maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kesäretkikohteena Fiskarsin ruukki

Viime viikko töissä alkoi työpaikan virkistysretkellä. Hieman etukäteen jännitti, miten selkäni sairasloman jälkeen kestäisi linjabiilissä istumista ja päivän tohinoita, mutta turhaan jännitin. Hyvin kesti selkä, sillä matka Turusta retkemme kohteeseen Fiskarsin ruukkiin ei ollut  liian pitkä. Ja perillähän suurimman osan ajasta kulutin kävellen, joten selkä ei päässyt rasittumaan liikaa. 

Monille teistä Fiskarsin ruukki on varmasti tuttu, mutta itse olin siellä ensimmäistä kertaa. Vaan en taatusti viimeistä, sillä kyllä tuo ruukkimiljöö upeine maisemineen, entisöityine rakennuksineen ja tietysti ruukin ympärille syntyneine taiteilijayhdyskuntineen valloitti minut täydellisesti.


Fiskarsin ruukki täyttää tänä vuonna 365 vuotta. Itse vuonna 1649 alkunsa saanut Fiskars on nykyisin kansainvälinen suuryhtiö ja Pohjan kunnassa sijaitseva Fiskarsin kylä on elävä yli 100 käsityöläisen, taiteilijan ja muotoilijan yhteisö.




 Meille oli retkellemme varattu opastettu kierros kylässä ja saimme kuulla Fiskarsin synnystä ja historiasta aikamoisen tietomäärän - en edes yritä sitä tänne kirjata, sillä niin paljon mielenkiintoista opas meille kertoi vaellellessamme Fiskarsin kylänraittia. 


Fiskarsin läpi virtaa Firskarsjoki, jonka ympärille on kylä levittäytynyt. 







Opastetun kierroksen ja lounaan jälkeen meille oli jätetty omaa aikaa  tutustua kylään, pajoihin ja putiikkeihin sekä maisemiin. Itse kuljeskelin vain kylän keskusraitilla, sillä kovin vauhdikasta kävelyä en vielä uskaltanut kokeilla. 


Kävin myös kylän tämän kesän taidenäyttelyssä Rajapinnat sekä muutamissa putiikkeissa. Näistä aion kertoa enemmän erillisessä postauksessa, sillä se määrä taitavuutta, lahjakkuutta ja kauneutta ansaitsevat sen!

Iltapäivällä meille oli järjestetty vielä mahdollisuus tutustua lasinpuhaltajan työskentelyyn. Saimme nähdä Lasistudio Bianco Blussa lasinpuhaltajan työssään ja saipa muutama meistä puhaltaa oman lasiesineensäkin.


Fiskarsin ruukki on kesäisin  suosittu matkailu- ja retkikohde. Erilaiset tapahtumat, monenlaiset pajat ja myymälät ja kaikenlaiset aktiviteetit houkuttelevat niin yksityisiä matkailijoita kuin ryhmiäkin tutustumaan paikkaan. Ja voi Fiskarsissa viettää vaikka pienen lomankin, sillä sieltä löytyvät niin majoitus- kuin ruokailupalvelutkin.

Ja onpa Fiskarsin ruukilla myös oma panimonsa - tänä vuonna siellä aloitti Rekolan Panimo, jonka oluita voi ostaa sen omasta puodista tai vaikka niin kuin minä, valitsin ruokajuomakseni Ravintola Kuparipajassa yhden pullollisen Ruukin Juhlaa. Cheers;)


Ruukki on täynnä kaikenlaisia houkutuksia - jos sinne mielitte, kannattaa joko ottaa mukaan paksu lompakko tai jättää suosiolla luottokortti kotiin. Itse pysyin aika jämäkkänä ostosten suhteen, sillä onnistuin pysyttelemään poissa niin Butiken på Landetista kuin PetriS Chocolate Roomistakin;)

Mutta saa nähdä, kuinka käy heinäkuussa, jolloin aion viedä sinne vieraiksemme silloin tulevat chicagolaiset ystävämme!

Vielä tämä viikko - vajaa sellainen - ja olemme jo juhannuksessa. Ja minun juhannusruusupuskani kukinnot ovat jo varisseet. Onneksi on vielä nuppuja jäljellä.

