Olin viime viikon lopulla muutaman päivän matkalla Lontoossa.
Kyseessä oli työmatka ja lähdimme koko työpaikkani voimin Helsingistä aikaisin torstaiaamuna.
Takaisin Suomeen palasimme sunnuntaina.
Omalla Facebook -seinälläni jo valittelinkin, että joskus harvoin on tilanteita,
jolloin toivoisin olevani mies. Keskiviikkoillalla pakatessani matkalaukkuani oli yksi näistä tilanteista.
Mitä vaatteita ottaa mukaan matkalle, jossa osa tilaisuuksista oli virallisia, osa vapaampia
ja itselläni sekä parilla muulla joukostamme vielä edessä lauantai-illalla dinner
erään Lontoossa asuvan intialaismiehen ja hänen suomalaisen vaimonsa kanssa?
Asukoodi smart casual.
Kun vielä riesana oli Lontoon sää - ainakin torstaiksi oli luvattu sadetta koko päiväksi
- ja juuri torstai oli se päivä, jolloin ohjelma alkoi jo aamusta ja jatkui iltaan saakka.
Samoilla vaatteilla oli pärjättävä koko päivä
- ja kävelyäkin oli paikasta toiseen siirryttäessä tiedossa ihan riittämiin.
Lisäksi juuri ennen kotoa lähtöä onnistuin telomaan leikatun jalkani -
kiireessä pakatessani se osui vauhdilla matkalaukun pyörään.
Keskiviikkoiltana Vantaalla lentokenttähotellilla luulin jo, että seuraavana aamuna joudun suuntaamaan
takaisin kotiin - keskimmäinen varvas oli sinisenpunainen ja turvoksissa - ja särky oli aika mojova.
Onneksi ei sentään ollut se leikattu varvas!
Mutta niin vain aamulla kenkä meni jalkaan, särkykin pysyi jotenkuten
siedettävänä ja Lontooseen suuntasin.
Torstain sateen jälkeen sää onneksi selkeni ja välillä aurinkokin hellitteli oikein kunnolla.
Matkaan mahtui niiden virallisten osuuksien lisäksi myös vapaa-aikaa.
Ehdimme hieman shoppailla, käydä tutustumassa nähtävyyksiin ja vaellella pitkin Lontoon katuja.
Minä keskityin etupäässä tuohon kävelyyn - nähtävyyksiä on tullut katsastettua aiemmilla
Lontoon reissuilla ja ostoslakkoni jatkuu edelleenkin.
Toki jotain ostin minäkin - esimerkiksi uudet tennarit oli pakko ostaa, kun kipeät
jalkani eivät kumpiakaan mukaan ottamiani kenkiä enää suostuneet sietämään.
Lontoo jätti tällä kertaa toisenlaiset muistot kuin aiemmat matkani sinne.
Tutustuimme mm. seuraavaan projektiin: Together we will find Peace: Salaam!
Hieno projekti - ja samantapaisia on syntynyt muuallekin Englantiin - niin myös Suomeen.
Lontoo on ristiriitaisuuksien kaupunki.
Se on rotujen, uskontojen ja erilaisten kulttuurien kohtaamispaikka - ja kaikkien pitäisi sinne mahtua.
Ja pystyä elämään keskenään sovussa.
Lontoosta löytyvät rikkaista rikkaimmat ja köyhistä köyhimmät.
Ja nykyisin he myös saattavat asua naapureina - rikkaat siellä aidattujen kortteliensa suojissa.
Hotellimme oli lähellä Oxford Streetiä ja siellä paseerailin useampaankin otteeseen.
Selfridgekin oli entisensä - kello pääoviaukon päällä raksutteli, kun luxustuotteet houkuttelivat ostajia.
Lontoon kaduilla näkee elämän kirjoa laidasta laitaan.
Hienommilla ostoskaduilla päiväsaikaan liikkuvat ne hyväosaiset, joilla on varaa ostaa -
ja tietenkin he, jotka näitä shoppailijoita palvelevat.
Mutta illan tullen alkaa varjojen kansa kömpiä loukuistaan ihmisten ilmoille ja
eksyypä jokunen tuonne siistimmillekin kaduille.
Lontoon bussit ovat edelleen punaiset, olut hyvää - ja katukahviloissa ja -ravintoloissa riitti istujia.
Niin mekin istuskelimme kävelyn lomassa ja nautimme auringosta, ihmisistä
ja vain pällistelimme suurkaupungin meininkiä.
Yksi näistä pysähdyksistä jäi mieleeni oikein kunnolla.
Eräällä Oxford Streetin sivukadulla oli 10 metrin päässä kaikesta hulinasta viehättävä katukahvila
ja istuimmekin sinne nauttimaan capuccinojamme auringon paisteeseen.
Vastapäätä tuota kahvilaa oli jokin rakennustyömaa ja siihen työmaan keskelle
oli jäänyt vanha puhelinkioski pieneen syvennykseen törröttämään.
Sieltä puhelinkioskin ja lautakasojen takaa ilmestyi kadulle nuori nainen.
Hän itki ja valitti - ja puhui jollekin, jonka vain hän näki.
Me emme nähneet ketään.
Hänen kasvonsa olivat vääristyneet ja välillä hän yritti riisua farkkujaan,
välillä hän otti toisen Ugginsa pois jalastaan ja näytti ja selitti tuolle näkymättömälle,
kuinka paljon häneen sattuu.
Tuon tuosta hän käväisi siellä puhelinkopin takana, missä hänen kotinsa ilmeisesti oli
- hän heitteli sieltä takkia ja täkkejä ja etsi jotain.
Koppinsa takaa hän siihen kadulle poikkoili haroen pitkiä, kiharia hiuksiaan,
jotka joskus olivat olleet kauniit. Niinkuin oli ollut tämä nuori nainenkin.
Vieroitusoireet ovat kauheita - se tuska, jonka hänen kasvoiltaan näin,
jäi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa.
Nuori nainen. Elämä jo elettynä. Jonkun lapsi.
Vähän matkan päässä nuori mies tuli kaupasta äitinsä kanssa ja kantoi Diorin pukupussia.
Lontoon kadut - täynnä elämää. Kaikenlaista.
Maanantaiaamuna Suomessa eräs Lady myöhästyi töihin lähtiessä bussista,
sillä matkalta linjuripysäkille oli pakko palata kotiin vaihtamaan kengät.
Lontoon kadut olivat tehneet tehtävänsä - jalat sietivät vain niitä Lontoosta ostettuja Vanseja;)
Onneksi oli bussipysäkillä penkki, johon raihnainen könkkäeukko sai istahtaa.
Tulihan se linjurikin ajallaan ja pääsin kuin pääsinkin työpaiväni tekemään.
Kiitos kaikille kommenteista edelliseen postaukseeni - iloitsen ihan jokaisesta.
Itse en valitettavasti matkalla blogeja päässyt lueskelemaan - mukana reissussa ei
ollut kuin kännykkä ja tabletti - ja hotellissa vain maksullinen Wifi.
Muutaman Instagram -kuvan sentään lähetin.
Ja kuvat ovat taas mitä ovat: kännykkäkuvia, sillä järkkäriä en mukaan pakannut
ja pokkarikamera on nuorison mukana Japanissa.
Mutta palaa kotiin tänään. Ja niin palaa kuulemma nuorisokin.
Ja eräs äiti huokaa helpotuksesta.
Pitkään aikaan en olekaan teille mitään musiikkikappaletta tänne laittanut, mutta nyt laitan, olkaapa hyvät:
Mukavaa viikkoa kaikille!
Lady of The Messiä voit seurata myös
Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.
