lauantai 24. syyskuuta 2016

Turun Kirjamessut sekä Turun Ruoka- ja Viinimessut 30.9.-2.10.16 - arvonnassa liput messuille

Suomen vanhimmat kirjafestarit, Turun Kirjamessut järjestetään tänä vuonna
 30.9.-2.10.16 Turun Messukeskuksessa.

Mukana on yli 40 kustantamoa ja n. 700 esiintyjää.

Itse olen menossa messuille sekä työni puolesta että Turun Messukeskuksen
 blogiyhteistyön merkeissä - ja vaikka yleensä messuilla pystyn pitämään aika
 hyvin kukkaroni nyörit kiinni, pahoin pelkään,  että näillä messuilla
 se ei onnistu - ei ole nimittäin onnistunut kirjamessuilla aiemminkaan.

Sen takaavat kyllä nuo 40 kustantamoa uutuuskirjoineen - sortumuksia on luvassa;)

Turun Kirjamessut - logo

Kuva: Turun Messukeskus

Messuohjelma on todella monipuolinen ja siihen sisältyy lukuisia kiinnostavia esiintyjiä,
 kirjailijavieraita ja ajankohtaisia keskusteluja ja tapahtumia.
Esimerkiksi tulevaisuuden arvoista ovat keskustelemassa arkkipiispat Kari Mäkinen ja Leo sekä
 presidentti Tarja Halonen, joka myös avaa messut perjantaina klo 13.

Teemoina tänä vuonna ovat Saksa - runojen ja ajattelijoiden maa sekä  Sanojen Satakunta 
lukuisine kirjailijavieraineen ja messujen ohjelmistoon sisältyvät
 mm. Lukupiirit, Kirjalliset treffit ja Prinsessasalonki. 

Luvassa on niin paljon kiinnostavaa ohjelmaa, että näillä messuilla saattaa 
tällä ladylla vierähtää tovi jos toinenkin.

Itseäni kiinnostaa myös ihan työnikin puolesta esim. perjantaina klo 11 alkava paneelikeskustelu
Reformaatio 2017! Omg! - sosiaalisen median kieli vs. kirkon kieli, 
jossa pohditaan, taipuuko kirkon kieli someksi. 
Mukana keskustelemassa mm. oma esimieheni, piispa Kaarlo Kalliala;)

Ja vannoutuneena dekkarien ystävänä haluaisin kyllä nähdä myös messuille
 vieraaksi saapuvan Donna Leonin  - hyllystäni löytyy nimittäin aika monta
 hänen kirjaansa, joissa Guido Brunetti ratkoo Venetsiassa rikoksia
 - ja Guidohan osaa myös arvostaa hyvää ruokaa ja viiniä.

Muita hyvän ruuan ystäviä kiinnostanevat samaan aikaan Turun Messukeskuksessa järjestettävät
 Turun Ruoka- ja Viinimessut, joilla on on uusi, laaja viinialue ja jossa mukana on 14 alan yritystä.
 Lisäksi messuilla on paikallisten ruokakauppojen luotsaama kokkikoulu, lukuisia tasting-tilaisuuksia
 sekä monipuolista lavaohjelmaa.

Blogiyhteistyön merkeissä sain myös arvottavaksi teille muille lippusetin, joka sisältää 2 kpl messulippuja,
 joilla pääsee sekä Kirjamessuille että Ruoka- ja Viinimessuille.

Turun kirjamessuliput

Arvontaan voivat osallistua kaikki kommentoimalla tätä postausta
 - sinun ei siis tarvitse olla blogini kirjautunut lukija voittaaksesi lippusetin.
Kommentissa tulee olla sähköpostiosoite mukana
jotta saan ilmoitettua voittajalle nopeasti voitosta.

Arvonta päättyy tiistaina 27.9. klo 20, jonka jälkeen ilmoitan voitosta sähköpostitse onnettaren suosikille.

Toivottavasti nähdään Kirjamessuilla!

*Postaus on tehty blogiyhteistyössä Turun Messukeskuksen kanssa, jolta myös on saatu liput arvontaan.

Onnea arvontaan kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 





SHARE:

54 kommenttia

  1. Mukana kivassa arvonnassa.Mielenkiintoinen tapahtuma. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Mukana. Sortumuksia olisi varmaan odotettavissa täälläkin....
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan :) - niinpä, ne sortumukset - olisikohan viisainta jättää visakortti kotiin?

      Poista
  3. Airiina
    Osallistun, olisin halukas menemään molempiin tapahtumiin.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  4. Mukaan arvontaan! Marjaana.heinonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa. Nuo messut on jokavuotinen traditiomme.
    marjo.vesanto@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa ��paula.wrang@luukku.com

    VastaaPoista
  7. En ole koskaan käynyt näillä messuilla. Kiva olisi käydä, joten mukana arvonnassa.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä messut ovat kyllä käymisen arvoiset - onnea arvontaan:)

      Poista
  8. Mukana arvonnassa, jos nyt kävis tuuri smhnieminen@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa : kaskas2@suomi24.fi

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa :) Hyvää sunnuntaita Lady!

    VastaaPoista
  11. Mä olen kans kovasti kiinnostunu kirjoista ja luenki niitä aika-ajoin ahnaasti. Lempikirjailijani on Enni Mustonen. Olen likenu hänen koko tuotannon. Viimeisin oli Ruokarouva. Se on tällähetkellä neljän kirjan setti joka kertoo Iidan elämästä pikkutytöstä aikuisuuteen ja aika ajoittuu 1800 luvun lopulta 1900 alkuun.
    Mun onnkesi, jos sitä niin voi kutsua, kirjasto on naapurissa, joten meillä ei kirjahylly täyty kirjoista. Vaikka kuntamme on pikkuruinen, olemme saaneet mahtavan kirjaston.Kirjasto palkittiin muutama viikko takaisin Satakunnan Paras-palkinnolla.
    Arvonnassa mukana luonnollisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se osote:
      anne.uusimaki(ät)hotmail.com

      Poista
    2. Kirjasto on sellainen suomalainen aarre, että toivottavasti se säilyy vielä kaikkien näiden supistusten keskelläkin! Onnea arvontaan:)

      Poista
  12. Mukana arvonnassa. Olen käynyt näillä messuilla muutaman kerran ja aina on ollut mukavaa..
    salosten@kotiposti.net

    VastaaPoista
  13. Ilman muuta mukana arvonnassa! Vaikka kenties tosiaan olisi parempi pysyä poissa messuita juuri noiden sortumusten vuoksi :D lhisom(at)utu.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan :) - ja niistä sortumisista minä olen kyllä oiva esimerkki;)

      Poista
  14. Mukana ihanassa arvonnassa:)
    villatuta@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain tyttäreltäni kutsukortin messuille.. joten en ole mukana arvonnassa:)

      Poista
    2. Kiitos ilmoituksesta - ja ehkä nähdään messuilla:)

      Poista
  15. En ole mukana arvonnassa,mutta olisi kiva käydä noilla messuilla,kun veljenikin on siellä,italialaisella ruualla mm,neljällä osastolla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistan veljesi italiailaisten herkkujen kanssa Turun kansainvälisiltä markkinoilta - taitaa olla edessä muitakin sortumuksia kuin kirjat;)

      Poista
  16. Kyllä vaan olen mukana arvonnassa. Turun kirjamessut ovat ne ainoat oikeat alkuperäiset ja tänä vuonna vielä loistavat teemat eli Saksa ja Satakunta. Hienoja messuja sulle, vaikkei voittoa tulisikaan ;-). kirsi.maki(at)sasky.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teemat ovat kyllä loistavat - ja ohjelmaa vaikka kuinka paljon - onnea arvontaan:)

      Poista
  17. Oi, olisipa nyt onni myötä arvonnassa. Kirjamessut ovat kuuluneet syksyn ohjelmaani jo monen vuoden ajan, viime vuonna en kuitenkaan sattuneesta syystä pääsyt messuilemaan. Ja kyllä harmitti.
    sariansalonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä - viime vuosi jäi väliin ja harmitti kovasti! Onnea arvontaan :)

      Poista
  18. Messuilemaan menossa, kirjat ja ruoka kiinnostaa:-)
    hennamake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  19. Oi! Olisi aivan ihana piristys syksyyn. :) ruokamessut on nähtävä! Sieltä saa aivan ihanaa inspiraatiota. Turussa jo kun valmiiksi ollaankin, ei olisi matka pitkä. Kirjakärpäsenä voisi löytää uutta lukemistakin ^_^
    ssofia.o@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä näissä messuissa vielä onkin bonuksena, että kahdet yhden hinnalla;)
      Onnea arvontaan!

      Poista
  20. Äitini (86 vee) messuille veisin, jos liput arvonnassa saisin - olennnainen(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan - ja sinulla olisikin seura parasta laatua!

      Poista
  21. Oijoi, kuulostaapa mielenkiintoisilta messuilta, kaikin puolin. Mukana arvonnassa ollaan siis, sillä vaikka en taida tosin itse messuille päästä, on mielessä muutamakin henkilö, jotka varmasti messulipusta ilahtuisivat! terv. lifeinlondonbys@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Messut kuulostavat kiinostavalta. jenijio17@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ehdottomasti mukana!!! mira.jylaskoski@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa. Tea.nieminen@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Huippua! Monta kertaa olen suunnitellut meneväni, mutta aina se on jäänyt. Nyt menen ainakin, jos saan liput. Mukana arvonnassa siis. haapala.terhi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Olisi eka kerta koskien Turun ruokamessuja.. :) marhermansson@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti arvonta päättyi jo eilen - toivottavasti kuitenkin pääset messuille!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig