maanantai 29. joulukuuta 2014

Väsynyt mutta onnellinen

Edellisessä postauksessani "Joulu on vain kerran vuodessa..." kerroinkin että saimme Tapaninpäivänä vieraiden lähdettyä idean kokeilla, josko saisimme vielä liput seuraavaksi illaksi Viking Gracelle ja Raskasta Joulua -kiertueen päätöskeikalle.

Minähän olen vannoutunut raskaampien joululaulujen ystävä ja olen ollut melkein tippa linssissä, 
kun tuon leikatun jalkani takia en ole aiempiin tämän vuoden konsertteihin päässyt; 
olen joutunut fiilistelemään levyn ja muiden kuvaamien videoiden välityksellä.

Onneksi saimme hytin ja vielä kun löytyi Ladyn levinneeseen takamukseen mahtuvat farkutkin, 
pääsimme extempore -matkallemme.

Laivalla oli vielä joulu läsnä - koristeet jouluisia ja ohjelma myös. 
Ja vaikka laiva oli täyteen buukattu, ei siellä onneksi tungosta synny. 
Viking Grace on siitä mukava paatti, että siellä mahtuu liikkumaan ja aina löytyy istumapaikkakin.

Paikalla oli myös tuttujamme - ja uusiakin tuttavuuksia syntyi. 
Musiikki yhdistää;)

Toki kävimme myös ostoksilla ja täytyy kyllä tunnustaa, että olen minä vallan tylsimys,
kun en edes Victoria Secretiltä löytänyt mitään kotiin tuotavaa;)
Ne alkkarit kun eivät tämän eukon takamuksista peitä edes kymmenettä osaa ja tuoksuja en uskalla ostaa tuoksuallergian takia - pakko oli vain tyytyä ihastelemaan ihanuuksia.

Itse taxfreestä löytyi vain uusi kulmakynä - ja hieman petyin, 
sillä sitä ainoaa, jota sieltä olisin kaivannut, ei löytynyt: 
tuoksutonta hiuslakkaa ei myyty enää koko laivassa. 

No, eipä se menoa haitannut
 - ja keikan fiiliksissä unohtuivat niin sikinsokin sojottavat hiukset, 
kiristävät farkut kuin leikattu jalkakin.


Näillä Raskaan Joulun konserteillahan on aina vähän erilaiset esiintyjämiehitykset
 - ainoastaan Helsingin jäähallikeikalla olivat kaikki tämän vuoden tähdet paikalla.

Tämän kiertueen viimeisen keikan tähdet olivat Ari Koivunen, Elize Ryd ja Ville Tuomi. 
Sekä tietysti RJ-bändi Erkka Korhosen johdolla. 
Mukana piti olla myös Antti Railio, mutta hän oli sairastunut ja joutui perumaan esiintymisensä.


Ja voi mikä ilta!
Kaikki esiintyjät olivat loistovedossa!
Ja joka kipale upposi täysillä.
Kuulimme jopa Elizen laulaman "Varpunen jouluaamuna" -kappaleen englanniksi - ensimmäisen kerran ikinä livenä:)


En taaskaan jaksanut raahata järkkäriä mukana, sillä tiedän kokemuksesta sen,
 että en minä keikalla  kuvaamiseen pysty keskittymään.

Kun konsertin valoshow toimi loistavasti ja esiintyjät eivät hetkeäkään pysyneet paikallaan, 
oli kuvaaminen pokkarilla hieman haastavaa
 - etenkin, kun kuvaajakaan ei malttanut pysyä paikallaan;)

Rokkijalka vipatti ja allit saivat kyytiä - samoin äänijänteet, 
sillä tämä esiintyjäkaarti osasi kyllä yleisön laulattamisen ja huudattamisen taidon.

Kiitos upeille esiintyjille! 
Teitte vielä kerran joulun erään vanhan Ladyn sydämeen!

Ja kun alkuun oli päästy, eihän meidän iltamme tietenkään  konsertin päättymiseen loppunut.
Vielä riitti virtaa istua iltaa kavereiden kanssa ja pistää jopa jalalla koreasti.

Kyllä vain - siellä se rokkasi tämä vaivaiseukko ukkonsa kanssa koko loppuillan.
Ei vaivannut jalka, ei vaivat - eikä edes maiharikenkien luistamattomuus.
Ne kun ovat ainoat kengät, mitkä tällä hetkellä uskallan jalkaani vetää.

Ja kun illalla valvoo, on kiva, että aamulla saa nukkua pitkään. 
Ja kyllä nukuttiinkin.
Silti - kyllä reissussa aina rähjääntyy.


Iltapäiväkahveilla olo oli väsynyt mutta onnellinen.

Kiva reissu.
Kannatti lähteä.

Oikein hyvää loppuvuotta kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata
SHARE:

53 kommenttia

  1. Ihanaa että sait Raskaan Joulusi <3, kuulosti hyvältä reissulta, ilman tax free ostoksiakin..

    Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin - hyvä reissu!
      Kiitos - sinne myös <3

      Poista
  2. Siel ollaan niin ihanana ja hymyssäsuin <3
    Nyt on aas yksi ihana muisto lisää! Ja aivan mahtavaa, kun sait oikein kunnolla jammailtua :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... ja nuo kirjoitusvirheet ;) Oikein ihanaa alkanutta viikkoa <3

      Poista
    2. Kiitos - oli helppo hymyillä;)
      Kun vain pää vielä pysyisi perässä noissa muistoissa - mutta jammailla aion vielä rollaattorinkin kanssa ja pää tyhjänä;)
      Sinulle myös kivaa uutta viikkoa<3

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä ja muistan aiemmilta jouluilta myös nämä konserttipostaukset : )
    Nyt sutten odotellaan uutta vuotta ja sitä mitä uusi vuosi tuo tullessaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hieno konsertti taas kerran:)
      Sitäpä sitä - uutta vuotta kohta elellään.
      Toivotaan, että toisi vain hyviä asioita tullessaan!

      Poista
  4. Voi, kuullostaa oikein voimaannuttavan hauskalta reissulta! Hyvä tosiaan, että menitte! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikilla on uskomaton voimaannuttava vaikutus!
      Ja tietenkin hyvällä seuralla;)

      Poista
  5. Todella varmasti kiva reissu <3 ja ihana, onnellinen kuva sinusta <3

    kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva reissu!
      Ja kyllä kuvassa olen onnellinen - musta silmäpussit tosin kertovat valvomisesta, mutta ei haittaa;)
      Sinulle myös hyvää uutta viikkoa!

      Poista
  6. Varmasti vaikuttava elämys. vois olla munkin mieleen tällaiset sovitukset :) Rattoisaa vuodenvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne aina yhtä vaikuttavia - ja suosittelen;)
      Sinne myös riemullista vuodenvaihdetta!

      Poista
  7. Ihana kuva susta! Mäkin olen kuunnellut raskasta joulua levyä autossa koko joulukuun ja heräsin liian myöhään, että täälläkin olisi ollut konsertti, olipahan vain loppuunmyyty kun mä tajusin että sinne olisi voinut mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - minulla ei oikein ole tuo poseeraaminen hallussa;)
      Ja Raskasta Joulua tulee taas ensi vuonna - sinne sitten;)

      Poista
  8. Siellä se Lady näyttää niin hyvältä. Kiva kun pääsitte konserttiin, kun olit joutunut missaamaan konsertit. Näistä saa energiaa pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:)
      Oli kyllä kiva päästä tuonne - kyllä musiikista saa virtaa pitkäksi aikaa!

      Poista
  9. Ennen joulua sinulla oli postaus blogissasi tuosta Raskasta Joulua cd:stä ja sen innoittamana ostin tyttärellemme kyseisen levyn joululahjaksi. Kiitos vinkistä! Hyvältä kuulostaa risteilysikin ja hyvä kun jalkakaan ei estänyt pahemmin menohaluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepas hyvä - toivottavasti tyttäresi tykkää levystä:)
      Ja kiva oli risteilykin - ja jalka ei ollut esteenä ollenkaan - ainoastaan pari kuukautta käyttämättä olleet lihakset temppuilevat - ei itse leikatut osat;)

      Poista
  10. Kivalta kuulosti tuo teidän reissu ja osaat kyllä hauskasti herjata itseäs ja huvitti nuo kommentit.Mutta tiedoksi vain, etten tiedä kenelle ne Victoria`s pikkarit oikein on sitten suunniteltu, kun olen itse kokoa 34-36 ja ei se kyllä minunkaan takamus niihin mahtuis. Korkeintaan minun 14 v tytär voisi niissä keikkua, joten ei väliä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva reissu - ja ne piikkarit oli kyllä jotain Barbie-kokoa - silti niitä näyttivät ostavan vaikka minkä kokoluokan ihmiset;)

      Poista
  11. Mahtava reissu teillä! Kyllä todellakin kannatti lähteä :)

    VastaaPoista
  12. Tämä oli niin hyvä keikka, kivaa kun pääsit ec tempore lähtemään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta - hyvä oli - ja monesti extempore -lähdöt onnistuvat parhaiten;)

      Poista
  13. Ihanaa että pääsit tuollaiselle kivalle reissulle:) Ja hauskasti kerroit siitä;D
    Oikein hyvää loppuvuotta ja uutta alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva päästä ihmisten ilmoille, kun täällä on liki pari kuukautta kotona jököttänyt;)
      Kiitos - sinulle myös sinne hyvää loppuvuotta - alkavat vuodet tulen toivottelemaan vielä erikseen;)

      Poista
  14. Ihanalta kuullostaa tuo teidän reissu ja kyllä on Lady taas niin nättinä että! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä tosi kiva - ja kiitos - taitaa pitää antaa isännän kuvailla useamminkin - näyttää osaavan moukan tuurilla häivyttää kuvista liiat tummuudet silmien alta;)

      Poista
  15. Upea juttu, että pääsit Raskasta kuuntelemaan laivalle. Varmasti oli piristävä kokemus. Etkä kyllä yhtään näytä väsyneeltä tai rähjääntyneeltä, päinvastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä upea reissu - etenkin kun täällä kotona on kaksi kuukautta vietetty liki sisätiloissa;)
      Kiitos - valo taitaa kyllä häivyttää suurimmat väsymyksen merkit;)

      Poista
  16. Mekin mietittiin, että oltaisiin isännän kanssa tuonne laivalle lähdetty, mut päädyttiin sit kuitenkin Logomon konserttiin. On toi RJ vaan niin huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en vielä tuon jalkani kanssa uskaltanut Logomoon lähteä - ja kun Koivusen Arikaan ei siellä ollut, niin tämä sopi hyvin meille;)
      Ja on tuo RJ huippu!

      Poista
  17. Hyvä meininki Lady! Ihan mahtavaa, että pääsit laivareissulle pitkän toipumisjakson päätteeksi.
    Tuo konsertti on ollut varmasti ihana elämys.
    Mukavaa loppuvuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva päästä ihmisten ilmoille - ja tuo konsertti vaan oli huippu;)
      Kiitos - sinulle myös hyvää loppuvuotta <3

      Poista
  18. Ex tempore - risteilyt ovat usein parhaita. Ja kun on vielä mieleistä ohjelmaa tarjolla.
    Varmasti kiva reissu. Eikä kyllä väsymys missään näy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Extemporet on kyllä parhaita - ja ei me kyllä olisi ilman tuota konserttia lähdetty tällä kertaa;)
      Kiitos - kyllä nuo silmänaluset mustat ovat, mutta valo kuvassa pelastaa paljon;)

      Poista
  19. Mä niiiiin tykkään susta!!! ♥ Nää sun postaukset on ihan huippuja, tuun aina niin hyvälle tuulelle kun luen näitä! ♥
    Ja nuo keikkakuvat oli sitäpaitsi hyviä, eiks niissä kuulu vähän näkyäkin se, että kaikki heiluu ja valot välkkyy jne jne. ☺
    Oikein mahtavaa uutta vuotta!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ihan vallan häkellyn;)
      Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle <3

      Poista
  20. Hienoa, että pääsit laivakonserttiin! Maiharithan sopivat raskaaseen tyyliin oivallisesti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva päästä! Ja maiharit kyllä sopivat tyyliin - eihän ne mitkään tanssikengät ole, mutta hyvin tömistelin;)

      Poista
  21. Vau, varmasti ihan mahtava reissu! Mun piti myös joulun alla käväistä hakemassa jostakin joulukonsertista joulufiilistä, mutta se ajatus jäi sitten lopulta joulukiireiden vuoksi. Ehkä ensi vuonna sitten! :)

    Ratkiriemukasta vuoden vaihdetta sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtava reissu;)
      Toivottavasti sitten ensi vuonna ehdit sinäkin!
      Sinne myös riemullista vuodenvaihdetta <3

      Poista
  22. ♥Oikein Hyvää Uutta Vuotta Ladylle!♥

    VastaaPoista
  23. Oi mikä mahtava ex tempore reissu. Tietty kohokohtana musiikki, mutta aika kyllä mykavaa konsertista hilpaista suoraan hyttiin levolle.

    Viking Grace on niin upea, että sinne pakko joskus päästä uudelleen. En Victorias Segretillä edes vilausta antanut alusvaatteille, turha ryhtyä komedianneksi, sillä se meikäläisestä sukeutuisi jos tuikkaisin tulitikkuaskiin mahtuvat pitsikkäät päälle. Parempi pitäytyä jättiksissä tai tuksuissa (tukikalsongit) meikäläisen.

    Iloista uuttavuotta ihana Lady ja kivaa että pääsit noin kivalle risteilylle nauttimaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva reissu - musiikki tietysti ykkösenä, mutta hauskaa oli myös päästä pitkästä aikaa ihmisten ilmoille.
      Viking Grace on kyllä aika hulppea paatti ja itse tykkään siitä, että siellä on tarpeeksi tilaa olla ja liikkua - edes maistissa olevat eivät häiritse silloin. Ja ne Victoria Seagretin alkkarit olivat kyllä sen kokoisia, että eipä tarvinnut kauan miettiä, ottaako vai ei;)
      Sinulle myös hauskaa vuodenvaihdetta, Tiia ihanainen <3

      Poista
  24. Vau, hienoa, että pääsit mukaan myös vähän raskaamman joulun tunnelmaan (vaikka kyllä ainakin meidän ruokapöydän tarjoilut vetivät vertoja raskaudellaan..). Minä fiilistelin vain pääkonsertin suoran lähetyksen netin välityksellä ja täytyy sanoa, että kyllä senkin mukana jalka vipatti ja pää nyökytteli :) Rentoa vuodenvaihdetta sinulle, kohti uutta vuotta uusin askelin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva päästä reissuun ja tunnelmiin - ja myös minä fiilistelin niitä Jäähallin tunnelmia netin välityksellä;)
      Sinulle myös riemullista vuodenvaihdetta!

      Poista
  25. Ooh, kyllä käypi kateeksi! Uskon että oli mahtavaa!

    VastaaPoista
  26. Kuulostaapa ihanalta reissulta! Varpunen jouluaamuna englanniksi olisi kyllä kiva kuulla miten se on kääntynyt, sanat ovat suomeksi niin koskettavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva reissu - ja minä luulen, että Varpunen jouluaamuna koskettaa ihan kaikilla kielillä <3

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig