sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Adventtikynttilän liekki valaisee ja alkaa joulun odotus

Tänään on lukuisissa kodeissa sytytetty kynttilä ensimmäisen adventtisunnuntain kunniaksi.
Niin sytytin minäkin - vaikka kauaa tuo liekki ei saanutkaan meillä valaista, 
sillä tyttären Miku-kissaa se kiinnosti ihan liikaa.

kynttilän liekki - candle light

1. adventtisunnuntai aloittaa meillä läntisissä kirkkokunnissa kirkkovuoden ja siitä alkaa joulun odotus. 
Valmentautuminen itse jouluun, valon ja ilon juhlaan.

Tänään on muisteltu sitä, miten "muurari-rabbi nyt, on matkalle lähtenyt, 
noussut on satulaan ratsunsa, kuitenkin kuningas". 
Kuningas, joka nöyrtyi ratsastamaan aasilla - ehkä siksi tämän ensimmäisen
 adventtisunnuntain teemana on nöyryys. 

Ennen vanhaan adventtiaikaan vietettiin myös ns. pientä paastoa ja puhdistettiin
 mieli vastaanottamaan joulun ilonsanomaa.

Vaan eipä taida meistä monikaan enää tätä vanhaa perinnettä noudattaa - 
nykyisinhän adventista alkaa pikkujoulukausi  ja silloin pitopöydät notkuvat herkuista.

Itse ajattelin kynttilää sytyttäessäni - ja oikeastaan koko tähän juhlakauteen valmistautuessani sitä,
miten aikoinaan Josef nosti lasta odottavan Mariansa aasin selkään ja lähti Nasaretista 
matkalleen kohti Betlehemiä - ja että tuo matka ei varmastikaan kovin helppo ollut. 
Oli varmasti sadetta, kylmää ja viluakin.
Ja perillä odotti vain talli.

Täällä meillä päin on tänään taas pakastanut - maakin on saanut pienen lumipeitteen.
Tuolla ulkona on varmasti kylmä heillä, joille ei sijaa majatalosta ole löytynyt.
Tuolla ulkona ei riitä kynttilänliekki lämmön antajaksi.

Viime päivinä olen iloinnut siitä, että monilla paikkakunnilla kirkkomme ovat avanneet ovensa
yösijoiksi heille, joilla sitä ei muuten ole.
Paperittomille turvapaikanhakijoille on monissa seurakunnissa järjestetty mahdollisuus yöpyä
lämpimässä - ja mahdollisuus myös saada neuvoja ja apua.

Heitä, joilla sitä sijaa majataloissa ei ole, löytyy myös meistä suomalaisista. 
Kun Helsingin seurakunnat avasivat ovensa ja vuoroviikoin talvikautena järjestävät yösijan kodittomille,
oli esim. Lauttasaaren seurakunnassa yli puolet yöpyjistä kantasuomalaisia.

Minä luulen, että tällaisesta toiminnasta kirkossamme se aasilla ratsastanut Kuningaskin olisi
iloinnut - ja itse ollut mukana vartioimassa nukkuvien unta.

Tälle Kuninkaalle on tänään myös veisattu kirkoissa kautta maan Hoosiannaa  ja vaikka itse
jäinkin kotiin nukkumaan univelkojani enkä kirkkoon asti saanut itseäni raahattua, olen kyllä
Hoosiannaa veisannut täällä kotona.

Tänään nimittäin aloitti myös Jouluradio lähetyksensä ja sen tämän vuoden Hoosianna 2016 on 
sen verran mukaansatempaava sovitus, että sitä on tullut kuunneltua useammankin kerran.




Meillä pikkukisun takia ikkunoilla valaisevat enää vain sähkökyntteliköt
 ja vaikka meidän pikkujoulukautemme ei vielä ole alkanut, 
ei meilläkään tuota paastonaikaa noudateta - 
ensimmäiset joulutortut paistetaan perinteiden mukaisesti tänä iltana
 ja ne nautitaan kuuman glögin kanssa.

Miten sinä olet viettänyt adventtia?
Ja oletko jo viettänyt pikkujouluja?

Hyvää 1. adventtia kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös FacebookinBloglovininInstagraminTwitterinTumblr`n ja Pinterestin kautta.
SHARE:

38 kommenttia

  1. Meillä vaihtu kans kynttilät lyhtyversioihin ku kissa tuli taloon. Nyttemmin on vaan koira ja koiraa ei kynttilä haittaa, jollei häntä heilu liiaks soffapöydän päällä.
    Monikaan ei ajattele tota perimmäistä tarkotusta adventeille. Sytytetään vaan kynttilä/kynttilät ku on "tapana". Hyvä muistutus sulta tuli <3

    1. adventti... no oikeestaan ei isommin muuttanu normi sunnuntaita. Töissä kävin tekeen sunnuntaihommelit ja rustasin postausta :)
    Pikkujoulua me vietetään yrittäjien kanssa perinteisesti 5.12. Oman firman pikkujoulut siirtynee ensvuadelle.
    Hyvää 1. adventtia myös sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti nuo lemmikit määrää aika paljon sitä, miten elellään;)
      Kiitos - hyvää joulunaikaa, Anne <3

      Poista
  2. Nyt voikin jo virallisesti toivottaa oikein ihanaa joulun odotusta. Pikkukisu touhottajalle hali <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja nyt voi virallisesti joulua odotella:)
      Pikkukisu vetelee juuri nyt hirsiä ja keräilee voimia myöhäillan hurlimheitä varten;)

      Poista
  3. Mukavaa adventtia. meillä on adventti mennyt leipoessa joulutorttuja ja etsiskellessä joulutavaroita. Kynttleiköt laitoin jo viikolla. Tämä joulun odotus on ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vasta alan etsiskellä muuta joulun rekvisiittaa - laitan aina joulun juuri ennen juhlaa ja pidän sitä sitten pitkään;)
      Hyvää joulun odotusta sinne!

      Poista
  4. Adventtikyntteliköt paikoilleen ja muutamia jouluisia somisteita esille. Pikkukuuset lasipulloissa ja purkeissa kuuluvat kiinteästi joulunaikaan. Meidän kisu on jo kohta 20 ja antaa koristeiden olla rauhassa. Paustetun lohen tuoksu sai sen tänään ihan touhukkaaksi. Paastosta luin tänään lehdestä. Kiintoisaa! Olisipa hyvä ajatus! Maukasta glögihetkeä! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin joulun koristelut jo pitkällä - itse laitan pikkuhiljaa ja oikeastaan vasta ihan viime hetkellä ennen juhlaa koristelen kodin. Meillä tuo tyttären kisuli pistää kyllä vauhtia elämään - tosin se on nyt vielä ennen joulua muuttamassa tyttären kanssa omaan kotiin, kun tyttären asunnon putkiremontti valmistuu. Onneksi tulevat sentään jouluna tänne pitämään vähän vauhtia;)
      Ja kiitos - glögi odottelee vielä sillä ensin lämpiää sauna:)

      Poista
  5. Aamulla otin adventtikynttilät esille ja sytytin ensimmäisen... täällä on vietetty rauhallista ja tunnelmallista päivää kotosalla.
    Oikein mukavaa illan jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli ulkona niin kylmä ja jäätävä viima, että eipä juuri tehnyt mieli nenää ulos pistää - kotona meilläkin on viihdytty.
      Kiitos - tunnelmallista illan jatkoa myös sinulle <3

      Poista
  6. Ihanaa ensimmäistä adventtia Lady! Tästä se joulun odotus alkaa. <3

    VastaaPoista
  7. Meilläkin oli aikoinaan kissa ja kyllä kynttilöiden kanssa sai olla varovainen.
    Ihanaa adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ihanaa adventtia myös sinne!
      Ja kyllä kissa osaa hyvin kodin järjestyksessä pitää - siinä omassa järjestyksessään;)

      Poista
  8. Ihanaa ensimmäisen adventin iltaa ja mukavaa joulun alusaikaa!

    VastaaPoista
  9. Ensimmäinen adventtipäivä kului lumitöissä, lunta on tullut tänne itärajalle ihan kiitettävästi. Mukavaa iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lunta ei ole kuin nimeksi ja sekin tuli tänään - mutta jäätävän kylmä viima kyllä on. Onneksi ei lumitöihin tarvinnut lähteä tuohon säähän:)
      Kiitos - mukavaa iltaa myös sinulle!

      Poista
  10. Meilläkin on sytytelty jo kynttilöitä, mutta täytyy myöntää, että kyllä se joulun tunnelma vielä antaa odottaa. Ja ihan hyvä niin - kyllä sitä ehtii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - joulu tulee kyllä ajallaan ja itse laitankin kodin joulukuntoon vasta juuri joulun alla. Omaan joulumieleen herättelijänä toimi Raskasta Joulua -konsertti pari viikkoa sitten, mutta muuten en ole innostunut tästä joka vuosi yhä aiemmin alkavasta hypetyksestä.

      Poista
  11. Minusta Se on aina niin lohdullista, että Jeesus valitsi aasin. Hänelle kelpasi ihan perusaasi, kuten me ihmisetkin. Ei tarvinnut mitään Hienoa kkulkupeliä. Itsepäinen ja itsekeskeinen aasikelpasi. Enköhän sitten minäkin. Valo voittaa pimeyden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ajattelen itsekin - me ihmiset kelpaamme tällaisina ja kaikkine vikoinemme, haavoinemme ja arpinemme <3
      Hyvää joulunodotusta sinulle!

      Poista
  12. Meillä voi taas polttaa kynttilöitä vähän alemmillakin tasoilla. Kolmevuotias ei enää ole niin arvaamaton kuin kaksivuotias ;). Adventtiaika yllätti minut tänä vuonna. Elämää juoksee ja minä sen perässä. Pitäisi rauhoittua enemmän. Adventtiaika muistuttaa rauhoittumisen tarpeesta ja samalla tuo lisää kiirettä. Vaan vielä muistelen tätäkin aikaa kaihoten joskus :). Ihanaa joulunalusaikaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä huoli - vaikka meillä eivät enää lapset täällä kotona asukaan, onnistui se adventti tänäkin vuonna yllättämään;)
      Ja oikeassa olet - tulet vielä kaihoten noita aikoja muistamaan - sitä, kun joulua sait yhdessä lasten kanssa laittaa ja sitä lasten jouluiloa ei voita mikään <3
      Kiitos - ihanaa joulun odotusta myös sinulle kiireiden keskelle <3

      Poista
  13. Adventtikyntteliköt laitoin paikoilleen parven ikkunoille ja muutamia jouluisia somisteita olen jo esille asetellut. Tästä se joulun odotus voi myös ihan virallisesti alkaa.
    Töissäkin oli tänään iltavuorossa puhetta, että kohtapuoliin alamme laittelemaan jouluista ilmettä niin asukkaiden huoneisiin kuin yhteisiin tiloihinkin :)
    Ihanaa ensimmäistä adventtia myös sinulle Lady ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei vielä ole muuta kuin nuo adventtikyntteliköt - joulukoristeet ovat piilossa jossain, mistä toivottavasti ne ennen joulua löydämme;)
      Hienoa, että myös töissä muistatte asukkaita joulun ilmeellä - se on sitä, mistä työehtosopimukset eivät mitään sano mutta se kertoo siitä, että olette juuri oikealla alalla <3
      Kiitos - ihanaa joulun odotusta myös sinulle, Ansku <3

      Poista
  14. Me laulettiin neidin kanssa tuota "ken aasilla ratsastaa" kappaletta yhtenä päivänä, muistelin sen ihan kokonaan olevan pääsiäislaulu. Joululaulut on niin ihania, voisin hoilata niitä kaiken aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota laulua lauloi aikanaan paljon minun edesmennyt sisareni ja vielä tänäkin päivänä se tuo hänet mieleeni <3
      Joululaulut ovat ihania - joko hartaina, klassisina versioina, lasten laulamina tai raskaammalle tempolla - niitä iskelmäversioita en kestä kuunnella ollenkaan;)

      Poista
  15. Täällä on mies nukkunut päivän, koska oli yön töissä ja on seuraavankin yön. Itse sitten ihan omassa hiljaisuudessani valmistellut ensi viikon blogipostauksia ja kuunnellut joululauluja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkuminen on ihmiselle aika tärkeä juttu - ja niitä univelkoja olen itsekin tänä viikonloppuna yrittänyt kuittailla. Ja tärkeää on myös se oma rauha ja hiljaisuus silloin tällöin <3

      Poista
  16. Aamulla olin kirkossa laulamassa Hoosiannaa ja laulelimme kuoron kanssa muutenkin kirkkokansan iloksi ja osana messua. Messun jälkeen srk tarjosi kirkon pihassa glogiä ja pipareita ja sitten kuorona suntasimme paikalliseen S-markettiin ja lauloimme sekä Hoosiannan että Maa on niin kaunis-laulun. Oli sekin mukava kokemus.
    Omassa kodissa laitoin viimein jouluvalot paikoilleen. Joulu saa tulla rauhassa, sillä olen päivät kotona ja aikaa on valmisteluihin. Ihana mahdollisuus olla vuorotteluvapaalla. Suloista adventinaikaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin ollut ihan oikea adventti - ja laulunlahja on ihana lahja. Itse harvoin julkisesti laulan, sillä olen todella surkea laulaja - mutta silloin, kun hoosiannaa pääsen täyteen kirkkosaliin veisaamaan, uskallan minäkin suuni avata.
      Vuorotteluvapaa on kyllä upea mahdollisuus - harmi, että siihenkin ollaan puuttumassa säästösyistä; itse olin muutama vuosi sitten 3 kuukautta vuorotteluvapaalla ja nautin täysillä - pidempäänkin olisin ollut, jos työtilanne olisi sen sallinut.
      Hyvää joulunodotusta ja vuorotteluvapaata sinulle!

      Poista
  17. Meillä on ollut vähän erilainen adventtiviikonloppu. Kipparin 3- ja 5-vuotiaat pojantyttäret olivat meillä yökylässä. Ja Titinalle-musikaalia käytiin Konserttitalolla kuulemassa. Jouluvalot ja joulupiparit juhlistivat viikonloppua.
    Kaunista adventtiaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa aika mainiolta tavalta viettää adventtiviikonloppua;)
      Kiitos - ja hyvää joulunodotusta sinulle!

      Poista
  18. Ihanan valoisaa joulun odotusta ja ensimmäisen adventin jälkeistä aikaa! Pääsimme eilen katsomaan koululaisten näytelmää näistä ajoista kauppakeskuksen joulunavajaisissa ja kuulimme Hoosiannankin. Tuli kivasti joulumieli : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hoosianna vaan aina kuulostaa yhtä riemullisesti - ja hienoa, että sitä nykyisin kuulee myös kauppakeskuksissa!
      Kiitos - ihanaa joulun odotusta myös sinulle ja perheellesi - erityisesti pikku Amokselle <3

      Poista
  19. Mukavaa adventin ja joulun odotuksen aikaa <3 Uusi versio Hoosiannasta on hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Vilma - ja minustakin tuo Hoosianna on upea!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig