Gdansk - kaunis kaupunki, jossa silmä lepää vaan jalat eivät

Kerroin jo heinäkuun koostepostauksessani, että kävimme kuun lopulla pienellä kaupunkilomalla Gdanskissa. Suorat lennot Turusta Wizzairilla olivat syy, miksi tänä kesänä Gdanskin matkakohteeksemme valitsimme. 

Isännän loma läheni loppuaan emmekä halunneet tuhlata aikaa matkustamiseen - Gdanskin lennot kestävät säästä riippuen korkeintaan puolitoista tuntia. Me selvisimme mennen tullen tunnilla ja 10 minuutilla.

Kun aamulentomme lähti Turusta klo 9.10, olimme jo hotellillamme Radisson Blu Gdanskissa paikallista aikaa noin klo 10. Aikaerohan Puolassa on -1 Suomen aikaan verrattuna.

Hotellimme sijaitsi aivan Gdanskin keskustassa, Vanhassa kaupungissa Dlugi -kadulla, joka on yksi kaupungin keskeisimmistä  kävelykaduista.

Hotellin pääsisäänkäynti oli rakennuksen toisella puolella, piilossa vanhan tiilirakennuksen takana,mutta sen jälkeen vastassa olikin vallan erilainen näky: marmoria, lasikattoja, nahkaa. Huoneen saimme heti, joten pääsimme purkamaan tavarat ja vaihtamaan kengät - tiesimme entuudestaan, että tällä reissulla kävellään paljon ja hyvät kengät ovat silloin tarpeen.

Hotelli oli taattua Radisson Blu -laatua, huone tilava ja siisti, palvelu loistavaa ja aamiainenhanRadisson Blu hotelleissa kulkee nykyään nimellä Super Breakfast, mikä tarkoittaa sitä, ettätarjonnan laatuun ja esillepanoon on panostettu ja pyritty suosimaan luomua sekä lähialueiden tuotteita. Tämä oli nyt kolmas kesä peräkkäin, kun hotellivalintamme osui Radisson Bluhun ja niin tyytyväisiä olemme olleet, että varmasti seuraavallekin matkalle sellaista ensimmäiseksi etsimme.

Vaikka hotellissa ei näillä kaupunkilomilla pitkiä aikoja vietetäkään, on hotellin sijainnilla suuri merkitys matkan onnistumiseen. Ja tällä iällä myös sillä, että hotelli on siisti ja sillä on tarvittavat palvelut kohdillaan;)

Päivämme päättyivätkin iltaisin tuohon Dlugi -kadun puolella olevalle terassille, jossa vielä istuimme ja seurasimme elämää vilkkaalla kävelykadulla.

Nähtäväähän Gdanskissa on vaikka kuinka paljon, mutta meille tämä oli jo kolmas matka sinne,joten emme edes ajatelleet, että alkaisimme koluta lukuisia museoita ja kirkkoja.

Ajatuksena oli vain haahuilla ympäriinsä, nauttia kaikesta kauniista ja istahtaa välillä johonkin katukahvilaan lepuuttamaan jalkoja. 

Gdanskhan on satamakaupunki Pohjois-Puolassa ja sen ytimen muodostaa Vanha kaupunki sekä Moslawajoen ranta, jossa sijaitsee maailman vanhin nosturi.

Yhdessä lähietäisyyksillä sijaitsevien Sopotin ja Gdynian kaupunkien kanssa se muodostaa ns. kolmoiskaupungin alueen, jossa asuu n. 750000 ihmistä.

Gdanskhan tunnettiin vielä ennen toista maailmansotaa nimella Danzig ja sen asukkaista suurin osaoli tuolloin saksalaisia, mutta sodan jälkeen se puolalaistui.

Gdansk tunnetaan myös kaupunkina, jossa syntyi Puolan Solidaarisuusliike, jota johti sittemmin Puolan presidenttinäkin toiminut Lech Walesa.

Ensimmäisenä päivänä tutkimme tietenkin tuon oman kotikatumme ja käväisimme myös jokirannassa.

Sitten edellisen käyntimme siellä oli sinne uudemman kaupungin puolelle ilmestynyt mm. maailmanpyörä, ja siihen isäntä yritti koko matkamme ajan minua turhaan houkutella.

Minulle riitti ihasteltavaa ihan maanpinnan tasollakin.

Sillä Gdansk on kaunis kaupunki.

Värikkäästi maalatut ja hienosti kunnostetut talot, vehreys ja kukat  - kaunista oli katsoi minne tahansa.

Se, että Gdanskissa puhutaan Vanhasta kaupungista, on hieman harjaanjohtavaa, sillä kaupunki pommitettiin toisessa maailmansodassa miltei maanpinnalle.Lähes kaikki on uudelleen rakennettua ja pikkutarkasti entisöityä.

Myös tämä maailman suurin tiilikirkko, Pyhän Marian kirkko, koki sodassa osansa, mutta on taas entisessä loistossaan.

Matkan toisen päivänä kävimme Sopotissa, kylpylä- ja rantakaupungissa, ja siitä teen oman postauksensa, sillä kyllä tuo pieni ja viehättävä rantalomakohde,  Puolan Rivieraksikin kutsuttu kaupunki,  sen ansaitsee.

Matkan Sopotiin voi hyvin tehdä taksillakin, sillä taksimatkat eivät kukkaroa Puolassa kaada, mutta halusimme kokea hieman enemmän paikallista väriä ja matkasimme sinne junalla.

Samalla näimme myös ihmisten arkea, työmatkalaisia ja niitäkin rakennuksia, joita ei matkaesitteissä esitellä. Oli uudisrakennuksia - ja oli sitäkin vanhaa, jota kukaan ei ollut jaksanut hoitaa.

Kiva matka, josta kerron myöhemmin lisää;)

Kolmantena päivänä kävimme  kaupungin ulkopuolella olevassa Galeria Balticassa, ostoskeskuksessa, jonne menimme taas junalla. Kätevä kulkuväline, sillä matka ostoskeskukseen kesti n. 10 minuuttia;)

Takaisin tullessa poikkesimme vielä kaupungissa olevaan Galeria Handlowa Madisoniin, joka oli sopivasti kävelyreittimme varrella juna-asemalta hotellille.

Ostoskeskuksia ja -paikkoja Gdanskista löytyy useampia ja tarjolla on suurin piirtein samat herkut kuin suomalaisissakin ostosparatiiseissa - lisäksi muutama keskieurooppalainen ja puolalainen brändi, joihin meillä ei törmää.

Vaikka oli alennusmyyntikausi, emme juurikaan mitään ostaneet - tuolla Galeria Balticassakin viihdyimme vain vajaat 2 tuntia - ja siihenkin mahtui jo kahvitteluhetki;)

Jos Puolasta jotain ostaa, kannattaa ostaa paikallisia tuotteita: käsitöitä, nahkatuotteita,  koristeita, meripihkakoruja ja taidetta. 

Hintataso on edullisempi kuin Suomessa, mutta kun olimme jälleen kerran liikkeellä käsimatkatavaroin ja kotona on menossa huushollin karsinta, ei mitään suurempaa mukaan tarttunut.

Ostoksia voi toki tehdä itse kaupungistakin - pieniä kauppoja ja puoteja on joka puolella. Ja yksi viehättävimmistä Vanhan kaupungin kävelykaduista, Mariacka -katu, on myös oiva ostoskatu, jos haluaa koruja tai taidetta ostaa. 

Gdanskissa aika kyllä kuluu - eikä tarvitse edes tehdä mitään erityistä. Sen kun kävelee ja katselee. Kuten vaikkapa tuota kissaa, joka Mariacka -kadulla katselee ympärilleen ja varmaankin tuumaa: pysykääs turistit lestissänne, nää on mun mestat;)

Kauniita rakennuksia, iloisia ja avulaita ihmisiä - ja taidetta joka puolella.On siinä kissalla mestat!

Taidenäyttelyitä löytyi useita ja katutaiteilijoita vähän jokaiselta kävelykadulta. Konsertteja iltaisin olisi ollut tarjolla useammassakin paikassa ja katusoittajien konsertit kaikuivat ympärillä meni minne tahansa.

Ilta- ja yöelämääkin Gdanskissa löytyy varmasti ihan jokaisen makuun - meille riittivät ohjelmaksi syömässä käynnit, kävelyretket ja istahtamiset johonkin katukuppilaan.

Käveltyä tuli ja kunnolla - yhdet kengät jätin lähtiessä hotellin roskikseen ja rakkolaastariinkin jouduin turvautumaan. Vaan en niin paljoa, että se menoa olisi haitannut;)

Ruokapaikkoja löytyy melkein joka kadulta ja valita voi hienoista gourmetpaikoista niihin kansainvälisiin burgerketjuihin. Ja sushivillitys on yltänyt myös tänne - sushipaikkoja oli useampia.

Ravintoloiden hintataso vaihtelee - ja niinkuin muuallakin, mitä kauemmas keskustasta menet, sitä edullisemmin syöt ja herkuttelet. Mutta eipä se keskustaruokailukaan maltaita maksanut kun ei 7 ruokalajin illallisia harrastanut.Meillä taisi kallein päivällinen maksaa n. 120 zlotia (n. 30 euroa) yhteensä - ja siihen sisältyivät ruuat, viinit, isännän oluet ja ja minun cappuccinoni.

Niin vain aika kului ja koitti lauantaiaamu ja oli aika sanoa näkemiin kauniille Gdanskille. Aikainen aamu, sillä lento lähti jo klo 6.10 paikallista aikaa.

Koska aamiaiselle emme hotellissa ehtineet, saimme mukaamme eväspussit - ja millaiset eväät se sisälsikään: eri tavoin täytettyjä leipiä, hedelmiä, jogurttia, siemenpatukoita ja juomaa. Olen ennenkin näitä aamiaispusseja aamulennoille lähtiessä saanut, mutta eivät ne kyllä näille eväille ole vertoja vetäneet.

Kaikkea en jaksanut syödä, mutta onneksi oli mukana isäntä, johon mahtui sekin, mikä minulta jäi;) Kylläisin vatsoin oli hyvä koneeseen nousta ja kun check-inn oli tehty jo kotoa lähtiessä, jäi aikaa vielä taxfree -ostoksillekin.

Lento kesti taas sen tunnin ja 10 minuuttia ja kun tytär oli Turun kentällä vastassa, olimme kotona Kaarinassa jo ennen 9 Suomen aikaa.

Gdanskista kotiin Kaarinaan nopeammin kuin Helsingistä! Tällainen matkanteko on minun mieleeni;)

Koskahan seuraavan kerran? Sillä uudelleenkin menemme - jos Luoja suo. Ja jos Wizzair jatkaa lentojaan Turusta;)

Joulunalusmatkakin voisi olla kiva - joulutorit tuolla päin maailmaa ovat ihastuttavia!

Oletko sinä käynyt Gdanskissa? Mitä pidit kaupungista?

Hyvää viikon jatkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta

Riika - Rönttäliisa Baltian Pariisissa

Vietimme isännän kanssa viime viikolla neljä päivää Riiassa, Latvian pääkaupungissa,

 jota myös Baltian Pariisiksi tai Baltian helmeksi kutsutaan.

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, tarvitsimme hengähdystauon remontin keskellä. 

Riika oli mainio valinta senkin tähden, että matkoihin ei turhia aikoja tuhlaantunut: 

lento Baltic Airilla Turusta suoraan sinne kestää vain tunnin ja kymmenen minuuttia.

Riikaan lähdimme ilman suurempia suunnitelmia, vain haahuilemaan ja rentoutumaan.

Ja siinä onnistuimmekin - kävelimme paljon, istuskelimme katukahviloissa ja puistoissa ja ihastelimme kaunista kaupunkia.

Lentomme lähti tiistaiaamuna jo klo 5:45 ja olimme perillä niin aikaisin aamulla,

 että otimme sovinnolla taksin suoraan hotellillemme. 

Baltic Airilla on kentällä oma taksivälityksensä ja sieltä pystyi ostamaan voycherit valmiiksi sekä meno- että paluumatkaa varten. 

Kätevää - eipä tarvinnut pelätä, että taksi kierrättäsi ylimääräisiä;)

Hotellimme oli Radisson Blu Elizabete, joka sijaitsee Elizabetes -kadun varrella yhden kaupungin kauneimman puiston vieressä. 

Hotellista pääsimme suoraan Vanhaan kaupunkiin vain tuon puiston läpi kävelemällä.

Hotellia uskallan suositella kenelle vain:  se on siisti ja huoneet sekä muut tilat avaria ja edustavia.

 Ja palvelu oli loistavaa: saimme esim. huoneemme jo heti aamulla ja 

paluupäivänä saimme pitää sitä klo 18 saakka - ilman eri veloituksia. 

Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja hymy ja tervehdys tuli siivoojista lähtien jokaiselta.

Hotellipakettiimme sisältyi aamiainen ja se oli taattua Radisson Blu -hotellien laatua.

Neljä päivää Riiassa kuluivat kuin siivillä - näkemistä olisi ollut vaikka kuinka paljon.

Etupäässä kiertelimme Vanhaa kaupunkia mutta toki poikkesimme myös uudemman puolen kaupoissa ja ostoskeskuksissa.

Lisäksi teimme ratikkamatkoja keskustan ulkopuolella sijaitseviin ostoskeskuksiin.

Jurmalassa olimme alun perin aikoneet poiketa, mutta emme kuitenkaan halunneet tuhlata siihen päivää

- etenkin kun sääennusteet lupailivat kunnon sateita.

Pahemmilta sateilta kuitenkin vältyimme - sadekuuroja toki oli, mutta onnistuimme niiden 

aikoina olemaan joko sisätiloissa tai katukahviloissa. 

Riikahan on vanha Hansa-kaupunki ja sen historia ulottuu jo ajalle ennen ajanlaskumme alkua.

Vanha kaupunki pitääkin sisällään monia eri aikakausia, mutta eniten siellä on säilynyt uusgoottilais- ja art noveau -arkkitehtuuria.

Riika on puistojen kaupunki.

Joka puolella kaupunkia on puistoja - kauniita, hyvinhoidettuja ja suuria puistoja.

Suihkulähteitä, patsaita ja kukkaistutuksia saimme ihailla yllin kyllin.

Puistojen läpi virtaa pieniä jokia - kävelysiltoja ja levähdyspaikkoja on siellä täällä.

Puistoja myös käytetään: niissä järjestetään konsertteja, erilaisia yleisötilaisuuksia ja niissä käydään picnikeillä. 

Lapsille on moniin puistoihin järjestetty omat leikkipuistonsa.

Kirkkoja, vanhoja kauniita rakennuksia - historian havinan voi melkein tuntea.

Katukahviloita, ravintoloita jos jonkinlaisia ja terasseja löytyy jokaisen makuun. 

Myös etnisiä ravintoloita on jokunen ja yllättävän paljon sushiravintoloita.

Matkalla söimme hyvin, herkuttelimmekin ihan tarpeeksi ja tottakai piti myös kokeilla paikallisten suosimaa ja kaikkien matkaoppaiden suosittelemaa Lido-ravintolaketjun ruokaa -  ja sepä osoittautuikin yllättävän maistuvaksi. 

Sen verran tuli herkuteltua, että matkan jälkeen on edessä kurinpalautus;)

Kävelimme paljon - puistoissa, kävelykaduilla ja myös niissä ostoskeskuksissa;)

Boyfriend -farkuissa tallusteleva Lady taisi kyllä olla ainoa lökäpöksyinen nainen koko kaupungissa,

sillä Riiassa naiset ovat huoliteltuja ja korkeat korot kopisivat mukulakivikaduilla.

Muutama nuorempi nainen tosin oli jo löytänyt balleriinat, mutta kyllä minä Lontoosta keväällä ostamillani Vanseilla köpötellessäni olin taas aikamoinen rönttäliisa.

Vaan ne kun olivat taas todella tarpeen - kyllä tuolla jalat saivat kyytiä ja viime syksynä leikattu jalkani on edelleenkin sen verran turvoksissa, että varakenkinä olleita balleriinoja en voinut käyttää kuin aamiaisella;)

Muusikoita - ja taitavia - esiintyi siellä täällä katujen varsilla. 

Nuokin alakuvan nuoret miehet heittivät sellaisen setin, että olisin voinut vaikka keikalle mennä.

Daugava -joki rajaa Vanhaa kaupungin ja sen toisella puolella sijaisee mm. nykyarkkitehtuuria edustava Riian kirjastotalo ja muutamat suurimmista kauppakeskuksista. 

Nuorempaa arkkitehtuuria - vaikkei enää ihan nykyistä - edustaa myös Vanhan kaupungin puolella joen rannalla sijaitseva Miehityksen museo, jossa aiemmin on toiminut USA:n suurlähetystö.

 

Kävimme vain muutamassa museossa ja tämä museo oli minulle tällä matkalla se vaikuttavin.

Latviahan on ollut suuren osan historiastaan miehitetty - milloin saksalaisten, milloin puolalaisten, ruotsalaisten tai venäläisten.

Tässä museossa pääsimme tutustumaan eri miehitysaikakausiin latvialaisten silmin

 - ja minulle kiintoisimmat aikakaudet olivat  viimeisimmät vaiheet: 

2. maailmansodan aikainen Saksan miehitys, juutalaisten kohtalot 

ja sodan jälkeinen Neuvostoliiton miehitys.

Riiassa koin pienen näyn siitä, millaista meillä Suomessakin voisi olla,

 jos itsenäisyytemme olisimme sodassa menettäneet.

Latviahan itsenäistyi vuonna 1991 samaan aikaan Viron ja Liettuan kanssa ja ei ole mikään ihme, 

että tuon Vapauden muistomerkin edessä edelleenkin on joka päivä kukkasia, joita latvialaiset sinne tuovat.

Riika on toki muutakin kuin kaunis Vanha kaupunki ja hienot uudet rakennukset.

Sitä toisenlaista Riikaa saimme nähdä, kun kävimme katsastamassa paikallisia ostoskeskuksia.

Ratikalla pääsee hyvin noille keskustan ulkopuolella sijaitseville alueille.

Näissäkin taloissa asutaan.

Sitä, millaisia nuo asunnot ovat sisältä, en tiedä - mutta ikkunoissa liehuvat verhot.

Ja ilmalämpöpumppu pauhaa useammallakin parvekkeella.

Ja vaikka talot olivat ulkoapäin rapistuneita, töhrittyjä ja kolhittuja, on monille parvekkeille ja ikkunanpieliin istutettu kukkasia.

Mummot kurkistelivat avatuista ikkunoista, joko sade loppui.

Ja myös täällä lähiöissä on puistoja - ja nämäkin puistot olivat hyvinhoidettuja.

 Samoin noiden talojen, melkein rappiotalojen, pihat ovat hoidettuja ja puut, 

nurmikot ja kukkaset on hartaudella istutettu.

Yksi asia, joka pisti silmiini oli se, että Riiassa on todella siistiä niin sisällä kuin ulkonakin.

Kauppojen ja ravintoloiden vessat olivat puhtaita ja siistejä ja kaduilla ei ollut roskan roskaa.

Tupakoivia varten oli siellä täällä roskiksia ja edes tupakantumppeja ei kaduilla eikä puistoissa näkynyt.

Me suomalaiset saamme kyllä tässä suhteessa hävetä vaikka aina ylpeilemmekin siisteydellämme.

Kyllä meidän katumme ovat roskaisia ja juuri viikkoa ennen matkaamme ihmettelin sitä, miten emme osaa edes kauppojen ja ravintoloiden toileteissa niitä paperipyyhkeitä heittää roskiksiin vaan ne viskataan lattialle. 

Ostoskeskuksia Riiassa on monenlaisia ja -kokoisia.

Hienoimmista ja suurimmista löytyvät kaikki ne samat tuotteet ja merkit kuin 

suomalaisistakin ostoskeskuksista  - ja lisäksi monet muutkin.

Suomalaisista yrityksistä törmäsin nimiin: Stockmann, Isku, Iittala, Op-Pohjola, Nordea ja Hesburger

 - ja muitakin varmasti löytyy.

Latvian hintataso on merkkituotteille aikalailla sama kuin Suomessakin, 

joten niitä sinne ei kannata lähteä metsästämään.

Ostettavaa löytyy sen sijaan latvialaisten omista tuotteista: 

käsityöt, keramiikka, meripihkakorut, Baltian balsami ja Laima-suklaa

löytyvät monen turistin matkatuomisista; balsamia ja suklaata ostimme mekin.

Ennen matkaa saimme monta varoituksen sanaa siitä, miten turvatonta Riiassa on.

Me emme matkallamme kohdanneet minkäälaista vaaraa ja taskuvarkailtakin vältyimme.

Mutta emme me myöskään yömyöhään juovuspäissä pimeillä kujilla kuljeskelleet emmekä yökerhojen houkutuksiin langenneet.

Normaali huolellisuus maksukortteja käyttäessä ja rahojen käsittelyssä riittivät.

Vielä viimeinen näkymä Riian kattojen yli kohti Stalinin hammasta,

joksi nykyisin Latvian tiedeakatemiana toimivaa rakennusta myös kutsutaan, 

ja voimmekin sanoa Riialle näkemiin.

Ei hyvästejä, sillä tulemme menemään toistekin.

Emme tosin ihan lähiaikoina, sillä isännän lomat päättyivät juuri ja minunkin viikon päästä.

Tiedossa on touhukas viikko: remontin jälkeistä siivoilua, kirpparitavaroiden keräilyä Åblogien ensi sunnuntain kirpputoria varten ja välissä pitäisi ehtiä käydä Helsingissäkin pari kertaa.

Mutta aion ottaa rennosti - lomallahan tässä vielä ollaan!

Se loppuremontti saa nyt rauhassa odottaa vielä vuoroaan;)

Hyvää elokuun ensimmäistä viikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Auringonkultaa, ukkosen jyrinää ja muistojen havinaa

Lomani alkoi viime viikolla ja tiistaina lähdimme isännän kanssa matkaan 

kohti Pohjois-Karjalaa ja siellä olevaa äitini mökkiä. 

Matka sujui taas muutaman pysähdyksen taktiikalla, ilman mutkia tai poikkeamia suoraan matkanpäähän.

Eipä tullut tällä kertaa minullekaan mieleen mitään nähtävyyksiä lähteä kiertelemään

 - niin kiire oli päästä perille.

Mökistämme Juuan Timovaarassa olen ennenkin kirjoitellut. 

Postauksissani "Siellä missä sielu lepää" ja "Reissunaista laulattaa" olen kertonut, 

mitä nuo mökkimaisemat ja tuo seutu vaaroineen, metsineen ja järvineen minulle merkitsee.

Enkä malta olla nytkään itseäni toistamatta - kun tuonne mökille ajamme 

ja Varkauden jälkeen siellä Heinäveden kohdilla alkavat ensimmäiset kunnon mäki- ja vaaramaisemat näkyä, 

 tunnen jo olevani lähellä kotia.

Sitä toista kotiani tämän nykyisen lisäksi.

Sitä, jossa minun juureni ovat ja joka on minun sielunmaisemani.

Kun tuonne rantaan astelen ja istahdan laiturille, olen niin kotona.

Siellä ajatus on avara, mieli tyyntyy ja sieluun löytyy rauha.

Oli sää mikä tahansa, satoi tai paistoi, on tuo maisema minun sielunmaisemaani.

Niinhän se on elämässäkin: välillä sade kastelee ja hetken päästä aurinko kuivattaa.

Kun aurinko laskee lähisaarten ja niemen taakse, voisin sitä näkyä katsella vaikka kuinka kauan.

Vaikka taivas on tumma ja pilvinen, kultaa aurinko laskiessaan maiseman.

Ja järven vesi toistaa kaiken. Pilvet. Puut. Auringonlaskun.

Kunnes kulta pikkuhiljaa hiipuu vaaleanpunaiseksi kajoksi ja aurinko katoaa hetkeksi.

Silti täysin pimeä ei Pohjois-Karjalan yö tähän aikaan vuodesta ole.

Tällä matkalla emme tarvinneet hellevaatteita. 

Mutta vaikka pilvet eivät kauas karanneetkaan, emme myöskään pahasti kastuneet.

Sateet osuivat aikoihin, jolloin olimme joko nukkumassa tai käymässä Nunnanlahden Kivikylässä.

Olimme sinne nimittäin sopineet kahvitreffit ystäviemme kanssa, 

jotka olivat juuri viime viikoksi vuokranneet mökin Kolilta.

Vaikka emme kastuneetkaan, yhden hurjan ukkosmyrskyn kyllä koimme.

Torstaina iltapäivällä ukkonen jyrähteli kunnolla - tuntui, että mökkikin tärisi.

Kuuro meni nopeasti ohi mutta illemmalla huomasimme, että järven toisella rannalla metsässä nousi sankka savu. 

Ripeästi se nousi yli metsänrajan ja savunhaju levisi meidänkin rantaamme saakka.

Ilmeisesti salama oli iskenyt kunnolla ja metsässä oli pieni tulipesäke päässyt kytemään.

Onneksi oli niin märkää, ettei palo laajemmalle levinnyt, sillä parin tunnin kuluttua oli savu jo kadonnut

 - savunhaju tuntui vielä lievästi seuraavanakin aamuna.

Tälläkin kertaa mökillä olivat kanssamme äitini ja veljeni, jotka siellä viettävät kesäisin monta viikkoa ja viikonloppua

 - Hollolasta on niin paljon lyhyempi matka ajella tuonne kuin täältä Kaarinasta. 

Mökkimme on tavallinen hirsimökki ilman mukavuuksia.

Aurinkopaneeli antaa sähköä sen verran kuin tarvitaankin - valot ja telkkari toimivat.

Jääkaappi ja hella tarvitsevat kaasupullonsa.

Ja lämmitys hoituu vuolukivitakalla.

Netti toimii - jos toimii, sillä kenttä tuolla katoaa välillä.

.

Äitini ja isäni rakensivat mökin sinä kesänä, kun menimme isännän kanssa kihloihin.

Kihlajaismatkalta Korfulta menimme suoraan tuonne rakennuksille ja isäntäkin on ehtinyt 

muutaman naulan mökkiimme iskeä.

Ennen tätä mökkiä vietimme kesiä suvun mökillä, joka sijaitsee parinsadan metrin 

päässä tästä nykyisestä ja joka on nykyisin tätini omistuksessa. 

Mökkimme toiselle puolelle rakensi toinen tätini samanlaisen mökin kuin meidänkin mökkimme. 

Ja saman järven rannoilla on äitini puoleisen suvun mökkejä enemmänkin.

Suvun kaukana toisistaan asuvat jäsenet tapaavat täällä kesäisin toisiaan

 - tosin tällä matkalla tapasimme vain serkkuni, joka asusti viereisessä mökissä.

Kun minulle ja veljelleni alkoi syntyä jälkikasvua ja tilat mökissä käydä ahtaiksi,

 laajennettiin entistä varastoa aitaksi, jossa on lisää nukkumatilaa. 

Isänihän ei ehtinyt montaa kesää tässä rakentamassaan mökissä viettää, 

sillä näille hänellekin niin rakkaille maille hän menehtyi metsää istuttaessaan. 

Isä kuoli saappaat jalassa ja onnellisena miehenä. 

Hän oli ehtinyt nähdä ensimmäiset lapsenlapsensa, minun tyttäreni ja veljeni pojan, ja hoitaakin heitä.

Poikaani ja veljeni tytärtä ei isäni ehtinyt enää nähdä.

Mutta luulen, että kyllä hän sieltä pilvien päältä on vuosien saatossa katsellut ja hymyillyt, 

kun tanner on serkusten askelista tömissyt.

Näitäkin kivilaattoja pitkin ovat lapsemme askeltaneet rantalaiturille ja uimaan. 

Voi sitä riemunkiljuntaa - kyllä se on kuulunut aika kauas.

Ja kun tuolla laiturinnokalla oikein pistin silmäni kiinni, melkein saatoin ne itsekin kuulla.

Mökkitontillemme kylvettiin aikoinaan nurmikko ja sitä hoidettiinkin aikansa,

 kunnes lopulta päätimme, että annamme nurmikon sammaloitua.

Tontti on luonnon keskellä - miksi yrittää muuttaa kaunista luontotonttia joksikin muuksi?

Sen verran luonnontilainen tontti on, että sieltä voi puolukat suoraan suuhunsa poimia ja saunavastat sitoa.

Viime vuoden postauksessani lupasin, että tänä vuonna mökillä vietämme pitemmän ajan kuin silloin.

Vaan toisin kävi; emme pystyneet reissussa olemaan kuin neljä päivää.

Perjantaina oli palattava kotiin, sillä Viiru odotti hoitajiaan.

Matkamme ajan vietti tyttäremme yöt täällä kotonamme ja hoiti Viirua, mutta viikonlopuksi ei hänkään

 - eikä myöskään poikani - pystynyt lupautumaan kissan hoitajaksi.

Joten perjantaina sanoimme jälleen kerran näkemiin mökille.

Mökille ja muistoille, joita siellä on syntynyt ja onneksi syntyy edelleenkin.

Niin tälläkin matkalla.

Kuin myös niillä tulevillakin - jos Luoja suo.

Onko sinulla rakasta paikkaa, johon liittyy muistoja?

Ja millainen on sinun sielunmaisemasi?

Hyvää uutta viikkoa ja kesää kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.