ja hänen veljilleen ja sisarilleen, jotka tästä kaikesta hyvästä hinnan aikoinaan maksoivat - ja osa maksaa sitä vielä tänäänkin. Sillä meidän Suomessamme, tässä isiemme kalliilla hinnalla maksamassa maassa, tarvittaisiin taas Adolfeja, jotka kertoisivat meille, miten kallisarvoista on se, että on oma maa, oma lippu ja oma kansa. Vapaus.

Pyhäinpäivänä muistot elävät ja sytytän kynttilän

On pyhäinpäivän ilta. Moni juhlii tänään halloweenia, mutta meillä ei sitä juhlita. Halloweenia ei minun nuoruudessani tunnettu kuin amerikkalaisista elokuvista karkki ja keppos -lapsineen enkä ole sille myöhempinäkään vuosina lämmennyt. Lapsemme ovat tahoillaan toki saaneet sitä juhlia ja juhlivat ystävineen tänäkin iltana, mutta meillä kotona vietetään pyhäinpäivää.

Ja niin vietetään monessa muussakin suomalaiskodissa, sillä tänään ovat hautausmaat yhtenä kynttilän liekkien merenä ihmisten muistellessa poisnukkuneita läheisiään.

Meidän kynttilämme on sytytetty  terassille kanervikkoon kuten monena aiempanakin vuonna, sillä sekä isännän että minun sukujemme haudat ovat liian kaukana, jotta niille pääsisimme. Tiedän kuitenkin, että niillä kauempanakin olevilla sukuhaudoilla kynttilöiden liekit tänään lepattavat.

Kynttilöitä sytyttäessä ja liekkien lepatusta katsellessa muistelen heitä, jotka eivät enää täällä kanssamme vaella.

Kuulumisia ja syksyn värejä

Tovi jos toinenkin on jo ehtinyt vierähtää edellisestä postauksestani ja päätin vihdoin piipahtaa taas tänne blogin puolelle ja kertoa hieman kuulumisiani. Älkää pelästykö - en aio tänne monen kuukauden tekemisiäni luetella vaan ajattelin kertoa kuulumiset jo ajat sitten Keyword: Love -blogin Jonnalta poimimani haasteen muodossa.

Tässä haasteessa on tarkoitus jakaa niitä oikeita aitoja kuulumisia. En tosin tiedä, kiinnostavatko ne ketään teistä, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Että edes itse muistaisin.

Matkalla sinne, missä ovat rakkaimmat muistot ja maisemat

Heinäkuu on jo pitkällä ja olemme isännän kanssa lomailleen jo 2,5 viikkoa. Loma alkoi niin kuin se useimpina kesinä on tavannut tehdä matkalla Pohjois-Karjalaan äitini mökille, jonne äitini ja veljeni jo Peppi-koiran kanssa olivat hieman aiemmin matkanneet.

Matka sujui taas muutaman pysähdyksen taktiikalla, ilman mutkia tai poikkeamia suoraan matkanpäähän. Emme katselleet nähtävyyksiä, poikkesimme vain välillä kahveille ja syömässä - oli kiire päästä perille.

Mökistämme Juuan Timovaarassa olen ennenkin kirjoitellut. Postauksissani "Siellä missä sielu lepää" ja "Reissunaista laulattaa" olen kertonut, mitä nuo mökkimaisemat ja tuo seutu vaaroineen, metsineen ja järvineen minulle merkitsee.

Enkä malta olla nytkään itseäni toistamatta - kun tuonne mökille ajamme ja Varkauden jälkeen siellä Heinäveden kohdilla alkavat ensimmäiset kunnon mäki- ja vaaramaisemat näkyä, tunnen jo olevani lähellä kotia.

Sitä toista kotiani tämän nykyisen lisäksi. Sitä, jossa minun juureni ovat ja joka on minun sielunmaisemani.

Juhannuksen juhlaa, kesäyön onnea

On juhannusaaton aamu ja olen jo tovin ollut hereillä. Minähän en yleensä ole se meidän perheen varhaisin mato vaan isäntä saa vapaapäivisin rauhassa kahvit keitellä aamuisin ennen kuin minä suostun silmäni avaamaan. Vaan tänään on toisin - kahvi tuoksuu jo tuossa vierelläni ja alakerrasta kuuluu isännän tasainen kuorsaus. Maailmankirjat taitavat olla vallan sekaisin;)

On tähän aikaiseen heräämiseen ihan syynsäkin - nimittäin eilinen laiskuus kostautui. Olemme lähdössä juhannuksen viettoon Sauvon farmille ja viimetipan minäni sai taas eilen illalla vallan ja jätin pakkaamiset tähän aamuun. Nyt on sitten pakattu ja pian herättelen isännän kahveille.

Ajatuksia äitienpäivänä 2019

Tänään olen ajattellut omaa äitiäni, joka on sitkein ja sisukkain nainen, jonka tunnen. Hän on kokenut lapsena sodan kauhut, tehnyt työtä oman osansa, kasvattanut lapsensa, sairastanut yhden ihmisen tarpeiksi ihan tarpeeksi, saattanut hautaan yhden lapsistaan, kaksi miestään ja vanhempansa.

Hän on nainen, joka on aina auttanut, tukenut, rohkaissut, rakastanut ja vieläkin repisi vaikka paitansa päältään, jos hänen lapsensa tai lapsenlapsensa apua tarvitsisivat. Hän on äitini - ja hän on minulle rakas.

