Pihallamme juhannusruusupensas kukoistaa täydessä loistossaan. Luonto on kauneimmillaan vaikka sää onkin mitä on. Ei haittaa - villahousut jalassa tarkenee vallan mainiosti.
Vietämme juhannuksen täällä kotona Kaarinassa. Tarkoitus oli Sauvon farmille mennä, mutta tulimme toisiin aatoksiin. Eräs läheisemme viettää juhannuksen sairaalassa yrittäen toipua leikkauksesta, joka ei mennyt niin kuin piti. Uusi toimenpide odottaa jahka toipilas on siinä kunnossa, että se uskalletaan tehdä.
Juhlatuuli on ollut tipotiessään - huoli on kova ja valvottuja öitä takana ihan liiaksi. Päätimme, että otamme rauhallisesti tämän juhannuksen. Emme jaksaneet edes juhannuskokkoja läheisille rannoille mennä katsomaan.
Aattona aamupäivällä isäntä kävi farmilla ajelemassa nurmikon ja katsomassa Turussa appivanhempia. Itse vain lepäilin. Tankki on aika tyhjä, sillä olen itsekin ollut vähän huonossa hapessa: taannoinen kasvohermohalvaus muistutteli toissa viikolla sellaisella hermosäryllä, että olin viikon täysin poissa pelistä. No - särkyjen pitäisi tietää erikoislääkärin sanojen mukaan aina paranemista siellä hermostossa ja tähän yritän luottaa. Ainakin tunto poskeen palasi.
Aaton illansuussa saapui tytär Micu-kissan kanssa ja lämmitimme sentään juhannussaunan ja isäntä grillaili ulkona. Mutta kyllä jäivät juhlajuomat tänä juhannuksena korkkaamatta. Edes viinipulloa emme viitsineet avata.
Tänään juhannuspäivänä saapuvat vielä poikani ja miniäehdokas. Grillailemme, saunomme ja vain olemme yhdessä. Ja tänään kokoamme kesän ensimmäisen mansikkakakun - sen verran on pakko juhannusta juhlistaa!
Tätä kirjoittaessa hörpin vielä aamukahviani. Micu-kissa houkuttelee tuossa vierellä leikkeihin, tytär nukkuu rauhallisesti ja isännän kuorsaus kuuluu alakerrasta. Kerran näinkin päin. Yleensä isäntä herää ensin ja kahvit keittää.
Muutaman tunnin päästä alan koota mansikkakakkua ja odottella poikaa ja miniäehdokasta. Ehkä tästä vielä ihan kelpo juhannus kehkeytyy.
Olen kuitenkin kiitollinen siitä, mitä on. Vaikka porukka pidoissa onkin pienempi kuin oli suunniteltu, on meitä kuitenkin tämä lähiperhe koolla. Omat särkyni ovat enää pieniä vihlaisuja ja toivon, että läheisemme toipuu ja saamme vielä tänä kesänä yhteisiä hetkiä viettää. Tänä kesänä ja vielä tulevinakin. Jos Luoja suo.
Annan meille kaikille tähän loppuun vielä voimavaroiksi Irlantilaisen siunauksen, jonka olen täällä ties kuinka monta kertaa jo aiemminkin jakanut - siunauksen, joka nykyään löytyy myös virsikirjasta numerolla 979. Virsikirjaan sanat on suomennettu hieman toisin kuin tuohon videoon, mutta haitanneeko tuo mitään - siunaus on kuitenkin sama:
Hellettä on piisannut koko suloisessa Suomessamme. Osa meistä on jo päässyt kirmailemaan lomalaitumille ja osa vielä puurtaa töitä lomaa odotellen. Minun lomaani on vielä kuukausi aikaa ja tällä hetkellä tuntuu, että siihen on ikuisuus. Mutta itsepähän pääsin valitsemaan. Ja toisaalta on kiva, kun loma on vasta edessä.
Ja vaikka töissä pakerretaankin, ovat säät hellineet niin, että vielä työpäivien jälkeenkin on jaksanut tästä ihanuudesta nauttia: kävellä helteisillä kaduilla, katsella kesäihmisiä, joiden kasvoilla tuntuu syttyneen hymy auringon myötä, istua pihakeinuun ja lueskella - tai vain ihmetellä, miten kaunis on alkukesä.
Ja ovathan nämä säät olleet hyvä syy välttää esim. ikkunanpesu, siivoaminen ja kaikenlainen ylenmääräinen raataminen. On liian kuuma puuhailla. Ja vaikka talvella hieman protestoinkin Isännän hankittua meille ilmalämpöpumpun, enää en yhtään;) - viilentää tehokkaasti huushollin ja pystyy edes jotenkuten yöt nukkumaan.
Emme ole tehneet mitään ihmeellisiä lomasuunnitelmia - ainoastaan muutaman päivän mökkireissu Pohjois-Karjalan mökille tehdään. Ja jos vanhan kaavan mukaan mennään, saa Isäntä ihan näinä päivinä päähänsä, että kyllä lomalla on pakko pieni ulkomaanreissukin tehdä. Siis todennäköisesti muutaman päivän kaupunkiloma.
Ja tietenkin olisi farmilla työleiri odottamassa. Eli meidän maaseutukodissa Sauvossa. Paitsi että sitä työleiriä taitaa riittää tälle kesälle vähän muuallakin. Nimittäin tässä:
Tuossa vaaleanpunaisessa talossa yhden pienen ja yhden isomman ikkunan takainen tila kuuluu nimittäin meille. Ostettiin tuosta yksiö pojalle opiskeluasunnoksi. Maailman pienin yksiö, 18 m2 (voi kuulemma heittää tuosta tuo neliömäärä), sisältää eteisen - siis ihan kunnon pikkueteisen, kylpyhuoneen, ikkunallisen keittokomeron ja huoneen. Ja valtavan parven, jonka päälle mahtuu leveän sängyn lisäksi kirjahyllyä ja vaikka mitä. Ja kun huonekorkeus on 3,5 metriä, mahtuu parven alla reilusti seisomaan. Asunnossa on tehty putkiremontti, joten kylppärille ei tarvitse tehdä mitään. Mutta kaikelle muulle kyllä. Eli kaikki pinnat uusiksi. Ja keittiön kaappien ovet.
Isäntä on tuolla jo viikonloput aika tehokkaasti viettänyt puuhastellen - minä olen pakoillut, mitä olen ilennyt. Olen sentään tarvikeostoksille ehtinyt;) Muutama riitakin on jo saatu aikaiseksi. Minä kun olin sitä mieltä, että annetaan ammattilaisten hoitaa koko revohka. Isäntä oli toista mieltä eli että itse tehdään. Ja sitten on tullut niitä yllätyksiä - niinkuin se, että se vanha boordi - jota oli useampi kerros päällekkäin - olisi kannattanut ottaa pois ennen pohjamaalia. No, nyt sitä on sitten otettu. Ja tasoitettu. Ja tasoitettu. Ja tänäänkin varmaan tasoitetaan. Sen verran on Isäntä sentään antanut periksi, että lattiat laitatetaan ammatti-ihmisillä.
Pojallahan oli alunperin tarkoitus muuttaa vuokralle ja Turussa nyt on tuo Ylioppilaskylä, josta hän suunnitteli anovansa asuntoa.
Sitten tulivat lehtiuutiset: Ylioppilaskylän asunnoissa on luteita - oikein kunnon ludeongelma. No, minunhan ei tarvinnut kuin lukea sana lude, niin aloin jo raapimaan itseäni - ihan samaan malliin kuin joskus aikoinaan kuin koulusta tuli niitä lappusia, että koulussa on täiepidemia. Kun vain näinkin sen lapun, alkoi pään raapiminen. Ei siinä kauan nokka tuhissut, kun oli ostettu täishamppoot ja pesty koko porukan hiukset ja täikammattu ja syynätty päiväkausia toistemme päitä - ja pesty kaikki petivaatteet, vaatteet ja pehmolelut. Ja varmuuden vuoksi 2 viikon päästä sama uudelleen.
Minä siis pelästyin sitä ludeongelmaa ja ilmoitin, että sinne Ylioppilaskylään et sitten ainakaan muuta. Jos muutat, niin kotona käydessä jätät vaatteet ja kamat ulos ja painut saman tien desifiointisuihkuun. Poika ei itse ollut moisesta ongelmasta moksiskaan, kunnes kuuli muutamalta opiskelijakämpissä asuvalta tutultaan, että ongelma oli ihan todellinen. Asuntoja on yritetty myrkyttää, mutta luteet vain palaavat. Niin paljon on vaihto-opiskelijoita ja niin paljon suomalaiset opiskelijat matkustelevat, että luteet ovat tulleet ilmeisesti jäädäkseen.
Koko alkuvuoden sitten katselimme vapaiden markkinoiden vuokra-asuntoja. Ja kun sen asunnon piti olla kävelymatkan päässä yliopistolta ja ICT-talolta, missä nuori herra tulee seuraavat vuotensa viettämään, ei sitä tarjontaa niin hurjasti ollut. Mutta jos oli, olivat vuokratkin hurjia. Laskeskelimme moneen kertaan, että pelkillä opinto- ja asuntotuilla ei niistä selviä. Ja senkin tiesimme, että opintolainaa ei ainakaan tässä vaiheessa oteta. Ja kun aikamme olimme räknäilleet, tulimme Isännän kanssa siihen lopputulokseen, että ostetaan se asunto. Että kun on tämä rivitalokoti justiinsa saatu maksettua, niin pitäähän sitä lainaa ottaa heti. Ja sitäkin laskeskelin, että asunto on maksettu, ennenkuin pääsen eläkkeelle ja siitä saa kivasti sitten eläkkeellä vuokratuloa eikä tarvitse niitä lisävuosia töissä olla ja kerryttää eläkettä paremmaksi. Se kun ei kovin kummoinen tule olemaan.
Mutta ei ollut helppoa tämä asunnon metsästyskään. Kun oli pari vaatimusta: piti olla siis lähellä yliopistoa ja ei suurta remonttia tiedossa. Ja melkein kaikissa tarjolla olevissa oli tulossa se saamarin putkiremppa lähitulevaisuudessa. No, tässä se oli tehty ja sijainti on vallan loistava. Yliopistolle vajaa kilometri ja ICT-talolle 200 metriä. Ja anoppi ja appiukko asuvat tien toisella puolella vajaan 100 metrin päässä. Niinkuin pojan tätikin. Jotta on missä käydä syömässä, jos ei rahat riitä bussilippuun Kaarinaan;) Ja valvonta pelaa - mutta sitä ei saa pojalle sanoa;)
Tänään en ainakaan aamupäivällä remonttiavuksi ehdi, sillä minulla on aika kampaajalle. Edessä hiusten leikkuu. Saas nähdä, pystynkö välttämään sen ikkunanpuitteiden kaapimisen, mikä siellä odottaa, vai pääsenkö nauttimaan kotipihan rauhasta ja ihanuudesta. Täällä nimittäin olivat eilen kukkaan puhjenneet ensimmäiset juhannusruusut.
Ruusujen myötä toivottelen uudet lukijat tervetulleiksi. Ihania olette, kun tänne olette eksyneet ja jääneet seurailemaan. Ja samojen ruusujen myötä toivottelen
Suven suloa ja ihanaa viikonloppua kaikille!
Kesän makuja - ja bonuksena ihana Ville Valo - voi maistella myös seuraavan kappaleen myötä - video traileri saksalaiseen leffaan ja voi olla vähän raju jonkun makuun (ei sovi lapsille), mutta kun tämä kerran on se leffan official-video, niin pläjäytän sen kuitenkin - laittakaa silmät kiinni ja vain kuunnelkaa, jos video alkaa tökkimään;)
