Tammikuu 2017 - hyvästejä, haikeutta ja tohinaakin

Olemme elelleet helmikuuta jo jokusen päivän mutta vasta nyt saan aikaiseksi muistella mennyttä tammikuuta.

Ajattelin ensin, että jätän koko kuukauden väliin - se kun vain vilahtahti ohi ja tuntui,

 ettei siihen mitään erityistä sisältynyt. Ainoastaan töitä ja kiirettä. 

Vaan kun katselin tammikuussa ottamiani kuvia, totesin, että väärässäpä olin.

Sillä kyllä siihen näyttää muutakin mahtuneen.

Tässä teillekin muutama hetki minun tammikuustani:

Tammikuun alussa matkasimme isännän kanssa Helsinkiin hyvästelemään Amoralin, bändin,

jonka keikoilla olemme jo vuosia käyneet ympäri Suomea ja jopa Budapestissä.

Amoral nimittäin piti jäähyväiskeikkansa 5. tammikuuta Tavastialla. 

Bändi, joka perustettiin jo vuonna 1997 ja joka julkaisi 7 albumia.

Bändi, joka ehti esiintyä paitsi Suomessa, myös USAssa, Japanissa, Filippiineillä, pariin kertaan Kiinassa

 ja se teki myös useamman Euroopan kiertueen.

Bändin jäsenistö ehti vaihtua näiden 19 vuoden aikana moneenkin kertaan,

 mutta kaksi sen alkuperäisen kokoonpanon jäsentä,

Ben Varon ja Juhana Karlsson, kulkivat mukana koko taipaleen.

Me tutustuimme bändiin silloin, kun Ari Koivunen siihen liittyi. 

Arin keikoillahan olemme käyneet vuosia milloin missäkin ja varmasti niin teemme jatkossakin.

Jäähyväiskeikalla Tavastia oli tupaten täynnä ja meillä kaikilla oli mieli vähän haikea.

Halailtiin ja taisipa jollain kyynelkin vierähtää.

Mitään en myönnä;)

Keikka itsessään oli mahtava. Saimme kuulla läpileikkauksen bändin tuotannosta sen alkuajoista lähtien.

Mukaan menoon oli saatu kaikki bändin entisetkin jäsenet ja oli hienoa kuulla sellaisiakin herroja,

joita en ollut aiemmin livenä nähnytkään.

Upea keikka, upea bändi. Jota ei enää ole.

Mutta onneksi on jäljellä musiikki. Albumeja olen soittanut tammikuussa tiuhaan.

Silti - ikävä näitä herroja jää. Niin monia mahtavia iltoja ja öitä on tullut tämän bändin kanssa koettua.

Siispä: haikeat heipat Amoral. Onnea ja menestystä ihan jokaiselle bändin jäsenelle uusiin tuuliin.

Tammikuu oli töissä aikamoista vilskettä.

Oli suunnittelupäiviä, viestinnän haasteita ja tottakai niitä rutiinipäiviäkin.

Vaan ei yhtään samanlaista päivää - eikä yhtään ikävää päivää.

Muita menoja en edes ehtinyt ajatellakaan - töiden jälkeen olin ihan liian väsynyt.

Tällainen muka-talvi saa minun fibromyalgiani vihoittelemaan ja yöunet ovat olleet välillä särkyjen takia kortilla.

Flunssakin on pariin otteeseen yrittänyt iskeä vaan onneksi olen pahimmat pöpöt saanut vielä häädettyä.

Kuun lopulla oli onneksi jo menoakin: olin mukana Megastarin neitsytristeilyllä,

 mistä jo edellisessä postauksessani ehdinkin kirjoittelemaan.

Musiikkia saimme sielläkin kuunnella - ja katsella upeaa Miss Divetiä, Marko Vainiota.

Kuvassa tosin näyttää olevan Conchita Wurst;)

Tämä tammikuu oli myös viimeinen, jolloin ikäni alkaa numerolla 5.

Siinäpä sitä onkin vähän yli viikon päästä sulattelemista Suomen Vanhimman Viraston vanhimmalla naisella;)

Pakko on tunnustaa, että eivät minun kasvoni ihan noin siloiset ole kuin tuossa työpaikalla otetussa kuvassa

 - hankin uuden kännykän vuoden vaihteessa ja sen etukamerassa on varsin järeät automaattisuotimet 

enkä ole vielä saanut aikaiseksi opetella niiden poistamista;)

Ensi viikko onkin töissä taas sellainen, että toivottavasti tämä lady perässä pysyy.

Tiistaina vierähtää koko päivä niin minulla kuin Viraston muullakin henkilökunnalla

 vieraiden parissa,  sillä talon täyttävät arkkihiippakuntaan

viimeisen vuoden  aikana töihin tulleet seurakuntien uudet työntekijät.

Keskiviikkona taas menemme viestintätiimin kanssa Turun kristilliselle opistolle,

 minne olemme kutsuneet  Maarit Kallion kertomaan meille ja aikamoiselle joukolle

 muitakin kiinnostuneita siitä, miten blogataan lujasti ja lempeästi.

Torstaina olisi edessä matka Poriin, missä olisi tarkoitus tavata muita arkkihiippakunnan viestijöitä.

Itse olen kyllä painanut tämän Porin matkan suhteen hieman jarrua - katsotaan nyt vielä,

millaisella kokoonpanolla viestintätiimi sinne matkaa.

Ensi viikonloppuna ovatkin sitten Rakenna ja Sisusta -messut Turun Messukeskuksessa 

- sinne aion mennä ainakin lauantaina käymään ja tutkimaan, mitä uutta on

tarjolla rakentamisen, sisustamisen ja remppaamisen sarroilla.

Luulen, että yksi messupäivä riittää minulle tällä kertaa - vaikka näistäkin messuista saa ideoita ja vinkkejä

 - ja sitä virtaakin yllin kyllin, lienee sunnuntai viisainta pyhittää levolle ja palautumiselle;)

Jos messut sinua kiinnostavat ja jos et vielä ole osallistunut messulippuarvontaani, on siihen vielä 

mahdollisuus iltaan saakka osallistua. Joten käypä jättämässä kommenttisi:)

Tänään vietetään Runebergin päivää ja meilläkin isäntä herkuttelee tortuilla.

 Minun makuuni eivät Runebergin tortut ole vaikka joka vuosi niitä sen yhden tai kaksi syönkin.

Tämän vuoden kiintiö on osaltani jo täynnä, joten isännällä riittää urakkaa siinä satsissa, minkä hän niitä osti.

Enkä ollenkaan epäile, etteikö hän siitä urakastaan selviäisi - hän kun on lievästi sanoen hieman makealle perso;)

Syödäänkö teillä Runebergin torttuja? Leivoitko peräti itse?

Hyvää Runebergin päivää ja sunnuntaita kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Raskasta Joulua 2016 -kiertueen avajaiskonsertti Baltic Princessillä - ja joulu saa tulla

Toissa viikon lauantaina käynnistyi taas Raskasta Joulua -kiertue ja tänä vuonna sen 

avajaiskonsertti pidettiin Baltic Princessillä. 

Itse asiassa konsertteja oli kaksi - lauantai-illalla se raskaampi versio

 ja sunnuntai-iltapäivällä vielä akustinen.

Minähän olen näissä Raskasta Joulua -konserteissa kiertänyt jo vuosia milloin missäkin; 

hevimpiä versioita joululauluista on kuunneltu kiertueen alkuaikojen klubikeikoilla ja näiden viime 

vuosien konserttisalikonserteissa.

Viime vuonnahan RJ-kiertueella oli 10-vuotisjuhlavuosi ja tämä vuosi on jo 11. kiertuevuosi.

Ja näitä keikkoja ja konsertteja olen täällä blogissakin hehkuttanut moneen otteeseen 

- ja tottahan sen teen tänäkin vuonna:)

Toissa lauantaina mekin isännän kanssa astelimme Baltic Princessille Turun satamassa ja vaikka päivällä

vielä tuntui, että mahdammeko jaksaa ollenkaan lähteä, sillä kummallakin oli aikamoinen viikko takana

ja tuntui, että ei olisi huvittanut kuin heittää pitkäkseen ja potea pientä flunssanpoikasta sängyn kätköissä.

Mutta liput oli hankittu ja mielikin alkoi iltaa kohden piristyä ja päätimme sittenkin lähteä reissuun.

Sillä illan artistikattauskin oli sellainen, että sitä ei tehnyt mieli missata: 

solisteina Ari Koivunen, Marco Hietala, JP Leppäluoto, Antti Railio ja ensimmäistä kertaa

 näillä RJ-kiertueilla mukana oleva Nightwishin solisti Floor Jansen - ja tottakai tuttuakin tutumpi

 RJ-yhtye: Vili Ollila, Tuomas Wäinölä, Mirka Rantanen, Erkki Silvennoinen sekä Erkka Korhonen,

 joka on mies koko kiertueen takana.

Laivalle oli saapunut myös monia ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa on näitä kiertueita

 käyty kuuntelemassa ja oli kiva nähdä myös pitkästä aikaa taas heitäkin.

Itse keikoista en osaa mitään järjellistä sanoa, sillä molemmat olivat niin huikeita, että kyllä 

nämä olivat yhdet parhaimmista RJ-keikoista ikinä - elleivät peräti parhaat.

Enkä osaa eroa tehdä edes hevimmän tai akustisen keikan välille - kyllä kummassakin jalka vipatti

ja allit saivat toden totta kyytiä;)

Kun tämä lady sai kuulla vaikkapa Ari Koivusen laulamana Sylvian Joululaulun ja Ilouutisen,

JP Leppäluodon tulkitseman Konstan Joululaulun, Floor Jansenin version White Christmasista,

Marco Hietalan ja Floor Jansenin molemmat konsertit päättäneen Ave Marian ja paljon muuta,

 olin jo aika lähellä joulua ja virisi se tuttu joulumieli.

En edes usko olevani kovin puolueellinen (kaikki minun juttujani lukeneet tietävät, 

miten paljon fanitan Ari Koivusta), jos totean, että Arin ääni soi näillä keikoilla

 sellaisissa sfääreissä, etten ole tainnut aiemmin kuulla. 

Kyllä - Ari on Herra Ääni! Enkä ollut ainoa tätä mieltä oleva

 - laivan käytävillä kuulin hänen ääntään muidenkin kehuvan useaan otteeseen.

Ja JP Leppäluoto, Herra Hurmuri, jonka ei tarvitse kuin sormeaan koukistaa, niin yleisön kädet nousevat. 

Ja kun hän laulaa Konstan Joululaulun, eräs vanha höperö lady pyyhkii silmäkulmiaan;)

Marco Hietala taas on varsinainen veitikka ja pitkässä vaaleassa tukassaan näyttää erehdyttävästi tontulta

 -  hänen hyväntuulista ja veijarimaista esiintymistään ei voi kuin ihailla!

 Se, että suuret estradit ovat tuttuja, näkyy kyllä.

 Näkyy hyvässä, sillä hän ei sorru diivailuun. 

Ja se Ave Maria - se, että Marcon laulamana se on itseoikeutetusti näiden konserttien viimeinen laulu,

 on vaan se piste iin päälle - ja niissä konserteissa, kun Marco ei ole ollut mukana, 

on kuin jotain jäisi puuttumaan.

Vasta muutaman vuoden näissä konserteissa mukana kiertänyt Antti Railio taas näytti, että hän

totisesti tähän joukkoon kuuluu - ääni soi upeasti ja Anttia alkuvuosina vaivannut jännitys ei enää

näy hänen laulaessaan.

Floor Jansen taas näytti siltä kuin olisi tähän joukkoon aina kuulunut - osansa oli varmasti sillä,

 että Hietalan Marcon hän jo Nightwishistä tunsi entuudestaan ja oli tottunut Marcon kanssa esiintymään.

Upea, upea laulaja - niin ulkoisesti kuin ääneltäänkin. 

Ja pakko sanoa, että paras näiden RJ-keikkojen naissolisteista tähän asti.

Raskaana olevaa Flooria kohtaan muut solistit ja yhtyeen jäsenet olivat varsinaisia herrasmiehiä ja häntä 

kohdeltiin kuin kuningatarta. Diivan elkeitä ei hänestäkään löytynyt vaan hän säteili ympärilleen lämpöä,

jonka yleisökin vaistosi - ja myös palkitsi hänet upeilla aplodeilla.

Ja Erkka Korhonen, Herra Maestro - hän oli taas koonnut joukkonsa ja veti molemmat konsertit

 upeasti läpi, vaikka laiva kiertueen avajaiskonserttipaikkana ei helpoin lienekään

 - kuulin, että soundcheckeille ei liikoja aikoja ole.

Vaan mistään ei huomannut - kaikki sujui hienosti ja uskonpa,

 että Erkka itsekin oli tyytyväinen kiertueen avaukseen.

Ja yhtye - jokainen sen jäsen oli taas kerran sellaisessa vedossa,

että sitä oli ilo kuunnella - ja katsella, sillä näistä herroista näkee sen,

miten paljon he tästä hommasta tykkäävät;)

Ainakin yleisö oli innoissaan - sillä olihan meitä siellä isännän kanssa muutama muukin.

Jopa sunnuntain akustisessa päiväkonsertissa oli tunnelma katossa - tai voisin melkein sanoa taivaissa.

Ja molempien keikkojen loppuessa olisi toivonut niiden vielä jatkuvan. 

Kiitos jälleen koko Raskasta Joulua -kööri - joulu saa tulla.

Kiitos ystävät ja tutut - oli ilo taas tavata ja halata.

Kiitos Baltic Princess - järjestelyt sujuivat hienosti ja laiva keikkapaikkana toi mieleen ne vanhat

klubikeikkapaikat - silti olo oli kuin konsertissa konsanaan. 

Saimme molempien hyvät puolet!

Ja sen verran jäi vielä nälkä, että kotiin tultua olemme isännän kanssa tuota konserttikalenteria

uudemmankin kerran tutkineet - eivät nämä viimeiseksi RJ-keikaksi tänäkään vuonna tule jäämään;)

Voin todeta:

Tulkoon Joulu - Raskasta Joulua

Hyvää Joulunodotusta kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Väsynyt mutta onnellinen

Edellisessä postauksessani "Joulu on vain kerran vuodessa..." kerroinkin että saimme Tapaninpäivänä vieraiden lähdettyä idean kokeilla, josko saisimme vielä liput seuraavaksi illaksi Viking Gracelle ja Raskasta Joulua -kiertueen päätöskeikalle.

Minähän olen vannoutunut raskaampien joululaulujen ystävä ja olen ollut melkein tippa linssissä, 

kun tuon leikatun jalkani takia en ole aiempiin tämän vuoden konsertteihin päässyt; 

olen joutunut fiilistelemään levyn ja muiden kuvaamien videoiden välityksellä.

Onneksi saimme hytin ja vielä kun löytyi Ladyn levinneeseen takamukseen mahtuvat farkutkin, 

pääsimme extempore -matkallemme.

Laivalla oli vielä joulu läsnä - koristeet jouluisia ja ohjelma myös. 

Ja vaikka laiva oli täyteen buukattu, ei siellä onneksi tungosta synny. 

Viking Grace on siitä mukava paatti, että siellä mahtuu liikkumaan ja aina löytyy istumapaikkakin.

Paikalla oli myös tuttujamme - ja uusiakin tuttavuuksia syntyi. 

Musiikki yhdistää;)

Toki kävimme myös ostoksilla ja täytyy kyllä tunnustaa, että olen minä vallan tylsimys,

kun en edes Victoria Secretiltä löytänyt mitään kotiin tuotavaa;)

Ne alkkarit kun eivät tämän eukon takamuksista peitä edes kymmenettä osaa ja tuoksuja en uskalla ostaa tuoksuallergian takia - pakko oli vain tyytyä ihastelemaan ihanuuksia.

Itse taxfreestä löytyi vain uusi kulmakynä - ja hieman petyin, 

sillä sitä ainoaa, jota sieltä olisin kaivannut, ei löytynyt: 

tuoksutonta hiuslakkaa ei myyty enää koko laivassa. 

No, eipä se menoa haitannut

 - ja keikan fiiliksissä unohtuivat niin sikinsokin sojottavat hiukset, 

kiristävät farkut kuin leikattu jalkakin.

Näillä Raskaan Joulun konserteillahan on aina vähän erilaiset esiintyjämiehitykset

 - ainoastaan Helsingin jäähallikeikalla olivat kaikki tämän vuoden tähdet paikalla.

Tämän kiertueen viimeisen keikan tähdet olivat Ari Koivunen, Elize Ryd ja Ville Tuomi. 

Sekä tietysti RJ-bändi Erkka Korhosen johdolla. 

Mukana piti olla myös Antti Railio, mutta hän oli sairastunut ja joutui perumaan esiintymisensä.

Ja voi mikä ilta!

Kaikki esiintyjät olivat loistovedossa!

Ja joka kipale upposi täysillä.

Kuulimme jopa Elizen laulaman "Varpunen jouluaamuna" -kappaleen englanniksi - ensimmäisen kerran ikinä livenä:)

En taaskaan jaksanut raahata järkkäriä mukana, sillä tiedän kokemuksesta sen,

 että en minä keikalla  kuvaamiseen pysty keskittymään.

Kun konsertin valoshow toimi loistavasti ja esiintyjät eivät hetkeäkään pysyneet paikallaan, 

oli kuvaaminen pokkarilla hieman haastavaa

 - etenkin, kun kuvaajakaan ei malttanut pysyä paikallaan;)

Rokkijalka vipatti ja allit saivat kyytiä - samoin äänijänteet, 

sillä tämä esiintyjäkaarti osasi kyllä yleisön laulattamisen ja huudattamisen taidon.

Kiitos upeille esiintyjille! 

Teitte vielä kerran joulun erään vanhan Ladyn sydämeen!

Ja kun alkuun oli päästy, eihän meidän iltamme tietenkään  konsertin päättymiseen loppunut.

Vielä riitti virtaa istua iltaa kavereiden kanssa ja pistää jopa jalalla koreasti.

Kyllä vain - siellä se rokkasi tämä vaivaiseukko ukkonsa kanssa koko loppuillan.

Ei vaivannut jalka, ei vaivat - eikä edes maiharikenkien luistamattomuus.

Ne kun ovat ainoat kengät, mitkä tällä hetkellä uskallan jalkaani vetää.

Ja kun illalla valvoo, on kiva, että aamulla saa nukkua pitkään. 

Ja kyllä nukuttiinkin.

Silti - kyllä reissussa aina rähjääntyy.

Iltapäiväkahveilla olo oli väsynyt mutta onnellinen.

Kiva reissu.

Kannatti lähteä.

Oikein hyvää loppuvuotta kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata

Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta.

JokaNaisella on oikeus Alakulon päivään

Vietin eilen Alakulon päivää.

Vaikka enhän minä koko päivää alakulossa piehtaroinut - en hoksannut tätä mahdollisuutta ennen kuin Isäntä myöhäiltapäivällä soitti ja ilmoitti, että töissä menee myöhempään. 

Voi - siinäpä oiva tilaisuus viettää Alakulon päivää. Tai siis sitä myöhäiltapäivää;)

Sillä vaikka minä täällä blogissani yritänkin puhua hyvän mielen ja olon puolesta, niin tasapainon vuoksi on välillä hyvä päästää mieleensä haikeus, kaiho ja alakulo. 

Pelkkä positiivisuuden ylistys kun ei ihan tässä elämässä riitä - ei ainakaan minulle.

Kyllä jokaNaisella on oikeus Alakulon päivään!

Ja marraskuu on Alakuloon mitä oivin aika.

Varsinkin tällainen marraskuu, kun päivät ovat yhtä harmaata massaa, sataa tihuuttaa ja pimeä laskeutuu aikaisin.

Alakulon päivään on syytä varautua hyvin.

Ei siihen pelkkä ikkunasta ulos tirkistely riitä.

Hyvä on tosin ensin tarkistaa päivän säätiedotus, jottei aurinko vahingossakaan pääsisi pilaamaan hyvää alakuloa.

Kannattaa varata siihen sohvan vierelle sopivaa rekvisiittaa.

Nessupaketti - ainakin yksi.

Jokin surullinen kirja on oiva mielen virittelijä.

Vaikkapa runokirja.

Itse valitsin eilen Tuomas Anhavan "täällä kaukana" tankarunokirjan  

- kiitos vaan kirjabloggaaja Leena Lumille, joka postauksessaan Eija Aromaa: Tankapyöräilijän talvi muistutti minua siitä, miten hienoja tankat voivatkin olla.

Tuota kirjaa olen nuorena lukiolaisena 70-luvulla tankannut niin paljon, että osasin silloin varmaan kaikki nuo runot ulkoa. 

Nuoren naisen etsivään ja kaipaavan sielunmaisemaan nuo japanilaiset tankat iskivät täysillä.

Mutta tuntuvat ne iskevän vanhemman Ladynkin mieleen.

Niinkuin tämäkin:

Kuu painuu länteen,

syystuuli alkaa tuulla

ja minä olen

yksin ja kaipaan, yksin

väsyksissä odotan.

(tuntematon)

Tai tämä:

Syksyn sadosta

olen saanut osani.

Jo kajahtavat

villihanhien huudot.

Kohta on talvi täällä.

(tuntematon)

Rekvisiittaan olisi tietysti kuulunut tuon kuvan kahvikupin tilalle punaviinilasillinen.

Mutta ihan niin paljon en uskaltanut alakuloa herätellä, että tämän leikatun jalkani kanssa olisin alkanut punaviiniä pläträämään. 

Siinä olisi voinut käydä kehnosti;)

Ja ihan niin paljon en yhden blogikirjoituksen takia ole valmis kuvalavastuksia tekemään, että olisin viinipullon vain siihen tarkoitukseen avannut;)

Alakulon ylläpitämiseksi on hyvä myös kuunnella sopivaa musiikkia.

Haikeaa, kaihoavaa ja surullista.

Kaikki sellainen, mihin liittyy kaipaus johonkin jo kadotettuun tai saavuttamattomaan.

Etenkin rakkaudessa.

Esimerkiksi Scorpionsien Still Loving You on oiva valinta.

Sitä minä kuuntelin - tosin en Scorpionsien vetämänä vaan tätä versiota:

Ari Koivunen  - Still Loving You

Tässä kohtaa voi tirauttaa muutaman kyyneleen niille kaikille vanhoille rakkauksille, 

jotka olivat ja menivät ja jotka omat jälkensä jättivät. 

Voih - voi myös huokailla muutaman kerran.

Tästä onkin sitten hyvä siirtyä kaihoamaan sitä menetettyä aikaa ja nuoruutta:

Pink Floyd - Soldier Of Fortune

Ja tietenkin on pakko kuunnella vielä se meidän suomalaisten oma kaipauslaulumme:

Juice Leskinen - Syksyn Sävel

Johan on kumma, jos ei alakulo iske!

Sitten onkin jo hyvä alkaa nousemaan sieltä kaipauksien syövereistä.

Kukin tavallaan.

Minä aloin odottelemaan kotiin Isäntää.

Ja siihenkin sopi yksi tankaruno vallan mainiosti:

Elämä haihtuu

niinkuin kaste aamuun. Vaan

vaikka vanhenen,

olen nuori taas, rakkain,

kun odotan sinua.

(tuntematon)

Ja kyllä kannatti odottaa - Isäntä nimittäin tuntee oman Ladynsa ja osasi tuoda minulle mielen kohottajia:

Kyllä suklaa - vaikkei edes ollut tummaa suklaata - saa hyvänmielenhormoonit hyrräämään!

Alakulon päivää on hyvä joskus viettää, jotta saa vähän mittasuhteita näihin elämän hyviin puoliin.

Ja olikin oikein hyvä, että minä oman alakuloni eilen podin, 

sillä tänään se ei onnistuisi: saan tikit jalasta pois.

Voi mikä autuus - vaikka en vielä kyynärsauvoja ja tuota kenkärumilusta saakaan hylätä, niin pääsen kunnolla suihkuun ja saunaankin.

Ja jos saan jalan pakattua lämpimästi, pääsen täältä vielä ihmisten ilmoillekin.

Eihän sitä silloin jouda alakuloa potemaan.

Kaihon syövereistä noustua onkin sitten sopivaa muistutella teitä blogini 2-vuotisarvonnasta - jos et vielä ole Hyvän mielen arvontaan osallistunut, ehdit hyvin - aikaa on tämän viikon sunnuntaihin.

Hyvää torstaipäivää kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta.

Alleille kyytiä - ja kengät sanoo rock, rock

Olen monesti täällä blogissakin todennut, että musiikki on yksi niistä elämän lahjoista, 

mikä antaa minulle voimaa ja sytykettä elämän arjessa.

Se antaa tunteille tilaa ja saa mielen ja sielun lentoon.

Ja vaikka musiikin suhteen olenkin melkein kaikkiruokainen, on yksi ylitse muiden - rock- ja metallimusiikki.

Silloin kun rokki soi täysillä ja bassot pauhaavat, alkaa tämän heavyladyn rokkijalkaa vipattaa kummasti.

Olen koko kesän ja syksyn kaipaillut keikalle pääsyä.

Aina on ollut esteitä silloin, kun hyvä keikka olisi ollut tarjolla.

Ja sellaisia esteitä, joita ei voinut ohittaa - sillä ihan pienestä esteestä en keikkaa väliin jätä;)

Mutta nyt viikonloppuna pääsin kuin pääsinkin Amoralin keikalle Tampereelle Lost In Music -festareille.

Ja hyvä, että pääsin, sillä tämä oli bändin viimeinen Suomen keikka vähään aikaan.

Amoral nimittäin on lähdössä taas Euroopan kiertueelle.

Ja sinne Eurooppaan - ainakin Budapestiin - oli meilläkin Isännän kanssa tarkoitus suunnata syyslomalle ja bändiä katsastamaan. Olimmehan edelliselläkin Budapestin keikalla ja jo silloin päätimme, että ensi kerralla tulemme myös.

Mutta niin vain on sotkenut tuo kuun lopulla tehtävä jalkaleikkaukseni suunnitelmat, että nyt taitaa jäädä nuo ulkomaan keikat tältä vuodelta väliin. No, kaikkea ei voi saada - joskus sitten taas ja toivottavasti tervein jaloin.

Keikka oli Tampereen Klubilla, missä en aiemmin ollut käynytkään. Klubi sijaitsee upeassa ympäristössä lähellä rautatieasemaa, Tullikamarin aukiolla. Hieno miljöö, josta tamperelaiset saavat olla ylpeitä. 

Siitä tornitalosta, jonka ovat pykänneet siihen lähelle, en sano mitään;)

Keikalla kuultiin kappaleita helmikuussa ilmestyneeltä ja kriitikoiden ylistämältä Fallen Leaves & Dead Sparrows -albumilta ja kyllä kelpasi.

Bändi oli loistavassa vedossa ja solisti Ari Koivusen ääni nyt vaan on upea. Olen tainnut mainita joskus aiemminkin;)

Ariahan on syyttäminen Ladyn nykyisestä keikkainnostuksesta.

Kävin nuorempana ahkerasti erilaisilla keikoilla, mutta lasten myötä ne jäivät. 

Mutta kun Ari osallistui Idolsiin, istuin minäkin monen muun lailla telkkarin ääressä ja pidin peukkuja.

Ja kun voiton jälkeen hän alkoi kiertää silloisen bändinsä kanssa (tuota bändiä muuten ei vieläkään ole virallisesti lopettu) uskaltauduin keikallekin. Ja sille tielle jäin.

Yhdessä Isännän kanssa reissataan. 

Ja reissataan toivottavasti tulevaisuudessakin - olen uhannut, että keikoille menen vielä rollaattorillakin. 

Sillä niin paljon sain tälläkin kertaa energiaa - ei tuntuneet kivut eivätkä säryt, saivat allit taas kyytiä - ja kummasti jaksoivat leikkaukseen menevät jalkanikin vipattaa - kengät sanoi rock, rock;)

Arihan on nykyisin osa Amoralia - mutta hän tekee myös duokeikkoja. 

Ja ainakin yhdelle sellaiselle olisi tarkoitus joulukuuksi kuntoutua. 

Niinkuin myös tuleville Raskaan Joulun keikoille. 

Sillä jos niille en pääse, saattaa kyllä itkukin tirahtaa!

Ja onpa tiedossa  uusi Tampereen reissukin, 

sillä tammikuun lopulla on  Musiikkiteatteri Palatsissa I Wanna Rock -musikaalin ensi-ilta.

Ja tuossa musikaalissa on yhtenä tähdistä Ari. 

Jotta pakkohan se on käväistä katsomassa

 - etenkin kun musikaalin juoni sivuaa Hanoi Rocksia ja Ari esittää ikisuosikkiani Mike Monroeta;)

Nykyinen rokkikansa on jännää; meitä on joukossa nuoria ja vanhempia. 

Osa näyttää rokkareilta kaikkine asiaan kuuluvine rekvisiittoineen.

Osa näyttää tavallisilta tallaajilta.

Niinkuin tämäkin lady. Tässä iässä sitä uskaltaa jo olla oma tylsä itsensä.

Paitsi että pitäähän fanilla bändipaita olla.

Kukkahatun jätin kotiin;)

Pahoittelut kuvien huonosta laadusta - keikkapaikalle ei saanut järkkäriä viedä ja valaistus lavalla oli lievästi sanoen ongelmallinen.

Ja viimeinen kuva todistaa sen, mitä edellisessä postauksessani kerroin: isäntä on iso mies;)

Vielä kiitos kaikille ihanista kommenteista edelliseen postaukseeni

 - pitäisi varmaan näyttää Isännällekin, mitä hänestä olen kirjoittanut;)

Ja tervetuloa kaikille uusille lukijoille! 

Olen teistä kaikista lukijoista - sekä uusista että teistä vanhemmista -  kiitollinen ja iloinen. 

Ja aina yhä uudelleen ihmettelen sitä, että jaksatte näitä sepustuksiani lueskella. 

Muistutuksena: vielä on viikko aikaa osallistua citykärryarvontaan - jos et ole vielä osallistunut, käypä katsastamassa!

Tähän uuteen viikkoon jaan  teille vielä biisin, jonka olen täällä ennenkin jakanut - mutta on se sen verran hyvä, että kestää toisenkin jaon - ja sopii tähän lokakuuhun:

Amoral - Last October

Hienoa uutta viikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voi seurata myös Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta.