Lazy Ladyn kootut selitykset

Olen nyt ollut töissä liki pari viikkoa sen jälkeen, kun yli kaksi kuukautta podin tuota leikattua jalkaani kotona sairaslomalla.

Sitä luulisi, että kun tuonkin ajan on saanut vain olla möllöttää, niin olisi virkeä, levännyt ja täynnä tarmoa.

Ja kukkua kanssa!

Olen ollut koko kaksi viikkoa väsynyt ja vaikka intoa olisi, tuntuu, että puhti on täysin kadoksissa.

Unirytmit ovat jos mahdollista vieläkin enemmän sekaisin kuin ennen sairaslomaa.

Totuin lomani aikana siihen, että saatoin torkahdella silloin kun sattui huvittamaan.

Ja sattui aika usein.

Nimittäin yöunetkin kun häiriintyivät siinä, että joka kerran kun vaikka toilettiin tuli asiaa, 

piti se resektiokenkä ensin laittaa jalkaan ja etsiä kyynärsauvat

 - ilman niitä ei ollut asiaa kuuteen viikkoon minnekään edes täällä kotona.

No - siinähän ehti herätä ihan kunnolla. 

Ja kesti taas aikansa ennen kuin uni tuli.

Sama rytmi näyttää jääneen päälle nyt töihinkin palattua.

Kun yöllä heräilen monta kertaa ja aamulla kömmin pöllönä sängystä töihin, 

olen nukahtaa siellä ensimmäisen kerran jo ennen lounastaukoa. 

Iltapäivä onkin sitten yhtä taistelua.

Ja kun pääsen kotiin, olen niin poikki, että on pakko ottaa ne torkut.

Illalla, kun pitäisi mennä oikeasti nukkumaan, en malttaisi millään

 - vaan niinpä vain unihiekka painaa silmiä ja simahdan sänkyyn hetkessä. 

Ja heräilen yöllä moneen kertaan.

Eipä ole tullut kotihommia tehtyä kuin ne ihan pakolliset - eikä aina niitäkään.

Pyykkivuori kasvaa ja pölypallot pomppivat iloisesti pitkin huushollia.

Tavarat ovat ja pysyvät siellä, minne ne satun jättämään.

Isäntä tekee pitkää päivää eikä hänkään enää iltaisin jaksa paikata Ladyn laiskottelua.

Kerroin jossain aiemmassa postauksessa, että meillä joulu pidetään nuuttiin saakka.

Nuutti tuli ja meni - vaan joulu ei.

Iloisesti tuikkivat jouluvalot parvekkeen kuusessa ja joulukoristeet ovat pöydillä ja tasoilla 

niiden muiden tavaravuorten alla suloisesti sikinsokin.

Eipä ole kaikki vanha ja kuihtunutkaan kaunista.

Tuon amarylliksen sentään sain nyt heivattua kompostiin kuvauksen jälkeen.

Viirun pahvilaatikkokin on nyt ollut tuossa olohuoneen pöydällä useamman viikon.

Vaan syy siihen, ettei sitä ole siitä siivottu, ei sentään ole pelkkä laiskuus.

Sillä laatikosta on tullut meidän huru-ukollemme niin rakas paikka, että ei minulla kerta kaikkiaan

ole sydäntä sitä Viirulta viedä.

Olkoon siinä niin kauan kun kissa siinä viihtyy;)

Eihän kaikki ponnettomuus pelkästään noista unirytmeistä johdu - olen sentään vuosien saatossa

tottunut siihen, että nukkuminen on pätkittäistä.

Kunto vaan on päässyt rapistumaan yllättävänkin paljon.

Kun on ollut liikkumatta ja kuntoilematta noinkin kauan, on edessä aikamoinen remontti.

Lihakset ovat jumissa ja liikkuminen vieläkin hidasta.

Leikattuun jalkaan nimittäin sattuu vieläkin kävellessä - mutta eipä satu siihen leikkauskohtaan, 

vaan se vuosia sitten murtunut nilkka on taas päättänyt vihoitella.

Se ei ilmeisesti tykännyt siitä resektiokengästä ja siitä, että sitä ei käytetty kunnolla moneen kuukauteen.

Edessä taas uusi kävelykoulu fysioterapeutin avustuksella.

Vaan eipä mitään hätää; joka päivä se kunto siitä pikkuhiljaa nousee.

Sillä ei tämä kipu ole mitään verrattuna siihen, mitä se oli ennen leikkausta.

Vaikka kävelylenkit ovatkin hitaita ja lyhyitä, ovat ne sentään päivä päivältä pidentyneet.

Tänäänkin jäin bussista yhtä pysäkkiä aiemmin pois kotiin tullessa, jotta tulisi edes hieman lisää askelia.

Ulkoilu näillä keleillä on tosin aika haastavaa - asfalteilla ei juurikaan meidän suunnallamme ole lunta vaan jäätä - ja se nyt vielä puuttuisi, että tällä koivellani liukastuisin ja kellahtaisin kumoon.

Joten varovasti mennään - mutta mennään kuitenkin.

Siitä, miten koko sairasloman ja joulun ajan jatkuva herkuttelu vaikuttavat hyvinvointiin ja jaksamiseen, en tässä sano mitään.

Mutta saatan sanoa jossain tulevassa postauksessa;)

Viime lauantaina sain sentään aikaiseksi käydä siellä kampaamossa.

Ja edellisessä postauksessani Tukkakriisi lupasin teille, että näytän ne uudet hiukset täälläkin.

Joten tässäpä nämä:

Ei tullut nupia eikä vaasia, tuli se potta.

Kissanpissankeltainen potta.

Sillä väriä tai raitoja ei nyt laitettu, ainoastaan leikattiin.

Kyllä niistä n. 15 cm pätkäistiin.

Tylsä olen - en minä tästä polkastani eroon pääse;)

Ja pahoittelen tuota kuvanlaatua - kännykkäkamerakuvat ovat vaan mitä ovat.

Tuo kuva on töissä otettu - ja ainoa niistä paristakymmenestä, 

jonka edes kuvittelin voivani julkaista.

Kotona yritin sitten väsyneenä vielä ottaa sellaisen kuvan, jossa nuo hiukset olisivat näkyneet paremmin. 

Ja joissa tietenkin itse olisin ollut edustavamman näköinen.

Eihän siitä mitään tullut.

Hermothan siinä meni.

Kun viime postauksessa nauratin teitä sillä hevitukkakuvalla, annanpa ihan itseni kiusaksi teille nyt uudet naurut.

Itseni kiusaksi siksi, että tämän kuvan julkaisua tulen vielä katumaan;)

Kotikuvaotokset - olkaa hyvät:

Kuten kirjoitin tuolla aiemmin jo amarylliksen kohdalla, voin tässäkin todeta,

 että ei todellakaan se vanha ja kuihtunut ole aina kaunista!

Kiitos kaikille lukuista hienoista kommenteista edellisiin postauksiini

 - niitä lukiessa saan olla todella kiitollinen.

Ihania olette.

Ja kiitos, että olette - kaikki uudet sekä vanhemmat lukijat. 

Kaikki te, jotka jaksatte näitä minun höpötyksiäni lukea ja mukana pysyä.

Rentoa loppuviikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata

Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta