perjantai 22. maaliskuuta 2013

Musiikkia merellä - Poets of The Fall M/S Viking Gracella

Viikko on taas vierähtänyt niin, että tämä lady on painanut pitkää päivää ja saanut aikaiseksikin jotain. 
Töissä - ei täällä kotona. 
Täällä on kaikki taas kerran ihan hurlumhei -meininkiä. 
Poika on tehnyt cosplay-asua viikonlopun Tampere kuplii -tapahtumaa varten. 
Alakerta on valkoisen tyynyntäytevanun vallassa. Puku on ulkopuolelta vuorattu vanutupsuilla, niitä tupsuja on liimattu se asu täyteen - 14 Ikean halpistyynyä oli ostettu, mutta ihan kaikki ei kuulemma mennyt.  
Ja liima haisee. Tyhjiä liimatölkkejä, kankaanpaloja ja sitä helkutin vanua on nyt sitten jokapuolella.
Tyttö on painanut yläkerrassa kangasväreillä huiveja. 
Joita on levitelty pitkin huushollia kuivumaan.
Lajiteltavia julisteita ja kortteja on pöydät täynnä. Ne ja huivit ovat menossa myyntiin tuohon tapahtumaan.
Lähtevät aikaisin lauantaiaamulla ja jättävät varmaan kaiken sotkun jälkeensä.
Luottavat siihen, että minulla menee hermot ja siivoan.
Kun on pääsiäinenkin tulossa.
En siivoa - saavat raataa ensi viikolla!

Viime viikonloppuna teimme Isännän ja nuoren herran kanssa miniristeilyn Viking Gracella. 
Matkan pääasiallinen tarkoitus oli käydä kuuntelemassa Poets of The Fall -bändin keikka, sillä se on yksi pojan lempparibändeistä ja harvoin keikkailee täällä päin ja ylipäätäänkään Suomessa. 
Ja kun poika ei vielä ilman valvojia laivalle pääse, niin päätimme Isännän kanssa lähteä seuraksi. 
Varsinkin, kun minäkin tykkään samaisesta bändistä.

Samalla tuli sitten katsastettua itse uusi laivakin, Viking Grace, josta on ainakin täällä päin paljon kirjoiteltu ja jota on mainostettu kovasti. Laivaan voi halutessaan käydä tutustumassa sen omilla sivuilla
Paatin sisustus oli vaaleasävyinen, neutraali, moderni - olin odottanut hieman enemmän luksusta ja loistoa.
Mutta laivalla oli ihanasti tilaa liikkua - vaikka se oli täyteen buukattu, siellä ei tarvinnut jonottaa minnekään, istumapaikkoja oli riittävästi, erilaisia ravintoloita oli useampia, ruoka oli liiankin hyvää ja taxfree-myymälä valtava.

Se, mikä erityisesti ilahdutti, oli, että esimerkiksi keikan aikana yökerhossa puolen yön jälkeen ei näkynyt yhtään lasta etsiskelemässä vanhempiaan. Muutenkaan en nähnyt yhtään lapsiperhettä, jossa vanhemmat olisivat olleet juovuksissa. Ja tuntumaksi jäi, että oikein kunnolla juopuneita olisi ollut vähemmän kuin normiristeilyillä. Oliko syynä sitten se, että menomatkalla ei taxfreestä alkoholia saanut ostaa vai se, että kun laivalla oli tilaa, niin ei tarvinnut niitä juopuneita koko ajan varoa. Tiedä häntä, mutta tästä tykkäsin.

Lähdimme matkaan siis lauantai-illalla ja keikka alkoi joskus puolenyön jälkeen. Ja täytyy kyllä todeta, että olipas mahtikeikka. Bändi oli todella hyvällä tuulella, otti yleisön huomioon, piti lavalla hauskaa ja kun musiikkikin oli yhtä hienojen kappaleiden tulitusta, niin jouduimme nuoren miehen kanssa jättämään Isännän pöytään vahtimaan ladyn laukkua ja pitämään pöytää - me painuimme tanssilattialle lähemmäs bändiä. Poika sai otettua muutaman valokuvankin - onneksi, sillä tällä blogaajalla ei ollut edes kameraa mukana reissussa;)



Bändi soitti sekä vanhempia kappaleitaan että myös uusimpia - Poets of The Fallhan täyttää tänä vuonna jo 10 vuotta, joten monta hienoa kipaletta on matkan varrelle mahtunut. Ja pitkän keikan herrat vetäisivätkin.
Jouduin kyllä hieman hillitsemään omia hyppelyitäni, ettei pojan olisi tarvinnut äitiään liiaksi hävetä. 
Melkein onnistuinkin.

Keikan loputtua poistuimme samantien hyttiin. Minua ja nuorta herraa ei siinä vaiheessa nukuttanut yhtään; fiilis oli vielä liian korkealla. Isäntä simahti samantien sänkyyn ja aloitti kuorsaamisen. Tasan ei käy onnen lahjat, ei;)

Sunnuntaina nukuimme pitkään - vasta ennen yhtätoista lähdimme etsiskelemään aamiaista. Koko päivän oli hieno sää ja kiertelimme tutkimassa laivaa ja istuskelimme maisemia katsellen. Taxfreessäkin tietenkin poikettiin pariinkin otteeseen: minä ostin vain Sensain ripsiväriä ja namuja. Isäntä löysi jotain viinaksia. 

Ja vielä tunnustus: elämäni ensimmäisen kerran pelasin bingoa! Siis bingoa! Poika oli kavereiltaan kuullut, että se on hauskaa ja hän halusi kokeilla. Pakkohan se oli sitten uhrautua. Isäntä piilotteli pylvään takana. Ei voitettu mitään. Eikä tule tavaksi.

Olen tuota Turku-Tukholma -väliä eräänkin kerran reissannut, mutta ensimmäisen kerran huomasin Maarianhaminassa, kuinka lähekkäin rantautuvat  laivat siellä ovat. Tuossa alakuvassa näkyy Viking Gracen takaosasta kuvattuna 3 laivaa - kaikki ihan lähekkäin. Meneehän se noinkin kauniilla säällä, mutta ajatelkaa, mikä homma tuo on pimeässä ja myrskyssä! Huh, huh!

Kuvasta myös näkyy, miten paljon keväisempää on jo Maarianhaminassa - lunta ei näkynyt oikeastaan missään. Turun seudulla kun on vielä täysi talvi.

Nyt on jo perjantai ja viikonloppu taas edessä. Meillä siis nuoret ovat lähdössä varhain lauantaiaamulla Tampereelle. He lähtevät meidän pienemmällä autolla matkaan, joten minä sitten huolehdin koko viikonlopun.  Olisivat menneet junalla, niin ei tarvitsisi hermoilla ja pelätä. Mutta kai se on vain hyväksyttävä. Ei ne enää kysele. 

Ja vielä - kiitos tuhannesti uusille lukijoille Meerille, Evelle blogista Villa Tölli, Madame Kissankulmalle blogista Naapurina Provencessa sekä  Miss Bubble´s lifestyle -blogin SatuMarialle siitä, että olette lukijoiksi eksyneet. Toivottavasti jaksatte vähän aikaa näitä sepustuksiani seuratakin.

Minulle on ollut suuri hämmästyksen ja ilahduksen aihe se, että tätä blogia ylipäätään joku viitsii lukea. Ja niinpä se hämmästys on vielä suurempi, kun huomaan, että teitä sivustoon liityneitä lukijoita on jo yli 100. Kun viime vuoden marraskuun alkupuolella aloittelin tätä blogia, en kuuna päivänä olisi osannut arvata, että teitä voisi noin paljon olla koskaan, saati sitten vähän yli neljässä kuukaudessa - ja etenkin, kun postaustahtini on aika verkkainen - tämä on 31. teksti. 

Joten suuret kiitokset ja kumarrus jokaiselle teistä. Ihan  olen sekaisin. Mutta se on toinen juttu se. 
Yksi juttu on se, että taitaa alkaa olla sen ensimmäisen arvonnan vuoro tässä lähiaikoina. 
Kunhan minä nyt vähän tuumaan ensin sen palkinnon.
Ei kukaan haluaisi kynttilänjalkoja? Melkein retroa!

Ennen sitä - Ihanaa Viikonloppua kaikille meille - ja Aurinkoa!

Tämäkin kappale muuten kuultiin keikalla - Poets of The Fall: Carnival of Rust - ja eikun allit heilumaan!

SHARE:

32 kommenttia

  1. Hauska kuulla kokemuksia laivasta. Oliskohan siihen juoppojen vähyyteen voinut matkan hintakin vaikuttaa? Sikälimikäli olen ymmärtänyt, on ainakin vielä vähän toista luokkaa kuin normiristeilyt, joille pääsee suht ilmaiseksi.

    Kivaa viikonloppua!

    PS. Niiiin tuttua tuo huoli, kun nuoriso on pitkänmatkan liikenteessä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitähän puhuttiin jossain vaiheessa, että paatti on vain varakkaille. No, normi 4 hengen hytti meno/paluu maksoi kaikkineen 85 euroa. Hintataso laivalla ihan normaali - esim. Sprite-lasillinen 2 euroa, kahvikupillinen 2,20 euroa, jne.
      Että tiedä häntä, mikä vaikutti.

      Poista
  2. Reipasta nuorisoa teillä, tuleehan sitä sotkua kun touhuaa, aikuisellakin. Toivottavasti Tampereen matka menee hienosti. Risteilynne kuulostaa oikein mukavalta näin ruotsinlaivakammoisen korvissa. Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - on ne reippaita, halutessaan - veikkaanpa, että ensi viikolla, kun iskee siivousvuoro päälle, on reippaus kaukana;)
      Ja oikein hyvä risteily oli!

      Poista
  3. Mutta kun tätä sinun blogiasi on niin ihana lukea ja oikein innolla aina odottaa uutta postausta <3

    Meillä ei mennä Tampere kuplii tapahtumaan, mutta Siskoni (joka on siis 16) on menossa ja cosplayta on väänntty sielläkin, olen saanut kasapäin valokuvia siitä, missä vaiheessa ollaan menossa :D

    Oikein ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nuori mies osallistuu pukukisaan, tyttä ei enää ole pukeutunut pitkään aikaan, mutta hänellä on yleensä taidekujalla myyntipöytä.
      Kiva kuulla, että noita cosplayjaanuoria on muidenkin läheisissä.
      Ja sinne myös ihanaa viikonloppua!

      Poista
  4. Kuulostaa kivalta risteilyltä, tuota paattia voisin mielelläni kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin kyllä kovasti - mutta saattoi kyllä vaikuttaa myös se, että oli laivalla niin huippuohjelma;)

      Poista
  5. Ihanaa, ei örveltäviä humalaisia! Tallinnan laivoilla niitä on aivan liikaa, meno siellä on ihan järkyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, olihan niitä aamuyöstä tuollakin muutama, mutta tosi vähän siihen normilaivojen menoon verrattuna. Ja kun tilaa oli paljon ja suurin osa käyttäytyi kunnolla, niin ei haitannut mitään, jos siellä jossain joku oli vähän maistissa.

      Poista
  6. Kuulostaapa kiinnostavalta tuo laiva! Jos vaikka ens kesänä sais mentyä risteilemään... Ja kuuntelin muuten ton biisin kanssa, oli hyvä ja aivan upea toi video siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset kesällä paatille - silloin siellä on parasta, kun voi (säiden salliessa) istuskella ulkona ja katsella upeaa maisemaa. Turun saaristo - ja Tukholman - ovat niin kauniita!
      Ja totta - biisi ja video ovat upeat!
      Aurinkoa sinne viikonloppuun!

      Poista
  7. Kuulostaapa kivalta teidän matka:):) Tuollaiset pienet irtiotot arjesta on ihan parhaita :):)

    Ihanaa viikonloppua <3 <3

    VastaaPoista
  8. Minkä hahmon pukuun mahtaa kulua noin paljon vanutupsuja :D Olen utelias, myönnän :)

    Kuulosti kivalta risteilyltä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin laittaa kuvan sitten viikonlopun jälkeen - osallistuu sillä nimittäin pukukilpailuun niin ei parane etukäteen esitellä;)
      Ja oli kiva risteily!

      Poista
  9. Kiva kirjoitus, pitäisi kyllä saaha risteilyjä inhoava mieheni lähtemään mukaan.

    Bingohan on tosi hauskaa, opiskeluaikoina kävin huvittelemassa Jyväskylässä Honsun bingossa monta kertaa, lappubingosta en niin välitä, mutta niitä luukkuja on hauskaa siirrellä ja odottaa, josko onni potkisi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen risteilyistä aikoinaan saanut tarpeekseni, mutta silloin, kun on hyvä esiintyjä tiedossa, saatan jopa saada itseni paattiin;)
      Mulle tuo bingokokemus oli ensimmäinen - ja luulenpa, että myös viimeinen - kun ei edes se onni potkinut;)

      Poista
  10. Hei! Oli todella kiva lukea mitä olit kirjoittanut! Tuosta uudesta laivasta olen kuullut ja oli mukava, ettå kerroit vähän lisää asioita mitä ei Viikkarin sivuilta löydy:)
    Just, kun nuoret lähtee maan tielle autolla niin aina saa olla hermona kotona, että matka menee hyvin!
    Toivottavasti sinulla on noin kaiken muunkin puolesta kaikki hyvin! Oikein mukavaa perjantai-iltaa sinulle!
    Haliterkuin Sirpa♥

    VastaaPoista
  11. Siitä on yli 10 vuotta kun olen viimeksi noilla paateilla vieraillut. Pitää joskus heittää miehen kanssa keikka Helsingistä Tukholmaan että hänkin pääsee kokemaan tunnelman :-)

    Minun mummini oli kova bingo-fani ja kävi siellä melkein joka päivä. Kun olin pieni niin usein vei minut mukanaan ja muistaakseni hauskaa se oli, varsinkin kun mummi maksoi ;-))

    Hyvää viikonloppua,
    Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli täti, joka myös oli bingofani - ja hän voitti sieltä milloin kahvipaketteja ja muuta pienempää, mutta myös telkkarin - ja se oli iso juttu silloin se! Pelottaa kyllä ajatella, miten paljon rahaa hän sinne kantoi! Mutta jokainen meistä tykkää vähän eri asioista ja se on hyvä se;)
      Sinne myös hyvää viikonloppua!

      Poista
  12. Eksyin tänne Maijun blogin kautta. Kiva blogi :-) tykkäsin myös Gracesta tuli pari viikkoa sitten käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa - kävin vastavierailuilla ja jäin samantien seurailemaan touhujasi;)

      Poista
  13. Tämäpä hauska postaus. Olen nimittäin haaveillut risteilystä ko. laivalla tänä keväänä. Ken ties pääsen :) ja sitten vielä tuttu naama bändin solistilla ;)
    Mukavaa viikonloppua! Kyllä ne nuoret pärjää, usko pois. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset risteilyllesi - kiva laiva tuo onkin! Ja bändin solisti oli aivan hurmaava - otti yleisön hienosti huomioon - niinkuin koko bändikin - ja tietysti tuo laulupuolikin sujui;)
      Pakko se on vaan uskoa siihen nuorten pärjäämiseen, ei tässä muuten selviä itse!
      Sinne myös mukavaa viikonloppua!

      Poista
  14. Oon kuullut Viking Gracesta pelkkää hyvää ja juuri tosta ettei siellä oo niitä lapsosia etsimässsä räkäposkella olevia vanhempiaan. POTF on kyllä huippu bändi, kerran oon nähnyt livenä ja (huokaus) kuinka ihania olivatkaan. Kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mua on monesti häirinnyt just tuo laivoilla, että vanhemmat kännää, sekoilee ja tappelee ja lapset joko etsii niitä tai joutuu vahtimaan niitä. Yhden kerran oli aikoinaan lähellä Turun satamassa maihinnousussa lähellä etten soittanut poliisille ja lastensuojeluun, kun 2 rouvaa olivat rantautumassa lapsineen - äidit oli sellaisessa kunnossa, että ei mitään määrää. Löysivät kuitenkin jollain keinolla johonkin yhteiskuljetusbussiin.
      POTF oli tosi hyvä - olin kuullutkin, että sen live-esiintymisiä on kehuttu enkä yhtään pettynyt;)
      Kivaa lauantai-iltaa sinne!

      Poista
  15. POTF on aivan lois4avabändi! Olen käynyt tsekkaamassa sen Turun Galaxyssä vuosi takaperin ja yllätti todella positiivisesti. Musa ihan huippua ja koko bändi nii symppiksiä.

    Grace oli hieno laiva, ihan toista kuin Amorellat ja Euroopat, joilla totta tosiaan on kännääviä ihmisiä paatti täynnä. Kiva, että teillä oli onnistunut reissu :D

    VastaaPoista
  16. Samalla risteilyllä oltiin, mekin täältä Etelä-Karjalasta turkulaisten tuttujen kanssa. Kyllä heitti Marko jälleen kerran mahtavan keikan muiden Potf:n poikien kanssa. Oli muuten jo neljäs kerta, kun näin heidät livenä ja aina ovat yhtä ihania, Marko varsinkin! Terkkuja: Myös 50+

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava oli keikka ja pojat aivan valloittavia. Huomasin, että meitä yli 50+ oli siellä enemmänkin - ja osa selvästi tulleet reissulle ihan bändin takia. Enkä ihmettele;)
      Terkkuja takaisin!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig