keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Ja niin lensivät linnut maailmalle...

Kolmisen viikkoa sitten Isäntä oli parvekkeella vaihtamassa kukkalaatikon paikkaa, kun hän huomasi laatikossa yllätyksen: sieltä löytyi pieni linnunpesä. Hyvin piilossa, suojassa kukkien keskellä. Turvassa pahalta maailmalta.


Eipä siis siirretty kukkalaatikkoa ja jätettiin pesä rauhaan. Ei edes kasteltu kukkasia. 
Siirrettiin parvekkeella ollut mansikka-amppeli etupihalle, jotta mansikat eivät houkuttelisi paikalle ryövärilintuja.

Aikamme arvuuttelimme lintulajia kunnes eräs tyttäremme kaveri tiesi, että munat olivat harmaasiepon.

Tarkkailtiin ikkunan takaa, kun lintuemo vaivihkaa livahti paikalle hautomaan.
Ja niinpä eräänä aamuna sirkutus takapihalla oli melkoinen. Uskaltauduin vaivihkaa käymässä kurkistamassa pesää ja siellä oli kolme pikkuruista, vaaleanpunaista linnunpoikasta. Kuvata en uskaltanut, sillä pelkäsin, että emo alkaisi hylkiä poikasiaan.

Eipä mennyt kuin muutama päivä, kun ensimmäinen pikkuruinen jo kurkisteli kukkalaatikon toiselta laidalta.
Kuvata uskalsin vain ikkunalasin takaa.


Lintuemo kävi vähän väliä ruokkimassa poikasiaan ja tarkkaili koko ajan, ettei niitä mikään vaara uhkaa.


Ensimmäinen poikanen oli aikamoinen uskalikko - tuosta reunalta se pörhensi itsensä ensilentoon suoraan takapihamme norjanangervopusikoihin.

Ja pian ilmaantuivat kaksi muutakin poikasta näkyville. Tuossa aikansa kökötettyään ja emon käytyä välillä niitä ruokkimassa ja niille sirkuttelemassa, lentää räpelsi toinenkin poikanen samaa reittiä kuin se uskalikkokin.


Laatikkoon jäi vain yksi pieni, jolla ei vielä rohkeutta riittänyt. Tuossa se sirkutteli laatikon reunalla ja vasta seuraavana päivänä yritti lentoon.

Ja lensi suoraan parvekkeen lattialle. Siitäpä ei ihan helppo ollutkaan nousta kun siivet eivät vielä kovin pitkälle kantaneet. Lentoyritykset tyssäsivät parvekkeen reunoihin.


Tuossa lattialla se reppana poikanen tallusteli, yritti lentoon ja etsi yösijan parvekkeen tyhjien ruukkujen varjoista.

Koko ajan lintuemo oli lähettyvillä, kävi välillä ruokkimassa poikasensa ja sirkutteli huolestuneena.

Niin ovat lintuemot kuin ihmisäiditkin: synnyttävät, hoivaavat, ruokkivat, huolehtivat ja auttavat poikasensa maailmalle. Sen jälkeen jääneen reppanankin.

Joka lopulta keksi kuin keksikin, että jos ei kerran suoraan lentoon päästä, mennään mutkan kautta. Askel askelelta ylemmäs ja lopulta sen parvekkeen kaiteen yli. Välipysähdyspaikkana ruukkukeko. Tuosta se sitten viimein pörhensi itsensä ja räpelsi niihin samoihin norjanangervopusikoihin kuin sisaruksensakin.


Ja parvekkeen kukkalaatikkoon jäi vain tyhjä pesä. 
Maailmalle lentelivät lintuset, niin emo kuin poikasetkin.


Maailmalle lentelivät sunnuntaina myös kaukomaan vieraamme, sinne suuren meren taakse. Ikävä jäi. Onneksi on Skype. Turvallisesti olivat perille Chicagoon päässeet.

Ja maailmalle lentelee meidänkin perheestämme ensi kuussa tyttäremme, jonka asuntoa Turussa alamme kuun alussa remontoimaan.
Niin jää tännekin tyhjä pesä.

Kun  linnunpoikaset lähtevät suureen maailmaan, eivät ne enää pesään palaa mutta onneksi ihmisen lapsen laita on toisin; välillä se palaa. Viimeistään silloin,  kun jääkaappi on tyhjä;)

Suloisia suvipäiviä kaikille!
SHARE:

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Naantali - aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan

Ystävämme Chicagosta saapuivat lauantaina vieraiksemme ja olimme sopineet, että he tulevat Helsingistä suoraan farmille Sauvoon, jonne heidät majoitimme. Sinne olimme jo kokoontuneet hyvissä ajoin koko vastaanottajajoukko eli minä ja Isäntä, nuoremme, appivanhempani ja kälyni.

Pat ja Paul ovat ystäviämme vuosikymmenten takaa - Isännän perheelle jo yli 30 ja minullekin yli 25 vuoden takaa. Pidämme heitä rakkaina perheenjäsenimämme - ovathan he myös molempien nuortemme kummeja.

Ensimmäiset päivät vierailusta ovat menneet aikaerosta toipumiseen, kuulumisten vaihtamiseen, vanhojen valokuvien katseluun ja muisteluihin, pitkään istuttuihin iltoihin sekä ajeluihin Sauvon, Kaarinan ja Turun välillä. Paul esitti toiveenaan, että emme tekisi mitään ihmeellistä emmekä ajelisi minnekään pitemmälle; hehän ovat Suomessa käyneet niin monta kertaa, että he ovat maata jo varsin paljon ehtineet nähdä. Ja ennenkaikkea he halusivat vain viettää aikaa perheen kanssa.

Niinpä kuoppasimme suunnitelmani käydä Fiskarsissa - Patin ja Paulin toiveesta menimme eilen kuitenkin Naantaliin, sillä he pitävät kovin tuosta kauniista pikku kaupungista. Ja onhan se myös lähellä.

Naantalissa emme itsekään vielä olleet tänä kesänä ehtineet poikkeamaan, joten suunnitelma oli mieluinen koko joukolle.




Naantali oli tupaten täynnä - parkkipaikkojen etsintä tuotti tuskaa. Mutta kun autoille oli paikat löydetty, saatoimme rauhassa kierrellä kaupungin kujia ja katsella kauniita vanhoja rakennuksia. 
Taidenäyttelyitä ja pikkupuoteja, joista olisi löytynyt vaikka mitä ostettavaa. 




Kahviloita ja ravintoloita. Kutsuvia terasseja. Pikku hotelleja. 



Kaunis pikkusatama upeine veneineen ja Naantalin Kaivohuone - jossa eilen ruokailimme ja muistelimme, miten häidemme jälkeen 25 vuotta sitten sieltä Isännän kanssa poliisiautolla kotiin suuntasimme.


Muumimaailma ja Muumimyymälä, jossa Pat olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan. Muistelimme myös sitä kertaa, jolloin vieraidemme kanssa lasten ollessa pieniä Muumimaailmassa kävimme - ja lapset juoksuttivat etenkin Paulia pitkin poikin muumisaarta, niin ettei hän oikein moneen vuoteen muumeista jaksanut innostua;)

Ja kun lähellä olimme, kävimme myös englanniksi opastetulla kierroksella Kultarannan puutarhassa. 
Vaikka lähellä asummekin, ei meidän perheemmekään ollut tuolla aiemmin vieraillut. Upea puutarha, upeat rakennukset.  Eivätkä olleet Sauli ja Jenni kotona - lippusalko Kordelinin linnan katolla oli lippua vailla;)

Allaolevassa kuvassa Naantali  Kultarannasta päin katsottuna.


Ja löysihän Isäntä Naantalista myös jotain Ladylle sopivaa. 
Ihan itse bongasi tuon kyltin - ja otti kuvan. Eikä siinä ehditty poseeraamaan - hymykin jäi puolitiehen.  Mutta eipä oikeastaan haittaa - kyllä tuo kyltti kuvansa ansaitsee tänne blogiinkin;)


Naantali on ihana kesäkaupunki ja eilen Naantalin aurinko paistoi täydeltä terältään. 
Ja minä, joka yleensä välttelen aurinkoa ja suojaan itseni, olin suojarasvat unohtanut tyystin täysin ja kuten Instagram -tiliäni seuraavat jo eilen havaitsivatkin, poltin olkapääni ja kaulani oikein lahjakkaasti. 

Eipä illan ja yön jälkeen rasvat enää unohdu. Sanon vaan.

Suven suloa, aurinkoa ja rentoa kesää kaikille!

SHARE:

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Tallinna - melkein kuin ulkomailla olisi

Olimme Isännän kanssa parin päivän Tallinnan matkalla ja niin kuin edellisessä postauksessani Mökötystä ja tuomisia reissulta uhkasin, tätä reissua emme tehneet omalla autolla, vaan tilasimme matkan Ikaalisten Matkatoimistosta, jonka bussi kuljetti meidät turvallisesti Helsinkiin ja Tallinnasta palattaessa takaisin. Lähtö Kaarinasta ja paluu myös tänne. Kätevää. 

Helsingistä seilasimme maanantaina Tallinkin Superstarilla kahdessa tunnissa Tallinnaan ja olimme siellä jo puoliltapäivin. Tallinnan satama on aivan keskustan vieressä ja jalat ovat vallan hyvä vaihtoehto liikkumiselle sieltä keskustaan.

Lyhyelle matkalle ei paljon matkatavaroita tarvita, joten kävelimme nekin vähät heittämässä hotelliimme Nordic Hotel Forumiin, joka sijaitsee aivan keskustassa Viru-keskuksen vieressä. Hotelli on melko uusi, siisti ja viihtyisä. Ja sen aamiainen on mahtava. Enpä muista pitkään aikaan yhtä runsasta ja herkullista aamiaista ulkomailla nauttineeni.


Muutama vuosi olikin vierähtänyt edellisestä matkastamme ja totesimme, että Tallinnaa on restauroitu taidolla ja vanhaa kunnioittaen - esimerkiksi upea Rotermannin kortteli laajenee koko ajan - nytkin siellä on jo kauppoja, ravintoloita ja hyvinvointiin liittyviä liikkeitä.

Ja tutut historialliset maamerkitkin olivat vielä paikoillaan.








Tallinna on historiaa, vanhoja rakennuksia, mukulakivikatuja. Kirkkoja.



Tallinna on: kukkia joka puolella, koristeellisuutta, terasseja. 
Käsitöitä, taidetta, uutta muotoilua. Toreja.

Kujia ja kapeita katuja. 




Ja herkkuja. Voi syödä hyvin sekä halvalla että kalliilla. Houkutuksia löytyy vaikka kuinka paljon.
Eipä ihme, jos sortumuksiakin sattuu;)


Meidän matkamme oli pikavisiitti, joten olimme päättäneet, että ei tehdä suunnitelmia, mennään minne nokka näyttää ja jalat kestävät. Ja yllättävän hyvin kestivät minunkin jalkani, vaikka etukäteen pelkäsinkin, että taitavat olla kävelyt kävelty. Mutta mitä vielä - Isäntä puuskutti paljon enemmän. 

Paseerailimme pitkin poikin kaupunkia - etupäässä  Vanhaa Kaupunkia, istuimme välille kahville tai oluelle. Kiertelimme putiikkeja ja ihastelimme taidokkaita käsitöitä. Ja erityisesti ilahdutti se, että Tallinnassa on vielä paljon kivijalkaliikkeitä jäljellä - kiertely niissä vei mennen tullen voiton kauppakeskuksissa juoksemisesta . 

Erään ikkunan eteen jäin pitkäksi aikaa huokailemaan. Kristina Viirpalun luomuksia olin toki ennenkin nähnyt, mutta katsokaa nyt tuota taideteosta! Jotta sitä Linnanjuhlakutsua odotellaan. Ja lottovoittoa;)


Niin paljon tuli käveltyä, että kun hyvissä ajoin illallisen jälkeen etsiydyimme hotellille, simahdimme kyllä hetkessä. Ja nukuimme hyvin. Luksusta.

Tiistaina laiva lähti Helsinkiä kohden klo 16.30, joten silloinkin jäi vielä kivasti aikaa jatkaa edellisen päivän kiertelyjä. Ostoksiakin teimme, mutta hillitysti. - tämän matkan tarkoitus oli viettää yhteistä aikaa, irrottautua arjesta ja no, kuherrellakin hieman;)

Tallinna on ihana, kaunis kesäkaupunki, mutta näin lyhyellä matkalla jäi nälkä - olisi kiva käydä vaikka Tallinnan joulumarkkoilla. Kyllä Tallinnassa tuntee jo olevansa melkein kuin ulkomailla olisi;)

Ja vielä yksi huomio: tallinnalaiset naiset - varsinkin nuoremmat - ovat vaihtaneet korkkarinsa matalakantaisiin sandaaleihin ja balleriinoihin;)

Kotona olimme eilen illalla jo yhdeksän jälkeen. Ja jälleen maittoi uni;)

Pahoittelen, että olen niin laiskasti kommentoitunut teidän blogejanne, mutta olen ollut reissuissa kännykän varassa, ja kommentointi sillä vaan on miltei mahdotonta. 

Seuraavat kaksi päivää menee siivotessa sekä täällä kotona että farmilla Sauvossa - usalaiset vieraamme saapuvat lauantaiaamulla. Ja seuraava viikko tulee menemään yhdessä hujauksessa. Toivottavasti säiden herra on suosiollinen ja näyttää meille parastaan!

Ja vielä tiedoksi teille, jotka ehditte Instagramissani  ihastella parvekkeemme kukkalaatikon linnunpesää ja pikkuisia linnunmunia: harmaasiepon poikaset ovat onnellisesti kuoriutuneet. Kuvia ei tule, sillä emme toivoisi emon alkavan hylkiä poikasiaan;) Ja parvekkeen mansikka-amppelikin vietiin etupihalle, jottei se houkuttelisi rosvolintuja!

Aurinkoisia päiviä, lempeitä kesätuulia kaikille!

SHARE:

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Mökötystä ja tuomisia reissulta

Meidän reissumme Pohjois-Karjalaan oli todella lyhyt niinkuin kerroinkin edellisessä postauksessani Siellä missä sielu lepää
Isännän töiden takia aikaa oli rajallisesti ja sehän tiesi sitten sitä, että matkat ajettiin suoran kaavan mukaan kuin tuli olisi poltellut Isännän takapuolen alla. Ensin Via Kareliaa menomatkalla ja tullessa Mikkelin kautta. Pysähdyksiä vain kahvi- ja ruokatauoilla. 
Ei shoppailtu eikä pysähdytty katselemaan uusia paikkoja. Saatikka että olisi poikettu reitiltä jonnekin. 
Niinkuin nyt esimerkiksi Punkaharjulle Retrettiin.

Hieman minä asiasta taisin pari sanaa lausahtaa, sillä Isäntä yritti hyvitellä toisena mökkipäivänä käyttämällä minua kahvilla ja ostosreissulla Kolinportilla.  

Kolinportissahan sijaitsee kahvila, ravintola, parikin lahjatavara- ja matkamuistomyymälää, huoltoasema ja ruokakauppa. Paikalta voi myös ostaa paikallisten leipomoiden tuotteita, mm. ahvenkukkoja.

Kiertelin myymälät ja ihastelin tuotteita, jotka ovat suurimmaksi osaksi suomalaisia. Ja osa vieläpä sieltä Juuan ja Kolin seudulta. 

Tottahan minä vuolukiviteollisuuden tiedän, mutta sitä en ollut aiemmin tiennyt, että Juuassa on monta upeaa savikeraamiikkataiteilijaa.


Esimerkiksi Liisa Kokkosen, Sisko Sutisen, Maija Hiltusen ja Vieno Törrösen töitä löytyy Kolinportista. Samoin saattaa löytyä vielä joitain  Kermansaven astioita - Kermansaven astiatuotantohan lopetettiin vuonna 2011.




Keramiikan lisäksi tarjolla olisi ollut vaikka mita kaunista: tarjottimia, pyyhkeitä jos jonkinlaisia, kynttilöitä, nahkatuotteita, lasia. Oli Iittala-Arabian, Puttipajan ja monen muun suomalaisen valmistajan tuotteita. Hunajaa, riistatuotteita, teetä, marjaviinejä, taidekortteja, Melliksen mehiläistuotteita.
 Kaikkea kaunista ja hyödyllistä.

Niinkuin nyt nuokin alakuvassa olevat Hyvä olo - ja mökötyskivet. Sellaisethan ostin itselleni jo viime vuonna ja kerroinkin niistä tarkemmin postauksessani Reissunaista laulattaa.


Ja tuollaiset minä ostin myös tänä kesänä. 
Mökökivelle olisi ollut käyttöä jo paluumatkalla, kun Isännän kaasujalkaa painoi, 
mutta olin pakannut sen auton takaluukussa olevaan kapsäkkiin. Damn;)

On noilla kivillä toki käyttöä vastakin, sillä niillä saattaa olla osansa tai arpansa jossain tulevassa postauksessani;)

Huomenaamulla lähdemme Isännän kanssa parin päivän Tallinnan  matkalle. Ja nyt ei olla liikkeellä omalla autolla;)

Aurinkoa, lämpöä ja hyvää tahtoa kaikille!
SHARE:

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Siellä missä sielu lepää

Tänäkin kesänä, kun saavuin tänne, Pohjois-Karjalaan, Timovaaran mökillemme, kävelin heti ensimmäiseksi rantaan. Tarkistin vesirajan ja puiden kasvun. Haistelin tuoksuja, tunsin tuulen leikin poskellani.







 Ei missään muualla tuulen henkäys ole niin hellä, ei laineen liplatus kuulosta yhtä lempeältä. Ei kesä yhtä suloiselta. 
Olen tullut kotiin. 
Sinne, missä sielu lepää. 

Järvet, horisontissa siirtävät vaarat, metsät - siinä on sielunmaisemani.

Ja taivas -  päivällä valkoista ja sinistä,  illalla vaaleanpunaista.


Ja keskiyöllä oranssinpunaista.



Pilvet jatkavat kulkuaan. 
Niin minäkin - kun sinne toiseen kotiin, Kaarinaan, lähtiessä nousemme mökkitietä, tunnen jo ikävää.


 Ensi kesänä, jos Luoja suo, aion olla täällä pitempään. Tulen rauhassa. Muistelen rauhassa muistot.
Muistot omista lapsuuskesistä, muistot isästäni, joka mökin äitini kanssa rakensi ja joka näille maille menehtyi, muistot lasteni askelten töminästä pihalla, kalareissut, peli-illat, lettukestit, sateen ropinat katossa ja tarinat.
Perhe, suku ja luonto. Yhdessä vietetty aika. Sitä mitä ei enää ole. Paitsi muistoissa.

Nyt on uusi aika. Silti tuo paikka tuolla säilyy. Ja sen pihapiirissä syntyvät uudet muistot. 

Pohjois-Karjalasta, mökistämme ja siitä, miten sieltä lapsena muutin, olen kertonut aiemmin postauksessani Reissunaista laulattaa, kun kerroin viime kesän matkastamme. 

Ikävä jäi. Ja silti: onnellinen olen siitä, että saan tuolla käydä - ja siitä, että en asu siellä. Sillä koteja voi olla monta.

Maa, jota ei enää ole

Ikävöin maahan jota ei ole,
sillä kaikkea mikä on olen väsynyt himoamaan.
Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin
maasta jota ei ole.
Maasta, jossa kaikki toiveemme täyttyvät ihmeellisesti,
maasta, jossa kaikki kahleemme kirvoittuvat,
maasta, jossa vilvoitamme raadeltuja otsiamme
kuun kasteessa.
Elämäni oli kuuma harha.
Mutta yhden olen löytänyt ja yhden olen totisesti voittanut –
tien maahan jota ei ole.
Maassa jota ei ole
kulkee rakastettuni, otsallansa sädehtivä kruunu.
Ken on rakastettuni? Yö on pimeä
ja tähdet vapisevat vastaukseksi.
Ken on rakastettuni? Mikä hänen nimensä?
Taivaat kaartuvat korkeammiksi,
ja ihmislapsi vajoaa äärettömiin usviin
vastausta tietämättä.
Mutta ihmislapsi ei ole mitään muuta kuin varmuus.
Ja se kohottaa kätensä kaikkia taivaita korkeammalle.
Ja vastaus tulee: Minä olen se, jota rakastat
ja aina olet rakastava.
- Edith Södergran -


Kesän suloa ja auringonsäteitä kaikille!






SHARE:

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Hääpäivä - hopeinen sellainen

Instagram -tiliäni seuraavat lienevätkin huomanneet, että meillä oli Isännän kanssa tiistaina 25. hääpäivä. Hopeahäät.

Isäntä tuli maanantai-iltana töistä ja toi ison puskan punaisia ruusuja ja kakun. 
Veikkaanpa, että anoppi oli häntä muistuttanut tulevasta hääpäivästä ja puska oli repäisty töistä tullessa lähikaupasta. Ja Isännän teki mieli kakkua. No, oli miten oli, puska oli komea. Ja nyt jo kuihtunut;)

Meidän tapamme juhlistaa hääpäivää on yleensä ollut yhtä vaatimaton kuin olivat häämmekin. Tiistaina kävimme töiden jälkeen perheen kanssa syömässä ja olipa Isäntä muistanut minua lahjoillakin, jotka toilettikäyntini aikana olivat ilmaantuneet ravintolan pöydälle. Kovin minä ilahduin. 
Ja suikkasin pusun armastukseni poskelle. 


Hääpäivästämme ja häämatkastahan kerroin jo vuosi sitten, joten niihin en enää palaile. Sen verran sanon, että hääpäivän vietosta emme tällä kertaa poliisikyydillä kotiin palanneet;)

Tuossa postauksessa kerroin myös siitä, miten yhteiset vuotemme ovat sujuneet. Tämä viimeisin vuosi on taas hurahtanut hurjaa vauhtia - ja silti paljon on siihenkin mahtunut. 

Poikammehan muutti viime elokuussa Turkuun tuohon 9 kilometrin päähän ja nyt on sitten tytärkin lähdössä. Hänhän valmistui  keväällä kuvataiteilijaksi ja on valmis lentämään kotipesästä. 
Hän muuttaa siihen ihan pojan naapuriin - ei sentään samaan taloon vaan kadun vastakkaiselle puolelle. 

Ja kuten viime vuonnakin, edessä on taas remontti heti elokuun alussa, kunhan asunnossa  oleva vuokralainen muuttaa siitä pois. Onneksi tällä kertaa selviämme hieman vähemmällä kuin pojan asunnon kanssa - nyt ei tarvitse kuin maalata seinät ja keittokomeron kaapistot. 

Niinpä me jäämme sitten syksyllä Isännän kanssa kaksin. No, onhan meillä sentään Viiru -kissa. 
Mutta kyllä se outoa eloa tulee olemaan. Tottahan minä iloitsen siitä, että nuoret lähtevät ja uskaltavat kokeilla siipiensä kantoa, mutta tiedän jo nyt, että ikävä tulee olemaan sydämessä vielä pitkään. Ja elämä kovin erilaista.

Täällä me sitten Isännän kanssa istumme sohvalla ja ihmettelemme elämän menoa. 
Kaksi vanhaa köpöttelijää toinen toistamme tukien. Ja edelleen käsi kädessä.


Tiistaina ei ollut vaikeuksia löytää kiitosaiheita tämän vuoden kiitoskirjaani
Yksi niistä oli kiitos tuosta omasta jörrikkäukkosestani. Olet sinä, ukkokulta, edelleenkin aika armas. Enempää en tässä ilkeä tunnustella. 

25 vuotta avioliittoa on pitkä aika ja siihen on mahtunut paljon. On ollut kompromissia ja konsestusta, monellakin tapaa. On opeteltu sietämään toisen epätäydellisyyttä - mutta ennenkaikkea sitä omaa epätäydellisyyttä. Kuitenkin - elämä on kohdellut meitä hyvin. Ja olemme kohdelleet toisiamme hyvin. Niinkuin avioliittolupauksessa luvataan, olemme tahtoneet. Sillä sitä se yhteiselämä vaatii, yhteistä tahtoa saada se onnistumaan. Toivottavasti jatkossakin.

Tänään on viimeinen työpäivä ennen lomaa. Tänä kesänä loma jakaantuu kahtia - ensin kolme viikkoa lomaa, sitten viikko töitä ja elokuun alussa vielä pari viikkoa lomaa. 

Ensi viikon alussa lähdemme Isännän kanssa Pohjois-Karjalan mökille muutamaksi päiväksi, sitten käväisemme pikavisiitillä Tallinnassa ja heinäkuun puolivälin jälkeen tulevatkin jo ystävämme Chicacosta vieraiksemme. Aiomme majoittaa heidät Sauvon farmille, joten sekin täytyy ehtiä laittaa vieraskuntoon.

Ja elokuussa onkin sitten jo tyttären asunnon remontti. Ja minulla kuun lopussa edessä jalkaleikkaus.
Joten nyt se on köpöteltävä, jos köpötellä mielii!

Oikein hyvää viikonloppua kaikille!
SHARE:
BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig