Talvihorroksessa

Pitkän harmaan syksyn jälkeen odotin lunta ja sen tuomaa valoa. 

No, sitähän saatiin. Lunta juuri sen verran, että se valaisee.

Ja bonuksena pakkaset. Niistäpä en sitten niin välittäisikään.

Olen aina ollut allerginen kylmälle - eikä se tauti näytä mihinkään hävinneen.

Maisemat ovat toki kauniit - kun niitä saa ikkunan takaa katsella.

Nuorempana jopa tykkäsin talvesta. Mutta se olikin ihana vanhanajan sisämaan talvi. Ei tällainen rannikkoseudun talvi, jossa mereltä tuleva viima tuntuu iskevän suoraan vasten kasvoja ja menevän vaatteiden läpi luihin ja ytimiin.

Täällä blogistaniassakin ihmiset tuntuvat nauttivan talviulkoilusta - osa käy jopa avannossa. Huh.

Minä kääriytyisin mieluiten vällyn alle, polttelisin kynttilöitä, antaisin ilmalämpöpumpun puhallella lisälämpöä ja nukkuisin koko talven. 

Voisin hyvinkin vaipua talvihorrokseen. Jollei olisi pakko nenäänsä näillä säillä ulos laittaa, en varmaan liikkuisi sisätiloista minnekään. 

Mutta kun on pakko, niin sitten tällätään päälle kaikki lämpimimmät vaatteet ja näytetään michelineukolta. 

Kun tämän talviväsymyksen lisäksi sain vielä flunssan, niin voisin hyvin vetää ne peitot silmille ja herätä vasta kevätauringon paisteeseen. 

Elämä on epistä. On se.

Flunssan takia jouduin perumaan viime lauantaille suunnitellun Helsingin matkankin. 

Oli tarkoitus käydä Amoralin pian julkaistavan levyn "Fallen Leaves & Dead Sparrows" ennakkokuuntelubileissä. 

Jopa blondi älysi ottaa järjen käteen, perua hotellivarauksen ja jäädä pitkin hampain kotiin.

Lohdukkeeksi blondi osti itselleen rasiallisen - ison sellaisen - kiellettyjä herkkuja. 

Sokerihumala. Katumus. 

Vaan ei onneksi paha. Ja sainpahan tuon kuvan Instagramiin lataamalla houkuteltua pari muutakin paheen teille;)

Kyllä jaettu synti on paras synti.

Kun en päässyt kuuntelemaan koko levyä ennakkoon, 

niin kiusaanpa itseäni ja vähän teitäkin ja pläjäytän tähän etukäteen jo levyltä julkaistun kipaleen:

Amoral: No Familiar Faces

Jo on kumma, jos eivät Ladyn kohmeiset jalat siellä peiton alla ala saada vipinää.

Se on rock rock, ystävät!

Ihania talvipäiviä, aurinkoa ja lämpimiä vällyjä!

Tatska, jonka melkein otin - koru, jonka melkein sain

Olen haaveillut välillä tatuoinnista. Kyllä. Minä.

Mutta ottamatta on, sillä siinä vaiheessa, kun kuvittelen, miltä se ihanuus muutaman vuoden kuluttua ruttuisen pepunkannikan päällä näyttäisi, olen tullut toisiin aatoksiin.

Ja täytyy myös myöntää, että sen verran paljon olen saanut erilaisissa tutkimuksissa juosta, että pelkään myös sitä, miten sen takia jäisi jokin magneettikuva ottamatta. Tiedän - nykyisin on myös kasvispohjaisia värejä, mutta kun tuo ajatus on päähän iskostunut, ei se hevin sieltä lähde. Vanha pää - minkäs teet?

Näin joskus jossain blogissa jutun silikonikoruista, jotka näyttivät ihan tatuoinneilta - ja silti koruilta. Ajattelin tuolloin, että tuo on ihan minun juttuni, mutta jostain syystä jäi asia tutkimatta.

Niinpä, kun ennen joulua löysin Skanssin joulupöytien joukosta tuon silikonikoruja valmistavan Plastic Triben pöydän, ei kauan nokka tuhissut vaan oheinen koru sujahti Ladylle - ja olisi helposti sujahtanut moni muukin siinä myynnissä olleista koruista, jos olisi aikaa ollut enemmän.

Tuo koru on nimittäin ihan kuin minulle tehty - muistuttaa tatuointia - ja peittää kivasti kaulan ryppyisyyttä;) Isännän mielestä se on ihan kuin pitsiä. Pöh - minulle mitään pitsiä - ihan selvä hämähäkinverkko tuossa on. Rock-rock.

Plastic Tribe on suomalainen yritys, tuotteet suunnitellaan ja valmistellaan Suomessa - ja mikä parasta, sillä on verkkokauppa.

Sillä tälle korulle kävi temppu nimeltä katoaminen - se koristaa nykyisin tyttäreni kaulaa. Joten minä joudun lähtemään verkkokauppaostoksille ja toivottavasti pystyn pitämään kukkaroni nyörit kasassa, sillä niin monta ihanuutta tuolta löytyy.

Ja ihan tiedoksi: tämä ei ole mikään tuoteyhteistyö eikä maksettu mainos - minä vaan tykkään näistä tuotteista ja suomalaista, hyvää tuotetta on kiva mainostaa ihan ilman vastikettakin.

Ulkona paukkuu pakkanen, alkaa olla sen sinisen hetken aika, pyykkikone hurisee alakerrassa, lohi kypsyy uunissa, kissa kehrää korissaan ja minä istun villasukissani ja nautin sunnuntai-iltapäivän rauhasta.

Ja jaan teille tähän talviseen iltapäivään evääksi videon, jonka olen täällä jakanut joskus aiemminkin, mutta joka kyllä kestää sen uudelleenkin. Harmaja-yhtyeen Sydäntalvella, jossa pohjana Saima Harmajan runo.

Ja laulajana upea JP Leppäluoto - tuttu mies mm. Northern Kingistä, Charonista ja Poisonblackista. Tällä kertaa hieman erilaisena:

Upeaa tammisunnuntaita ihan jokaiselle!

Selittämättä paras - yritänpä nyt kuitenkin

Ihan ensiksi pahoittelut siitä, että olen ollut niin laiska kommentoija. 

Olen kyllä käynyt lukemassa blogejanne mutta kommentoinut kovin harvakseltaan. 

Mutta nyt ei vain rahkeet ole yksinkertaisesti riittäneet.

Ei aika eikä vermeet - kännykällä kun olen lueskellut, ei kommentointi oikein luonnista sutjakkaasti.

Ensimmäinen selitys: toimintakertomus. 

Ne teistä, jotka näitä joskus olette joutuneet vääntämään, tiedätte.

Miten voikaan olla vaikeaa yrittää tiivistää kaikki se, mitä vuoden aikana on saanut aikaiseksi. Ja tiivistää vielä. Ja vieläkin.

Ja kun minä kerään sitä aineistoa muidenkin toimintakertomuksiin kuin omaani. 

Tilastot. Kirosana. Ja silti niin iso apu noihin liirumlaarumeihin.

Jahka tästä selvitään, alkaa toimintasuunnitelmien vääntö. 

Kops-kops. Niin se suurimmalta osin menee - vähän rukataan prioriteetteja.

Toinen selitys: tietokoneet.

Töissä ohjelmat päivitettiin uusiin. No problems. Helppo nakki. Paitsi sähköpostitilien siirrot. Monen päivän vääntö - ja silti osa seilaa jossain bittiavaruudessa. 

Kotona kahden läppärin ja kahden pöytäkoneen formatoinnit ja uudelleen asennukset.

 Minun oma ihana, vanha Fujitsuni alkoi hidastella siihen malliin, että joko on edessä uuden koneen osto tai sen pelastamisyritys. Ennen sitä päätin kuitenkin pelastaa toisen läppärini, vähälle käytölle jääneen Lenovon Thinkpadin. Kiitos ja kaunis - käyttiksenä Windows XP, jonka päivitykset päättyvät nyt keväällä. Koneeseen on kuitenkin alunperin asennettu Vista ja aktivointikooditkin löytyvät. 

Mutta ei levykkeitä - paitsi sille XP:lle. Kiva. Kolme iltaa sähläsin sen kanssa ja etsin netistä ladattavaa Vistaa. Osina löysin ja osina asensin. Ensimmäisellä kerralla kaikki ajurit katosivat. Ja uudet eivät suostuneet Lenovon sivuilta asentumaan. Ei muuta kuin kone takaisin XP:lle ja uusi yritys. Nyt näyttäisi pelittävän. Sillä  minä tätäkin nyt rustaan.

Mutta sen rakkaan Fujitsun varmuuskopiointi, osiin purkaminen, imuroiminen - siis ihan pölynimurilla - ja uudelleen asennus odottavat. Samoin kuin yhden pöytäkoneen XP:n päivitys Vistaksi - siinäkin on Vistan aktivointikoodit olemassa, mutta muuten sama homma edessä kuin tässä läppärissä. Sanoisin taas shit jos ilkeäisin.

Ja vielä yksi PC, joka kannattaa formatoida, jotta saan sen kunnolla putsattua. Pitäisi olla helppo nakki. Vaan  tietsikoiden kanssapa kun ei voi olla koskaan varma.

Uutta läppäriä olen vaivihkaa katsellut, mutta kun Windows 8 ei kiehdo. Ja silti - Windows -käyttiksessä on pysyminen vaikka omenat kiehtoisivatkin. Minä kun tykkään siitä, että kaikki koneeni keskustelevat keskenään.

Samasta syystä on tablettikin vielä hankkimatta. Kun en saa päätettyä millaisen haluaisin. No, siis haluaisin kyllä IPadin, mutta kun puhelimeni on Samsung ja käyttiksenä Android, niin järkevää olisi tietysti Samsung hankkia. Ehkä.

Tablettien käyttäjät - antakaapas nyt omillenne joko kehuja tai sapiskaa - mielelläni kuulisin, mikä on hyvä malli esim. blogien kirjoittamiseen.

Nämä toimet pelastavat minut koneen hankinnalta vielä toviksi, mutta edessähän se on. Harmittaa, että nykyisin koneiden elinikä näyttää olevan pari-kolme vuotta. Ja kun ei edes pärjää yhdellä. Pitää olla  kannettava, tabletti ja älypuhelin. Ja puhelintakin pitäisi vaihtaa vähintäin kahden vuoden välein. Aika kallista lystiä. 

Muistan vielä ajan, kun meillekin ensimmäiset PC:t tulivat - vaihdoin niihin kovalevyjä, lisäsin muistia, uusin näytönohjaimia ja päivitin käyttiksiä uudempiin. Näille nykykoneille ei kannata juurikaan enää mitään tehdä. Nämä kehittyvät niin hurjaa vauhtia koko ajan, että vaikkapa muistin lisääminen koneelle  ei lisää elinaikaa anna.

Mutta siis tällaisiin juttuihin on aika tuhraantunut.

Joten säälikää edes pikkuisen. Ja hyväksykää alussa esitetyt pahoittelut.

Varmistaakseni säälipisteet kerronpa vielä, että viime lauantaina olimme Viiru-kissan kanssa eläinlääkärillä ja diagnoosiksi tuli kilpirauhasen liikatoiminta. Lääkitys koko loppuelämäksi. 

Mutta onneksi mitään muuta ei löytynyt - tuo tauti kyllä saadaan lääkkeillä kuriin. 2 tablettia per päivä. Ja kuun lopulla kontrollit. Nyt olen sitten opetellut aamukiireissä antamaan kissalle lääkkeen. Samoin illalla. Tähänkin sanoisin shit jos ilkeäisin.

Kuvassa pikku potilas on jo väsähtänyt - ja ihan selvästi sitä mieltä, että lopetahan jo Lady se valittaminen ja selittäminen ja mene nukkumaan.

Viisainta se kai onkin, mutta sitä ennen ajastan tämän aamuun ja toivottelen

Oikein hyvää viikonloppua ihan jokaiselle!

Itku pitkästä ilosta - karu arkeen paluu

Loma loppui ja arkeenpaluu tiistaina melkein vetäisi jalat alta; olin tapani mukaisesti hermoillut likipitäen koko yön ja jo aamu olikin yhtä taistelua, jotta sain itseni hilattua työpöytäni äärelle.

Tällä lomalla olin pysynyt jämäkkänä ja pystynyt vastustamaan työsähköpostin avaamista, joten jo pelkkä lukemattomien sähköpostien määrä näytti, että viikolla tehtäisiin töitä ja kunnolla. 

Ja kun olo oli kaikkea muuta kuin tarmokas ja innokas, oli koko viikko yhtä taistelua.

Moni onkin jo kirjoitellut tämän jatkuvan pimeyden ja harmauden vaikutuksesta. Kyllä - silläkin on tähän saamattomuuteen oma vaikutuksensa - tuntuu, että aurinkokin on kadonnut. Aina on pimeää. Ja märkää. Ja tuntuu kuin se kosteus tunkeutuisi kaikkien vaatekerrosten läpi jonnekin syvälle ihon alle. 

Minullehan tällaiset säät ovat niitä kaikkein pahimpia, sillä silloin fibromyalgiasäryt iskevät kaikkein kovimmin. Ja ne säryt taas vaikuttavat yöuniin. On jatkuvasti väsynyt. Ei jaksa kuin raahautua töihin ja illat menevät sumussa. Liikkua ei jaksa vaan kaivautuu aina vaan syvemmälle vällyjen alle lämmittelemään.

Mutta sää ei ole ollut ainoa syy tähän karuuteen arkeenpaluussa. 
Yhtä iso, ellei isompikin, syy löytyy pyhien ja loman aikaisesta mässäilystä.

Sillä sitä on tullut harrastettua - kyllä sitä jo harrastamiseksi voi kutsua, jos vetää itsensä rasvaisella ja makealla ruualla jatkuvasti ähkyyn. Ja kun loma oli pitkä, jatkui tätä syöpöttelyä ihan sinne loman loppumetreille saakka. 

On se merkillistä, että tähän ikään asti ehtineenä sitä ei vieläkään tajua, että ihan kaikki maailman ruoka ei ole tarkoitettu kerralla syötäväksi. Ja juuri minun syötäväkseni. 

Kiloja ei vielä hälyttävästi ollut tullut lisää, mutta rasvan ja höttöhiilarien ahminta saavat minussa aikaan ihan vetämättömän olon, aineenvaihdunta ei toimi ja vatsa on kuin ilmapallo. Joka paikka on turvoksissa - ja siitähän fibrokin innostuu. 

Lisäksi sokeri ja hiilaritankkaus koukuttavat. Ainakin minut. Pitää saada koko ajan lisää - nälkäähän ne eivät vie.

Minun hyvin jatkunut terveemmän ja kevyemmän elämän metsästykseni tuntui saaneen ihan mojovan takaiskun. Päin pläsiä - tai persusta!

Siispä pakko on ryhdistäytyä ja palata takaisin ruotuun.  Paluuseen nautitaan  juurikin samaa reseptiä, josta tuossa postauksessani Kevyemmin askelin syksyyn kerroin. 

Ja se ensimmäinen askel on muistaa, että töissäkin pitää syödä. Helposti olin unohtanut - liian helposti - sen, miten tärkeää on säännöllinen syöminen. Tiistaina en ollut edes aamupalaa jaksanut valmistaa ja lounas kuittaantui kiireen vuoksi näkkärillä ja jugurtilla. No, senhän arvaa, mitä tapahtui kotiin tultua. Nälkä oli hirmuinen. Ja pipariksihan se meni. Ihan kirjaimellisestikin.

Loppuviikolla olinkin sitten jo valmistautunut hieman paremmin ja rytmi alkoi löytyä. Samoin jäivät turhat herkut. Melkein.

Mutta väsymys asuu syvällä ja huonojen yöunien takia en ole jaksanut liikkua. Töissä olen yrittänyt palata siihen tapaan, että vaikka söisinkin eväät lounaalla, yritän käydä edes pienellä kävelylenkillä lounaan jälkeen. Ja kotiin lähtiessä en nousekaan bussiin siltä lähimmältä pysäkiltä vaan kävelen parin pysäkin ohi. Pienin askelin.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - nostin myös nuo härpäkkeet jo sängyn alta sohvan viereen. Ja kyllä - pölyä tuo harmaa noissa mustissa painoissa on. 

Mistä muistuukin mieleen se, että kunnon siivous on hyvää liikuntaa. Ja tänään on tarkoitus raivata joulu nurkista, joten sitä hyvää liikuntaa on odotettavissa.

Siispä - viikonloppuna tiedossa siivousta ja pyykinpesua - 
mutta myös saunan lempeitä löylyjä, herkuttelua kevyemmän kaavan mukaan, pino uusia lehtiä - ja jos ei se luvattu räntäsade tule, niin hieman ulkoiluakin. 

Ja Midsomerin murhia katsoessa ehkä punttitreenitkin;)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Juhlat on juhlittu ja arki koittaa - kiitoksia ja kiitoksia toisenkin kerran

Kiitos kaikille teille, jotka olette kommentoineet edellistä kiitosaiheista postaustani, jossa kerroin ainoasta lupauksestani tälle vuodelle eli lupauksesta kirjata päivittäin viisi kiitosaihetta. 

Kirjaamista varten kaivoin kätköistäni yhden lukuisista käyttämättömistä muistikirjoistani, sillä halusin tehdä tämän homman ihan manuaalisesti. Pohdin kyllä sitäkin, jospa vaikka excel-taulukkoon tai sähköiseen muistikirjaan olisin kiitosaiheet naputellut, sillä käteväähän se olisi vaikka kännykällä ne kirjata. 

Mutta minä nyt tykkään kirjoista, kaikenlaisista kirjoista - ja etenkin muistikirjoista, joihin saa ihan omin somin sormin kirjoitella rauhassa. 

Ja kiitoskirjaksi valikoitui sitten muistikirja, joka on lojunut vuosikausia - oikeastaan vuosikymmeniä - milloin missäkin. Tähän kirjaseen on alettu kirjata Ladyn päivittäiset kiitosaiheet.

Ja kun kerran kiitosaiheessa ollaan, on aika kiittää myös hienosta palkinnosta, jonka voitin Valkoisen lumoissa -blogin arvonnassa ennen joulua. Siis suuret kiitokset Mervi tästä palkinnosta - nuo luomusaippuat tuoksuivat huumaavasti - eivätkä edes ärsyttäneet tuoksuallergikon nenää;)

Mervi oli vielä laittanut pakettiin aivan hurmaavan kortinkin. Faith. Sillä mennään;)

Jos ei Mervin blogi vielä ole tuttu, käykääpäs kurkkimassa - Mervi on omien sanojen mukaan "Maalaisromanttiseen sisustukseen hurahtanut nainen maalta, naimisissa ikioman MacGyverin kanssa. Kolmen tytön äiti, ihanan pikkumiehen mummu." Ja Merviin saatatte ihastua!

Ja jotta eivät kiitokset tähän vielä päättyisi, kiitänpä tässä vielä Minna Manneria blogista Minnamamma Liebster Blog♥ -tunnustuksesta, jonka sain jo aikoja sitten. Luulit varmaan, että olin unohtanut. Enpäs ollutkaan;) 

Minna on "vähän vaille viisikymppinen lukutoukka joka elää arkista elämää ja ihailee kaikkea kivaa ja kaunista. Ja kiva ja kaunis on Minnan lifestyle -blogikin.

Liebster tarkoittaa suosikkia tai rakasta ja tämän palkinnon on tarkoitus jakaa tunnustusta alle 200 lukijan blogeille.

Ohjeet tässä:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkitä hänen blogiinsa.

2. Valitse viisi alle 200 lukijan blogia, joista tykkäät ja jätä tieto palkinnosta heidän kommenttiboksiinsa.

3. Toivo, että kyseiset bloggarit antavat tämän palkinnon eteenpäin.

Minulla on täällä blogimaailmassa monta suosikkia ja rakasta, joten olette kyllä kaikki tuon palkinnon arvoisia. Mutta haluan kuitenkin kunnioittaa palkinnon sääntöjä ja lähetän sen seuraaville blogeille:

Koti Aurorassa - Johannaliinan blogista löytyy elämää, sisustusta, diy -juttuja. Mukana seikkailevat myös 8- ja 10-vuotiaat tytöt sekä mies ja cavalier kingcharlesinspanieli Helmi.

Aneten blogi - AlmaAnette on kolmen teinin ja yhden esiteinin äiti, urheilee hurjasti ja  matkustelee aina kun voi. AlmaAnette piti aiemmin monille teistäkin tuttua blogia Anetten aika.

PauMau - PauMau on "kenkäfriikki 48-v. mekkonainen korkkareissa, suurperheen äiti ja omaishoitaja verkkareissa sekä biker-mimmi HD:n sarvissa." 

Casa-X - Ennellä on elämä kaupungissa ja toinen maalla - hän on 30+ nainen, jonka korkkari vaihtuvat viikonloppuisin lantsareihin - sisustetaan kahta kotia, karsastetaan kertakäyttöista ja rakastetaan kolhuista, rokkia, vanhaa, rosoista ja sielukasta.

Korukoppa - Eija tekee aivan ihania koruja, rakastaa erilaisten blogien lukemista ja sisustaa kotiaan. 

Olkaapa hyvät, rakkaat blogisisaret - toivottavasti palkinto ilahduttaa. Itseäni nämä ilahduttavat aina kovin - ja lisäksi kaikkien haasteiden ja tunnustusten kautta on löytynyt monta uutta blogituttavuutta.

Kiitosten jälkeen onkin sitten aika palata miettimään loman loppumista - tai en minä mitään mieti - yritän autuaasti unohtaa asian. Ei siinä vain tunnu yrittäminen auttavan - mielessä pyörii jo huomenaamu. Huh - kun vuorokausirytmit ovat loman aikana kellahtaneet vielä entistäkin kenommalle, ei tule olemaan helppoa taas tuo arkeen paluu. 

Silti, palattava on - ja palattava myös normaalin, terveellisemmän elämän pariin. Onneksi arki auttaa siinä.

Tänään vielä vietetään loppiaista, iltakahvivieraita tulossa ja joulukoristeet paikoillaan. Siivotaan pois vasta nuutinpäivänä. Nautitaan niin kauan kuin voidaan. 

Nauttikaahan tekin ja voikaa hyvin!

Oikein hyvää loppiaista kaikille!