Viime viikon alkupuolen paiskin aika sutjakkaasti töitä, jotta pystyin jäämään keskiviikkona pienelle syyslomalle.
Lomalle ei ollut muita suunnitelmia kuin ikkunoiden pesu. Ja sekin jäi tekemättä.
Linnoittauduin sohvannurkkaan Viirun, vällyn ja kirjojen pariin niin antaumuksella, että annoin ikkunoiden olla.
Torkkuja otin aina kun siltä tuntui. Ja tuntui aika usein;)
Mutta kyllä teki hyvää.
Ja kun sain vielä viikonlopuksi pojankin kotiin ja koko perhe oli koolla, oli hyvä syy vain viettää aikaa yhdessä.
Ja herkutella. Ja pelata lautapelejä. Ja saunoa. Ja taas herkutella.
Pidin myös pienimuotoista blogitaukoa - yleensäkin nettitaukoa.
Lueskelin silloin tällöin muutamaa blogia, mutta en roikkunut koko ajan netissä; pystyin olemaan aukomatta työsähköpostia ja kun välttelin jopa Facebookia, sain olla aika rauhassa työasioilta - minä nimittäin pidän yllä mm. työpaikkani FB-sivua, joten naamakirjassa törmään väkisinkin työjuttuihin. Ja nyt tuntui siltä, että ei-kiitos-työasioille-lomalla!
Ja hyvää teki sekin:)
Akaasian alta -blogin Jaana haastoi lukijoitaan vastaamaan Alusta asti mukana -haasteeseen. Eli tarkoitus on esitellä tavara tai esine, joka on kulkenut mukana siitä ensimmäisestä omasta kodista saakka.
Tähän haasteeseen päätin tarttua ja haastankin teidät muutkin halutessanne jakamaan muistojanne.
Tässä muutama esine, jotka ovat Ladyn mukana kulkeneet jo muutaman vuosikymmenen eli yli 35 vuotta:
Nämä Arabian Taika -sarjan teekupit sain äidiltäni, kun lähdin Lahdesta lapsuudenkodistani Turkuun opiskelemaan. Kuppeja on 8 kappaletta ja minulla on myös sarjan kermanekka sekä muutama matala ja syvä ruokalautanen. Sekä iso tarjoilulautanen. Näistä olen juonut lukuisat höyryävät teekupilliset tentteihin lukiessani Turun ylioppilaskylän asunnossa - ja näistä myös teetä tarjosin ensimmäiselle Turun aikaiselle poikaystävälle. Näiden kuppien äärellä on tavattu monta ystävää ja kerrottu monta tarinaa. Itketty ja naurettu.
Kupit ovat kulkeneet mukanani kodista toiseen ja edelleen ne ovat rakkaat.
Kuvassa myös Savonia -sarjan kahvilusikka - sekin on kulkenut mukanani muutoista toiseen, mutta tuo on ainoa, joka on jäljellä. Muut ovat hävinneet jonnekin matkan varrelle.
Tuon Taika -sarjan on aikoinaan suunnitellut Inkeri Seppälä ja sen valmistus on lopetettu ajat sitten. Nykyäänhän Arabialla - tai Hackmannilla - on uusi samalla Taika -nimellä kulkeva astiasto.
Kun muutin Turkuun, olin teenjuoja. En juonut kahvia kuin tilaisuuksissa, joista siitä ei voinut kieltäytyä;)
Mutta jossain vaiheessa ensimmäisenä opiskeluvuonna kyllästyin keittämään teetä pelkästään itselleni, kun muut joivat kahvia - ja opettelin kahvin juonnin.
Ja kahvinkeitto sujui hyvin kummitädiltäni ylioppilaslahjaksi saamallani Finelin Ritari -pannulla.
Tämä pannu palveli aikansa kahvipannuna, kunnes ostin ensimmäisen Melitta -kahvinkeittimen. Sen jälkeen pannussa keitettiin aina välillä teevettä. Kunnes tulivat vedenkeittimet.
Mutta ei pannu vieläkään viraton ole - sillä lämmitetään kodissamme jouluglögit. Eli sen käyttöaika alkaakin pian olla käsillä.
Ritari -pannun on Finellille suunnitellut Raija Uosikkinen.
Ja sitten kirja, joka on kulkenut mukani niin iloissa kuin suruissa - siitä on haettu lohtua ja ammennettu voimia: Adriana Zarrin runokirja Rukoileminen on niitty.
Tämän kirjan pariin palaan vieläkin aina silloin tällöin - ja aina sen runot avautuvat uudella tavalla.
Tämän viikon alkuun lainaan teille pätkän tuon kirjan runosta:
Minusta on hyvä näin
Teologit, älkää vaivautuko
kuvittelemaan taivasta niin oudoksi
että minulta kaikkoaa halu
päästä sinne.
Ja te maalarit,
älkää maalatko enkelinsiipiä
verettämiksi sinisiksi pyörteiksi,
vaan maalatkaa tämä maa
sumuineen ja pilvineen,
vuodenaikoineen ja maanteineen,
joiden sementtinä on lieju.
Aurinko joka laskee pilveen
on minusta hyvä näin;
kuu joka katoaa vuoren taakse
on minusta hyvä näin.
Kevät, kesä, syksy, lumi:
vihreä maa, keltainen maa, valkeaa maa,
on minusta hyvä näin.
Upeaa uutta viikkoa kaikille!

