keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - lazy Ladyn tunnustuksia

Alkuun taas kerran kiitoksia teille ihanille: Maijulle blogista Pinkit korkokengät, Kikalle, Raijalle blogista Minun polkuni ja kotiolotila -blogin Liisalle, että olette liittyneet lukijoideni joukkoon. Minä  tosissani olen joka kerran hämmästynyt, kun tuohon uusi lukija ilmestyy. Ja ilahdun ihan hirmuisesti.

Ollaan jo taas tiistai-illassa ja vihdoinkin saan aikaiseksi tarttua näihin haasteisiin ja tunnustuksiin, joita on tullut muutama. Tehdään nyt kerralla sitten, kun ei ole aikaiseksi saatu ajallaan;)

Siispä ensiksi kiitän:

- LOVEa blogista Beauty Of Life, jolta sain haasteen 3 x 11 kysymykset ja tunnustukset
- Johannaa blogista Eilistä paistoa ja Mennaa blogista Kuumat aallot kuljettaa, joilta sain 8 tunnustuksen haasteen 

8 tunnustuksen haasteen kuva

- Sallamaria blogista Mangos For Flamingos, jolta sain haasteen tunnustaa 10 lempiasiaa
- SatuMariaa blogista Miss Bubble´s Lifestyle, jolta sain haasteen nimetä 5 ihanaa blogia
- ania blogista Uutta, vanhaa ja lainattua, jolta sain New Blog Love -tunnustuksen
Lisäksi luulen saaneeni 3x11 - haasteen vielä joltakulta muultakin, mutta nyt en löydä tietoa haasteen antajasta yhtään mistään. Olen ihan suunnattoman pahoillani, että olen tiedon hukannut, mutta kun näitä alkoi yks´kaks kertyä, niin mä menin ihan pyörälle päästäni. Mä olen yrittänyt pieneen kirjaseen kirjata näitä, mutta kun osan olen huomannut esim. töissä, niin sitä lottokuponkia, jonka reunaan mä sen ilmeisesti olen raapustanut, ei enää löydy. Jos muistat, että olet haasteen minulle laittanut, niin laitatko viestiä. Minusta on tosi noloa tämmöinen hutiloiminen, mutta tämmöistä tää mun elo välillä on. Kun ei tee ajoissa, niin sitten saa kärsiä nahoissaan.

Ja eikus sitten hommiin - yritän tunnustella asioita, joita en aiemmissa tunnustuksissa ole tehnyt, mutta jos toisin käy, olkaa armollisia.

3 x 11 haasteen säännöt:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä,
 jolla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 tunnustusta minusta:

1. Ensi kuussa olen lähempänä kuuttakymppiä kuin viittäkymppiä
2. Olen blondi, joka omaa blondin logiikan
3. Leuassa on mulla nyt just kuukautisnäppy
4. Olen yökukkuja
5. Lempikukka on kielo
6. En ole kummoinenkaan kokki
7. Enkä viherpeukalo
8. Mulla on leviä takamus - tyttö sanoo, että eikös se ole hyvä juttu - no ei aina ole
9. Pääsin ylioppilaskirjoitusten jälkeen opiskelemaan 7 tiedekuntaan - 
valitsin alan, joka ei kiinnostanut tippaakaan
10. Tykkään nykyisestä työstäni
11. Olen ollut kihloissa ennenkuin tapasin Isännän

Kysymykset:
1. Lempiruoka ja lempijuoma?
- kala, vesi
2. Missä asioissa säästät rahaa?
- vaatteissa
3. Parhain luonteenpiirteesi?
- huumorintaju (kysyin tytöltä - Isäntä hekottaa keittiössä)
4. Miten ystäväsi kuvailisivat sinua?
- luotettava
5. Minne matkustaisit, jos saisit ilmaisen matkan?
- takaisin tänne

Bahama, Nassau, Paradise Island - kuva hotellimme terassilta

6. Mikä on ensimmäinen nettisivu, johon menet avattuasi koneen?
- naamakirja
7. Makea vai suolainen?
- suolainen
8. Mitä kirjaa luet tällä hetkellä?
-  Mary Higgins Clark: Missä olet nyt?
9. Paheita?
- tupakointi
10. Miksi aloitit bloggaamisen?
- jotta saisin potkua kaaoksen kesytykseen
11. Mikä saa sinut hymyilemään?
- arjen komiikka

Tässä sitten kysymykset haastettaville:
1. Mikä väri?
2. Lempivuodenaika?
3. Lempimusiikki?
4. Harrastatko liikuntaa?
5. Paheesi?
6. Miksi bloggaat?
7. Kenet kuuluisuuden haluaisit tavata?
8. Jos saisit olla päivän joku muu, niin kuka?
9. oletko toiveammatissasi?
10. paljon vai vähän?
11.  kissa vai koira?

Ja tähän haastan seuraavat blogit:
Kaaoksen kesyttäjä
Minun polkuni
Oispa aina kesä

No niin, nyt ollaankin sitten jo keskiviikon puolella - eikun seuraavan haasteen kimppuun.

Eli 8 tunnustusta tai faktaa itsestä. Hei - tämän olen jo tehnyt. Ihan varmasti. Tästä ne voi lukaista, jos kiinnostaa. Pitää varmaan itsekin käydä katsastamassa, mitä sitä on tullut yön pimeinä tunteina laverreltua;)

Silti - vaikka itse vähän laiskottelenkin, laitan haasteen eteenpäin seuraaville ihaNaisille, jotka laittanette tunnustuksen eteenpäin 8 onnekkaalle kera tuon kuvan tuolla ylempänä: 
Muotia ja matkoja, kauneutta ja käsitöitä
XL Cheap & Chic
Mun korkeissa koroissa
Pinkit korkokengät
Sinipellavainen
Pinkki työhuone
My life
merimatka maalla

Kun kerran alkuun päästiin, käydäänpäs seuraavan kimppuun. 
Siispä tunnustetaan 10 lempiasiaa - säännöt seuraavat:
1. Listaa tämän hetken kymmenen lempiasiaasi.
2. Jaa haaste vähintään viidelle tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille.
3. Muista nauttia listaamistasi asioista mahdollisimman usein! :)


Minun 10 lempijuttuani:
1. perhe - on pyhä
2. koti - on huiskinhaiskin mutta rakas
3. Viiru-kissa - mun oma pikku huru-ukkoni, äidin kulta ja kaveri, komentajakapteeni 
ja ylitarkastaja, stressitohtori ja vaikka mitä
4. kirjat - Raamatusta dekkareihin ja hömppään
5. musiikki - rock, hevi, klassinen - kaikki muu paitsi elektro ja räppi
6.  mökki Pohjois-Karjalassa - sielunmaisema
7. talo maalla - loputon työmaa
8. matkustaminen - minne vain tossut ja Isäntä kuljettavat
9. hemmotteluhoidot - ah, sitä lottovoittoa odotellessa
10. taide - kuvataide, teatteri, konsertit...elämykset, jotka irrottavat arjesta ja saavat mielen lentoon

Tätä en jaa kenellekään erityisesti, sillä tykkäämiäni blogeja on huisin paljon enemmän kuin nuo 5.
Näin myös haaste nimetä 5 ihanaa blogia - en nimeä ketään erityisesti.
Vaan jaan kaikille teille ihanille, jotka täällä piipahdatte, tuon sydämen tuolta yläpuolelta. 
Sydänhän kuuluisi jakaa 5 ihanalle blogille, joilla on alle 200 lukijaa, mutta ei haittaa,  olette 
kaikki sydämen arvoisia♥

No niin, homma hoidettu, urakka ohi! Nyt pitäisi olla pöytä tyhjä haasteista. 
Vähän oioin, mutta en paljon, enhän?

Oikein mukavaa loppuviikkoa sinulle! 
Mähän taidan tästä kaapata Viirun kainaloon ja painua Isännän kuorsausta kuuntelemaan.


SHARE:

torstai 24. tammikuuta 2013

Kompromisseja ja konsensusta - vaiko hampaiden kiristelyä?

Olen tänään taas ihastellut blogien ihania koteja.  Erilaisia, mutta kaikki kauniita. Harmoonisia, sävy sävyyn. Kauniit kalusteet ja tekstiilit. Taidolla ja rakkaudella laitettuja.

Sitten katson tätä oman kodin kaaosta. Niitä kasoja on edelleenkin siellä täällä. 
Yhden kun korjaan, niin toinen syntyy tuossa tuokiossa.

Ja tämän kodin kalusteet. Mä niin näen silmissäni sen mun unelmakotini - sitten joskus.  Kun nuoriso muuttaa omilleen. Saan alakerran olohuoneesta kirjaston. Saan vierashuoneen. Saan työhuoneen. Yläkerran olohuoneeseen tulee tilaa. Kaappitila lisääntyy. Saan sisustaa itselle mieluisilla sävyillä ja kalusteilla.

Niinhän sitä luulisi. Pitäis vain ensin heittää pihalle myös tuo Isäntä. 
Sekin kun haluaa sanoa sanansa tuon sisustuksen suhteen.

Ja kun meillä on niin tyystin eri maku. Kyllä mä kuulkaa olen vuosien mittaan niin maar saanut kärsiä.

Niinkuin silloinkin, kun viime syksynä meillä maalla oli naapureissa käynyt varkaita ja pyysin - no mä mitään pyytänyt - käskin Isännän sinne tarkistamaan, että kaikki on kunnossa. 
Ja tuomaan sieltä turvaan niitä arvokkaimpia tauluja ja astioita.

Joo - toihan se. Nuo kuvassa näkyvät kynttilänjalat. Ja niiden pitää olla esillä. Se niin tykkää niistä. Mä olen yrittänyt niitä piilotella laatikoihin ja kirjojen taakse. Mutta ei - se pirulainen löytää ne aina ja nostaa kirjahyllyn päälle. Mä olen asetellut niitä siihen hyllyn reunalle, jotta Viiru siellä hyllyn päällä seikkaillessaan vaikka pudottaisi ne. Mutta ne on saakutti liian painavat. Ehkä joku päivä Viiru kuitenkin saa jostain ihmevoimia ja ne löytyvät lattialta säpäleinä. Mutta katsokaa nyt, miten hienot - kultaukset ja kaikki.


Sitten on noita matkamuistoja - niinkuin tuo Prahasta tuotu tuoppi. Sen pitää olla kyökin hyllykössä maljakoiden joukossa. Koko joukon komistus. On mulla asetelmat.

Ja entäs tuo pankki? Portaikon tasanteella on sille ihan oma paikka. Jotta kaikki varmaan huomaavat, että meillä säästetään. Ja jotta kaikki huomaavat, että Isäntä on ostanyt Ladylleen lahjan. Joo - ihan oikein. Se on lahja mulle. En kai mä nyt sellaista voi pois heittää? Siihen kerätään matkarahaa. Muutamakin vuosi on kerätty ja ehkä noilla kolikoilla jo seutulipun Kaarinasta Turkuun saisi.

Tuon allaolevan kuvan kristallikruunua ja kelloa mä olen joutunut katselemaan kohta 30 vuotta. Ne on perintötavaraa. Eikun kruunu on perintöä ja kello on Isännän ylioppilaslahja. Mä huomasin, että tuommoinen samanlainen, mutta vähän pienempi, Turun Kristallin kruunu on Kalastajan vaimollakin, mutta hänen pytinkinsä on vähän toisen sorttinen kuin tämä meidän huusholli ja sinne se sopii. Mutta tänne ei. 

Kun Isäntä sen aikoinaan raahasi meidän ensimmäiseen omaan kotiin kaikkien kierrätyskalusteiden sekaan, mä ilmoitin, että ei ikinä tule tuo meille. Jos tulee, niin korkeintaan vessaan. Jonne se olis just ja just mahtunut. Se on nimittäin iso, tuo kruunu - ei se vessa. Mutta niin vain se jökötti meidän silloisessa olohuoneessa ja niin se on täällä nykyisessäkin, yläkerran olohuoneen ruokapöydän päällä. Parhaalla paraatipaikalla.

Sitten tuo kello - eihän se nyt itsessään niin paha ole. Mutta tuo väri. Ihan väärä ruskea. Ei meille tuommoinen punaiseen sävytetty sovi. Ja maalata ei saa. Menee vielä piloille. Meillä olis maalla ihana, kunnon vanha seinäkello, jonka mä saattaisin huoliakin tänne. Mutta ei käy. Tuolla on tunnearvoa. On just.


Jotta jos meillä pystyisi sisustamaan ja somistamaan ja remppaamaan oikein kunnolla, niin pitäis heittää pihalle paitsi lapset myös Isäntä. Viirusta ei sitten puhuta. Pakko tehdä kompromisseja ja yrittää ylläpitää jonkin sortin konsensusta. Toistaiseksi. Hammasta purren. Sillä ei nuo kauhistukset tuohon lopu. On niitä lisääkin ja jos sille päälle satun, saatan niitä joskus vielä esitelläkin.

Joutuu se Isäntäkin tietysti kaikenlaista sellaista katselemaan, mistä se ei välittäisi. Niinkuin nyt tuo kirjahylly. Sen paikallehan saisi vaikka viinakaapin. Tuumaa mies, jonka en ole liki 30 vuoteen nähnyt lukevan muuta kuin vene- ja autolehtiä. Senkin ainoan kirjan, jota se ehkä olisi ainakin selannut jollei peräti lukenutkin, piilotin siinä vaiheessa, kun lapset alkoi vilkuilla luettavaa kirjahyllystä niin hyvään paikkaan, jotten ole vieläkään löytänyt. Se kirja oli sellainen hieno taidekirja, kuvitettu Kamasutra.

Ja taas on kuvat ala-arvoisia. Mutta siihen tulee muutos. Katsokaa vaikka. Mä ostin vihdoinkin sen järkkärin. Tuli ihan vahingossa vastaan Skanssin Anttilassa. Ja halvemmalla kuin se Gigantin ryöstöhinta. Oli pakko ostaa. Nyt sitten pitäis vielä opetella sitä käyttämäänkin. Ja lisähärpäkkeitäkin jo katselin. Niinkuin sellaista objektiivia, hinta yli 900 €. Että ei taida tarvita haaveilla uusista kalusteista vähään aikaan.



Vielä kiitos uusille lukijoille Hekulle Hues of Black -blogista, Katjalle Elämää Eirassa -blogista, Raparperille Raparperisydän -blogista, Jessulle Maailman Paras Paikka -blogista, Suvi Kullströmille blogista Suvin päiväkirja ja anille blogista Uutta, vanhaa ja lainattua. Olette te ihania, jos jaksatte näitä mun sepustuksiani silloin tällöin vilkuilla. Mä olen aika otettu teistä kaikista.

Tänään on jo torstai ja viikonloppu tulee tuotapikaa. Ihanaa loppuviikkoa sinulle! 
Nautitaan tuosta valosta, joka lisääntyy päivä päivältä. 
Ja näyttää tämän huushollin jokaikisen pölyhiukkasen. Damn;)
SHARE:

perjantai 18. tammikuuta 2013

Kutsumattomia vieraita - hus, hus, äkkiä pois!

Olen saanut parikin 3x11 -tunnustusta, joihin vastailen jossain vaiheessa. 
Ja lukijoitakin on ilokseni tullut lisää: olette mitä lämpimimmin tervetulleita Nunju, Annukka blogista Kaaoksen kesyttäjä, Sara S. blogista Sara. S, -Heinie-  blogista Villa H ja Bag End -blogin Katja. Toivottavasti viihdytte. 

Viikolla olen todella ollut nimeni veroinen - sekasotkua niin huushollissa kuin itse ladyssäkin. Perheeseemme nimittäin majoittui kutsumattomia vieraita: herra Yrjö ja rouva Diarre päättivät käväistä visiitillä. Kolmella neljästä se meillä on nyt ollut - Isäntä näyttäisi säästyneen tällä kertaa. Toivottavasti. 

Pari päivää jouduin olemaan töistä pois ja huusholli oli kyllä yhtä sekamelskaa, kun kolme ihmistä rötkötti milloin missäkin ämpäri vierellään. 

Luojalle kiitos kahdesta vessasta.

Ja kiitokset myös yläkerran vessan rouva Kätkölle:


Kun hätä on suurin - ja silleen...


Saipahan laihdutus lentävän lähdön. Varpusparvilähdön.

No, nyt näyttäisi siltä, että vieraista päästiin ja elämä voittaa. Hus, hus - pysykööt kaukana täältä. Eikä tartte tulla takaisin!

Jotain hyvääkin - viikonloppu tulossa. Jokos odotat innolla? Meillä oli suunnitelmissa vähän lähteä Isännän kanssa käväisemään Helsingissä, mutta katsotaan nyt, jaksetaanko. Otti nimittäin tuo vierailu vähän voimille.

 Jos ovelta kuuluu koputus ja siellä on vieraan näköinen pariskunta, älä päästä sisään! En minä niitä teille käskenyt, vaan hornantuuttiin ja huitsin nevadaan - tai vessanpöntöstä alas.

Ihanaa viikonloppua sinulle!
SHARE:

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

New Blog Love -tunnustus ja elämisen sietämätön keveys vai miten se nyt oli?

Sain Salaa Onnellinen -blogin ihanalta Muuttolinnulta New Blog Love -tunnustuksen. Kiitos vielä kerran. Se ilahdutti eilen todella paljon - ja tuli tarpeeseen. Löysin sen eilen nimittäin tilanteessa, jossa pinna oli lievästi sanoen piukalla. Olin tullut kotiin kauppareissulta ja otin yhteen perheen nuorison kanssa oikein kunnolla - aiheena oli kissan hiekkojen vaihto. Pimahdin oikein kunnolla. Mutta tehosi. Koko loppupäivän ja illan minua kohdeltiin ja passattiin kuin kuningatarta;)
Tunnustuksen säännöt ovat:

1) Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2) Valitse viisi ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä 
kommentti heidän blogiinsa.
3) Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen laittavat sen eteenpäin.

Auts - mä haluaisin antaa tuon kaikille lukijoilleni ja vielä monelle muullekin! Minähän olen itse vielä aloittelija täällä blogistanian autuudessa, joten minulle kaikki lukemani blogit ovat uusia ja ihania.  Mutta jos on pakko valita, niin tässä - tunnustus menee seuraaville:


Eilen tuli sitten koluttua lähiseudun toinen kauppakeskus, Skanssi, toiveissa löytää edes ne saapikkaat. Yhdet löytyikin Aleksista, mutta myyjä varoitteli, että näistä on tullut valituksia, että koron viilutus alkaa rispaantua ja irtoamaan kosteudessa; olivat nyt mehiläisvahanneet kaikki, mutta eivät menneet takaamaan, että pysyvät silti paikoillaan. No, sinne jäivät. Nyt vähän mietityttää, että olisiko sittenkin pitänyt ottaa (alennus 50%) ja viedä samantien suutarille.

Kirjakaupat kiersin kaukaa, kun tiesin, että niissä sortumisen vaara oli suurin enkä ollut juuri nyt kirjoja hakemassa. Sisustusliikkeistä ei löytynyt mitään. Vaateliikkeistä löytyi 3 mekkoa - kaikki eri liikkeistä - ja jokaikinen helkutin mekko kinnasi sovitettaessa persauksista. Siis milloin mun takapuoli on tällaiseksi levinnyt? Tarttis varmaan tehdä jotain!

No, teinkin! Nyt alkaa tapahtumaan. Katsokaa vaikka! Ruokaostoksilla löytyi heti tällaisia virikkeen antajia:
Tuossa ne lötköttelee sohvapöydällä. Sohvan vierellä kahvakuulat. Ja kun sillä samaisella ruokaostosreissulla Citymarketissa ihan väkisin tuli vastaan kirjapöytä, täynnä alekirjoja, niin ostaa paukautin lohtuostoksiksi Nälkäpelin 1- ja 2-osat (kolmosta ei ollut), niin voipi vain arvailla, miten menee tämä sunnuntai-iltapäivä. Jotta hyvin tuli kierrettyä ne kirjakaupat!

Viiru on tänään muuten ollut ihan mahdottomalla päällä. Se on hepuloinut pitkin huushollia. Pitkä hepulikohtaus aina jonkun herätessä - ja kun kaikki heräili vähän eri aikoihin, onkin sillä ollut tekemistä. Hepuloinnin lopuksi se sitten päätti vielä pistää sohvan hyrskyn myrskyn.  Tuossa kuvassa on vielä meno päällä. Nyt se nukkuu tuon myttykasan päällä tyytyväisenä. Sillä on varmaan jo kevättä rinnassa. Vaikka onkin leikattu kolli, niin tuntuu ainakin tällä pallittomalla katilla olevan kunnon kevätviiraus. Jotta tiedetään ainakin tässä huushollissa, että kevät on tulollaan. 


Jokos sinä odottelet kevättä? Vai nautitko talvesta? Ulkona on tällä hetkellä täällä meillä päin kaunis pakkaspäivä - aurinkoa vain ei näy. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän nautin ulkoilusta talviaikaan. Vanhat luut palelee - vaikka lämmityskerros niiden ympärillä on ihan omasta takaa. Just on. Jolle pitäis tehdä jotain.

Ihanaa sunnuntaipäivää sinne sinulle! 
SHARE:

torstai 10. tammikuuta 2013

Viikon puoliväli ohitettu - ja uusia tunnustuksia

Kirjoittelen tätä myöhään keskiviikkoillalla ja sanonpa vaan, että olipa alkuviikko ja onneksi ollaan jo viikon paremmalla puolella. Töissä on ollut sen verran haipakkaa, että kun tulin tänään töistä, simahdin tuohon sohvalle ja otin torkut - melkein 2 tuntia olin likipitäin taju kankaalla. Mutta siitä helkutin toimintakertomuksesta on nyt sitten muiden töiden ohella saatu raakaversio väkerrettyä. Huomenna vielä tarkistan ja that´s it! Armonaikaa olisi ollut 16.1. saakka, mutta onpa kiva odottaa viikonloppua, kun tietää, ettei se enää kummittele mielessä. Eikä muistitikku tai työläppäri laukussa;)

Olen viikon sisällä saanut haasteen - 11 kysymystä - ihanalta -LOVE-lta blogista Beauty Of Life ja aion siihen jossain vaiheessa vastata. 


Lisäksi blogin Muotia ja matkoja, kauneutta ja käsitöitä myöskin ihana anneaulikki on antanut minulle tunnustuksen Beautiful Blogger, jossa pitäisi tunnustaa 7. asiaa itsestään. 



Olen tehnyt aiemmin tehnyt postauksen A Blog with Substance ja  yritän tunnustella hieman eri asioita. 

No, tässä tulee:

1. Olen mestari siirtämään asioiden tekemistä, siksipä minulle tuleekin aina kiire.

2. Mutta edelliseen viitaten - pienessä paineessa saan kaikkein eniten aikaiseksi.

3. Minulla on vaivaisenluut ja Mortonin neuroosi. Pitihän se joku neuroosi minunkin hankkia!

4. Olen saituri - ostan suurimman osan vaatteistani alennuksella. Esimerkiksi keskiviikon työasun hame on ostettu Sokos Wiklundilta 70% alennuksella viime keväänä. Kävin tätä S. Oliver´in hametta kuolaamassa monta kertaa ja vaikkei se nyt maltaita maksanut normihintaankaan, odottelin, josko sen saisi joskus halvemmallakin - ja saihan sen. Hameeseen on kiva yhdistellä erilaisia yläosia - kuvakoosteessa muutama vaihtoehto. Ylläolevaa paitaa lukuunottamatta muut on ostettu alehintaan.


5. Pihiyden vastapainoksi osaan olla antelias. Annan hyväntekeväisyyteen, annan lahjoja ja olen liiankin hölläkätinen lasteni tarpeiden suhteen;)

6. Yritän päästä eroon kiltin tytön syndroomasta. Sana EI on opettelussa.

7. Nauran ja itken yhtä helposti.

Ja kuten tunnustuksiin kuuluu, se pitäisi jakaa eteenpäin. Nyt en jaakaan vaan annan sen kaikille halukkaille. Poimikaa halutessanne kuva ja eikun tunnustelemaan.

Ja kiitos vielä uusille lukijoille Matkattarelle ja Sarpulle blogista tyrniä ja tyrskyjä siitä, että olette ilahduttaneet mieltäni klikkaamalla itsenne lukijajoukkooni. Tervetuloa!

Tänään on jo torstai ja ihan pian viikonloppu! Kylläpä odotankin sitä. Miten sinun viikkosi on sujunut? Joko odotat viikonloppua?
SHARE:

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Karkumatkalla

Nuoriso kavereineen valtasi eilen huushollin. Viettivät tyttären synttäreitä. Päätettiin Isännän kanssa, että lähdetään karkuun. Tai myönnettäköön suoraan, että meille ilmoitettiin suorasukaisesti, että olisi toivottavaa, että häivytte täältä jaloista;)

Ei sitten päästy kauemmas kuin Naantalin Kylpylään. Tarkastettiin kyllä esimerkiksi Helsingin kulttuuritarjonta, mutta kun mikään ei kolahtanut, päädyttiin lähtemään lähelle - jo ihan Isännän selkää säästellen - ei nimittäin vieläkään ole kunnossa ja autossa istuminen on aika tuskaista.

Naantaliin mennessä ajomatkan varrella on kivasti kauppakeskus Raision Mylly. Sain kerrankin rauhassa koluta koko hallin. Kävin läpi joka ainoan rätti- ja kenkäkaupan. Tulos nolla. Eli mitään en ostanut. Jos joku vaate olisikin ollut kiva, niin kokoja ei ollut enää jäljellä. No, eipä menneet rahat eikä edes harmita. Paitsi että niitä saappaita ei sitten vieläkään löytynyt. 

Ikean sivuutimme ohiajolla; olimme siellä käyneet jo alessa ja mukaan löytyi servettipaketti ja suihkuverhot. Jotta siihen ryysikseen, mikä siellä näytti autojen määrästä päätellen olevan, ei tällä kertaa uskaltauduttu!

Kylpylässä majoituimme Sunburn Yacht Hotelliin - siellä olemme olleet aiemminkin ja olleet tyytyväisiä. Huone oli ihana: iso sänky, kunnon oleskelutilat ja iso kylpyhuone. Ja kauniisti sisustettu. Kuvaa ei valitettavasti ole, mutta ken haluaa, voi käydä kurkkimassa tästä.

Kylpylä oli vielä joulukoristeissaan. Tässä jahtihotellin aulatilaa:


Olin kuvitellut, että kylpylä on täynnä venäläisturisteja - heitä kun tuntuu tällä hetkellä olevan joka paikassa - ainakin Myllyssä oli runsain mitoin venäläisiä ostelijoita. Ja kyllähän heitä siellä hotellivieraiden joukossakin oli, mutta yllätyksekseni suurin osa oli kuitenkin suomalaisia. Ilmeisesti moni lapsiperhe halusi lopetella lomakauden kylpylässä. 

Tällä kertaa en ollut tilannut kylpylästä mitään hoitoja, sillä olimme varanneet huoneen vasta edellisellä viikolla ja hoidot olivat melkein loppuunmyytyjä. Aiemmin olen kyllä esim. ottanut siellä esimerkiksi autuaallisen turvehoidon. Nyt kuitenkin halusin vain levätä ja nauttia kauniista ympäristöstä ja herkuista. 

Kun saavuimme hotellille, lähti Isäntä kuntosalille (ja minä pelkäsin, että minkä vaivan kanssahan se sieltä nyt palaa) ja uimaan, minä jäin ottamaan kauneustorkut. Jalat huusivat apua sen Myllykierroksen takia. Unet maistuivat makealle ja sen jälkeen olikin hyvä lähteä illastamaan. Illastimme yhdessä kylpylän ravintoloista, Tammikellarissa. Tammikellari on viihtyisä, pieni ja intiimi ravintola, jossa on ihan kelpo keittiö. Ravintolan keskellä on lattilla tammipuu, joka lienee silkkipuu - en ole varma - ja joka oli kauniisti joulukoristeltu sydämin. Tämän puun alla oli pöytämme.

Illastettuamme kävimme vielä paseerauksella ihastelemassa muitakin herkkuja, tarjolla olisi ollut mm. koruja ja Gantin ja Marc O`Polon vaatteita. Onneksi kaupat olivat jo kiinni;)


Törmäsimme siellä käytävillä vielä Isännän liiketuttavaan, joka oli perheensä kanssa viettämässä kylpylässä 50-vuotisjuhliaan ja heidän kanssaan päädyimme vielä kylpylän Salakapakkaan. Karaoke raikui - minä en todellakaan laulanut - ja tutustuin perheen ihastuttavaan rouvaan, jonka kanssa juttu luisti ja luulenpa, että tähän perheeseen pidämme jatkossakin yhteyttä. Kiva löytää uusia ystäviä! 

Uni maittoi illan rientojen jälkeen ja aamulla kömmimme ylös kuin kaksi karhua talviuniltaan. Kyllä valvominen näin vanhemmalla iällä ottaa koville. Mutta kannattaa. Niin mukavaa oli. Suihkun jälkeen runsaalle aamiaiselle ja pikkuhiljaa kotia kohti.

Kotona odotti kaksi tyytyväistä nuorta, siivottu koti - astiatkin oli pesty - ja kissa, joka esitti vallan villit tervetulohepulit! Olen kyllä niin ylpeä meidän nuoristamme, sillä heidän kanssaan ei ole koskaan tarvinnut pelätä, että koti olisi säpäleinä juhlien jälkeen tai että olisi pitänyt pelätä, että missä kunnossa he kotiin reissuiltansa palailevat; molemmat ovat tiukkoja alkoholin vastustajia ja kavereiksi on valikoitunut 
samanlaista porukkaa. 

Miten sinun viikonloppusi sujui? Saitko levättyä ja ladattua akkuja tulevalle viikolle? Vai menikö viikonloppusi töitä tehden. Minä tiedän, että joudun ensi viikolla parin aika haastavan jutun töissä hoitamaan ja lisäksi jokavuotiset toimintakertomukset olisi saatava alulle ja mielellään valmiiksi. Saattaa mennä jopa kotitöiksi. Joten akkujen lataaminen kylpylässä tuli kyllä ihan tarpeeseen.

Ja vielä - tervetuloa lukijajoukkoon Heidi Y, Caelia caelia´s cup of tea -blogista, Mamma M Naukulan kerho -blogista, Pike merimatka maalla -blogista ja Mirstaakkeli Sinisen talon Mirstaakkeli -blogista. Olette vaan niin tervetulleita; toivottavasti viihdytte!

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille! Minä lähden saunaan. Luulenpa, että uni sen jälkeen tulee silmään aika helposti;)
SHARE:

torstai 3. tammikuuta 2013

Dog eat dog - nopeat syö hitaat

Vuosi vaihtui - vaan ei tunnu vaihtuvan mikään meikäläisen elossa. 
Hitaasti kiiruhdetaan niinkuin ennenkin!

Vuodenvaihdetta emme jaksaneet lähteä juhlimaan minnekään - olimme edellisenä iltana illallisilla ystävien luona - ja yritimme pysyä valveilla puoleenyöhön. Kilistimme yläkerran parvekkeella suhujuomalasilliset rakettien paukkeessa ja totesimme, että eiköhän mennä nukkumaan;)

Aiemmin kirjoittelinkin, että olen etsimässä itselleni järkkäriä - ja olen tutkinut nyt monenlaisia vaihtoehtoja. Sellainen helppokäyttöinen ja hyvä olisi tässä:  Nikon D5100 + AF-S 18-55mm VR


kuva Nettikuvat.shop

Kuin tilauksesta juri tuo Nikon löytyikin Gigantin tarjouksista - hinta 399 € juuri tuolla varustuksella. Mistään muualta ei edes runkoa saanut lähellekään tuota hintaa. Olin jo klikkaamassa sen muutama ilta sitten ostoskoriini Gigantin verkkokaupasta, kun aloin vielä miettiä. 

Halusin kokeilla sitä käteeni. Kameran paino oli 500 g ja olin jo kerran pitänyt kädessäni Olympuksen yli tonnin maksavaa kaunotarta (mallia en muista), joka oli kevyt ja soma. Niinpä marssin seuraavana päivänä Giganttiin ja etsin kameran käsiini. Ihan hyvältä tuntui; ei niin hyvältä kuin se Olympus, mutta 700 euron hintaero kevensi Nikonia kummasti. Ja sai sen näyttämään somemmalta. 

No, kameroita ei tuolla liikkeessä enää ollut muita kuin se esittelykappale, joten mars kotiin ja verkkokauppaan. Josta se oli tilapäisesti loppu. Kiva homma - no, ajattelin, että kyllä niitä tulee lisää, mikäs kiire minulla tässä on, olenhan jo pitkään tuota haikaillut. 

Juu, tulihan niitä lisää myyntiin eilen, hintaan 599 €.
 Damn, damn. 
Ja kyllä pääsi pahempaakin. Siis jo oli aikamoinen arvonlisäveron muutos tässä kamerassa. 

Itseasiassa eihän tuokaan hinta tuosta olisi paha ollut - jos en tietäisi, että sitä on saanut halvemmallakin. Jäi nyt sitten tältäerää ostamatta. Ehkä minä joku päivä saan sen ihan oman järkkärinkin. Ihan joo saan.

Niin paljon harmitti, että päätinpä töitten päätteeksi lähteä vähän ale-kiertelemään. Mielessä oli mustat saapikkaat - niitähän minulla kun ei ennestään olekaan (vrt. tässä). Kiersin aika monta putiikkia ennenkuin luovutin - ei löytynyt sellaisia kuin hain! Nettikaupoissahan noita olisi pilvin pimein, mutta minun vaivaisenluu/Mortonin neuroosi jaloillani joutuisin palauttamaan aika monet parit. Ei nimittäin löydy helposti sellaisia, jotka ovat todella hyvät jalkaan. Ja muita en enää huoli. Paitsi tietysti korkkareissa;)

No, kun ei edes saapikkaita saanut, kävin lohtuostoksilla Stockmann Beautyssä - tällä kertaa ei tullut sitä normilohtuostosta, huulipunaa,  vaan tuli 2 kappaletta Maybellinen Master smoky -rajauskyniä. Musta ja harmaa. Eikä edes alessa! Kyllä mä niin huomenna oon kohtalokas savusilmä! Näillä lurppaluomilla!


Mitenkäs teillä - onkos alesta löytynyt mitään hauskaa? 
Muutamat tuntuvat osallistuvan kampanjaan, jossa ei osteta mitään tammikuussa. 
Minä en aio osallistua tähän kampanjaan - pihistelin senkin edestä vuorotteluvapailla.

Ja tietenkin - tervetuloa uudet lukijat Love Love sekä  Muotia ja muita kotkotuksia -blogin Mapsi! Toivottavasti viihdytte!
SHARE:
BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig