Pyhäinpäivänä sytytän kynttilät ja annan muistojen elää

Vaikka monet tänään viettävätkin halloweenia, ei meillä sitä juhlita. Halloweenia ei minun nuoruudessani tunnettu kuin amerikkalaisista elokuvista karkki ja keppos -lapsineen enkä ole sille myöhempinäkään vuosina lämmennyt. Lapsemme ovat tahoillaan toki saaneet sitä juhlia ja taitavat juhlia ystävineen tänäkin iltana, mutta meillä kotona vietetään pyhäinpäivää.

Ja niin vietetään monessa muussakin suomalaiskodissa, sillä tänään illalla ovat hautausmaat yhtenä kynttilän liekkien merenä ihmisten muistellessa poisnukkuneita läheisiään.

Meidän kynttilämme on sytytetty pihakoivun juurelle ja  terassille kanervikkoon kuten monena aiempanakin vuonna, sillä sekä isännän että minun sukujemme haudat ovat liian kaukana. Tiedän kuitenkin, että niillä kauempanakin olevilla sukuhaudoilla kynttilöiden liekit tänään lepattavat.

m

Melkein samoin sanoin olen pyhäinpäivänä viimekin vuonna kirjoittanut - niin myös edellisenä, sillä mielessäni ovat ne samat ihmiset ja muistot heistä.  

Omia läheisiä ei rajan taakse tänä vuonna ole siirtynyt, mutta kuolema on kuitenkin korjannut satoaan  muutaman ystäväni perheissä ja mielessäni ovatkin he, joille suru ja kaipaus ovat tänä pyhäinpäivänä liian liki ja jotka tänä iltana istuvat kotiseurakuntiensa kirkoissa kuuntelemassa poisnukkuneiden läheistensä nimien lukua.

Koti on maailman paras paikka

Kaksi ja puoli viikkoa vierähti hujauksessa Hollolassa, missä olin hoitamassa äitiäni, kun hän pääsi kotiin sairaalasta toipumaan pieleen menneestä operaatiosta ja vahvistumaan uutta toimenpidettä varten.

Lämmin kiitos kaikille teille edelliseen postaukseeni kommentoineille ja tsemppiviestejä lähettäneille. Kaikki rukoukset ja virtuaalihalit ovat olleet nyt enemmän kuin tervetulleita. 

Tuohon kahteen ja puoleen viikkoon mahtui siihenkin kaikenlaista: erästä äidille määrättyä lääkettä jouduin kolmeen kertaan hakemaan apteekista, sillä jostain syystä sairaalassa ei oltu osattu laskea oikein lääkkeen riittävyys siihen saakka, kun uusi toimenpide tehdään. Jouduin soittamaan kaksi kertaa sairaalaan ja selittämään, että "eihän tämä vieläkään riitä". Ja yhden kerran jouduimme lähtemään päivystykseen, kun äidin sykkeet hyppivät miten sattuivat. Ilmeni, että sairaalassa ei oltu määrätty ollenkaan reseptiä juuri siihen lääkkeeseen, jota äiti olisi välttämättä tarvinnut. Sairaalassa ollessa sitä oli hänelle kuitenkin annettu. No - äiti joutui jäämään yhdeksi yöksi sairaalaan, jotta sydän saatiin rauhoittumaan. Kun hän sai tämän lääkkeen, alkoi toipuminenkin. Ja uutta operaatiota siirrettiin viikolla.

Viime viikon lopulla hän oli jo sellaisessa kunnossa, että uskalsin palata kotiin isännän kyydissä. Tällä hetkellä hän pärjää jo aika hyvin ja veljeni käy häntä päivittäin auttamassa. 

Täällä kotona on myös ollut vilinää ihan riittämiin - koti on kuin hävityksen kauhistus, sillä isäntä on minun Hollolassa ollessani käynyt Sauvon farmilla tekemässä pientä remppaa: maalannut traktoria ja ovia ja olihan hän täällä kotonakin hieman puuhastellut: maalannut pihakalusteita ja autellut appivanhempia. Kiire näytti olleen, sillä kotona oli tehty vain pikasiivous;)

Viikon lopulla ehdimme sentään ihailemaan Turkuun purjelaivoja, kun Tall Ship Racers 2017 täällä sai kansan liikkeelle.

Sää suosi tapahtumaa ja Turussa tapahtuman kävijäennätys rikkoutui - ensimmäisten arvioiden mukaan kokonaiskävijämäärä ylti 544000 henkilöön!

Me kävimme Aurajokirannassa vain sunnuntaina ja hetken kiertelimme alueella. Puhti ei kuitenkaan nyt riittänyt sen kummempaan ilakointiin mutta jo edes lyhyt pyrähdys ihmisten ilmoilla ilahdutti kummasti.

Alkuviikko onkin mennyt kotitöissä ja pyykkiä pestessä sekä pähkäillessä, mitä kaikkea matkalaukkuun saa mahtumaan , sillä lähdemme isännän kanssa huomenaamulla muutaman päivän matkalle Amsterdamiin. Pakkaukset ovat puolitiessä niin kuin aina ja vielä ei ole minkäänlaista matkaintoa. No - se tulee kyllä viimeistään aamuvarhaisella Turun lentoasemalla. Kuten monesti aiemminkin lennämme Turusta Riikaan ja vaihdamme siellä konetta. On niin paljon mukavampi lähteä ja etenkin palata reissusta Turkuun, kun kotiin kentältä pääsee hetkessä.

Nuoriso toimii matkan ajan kotivahtina ja luulenpa, että ihan mielellään, sillä lämmintä on luvassa ja pihalla on grilli käytössä - eikä varmaan haitanne sekään, että  meillä voi hyrisyttää ilmalämpöpumpulla viileyttä öiksi;)

Kun palaamme matkalta, onkin edessä äidin toimenpiteen uusinta ja ensi viikon lopulla lähden taas Hollolaan. Toivottavasti tällä kertaa sairaala hoitaa osuutensa mallikkaammin kuin edellisillä kerroilla!

"Koti on maailman paras paikka" - näin totesi äitini, kun hän kolmisen viikkoa sitten palasi sairaalasta kotiinsa. Ja niinhän se taitaa olla useimmille meistä.

Kun itse palasin kotiin Hollolasta, ei haitannut sekamelska eikä hävityksen kauhistus, sillä portailla odotteli Micu-kisuli. Hetken katseli ja tuli sitten antamaan pusun poskelle. Ja sen jälkeen alkoi komento - eikun palvelija töihin;)

Sanotaan, että koti on siellä, missä sydän on. On se koti, missä elämme ja yömme vietämme. Turvapesämme ja akunlatauslaiturimme. Mutta ovat myös ne kodit, missä ovat läheisemme ja rakkaamme. Entiset kotimme ja sielunmaisemamme. Ne paikat, joissa sielumme lepää ja ne seinät, jotka meitä maailmalta turvaavat.Ne ihmiset, jotka sydämiimme suljemme. Ja ne hetket, jotka sinne talletamme.

Nyt on aika pakata kapsäkki ja yrittää herätellä matkainnostusta. Reissussa on yleensä mukavaa - ja mukavaa on myös aikanaan palata reissusta. Kotiin. Maailman parhaaseen paikkaan.

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Elämä on varjoa ja valoa...

Edellisestä postauksestani on jo tovi vierähtänyt ja siihen on syynsä - eikä syy ole tällä kertaa hitaan bloggaamisen periaate.

Lomani olisi pitänyt alkaa tänään ja alkuperäisten suunnitelmien mukaan olisimme huomenna matkanneet kohti Pohjois-Karjalan mökkiä. Toisin kävi. Aloitin lomani jo viime viikolla keskiviikkona ja rakkaat maisemat ja polut jäävät nyt katsastamatta.

Olen Hollolassa hoitamassa ja auttamassa äitiäni, joka yrittää toipua operaatiosta, joka ei mennyt niin kuin piti. Toipua siihen kuntoon, että uusintatoimenpide voidaan kuun lopulla tehdä.

Äitini pääsi sairaalasta kotiin keräämään voimia viime viikon keskiviikkona ja sitä ennen olimme ehtineet kokea niin pelkoa kuin varovaista toiveikkuuttakin. Tämä on kahden viikon sisällä kolmas kerta, kun tänne Hollolaan saavuin - ja tällä kertaa viivyn täällä pitempään kuin aiemmilla kerroilla.

Elämä on varjoa ja valoa. Ja nämä molemmat ovat meidän perheellemme viimeisten viikkojen aikana taas kerran muistuttaneet siitä, mikä on elämässä tärkeintä.

Elää tässä hetkessä, elää täysillä - ja elää rakkaintensa rinnalla. Hyvässä ja pahassa, ilossa ja tuskassa. Valossa ja varjossa.

Elää ja rakastaa. Ja muistaa olla kiitollinen jokaisesta hetkestä, jotka yhdessä läheistemme kanssa saamme viettää. Meillä on vain tämä hetki - huomisesta emme tiedä.

Viimeisin muistutus tuli eilen, kun saimme tiedon, että äidin sisar oli edellisenä yönä nukkunut pois. Tätini tila oli jo pitkään ollut vakava ja uutinen ei yllätyksenä tullut, mutta eihän suru-uutisiin kukaan koskaan valmis ole - sitä toivoa elätellään viimeiseen saakka.

Minä pysyttelen nyt täällä äidin luona. Ja olen kiitollinen jokaisesta hetkestä. 

Olen myös kiitollinen kaikista edelliseen postaukseeni tulleista kannustavista kommenteistanne ja äitikin varmasti ne jossain vaiheessa lukee. Sillä sen verran valoa uskallan nähdä, että toipuminen edistyy ja että se uusi operaatio kuun lopulla onnistuu - ja surffimummi palailee vielä linjoille.

Sitä, milloin itse taas palailen linjoille, en osaa ennustaa. Se voi olla tänään - tai vasta ensi kuussa. Elämä on nyt muualla kuin blogeissa tai SoMessa - en ole ehtinyt enkä jaksanut lukea muiden blogeja, en kommentoida - ja muitakin Some-kanavia olen vain vilkuillut.  

Tärkeimmät asiat ensin. 

Näillä Hollolassa otetuilla kuvilla toivottelen 

Valoisia kesäpäiviä kaikille - pitäkää huolta toisistanne!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Muutama ajatus Äitienpäivänä 2017

Niinkuin monena aiempanakin Äitienpäivänä soitan aamulla puhelun omalle äidilleni. En tänäkään vuonna pääse häntä halaamaan ja kasvokkain onnittelemaan. Olen tästä surullinen ja tunnen vähän syyllisyyttäkin. Miksi en nytkään saanut lähdettyä? Mutta lähtö Hollolaan ei ole vain minusta kiinni ja niinpä saan onnitella äitiäni vain puhelimitse. Onneksi on puhelin. Ja onneksi on veli, joka lastensa ja ex-vaimonsa kanssa pitää huolen siitä, ettei äitini juhlapäivää joudu yksin viettämään.

Äitini on minulle rakas. Äitini, joka on vahva ja sitkeä ja  menettänyt elämässään enemmän kuin on kohtuullista. Silti äitini ei ole katkeroitunut maailmalle vaan säilyttänyt elämänilonsa ja huumorintajunsa. Kun äitini hymyilee, on se hymy kaunis. Ja kun äitini nauraa, tarttuu nauru muihinkin.

Äiti - kun luet tätä, tiedät, että haluaisin olla siellä. Onneksi näimme pääsiäisenä ja seuraavan kerran tapaamme kesällä Pohjois-Karjalan mökillä, jos Luoja suo. Sitä ennen nuoriso valloittaa kotisi ensi kuussa;) 

Aamulla oli isäntä keittänyt kahvit ja kattanut pöytään täytekakun. Maistoin hieman ja isäntä vähän enemmän. Sain myös ne perinteiset ruukkuruusut ja hieman lahjuksiakin. Isäntä sai suukon.

Myöhemmin päivällä  menemme isännän kanssa Turkuun katsomaan hänen vanhempiaan ja onnittelemaan anoppiani. Myös tyttäremme ja poikamme miniäehdokkaan kanssa tulevat sinne. Juomme kahvit ja tulemme sitten nuorten kanssa tänne Kaarinaan. Lapset ovat luvanneet kokata ja minä istun valmiiseen pöytään. Syömme hyvin, juttelemme ja lämmitämme saunan. Ja minä olen onnellinen tästä perheestäni lähellä ja kauempana. 

Isännältä saadut ruusut koristavat pöytää ja vaikka olen sanonut, että lahjoja ei saa hankkia, saanen kuitenkin jonkin paketin. Sittenkin se suurin lahja on siinä, että lapset ovat siinä lähellä.

Meitä äitejä on monenlaisia - ja niin on meitä äitien lapsiakin. On äitejä, jotka yksin odottavat, että joku muistaisi edes onnitella - ja on lapsia, jotka kaipaavat äitiä, jota ei ole. Erilaisia kohtaloita. Monenlaisia elämiä. 

Kuitenkin suurimmalle osalle meistä äideistä on yhteistä rakkaus lapsiimme ja huoli siitä, miten he selviävät. Ja ilo silloin, kun siivet sittenkin kantavat. 

Samanlaista on äidinrakkaus niin täällä Suomessa kuin maailman toisella laidallakin. Samanlainen niin rikkaalla kuin köyhälläkin. Ja samanlainen siellä, missä lapset tuntuvat olevan turvassa kuin sielläkin, missä äidit saavat pelätä lastensa hengen puolesta.

Äidinrakkaudesta on sanottu paljon ja kauniisti, mutta yksi hienoimmista sanoituksista on tässä Anna-Mari Kaskisen runossa, jonka olen täällä aiemminkin jakanut:

"Jos maailman äitien huokaukset

kimppuihin koottaisiin,

jos jokainen huoli ja pelko ja toive

pantaisiin pakettiin

ja jokainen piilossa itketty itku

puroina virtaisi,

ja jokainen kaipaus siivilleen saisi

nousta kuin enkeli,

niin maailmankaikkeus olisi täynnä

laulua äitien,

ja jokainen pensas ja lintu ja tuuli

katsoisi vaieten,

kun ilmojen halki valkea joukko

kantaisi valoa,

ja enkelin siipi koskettaisi

jokaista taloa.

Jo maailman äitien huokaukset

nousevat taivaisiin

ja kukaan ei tahdo hartaammin luottaa

Luojaan ja enkeliin

kuin maailman äidit, joiden sydän

sirpaleina jo on,

ja jokainen sirpale mustuneinkin

heijastaa auringon."

-runo: Anna-Mari Kaskinen-

Hyvää Äitienpäivää jokaiselle äidille ja kaikille äitien lapsille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Tänään sytytän kynttilän

Meidän perheessämme ei Halloweenia ole vietetty koskaan - omassa lapsuudessani se kuului

vain amerikkalaisiin elokuviin eivätkä omat lapsenikaan ole saaneet kaiverretuista kurpitsoista

kodissamme iloita. Toki he ovat omien ystäviensä kanssa kurpitsajuhlaa viettäneet,

mutta meidän kodissamme ei Halloween näy.

Meillä tänä päivänä vietetään Pyhäinpäivää ja sytytetään kynttilät.

Tänä vuonna kynttilämme syttyvät terassille kanervikkoon, sillä sekä isännän että minun

sukujemme haudat ovat liian kaukana - tiedän kuitenkin, että niillä kauempanakin olevilla

sukuhaudoilla kynttilöiden liekit tänään lepattavat.

Kynttilöitä sytytellessä olen muistellut niitä läheisiäni, jotka eivät täällä  enää

keskuudessamme vaella. 

Näitä samoja asioita olen pohdiskellut jo viime vuonna - ja osa seuraavasta tekstistä

onkin suoraan siitä postauksesta, sillä samat muistot mielessäni nytkin pyörivät.

Olen muistellut isääni, jolle olisi tehnyt monesti mieli soittaa ja kysyä neuvoa.

Isääni, joka oli paras isä maailmassa ja joka lähti tästä elämästä suorin jaloin ja elämäänsä tyytyväisenä.

Olen muistellut sisartani ja miettinyt, millaista elämä olisikaan ollut, jos hän olisi pitempään saanut elää. 

Silti minulla on aina sisar.

Olen muistellut Antti-ukkiani, äidinisääni, joka kesäisin odotti mökin rappusilla

 ja  kahvipannu  jo kuumana meitä  kesälomaa viettämään Pohjois-Karjalaan.

Ja Simo-ukkoa, isänisääni, joka opetti minulle Levolle laske Luojani -iltarukouksen ja 

joka luki minulle satuja Prinsessa Ruususesta ja Peukaloisesta.

Olen muistellut Tyyne-mummia, äidinäitiäni, jonka selän takana lapsena sain monet yöt nukkua ja 

jonka sanoissa "kuule, kuinka lapsi nauraa" piilee suuri viisaus.

Viirua en oikein kestä vieläkään muistella - viime vuonna ounastelin, että ehkä jo ensi vuonna.

Mutta ei - ei vielä tänäkään vuonna.

Tänään kaipauksen ja ikävän lisäksi olen tuntenut myös suurta kiitollisuutta siitä,

ettei noita kynttilöitä tarvinnut enempää sytytellä,

sillä niin lähellä olemme olleet menettää muutaman läheisen.

Sanat "muistot, kaipaus, toivo, usko, rakkaus" ovat tänään tärkeitä.

Sillä minulle Pyhäinpäivä merkitsee myös uskoa jälleennäkemiseen.

Sitten joskus.

Ihmiselle on hyväksi muistaa, että elämä on arvoituksellinen, 

että jokaisen on täältä joskus lähdettävä.

Että huomisesta ja tulevaisuudesta ei tiedä - on vain tämä hetki.

Ja että vaikka läheiset ympäriltämme lähtevät, elävät he vielä muistoissamme.

Niinpä sytytän kynttilät.

Hyvää Pyhäinpäivää kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Hyvää Pyhäinpäivää!

Tällä hetkellä minun pitäisi olla Helsingissä Indiedays Inspiration -päivässä - vaan enpä olekaan.

Kun kutsu kekkereihin tuli, ajattelin, että sinne olisi kiva mennä tapaamaan muita bloggaajia ja vastasin myöntävästi.

Illan gaalaan sitä vastoin en alunperinkään ollut menossa - teema "halloween" ei innostanut - eikä 

itse asiassa koko gaalakaan - tuskin sinne sitä minun viime vuonna kaipaamaani mummoparkkia 

tänäkään vuonna on järjestetty!

Eilen illalla töistä kotiin tultua päätin, että nyt saa myös tuo päivätilaisuus jäädä minun osaltani käymättä.

Kahden viikon sisällä kahdet messut, yksi blogitilaisuus ja töissäkin ihan riittämiin tekemistä 

- sekä se, että röörit eivät vieläkään ole täysin terveet sen taannoisen flunssani 

jäljiltä olivat tehneet tehtävänsä.

Olin siinä kunnossa, että päätin levätä tämän viikonlopun.

Joskus on tämänkin ladyn otettava järki käteen ja kuunneltava kroppaansa.

Ei sitä vanha nainen enää kaikkea jaksa.

Ja jos totta puhutaan, ei edes huvittanut.

Niinpä kun reissut jäivät tekemättä, olenkin tänään saanut viettää rauhassa Pyhäinpäivää.

Meillä ei koskaan ole vietetty halloweenia.

Minun nuoruudessani se ei vielä ollut Suomeen rantautunut ja itse en sille myöhemminkään koskaan ole lämmennyt.

Toki lapseni ovat aikoinaan omissa harrastuksissaan ja ystäväpiireissään sitä viettäneet, 

mutta meillä ei kotia ole koskaan koristeltu halloween -henkeen.

Eikä koristetakaan, sillä meillä vietetään Pyhäinpäivää.

Pyhäinpäivänä sytytän kynttilät milloin kotikoivun juurelle, milloin sisälle tai terassille ja muistelen

heitä, joita ei enää keskuudessamme ole.

Itse en tänään jaksa kirkkoon lähteä ja sukuni haudat ovat sen verran kaukana, etten niillekään pääse.

Sytytin kynttilän parvekkeellemme ja siellä se saa valaista koko iltapäivän ja illan.

Tänään olen muistellut isääni, jolle olisi tehnyt monesti mieli soittaa ja kysyä neuvoa.

Isääni, joka oli paras isä maailmassa ja joka lähti tästä elämästä suorin jaloin ja elämäänsä tyytyväisenä.

Olen muistellut sisartani ja miettinyt, millaista elämä olisikaan ollut, jos hän olisi pitempään saanut elää. 

Silti minulla on aina sisar.

Olen muistellut Antti-ukkiani, äidinisääni, joka kesäisin odotti mökin rappusilla

 ja  kahvipannu  jo kuumana meitä  kesälomaa viettämään Pohjois-Karjalaan.

Ja Simo-ukkoa, isänisääni, joka opetti minulle Levolle laske Luojani -iltarukouksen ja 

joka luki minulle satuja Prinsessa Ruususesta ja Peukaloisesta.

Olen muistellut Tyyne-mummia, äidinäitiäni, jonka selän takana lapsena sain monet yöt nukkua ja 

jonka sanoissa "kuule, kuinka lapsi nauraa" piilee suuri viisaus.

Viirua en oikein kestä vielä muistella - ehkä jo ensi vuonna, jos Luoja itselleni elinpäiviä sinne asti suo.

Monet muutkin ihmiset ja muistot ovat tänään olleet mielessäni.

Sanat "muistot, kaipaus, toivo, usko, rakkaus" ovat tänään tärkeitä.

Sillä minulle Pyhäinpäivä merkitsee myös uskoa jälleennäkemiseen.

Sitten joskus.

Ihmiselle on hyväksi muistaa, että elämä on arvoituksellinen, että jokaisen on täältä joskus lähdettävä.

Että huomisesta ja tulevaisuudesta ei tiedä - on vain tämä hetki.

Ja että vaikka läheiset ympäriltämme lähtevät, elävät he vielä muistoissamme.

Niinpä sytytin kynttilän.

Hyvää Pyhäinpäivää sinulle!

Lady of The Messiä voit seurata myös

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Elämäni aakkoset - osa 3.

Olen käynyt näitä elämäni aakkosia läpi jo kahdessa osassa. 

Enkä kovin pitkälle ole päässyt.

Ensimmäisessä osassahan kävin läpi kirjaimet A - K ja toisessa kurkisteltiin välille L - Q.

Ja vaikka toisin luulin, en pääse loppuun vieläkään.

Yrittäkää kestää - minä nyt vaan en osaa tätä muullakaan tavalla tehdä.

Kun ihminen on lörpöttelijä, ei se siitä muuksi muutu.

Tässä seuraava aakkonen lörpöttelijä-Ladyn elämässä:

R - Rakkaus.

Se tärkein asia maailmassa. Se suurin kaikista.

Rakkaus rakastettuun, lapsiin, vanhempiin, lemmikkeihin.

Rakkaus läheisiin, ystäviin.

Rakkaus sukuun.

Rakkaus kotiin, kotiseutuun ja isänmaahan.

Rakkaus kaikkiin maailman ihmisiin.

Rakkaus eläimiin, kasveihin, maahan, meriin ja tuuliin.

Rakkaus elämään.

Rakkaus Jumalaansa.

Rakkaus, jonka puolesta on valmista kuolemaan. 

Rakkaus, joka voi tappaa.

"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."

Nämä 1. Korinttolaiskirjeen sanathan pappi usein alttarilla lausuu tulevalle avioparille.

Kuitenkaan nämä sanat eivät alunperin ole tarkoitettu pelkäksi romanttisen rakkauden määreeksi.

Rakkaus tuossa raamatunkohdassa on käännetty sanasta agape, 

joka tarkoittaa jumalallista rakkautta, Jumalan vaikuttamaa rakkautta.

Suurinta ja jalointa rakkautta. Epäitsekästä. 

Rakkautta, joka ei odota saavansa vastakaikua.

Tuollaiseen rakkauteen tuskin kukaan meistä pystyy. 

En minä ainakaan.

Riittää, että yritän. Rakastaa.

Sillä rakkautta on myös se, että jaksan nostaa sen vessanpöntön kannen, putsata ne leivänmurut ruokapöydältä ja siivota sen tyhjän metvurstipaketin jääkaapista.

Rakkautta ovat ne  viikonlopuksi kotiin tuleville lapsille paistetut letut.

Ja rakkautta on sekin, että joskus nielaisee ne kaikkein kitkerimmät sanansa.

Ja minä joudun nieleskelemään aika usein.

Tämän enempää ei aakkosia nyt tule - rakkaus ei rinnalleen muuta kaipaa.

Minä yritän kerätä voimia sunnuntai-iltaa varten, jolloin koti tulee tuntumaan tyhjältä. 

Silloin on tytärkin tavaroidensa perässä siirtynyt uuteen kotiinsa ja tänne jää vain yksi höperö Lady, Isäntä ja Viiru.

Ja pölykoirat. 

Joita en aio tänä viikonloppuna alkaa häätämään vaan käperryn Viirun viereen sohvalle, kuuntelen tuulen ujellusta ulkoa ja aloitan tuolla kirjahyllyssä jo luvattoman kauan odottaneen Siri Hustvedtin "Kaikki mitä rakastin". 

Annan teille vielä kuunneltavaksi laulun, joka on yksi kauneimmista rakkauslauluista, jonka tiedän.

Tämäkään laulu ei alunperin ollut tarkoitettu romanttisen rakkauden veisuksi, vaan sen sanat lausui Ruut anopilleen Noomille sen jälkeen, kun molemmat olivat jääneet leskiksi ja Noomi joutui palaamaan takaisin isiensä maahan Ruutin halutessa seurata häntä.

Silti - tämän laulun sanoja ovat monet rakastuneet naiset tavailleet elämänsä rakkauden tähden.

Niin on tehnyt yksi lörpöttelevä Ladykin.

LAMB III - Song Of Ruth

 Auringonpaistetta ja rakkautta viikonloppuun meille kaikille!

Lady of The Messiä voi seurata myös Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta.