Teetä ja sympatiaa

Tämän postaukseni piti sisältää kuulumisia I love me -tapahtumasta, vaan niin vain ne suunnitelmat muuttuivat. Messut jäivät minulta väliin, sillä pitkään jatkunut flunssani päätti viikolla muuntautua virustaudista bakteeripöpöjen temmellykseksi. Tiistai-illalla nousi kuume, poskiontelot huusivat punaisina apua ja keuhkoputket köhivät siihen malliin, että elo oli aika surkeaa. Lisäksi flunssasäryt tuntuvat fibromyaltikolla moninkertaisilta - sukan vetäminen jalkaan tuntui siltä kuin ihoa olisi revitty irti.

Lääkärin pakeilla oli pakko torstaina poiketa kuulemassa, että nyt ei auta muu kuin lepo ja lääkkeet. Tuli sairaslomaa ja antibiootteja sun muita rohtoja olen nyt popsinut muutaman päivän sillä seurauksella, että kuumetta ei enää ole, poskiontelotkaan eivät enää kiristä ja pakota, mutta yskä ei vain tunnu minnekään älyävän lähteä.

Perjantaiksi olin ottanut lomapäivän jo hyvissä ajoin ja aikomus oli siis messuille mennä, oli sovittu tapaamisia sekä bloggaajatuttujen että yhteistyötahojen kanssa. Mutta pakko oli perua meno - ei riittänyt kunto ja itsestään selvää oli myös se, että sairaslomalla ei messuilla. Ja olisihan se ollut törkeää myös muita messuilijoita kohtaan mennä sinne pärskimään ja tartuttamaan tautia. Harmitti silti ihan vietävästi!

Manailin itseäni - miksi en jäänyt jo edellisellä viikolla kotiin, kun yskä vaan vaivasi ja yöunet jäivät onnettomiksi? No en jäänyt, sillä minulla ei ollut kuumetta. Oli vain se yskä ja nenä tukossa. Aikoinaan pohdiskelin täällä blogissakin, milloin voi jäädä kotiin sairastamaan ja onko flunssa oikea sairaus ja samojen ajatusten kanssa sitä joka kerran vieläkin flunssassa joutuu painimaan. Milloin on se oikea aika levätä ja hoitaa itseään? Ehkä nytkin, jos olisin ajoissa osannut stopata, olisin säästynyt pahemmalta. Vaan kun se ei työssäkäyvällä ole niin helppoa sanoa, että nyt on flunssa tulossa ja jään kotiin. Jos ei ole sitä kuumetta - eikä aina senkään kanssa. Lisäksi näihin nykypäivän flunssiin ei taida aina edes se lepo auttaa; nämä jylläävät viikkotolkulla - välillä on olo, että nythän tästä selvittiin ja seuraavassa hetkessä pöpöt hyökkäävät uudestaan.

Vaan nyt on sitten levätty ja levätään vielä huominenkin. On nautittu teetä ja muitakin kuumia juomia, napsittu lääkärin dropit ja sinkit, C- ja D-vitamiinit sun muut.

On otettu päivätorkkuja aina kun on väsyttänyt ja yskä on sallinut ja nautittu myös sympatiasta.

Mikäs on nauttiessa, kun sain tällaisen hoitajan ja terapeutin? Tytär ja Micu-kisuli tulivat minua piristämään, isäntä kantaa kaupasta herkkuja ja valvoo vierestä, että muistan ottaa lääkkeeni;)

Ulkona on jo maa huurteessa, lunta ei onneksi vielä ole sadellut vaan onhan se talvi sieltä tulollaan. Toivottavasti ei sentään ihan vielä! Sillä huomenna yritän tehdä pienen kävelylenkin. Hitaan sellaisen, sillä vielä ei ole hikilenkkien aika. Mutta hitaamminkin ehtii. Ja ehtii katsella ympärilleen ja nauttia upeasta luonnosta ja viimeisiään vetelevästä syksystä!

Miten on sinun viikonloppusi sujunut?

Lohtulauluksi tälle illalle ja tälle upealle vuodenajalle jaan tänään haikeansuloisen kappaleen ja hienon version siitä:

Eric Clapton - Autumn Leaves

Hyvää ja lämmintä viikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Elämä voittaa - toivottavasti!

Niin meni syyskuu menojaan ja olemme jo lokakuussa.

Hiljaista on ollut tämän ladyn elämä viimeiset pari viikkoa, 

sillä flunssa kaatoi minut sängyn pohjalle oikein kunnolla.

Kun viime vuonna kirjoitin postaukseni "Milloin voi jäädä kotiin sairastamaan

 - onko flunssa oikea sairaus?",  tuli siihen kommenttia puolesta ja vastaan.

Aina se vaan tuntuu vaikealta jäädä kotiin, jos flunssan oireista kärsii.

Mutta kun tämä tauti iski, olisi kannattanut kyllä olla lähtemättä töihin

 - olisin saattanut välttää ikävät jälkitaudit.

Kun toissa viikonlopun makasin sängynpohjalla, olisi pitänyt olla kaukaa viisas ja mennä lääkäriin.

Mutta niin hölmö olin, että  lähdin maanantaina töihin.

Kun ei enää ollut kuumetta, eihän sitä voi kotiin jäädä!

Olo oli kyllä muuten kuin olisi sen kuuluisan jyrän alle jäänyt.

Keskiviikkoiltapäivänä oli viimein taivuttava ja mentävä lääkärille, 

joka kuunteli keuhkot ja totesi, että sellainen rahina sieltä kuuluu, että antibioottikuuri aloitetaan.

Tuon keskiviikon jälkeen olen lääkärissä joutunut käymään uudemmankin kerran

 - nyt otettiin kuvat ja laboratoriokokeita - lääkäri epäili keuhkokuumetta.

No, ei ilmeisesti ollut keuhkokuume, vaikka kuvissa keuhkoissa varjostumia näkyikin

 - mutta oli saattanut olla keuhkokuume silloin, kun ensimmäisen kerran jouduin lääkärillä käymään.

Tiedä häntä!

Sen kuitenkin tiedän, että aiemmin olisi pitänyt lääkäriin mennä  ja kotiin jäädä lepäämään.

Sillä sen verran sairas olen ollut, että mitään en ole jaksanut tehdä.

Ja kun tuo yskä vielä on tehnyt nukkumisestakin vaikeaa, olen kyllä ollut niin totaalisesti poissa pelistä,

 että eipä ole juurikaan mikään kiinnostanut - en vaan ole jaksanut keskittyä mihinkään.

Edes lukeminen ei ole maittanut - ja siitä tietää, että silloin on tämä lady todella sairas!

Ulkona on syksy ollut kauneimmillaan, mutta eipä ole tarvinnut kävelylenkkejä tehdä.

Muutama hetki pystyssä ja saman tien on sängynpohja kutsunut.

Onneksi on Viiru minulle seuraa pitänyt - eikä edes yrittänyt komennella.

Sillä eläimillä - ainakin kissoilla - tuntuu olevan vaisto tajuta, 

milloin kannattaa komennella ja milloin vain olla lohduttajana 

- enimmäkseen on Viirukin vain minun vieressäni kehräillyt ja ottanut torkkuja.

Yskä jatkuu edelleenkin, mutta nyt viikonloppuna on ensimmäisen kerran tuntunut siltä,

että taitaa tämä tauti tästä talttua.

Lauantaina olin jo kaupassakin. 

Mitään pitempiä shoppailuja en jaksanut, mutta ruokaostokset sain sentään tehtyä.

Ruokaostosten mukana tuli kaupasta kotiin myös viikonloppukimppu - tällä kertaa krysanteemeja.

Nämä krysanteemit ojentaisin jos voisin kiitokseksi kaikille teille, jotka olette jaksaneet kommentoida 

edellistä postaustani "Syksyn vaatteissa harmaa on hyvä väri".

Kommentit ovat ilahduttaneet suuresti, sillä kyllä tuollaisen vaatepostauksen julkaiseminen

 vaan jännittää aina tällaista rönttäliisaladya ja sekametelisoppabloggaajaa

 - poseeraus kun ei ole niitä helpoimpia hommia;)

Ja vaikka harmaa onkin hyvä väri vaatteissa, ei se sitä ole vanhan ladyn naamassa.

Sillä sellainen tuolta peilistä juuri nyt näkyy

 - kyllä sairastaminen vie viimeisetkin hehkut aikuisen (en sano sentään vielä iäkkään) naisen ihosta.

No, tänään töihin.

Yritetään ja katsotaan, josko voimat riittäisivät.

Kun pitäisi jaksaa vain kaksi päivää, sillä keskiviikkona alkaa kolmen päivän syysloma;)

Onneksi on meikit ja huulipuna, joilla voi vähän hämätä, etteivät työkaverit vallan tätä zombia pelästy.

Oletko sinä onnistunut välttämään flunssan?

Olitko flunssassa töissä vai jäitkö kotiin?

Hyvää viikkoa sinulle!

Lady of The Messiä voit seurata myös

   Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Viikon vaikerrukset

Tämä viikko on mennyt melkoisessa sumussa - sain riesakseni influenssan ja olo on totisesti mojova.

Meidän perheessä tämän B-influenssan nappasi ensimmäiseksi tytär, joka poti sitä sängyn pohjalla koko toissa viikon. 

Ja tämä äiti tietysti raahasi lapsosensa Kaarinan kotiin potemaan sieltä hänen Turun kodistaan. 

Ja selväähän se oli, että tauti tarttui.

Nyt joku viisas tietysti sanoo, että "siitäs sait", "mitäs raahasit"! 

Sanokoon - jos minun lapseni sairastaa - olkoonkin vaikka aikuinen - niin kyllä tämän Ladyn mielenrauhan kannalta on parempi, 

että se lapsi on siinä silmien alla kuin yksin kärsimässä.

Vaikka eihän se tytär tietysti koko aikaa näkyvillä ollut, kun minä kävin töissä, mutta sainpahan kuunnella öisin hänen köhinäänsä;)

Itse aloin oireilemaan jo viime viikonloppuna. 

Sunnuntain makasin sängynpohjalla päänsäryssä.

Siinä jäi käymättä kaupat ja messut - harmitti, sillä sunnuntaina oli tarkoitus 

Turun Messukeskukseen mennä katsastamaan Taide- ja antiikkimessut ja kädentaitomessut.

Oli kuulemma hienot messut. 

Viikko onkin sitten kulunut taudin kanssa taistellessa.

Aamuisin on arvottu sitä, lähteäkö töihin vai ei.

Kun kuume on Buranalla laskenut, olen lähtenyt.

Ja töissä on jotenkin pärjätty selviytymispakkauksella: Burana, silmätipat, antihistamiini ja nenäsumute. Ja vesikannu.

Ja nuhanenän nenänpielten pelastaja, kun nessut raapivat: Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream.

Olen tätä ennenkin kehunut ja nytkin se osoitti tehonsa - vaikka nenä punoittaa, eivät nenänpielet ja nenänalus ole rikki tai rohtunut.

 Ihmeaine. Eikä ole maksettu mainos;)

Muutamaankin kertaan olen miettinyt, olenko nyt ollenkaan viisas

 - mutta toisaalta - olen saanut römöttää punasilmäisenä ja nenä vuotavana koko viikon

omassa työhuoneessani ja tehdä sen, minkä jaksan.

Ja tehdä yleensä kahteen kertaan - ainakin olen joutunut tekemisiäni tarkistelemaan; 

milloin puuttuu lähetetystä sähköpostista liite - milloin jotain muuta.

Mutta ensi viikko on lomaviikko ja halusin jäädä lomille vähän tyhjemmällä työpöydällä kuin mitä se olisi ollut, jos olisin kotiin jäänyt.

Ja välillä ovat ajatukset kulkeneet samaa rataa kuin postauksessani

 "Milloin voi jäädä kotiin sairastamaan - onko flunssa oikea sairaus?"

Ja toki nytkin, jos kuume olisi noussut korkeammalle, olisin jäänyt kotiin.

Mutta tällä kertaa päätin näin - olin töissä.

Töiden jälkeen ei sitten muuta jaksanutkaan kuin rojahtaa sohvalle Viirun viereen.

Olo on ollut kertakaikkisen kanttuvei.

Ei ole tehnyt tiukkaakaan pitää Ekopaasto -lupauksiani.

Kun mikään ei maistu, ei ole tehnyt herkkujakaan mieli.

Ja kun ei jaksa mitään eikä edes kehtaa ihmisten ilmoilla näyttäytyä, 

on Keltaisten kassien houkutuksetkin ollut helppo ohittaa;)

Netissä en ole jaksanut roikkua edes sitä sallittua määrää - silmät eivät kestä enää työpäivän jälkeen näytön tuijottamista

 ja muutenkaan en ole jaksanut kuin vain olla möllöttää.

Ja köhiä. Ja niistää.

No, parempaan päin mennään - kuumetta ei enää tänään ole ollut!

Ja nyt alkaa loma.

Tulee kyllä tarpeeseen.

Sanonpahan vain.

 

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata

Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta

Milloin voi jäädä kotiin sairastamaan - onko flunssa oikea sairaus?

Maanantaina oli työpäivä, jolloin oli syytä olla skarppina ja edes jotakuinkin edustavana töissä.

Meillä haastateltiin ehdokkaita uudeksi työntekijäksi työyhteisöömme.

Kolme haastattelijaa, minä yhtenä heistä.

Kuusi haastateltavaa, tunti per ehdokas.

Välissä lounastunti.

Aamulla päätä särki ja nenä vuoti.

Nappasin buranan ja antihistamiinitabletin.

Eiköhän tämä tästä.

Päivän aikana olo oli ihan siedettävä, selvisin mielestäni ihan ok omista kysymyksistäni.

Pystyin kuuntelemaan ja tekemään muistiinpanojakin.

Osallistuin keskusteluun ja jaksoin olla tarkkaavainen koko päivän.

Töiden jälkeen lähdin vielä tyttären kanssa ostoksille ja ihmettelin, kun veto oli aivan poissa.

No, haastattelut olivat olleet raskaat. 

Mitäpä tässä - menen kotiin ja lepäilen.

Kotona kuitenkin olin niin sippi, että nukahdin saman tien sohvalle.

Heräilin illalla ja päätä jyskytti kuin siellä olisi seppä ollut takomassa, joka paikkaa särki ja paleli.

Aivastelin ja köhin - ja nenäkin vuosi taas. Silmiä kirveli.

Pistin kuumemittarin kainaloon ja kun sen sieltä otin, näytti se 38,2 astetta lämpöä.

Voi pahus. Ei nyt. Ei taas. 

Flunssa.

Lisää rohtoja. Buranaa, antihistamiinia, C-vitamiini/sinkkitabletteja, D-vitamiinia. Carmolis-tippoja.

Ja sänkyyn. Toiveena, että aamulla ei enää lämpöä olisi.

No, olihan sitä. Ja olo oli kuin jyrän alle jääneellä.

Minullahan kaikki sairaudet vielä laukaisevat nuo fibromyalgiasärytkin moninkertaisiksi.

Ei auttanut kuin jäädä kotiin.

Työterveyshoitaja antoi kaksi päivää sairaslomaa ja totesi, että jos olo on vielä torstaina yhtään flunssainen, et sitten lähde töihin vaan soitat ja tulet käymään, niin katsotaan, tarvitsetko vahvempia rohtoja.

Kaksi päivää olen nyt sitten suurin piirtein maannut reporankana. 

Välillä olen yrittänyt lukea - ei tule mitään, kirja tipahtelee tämän tästä käsistä, kun torkahtelen.

Netissäkään ei pysty roikkumaan - silmiä kirvelee ja ei jaksa keskittyä.

Onneksi on maailman paras sairaanhoitaja paikalla.

Viiru on pysynyt vierelläni, torkahdellut toki itsekin tämän tästä;)

Flunssa on inhottava sairaus. 
Se vie olon aivan voimattomaksi. 
Nukkuminen on torkkumista - kunnon yöunista on yskän takia turha edes haaveilla. 

Ja silti on koko ajan sellainen olo, että jäinkö turhaan töistä pois.

Varsinkin, kun tänään ei enää ollut kuumetta. 
Tai mistä minä tiedän, oliko sitä vai ei, kun koko ajan oli särkylääkebuuttaus päällä - ja sehän laskee kuumetta.

Mutta kuitenkin - tänään iltapäivällä oli olo jo hetken sellainen, että voisin tästä ihan hyvin töihinkin lähteä.

Mikä kumma meillä - ainakin naisilla - on, kun tuntuu, että on synti sairastaa?

Varsinkin flunssa on sellainen tauti, että jos ei ole kuumetta, ei vain voi jäädä kotiin lepäämään.

Ja on sitä aika monta kertaa kuumeessakin töissä oltu. 
Syöty buranaa ja yritetty pinnistellä päivä.

Ja kuitenkin - juuri me töissä pärskivät ja niiskuttavat nuhanenät levitämme tautia eteenpäin.

Mutta harvoinpa vain pelkän nuhan ja yskän takia kotiin jäämme. 
Ainahan nuhaa ja yskää on. 
Ei niiden takia kotiin voi jäädä. 

Eivätkä lääkäritkään sairaslomaa tuollaisista oireista myönnä. Pitää olla kuumetta.

Niinpä minäkin aion torstaiaamulla töihin pinnistää. 

Vaikka yö tulee olemaan yskimistä ja joka paikkaa särkee.

No, särkyyn auttavat tabletit edes hiukan, joten eiköhän se siitä taas lähde.

Ja minulla on se etu, että voin huomenna sulkeutua omaan työhuoneeseeni. Siellä voin pärskiä ihan rauhassa.

Toivottavasti. 
Sillä kyllähän sen työhuoneen ulkopuolellakin on poikettava - kopiokoneella, kahvihuoneessa, vessassa. 
Ja saattaa sen työhuoneen oven avata joku työkaverikin, jolla on jotain asiaa. 

Toivottavasti en tartuta ketään. 

Sillä flunssaa kun ei aina pelkällä käsien pesulla ja käsidesillä torjuta.

Ja toivottavasti en saa riesakseni mitään pahuksen jälkitauteja - nyt ei olisi varaa enempää sairastua, sillä kuun lopulla on edessä se jalkaleikkaus - ja silloin ei parane olla sairas.

Miten on sinun laitasi? 

Jäätkö flunssassa kotiin  vai menetkö töihin?

Vai onko mittarina töihinlähdölle kuumemittarin lukema?

Muistuttelen vielä edellisen postauksen citykärryarvonnasta - jos et ole vielä osallistunut, käypä katsastamassa!

Hyvää loppuviikkoa kaikille - terveydeksi!
 Lady of The Messiä voi seurata myös Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta.

Yksin kotona - ja kaverikuvahaaste

Meillähän oli Isännän kanssa tarkoitus mennä eilen Sauvoon farmille pihatöihin, mutta toisin kävi. Minun flunssani pitää sinnikkäästi otteessaan ja päätin, että parempi olla rehkimättä. Isännälle tämä taisi olla melkeinpä helpotus, sillä hän lähti töihin - siellä budjetit tuntuvat syövän miestä.

Ja kun tytärkin lähti reissuilleen, jäin yksin kotiin. No, huushollissakin olisi ollut yhdelle ladylle ihan tarpeeksi rehkimistä, mutta en jaksanut sitäkään. Päätin, että käytän ajan ihan itselleni ja kerään voimia ensi viikkoa varten.

Voimia latasin ottamalla torkkuja sohvalla kaverin kanssa - Viiru pysytteli seurassani koko päivän, vahti, etten livahda minnekään ja oli paras flunssatohtori ikinä. Nuo kuvat otti tytär reissulta palattuaan, kun meidät sohvalta löysi. Ja noilla kuvilla vastaan Myrskyn ja Minnan kaverikuvahaasteeseen, olkaas hyvät;)

No enhän minä koko päivää sentään jaksanut ihan torkkuakaan, vaikka aika hyvin siinä onnistuinkin.

Katselin myös vanhoja Pokka pitää -sarjan jaksoja DVD:ltä. Meillä on perheessä ollut tapana harrastaa yhdessä aina silloin tällöin jonkin TV-sarjan katselumaratooneja ja olemmekin muutamia suosikkisarjoja hankkineet kotiin; esim. House, Maanalainen armeija iskee jälleen ja myös tämän Pokka pitää -sarjan.

Telkkarista sarjat tulevat usein sellaisina aikoina, ettei niitä ehdi katsomaan - ja joskus on vain mukava viettää vaikka lauantai-ilta saunan jälkeen yhdessä - ja nauraa yhdessä - suurin osa hankkimistamme sarjoista onkin vähän hulvattomia;)

Nyt ei ollut seuraa ja olikin vähän haikea olo, kun yksin hihittelin  sarjan touhuille. 

Ja muistelin, miten meidän lapset etsivät sarjan hahmoista yhtäläisyyksiä tuttuihimme. Ja kyllähän sieltä tuttuja löytyykin: anoppi ja appiukko olivat selvä valinta Bucketin pariskunnaksi - anopista löytyy monta Hyacinthin piirrettä ja tämä "lady of the house" ohjailee appiukkoa kuin Hyacinth Richardiaan - kulkee taidenäyttelyissä ja muissa kulttuuririennoissa ja appiukko kiltisti mukana - vaikka vähän nuriseekin. Samoin appi saa luvan käyttäytyä, kun anoppi järjestää illanistujaisia - vaikkei nyt ihan kynttiläillallisia järjestäkään;)

Lapsemme osasivat myös erittäin helposti löytää vastaavuudet minulle ja Isännälle; me olemme kuulemma aivan ilmetyt Hyacinthin sisar Daisy ja hänen miehensä Onslow! No, ihan en samaa mieltä ollut, mutta pakkohan se on myöntää, että yhtäläisyyksiäkin löytyy. Niinkuin nyt huusholli ja - no, enpä taida enempää luetellakaan.

Myös Bucketien naapureille, Elizabetille ja Emmetille sekä heidän seurakuntansa pastorille löytyvät vastineet ihan lähipiiristä - samoin kuin Hyacinthin isälle ja sisarille Rose ja Violet. Ja näistä ei enempää parane kertoa, etenkään Rosen vastinetta ei kannattane nimetä, jottei saisi kunnianloukkaussyytteitä niskaansa;)

Torkkujen ja Pokka pitää -minimaratoonin lisäksi istuskelin myös ulkona - upea syksyinen päivä, jota ei voinut uhrata pelkästään sisällä olemiselle. 

Kyllä syksy on kaunis kaikkine väreineen - kaunis ja haikea. 

Ja kaunista olisi meidänkin pihallamme ollut, jos laiskan ladyn laiska Isäntä (vrt. Onslow) olisi nuo lehdet tuolta takapihalta viitsinyt haravoida;)

Toivottelen vielä tervetulleiksi kaikki uudet lukijat - teitä on tullut aika monta lisää sekä tuohon Bloggerin lukijajoukkoon, Blogilistalle, Blogloviniin että myös Facebookiin. Olen teistä jokaisesta - sekä uudesta että vanhasta lukijasta - iloinen ja otettu. Rehellisyyden nimissä on myös todettava, että kyllä tuosta lukijajoukosta joku on myös lähtenyt kyllästyttyään ladyn räpellyksiin. Niinhän se menee täällä blogistaniassa kuin elämässäkin - aika aikansa kutakin. 

Ja sellainkin aika on tullut (ja luulenpa, että kiitos tästäkin kuuluu Marjukan Fab Forty Something -blogin Aikuisten naisten blogeja listaukselle), että Lady on saanut yhteistyötarjouksen. 

Ihan puskista tuli, sillä en ole ilmoittaunut millekään mainos- tai yhteistyökumppanuussivustolle. Kerran aiemmin on sähköpostiin tullut yhteistyötarjous, jonka hylkäsin heti, sillä en tuntenut ko. yritystä ollenkaan. Mutta nyt olen vielä kahden vaiheilla, lähteäkö mukaan vai ei. Tämä yhteistyötarjous on kylläkin vain kertaluonteinen, mutta silti mietin: jos antaa pikkusormen, niin meneekö koko käsi. 

Blogini on kuitenkin pieni, joten enpä usko, että näitä tarjouksia kovin paljon tuonne sähköpostiin tipahtelee, mutta tähän saakka nämä juttuni ovat olleet mainosvapaita - jos jostakin tuotteesta olen kirjoittanut, olen tehnyt sen oman ostokokemukseni ja käyttöni perusteella.

Siksipä kysynkin teiltä, hyvät lukijani, mitä mieltä olette? 

Te olette kuitenkin se, mikä tekee tästä bloggaamisesta mielekästä enkä teistä yhtäkään halua menettää ainakaan yhteistyökuvioiden vuoksi.

Eilinen laiskottelu kostautuu - alakerrassa pyörii kolmas koneellinen pyykkiä ja sen selvittelyyn kutsuu koneen piippaus. Sitten vielä pienelle kävelylenkille ulos, sillä sää on vieläkin upea.

Oikein mukavaa sunnuntai-iltapäivää kaikille!

Saturday Night Fever - lauantai-illan huumaa

Viikko meni taas flunssan kanssa taistellessa - töissä huonosti nukuttujen öiden jälkeen Buranan voimalla sitkeästi kuitenkin yritin ahertaa. Torstainen kokopäivän suunnittelukokous oli kyllä todellinen voimainkoitos! Mutta onneksi perjantai olikin jo lomapäivä - sain ihan rauhassa löhöillä sängyssä seuranani Cathy Kellyn hömppäromaani Onnen ainekset - ja iso kasa vanhoja sisustuslehtiä. Viiru lohdutti vähän väliä torkkuja ottavaa Ladya.

Loma - jota on vain muutama päivä - taitaa kulua yrittäessä toipua tästä flunssasta. Muutamaan kertaan olen jo luullut sen selättäneeni, mutta se vihulainen iskee aina takaisin. 

Olimme ajatelleet Isännän kanssa juhlistaa loman alkua Helsingin reissulla ja hotellikin oli jo varattu. Tänään kuitenkin kauppareissukin otti niin koville - ja molemmille - että peruimme koko matkan ja olemme täällä kotona vain torkutelleet ja raakkuneet kuin kaksi vanhaa varista - nuoret ovat lomareissulla Oulussa kavereitaan tapaamassa.

Päivän kauppamatkalta mukaan tarttui uusin Gloria, jota olen jo vähän ehtinyt selaillakin. Ihania musta-valkoisia vaatteita! Olen aina rakastanut musta-valko -yhdistelmää ja niitä on onneksi kaapissakin aikalailla - eri asia on sitten se, miten mahtunevat päälle, kun ei tämä vatsamakkaroiden sulatus -projekti tunnu edistyvän. Tuollaiseen kroppaan kuin noilla malleilla ei edes tähdätä, mutta vyötärön toivoisin vielä löytäväni.

kuvat valokuvattu maaliskuun 2013 Gloria -lehdestä

Tuossa ruutumekossa on kyllä ideaa tällaiselle vähän pyöreämmällekin - nuo mustat sivukaitaleet hämäävät aika kivasti;)

Tuonkin oikealla alhaalla olevan kuvan housut miellyttävät kovasti. Minun on alkanut tehdä mieli valkoisia housuja - lähinnä valkoisia farkkuja vajaamittaisella lahkeella olen haaveillut. 

Paitsi että vuosikymmeniin en ole enää valkoisia housuja käyttänyt. En sen saaristoon tehdyn kesäretken jälkeen, jolloin päälläni oli ihanat valkoiset leveälahkeiset housut ja huomasin perillä, että olin istunut koko menomatkan suklaapatukan päällä. Onneksi oli mukana neule, jota sitten kesäkuumalla koko loppumatkan pidin lanteillani.

Kun tämä olo nyt on ollut niin surkea ja mielialakin ihan maissa, niin päätinpä ilahduttaa itseäni ja ostaa vihdoinkin sen Statement-korun itselleni. Olen ihaillut muiden bloggaajien kuvissa kauniita, upeita ja näyttäviä koruja ja päätin, että nyt on sitten se päivä, kun minäkin sen hankin. Tuossa alakuvissa tulos Ladyn Statement-korun ostosta:

Jotta mä olen tylsä. Mutta kun ei vaan saanut itseään taipumaan niihin ihanuuksiin. Niin se vaan on, että muilla ovat kyllä kauniita - minä vaan en osaa käyttää. Mutta jotta ei ihan turha reissu tullut, oli sitten pakko tuo koru Lindexin rihkamahyllystä napata;)

Ja vielä oli lohdukkeeksi ostettava lohtuherkkuja. Tai eihän nuo oikeasti ole mitään herkkuja - ihan selvää terveysvaikutteista dieettiruokaahan ne ovat! 

Ennenkuin taas laahustan tuonne sohvalle ja yritän pitää silmäni vielä Komisario Frostin ajan auki, kiitän Heidiä ja Katjaa blogista Tässä ja nyt, unelmien kera siitä, että olette itsenne tuohon lukijajoukkoon laittaneet - olette ihan vallan mahdottomasti ilahduttaneet tätä vaivaiseukkoa!

Ihanaa viikonloppua ihan jokaiselle teistä!

Lazy Lady´s Weekend - ja taaskin jäi hommat tekemättä

Sunnuntai-ilta. Odottelen perhettä kotiin. Lähtivät eilen aamuvarhain reissuun ja jättivät minut poloisen tänne kotiin eläintenvahdiksi. Ei minusta tosin tässä flunssassa minnekään lähtijäksi olisi ollutkaan. Tämä tauti tuntuu olevan sitkeää sorttia. Luulin jo viime viikolla, kun kuumetta ei enää ollut, että tästähän selvittiinkin vähällä. Toisin taisi käydä. Olin jo töissäkin loppuviikosta - nuhataudissa ja yskässä, mutta suhtkoht kunnossa muuten. Nyt se pirulainen sitten kävi ilkeäksi eilen - koko oikeanpuoleinen kaulu turposi illalla ja särki niin hiivatisti. Ei muuta kuin Buranaa naamaan ja sipulikääre kaulan ympärille. Viime yönä nukuin siltä säryltä varmaan 2 tuntia. No, otin eilen kyllä Viirun kanssa päivällä kahdet päivätorkut ja tänään vielä yhdet. Nyt on turvotus laskenut, mutta särkee vieläkin. Kai se on pakko huomenna lääkärille käydä näyttämässä. 

Jotta kivasti meni viikonlopun suunnitelmat uusiksi - olin suunnitellut ompelevani verhoja ja jatkavani ikuista vaatehuoneprojektia. En ole jaksanut.

Viikolla oli sentään mukaviakin hetkiä: syntymäpäivä ja ystävänpäivä peräkkäisinä päivinä. Molemmat tosin kuumeessa, mutta kukkasin perhe ilahdutti vanhenevaa äiti-parkaa. Ja sain alkuviikosta vihdoin kotiutettua postista Mummula mutkan takana -blogin ihanan Henkkumaarian lähettämän arpajaisvoittoni. Nyt olen sitä sitten ihastellut ja mietiskellyt paikkaa - mutta taidan laittaa piiloon ja ottaa esille vasta ensi syksynä, kun taas kaipailen valoa - tuossa kranssissa on nimittäin valot, jotka eivät tässä kuvassa valitettavasti näy. Henkkumaaria on itse tehnyt kranssin ja minusta se on kaunis ja herkkä - eikös vaan teistäkin?

Viikonloppu on siis mennyt mukavasti särkylääkkeitä napsien, päivätorkkuja ottaen ja lueskellen. Silloin, kun olen kipeä ja sairas, minulla on yleensä aina sängyn tai sohvan vierellä kirja tai useampikin. Nyt yritin aloittaa Nälkäpelin lukemista, mutta ei siitä mitään tullut, kun silmät eivät pysyneet auki. Mutta lueskelinpa yhden lempirunoilijani Edith Södergranin runoja ja katselin samalla kuvia Helene Schjerfbeckin tauluista. Tuo takimmaisen kirjan kannessa oleva Helenen omakuva muistutti suuresti sen kummituksen kuvaa, joka tänä aamuna minua peilistä tuijotteli;)

Ja tietenkin - päivätorkkukaverini Viiru piti minulle vähän komentoa

 - kun ei muitakaan palvelijoita ollut paikalla...

Huomenna olisi heti aamusta hammaslääkäri - kuinkahan mahdan sinne tämän kaulani kanssa uskaltautua?

No, se on aamun murhe - nyt iltakahvin keittoon ja iltapala pöytään odottamaan kotiintulijoita.

Vielä: tervetuloa uudet lukijat Mervi blogista Pellavasydän ja Seija blogista Stella Vanilja - toivottavasti viihdytte täällä! 

Ja tietenkin - Oikein Hyvää viikonalkua kaikille!