On luvattu vähän kehnoja säitä, mutta ei välitetä siitä - tämä meidän kesämme on niin lyhyt, että yritetään nauttia kaikista keleistä! Pistetään lämmintä päälle, kumpparit jalkaan ja lasketaan vaikka sitä, miten monta eri vihreän vivahdetta tuolta luonnosta löytyy. Ja kaikki muut värit siihen päälle!

Kivaa juhannuksenalusviikkoa kaikille!
SHARE:

46 kommenttia

  1. Joka kesähän Fiskarsissa pitää vierailla ainakin kerran, vaikka vaan kahvilla pistäytyisi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on ollut tarkoitus monesti käydä - aina vaan on jäänyt menemättä. Nyt ei jää enää tämän jälkeen;)

      Poista
  2. On nämä ruukinalueet vaan niin ihania!!!
    Yritetään nauttia kesästä... säällä, kuin säällä :D
    Oikein ihanaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne, ihania;)
      Ja nautitaan!
      Sinne myös hyvää juhannusviikkoa!

      Poista
  3. En ole koskaan käynyt. Upea paikka!

    VastaaPoista
  4. Olen käynyt muutaman kerran tuolla ja aion kyllä mennä vieläkin...on se niin upea paikka..:)

    VastaaPoista
  5. Onpas upeat kesäiset maisemat ja rakennukset. Olisipa ihana käydä tuolla ihan paikan päällä :)

    VastaaPoista
  6. Antoisa paikka ja kaunis. Turussa asuessamme kävimme kesäisin Fiskarsissa ns retkellä. Kyllä siellä on paljon nähtävää ja koettavaa.
    Ajoimme myös Billnäsiin, sekin lienee edelleen olemassa. Siellä oli ainakin Gallerie Forsblomin kesänäyttely, lieköhän enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se todellakin on. En ole varma, onko tuota Gallerie Forsblomin kesänäyttelyä tänä vuonna - nythän Billnäsin ruukki uhkaa pistää pillit toistaiseksi pussiin - on jotain kärhämää Fiskarsin kanssa maa-alueista. Harmi. Perinteiset antiikkimarkkinat ovat kuitenkin molemmissa samana päivänä eli 10.7. tänäkin vuonna:)

      Poista
  7. Tuttu paikka, vierailin tuolla joskus usein kun ystäväni asui siellä. Silloin taiteilijayhteisö otti ensi askeliaan, nyt kaikki on varmasti toisenlaista. Täytyypä suunnitella kesäretkeä tuonne raporttisi houkuttelemana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteilijayhteisö on kasvanut varmasti noista alun ajoista - ja kesällä tietenkin vielä isompi. Itse kyllä ihastuin totaalisesti;)

      Poista
  8. Oi ihana miten kauniita kuvia! Joskus olen käynyt, mutta kohde on kyllä sellainen, että sinne voi mennä uudelleenkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - kaunista siellä oli. Ja tämä kohdehan on melkein teidän Hki-Turku -reitin varrella;)

      Poista
  9. Ihana paikka! Se on kuulunut kesäretkipaikkoihini jo muutaman vuoden ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli ihana paikka - ja tulee kyllä tämän jälkeen kuulumaan minunkin kesäretkeilyyni;)

      Poista
  10. en ole kyllä koskaan käynyt! Kuulstaa kivalta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä käydä, jos vain suinkin mahdollista:)

      Poista
  11. Huikean upea tuo Fiskarsin ruukin alue! Sinne pitää ehdottomasti tehdä retki!

    Olen samaa mieltä kanssasi, lyhyestä kesästä täytyy osata nauttia säässä kuin säässä. Muuten sitä kohta huomaa,
    että lämpimämpiä kelejä odotellessa kesä meni jo!

    Ihanaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - on tuo alue ehdottomasti retken arvoinen:)
      Sinulle myös kivaa juhannusviikkoa!

      Poista
  12. Kiva kuulla että selkä voi jo paremmin.Olen ollut tuolla joskus ikuisuus sitten ja kaunis paikka se onkin:) Ja hienot kuvat olet sieltä ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - selkä voi jo paremmin. Kun on varovainen, niin sen kanssa pärjää toistaiseksi.
      Ja kaunis paikka on tuo ruukin alue.
      Kiitos kehuista - kuvat ovat taas pokkari- ja kännykkälaatua, sillä en jaksanut järkkäriä reissulle raahata;)

      Poista
  13. Fiskarsin ja Billnäsin ruukkialueet, molemmat on mykistävän kauniita paikkoja. Vasta pari vuotta sitten itsekin kävin siellä ensimmäistä kertaa ja sen jälkeen olen suositellut kohdetta kaikille tuttavillenikin "pakko nähdä -kohteena".

    Mukavaa juhannusviikkoa sinnekin. Nautitaan keleistä (huolimatta) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Billnäs on minulta vielä käymättä, mutta sekin puute korjataan vielä tänä kesänä;)
      Sinne myös kivaa juhannusviikkoa!

      Poista
  14. Ihanan näköinen paikka! ♥ Eipä ole tullut koskaan käytyä tuolla.

    VastaaPoista
  15. Olin kuullut että se on ihana paikka ja nyt kuvasi ja koko postauksesi todisti sen.. lisätään Fiskarssin ruukki kohdelistalle!

    VastaaPoista
  16. Fiskarsin ruukki on kiva paikka, olen käynyt siellä vuosia vuosia sitten. Myös Billnäsin ruukki on mielenkiintoinen paikka ja sen lähellä oleva Mustion linna.

    Mukavaa juhannusta teille myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todella kiva paikka - saa nähdä, miten Billnäsin ruukin käy; uhkaavat toistaiseksi lopettaa toimintansa tämän kesän jälkeen - on jotain kiistoja maa-alueista Fiskarsin kanssa.
      Kiitos - sinne myös mukavaa juhannusta!

      Poista
  17. Ihanan aurinkoisia kuvia. Meidän ruukissa vierailuaikamme lauantai-iltapäivästä sunnuntain aamupäivään oli sikäli huono, että suurin osa putiikeista ja pajoista oli silloin kiinni. Hyvä syy tehdä vaikka päivävierailu joskus myöhemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - oikein hyvä syy;) Ja sinulla oli upeita kuvia!

      Poista
  18. Kauniin näköistä on tutustumispaikassanne ollut. Ja sääkin aurinkoinen. Nyt kyllä vaatii todella positiivisia ajatuksia tuo viileä sää. No, toivottavasti juhannuksen jälkeen lämpenee. Mukavaa keskikesän juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaunista tuolla on. Ja en minäkään ihan lumisateita uskonut osaan maasta tulevan, kun kirjoitin, että ei välitetä säistä;)
      Hyvää juhannusta myös sinne!

      Poista
  19. Ihania kuvia. Täällä tulee käytyä ehkä joka toinen kesä. Se on niin kiva paikka!

    VastaaPoista
  20. Hei Lady! Olipa kiva esittely Fiskarsin ruukista. Ja hienoja kuvia olit ottanut. Tuli todistetuksi, että liian kauan aikaa on kulunut, kun siellä olen viimeksi käynyt. Täytynee korjata tilanne pikaisesti. Ja luin myös, että sinulla on ollut selkävaivoja, ne ovat kivuliaita ja hankalia. Toivottelen hyvää juhannusviikkoa! Ehkä vielä saadaan lämmin juhannus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista - kuvat ovat kyllä taas laiskan bloggaajan pokkari- ja kännykkäkuvia, sillä enpä halunnut selkäni kanssa järkkäriä mukana raahailla;) Ja kyllä tuollä käyminen kannattaa! Kiitos myös tsempeistä - selkä on nyt kestänyt töissä käynnin, mutta mitään muuta en sen kanssa vielä ole uskaltanut tehdäkään. Mutta parempaan ollaan menossa - toivottavasti noiden säidenkin suhteen!
      Sinne myös hyvää juhannusviikkoa!

      Poista
  21. Mukava visiteerata ruukissa näin blogin välitykselläkin, pari kertaa on tullut käytyä siellä, mutta tämä sun kierros oli mainio ja kiva, kun muistuttelit tuosta kesäkohteesta.
    Ihanaa juhannusta, toivotaan että säät lämpenee!
    PS. toivottavasti paketti tuli perille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo kohde muistuttamisen arvoinen onkin;)
      Sinne myös oikein hyvää juhannusta!
      Ps. tuli paketti perille - kiitos♥

      Poista
  22. Minulle ihan käymätön paikka. Paljon olen kyllä kuullut.

    Olisipa kiva käydä.

    Kiitos matkakierroksesta <3

    VastaaPoista
  23. NIin - ja ihanaa juhannuksen aikaa!

    VastaaPoista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig