Syyskuu on ehtinyt jo yli puolivälin mutta minä aion vielä muistella mennyttä kesää. Kesää, jonka me kaikki tulemme muistamaan. Kesä, jota keväällä odotimme ja pelkäsimme. Ja joka tullessaan toi enemmän kuin olimme uskaltaneet toivoa.
Vaikka korona elelikin herroiksi keskuudessamme, saimme kuitenkin lahjaksi ihan kunnollisen kesän. Ja vaikka suurin osa meistä ei uskaltautunutkaan ulkomaille matkustamaan, pystyimme reissaamaan kotimaassa ja liikkumaan luonnossa. Saimme nähdä läheisiämme ja ystäviämmekin.
On jouluaatto ja kaikki on jo valmiina vieraiden tulla. Aamupäivän puuhailun jälkeen katselin ja kuuntelin Turun joulurauhan julistusta teeveestä. Vaikka Turun suurtorille ei meiltä kovin pitkä matka ole, en saanut raahattua sinne itseäni tänäkään vuonna. Joulunalusaika on ollut kiireinen ja stressaava niin töissä kuin omassakin elämässä.
Kotia on koristeltu maltillisesti ja niin kuin meillä tapana on, viimetipassa. Kuusi on tosin tönöttänyt parvekkeella jo hyvän aikaa, sillä sen suoristamisessa kuluu isännältä muutamakin päivä. Ja sen valaistuksessa toinen mokoma.
Osa joulukoristeista on vielä vintillä laatikoissaan ja saa ollakin, sillä nyt riittää, että kyntteliköt palavat, kuusi terassilla valaisee ja jouluenkelit seisovat juuri sen lipaston päällä, missä ne aina ovat tässä kodissa olleet.
Ei joulu synny pelkästä rekvisiitasta eikä kodin koreudesta. Joulu elää ihmisten sydämissä ja muistoissa. Ja synnyttää uusia muistoja.
Tänä vuonna minunkin muistoihini piirtyy hieman erilainen joulu. Vielä viime vuonna meillä kokoontuivat jouluaattona kaikki läheiseni ja rakkaani. Tänä vuonna kokoonpano on toisenlaisen. Poika on miniäehdokkaan lapsuudenkodissa ja anoppini kotonaan, jossa hänelle seuraa pitää kälyni.
Tätä joulua vietämme muistellen isännän isää, appeani ja lastemme Eino-pappaa, jonka 90-vuotisjuhlia vietimme vielä marraskuussa ja joka kaksi viikkoa ennen joulua nukkui pois.
On juhannusaaton aamu ja olen jo tovin ollut hereillä. Minähän en yleensä ole se meidän perheen varhaisin mato vaan isäntä saa vapaapäivisin rauhassa kahvit keitellä aamuisin ennen kuin minä suostun silmäni avaamaan. Vaan tänään on toisin - kahvi tuoksuu jo tuossa vierelläni ja alakerrasta kuuluu isännän tasainen kuorsaus. Maailmankirjat taitavat olla vallan sekaisin;)
On tähän aikaiseen heräämiseen ihan syynsäkin - nimittäin eilinen laiskuus kostautui. Olemme lähdössä juhannuksen viettoon Sauvon farmille ja viimetipan minäni sai taas eilen illalla vallan ja jätin pakkaamiset tähän aamuun. Nyt on sitten pakattu ja pian herättelen isännän kahveille.
Heinäkuu meni menojaan ja eletään jo pitkällä elokuussa. Hitaan bloggaajan periaatteita noudattaen sain vasta nyt aikaiseksi tehdä koosteen kuukaudesta, joka monin tavoin oli upea ja säiden puolesta poikkeuksellinenkin. Näitä kuukausikoosteita teen aina silloin tällöin ja vaikka epäilenkin, että tuskin ne ketään kiinnostavat, teen niitä ihan omaksi ilokseni - ja sen tähden, että sitten, kun muisti alkaa tehdä tepposiaan, voin käydä sitä täällä teroittamassa;)
Heinäkuun alku meni töissä ja sainpa ennen lomia yhden kuumetaudinkin potea. Ehdimme kuitenkin isännän kanssa paseerata Turun jokiviertä, käydä nuorten kanssa syömässä ja viettää viikonloppuja Sauvon farmilla paossa sauna- ja kylppäriremonttia, joka jatkui aina lomaamme saakka.
Sain muutama viikko sitten CinCin by Mia Malmi -blogin Mialta haasteen, jossa on tarkoitus kirjata ylös kolme hyvää asiaa päivistäni, työstäni, sekä minusta itsestäni. Tämäkin haaste on odotellut vastaamistaan luonnoksissani, sillä vaikka nämä haasteet ovat kivoja lukea, niiden tekeminen on välillä hieman haastavaa;)
Kiitos, Mia, haasteesta - yritän kuitenkin - saapas nähdä, kuinka käy! Jos Mian blogi ei teille vielä ole tuttu, kannattaa käydä visiitillä - siellä nimittäin saatatte törmätä julkkiksiin - tai päätyä muotinäytökseen. Löytyypä sieltä paljon muutakin, esim. itse tihrustin itkua, kun Mia julkaisi miehensä kirjoituksen "Tyttöjen välisestä ystävyydestä". Elämään kuuluvat yhtä lailla ulkoinen kuin sisäinenkin kauneus - ja Mialta löytyvät molemmat!
Kolme hyvää asiaa päivissäni
1. Vapaus
Kun lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa, olen melko vapaa tekemään mitä lystään. Töissä on tietenkin käytävä mutta vapaa-ajan voin käyttää aika lailla miten haluan. Voin valita, menenkö töiden jälkeen tapaamaan ystäviäni, suuntaanko askeleeni salille rehkimään vai tulenko kotiin ottamaan torkut.
Voin jättää pyykit huomiseen, voin siivota silloin kun huvittaa tai voin ottaa kirjan käteeni ja uppoutua siihen koko illaksi.
Tai sitten vain silittelen Micu-kisulia, katselen pölyhiukkasten tanssia ja mietin syntyjä syviä;)
Tottakai otan huomioon, jos joku minua tarvitsee - tai jos isäntä haluaa vaikkapa viikonlopulla tehdä jotain erityistä - mutta hän on kyllä aika hyvin johdateltavissa;)
Joillekin meistä pääsiäispyhät ovat vain ne kaivatut vapaapäivät arjen keskelle. Toisille ne ovat hyvä tilaisuus järjestää juhla, kutsua vieraita tai kyläillä itse. Monen lapsiperheen pääsiäistä vietetään suklaamunien metsästyksen, tipusten, jänöjen ja Kyöpelinvuoren noitien keskellä. Ja toki joku avaa pääsiäisen pyhinä myös kirkon oven.
Kodit on somistettu juhlakuntoon. Ruokalistoja on suunniteltu hartaasti ja herkut hankittu ajoissa. Kukin viettää pääsiäistään juuri niin kuin itselle tai perheelle sopii. Ja niin kuuluukin.
Meidän kodissamme ovat pääsiäisen koristelut vuosi vuodelta vähentyneet. Kun perheessä ei enää pieniä lapsia ole, pysyvät tiput ja jänöt kaapin kätköissä. Esille on nostettu vain tärkeimmät. Kuten lasten aikoinaan maalaamat pääsiäismunat.
Lupasinuudenvuodenpostauksessani, että teen vielä tilinpäätöspostauksen viime vuodesta ja onhan se lupaus pidettävä. Vaikka epäilenkin, ettei tämä teitä kiinnosta enää, niin itselleni tämän tekeminen on tärkeää, sillä vaikka kiitosvihkooni olenkin niitä kiitoksiani viime vuonnakin kirjannut, on vuosi jäänyt mieleeni raskaana ja vaikeana. Niin paljon sairastelua ja kamppailuja niin omassa elämässä kuin töissäkin tuntui etenkin loppuvuoteen siunaantuvan, että tätä postausta tehdessä on ollut hyvä muistaa, että ei koko vuosi sentään pelkkää taistelua ollut.
Tammikuun alussa kävimme isännän kanssa hyvästelemässä Amoral -bändinsen jäähyväiskeikalla Helsingissa Tavastialla ja tapasimme samalla ystäviä. Vauhdikas aloitus vuodelle - ja haikeakin, sillä tätä bändiä olemme käyneet kuuntelemassa aina Budapestia myöten.
Tammikuun lopulla olin mukana myös Tallink Megastarin neitsytmatkalla ja sain muiden kutsuvieraiden ja bloggaajien kanssa tutustua tähän hienoon, turkulaista laivanrakennussuunnittelua edustavaan alukseen.
Joskus viime vuonna törmäsin Kiljusten blogissa #satasyytäollaonnellinen -haasteeseen ja tallensin sen luonnoskansiooni. Tänään kaivelin sen sieltä esille ja päätin siihen tarttua.
Haasteen tarkoitus on löytää arjesta niitä pieniä - tai miksei isompiakin - syitä, miksi olla onnellinen. Olen kuluneen viikon potenut ties monettako tämän vuoden flunssaani - tai sitten tämä on vain jatkoa aiemmille. Kuumekin nousi ihan kiitettäviin lukemiin ja poskiontelot ovat särkeneet siihen malliin, että oli pakko käväistä lääkäriltä taas myrkkykuuri pokkaamassa. Kun tuota toispuoleisessa kasvohalvauksessa halvaantuneen puolen poskea särkee kunnolla, olen hieman vauhko ja vainoharhainen - särky ja tulehdus ovat ihan liian lähellä kasvohermoa.
Jotta elämä ei ihan voivotteluksi menisi, päätin etsiä päiviini onnen aiheita, sillä pienet vastoinkäymiset jaksaa kantaa kun näkee, kuinka paljon elämässä on sittenkin hyvää.Tästä postauksesta alkaa postaussarja, jossa niitä onnellisuuden syitä silloin tällöin luetellaan. Saa nähdä, pääsenkö sataan syyhyn ennen kuin koko blogi kuopataan;)
Tämän päivän onnen tuojat saavat olla vaikkapa nämä kevään ensimmäiset orvokit, jotka viime viikonloppuna isäntä toiveikkaasti jo parvekelaatikoihin istutti. Ja jotka ovat tuolla ulkona selvinneet hengissä huolimatta rännästä, lumesta, rakeista ja pakkasöistä.
Orvokit huutelevat minulle tuolta ulkoa, että "hei, kevät tulee sittenkin"! Ja kyllä se tulee vaikka sääennustukset mitä sanoisivat!
Tänään aurinkokin jo hieman pilkottelee pilviseltä taivaalta ja paljastaa likaiset ikkunat ja pölyhiukkasten tanssin sisällä. Ei haittaa - pestään kun jaksetaan. Ja pölyttömäksi ei kotia saa vaikka kuinka luuttuaisi.
Onnea on myös se, että kuumetta ei enää ole ja särkykin on laantunut. Saatan jopa vapuksi tästä tervehtyä.
Ja toivossa elän, että ensi viikolla pääsen taas kuntosalillekin jatkamaan kuntoremonttiani, josta kerroin teille edellisessä postauksessani ja joka heti alkumetreillä otti pientä takapakkia tämän pakollisen levon takia.
Iloa ovat tuoneet myös teidän lukuisat kommenttinne ja tsemppausviestinne tuohon postaukseen - kyllä sellaisella kannustusmäärällä jo jaksaa tällainenkin rapakuntoinen lady ottaa itseään niskasta kiinni. Kiitos teille kaikille, jotka minua tsemppasitte.
Kevään voittoa talvesta julistavat myös nuo viime viikolla Turusta bongaamani scillat. Eivätkös vain näytäkin siltä kuin sanoisivat: Kevät tulee - ei me välitetä pienistä räntäsateista eikä raekuuroista. Aurinko sulattaa ne kyllä pois.
Tämän päivän onnen tekijäni - kevät, auringon voima ja toivottavasti pian selätetty flunssa. Muitakin onnen syitä löytyisi, mutta säästetään ne vielä pahan päivän varalle;)
Toukokuussa kävivät åbloggaajat kylässä työpaikallani ja tulin kaapista ulos eli ensimmäisen kerran
täällä blogissani kerroin työstäni enemmänkin - ja samalla meni loputkin anonymiteetit.
Vanhin nainen Suomen Vanhimmassa Virastossa esittäytyi;)
Tästä postauksesta tuli yllättäen viime vuoden luetuin ja kommentoiduin ja vieläkin siitä välillä kuulen.
Vaikka postausta pitkään emminkin, hetkeäkään en ole sen julkaisua katunut; niin paljon hyvää se on mukanaan tuonut.
Kesäkuussa sain Turun Naisten Pankilta haasteen olla mukana Kävele Naiselle Ammatti -kampanjassa ja vaikka itse tapahtumaan en kipeytyneen selkäni takia pystynytkään sittemmin osallistumaan,
pystyin edes omalta osaltani innostamaan muitakin bloggaajia ja lukijoitani mukaan kävelemään.
Työtovereideni kanssa teimme retken saaristoon ja Suomen kesä näytti parastaan.
Juhannusruusut kukkivat, vihreässä oli tuhat eri sävyä ja valo valaisi kaiken.
Heinäkuussa lomailtiin, tytär muutti väliaikaisesti tänne Kaarinan kotiin Turun asunnostaan putkiremonttia pakoon ja toi mukanaan chinchillansa, tavaransa ja tietenkin Micu-kisulin.
Sen jälkeen koti olikin sikin sokin ja hujan hajan joulukuun alkuun saakka - Miculta kun kukkasetkin
piti siirtää piiloon työhuoneeseen, isännän crockseista on puolet syöty ja niitä leluja, mitä isäntä kissalle osti, löytyy vieläkin nurkista ja sohvien alta;)
Vietettiin hääpäivää, käytiin Sauvon farmilla ja nautittiin Turusta ja Keski-ajan markkinoistakin.
Blogi vietti 4-vuotissynttäreitään ja ihmettelin sitä, miten te kaikki lukijat olette jaksaneet mukanani roikkua.
Joulutunnelmia kävimme myös isännän kanssa haistelemassa Raskasta Joulua -kiertueen avajaiskonsertissaBaltic Princessillä. Tai oikeastaanhan noita konsertteja oli kaksi, sillä ensin saimme nauttia raskaammasta setistä ja toisena päivänä samat herkut vielä akustisina.
