torstai 9. toukokuuta 2013

Juhlaa arjen keskellä

Silloin tällöin arjen kiireiden keskelle mahtuu myös juhlaa. 
Niin meilläkin. Tyttäreni taidenäyttelyn avajaiset olivat tiistaina Fabbes Cafessa Turussa.

Tämähän on nuorelle taiteilijalle jo toinen näyttely lyhyen ajan sisällä: Necrochildren oli helmikuussa esillä Turussa Köysiratagalleriassa ja sieltä sitä pyydettiin sitten Fabbes Cafehen. 

Näin näyttelyä on kuvattu:
"Sana hahmo tarkoittaa fiktiivistä tai olemassa olevaa henkilöä. Se voi merkitä myös muotoa tai epäselvää kuvaa ihmisestä tai muusta olennosta. Taideakatemian kolmannen vuosikurssin kuvataideopiskelija Laura Pihlin näyttely Necrochildren esittelee erilaisia hahmoja, joilla jokaisella on oma tarinansa ja yhteys sekä toisiinsa että tekijäänsä.


Näyttelyssä nähdään enimmäkseen digitaalisia maalauksia, joiden aiheina ovat inhimillisiä piirteitä omaavat hybridieläimet. Nämä satu- ja fantasiahahmot seikkailevat useammassa kuin yhdessä teoksessa, jolloin katsoja oppii pikkuhiljaa tuntemaan olentoja seuratessaan niiden toimintaa erilaisissa ympäristöissä ja yhteyksissä."

Jos haluat käydä katsastamassa, mitä muuta tämä nuori taiteilija on ehtinyt tehdä, voit käydä vilkaisemassa hänen Online Portfoliotaan täältä.



 Jos oikein tarkkana olit, löydät kuvista Ladynkin - taiteilija ei kuviin halunnut;)

Näyttelypaikka Fabbes Cafe on viihtyisä lounaskahvila kauniilla alueella yliopistojen ja Tuomiokirkon läheisyydessä - sen rauhallisessa miljöössä voi nauttia niin korkeatasoisesta taiteesta
- siellä järjestetään taidenäyttelyitä ja näyttääpä siellä esitettävän elävää musiikkiakin silloin tällöin - 
kuin herkullisista leivonnaisista. Näitä leivonnaisia saimmekin viemisiksi kotiin (ylin kuva), jossa ne hävisivät parempiin suihin alta aikayksikön;) Ja voinpa sanoa, että hyvää oli! 
Itse en ole Fabbesin kehuttua ja edullista lounasta vielä ehtinyt maistaa, mutta sen puutteen aion kyllä ihan lähiaikoina korjata. 

Toivottavasti nautitte pienestä taidepläjäyksestä ettekä panneet pahaksenne ylpeän äidin hehkutusta. Mutta kyllä minä ihan rehellisesti myönnän, että rinta oli rottingilla aika komiasti;)

Vielä toivottelen tervetulleiksi uudet lukijat - ihmetys on suuri joka kerta, kun löydän täältä uuden kirjautujan. 
Ja ilahdun isosti!

Minulle on kertynyt aikamoinen määrä tunnustuksia rästiin ja lupaan palailla niihin ihan lähiaikoina. Pahoittelen, että olen ollut niin saamaton - olkaa armollisia - en vain ole ehtinyt niihin paneutua. 

Ja te, jotka ette ole vielä osallistuneet arvontaani, käykääpäs kipin kapin osallistumassa.

Oikein hyvää helatorstaita ihan kaikille -  auringon valoa ja lämpöä!

SHARE:

64 kommenttia

  1. Taide jakaa aina mielipiteitä, nämä työt ovat minusta kuitenkin aivan upeita!
    Oma 15-vuotiaani haluaa varmasti nämä nähdä, vähän samantyylistä olen nähnyt hänen kuviksen töissään.
    Ovatko nämä tussitöitä?

    Onnea äidille tyttären hienosta saavutuksesta!Sinula on lahjakas tytär :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat digitaalista taidetta, mutta Laura tekee kyllä paljon muutakin. Nyt hän tekee esimerkiksi kuvitusta yhteen mobiilipeliin. Eikä tässä äidillä paljon muuta osaa ole ollut kuin antaa lapsen tehdä sitä, missä on hyvä ja mitä hän on halunnut tehdä;)

      Poista
  2. Lahjakas tytär ! Onnittelut äidille :) Jos asuisin Turussa, varmasti kävisin näyttelyssä, nyt täytyy vain tyytyä Potofolin katseluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - äiti on aikas ylpeä - ja molemmista lapsistaan;)

      Poista
  3. Tosi hienoo taidetta, mää tykkään. =)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä - minä olen tietysti vähän jäävi suosittelemaan, mutta kannattaa myös ihan sen kahvila Fabbesinkin herkkujen takia;)

      Poista
  5. Huh huh, piirrokset ja maalaukset koskettivat niin syvältä että hyvä kun pystyin katsomaan ne. Tosi voimakkaita töitä. Upeita ja mikä lahjakkuus!

    Ehdottomasti käyn katsomassa näyttelyn, jos vain osun Turkuun ennen kesäkuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin minullekin käy joka kerta, kun näitä töitä katselen. Ja kiva, jos pääset katsastamaankin:)

      Poista
  6. Onnea äidille ja toki myös tyttärelle , heh ;D
    Upeita töitä,- ja saatan poiketakkin jos saan aikaiseksi lähteä täältä landelta sinne turkkussee :)
    Olen kyllä aika huono noissa taidenäyttely käymisissä , vaan jospa nyt petrais :)
    Mahtavia :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tässä on se mukava puoli, että samalla voi nautiskella vähän herkkujakin;) Sinun omat työsi ovat myös upeita - se teidän "retriittihuoneen" seinä, oih!

      Poista
  7. Oi upeita! Tyttäresi on valtavan lahjakas ja tottakai äidin kuuluukin olla ylpeä!

    Katsoin ilokseni, että ehdin näyttelyyn tutustua kun olemme Naantaliin menossa reippaan viikon kuluttua, niin ovat vielä esillä. Olen huono näyttelyiden katsoja, mutta jos tällä kertaa saisin aikaan. Mikäli vaan mitenkään olemme kahvilan aukiolojen puitteissa siellä, voi mennä tiukoille :( Onneksi voi portfoliosta nauttia kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pääset ja onneksi on nykyään tämä netti, jonka kautta voi myös löytää vaikka mitä;) Mutta kyllä ne työt vaan elävät eri tavalla aidossa ympäristössä - itsekin yllätyin, miten hyvin ne istuivat tuollaisessa kahvilaympäristössä, elämän keskellä - kun aiemmin olin nähnyt ne steriilissä galleriassa.

      Poista
  8. Upeita kuvia!
    Jätin koneelle porfolion auki että muista käydä oikein kunnolla katsomassa, nyt on aika rajallinen kun rinsessalandia kutsuu - miniä seikkailee toisen koiran kanssa ja poika lähtee tatskaamaan jonkun nahkaa :) Niistä pitäis taas saada kooste blogiin, mutta kun en mä saa kuvia kun mies on niin kiireinen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tatskoja olis kiva nähdä - niissä on myös ihan uskomattomia taideteoksia joukossa. Ja itsekin ottaisin, jos olisin nuorempi - ryppyisellä iholla ja leviävällä takapuolella ne eivät enää ole kovinkaan esteettisiä;)

      Poista
  9. Hei ja ONNITTELUT, aivan mielettömän upeita töitä, tyttäresihän on todellinen lahjakkuus...mieleeni tuli kuvista japanilainen Manga... Paljon Onnea jatkossakin, toivottavasti kuulemme hänestä vielä.
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - hyvin paljon mangamaisuutta näissä todella on - Laurahan piirtää myös sarjakuvia, joista osa on hyvinkin mangamaista.

      Poista
  10. Onnea äidille ! oot varmasti ylpeä tytöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja olen ylpeä - olen ylpeä molemmista lapsistani;)

      Poista
  11. Hienoa - onnittelut sekä äidille että tyttärelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - vaikka eipä tässä äidillä ole juurikaan ansiota, kunhan on ruokkinut ajallaan ja rohkaissut tekemään sitä, mitä sydän sanoo;)

      Poista
  12. Upeita ja mielenkiintoisia maalauksia! Nyt tulikin hyvä syy tehdä reissu Turkkuseen :) Onnittelut tyttärelle ja äidille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ovat - ja laittavat monenlaisia ajatuksia liikkeelle;)

      Poista
  13. Onpas hienoja! tyttären (9v.) kanssa niitä tässä katsottiin. Hän kun on intohimoinen piirtäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sitä intohimoa piirtämiseen kannattaa vaalia - ties mitä siitä seuraa;)

      Poista
  14. Wau! Onpa todella upeita teoksia!!

    VastaaPoista
  15. Upeita teoksia :) Omaan silmään sellaisia, jotka jättävät mielikuvitukselle tilaa lähteä rakentamaan tarinaa kuvan ympärille :)

    VastaaPoista
  16. Wau, lahjakas taiteentekijä ja muistanpa poikasikin kilpapuvun, sulla on todella taitavia ja osaavia lapsia. Jotenkin rivien välistä olen ollut havaitsevinani myös sinun taiteellisuuden, enhän ole väärässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapseni ovat kyllä ihan eri tasolla taitavia - itse olen sellainen räpeltäjä. Nuorempana kyllä piirsin, maalasin ja ompelinkin aika tavalla. Mutta kädentaidot ovat sellaisia, että jos niitä ei aktiivisesti harjoita, ne tuppaavat laiskistumaan. Ja vaikka itsekin aikoinani haaveilin luovasta ammatista, mutta en kuitenkaan uskaltanut pyrkiä alalle, niin omat taitoni eivät koskaan ole olleet tuota luokkaa kuin lasteni. Poikani piirtää myös - ovat yhdessä tyttäreni kanssa tehneet jos jonkinlaista projektia, mutta opiskelemaan hän lähtee informaatiotekniikan DIksi. Tosin tähtäimessä lienee pelinsuunnittelu, joten taiteilijoiden kanssa siinäkin tekemisiin joutuu.

      Poista
  17. Ovat kyllä todella upeita teoksia! Piti portfoliota selata oikein pariin otteeseen, ei kertakatselu riittänyt :)

    VastaaPoista
  18. Äidin on ihan syytäkin olla rinta rottingilla! Kuvissa on hienoja tarinoita ja ihanaa tuoreutta. Teidän lapsille on jaettu luovuutta oikein kauhalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja olen ylpeä - molemmista lapsistani;) Äidit yleensä tuppaavat olemaan♥

      Poista
  19. Hei! Onnittelut tyttärellesi näyttelyn johdosat! Voin kuvitella, että ole ylpeä:) Kävin kattomassa kaikki ne taulut, todella kivan näköisiä!
    Toivotan sulle oikein mukavaa perjantaita!
    Haliterkuin Sirpa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja olen ylpeä - molemmista lapsistani;)
      Ihanaa viikonloppua sinulle - ja haleja♥

      Poista
  20. Onnea myös äidille. On sulla lahjakas tytär.

    VastaaPoista
  21. Lämpöisimmät onnittelut tyttärellesi ja ylpeälle äidilleen!! Kelpaa kulkeakin rinta rottingilla, aivan mahtavaa! Jos välimatka sallisi, kävisin varmasti paikan päällä.

    Upeaa huomata, miten tyttäresi polku kantanut, se vaatii niin kovin lahjakkuutta, intohimoa ja sinniä. Täälläkin taiteilevaa jälkikasvua, ja mielenkiinnolla odotan, mihin tiet tulevatkaan viemään ja säilyykö palo.

    Luonani on sinulle haaste. Käyhän kurkkaamassa ja nappaa halutessasi matkaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - mielenkiintoista on tuota tietä katsella. Ja palo säilyy, kun vähän sinne liekkeihin puhaltelee eli kannustusta tarvitsevat nuoret taiteilijat;)
      Menenpäs tästä vilkuilemaan tuonne sinun puolellesi;)

      Poista
  22. Onnea tyttärelle sekä äidille, mielenkiintoinen aihe ja kauniita värisävyjä. Kyllä kelpaa ihailla :).

    VastaaPoista
  23. Vau - hienoa!
    Ja onnittelut äidille myös!

    Minunkin tyttäreni on taiteilija myös... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - vai on tyttäresi myös taiteilija - sitten ymmärrätkin hyvin, miten tällaisista iloitaan!

      Poista
  24. ♥ Paljon onnea molemmille!! ♥ Mahtavaa!

    VastaaPoista
  25. Sinulla ONkin syytä olla ylpeä äiti, sinulla on erittäin taitava tytär. Upeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen minä aika ylpeä - vaikka taitavuus on tytön, ei minun;)

      Poista
  26. Ihana juttu! Äitinä varmasti ihanaa seurata oman tyttären taitoja ja lahjakkuutta :)
    Oikein hyvää huomista äitienpäivää sinulle, ihana Lady :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ihmetellen seuraan - ja tietenkin ihaillen;)
      Sinne myös ihanaa äitienpäivää♥

      Poista
  27. HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ IHANAINEN!! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  28. Hiukeita töitä on tyttösi tehnyt, kävin läpi koko sivuston - mitä taitoa ja mielikuvistusta... jospa olisin kotipuolessa, niin tulisin taatusti näyttelyyn! Ja onnea tietysti äidille tänään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sinulle myös hyvää äitienpäivää sinne kauas♥

      Poista
  29. Näitä töitä katselen mielelläni enemmänkin. Näissä näyttäisi olevan sitä, mitä itse arvostan, oivallusta ja naivismia. Kyllä äiteen sietääkin olla ylpeä!

    VastaaPoista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig