lauantai 2. huhtikuuta 2016

Hei, hei maaliskuu - olit tunteiden vuoristorata

Tämän vuoden maaliskuu jää totisesti mieleeni, sillä siihen mahtui aikamoisia tapahtumia.
Oli useampi liputus- ja juhlapäiviä, arkista aherrusta ja lomaakin.
Koettiin surua, pelkoa ja ahdistusta - niin maailmanlaajuisesti kuin kotimaassakin.

Ja vaikka nuo murheelliset asiat ovatkin vielä iholla, aion tässä maaliskuun muistelossa jättää
ne vähemmälle huomiolle ja keskittyä niihin iloisempiin tapahtumiin.

Sillä niitäkin onneksi oli.

Kuten vaikkapa Kansainvälinen naistenpäivä, jolloin saimme iloita siitä, 
miten onnekasta on olla suomalainen nainen.
Ruusujakin sain sekä isännältä että töissä - eräs työtoverini jakoi ruusut kaikille työpaikkani
naisille "Kaiken takana on nainen" -laulun soidessa taustalla;)

Maaliskuussa vietimme myös suomalaista tasa-arvon päivää, Minna Canthin päivää, joka painottuu
nykyisin peräämään tasa-arvoa paitsi naisille myös koko ihmiskunnalle.

maaliskuu 2016 kooste

Vietin pääsiäisen alusviikon lomaa ja yritin lepäillä pois väsymystäni.
Hieman työasioita jouduin tosin Brüsselin terrori-iskujen takia hoitamaan, mutta en liikaa.

Sain vain olla ja nauttia välillä tyttären ja hänen Miku-kisulinsa seurasta.
Miten voikin tuollainen pieni karvakerä tuoda vauhtia kahden vanhan variksen elämään!
Olemme isännän kanssa aivan myytyjä tuon söpöläisen edessä.
Ja isäntä on höperöitynyt ihan totaalisesti; joka kauppareissulla hän ostaa Mikulle uusia leluja
ja iltaisin soittaa tyttärelle ja tarkistaa, mitä kissalle kuuluu.
Ja minä - no, höperö taidan olla itsekin;)

Myös pääsiäinen osui tänä vuonna maaliskuulle, joten viime kuussa olikin aikamoinen juhlasuora.
Pääsiäistä vietimme sekä Hollolassa äitini luona että täällä kotona;
perinteet katkesivat mutta iloinen ja hyvä pääsiäinen se kuitenkin meille oli.

Maaliskuussa elelin vielä ekopaastoten ja pääsiäisenä sen päätin.
Siitä, miten paastoni sujui, kerron ihan omassa postauksessaan jossain vaiheessa.

Vieläkään en ole pystynyt ulkoilemaan tuon kasvohalvauksen seurauksena toimimattoman
 silmäluomeni takia - en myöskään lukemaan kirjoja tai surffailemaan netin syövereissä.
Kun töissä silmää rasittaa, ei se kestä enää tietokoneen ruutua tai kirjaa kotona.
Lehtiä sentään olen selaillut.

Ja koska en voi kunnolla lukea vaikkapa blogeja enkä pitempiä jaksoja kirjoitella,
 olen kuitenkin yrittänyt kuulumisiani blogini Facebook-sivulla,
Niissä kun ei tarvitse pitkiä tarinoita höpötellä ja silti pysyy SoMe-maailman syrjässä kiinni.

Siispä jos haluat touhuistani tai ajatuksistani pysyä jotenkin ajantasalla, klippailepa itsesi seuraajaksi 
vaikka tuonne Facebook-sivulle, sillä sinne jaan Instagram-kuviani ja Twitter-viserryksiäni - ja välillä muutakin;)

Muutaman blogipostauksen olen sentään maaliskuussa saanut aikaiseksi,
 vaikka tällä hetkellä postauksen  kirjoittaminen hieman kestää
 - joudun nimittäin pitemmät sepustukset tekemään pätkissä.
Myös kuvaaminen on tuon silmän takia hieman ongelmallista - kuvat ovat siksi pääosin kännykkäkuvia.

Kasvohalvaus vaivaa edelleen mutta vaikka silmäluomi ei vieläkään
 toimi kunnolla, on toipumista sentään hitaasti tapahtunut.
Suu on edelleen vinossa, mutta on se kuitenkin siihen malliin suoristunut, että jos sama tahti jatkuu,
punaa tämä lady vapuksi huulensa;)

Varsinainen tunteiden vuoristorata - sitä oli minun maaliskuuni!

Millainen oli sinun maaliskuusi?
Mitä jäi päällimmäisenä siitä mieleesi?

Nyt elellään jo huhtikuun alkua, nautitaan lämpenevistä säistä ja tutkaillaan innokkaasti kevään merkkejä.
Valo ja lämpö - voi miten niitä olenkaan kaivannut!
Tänä vuonna kevät on erityisen tervetullut!

Aurinkoista huhtikuun alkua sinulle
ja hyvää viikonloppua!

Lady of The Messiä voit seurata myös

















SHARE:

42 kommenttia

  1. Huh, mikä kuukausi! Aina ei ymmärrä tätä maailman menoa:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan - mutta pakko on itse yrittää elää ihmisiksi!

      Poista
  2. No kyllä on sinunkin maaliskuuhusi mahtunut! Ihanaa oloa ja kevään iloa huhtikuuhusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä juuri enemmästä olisi väliä ollutkaan!
      Kiitos - kevään valoa ja iloa myös sinulle!

      Poista
  3. No jopas on tapahtunut! Aurinkoista lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan riittämiin!
      Kiitos - aurinkoa myös sinulle tähän viikonloppuun!

      Poista
  4. Maaliskuussa todellakin tapahtui surullisia asioita maailmassa mutta hui tuolle sinun halvauksellesi. Ihan hurjasti halauksia ja pidän kaikki peukut pystyssä että Vappuna saat punata huulesi 💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tapahtui - ja halvaus on pikku juttu kaiken muun rinnalla!
      Kiitos halauksista ja peukuista - niitä tarvitaan aina <3

      Poista
  5. Maaliskuu mentiin jotenkin pikakelauksella ja suurilla tunteilla. Toivottavasti aurinko tuo hieman seesteisemmän huhtikuun. Nyt ei olisi kiire minnekkään :) Tsemppiä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - siinä tapahtui hieman liikaa ja liian nopeasti!
      Hyvä olisi, jos maailma hieman rauhoittuisi ja saisimme rauhassa nauttia keväästä!
      Kiitos tsempeistä - niitä tarvitaan edelleen <3

      Poista
  6. Päällimmäisenä omasta maaliskuusta jäi mieleen järjetön kiire töissä, työkaverin pitkä sairausloma, ei sijaisia, väsymys. Onnellisiakin hetkiä on ollut. Tyttären hyvä koetulos koulussa, pojan pääsy lähikouluun yläasteelle yms.
    Ihan ok kuukausi.
    Hyvältä kuulostaa tuo punatut huulet vappuna, toivotaan, että se pääsisi toteutumaan!
    Haleja Ladylle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väsymys on inhottava vieras - toivottavasti auringon valo tuo siihen helpotusta niin sinulle kuin minullekin!
      Ja onneksi myös teillä on ollut kivojakin juttuja - ja ok kuukausi <3
      Minä vähän luulen, että kääntyvät nämä huulet tästä enää enempää, on vappuna ladylla punahuulet;)
      Kiitos haleista - niitä myös isolla sylillä sinulle, Outi <3

      Poista
  7. Maaliskuu meni tosi nopeasti ja nyt eletäänkin jo ihanaa huhtikuuta.
    Huhti-toukokuun vaihteessa on sitten se mainitsemasi vappukin, joten eipä enää kestä kauaa kun saat punata huulesi. Minä olen silloin Lapissa, joten varmaan hiukan erilaisissa merkeissä vappua vietetään kuin kaupungissa.

    Mukavaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin - huhtikuu on ihana kuukausi!
      Ja vappu kuukauden päästä - saa nähdä, mennäänkö meillä perinteiden mukaan vai muutetaanko vappuperinteitäkin;)
      Kivaa lauantaita myös sinulle <3

      Poista
  8. Monenlaista tosiaan tapahtunut, turvallisuuden tunne Euroopassa on näiden iskujen myötä kärsinyt.
    Onpa harmillinen tuo kasvohalvauksesi, toivottavasti pian paranet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - ikäviä asioita mahtui maaliskuulle ihan riittämiin!
      Kasvohalvaus on harmillinen - mutta siitä toipuu ainakin johonkin kuntoon. Hitaasti edetään mutta edetään kuitenkin.
      Kiitos toivotuksista <3

      Poista
  9. Oikein hyvää huhtikuuta,toivottavasti se on paljon parempi kuin maaliskuu,ja toivottavasti paraneminenkin jatkuu hyvään malliin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - toivottavasti todellakin! Sekä kuukausi että paraneminen:)

      Poista
  10. Olen itsekin miettinyt, että kevät tuntuu tänä vuonna jotenkin erityisen hyvältä - en muista nauttineeni kevään tulosta samalla tavalla pitkään aikaan. Talvi oli erityisen pitkä ja kurja, mutta siinä on se hyvä puoli, että nyt osaa ja muistaa taas nauttia pienistäkin jutuista. Paranemista sinulle ja aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - talvi oli niin raskas, että pienetkin kiitoksen aiheet ilahduttavat:)
      Kiitos - hiljalleen toivutaan koko ajan - ja aurinkoa ja valoa myös sinulle!

      Poista
  11. Emme ole siis ainoita, joilla oli hullu maaliskuu. Meillä oli viime kuussa muutto pienempään väliaikaisasuntoon kerrostaloon. Tiukka aikataulu ja paljon tavaroiden vähentämistä. Muuttoviikolla vielä 5 perheenjäsentä, minä mukaanlukien sairastui rajuun oksennustautiin. Nyt tässä yritetään toipua maaliskuun rasituksista ja uskotaan, että parempaa on luvassa. Parempaa huhtikuuta sinulle ja koko maailmalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi - ei käy kateeksi teidän perheen rumbaa! Muutto on jo itsessään tarpeeksi rasittavaa - saati sitten sairastumiset siihen päälle! Toivottavasti todellakin tämä huhtikuu olisi lempeämpi meille kaikille <3

      Poista
  12. Voi Lady, kun sinua nyt koetellaan. Hetkeksi arjen normaalin rytmin katkeaminen ei haittaa, mutta kun se venyy kuukausiksi, jaksamista kyllä testataan. Yksinomaan jo se, että jos on tottunut liikkumaan ulkona, eikä se ole pitkään aikaan mahdollista, ei virkistä mielialaa.

    Mutta täältä lähetän sinulle tukuttain, tukuttain lämpimiä halauksia ja ajatuksia <3 <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se etten pysty ulkoilemaan ja se, etten pysty lukemaan kunnolla, on vaikeinta. Mutta edistystä on myös tapahtunut ja asiat voisivat olla paljon, paljon huonomminkin.
      Kiitos - lämpimät halaukset ja ajatukset otan avosylin vastaan ja sitten kun nähdään, rutistan sinua kunnolla <3

      Poista
  13. Maaliskuuhun mahtui paljon, tavallaan paljon valoisuuden myötä parempaa mieltä. Mutta sitten oli autostressiä ja Onni kisun sairastumisen myötä menin hetkesi raiteiltaan, koska valmistauduin pahimpaan. Maailmalla tapahtuneet asiat lisäsivät turvattomuuden tunnetta ja ahdistusta, joten koen maaliskuun olleen hieman sekava.

    Toivottavasti kasvohalvauksesi pian paranisi, onneksi on suunta oikea, mutta on tuo ollut kovin pitkäkestoinen huoli. <3 Miku kissa <3

    Halauksia päivään ihana Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oli tuo valo - jos kaikki tämä olisi tapahtunut vuoden pimeimpään aikaan, johan tässä hypittäisiin seinille. Onneksi teilläkin Onnilla on asiat kunnossa.
      Kyllä tämä kasvohalvaus on syönyt naista, mutta huonomminkin voisivat asiat olla - ja eteenpäin mennään.
      Miku on ihana - ja tulee taas tänään. Täytyy siirrellä taas kukat ja pikkuesineet piiloon;)
      Kiitos halauksista ja monen monta myös sinulle, ihaNainen Tiia<3

      Poista
  14. Ihana kuvakollaasi, ai että miten suloinen tyttäresi kissanpentu onkaan,
    Ei ihme, että olette häneen aivan lääpällään :)
    Maaliskuuhusi on mahtunut paljon ilonaiheita, on huojentavaa kuulla,
    että olet toipunut hienosti kasvohalvauksesta.
    Tapaamisiin viimeistään toukokuussa työpaikallasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissanpentu on kyllä varsinainen söpöläinen - ja pistänyt meidät ihan hupsuiksi;)
      Kasvohalvaus paranee hiljalleen ja saa nähdä, minkä näköiseksi kasvoni sitten jäävät - ihan ennalleen ne eivät todennäköisesti tule. Pääasia olisi nyt, että silmäluomi alkaisi toimimaan.
      Tapaamisiin - ja viimeistään toukokuussa <3

      Poista
  15. Sanoisinko, että toivotaan tasaisempaa huhtikuuta :)
    Ihana kun päivät lämpenee, saa pian heittää talvitakit kaappiin osottamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä nimenomaan:)
      Valo ja lämpö ovat todellakin tervetulleita - ja onneksi jo ovat käyneet vähän näyttäytymässäkin:)

      Poista
  16. Voi että Miku on suloinen! En yhtään ihmettele hurahdustanne. Lemmikeillä on hyvää tekevä vaikutus, ovatpa ne omia tai lainakavereita. Aurinkoa huhtikuuhusi, kesä on jo nurkan takana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miku on kyllä söpöläinen ja todellakin olemme hurahtaneet totaalisesti:)
      Kiitos - aurinkoa ja valoa myös sinun päiviisi <3

      Poista
  17. Tasavampaa huhtikuuta siis toivotaan. Kisu on kyllä kovin valloittava, jotakin positiivista synkkyyteen.
    Ekopaastoa en itse pystyisi toteuttamaan. Osittain kyllä mutta noin kuin sinä sen teet - nostan kädet pystyyn. Toivottavasti kasvohalvauksen oireet myös huhtikuussa helpottavat ja pääset ulkoilemaan ja lukemisen pariin. Kärsivällisyyttäsi on nyt testattu oikein kunnolla, useiden vuosien annos kerralla. Kummasti sitä vain mieli sopeutuu asioihin ajan kanssa. Vaikkakin omalla kohdalla se murrosikäinen kapinoija aika ajoin päätään nostaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kisu ilahduttaa ja sulostuttaa elämää kovasti - joskin pistää kyllä käydessään huushollin hyrskynmyllyn ja nopeasti;)
      Ekopaastohan on siitä hyvä paasto, että sen voi pitää itselle sopivin keinoin! Minulle tämä on ollut hyvä paikka vuosittain tarkistaa omia kulutustottumuksia ja vähän muutakin:)
      Ja kyllä se murrosikäinen kapinoija täälläkin välillä mellastaa - mutta onneksi on talttumaan päin;)

      Poista
  18. Nyt otin aikaa perehtyä maaliskuuhusi. Oli hyvä kuulla kuulumisiasi. Kun lukeminen ja ulkoilu otetaan pois, niin se on paljon se. Toivon, että huhtikuu tuo elämääsi iloa ja valoa. Ja vappu sitä punaa huuliin :)
    Pikkuinen Miku on aikamoinen sydäntenvalloittaja! Ilopilleri!
    Tuo ekopaastosi on erinomainen paasto, kun sen voi toteuttaa omissa raameissa. Ehkä siihen jossakin vaiheessa mukaan hyppään minäkin.
    Aurinkoista huhtikuuta! Haleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lukemisesta ja ulkoilusta luopuminen riepoo - mutta uskon lujasti, että kyllä tuo silmä vielä alkaa pelittää. Ja onneksi on paljon muuta, mitä voi puuhailla ja mikä tuo iloa elämään - niinkuin Miku-kisulin puuhien seurailu;)
      Ekopaaston hienous onkin juuri se, että sen voi rakentaa itselleen sopivaksi, joten tervetuloa ekopaastoajien joukkoon :)
      Kiitos - aurinkoa, iloa ja tottakai haleja myös sinulle, Tuula <3

      Poista
  19. Ihania kuvia kuitenkin onnistuit maaliskuussa nappaamaan. Nyt kevättä kohden ja aurinko paistaa ja eiköhän tästä kaikki fiilarit taas parane ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kännyköissä on nykyisin aika kätevät kamerat:)
      Ja todellakin - kevättä kohden ja fiilarit paranee päivä päivältä <3

      Poista
  20. Vuoristorataa täälläkin. Sellaista kiemuraista tietä vaikka Tatra-vuoristossa, että pudotusta on alla kaksi kilometriä eikä mitään suojakaiteita tms. Mieheni veljeltä löyti kaksi kasvainta, joista isompi aivoissa. Hän oli juuri päässyt eläkkeelle, mutta vaimo ei vielä. Kirurgin sanoihin, leikkausyrityksen jälkeen, lppuivat kaikki suunnitelmat, sillä elinaikaa on 6-12 kuukautta. Aiovoissa olevaa ei voitu poistaa ja se on aggressivista tyyppiä. Onneksi hän on elämässään mennyt ja matkustanut, mutta paljon olisi ollut vielä...Täällä nyt sitten suunnitellaan ensimmäsitä lähtöä Lahteen ja niitä ertoja sitten tulee.Että tällainenkevät ja suvi. Minut tämä pysäytti niin, että ei ole kiire enää mihinkään. Voin viakka seisoa puutarhassa katselemassa punarintaa, kitkeä kukkapenkkiä tai olla kitkemättä. Vieraita, joit aon tulossa sekä Itävallasta että kauempaa, emme voi perua, mutta eiköhän nämä tässä. Yritän nukkua enemmän, lukea vähemmän.

    Kaunista kevättä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Leena, kylläpä onkin kunnon pudotusta teillä. Elämä näyttää heittävän eteen sellaisia vuoria tai kuoppia ettei aina tunnu niitä voimia kestämiseen olevan - saatikka ymmärtämiseen. Tuollaiset uutiset saavat aina nämä omat vaivat tuntumaan pieniltä ja mitättömiltä. Luin vastikään Bikken päivityksen ja kommentoinkin, että olen monesti tämän kasvohalvaukseni aikana muistanut häntä - ja oma valitus on loppunut siihen. Elämä on niin arvaamaton peli, että voi kun oppisimme sen hetkessä elämisen taidon itse kukin. Sen puutarhan tuijottelun. Ja tähtien.
      Voimia Leena sinulle ja miehellesi - ja tietenkin miehesi veljelle ja hänen perheelleen <3
      Välillä elämässä se Pause -nappi olisi todella tarpeen.

      Poista
  21. Eipä tullut maaliskuuta paljon huomattua, mutta oletko harkinnut vloggausta valokuvin plus puhe ohessa? Tai podcasteja? Meinaan jos kirjoittaminen tuntuu hankalalta. Puhuessa ennättää höpötellä hurjan paljon enemmän kuin kirjoittaessa 😊.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaminen on minun juttuni ja vaikka välillä olenkin vloggausta miettinyt, niin ei sekään kovin innosta tällä hetkellä: suu on vielä toispuoleinen ja kun puhun enemmän tai liian nopeasti, puheesta tulee pelkkää sössötystä;) Mutta who knows;)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig