maanantai 16. helmikuuta 2015

Työpaikan vanhin nainen

Työpaikaltani on viimeisen kuukauden aikana jäänyt kaksi naista eläkkeelle ja itselleni valkeni se tosiasia, että olen toimistomme vanhin nainen.
Eihän meitä siellä kovin montaa ole - vain kahdeksan - mutta minä olen nyt tämän joukon nestorinna.

Pakko myöntää, että hieman kirpaisi.
Muistan sen, miten nuorempana niitä vanhempia naisia - siis yli nelikymppisiä - katseli ja ihmetteli, 
miten ne voivatkin olla niin kaavoihin kangistuneita. 
Ja aina kaikkea uutta vastaan.

aikuinen nainen, adult woman

Jo vuosia sitten päätin, että sitten kun minä olen tuossa tilanteessa, haluan käyttäytyä toisin. 
En halua hangata vastaan kaikkea uutta, en haikailla vanhan perään
 - enkä piikitellä tai arvostella nuorempia tai yleensäkään ketään.

Ja olen jopa sopinut erään työkaverini kanssa, että jos minussa alkaa tuon kaltaisia piirteitä esiintymään, sopii potkaista ahterille - ja kunnolla.

Meidän työyhteisössämme ei kovin nuoria olekaan - ja miehissä on sentään minuakin vanhempia.
Silti - työpaikan vanhin nainen!

Viime viikolla täytin vielä vuosia - niitä on nyt sitten 58.

aikuinen nainen, adult woman

Facebook -seinälleni sain hurjan määrän onnentoivotuksia
 - ja erään kaverin onniteltua työpaikan vanhinta naista, oli eräs toinen kaveri sitten kirjoittanut: 
The First Lady of The Office.

Aah - tämä kuulosti jo paljon paremmalta - niinpä päätinkin, 
että tästä lähtien olen sitten meidän työpaikkamme The First Lady.

Tietenkin kaikella sillä arvovallalla ja kunnioitettavuudella, jotka tuohon titteliin sisältyvät;)

Justiinsa - tuon kun ääneen sanon seuraavassa henkilökuntapalaverissa, minut passitetaan suoraan
 johonkin laitokseen, missä hoidetaan tällaisia First Ladyja ja muutamaa Prinsessaa;)

Iästä ja siitä, miten ikääntymiseen itse suhtaudun, kirjoittelin jo viime kesänä postauksessani
Sen kirjoituksen sanoihin voin vieläkin täysillä yhtyä.

Iän tuomat muutokset ulkonäössä on vain hyväksyttävä
 - samoin se,  että kroppa ei ihan kaikkeen siihen taivu mihin aiemmin. 
Ja että tulee vaivoja ja kremppoja.

Mutta siihen voin vaikuttaa, miten niihin muutoksiin itse suhtaudun.

Voin yrittää taistella kaikin keinoin ulkoisia muutoksia vastaan ja yrittää näyttää nuoremmalta.
Ei onnistu - vaikka mitä hoitoja ja leikkauksia itselleni teettäisin, iän näkee
 - sen näkee silmistä, ihosta; sen näkee käsistä ja kaulasta; sen näkee jaloista. 
Ja sen näkee  myös ryhdistä.

Voin heittäytyä sairaaksi ja vanhaksi.
Ja alkaa valittemaan vaivojani.
Ja sitä, miten ennen kaikki oli paremmin.
Ja että maailma on kohdellut minua huonosti ja epäoikeudenmukaisesti.
Voin heittäytyä katkeraksi vanhaksi akaksi.

Tai voin katsoa näitä ryppyjäni ja kiittää niistä: 
tuo ryppy tuli siitä murheesta - mutta selvitty on
 - tai nuo rypyt sain kaikista niistä iloisista ja hauskoista hetkistä, 
joita olen lähimpieni ja ystävieni kanssa vuosien saatossa saanut kokea.
Ja  nauranut vatsa niin kippuralla, että kyllä se vatsalihasjumpasta on käynyt.
Minunkin rypyissäni on kyllä näitä molempia - mutta enemmän niitä naurunryppyjä.  

Voin kiittää siitä, että jalat toimivat - tällä hetkellä tosin vielä leikkauksen jäljiltä klenkkaillen
 - mutta toimivat kuitenkin.
Fibromyalgia yrittää välillä tehdä tepposiaan, mutta pitäähän se nyt joka Ladylla jokin sellainen 
vaiva olla, jolle voi sanoa: Et pirulainen minua lannista!
Voin kiittää siitä, että mitään pahempaa ei ole juuri nyt.
Ja että lähimmillä ovat asiat tarpeeksi hyvin.

Että asiat ovat  juuri tänään näin - siitä olen kiitollinen ja onnellinen.
Sillä huomisesta ei ole varmuutta kenelläkään - eiliseen ei voi palata.

Ja kyllähän ikääntymiseen liittyy monia hyviäkin puolia:
tässä iässä uskaltaa jo olla oma itsensä - ei enää tarvitse välittää muiden mielipiteistä, 
kunhan ei satuta ketään käytöksellään.
Ei ole pakko enää juosta oravanpyörässä - töitä on tehtävä ja niitä teenkin mielelläni, 
mutta ei minulla enää mitään suuria urahaaveita ole. 
Viihdyn työssäni ja tottakai haluan siinä edelleen kehittyä - ei kukaan ole koskaan valmis
 - ja uusia asioita tulee koko ajan eteen.
Mutta luulenpa, että tästä työstä tulen jäämään eläkkeelle, jos Luoja elinpäiviä suo.
Ja hyvä niin.

Ja vaikka ikää tulee, ei se tarkoita, että ihmisen mieli vanhenee
 - ajatukset voivat välillä heittää ihan samalla lailla häränpyllyä kuin nuorempana, 
sydän pomppailla jännityksestä ja elämykset voivat viedä melkein taivaisiin.

Vaikka kuuta en enää tavoittelekaan, niin tähtiin kurkotan!
Rokkijalka vipattaen ja kukkahattu kutreilla keikkuen!
Sydän sykkyrällä ilosta ja nauraen elämälle.
Ja tottakai huulet punattuina;)



Olla henkisesti nuori - mitä se itseasiassa tarkoittaa? 

Ei sitä, että haikailisi nuoruuden perään, vaan sitä, että on avoin elämälle ja kaikelle sille,
 mitä se meille vanhemmillekin vielä tuo.
Ja että on valmis kokeilemaan uutta ja vierastakin. 

Niinkuin nyt sitäkin, että pistää blogin pystyyn ja höpöttelee siellä kaiken maailman asiat.
Ja näyttää vielä ryppyisen naamansakin;)



Samalla ymmärrän toki senkin, että kaikille tällainen asenne ei ole mahdollinen
  - joskus elämä vie liian raskaille poluille ja antaa sellaisia taakkoja, 
että jo tämän päivän eläminen on raskasta. 

Tässä iässä suostun jo myöntämään senkin, että en tule jäämään historian kirjoihin. 
eikä minusta tullut filosofian tohtoria eikä Nobelin palkinnon saajaa.
Sitävastoin olen saanut enemmän rakkautta ja ystävyyttä kuin ikinä osasin odottaa. 
Ja se taitaa kuitenkin olla tärkeämpää kuin saada nimensä historian lehdille! 

Sen verran minussa kuitenkin on vielä jäljellä nuoruuden aikaista hippityttöä, punkkaria ja
 maailmanparantajaa, että tämän maailman vääryyksille osaan huutaa: Ei!
Sen maailmanparannuksen aloitan aamuisin katsomalla peiliin ja sanon itselleni:
 Olet hyvä noin - käyttäydy silti niin, ettet tallo kenenkään varpaille.
Äläkä anna kenenkään talloa omillesi! 

Niille omille varpailleni melkein talloin itse viime viikolla, kun tulin töistä kotiin.
Lähellä kotiani on lastentarha ja kuljen sen ohi kotiin palatessa. 
Tie siinä lastentarhan aidan vieressä oli peilikirkasta jäätä ja todella liukas
 ja siinä kun köpöttelin hyvin hitaasti, joka askelta varoen ja tuolla kipeällä jalalla klenkaten, 
kuului sieltä aidan takaa iloinen pienen lapsen huikkaus: "Hei vanhus!" 

Vähänkös kolahti!  
Mutta hieman sentään lohdutti, että takanani tuleva ainakin puolet
 minua nuorempi nainen sai saman huikkauksen;)

Eiköhän uskalleta olla kaikki hyviä ja täydellisiä ihan joka iässä.  
Keskeneräisinäkin.  
Sillä niin vanhaksi ei voi tulla, että valmiiksi tulisi.

Mutta voi tulla The First Ladyksi!

aikuinen nainen, adult woman, ruusut, roses

Ruusu on ruusu, vaikka siinä olisi piikkejäkin - ja ruusu se on tuolta Isännän synttäriruusujen takaa kurkisteleva kuihtunut ruusukin;)

Iloa tähän viikkoon kaikille ja kaiken ikäisille!

Lady of The Messiä voit seurata


SHARE:

132 kommenttia

  1. Ihana sinä! Ja first Lady kuulostaa kyllä mukavalta.Sen verran olen saanut sinusta sellaisen kuvan ettet ole mikään kaavoihin kangistunut ja varmaankin työpaikkasi nuoremmatkin naiset nauttivat first Ladystä työkaverina:)
    Niin ja vähän myöhästyneet synttärionnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista - ja minustakin tuo The First Lady kuulostaa hyvältä;)

      Poista
  2. Voi miten kiva juttu ja aivan ihanat kuvat sinusta <3

    Mielestäni ikä on vain numeroita, mutta muistan yhä kuin eilisen päivän sen lääkärissä käynnin, jolloin lääkäri oli paljon nuorempi kuin minä ja siitä on jo aikaa :D Enään en hätkähdä vaikka olisin jossain tilanteessa se vanhin, mutta olen vielä nykyäänkin onnistunut olemaan se nuorin . . . äidin ystävättärien seurassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä muistan sen ekan kerran, kun torimyyjä täditteli;) Itselläni on ollut aikaa tottua tähän vanhimman rooliin, sillä ystäviini kuuluu monta todella paljon nuorempaa naista harrastusten parista enkä koskaan ole iästäni heidän kanssaan kärsinyt. Mutta työpaikalla tuon tajuaminen kyllä hätkäytti - ja pian minä tulen nauttimaan täysillä tästä roolistani;)

      Poista
  3. Ihanan positiivinen postaus, aivan ihanasti kirjoitettu!
    Onnea ensimmäiselle naiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ilolla tätä elämää on elettävä - muuten käy tylsäksi;)

      Poista
  4. Voi että mitkä hienot, hyvät periaatteet uusien asioiden vastaanottamiselle. Ja hei, tuo vanhimman osahan on kunnioitettava juttu. Ulkonäöstä tosin sitä ei laisinkaan voisi päätellä - hauskat, pirteät, nuorekkaat ja kauniit kuvat sinusta! Onnea siis matriarkalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - luulen itsekin, että tulen uudesta roolistani nauttimaan;)

      Poista
  5. Kaikin puolin mahtava asenne ja arvostan etenkin tuota ettei töissä vastusta uudistuksia ja piikittele muita, se kun ei ole läheskään aina itsestään selvää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja asenne on vuosien asennekasvatuksen tulosta:)

      Poista
  6. Ihania kuvia!!! ♥ ja ikä ON vaan numeroita! :D Oot todella kaunis, eipä vuodet paina!
    - Itsellä nyt vähän kolottaa sieltä ja täältä, mutta nekään ei ole (onneksi) iästä kiinni ;) En tiedä, että olenko jotenkin halunnut unohtaa oman ikäni... mutta ei se ainakaan kummemmin vaivaa (lapset ehkä voi joskus aatella, että: "Äiti haloo..." :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kyllä ne vuodet painaa, mutta saavat jo painaakin;)
      Meidän lapset on jo niin tottuneet mun touhuihini, että jos en jotain keksi, niin sitten ne huolestuvat;)

      Poista
  7. Hieman myöhässä mutta sitäkin ruusuisemmat onnittelut.

    VastaaPoista
  8. Voit sanoa, että sinulla on eniten elämänkokemusta ;) Vanhin ja viisain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - niin onkin - niin kuin The First Ladylla kuuluukin olla;)
      Etenkin sitä viisautta. Auts;)

      Poista
  9. Lämpimät onnittelut kauniille First Ladylle! Lastentarhan aidan takaa katsottuna kaikki ovat vanhuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista - ja totta - osansa sai se nuorempikin nainen sieltä aidan takaa:)

      Poista
  10. Hieno asenne ja nuorekas lady <3

    VastaaPoista
  11. First Lady kuulostaa tosi hyvältä ! Onnea vielä ❤️ Ryppyrasvasta ottaisin kyllä vinkin , tuntuu sulle tepsivän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin se kuulostaa vallan mainiolta;)
      Ja ryppyrasvoissa en kyllä osaa valitettavasti auttaa - minä kun useammin unohdan kuin muistan koko rasvan:)

      Poista
  12. Onnea! First Lady kuulostaa paljon paremmalta kuin työpaikan vanhin nainen. Ja mikä Lady: noin kauniin ja iloisen naaman takana ei voi asua mikään kaavoihin kangistunut vanheneva nainen, työpaikan virallinen Jarrunpainaja.

    En usko itsekään olevani sellainen, mutta olen kyllä huomannut vastustavani monia asioita ihan vaan sen takia, kun tiedän jo kokemuksesta, ettei tule onnistumaan. Kun olen jo nähnyt ja kokeillut monen vuosikymmenen aikana niin paljon;) Meiltäkin on kymmenen hengen porukastamme jäänyt vasta viisi eläkkeelle eli jengi on nuortunut. Olen nyt toiseksi vanhin vielä syksyyn asti, silloin lähtee seuraava. Sitten olen vanhin. Olisi kauheaa, jos muut alkaisivat vain laskea vuosia, että pääsisivät minustakin eroon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja totta totisesti kuulostaa paremmalta;)
      Meillä on lähtenyt viimeisen kahden vuoden aikana 5 ihmistä eläkkeelle - eli kolmas osa henkilökunnastamme. Paljon kokemusta ja tietoa - mutta myös sitä vastaanhannausta. Ja toivottavasti eivät ihan heti ala muut tuota laskentaa tekemään...mutta en minä senkään uhalla aio muuttua - en puoleen enkä toiseen;)

      Poista
  13. Olet ihan paras The First Lady of The Office!
    Totuuden sanoja kirjotat taas, pitkä ja viisas kirjoitus. :) Kiitollisuus, onnellisuus ja rakkaus, ne vie pitkälle.
    "Ja vaikka ikää tulee, ei se tarkoita, että ihmisen mieli vanhenee"... niin totta. Tätä jaksan itsekin hämmästellä, siis että sama ilo, onni ja joskus riehakkuuskin asuu ja kuplii mun sisällä...ja sitten kun katsoo peilistä tai kuulee oman iän, niin sitä hämmästyy!?!? :)
    Mukavaa syntymäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja eikös vaan olekin metka tuo ihmisen mieli? Se kun ei ollenkaan suostu mihinkään muotteihin ja kaavoihin - mutta se myös on se moottori, joka pitää meidät elävinä - se, että vieläkin hämmästyy ja välillä riehaantuukin;)

      Poista
  14. Myöhästyneet onnittelut! <3

    Huulipuna näyttää häikäisevän hyvältä. <3

    VastaaPoista
  15. Hyvät onnittelut sinulle kaunis ja hymyilevä nainen, kasvosi näyttävät vielä siloisilta ja ihosi on hyvän värinen, ei arpia, ei näppyjä. Hymy naama saa kasvot kohottumaan ja ilmeen kirkkaaksi, silmätkin hymyilevät. Oletkos huomannut katsoa jonkun ihmisen hymyä, ulottuuko se silmiin asti...kyllä sen näkee....minäkin hymyilen olen sellainen höppänä, pitäis jo vähän alkaa hillitä, ettei valkotakkiset vie, miun äitiin ja häne siskot ol sellasii hulluttelijoita, uskalsivatkin ,mokomat, sieltä mie oppini sain...Mut mie oon sinnuu kymmen vuotta vanhempi, siulla on viel parraat vuuet jälellä;)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - mutta kyllä minun ihossani elämä näkyy - on ne arvetkin ja näpyt. Mutta kyllähän se tämän ikäisellä saa jo näkyäkin - sehän vain osoittaa, että on eletty ja naurettu;)
      Ja höppänyys ja hulluttelu ovat sellaista elämän rikkautta, että siitä on syytä olla kiitollinen - vei ne valkotakkiset tai ei;)

      Poista
  16. Mukavan positiiviseen sävyyn kirjoittelit niin totuudenmukaisesta asiasta. Eiköhän se ole ennen kaikkea oma asenne elämään - ei ikä - joka luo meille jokaiselle puitteet onnelliseen elämään. Viime viikolla Tapiolan Stockmannin hissiin tuli rouva, ilman rollaattoria, mutta tyhjiin ostoskärryihin nojaten ja niistä tukea ottaen, ja pahoitteli, kun häntä jouduttiin hetki odottamaan. Hieman hymyillen hän selitti "kun näin 94-vuotiaana ei ihan niin nopeasti enää pysty liikkumaan". Hän huokui ystävällisyyttä, positiivisuutta ja elämäniloa. Olisin ikionnellinen, mikäli itse olisin samanlainen tuossa iässä. The First Lady of The Office, tuntuu täydelliseltä arvonimeltä sinulle! Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - asenteella on vaikutusta onnellisuuteen. Tunnen ihmisiä, jotka ovat menettäneet miltei kaiken elämässään ja silti hymy asuu heidän silmissään. Ja sitten on heitä, joilla tuntuu olevan kaikki asiat mallillaan, mutta he näyttävät katkerilta korpuilta. Ja myös minä tiedän muutaman tuollaisen elämäniloisen, huumorintajuisen ja ystävällisen vanhuksen - ja toivon totisesti, että itsekin tuollaiseksi tulisin - jos Luoja niitä ikävuosia suo!

      Poista
  17. Hieno kirjoitus jälleen kerran.
    Minäkin oli pari vuotta työpaikkani vanhin työntekijä. Joskus oli mahdotonta käsittää, että nuorimmat työkavereistani olivat yli neljäkymmentä vuotta minua nuorempia eli olivat syntyneet joskus yhdeksänkymmentäluvun loppupuolella. Itsestä tuntuu että silloin syntyneet ovat vielä melkein pikkulapsia! Siellä kuitenkin kaikki olimme jollain tavalla "saman ikäisiä", kun samaa työtä teimme. Tai jos ei nyt ihan saman ikäisiä, niin kuitenkaan ihan joka käänteessä ei tuntenut itseään niin paljon noita nuoria vanhemmaksi. Ja olihan silloin tällöin mukava kun nuoremmat kysyivät minun mielipidettäni siitä miten jokin asia tehtäisiin. Sitä kai nimitetään hiljaisen tiedon välittämiseksi.
    Hyvän ikäinen olet Lady!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kaipa se jossain vaiheessa on meillä kaikilla työssä käyvillä edessä, se työpaikan vanhimpana oleminen. No sitä en vielä ole - olen se vanhin nainen;) Ja kyllä - olen itse sitä hiljaista tietoa saanut olla vastaanottamassa ja toivon, että osaisin sitä itse nyt jakaa ilman että olisin besserwisser. Onneksi meillä työpaikallani on kaikilla hieman erilaiset toimenkuvat, niin en voi muiden töitä mennä sorkkimaan;)

      Poista
  18. totta joka sana! Kun itse tuskailin viime kuussa vanhenemistani, ystväni löysi juuri oikeat sanat. -Remember always! When you get older, you only get better. Olet ihana lady, paljon onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja nuo sinun saamasi sanat osuvat juuri ytimeen:)

      Poista
  19. Ihana kirjoitus ja todella upeita kuvia sinusta <3 huulipuna on piste i:n päälle.

    Onnea vielä paljon the First Lady of Office :)

    VastaaPoista
  20. Sydämelliset onnittelut! <3 First Lady olet todella, kaavoihin kangistunut et todellakaan! Ollapa yhtä dynaaminen vielä parinkymmenen vuoden kuluttua, siinäpä sitä tavoitetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja tuo First Lady kuulostaa kyllä hyvältä;)
      Dynaamisuus tosin on ollut hieman hukassa tuon jalan takia, mutta tuolla pään sisällä harmaiden aivosolujen välillä on liikettä havaittu;)

      Poista
  21. Niitä vastaan hangottelijoita ja piikittelijöitä voi olla missä ikäryhmässä vaan(ei onneksi omalla työpaikallani :)) ..hankalat luonteenpiirteet eivät vuosia katso.Sinulla on hyvä asenne,positiivinen mieli ja huulipunaa.Kyllä niillä pärjää.Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - ja kaiken lisäksi ikävä käytös on tarttuvaa. Sitä vastaan ei auta muu kuin itsensä peiliin katsominen ja poistuminen paikalta silloin, kun toisten parjaaminen alkaa. Ja jos uskallusta riittää, voi jopa yrittää jonkun positiivisen sanan joukkoon heittää - harvemmin saa suunvuoroa. Mutta omalla käytöksellä - ja huulipunalla pärjätään;)

      Poista
  22. Ihana kirjoitus. Onnea. Ja näytät todella nuorekkaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja näytän kyllä ihan ikäiseltäni - kuvat osaavat olla hämääviä, vaikkei noissa muuta kuvankäsittelyä olekaan käytetty kuin jouduin hieman vaalentamaan;)

      Poista
  23. Kotona olen Lady of the house mutta töissä sitä keskikastia, mitä ikään tulee. Viime viikolla eräät oppilaat kysyivät ikääni ja kun kerroin olevani 51 vuotias eräs poika hämmästyi ja sanoi että oli aina miettinyt minun olevan kaksikymppinen tai korkeintaan kolmekymmentä. Pidän tätä absoluuttisena totuutena ja pidän siitä kiinni 😉.
    Nimenomaan töissä olen kokenut ikääntymisen helpotuksena. Enää ei tarvitse olla kaikessa mukana ja päteä. Saa keskittyä omaan työhön ja omaan tekemiseen.
    Lisäisin vielä tuohon kirjoitukseesi että olet työpaikkasin vanhin JA VIISAIN nainen!
    Mukavaa eloa ja oloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksikymppisenä onkin hyvä olla; minä olin päättänyt aikoinani nelikymppisenä, että seuraavan kerran vietän syntymäpäiviä sitten kuusikymppisenä - no, eihän se ihan onnistunut;)
      Ja tuosta viisaudesta ei ehkä kannata isännälle mainita - eikä kaikille työkavereillekaan;)

      Poista
  24. Paljon onnea! Työpaikan vanhin, mutta viehättävin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - vanhin kyllä, mutta sitä viehättävyyttä ei parane mainostella;)

      Poista
  25. Onnittelut upea Sinä <3 Ihanasti kirjoittelet, ikä on vain numeroita. Ja jos muistaa sen kuinka itse parikymppisenä ajatteli esim. omista vanhemmistaan, jotka lähenivät viittäkymmentä, ihan kalkkiksiahan he olivat :-) Mitä lie tässä välissä tapahtunut, kun nyt itse jo saavuttanut tuon viidenkympin rajan ja aina vaan nuorekas olo!!!
    First Lady kuulostaa oikein hyvältä :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asenne ratkaisee - mutta kyllä on pakko realiteetitkin tunnustaa. Ja parikymppisenä jo kolmekymppiset tuntuivat vanhoilta;)
      First Lady tuntuu minustakin oikein hyvältä:)

      Poista
  26. Onnea Lady <3 Ihana kirjoitus ja olet niin viisas nainen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sen viisauden kanssa voi moni olla vähän toista mieltä;)

      Poista
  27. Ikä on todellakin vain numero, en ainakaan ikinä suostu itse "kasvamaan aikuiseksi" :)
    First Lady on kyllä ihan mahtava titteli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuista ei taida minustakaan koskaan tulla - mutta höpsönä on hauskempaa;)
      Ja First Lady on mahtava titteli;)

      Poista
  28. Minusta ikääntyneet naiset ovat paljon itsevarmempia ja kauniimpia kuin parikymppiset tyttöset, joilta puuttuu elämänkokemusta. Odsotan innolla, että vanhenen ja paranen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - monet ovat. Mutta on heitäkin, jotka on alistettu ja kasvatettu olemaan nöyriä. Ja siitä syntyy katkeruus.
      Lohdutukseksi voin sanoa, että kyllä se vanheneminen tapahtuu nopeammin kuin luuletkaan;)

      Poista
  29. Onnittelut First Lady! Ikä on ihmeellinen asia, minä olen onnellinen keski-ikäisyydestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja itsekin olen onnellinen juuri tämän ikäisenä <3

      Poista
  30. Myöhästyneet onnittelut First Lady!
    Todella hieno kirjoitus, joka on täynnä viisaita ja erinomaisia ajatuksia ♥
    Minä olen kohta 2 vuotta ollut jokaisen työssäoppimispaikan vanhin opiskelija, mutta vanhusten parissa työtä tehdessä, sitä tuntee itsensä nuoreksi, kun papat ja mammat siellä meikäläistäkin tytöttelevät =D Päiväkotijaksolla tilanne oli toinen, mutta ei siitä nyt tässä sen enempää ;)
    Ikä on tosiaankin vain numeroita, ja vaikka fibromyalgia, sekä iän tuomat muutokset kehossa tuntuvat ja näkyvät, niin kuten viisaasti totesitkin, niihin voi suhtautua realistisisesti, eikä tehdä niistä turhan suurta numeroa. Parasta on keskittyä elämässä hyvin oleviin asioihin ja positiivinen asenne sekä tietysti huumori keventävät kummasti kulkua.
    Aurinkoa ja iloa viikkoosi sinulle ihanainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moneen sietämiseen auttaa todellakin se, että laskee myös ne plussapuolet - yllättäen niitä saattaa löytyä niin paljon, että miinuksia ei enää muistakaan;)
      Sinulle myös valoa ja iloa tähän viikkoon!

      Poista
  31. Hih kenties me pienen vaahtosammuttimen perspektiivistä "vanhuksia" olemmekin, mutta mieluiten First Lady. Hih olin jo 39-vuotiaana pankissa joukon vanhin. Kyllä se hiukan kummastutti miten tähän on tultu. Mutta ei jaksa mietityttää enää. <3

    Aivan ihania kuvia Lady, olet kyllä erittäin kaunis nainen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja eikös vaan olekin mennyt nopeasti tämä aika - sinulla tosin on vielä kirittävää näihin minun lukuihini, mutta kyllähän ne sieltä aikanaan tulevat. Ja tiedän kyllä, että jos sinulle ryppyjä siunaantuu, ne ovat juuri noita naurunryppyjä;)

      Poista
  32. Onnea vain myöhässä :D Minäkin muistan miten ajatteli nuorena tyttönä työpaikan vanhemmista. Tuntui uskomattomalta että joku oli samassa työpaikassa ollut vuosikymmeniä! Tavallaan pelkäsi että itsekin jämähtää ja vuodet vaan vierivät. No, eipä niin käynyt ja nyt voisi olla kivakin ajatus että olisi tuttu työyhteisö jossa on ollut monta vuotta ja tuntee kaikki hyvin. No, elämä ei aina kuljeta miten nuorena kuvittelee ja hyvä niin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - meilläkin nämä viimeisen kolmen vuoden sisällä eläköityneet olivat todellakin olleet vuosikymmeniä - ja jos oikein pinnistelen, saattaa se 20 vuotta tuolla minullekin kilistä. Mutta elämä näyttää;)

      Poista
  33. Onnea <3 First Lady kuulostaa upealta. Parasta nuoruuslääkettä on unohtaa ikänsä ja näin minä olen tehnyt. Nyt harrastan paljolti samoja juttuja kuin teininä eli esim. aloitin ratsastuksen uudeleen. Tässä iässä on just erityisen hienoa, että alkaa uskaltaa jo sanoa 'ei kiitos', jos siltä tuntuu. Tekee niitä juttuja, jotka itseä kiinnostavat. Sinulla ei ole rypyistä tietoakaan!

    "Ikä ei suojele sinua rakkaudelta. Rakkaus sen sijaan suojelee jossain määrin ikääntymiseltä."

    - Anais Nin -

    Vahvaa Elämää Aikuinen Nainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. First Lady kuulostaa minustakin upealta! Ja toden totta - välillä joudun oikein ponnistelemaan, että minkäs ikäinen minä olenkaan - no, siihen saattaa tietysti vaikuttaa tuo muistin pätkiminenkin;)
      Hieno lause Anais Niniltä <3

      Poista
  34. Minä en erilaisten eläköitymisikien takia ehdi koskaan työpaikkani vanhimmaksi tulla. Mutta se on tunnustettava, että selviytymisstrategiani työpaikalla on nykyisin "suu suppuun", koska en halua olla se kaavoihin kangistunut, joka nuorempia jarruttelee. Yritän myös pitää suun hymyilevänä, mutta totuus on se, että koskaan en olisi tätä nykymuotoista työtäni ammatikseni valinnut. Työpaikka ja asema on pysynyt samana - mutta työ: huhheijaa! Alkuun piti oikein pinnistellä, ettei sanonut mielipiteitään, mutta nykyisin ei tuota mitään vaikeuksia mumista yhdentekeviä positiivishenkisiä myötäilyjä, jos joku suoraan kysyy mielipidettä jostakin. Teen osuuteni ja noudatan nykyohjeistuksia enkä kerro todellisia mielipiteitäni (vaikka homma ihan pähkähulluksi on mennytkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ikävää, jos töissä ei viihdy - eikä uskalla sanoa mielipidettään. Työssä kuitenkin niin ison osan ajastamme vietämme - ja hyvän työyhteisön merkki on se, että siellä kaikki uskaltavat aukaista suunsa ja kaikkien mielipide on yhtä arvokas. Tsemppiä sinulle <3

      Poista
  35. Onnea! Ihana kirjoitus positiivisuudesta!
    Kunpa kaikki ajattelisivat noin hienosti itsestään ja kanssaihmisistä, maailma olisi niin paljon parempi!
    Etkä kyllä näytä tippaakaan vanhalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja helppohan se on kirjoittaa - käytäntö ei aina minullakaan ihan yhtä hienosti ole onnistunut. Mutta harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa;)
      Ja kyllä minä näytän vanhalta - ja tykkäänkin, että rypyt ja elämän jäljet näkyvät; nehän kertovat vain sen, että onpa eletty;)

      Poista
  36. Niin ihana postaus, sulla on ihan huippu asenne elämään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tuota asennetta yritän pitää yllä - mutta on niitä känkkäränkkä ja mökötyspäiviä minullakin;)

      Poista
  37. Onnittelut!
    Kun muistat tuon päätöksesi, olet oikeilla jäljillä. On ihan totta, että hyvin moni "vanha" työpaikalla on niiiin kaavoihin kangistunutta ja toitottavat sitä "kun minä olen talossa ollut 20 vuotta ja aina on tehty näin".. Niin.. Aina on tehty, mutta nyt on muutoksen paikka! Nuorempana oli paineet siitä, kun olin nuorimmasta päästä. Kuinka voisin näitä 20 vuotta talossa olleita alkaa muovaamaan uusiin ohjeistuksiin, kun heti ollaan vastaan sanomassa ja "olen vain se just taloon tullut joka päällepäsmäröi heti"-aina. Ikuisesti.
    enää en ole rutiineja muovaamassa muiden kuin itseni kanssa ja kovasti yritän rutiineja rikkoa kotonakin. En yhtä onnekas ole kuin sinä työasioissa, mutta riittää tätä puuhaa kotonakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut rutiinit onkin rikottava - mutta on niitäkin, jotka luovat järjestystä ja turvaa;)
      Ja uskon, että sinulla sitä puuhaa riittää - olit sitten missä tahansa<3

      Poista
  38. Myöhästyneet synttärionnittelut! Kyllä ikä ainakin viisautta tuo, sen verran viisaita sanoja kirjoitit. Ihana asenne sinulla, mä tahdon olla sun iässä juuri tuollainen enkä surkuttelija! Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja ikä tuo kokemusta ja perspektiiviä - ei aina sitä viisautta;)
      Aurinkoa myös sinun viikkoosi <3

      Poista
  39. ONNEA ja aurinkoisia päiviä viikkoosi! <3

    VastaaPoista
  40. Kyllä nauratti kommettisi First Ladyjen ja Prinsessojen kohtalosta:D Ihan mahtava kirjoitus kokonaisuudessaan. Niinhän se on, että asenne ratkaisee - myös suhtautumisessa ikäänsä.
    Onnitteluhalit♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kiva jos sain hymyn huulillesi;)
      Haleja myös sinulle <3

      Poista
  41. Onnitteluni!
    Itse pidän vuosien karttuessa tämän aforismin ajatuksesta: " Parasta vanhana kääkkänä olemisessa on se, että saat olla omituinen ja nuorten on käyttäydyttävä kohteliaasti ja nieltävä tempauksesi." ( Niela Eliason)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - hyvä aforismi - vallan sopiva The First Ladylle;)

      Poista
  42. Hauska teksti! Minäkin olen työpaikan vanhin, tajusin just kun luin tekstisi:) no ei auta, eteenpäin mennään..Myöhästyneet onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista - ja niin se on - eteenpäin mennään;)

      Poista
  43. Onnittelut. Juuri samaan tyyliin ajattelen minäkin vanhenemisesta. En edes muista kuinka vanha olen. Ikähän ei merkitse mitään vain elämä ja sen tuoma ilo ja, onni, että saa elää ja nauttia terveenä.
    Pitää muistaa nauraa joka päivä ja oikein sydämenpohjasta saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä - välillä joudun oikein tosissani miettimään, minkä ikäinen oikein olenkaan - mutta onneksi muut muistavat ikäni paremmin;)
      Nauru auttaa moneen vaivaan - ja on sitä paitsi hauskaa!

      Poista
  44. Aivan mahtavaa :) <3

    Ja tuo First lady kuulostaa kyllä niin kivalta, että taidan pölliä sen käyttööni. Itse kun olen paitsi työpaikan vanhin, myös ainoa nainen. Että ehkä sittenkin "The One and only first lady"

    PS. Sulla on aina niin aurinkoiset ja ihanat kuvat itsestäsi. Jotenkin säteilet sellaista tunneälyä ympärillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The One and only first lady - sepä vasta hienolta kuulostaakin;)
      Ja kiitos - arvaapa huviksesi, montako kuvaa otettiin ennenkuin saatiin edes jotain julkaisukelpoissta;)

      Poista
  45. Onnea synttäreiden johdosta ja hei, sä näytät todella nuoremmalta, kuin ikää on mittarissa. Jatka samaan malliin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - mutta kyllä minä ihan ikäiseltäni näytän - kuvat vain hämäävät;)

      Poista
  46. Onnea synttäreiden johdosta <3
    Rupsahtamisesta ei tietoakaan ja tuon malliset kasvot ei onneksi koskaan ala edes roikkua, heh joten ei muuta kun mieli keveänä uutta kohti
    Mä en koskaan ajattele että joku on jonkun ikäinen ;) aina en muista omaa ikänikään jos joku nopeasti kysyy.. Numeroita vain ja luoja on luonut " ikä näön " juurikin siksi ehkäpä ettei enää näe niin tarkasti kaikkea mitä omassa peilikuvassa tapahtuu ja se on hyvä se ..ha ha ha .
    Kaunis ja hehkuva olet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kyllä minun kasvoni roikkuvat jo nyt ja leukaperät vetävät alaspäin, mutta hymyllä peittää paljon;) Minäkään en aina muista ikääni - välillä pitää laskea, että paljonko on mittarissa!

      Poista
  47. Voi ihana sinä! First Lady on kyllä mielettömän ihana titteli ja kyllä se mun mielestä vaan niin menee että ikä on numeroita. Itse koen rikkautena sen kun töissä on kaiken ikäisiä ihmisiä kollegoina.

    Onnea myös Syntymäpäivänä, myöhässä, mutta kuitenkin! <3

    Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - eikös vain kuulostakin hyvältä tuo The First Lady;)
      Ja kyllä ikä on niitä numeroitakin - kunhan aina muistaisi, kuinka paljon;)

      Poista
  48. Onnittelut ♥ Kannathan tittelisi ylpeydellä. Ja tyylillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja tottakai kannan - ylpeydellä ja rönttäliisan tyylillä;)

      Poista
  49. Onnea! Olet ihana. Mahtavaa pohdintaa. Olet arvonimesi ansainnut ja kannat sitä taatusti kunnialla.

    Mä täytän tänä vuonna 48, enkä ole koskaan ollut tyytyväisempi itseeni, voin paremmin kuin koskaan, tyylini löytäneenä. Olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin nuorempana. Elämään on tullut perspektiiviä. Muiden puheet osaan jättää omaan arvoonsa. Onnellisena porskutan kohti viittäkymppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - yritän kantaa tittelin kunnialla - no, ainakin huumorilla;)
      Kyllä iässä on se hieno ominaisuus, että sitä osaa hakea elämästä ne hyvät puolet ja helmet - ja ymmärtää että onni rakentuu aika pienistä palasista <3

      Poista
  50. Onnittelut, upeasta arvonimestä! Tulipahan hienoa tekstiä lukiessani mieleen, että mie olen ollut työpaikkani vanhin jo vuodesta -93 siis 22 vuotta, mutten ole tuollaista arvoa saanut, olen ollut aina vain "se vanhempi rouva", vaan enpä ole sitä pahakseni pannut. Nuorten kanssa on kiva tehdä töitä, pysyy ikäänkuin itsekin "tatsissa" joskin ei ihan kaikissa asioissa. Olen jo aikoja huomannut etten kyllä musiikista osaa heidän kanssaan puhua, olen pudonnut kyydistä tässä asiassa ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - minustakin arvonimi on upea. Tiedä sitten, mitä mieltä töissä siitä ovat muut;)
      Ja itse tykkään myös tehdä nuorten kanssa töitä - ja aina, kun uusi ihminen tulee töihin, tuo hän myös uusia tuulia ja tuulettelee vanhoja rutiineja. Usein niissä sitä tuuleteltavaa riittääkin;)
      Musiikissa minä olen jämähtänyt sinne rock - ja metallikausille - onneksi siinä genressä vielä uuttakin musiikkia tehdään. Noista hiphopeista, räpeistä sun muista lökäpöksymeiningeistä en pahemmin perusta;)

      Poista
  51. Aivan ihana kirjoitus!! Olet todella kaunis nainen - niin ulkoisesti kuin sisäisestikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - jokaisen elämään kuuluu sekä kaunista että rumaa - niistä rumista harvemmin täällä kirjoitellaan;)

      Poista
  52. Paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta! Ja onnea myös upealle arvonimelle The first lady! Olet arvonimesi ansainnut, sen jo kertovat nämä blogitarinat täällä, kaunis Lady!
    Meillä on syntymäpäivät lähekkäin. Käydäänkö ensi vuonna yhdessä synttärikahvilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja arvonimi on kyllä upea;)
      Onnea myös sinulle syntymäpäiväsi johdosta - ja ehdottomasti käydään synttärikahvilla - jos ei jo jossain vaiheessa aiemminkin;)

      Poista
  53. Onnea Lady! Olet niin freessin näköinen ja positiivinen, ihanasti kirjoitat!

    VastaaPoista
  54. Olipa upea teksti ja kuvitus! Olet esimerkkiainesta meille nuoremmille. Ihminen on sitä mitä ajattelee :). Mahtavia voimasanoja <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - en minä mikään esimerkki ole, mutta kokemusta on hieman enemmän;)

      Poista
  55. Myöhästyneet onnitteluni <3 Ihana postaus kokonaisuudessaan, toi hyvän mielen.

    VastaaPoista
  56. Todella lämmin onnentoivotus. Kuvat ja teksti kertoo, että hymy ja asenne ON kohdallaan;)

    VastaaPoista
  57. Hei vaan! Myöhäinen onnittelu ja kiitos taas hyvästä postauksesta! Sinulta löytyy aina viisaita sanoja. On ilo olla mukana lukijakunnassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kiitos toisenkin kerran; ilo on kokonaan minun;)

      Poista
  58. Myöhästyneet, lämpimät onnittelut, sinä nuorekas ja ajaton kaunis nainen!
    En minäkään haluaisi olla päivääkään nuorempi - on ihanaa, kun tässä iässä ei tarvitse haluta enää kaikkea, vaan voi rauhassa nauttia elämästä ja sen mukanaan tuomista asioista. Tietää niin ikään sen, että elämään kuuluu niin pitkät, sileät suorat kuin vähän rosoiset ja kupruisetkin polut. Molempia tarvitaan.. suolaa ja sokeria, sopivassa suhteessa. Elämä on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ja onnitteluista<3
      Juuri tuossa onkin yksi ikääntymisen suola - se rauha, jossa on hyvä olla - hyvinä ja niinä huonompinakin päivinä <3

      Poista
  59. Onnea vaan upealle naiselle...The first Lady:lle =) Ikähän on vaan numeroita.Ryppyrasvojahan tässä alkaa jo tarvitseen, ettei ihan näyttäis "pula-ajan"missille ;) mutta,sinullahan on tosi kuulas kaunis iho.Ite olen käyttänyt Demosil:in SKINCOMFORT kasvoseerumia on hyvä tuote 30ml maksaa n.10e... Mukavaa viikon jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja tuo First Lady kyllä passaa;) Ikä on numeroita - ja niitä ryppyjä ja kremppoja; mieli pysyy teini-ikäisenä, mutta kroppa ja naama eivät ihan tahdo totella - ei haittaa - tämän ikäisenä on hyvä olla. Minä käytän milloin mitäkin seerumia - silloin kun muistan. Ja yleensä muistan silloin, kun iho alkaa kiristelemään liikaa;)
      Kivaa viikon jatkoa myös sinulle!

      Poista
  60. Onnea jälkikäteen! Onpahan kaunis, hehkeä ja onnellisen näköinen 58-vuotias! Monia elämäntäytteisiä vuosia Sinulle, toivoo edellämenijä.

    VastaaPoista
  61. Kovin paljon myöhässä tulevat toivotukset myös täältä. Hieno kirjoitus ja niin asiaa.

    VastaaPoista
  62. Onnittelut! The First Lady kuulostaa maailman kauneimmalta titteliltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - minustakin se on oikein sopiva titteli - taidan ottaa sen kotonakin käyttöön:)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig