perjantai 4. huhtikuuta 2014

Arki - kiirettä ja onnenhetkiä - kuvahaaste 3/5

Minullehan aamut ovat olleet aina vaikeita. 
Olen iltaihminen ja vielä kun yönunet ovat katkonaisia, ovat aamuheräämiset taistelua.
Eikä tämä kesäaikaan siirtyminen ainakaan ole helpotusta tuonut
 - sängystä ylös kampeaminen on entistä hitaampaa - ja herätyskellon torkutusnappi on ahkerassa käytössä.

Ja kiirehän siinä sitten tuppaa tulemaan. 
Vaikka minulla onkin liukuva työaika, niin välillä on aamuja, 
jolloin töissä vain on ajoissa oltava. On kokouksia tai sovittuja tapaamisiä. 
Ei muita ihmisiä passaa odotuttaa sillä, että yksi Lady ei saa takamustaan ylös sängynpohjalta.

Kiire tuli myös eilen aamulla. En vain saanut itseäni ylös. Ja paitakin oli silittämättä. 
Siinä vaiheessa, kun viimeiset poskipunat oli poskille räiskitty, tulikin jo kiire bussipysäkille. 
Ehdin kuin ehdinkin ja bussissa tyytyväisenä istuessani huomasin, että kappas:


No, onneksi olivat sentään saman väriset nuo hanskat.
Kerrankos sitä - maanantaina oli teeppari sattunut nurinpäin päälle. 
Huomasin lounastunnilla - onneksi oli neuletakki siinä päällä, niin ei toivottavasti kovin moni muu huomannut. 

Eilinen oli töissäkin yhtä huisketta - mutta oikeastaan mukavaa sellaista. 
Pitkästä aikaa oli sellainen olo, että sain jotain aikaiseksikin. 
Kun jokin pitempään vireillä ollut projekti valmistuu, saa siitä kummasti virtaa. 

Ja kun kotona oli lehtilaatikkoon tulla tupsahtanut uusi Viherpiha -lehti, 
tuntui ihan luksukselta se iltakahvien aikaan avata ja nautiskella. 


Sillä minun Ekopaastoonihan sisältyi lupaus olla ostamatta lehtiä sen aikana. 
Mikäs sen mukavampaa, kun tällaisen lehden ihan ilmaiseksi sai
 - voitin nimittäin 3 numeroa Viherpiha -lehteä Ruusukumpu -blogin arvonnassa. 
Ruusukumpua kirjoittelee Irmastiina ja mukana tässä viehättävässä lifestyle -blogissa seikkailevat Mies ja hauveli. 
Käykääpäs tutustumassa, jos ei Ruusukumpu vielä ole tuttu.

Kiitos, Irmastiina, tästä voitosta. 
Eilen tuota lehteä lueskellessa ja ihania kesäkuvia katsellessa voin melkein tuntea pihakeinun keinunnan
 ja kun silmäni laitoin kiinni, saatoin nähdä itseni tuolla takapihalla istuskelemassa ja komentelemassa Isäntää. 
Kukkahattu päässä niinkuin kukkahattutädillä kuuluukin. 
Tuossa yläpuolella olevassa kuvassahan minut melkein on kuvattukin - paitsi että tuon kuvan Ladylla ei ole kukkia hatussaan. 
Minun kesähatussani tulee olemaan;)

Hanskakuva on osa 3/5 kuvahaastetta,  jonka sain Tässä ja Nyt - Unelmien kera -blogin Katjalta.  Haasteen ideana on postata viitenä päivänä kuva omasta arkielämästä ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja. Kiitokset vielä, Katja, tästä haasteesta.

Ja tämän haasteen laitan tällä kertaa eteenpäin elsa-maarit -blogin hurmaavalle taiteilija-Maaritille. Jos Maarit ottaa haasteen vastaan, on luvassa ihania elämänmakuisia ja värikylläisiä kuvia.

Keväistä perjantaipäivää sinulle 
ja onnenhetkiä viikonloppuusi!
SHARE:

34 kommenttia

  1. Kummasti on unet lyhentyneet kevättä kohti mentäessä kummastakin päästä. Olen aamuvirkku mutta näyttää siltä että myös iltavirkku... Unta ei varmaan tule liikaa. Minä olen pari kertaa aamun huiskeessa ajanut autolla työpaikalle ja roskapussi etupenkillä vieressä. Vahingossa lähti mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on Isännälle tuttu tuo roskapussi autonpenkillä;) - väsymys ja kiire yhdessä on pettämätön yhdistelmä!

      Poista
  2. Hih! Minä olen sitten sinun vastakohta. Nousen aina kukonlaulun aikaan, ilman herätyskelloa, tottakai! Töissä kirjoittelen tiedotteita aamukuudelta ja sitä rataa... Mutta illalla kaadun sängyn pohjalle kahdeksan maissa. En muista, koska olisin kymppiuutisia katsellut :-)

    Oi mitä värien ja tuoksujen ilotulitusta tuo Viherpiha tarjoaakaan! Täytyypä kipaista ärrälle hakemaan oma lehti.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas voisin kukkua illalla vaikka miten pitkään - silloin saan eniten aikaiseksi kotihommiakin. Aamut ovat myrkkyä.
      Ja tuossa lehdessä oli kyllä kesän - ja kevään - ihanuutta haaveiltavaksi!
      Sinne myös kivaa viikonloppua!

      Poista
  3. Minä taas rakastan kellojen kääntöä näin päin. En ole aamuihminen, ehei, mutta kun en oikein tiedä mikä olen. Kotinörtti sanoo, että toimin aurinkoenergialla ja se on kyllä ihan tottakin. Talvi on kovin vaikea, mutta kun on valoa aamusta iltaan, niin on muuten tällä rouvalla virtaakin. Miehellä lienee tuossa kesä-heinäkuussa kestämistä kun nukunkin kaiken päälle vähemmän ja olen koko ajan pirteä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisille toisinpäin - niin se tässä elämässä on. Meillä Isäntä alkaa torkkua viimeistään 10-uutisten aikaan;)

      Poista
  4. Hih... onneks olen pienestä pitäen oppinut, että sänkystä noustaan heti ylös ;) ja onneks on viikonloppu edessä! Oikein ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on todellakin viikonloppu edessä:)
      Sinulle myös ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Minulla on geeneissä sen verran agraarisuutta, että heräisin hyvin aamulypsylle eli olen aamuvirkku vaikka en koskaan ole ollut edes maatalon tytär :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnekas - työelämä on luotu sinunlaisillesi;)

      Poista
  6. Ihanaa perjantaita sinullekin !

    VastaaPoista
  7. Kiitos haasteesta ;)) Ja ihanaa perjantaita sinne myös

    VastaaPoista
  8. Hei Lady, eripari hanskoinesi olet nuorekas ja muodikas. Meillä Juniori on ottanut tavakseen ottaa sukkakorista aina mitkätahansa kaksi sukkaa ja vetää jalkaansa. Jaloissa vilkkuu erikuosiset ja eriväriset sukat. Oikeastaan aika kivan ja rennon näköistä!

    VastaaPoista
  9. Ihanan hyväntuulista :). Ei se oo niin justiinsa hanskojen kanssa. Ja mun isällä on tapana sanoa "Nuttu nurin, onni oikein".

    Eilen tuli käytyä Kevätmessuilla ihailemassa kukkaloistoa. Sitä, josta omalle pihalle haaveilen, mutta jota ei sinne koskaan näköjään ilmesty. No, onneks on muita taitavampia, joiden viherpeukaloiden aikaansaannoksia saa ihailla.

    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just - tuo onkin hyvä sananlasku;)
      Ja kyllä meillä Isäntä saa kukkaset hoitaa - minun hoidollani tuppaavat kellahtamaan kaikki!
      Iloa myös sinun viikonloppuusi!

      Poista
  10. Voi nuo eriparihanskat ei haittaa mitään...varmasti muut ei edes huomanneet..:) Kiva, kun lehti viimeinkin tuli.
    Itse olen kanssa tosi aamu-uninen enkä yhtään tykkää tästä kesäaika jutusta...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että muut huomasivatkaan - mutta sehän riittää, että itse tietää;)
      Ja lehti oli kyllä ihana yllätys juuri nyt, kun en osta mitään lehtiä. Niinkuin sanoinkin tuossa yllä, että ihan luksusta. Kiitos:)

      Poista
  11. Kesäaikaan siirtyminen tuntuu täällä kyllä niin turhalta!

    VastaaPoista
  12. Meillä myös aamut niiiin kiireisiä aina. Ei kylläkään minun ( aamuvirkku ) takia, mutta minillä onkin sitten vähän vaikeampia nuo aamut.....

    Kiva viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinne - muistan vielä ne kaaosaamut, kun meidän lapset vielä olivat pieniä♥

      Poista
  13. Yli kolmen vuoden kotonaolon jälkeen mun pitäis lähteä töihin ja herätä aikaisin aamulla. Whaaaat?!?! Miten Mä osaan enää?
    Rentoa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siihen tottuu - siihen töihinlähtöön. Niihin aikaisiin aamuihin ei. Tsemppiä!
      Sinne myös hyvää viikonloppua!

      Poista
  14. Eriparin hanskat joskus osuu täälläkin, et ole ainoa joille aamut ovat hankalia...:) Minä punnerran itseni aamuyöstä (mun mielestä klo 5.45 töihin lähteminen on aamuyötä) ylös ihan vaan rutiinilla ja ajatuksella että ruuhkassa menee elämä ohi...:) Ihanaa viikonloppua ja onnenhetkiä sinnekin!

    VastaaPoista
  15. Mainio juttu tuo aamu- ja iltaunisuus. Minä olin nuorena tyttönä iltauninen, muuten aika harmittava juttu nuorelle neidolle. Ja nyt kun ikää on karttunut, niin minustahan on tullut aamu-uninen. Vaan kukkasista tykkään edelleenkin. Täytyy varmaan hankkia tuo Viherpiha-lehti. Suloista sunnuntaita ja energistä ensi viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - meidän aamu-unisten kannalta harmittavaa on se, että työelämä on tehty aamunvirkuille;)
      Ja kukkaset piristää aina - sekä sisällä että ulkona!
      Sinne myös sunnuntain suloa!

      Poista
  16. ♥olipa sulla tuurit kohdallaan, kun sait noin kivan lehden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ollutkin? Minä kun en varsinainen viherpeukalo ole, mutta aina kuitenkin yritän jotain keväisin istutella;)

      Poista
  17. Itsellä on aivan valtava hinku kunnon rapiseviin lehtiin - sellaisiin käsissäpidettäviin, joita voi kannella ja lueskella, raaputella vaikka värssyjä marginaaleihin;) Täältä kun kotiudun, niin lehtibisneksillä alkaa hommat taas luistamaan! Viikonloput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtien ostosta kieltäytyminen on ollut tämän ekopaaston vaikeimpia juttuja - mutta pääsiäisen jälkeen helpottaa;)
      Sinne myös hyvää viikonloppua!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig