Viikon varrelta - töitä, hääpäivän viettoa ja Keskiajan markkinoita

Viime viikolla vaihtui kesäkuu heinäkuuhun ja juhannuskin meni menojaan.

Minun juhannukseni sujui juuri niin kuin olin toivonutkin.

Säät suosivat, saimme vieraiksemme kaikki läheisimmät ja kun 

sunnuntai-iltana istuin terassilla kahvilla, olisin, jos osaisin,

 kehrännyt tyytyväisyydestä niin kuin vain kissat osaavat.

Viikon loma oli ohi ja maanantaina alkoivat jälleen työt.

Suomen Vanhimmassa Virastossakin suurin osa työntekijöistä on jo lomilla

 mutta muutama meistä siellä vielä pari viikkoa pakertaa.

Maailma ei kuitenkaan lomaile - ei ainakaan se paha siinä.

Siitäkin saimme taas viime viikolla maistiaisia - ja niitä on riittänyt nyt loppuviikoksikin.

Kun tuntuu, että joka päivä räjähtelee jossain päin maailmaa ja uhkia on taas Euroopassakin,

olen miettinyt välillä, että turrummeko me vähitellen näihin uutisiin?

Pidämmekö niitä jo itsestään selvinä? Ja jaksammeko surra kaikkien surevien rinnalla?

Liian paljon pahaa - liian paljon surua!

Vaan silti toivon, että emme tottuisi näihin terroritekoihin emmekä sulkisi sydämiämme niiden

ihmisten surulta, jota nämä teot tuottavat.

Sanotaan edes se EI ENÄÄ ja muistetaan kukin omalla tavallamme heitä, 

jotka eivät mitää kohtalolleen voineet ja heitä, jotka jäivät suremaan.

Välillä on aurinko porottanut kuumasti, välillä on taivaskin itkenyt.

Viikon säät ovat vaihdelleet niin kuin Suomen suvessa tapana on.

Turun kesään kuuluvat vuotuiset Keskiajan Markkinat,  jotka järjestettiin nyt jo 20. kertaa.

 Itse poikkesin markkinoilla parilla lounastauolla ja tarkoitus oli vielä nyt

 sunnuntaina sinne mennä kunnolla kiertelemään.

Vaan emme jaksaneet. Laiskottelu veti voiton

 - ja onhan tuolla tullut useampana vuonna jo käytyä.

Hullun paperitkin olemme sieltä jo saaneet, joten eipä pahemmin harmita.

Papereita en tähän hätään teille näytettäväksi löytänyt, mutta tuosta linkistä ne löytyvät;

näyttää joku toinenkin bloggaaja ne hankkineen;)

Heinäkuun alussa vietimme isännän kanssa myös 27. hääpäiväämme. 

Häistämme ja hääpäivien vietosta olen kertonut aikoinaan  postauksissani

 "Loma alkoi vihdoinkin - ja hääpäiväkin meni" ja "Hääpäivä - hopeinen sellainen"

 ja pakko on tunnustaa, että tänä vuonna emme pahemmin hääpäiväämme juhlistaneet,

 sillä viime viikko meni kyllä ihan muissa touhuissa.

Ruusukimpun isäntä sentään oli ostanut - lienee anoppi taas muistuttanut hääpäivästämme

 - ja illalla nautimme kotona kahvit mansikkakääretortun kera.

Ruusukimpusta ei nyt ole kuvaa, sillä laiska lady ei ole jaksanut kameraansa esille ottaa.

Saatte tyytyä tällä kertaa rentun ruusuihin. 

Kertooko se jotain isännästä, sitä en taida paljastaa;)

Jos totta puhutaan, ei meillä tällä hetkellä oikein löydy kuvausrauhaa eikä -paikkaa, 

sillä huushollin on valloittanut tyttären Miku-kissa.

Torstai-iltana nimittäin muutettiin tytär ja kisuli tänne muutamaksi 

kuukaudeksi pakoon tyttären asunnon putkiremonttia.

 Chinchillat muuttivat jo viime sunnuntaina ja koti on hyrskyn myrskyn

myssäköistä ja laatikoista.

Niitä tavaroita olemme nyt viikonlopun täällä tyttären kanssa yrittäneet 

sijoitella  hänen entiseen huoneeseensa.

Mikä ei ihan helppo temppu olekaan, sillä tuon huoneenhan olen itselleni jo

 sisustanut työhuoneeksi ja kummasti ovat kaapit täynnä.

No, sopu sijaa antaa ja emmeköhän me muutaman kuukauden täällä pärjää.

Ainakin Miku-kissa näyttää pärjäävän.

Tekee tuhojaan minkä ehtii ja välillä lepäilee.

En valita. En sitten yhtään.

Nautin täysin siemauksin siitä, että kotona on taas menoa ja vilskettä.

Nyt kutsuu sauna ja valmistautuminen huomiseen työpäivään.

Alkaa viimeinen työviikko ennen 5 viikon lomaa.

Enkä valita siitäkään.

Yhden viikon jaksan vielä hyvin odotella, sillä eikös se niin ole, 

että paras loma on se, joka on edessäpäin?

Suloisia suvipäiviä kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Hääpäivä - hopeinen sellainen

Instagram -tiliäni seuraavat lienevätkin huomanneet, että meillä oli Isännän kanssa tiistaina 25. hääpäivä. Hopeahäät.

Isäntä tuli maanantai-iltana töistä ja toi ison puskan punaisia ruusuja ja kakun. 

Veikkaanpa, että anoppi oli häntä muistuttanut tulevasta hääpäivästä ja puska oli repäisty töistä tullessa lähikaupasta. Ja Isännän teki mieli kakkua. No, oli miten oli, puska oli komea. Ja nyt jo kuihtunut;)

Meidän tapamme juhlistaa hääpäivää on yleensä ollut yhtä vaatimaton kuin olivat häämmekin. Tiistaina kävimme töiden jälkeen perheen kanssa syömässä ja olipa Isäntä muistanut minua lahjoillakin, jotka toilettikäyntini aikana olivat ilmaantuneet ravintolan pöydälle. Kovin minä ilahduin. 

Ja suikkasin pusun armastukseni poskelle. 

Hääpäivästämme ja häämatkastahan kerroin jo vuosi sitten, joten niihin en enää palaile. Sen verran sanon, että hääpäivän vietosta emme tällä kertaa poliisikyydillä kotiin palanneet;)

Tuossa postauksessa kerroin myös siitä, miten yhteiset vuotemme ovat sujuneet. Tämä viimeisin vuosi on taas hurahtanut hurjaa vauhtia - ja silti paljon on siihenkin mahtunut. 

Poikammehan muutti viime elokuussa Turkuun tuohon 9 kilometrin päähän ja nyt on sitten tytärkin lähdössä. Hänhän valmistui  keväällä kuvataiteilijaksi ja on valmis lentämään kotipesästä. 

Hän muuttaa siihen ihan pojan naapuriin - ei sentään samaan taloon vaan kadun vastakkaiselle puolelle. 

Ja kuten viime vuonnakin, edessä on taas remontti heti elokuun alussa, kunhan asunnossa  oleva vuokralainen muuttaa siitä pois. Onneksi tällä kertaa selviämme hieman vähemmällä kuin pojan asunnon kanssa - nyt ei tarvitse kuin maalata seinät ja keittokomeron kaapistot. 

Niinpä me jäämme sitten syksyllä Isännän kanssa kaksin. No, onhan meillä sentään Viiru -kissa. 

Mutta kyllä se outoa eloa tulee olemaan. Tottahan minä iloitsen siitä, että nuoret lähtevät ja uskaltavat kokeilla siipiensä kantoa, mutta tiedän jo nyt, että ikävä tulee olemaan sydämessä vielä pitkään. Ja elämä kovin erilaista.

Täällä me sitten Isännän kanssa istumme sohvalla ja ihmettelemme elämän menoa. 

Kaksi vanhaa köpöttelijää toinen toistamme tukien. Ja edelleen käsi kädessä.

Tiistaina ei ollut vaikeuksia löytää kiitosaiheita tämän vuoden kiitoskirjaani. 

Yksi niistä oli kiitos tuosta omasta jörrikkäukkosestani. Olet sinä, ukkokulta, edelleenkin aika armas. Enempää en tässä ilkeä tunnustella. 

25 vuotta avioliittoa on pitkä aika ja siihen on mahtunut paljon. On ollut kompromissia ja konsestusta, monellakin tapaa. On opeteltu sietämään toisen epätäydellisyyttä - mutta ennenkaikkea sitä omaa epätäydellisyyttä. Kuitenkin - elämä on kohdellut meitä hyvin. Ja olemme kohdelleet toisiamme hyvin. Niinkuin avioliittolupauksessa luvataan, olemme tahtoneet. Sillä sitä se yhteiselämä vaatii, yhteistä tahtoa saada se onnistumaan. Toivottavasti jatkossakin.

Tänään on viimeinen työpäivä ennen lomaa. Tänä kesänä loma jakaantuu kahtia - ensin kolme viikkoa lomaa, sitten viikko töitä ja elokuun alussa vielä pari viikkoa lomaa. 

Ensi viikon alussa lähdemme Isännän kanssa Pohjois-Karjalan mökille muutamaksi päiväksi, sitten käväisemme pikavisiitillä Tallinnassa ja heinäkuun puolivälin jälkeen tulevatkin jo ystävämme Chicacosta vieraiksemme. Aiomme majoittaa heidät Sauvon farmille, joten sekin täytyy ehtiä laittaa vieraskuntoon.

Ja elokuussa onkin sitten jo tyttären asunnon remontti. Ja minulla kuun lopussa edessä jalkaleikkaus.

Joten nyt se on köpöteltävä, jos köpötellä mielii!

Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

Loma alkoi vihdoinkin - ja hääpäiväkin meni!

Viimeinen työviikko ennen lomaa oli aikamoinen - yritin saada työt sille mallille, että on hyvä sitten aikanaan palailla niiden pariin. Ja sainkin - mutta pitkiä päiviä se vaati.

Eilen sitten alkoi loma - ja pääsin jopa ihmisten aikoihin kotiin. Eilinen oli myös Isännän ja Ladyn 25-vuotiskihlajaispäivä. Muistettiin vasta illalla.

Menimme kihloihin Korfulla ensimmäisellä yhteisellä ulkomaan matkallamme. Korfu on ihana saari ja matkakin oli  hyvä. Olimme jo ennen matkaa päättäneet, että siellä kihlaudumme ja heti ensi töiksemme etsimme hyvän kultasepän, jolta tilasimme sormukset. Keltakultaiset ja sileät, käsityönä tehdyt. Simppelit.

Viime viikkoon, tiistaille, osui myös hääpäivämme - 24. sellainen. Ensi vuonna juhlitaan siis hopeahäitä.

Nyt ei paljon juhlittu - minä istuin töissä pitkän päivän ja Isäntäkin palaili kotiin vasta yhdeksältä - toi sentään kirsikoita. No, kävimme me torstai-iltana ulkona syömässä;)

Häämme olivat meidännäköisemme - olimme saman vuoden alussa ostaneet täältä Kaarinasta ensimmäisen yhteisen asuntomme ja olimme ajatelleet maksaa itse koko häälystin. No, eihän se ihan niin mennyt - vanhempani olivat sitä mieltä, että he maksavat. Silti emme halunneet tuhlailla.

Hääkirkkomme oli Kuusiston kirkko täällä Kaarinassa - pieni, kaunis puukirkko. Kukat kirkossa olivat kälyni Sauvon pellonpientareilta kerättyjä luonnonkukkia. Häämarssista en muista mitään - häävirsi oli "Päivä vain ja hetki kerrallansa".

 Hääpukuni olin ommellut itse - jakun ja sen alla olevan topin päällyspitsikin oli verhopitsiä - siinä kuulkaas säästi pitkän pennin;) Hääpuvun kanssa tuli pienoinen kiire, sillä olin joutunut kystien takia sairaalaan pari viikkoa ennen häitä ja pääsin sieltä kotiin viikkoa ennen H-hetkeä. Noita jakun helminappejakin ompelin vielä häitä edeltävänä iltana paikoilleen. Hyvin ehdittiin! Hiukset föönasin ihan itse ja meikitkin olivat hand-made-by-Lady. Vaatimattomalla linjalla mentiin - kasarimeininkiä!

Kirkon jälkeen meillä oli häävastaanotto Raisiossa ravintola Capriksessa - ohjelmana perinteiset maljannostot, puheet, ruokailut, hääkakun leikkaamiset, yhteislaulut ja häävalssi. Muutaman ystäväpariskunnan kanssa jatkoimme vielä Naantalin Kaivohuoneelle, jossa tanssimmekin sitten häävalssin toisen kerran. Kälyni arvosanat valsseista: Ensimmäisestä 7½ - Isännän polvet liian notkolla ja persaus pitkällä - toisesta 9½ - vieläkin oli se takapuoli pitkällä

Naantaliin meille oli hyvissä ajoin etukäteen tilattu taksi - olimme lähdössä ajoissa kotiin, sillä meillä oli heti seuraavana päivänä lähtö häämatkalle. Siellä Kaivohuoneen taksitolpalla odottelimme ja odottelimme - taksia ei vain kuulunut. Paikalle tuli kuitenkin poliisiauto, josta poliisisetä ystävällisesti kysäisi::" Eikös taksi ole tullut?" No, poimivat meidät reppanat siitä kyytiinsä sinne takapenkille. Automaattilukot ovissa ja kaikki hienoudet. Lähdettiin sitten ajelemaan kohti Kaarinaa, kunnes poliisiauto kaarsi vastaantulevalla kaistalla ajavan taksin eteen ja komensi sen viemään meidät kotiin saakka. Oli taksikuski vähän helpottunut - oli raukka pelännyt ylinopeuspysäytystä; olisi kuulemma ollut kolmas ja kortti olisi lähtenyt kuivumaan.

Ja minä huokaisin helpotuksesta - olisi siinä ollut naapureilla ihmettelemistä, jos nuoripari häistään olisi kuskattu poliisiautolla kotiin!

Mehän olimme jo tuollainen aikuinen hääpari - minäkin yli kolmekymppinen, joten en halunnut huntua. Hunnun kuitenkin sain sitten häämatkalla Turkin Alanyassa. Ja eikös vaan olekin hieno huntu?

Alanya oli tuolloin ihan uusi turistikohde - hotellit olivat uusia ja paikka oli vielä pieni ja rauhallinen. Javalla sitten kiertelimme paikallisia kyliä.  Ja kävimme muiden turistien kanssa myös Antalyassa - jonka matkan tunnelmista olen kertonutkin aiemmin täällä.

Vatsataudista huolimatta hyvä matka! Suomeen palattuamme jatkoimme matkaa  mökille Pohjois-Karjalaan, jossa onnellinen Lady nautiskelee Suomen suvesta.  

Ja tuonne on  tarkoitus suunnistaa myös parin viikon päästä. Sitä ennen ehkä pikku reissu jonnekin ihan muualle;) Katsotaan, mitä se Isäntä keksii - näytti eilen illalla alakerrassa kovasti tutkivan erilaisia matkakohteita. Syytä onkin - ne hääpäivän kirsikat kun eivät ihan vastaa Ladyn käsitystä hääpäivämuistamisista!

Tuossa ensimmäisessä asunnossa asuimme 10 vuotta - siellä tehtiin lapset ja kun kuopus aloitti koulun, muutettiin tähän kotiin. Heinäkuussa muutettiin ja elokuussa tuli Viiru-kissa. 

Paljon on näihin vuosiin mahtunut - enemmän onneksi sitä hyvää. 

Miten sen nyt muotoilisi: noin kilo per vuosi - Isännälle kaksi;)

Siksipä uskalsin nuo kuvatkin tuohon lätkäistä - ei noista kukaan meitä tunne.

Kuvien laatua pahoittelen - laiska Lady ei viitsinyt lähteä alakertaan skannerille, vaan kuvasi vanhat kuvat kännykällä;)

Suloisia kesäpäiviä kaikille!

Ja teille, jotka häitä tänä kesänä juhlitte - ihania juhlia!