Äitiäni en tänäkään äitienpäivänä päässyt kasvokkain onnittelemaan, Olen tästä surullinen ja tunnen vähän syyllisyyttäkin. Mutta lähtö Hollolaan ei ole vain minusta kiinni ja niinpä sain onnitella äitiäni vain puhelimitse. Onneksi on puhelin. Ja onneksi on maailman paras veli, joka lastensa ja ex-vaimonsa kanssa piti huolen siitä, ettei äitini juhlapäivää joutunut yksin viettämään. 

Kautta sortumusten voittoon - miten sujui Ekopaasto 2019?

Ekopaasto on jo loppusuoralla ja viimeiset päivät meneillään. Seitsemän viikon koitos on jo miltei ohi ja on aika tehdä tilinpäätöstä.

Miten sujui tämän vuoden paastoni? Pidinkö paastolupaukseni? Oliko vaikeaa? Ja opinko mitään - jääkö jotain itämään ja elämään?

Minullehan tämä taival oli jo kahdeksas - olen Ekopaastoa jollain muotoa viettänyt jo sen ensimmäisestä vuodesta 2012 lähtien. Alkuaikojen lupaukseni liittyivät enemmän perinteisen paaston viettoon ja kokeilin, pystynkö kieltäytymään jostain minua koukuttavasta, nautintoa tuottavasta tavasta tai ruuasta. Myöhemmin on paastooni sisältynyt myös Ekopaaston idea kieltää tai rajoittaa niitä asioita omassa elämässä, jotka ovat haitallisia luomakunnallemme. Myös omien kulutustottumusten miettiminen sekä elämän hiljentäminen ja hiljentyminen ovat tulleet osaksi paastojani - niin tänäkin vuonna.

Vanha hengellinen laulu alkaa sanoin "Kautta kärsimysten voittoon..." ja ajattelin ensin nuo sanat tuohon otsikkooni laittaa vaan enpä laittanutkaan. Vaikka helposti kuvittelisi, että jostain kieltäytyminen tai jonkin asian rajoittaminen ovat kärsimystä, eivät ne sitä sittenkään ole, sillä  kun luopuu jostain, mitä ei tarvitse ja mikä tekee hyvää itselle sekä ympäristölle, löytää kiitollisuuden  siitä mitä vielä on - ja jää aikaa ja vapautta nauttia itse elämästä.

Jos ei tieni kärsimysten kautta ole kulkenut, niin pakko on tunnustaa, että sortumusten kautta sitä on vaellettu. Kyllä - on sorruttu, mutta on myös noustu ja taas jatkettu.

Ekopaasto 2019 - ilmastonmuutosta vastaan paastolupauksilla

Tämän vuoden Ekopaasto alkaa tämän viikon keskiviikkona, 6.3. ja kestää 7 viikkoa päättyen 20.4. pääsiäiseksi.  Ensimmäinen Ekopaasto järjestettiin jo vuonna 2012 ja siitä lähtien olen siihen omalla tavallani osallistunut. Ensimmäisen kerran tästä paastosta kerroin täällä blogissani vuonna 2014 ja sen jälkeen olen joka vuosi siitä kirjoittanut. Vaikka painopisteet paastossa ovat vuosittain hieman vaihdelleet, on Ekopaaston tarkoitus aina ollut haastaa ja innostaa ihmiset osallistumaan pääsiäispaaston viettoon tavalla, joka auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta.

Harva meistä enää kiistää ilmastonmuutoksen olevan totta ja viimeistään viime syksynä julkaistu hallitustenvälisen ilmastopaneeli ICPP:n raportti kertoi selvää kieltään siitä, että nyt on jo viime hetki vaikuttaa siihen, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on tällä maapallolla tulevaisuus.

kuvan logo ekopaasto.fi

Ekopaastohan on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kampanja ja tämän vuoden paastossa ihmisiä kehotetaan antamaan oma paastolupaus ja jakamaan se sosiaalisessa mediassa. Olen itse vuosien saatossa lupaillut yhtä jos toistakin ja niin teen tänäkin vuonna.

Ajatuksia ystävänpäivänä 2019

Tänään on vietetty ystävänpäivää ja ajattelin, että nyt on hyvä hetki palata blogin ja blogiystävien pariin koko alkuvuoden kestäneen blogihiljaisuuden jälkeen.

Hitaan bloggaajan manifestia noudattaen olen bloggaamisen sijaan keskittynyt ihan vain elämiseen. Jättänyt aikaa hiljaisuudelle, lukemiselle ja olemiselle.

Ja tottakai ystäville. Elämä kun on tässä ja nyt - ja niin ovat ne ihmisetkin, jotka lähellämme elävät. Huomisesta emme tiedä.

Some -maailma on niin täynnä kaikkea kiinnostavaa, että siihen saa helposti hukattua kaiken aikansa. Välillä on hyvä vain katsella ihan rauhassa, millaista se oikea elämä siellä somen ulottumattomissa onkaan. Olen tämän blogitauon aikana miettinyt hyvin paljon samoja ajatuksia kuin viisas työkaverini Mari Leppänen: "Haluan tulevana vuotena silittää enemmän ihmistä kuin puhelinta".

Kokonaanhan somesta en eroon ole päässyt, sillä sosiaalinen media on osa työtäni ja toki olen välillä käynyt vilkuilemassa, mitä teille muille kuuluu. 

Siellä ruudun takana on myös ystäviä. Osan olen tavannut kasvokkain - ja osan vain kuvien ja sanojen välityksellä. Monien teidän kanssanne olen vaihtanut ajatuksen jos toisenkin, käynyt kirjeenvaihtoa sähköpostitse, yksityisviestein tai kommentein.

Ystävyyden syntyyn ei aina tarvita näkyviä kasvoja - sielunsisaria löytyy myös sanojen takaa.